Ennakkoluuloton ratkaisu ja mukailee varmaankin sitä jalkapallo puolen mestareiden liigan tulevaa uudistusta. Vähän vaan mietittyttää se, että jos valintakriteerit kilpailuun piti ottaa kansallisten runkosarjojen mukaan, kun muuten oli keski-eurooppalaisille kuullema hankala seurata, että ketä pääsee osallistumaan, niin onhan tää jo merkittävästi isompi muutos ja nimenomaan pois "perinteisistä malleista". Eli siinä mielessä olisi ehkä kannattanut katsoa, miten tuollainen uudistus otetaan fanien osalta vastaan jalkapallo puolella ja vasta sen jälkeen sitten miettiä tätä uudistusta.
Mut jos kerran osallistujamäärä oli tarkoitus laskea ensi kaudeksi, niin ehkä se sitten samalla voi formaatin laittaa uusiksi. Voihan niihin lohkovaiheisiin sitten palata, jos uudistus ei ole faneille mieluinen. Se pisti myös silmään, että ilmeisesti perustajaliigat laitetaan nyt sitten samalle viivalle ja kaikista mukaan tulee kolme joukkuetta. Ainoa tapa saada yksi extra joukkue seuraavan kauden kilpailuun on se, että ko. maasta tulee edellisen kauden CHL mestari. Eli enää ei tarvi jännitellä, miten muut joukkueet pelaa ja miten vaikuttavat kansallisiin keskiarvoihin. Toisaalta se on sitten yksi jännitys elementti vähemmän ja poistaa tavallaan vähän sitä intoa seurata muita suomalaisia seuroja tuossa kilpailussa.
Mitenköhän tuo pelien arvonta sitten tulee menemään? Arvotaanko jokaiselle joukkueelle ensin yksi vastustaja ja sitten kaikille toinen vastustaja ja sitten vasta kaikille kolmas? Meinaa jos esim. valittaisiin ensin ykkössijoitetulle ensin kaikki vastustajat ja sitten kakkossijoitetulle, niin loppua kohden voi arvonta lässähtää vähän tylsäksi. Ja tuleekohan tuo olemaan sillä tavalla, että jokaiselle joukkueelle arvotaan kolme kotivastustajaa, jolloin jokaiselle joukkueelle tulee se kuusi peliä/vastustajaa?