Mainos

Carolina Hurricanes 2022–2023

  • 123 833
  • 349

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Muistelen jostain lukeneeni, että Aho on hionut kesän aikana laukausta jonkun valmentajan kanssa. Ei se mitenkään huonolla tasolla aiemminkaan ollut, mutta juuri tämän takia Ahosta tulee vuosi vuodelta kovempi: Aina löytää jotain kehitettävää, jonka kautta voi löytää uuden tason peliinsä.

Viime pelissä kyllä näkyi tulokset hienosti kahdessa ekassa maalissa. Laukaus lähtee todella vaivattomasti ja tarkasti. Mikään Laineen moukari se ei toki ole, mutta tuollakin kylvää helposti tuhoa.

Alkukausi on ollut maali- ja pistekertymän puolesta jopa hieman pettymys itselle. Kertoo lähinnä vaan siitä, että odotukset ovat todella korkealla. Vaan mikäli viime peleissä nähty taso pysyy, niin alkaa noita pisteitäkin ropisemaan isoissa ryppäissä ja toivottavasti kauden päätteeksi mies ehjänä pysyessään löytyy pistepörssin top kympistä.

Koosteiden perusteella Carolinasta on jäänyt hieman sellainen kuva, että puolustus on vuotanut yllättävän paljon, mutta vaikea pelkkien koosteiden pohjalta saada kovin hyvää kokonaiskuvaa. Mielellään lukisi lisää viestejä niiltä, jotka ovat nähneet kokonaisia pelejä. Miltä peli on näyttänyt alkukaudesta?
Siis, Ahon pistekertymä? 112 pisteen tahti?
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Koosteiden perusteella Carolinasta on jäänyt hieman sellainen kuva, että puolustus on vuotanut yllättävän paljon, mutta vaikea pelkkien koosteiden pohjalta saada kovin hyvää kokonaiskuvaa. Mielellään lukisi lisää viestejä niiltä, jotka ovat nähneet kokonaisia pelejä. Miltä peli on näyttänyt alkukaudesta?

En sanoisi, että puolustus vuotaisi erityisen paljon. Burns ottaa riskejä, jotka silloin tällöin kostautuvat, niistä vastustajan ylivoimahyökkäykset ovat ehkä hieman lisääntyneet. Varsinkin takaa-ajoasemassa Brind'amourin pelikirja voi myös tuottaa tuollaisia tilanteita, koska prässi perustuu osittain riskinottoon. Hurricanes on pelannut hyvin pitkälti samaa peliä kuin viime kaudella, ylivoimapelaaminen on ehkä monipuolistunutkin aikaisemmasta.
 

MT Corso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En sanoisi, että puolustus vuotaisi erityisen paljon. Burns ottaa riskejä, jotka silloin tällöin kostautuvat, niistä vastustajan ylivoimahyökkäykset ovat ehkä hieman lisääntyneet. Varsinkin takaa-ajoasemassa Brind'amourin pelikirja voi myös tuottaa tuollaisia tilanteita, koska prässi perustuu osittain riskinottoon. Hurricanes on pelannut hyvin pitkälti samaa peliä kuin viime kaudella, ylivoimapelaaminen on ehkä monipuolistunutkin aikaisemmasta.
Kiitos infosta. Koosteiden perusteella tulee tosiaan helposti vähän värittynyt kuva, kun yksittäiset tilanteet ylikorostuvat.

Kommenttien perusteella voisi siis ilmeisesti olettaa, että Hurricanesin juna menee ihan aikataulussa?
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Carolinan hyökkäystehot ovat olleet koko alkukauden oikeastaan kolmen miehen varassa. Necas (7+12), Svechnikov (11+6) ja Aho (7+10) ovat keränneet 14 otteluun siis 53 pistettä ja 25 maalia. Muut hyökkääjät yhteensä paljon vähemmän. Trocheckia ja Niederreiteria on jo hieman ikävä, kun tilalle hankitut pelaajat ovat tehneet yhteensä 0 maalia. Toki Pacioretty on ollut telakalla ja Kase aivotärähdyksen takia pystynyt pelaamaan vain kauden avausottelun. Stastny on puolestaan ollut se näkymättömin vakiopelaaja, mutta Oilers-pelin kolme laukausta maalia kohti nostivat sentään kauden laukaisumäärän jo täyteen kymmeneen.

Carolina vie edelleen maalipaikat ja maaliodottamat, joten siltä osin mikään ei ole muuttunut. Maalinteko on vaan edelleen aikamoista tuskaa, joten siltäkään osin mikään ei ole muuttunut. Nyt vielä tuon kärkikolmikon takana on oikein kunnon vesivahinko ruutitynnyrissä.

Jordan Staal nousi jo kuudenneksi pelatuissa otteluissa (675). Lisäksi tällä kaudella ohitettavissa ovat vielä nykyinen päävalmentaja Brind'Amour (694) ja Kevin Dineen (708). Sitten edellä ovatkin enää velipoika Eric (909), Glen Wesley (913) ja tietysti Ronnie Francis (1186).

Ja kun vauhtiin päästiin tilastoissa, niin mainitaan samalla, että Sebastian Aho nousi puolestaan Edmonton-pelin kahdella syöttöpisteellä ohi Jeff O'Neillin Hartford/Carolinan pistepörssissä. Aholle nyt jo 418 pistettä (189+229). Edellä vain sama tuttu nelikko: Brind'Amour (473), Dineen (544), E.Staal (775) ja Francis (1175).

Ja jatketaan vielä yhdellä tilastokummajaisella. Andrei Svechnikov teki hattutemput molemmissa kauden Oilers-otteluissa. Viimeksi vastaavan tempun Carolinassa on tehnyt Sami Kapanen kaudella 1997-98, vastustajana muuten samainen Oilers. Svechnikovin kolmas maali oli samalla NHL-uran 100. runkosarjamaali.

Loukkaantumisosastolla Pacioretty ja Gardiner edelleen LTIR:ssä, Kase ja Andersen laitettu tällä viikolla IR-ryhmään ja Teräväinen loukkaantui Oilers-ottelussa eikä matkaa ainakaan seuraaviin vieraspeleihin. Jack Drury ja Pyotr Kochetkov nostettiin jo aiemmin NHL:ään aika karmeassa loukkaantumissumassa omalta osaltaan olevasta Chicago Wolvesista.

Kochetkov otti neljännessä NHL-pelissään neljännen voiton ja jatkoi myös tutulla viihdyttävällä tyylillään.




Eikä toisaalta ollut hassumpi myöskään Jordan Martinookin tekemä maali.


 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Eihän nuo Colorado- ja Chicago-pelit mitään hurraa huutoja aiheuttaneet. Pyotr Kochetkov kuitenkin torjui kaksi pistettä Chicagoa vastaan uran ensimmäisellä NHL-nollapelillään. Koochie on NHL-historian 12. maalivahti, joka on aloittanut ensimmäiset viisi runkosarjapeliä saldolla 5-0-0.

Eikä nyt ainakaan liian helpolla ole tämän kauden voitot tulleet...




Vieraspelien hyökkäystehot jäivät sitten pelkästään Staalin kentällisen varaan (toki Svechnikov teki yhden Staalin ja Fastin kanssa). No onneksi Martinook ja kolmen pelin maaliputkessa yllättäenkin oleva Staal ovat sentään onnistuneet. Muutoin siellä taitaa olla oikea apinalauma tällä hetkellä mukana, kun niin monen pelaajan kohdalla on se apina reppuselässä.

Viime viikolla Chicago Wolvesin kapteeniksi valittu Max Lajoie nostettiin pelaamaan Chicagon NHL-joukkuetta vastaan. Tuttu kaksikko viime kauden AHL-mestareista Lajoie-Chatfield toimi sinänsä ihan ok. Järkevää kokeilla uutta, kun de Haan tai varsinkaan Coghlan eivät ole esittäneet oikeastaan mitään ihmeellistä alkukaudesta. Lajoie toki jatkanee pääosin AHL:n puolella.

Teräväinen on Roddyn mukaan poissa sitten kuitenkin "for a while" ja Teuvohan laitettiin myös IR-listalle.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Huonoon suuntaan on Carolinan pelaaminen tehojen osalta kääntynyt, jos se nyt missään vaiheessa on tällä kaudella kovin hyvää ollutkaan. Eikä tuo pelaaminen ole muutoinkaan kuin ajoittain sellaista mihin on tässä parin viime kauden osalta totuttu.

Ylivoima tällä hetkellä NHL:n 30. parasta 13,5 %:lla. Ja mikä huonointa, niin prosentti on ollut vain laskemaan päin. Viime kaudella ylivoima oli sentään NHL:n 13. parasta 22,0 %:lla.
Alivoima on vaikuttanut ehkä hieman paremmalta viime otteluissa, mutta on kuitenkin vasta NHL:n 15. parasta 79,7 %:lla. Viime kaudellahan Carolinan alivoima oli NHL:n parasta 88,0 %:lla.

20 ottelun jälkeen on toki edelleen hienosti kolme pelaajaa piste/ottelu vauhdissa: Necas (23), Aho (22) ja Svechnikov (20). Sen jälkeen yli 7 pisteessä ovatkin vain Burns (13) ja Martinook (9).

Laitetaanpas Carolinan pelaajat maalimäärän perusteella järjestykseen. Ensiksi hyökkääjät ja sitten puolustajat. Ja kun takana on sopivasti 20 ottelua (jos ei mainittu pienempää), niin koko kauden maalilukemaa voi tietysti hahmotella kertomalla nykyisen lukeman neljällä. Jotain pitäisi tuolle kokonaisvaltaiselle ruosteelle tehdä, ja mielellään mahdollisimman äkkiä. Vai odotellaanko tässä Paciorettyn paluuta pelastavana enkelinä? Kärkikolmikko on toki numeroiden perusteella ollut han hyvässä vedossa tällä kaudella, mutta kun parempaankin on ollut mahdollisuuksia riittämiin.

13 - Svechnikov (3 yv-maalia)
9 - Necas (2 yv-maalia)
9 - Aho (2 yv-maalia, 1 maali tyhjiin)
4 - Martinook
4 - Staal
3 - Jarvis (10 ottelun maaliton putki menossa)
2 - Fast
2 - Noesen (pelannut 19 ottelua, 2 yv-maalia, 8 ottelun maaliton putki menossa)
1 - Kotkaniemi (9 ottelun pisteetön putki menossa, viimeisissä 54 NHL-ottelussa KAKSI tehtyä maalia)
0 - Stastny (pelannut 19 ottelua, 9 ottelun pisteetön putki menossa)
0 - Stepan (pelannut 19 ottelua, 18 ottelun pisteetön putki menossa)
0 - Teräväinen (pelannut 14 ottelua, loukkaantuneena)
0 - Drury (pelannut 8 ottelua, ei pisteitä)
0 - Kase (pelannut 1 ottelun, aivotärähdyksen takia sivussa)

3 - Burns (1 yv-maali)
2 - Skjei (1 av-maali, 10 ottelun maaliton putki menossa)
1 - Slavin
1 - de Haan (pelannut 13 ottelua, 9 ottelun maaliton putki menossa))
0 - Pesce (12 ottelun pisteetön putki menossa)
0 - Chatfield (ei pisteitä)
0 - Coghlan (pelannut 6 ottelua. ei pisteitä)
0 - Lajoie (pelannut 1 ottelun)


-----

Kochetkov sai eilen 4 vuoden jatkosopimuksen, AAV tasan 2 miljoonaa. Eli ihan hyvä sopimus kakkosmaalivahdille. Ja jos nousee ykköseksi, niin todella hyvä. Potentiaalia Koochiessa on. Mielenkiintoista nähdä kuka on ensi kaudella Carolinan tandemin toinen puolisko. Nämä nykyiset eivät kuitenkaan pysy kasassa. Andersen on poissa ties kuinka kauan ja Raanta onnistui loukkaamaan eilen harjoituksissa itseään niin ettei pystynyt illemmalla pelaamaan.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Aika selvää on, ettei Kotkaniemi ole menestyvän joukkueen 2. sentteri. Jos ajattelee tuota pelaajarungon tehottomuutta, niin kyllä Jesperi sieltä erottuu negatiivisesti ja tärkeän roolinsa takia hänen kiikarit syövät koko joukkueen peliä. Pacioretty luisteli viime viikolla ja palannee tammikuussa rosteriin. Se on maalintekovaikeuksien keskellä tietysti hyvä uutinen, muttei muuta sentteritilannetta paremmaksi.

Ihan kauden alussa sanoin, että Hurricanes pelaa uhkapeliä Trocheckin lähdön jälkeen ja kuten uhkapelissä yleensä, talo voittaa tässäkin tapauksessa. Hurricanes ei ole tunnettu trade deadline-siirroistaan, mutta olisiko nyt se kausi kun joku iso liikku kannattaisi tehdä? Mitä kauppatavaraa joukkueella mielestänne on?
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Näin ne tilanteet kuitenkin elävät, että neljän pelin voittoputken päätteeksi Hurricanes on taas idän neljäs ja peliotteetkin näyttävät aika hyviltä. Teukka on päässyt vihdoin takaisin pelille ja Martinook on muuten kuuman putkensa päätteeksi joukkuen sisäisen pistepörssin vitonen, saapa nähdä mikä on sijoitus kauden jälkeen...

Yllä mainittu Kotkaniemi 2+3=5 25 peliin ja kyllähän tuo kompurointi aika surullisen näköistä on. Saa nähdä, miten tätä sopimusta arvioidaan tulevaisuudessa kun Jepu ei heikkouksiaan syystä tai toisesta näytä pystyvän kehittämään millään.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Näin ne tilanteet kuitenkin elävät, että neljän pelin voittoputken päätteeksi Hurricanes on taas idän neljäs ja peliotteetkin näyttävät aika hyviltä. Teukka on päässyt vihdoin takaisin pelille ja Martinook on muuten kuuman putkensa päätteeksi joukkuen sisäisen pistepörssin vitonen, saapa nähdä mikä on sijoitus kauden jälkeen...

Yllä mainittu Kotkaniemi 2+3=5 25 peliin ja kyllähän tuo kompurointi aika surullisen näköistä on. Saa nähdä, miten tätä sopimusta arvioidaan tulevaisuudessa kun Jepu ei heikkouksiaan syystä tai toisesta näytä pystyvän kehittämään millään.

Tämä ketju on niin hiljainen, että täällähän melkein puhuu itsekseen! Kotkaniemen otteet eivät tuosta ole parantuneet, mutta jopa Ahon (toivottavasti lievän) loukkaantumisen aikana joukkue napsii pääasiassa voittoja. Ei ehkä aina niin tyylikkäästi, mutta tehokkaasti. Teräväisen olen havainnut aika merkittävästikin piristyneen nyt kun johtajan rooli on ollut tarjolla ja tulihan se kauden avausmaalikin aika tyylikkäin säbäjäbän ottein viime yönä.

Edelleen toivoisin, että liipaisinta painetaan mikäli järkevällä korvauksella on hyökkäyspäähän vahvistusta saatavilla. Tuo sentteriosasto ei kaiken järjen mukaan ihan Stanley Cupiin riitä, mutta toisaalta kyllä hyvä joukkuepeli paikkaa melkein mitä tahansa.
 

RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Canes se voitti Phillyn Kotkaniemen maalilla.Hyvä niin että pisteet kotiin.

Olikohan maali nyt luisteltu väärin vai miksi täällä niin hiljaista?
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Canes se voitti Phillyn Kotkaniemen maalilla.Hyvä niin että pisteet kotiin.

Olikohan maali nyt luisteltu väärin vai miksi täällä niin hiljaista?

Joo, me kirjoitetaan täällä vain Kotkaniemen otteista... Ei silti, kyllä Jesperi nosti hieman tasoaan Ahon ollessa loukkaantuneena, onneksi. 24 pisteen tahti ei vain oikein 2. sentterille riitä. Sen sijaan Jordan Staalin peli näyttää paremmalta kuin vuosiin ja 40 pisteen raja rikkoutunee ensimmäistä kertaa sitten kauden 17-18. Tämä ja laitureiden Necas ja Svechnicov tehokkuus paikkaavat keskikaistan kapeutta.

15 pelin pisteputki!
Huonoon suuntaan on Carolinan pelaaminen tehojen osalta kääntynyt, jos se nyt missään vaiheessa on tällä kaudella kovin hyvää ollutkaan. Eikä tuo pelaaminen ole muutoinkaan kuin ajoittain sellaista mihin on tässä parin viime kauden osalta totuttu.

Tämä siis palstaveljen kritiikin jälkeen, hyvä @Caniac !
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Tämä siis palstaveljen kritiikin jälkeen, hyvä @Caniac !
Eipä mitään.

Yleensä tuo toimii toisinpäin. Eli kun kehuu jotain, niin homma kusee heti. Onneksi joskus noin.

Joten sanotaan nyt, että onhan tuo maalinteko edelleen vaatimattoman tehotonta. Ja maalivahdit eivät pysy terveenä sitten millään. Vink ;)
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Joten sanotaan nyt, että onhan tuo maalinteko edelleen vaatimattoman tehotonta. Ja maalivahdit eivät pysy terveenä sitten millään. Vink ;)
Samaa mieltä. On muuten myös Kotkaniemen tekeminen niin paskan näköistä, että liekö edes Ässissä pärjäisi ykkösen keskellä. Ei mitään käyttöä.
 

RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes

Antti Raannan huippuotteet palkittiin valinnalla NHL-viikon kolmostähdeksi​


Hyvä putki menossa.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Miltä se Burnsin peli on näyttänyt, ollaankohan tyytyväisiä?

Jotenkin olisin kuvitellut saavan enemmän pisteitä..
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Miltä se Burnsin peli on näyttänyt, ollaankohan tyytyväisiä?

Jotenkin olisin kuvitellut saavan enemmän pisteitä..

Itse ainakin olen ihan tyytyväinen Burnsin pelaamiseen. Odotettavasti alkuun oli hieman hakemista Carolinan pelityylin kanssa, mutta kokonaisuutta ajatellen parempaan suuntaan menossa koko ajan. Jotenkin Burnsin alkukausi kuvastaa koko joukkueen kautta. Hyvin on pääosin ja tuloksellisestikin mennyt, mutta potentiaalia on vielä parempaan.

Carolinan pelaajat kun eivät aivan NHL:n top30:ä pistepörssissä ole, niin 38 ottelun jälkeen Burns on vain 8 pistettä perässä Canesin parasta pistemiestä (Necas 37 - Burns 28). Piste/ottelu-lukemat pyörivät myös aika samoissa, missä esim. toissa kauden Hamiltonilla tai viime kauden DeAngelolla.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Tänään vastassa Nashville kotona, mikä tarkoittaa myös muutamia mielenkiintoisia asioita.

- Kapteeni Jordan Staal pelaa 700. runkosarjaottelun Canes-paidassa. Kyseessä on vasta viides pelaaja, joka tuohon rajapyykkiin pääsee Whalers/Canes-historiassa. Eikä Kevin Dineen ole illan ottelun jälkeen kuin 8 ottelun päässä edellä. Eric & Jordan on näköjään vasta neljäs veljespari, joka on pelannut vähintään 700 ottelua samassa NHL-joukkueessa.

- Muutama päivä vajaa viisi kuukautta loukkaantumisen jälkeen tekee Canes-debyytin muuan Max Pacioretty. Ensiesiintyminen saattoi tulla lopulta muutama päivä odotettua aiemmin, kun hyvän kauden pelannut Stefan Noesen loukkaantui edellisessä Rangers-pelissä.

- Joulukuun kuukauden tulokkaaksi valittu Pyotr Kochetkov jatkaa maalilla. Carolinan maalivahtipeluutus on ollut aika mielenkiintoinen johtuen pienistä vammoista. Kochetkov pelasi joulukuussa pitkään kaikki ottelut, kun Antti Raanta ei ollut täysin 100%:ssa kunnossa. Sitten Koochie loukkasi itseään ennen joulua Devils-pelissä ja Raanta sai pelata useamman pelin putkeen. Ja kun voittoja tulee niin ei ole onneksi ollut tarvetta heittää hiemankaan puolikuntoista maalivahtia tolppien väliin. Freddie Andersenin paluuta kokoonpanoon odotellaan muuten ehkäpä jo ensi viikon aikana.

- Nino Niederreiter tekee myös paluun Carolinaan, tosin Nashvillen joukkueessa. Nino oli niin suosittu fanien keskuudessa, joten saanee varmasti ja ansaitusti ihan mukavan vastaanoton (kunhan vielä pysyy poissa maalintekohommista tässä pelissä).
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ilmeisimmin uusiutui Paciorettyn vamma. Ja jos näin on niin se on sitten peliura siinä.

 

Myrkky

Jäsen
Vaikka tuomitsin ennen kauden alkua Paciorettyn hankinnan, niin tuollaista en kyllä olis toivonut. Plus Pacioretty teki kyllä odotuksiani paremman paluun kaukaloon.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ilmeisimmin uusiutui Paciorettyn vamma. Ja jos näin on niin se on sitten peliura siinä.

En nyt tiedä sitten mitä aktuaalista whittua tuon vamman kanssa on käynyt, mutta Christer Lybäck leikkasi ex-vaimon irtipoikki katkenneen akillesjänteen nk. perinteisin menetelmin ja totesi, että tuo ei sitten enää ikinä katkea, ainakaan samasta kohtaa... Liekö siellä jotain pahempaa kulumaa tai haurastumista joka tehnyt jänteen kiinnityskohdista höttöä, vaikea sanoa, mutta pahaltahan tuo kyllä näytti!
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Paska homma, jos Paciorettyn leikki jäi näin lyhyeen. Nyt on ainakin Canesilla capissa tilaa.
 

TurtleDef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes, Panthers, Tampere
Olisikohan mitään resursseja hankkia Bertuzzia? Kovasti puhutaa, että DET vois hänestä luopua.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olisikohan mitään resursseja hankkia Bertuzzia? Kovasti puhutaa, että DET vois hänestä luopua.
Jonkun A/B prospectin ja 2/3 kierroksen varausvuoron se varmaan vaatisi. Tai sitten ykköskierroksen varausvuoro ja palkkakattoa sitten jumpattaisiin kuntoon jollain pelaajalla jos siihen olisi tarvetta. Bertuzzi kuitenkin vaikuttaa pelaajalta, joka olisi pudotuspeleissä parhaillaan (AHL:stä löytyy playoffien MVP palkinto). Rikkihän se on ollut, mutta ei pitäisi olla mikään merkittävä ongelma Carolinalle kun varausvuoroja on ja prospecteja on kertynyt melkoinen määrä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös