Mainos

Carolina Hurricanes 2022–2023

  • 123 709
  • 349
Onko joukkue siis vahvistunut vai heikentynyt?

Itse näkisin, että vahvistunut. Jos nyt unohdetaan se, että joukkueen muutamat nuoret runkopelaajat jatkavat kehittymistään ja keskitytään ainoastaan poistuneiden versus tulleisiin, niin mielestäni plussalle jää.

DeAngelon vaihtuminen Burnsiin tekee joukkueen puolustuksesta tasapainoisemman eikä Ian Colen tai Brendan Smithin poistuminen näy missään.

Hyökkäyksestä lähti Trocheck ja Niederreiter, joista molemmat olivat luotettavia runkopelaajia vuosien ajan. Kotkaniemelle pedataan tuota Trocheckin kakkossentterin paikkaa, mutta mukaan tuotiin myös veteraani-Stastny, joten ei tuossa pulaan jouduta. Laituriosastolle Pacioretty on jopa selkeä vahvistus Ninoon nähden ja syvyyttä on tuotu vielä Kasen muodossa, niin hyökkäyskin näyttää viime kautta laadukkaammalta. Ja kun tähän lisätään, että Aho, Svetshnikov, Necas ja Jarvis ovat vuoden kokeneempia, niin joukkueella on yhä suunta ylöspäin.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
En ihan osta ennen kauden alkua sitä, että Brent Burns olisi upgrade Tony DeAngeloon. Mitä muut on mieltä?
Ylivoimalla Burns varmasti tällää, mutta DeAngelon liike oli niin poikkeuksellisen hyvää ja puolustuspeli oli mainettaan parempaa. Canes taisi viime kaudella päästää vähiten maaleja. Jään ulkopuolisilla seikoilla Burns on varmasti upgrade.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset

No ei ole pelillisesti upgrade tietenkään, Burns on harvassa asiassa parempi kuin DeAngelo. Mainitsemasi off ice-preesens voi kuitenkin olla Hurricanesille ehkä jopa tärkeämpää kuin muutama tehopiste tai paremmin puolustettu tilanne, koska puolustus ja joukkuepuolustus joka tapauksessa toimivat liigan kärkitasolla. Vielä ei ole kuulunut mitään viestiä siitä, että TDA olisi ollut mikään pukukoppisyöpä, mutta ei hänellä mikään mukavan kaverin maine ole.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tiistai: Canes Agree To Terms With Dronov
Keskiviikko: Hurricanes have agreed to mutually part ways with defenseman Grigorii Dronov.

Osapuolet tulivat aika nopeasti katumapäälle sopimuksenteon suhteen.
Ei ole toistaiseksi tullut jatkoa tälle saagalle, mutta sitä ainakin spekuloitiin, olisiko joku luvannut muutakin kuin 8. pakin paikan rosteristaan? Sinänsä ei mitään yllättäviä liikkuja muuten. Surkea tuo Dzingelin tilanne, ilmeisesti rannevammat ovat pilaamassa koko uran kun taso ei riittänyt edes alempiin ketjuihin enää. Kyseessä kuitenkin erittäin lupaavaan tahtiin pisteitä mättänyt pelaaja, jonka ikäkään ei selitä tason laskemista.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
Vielä ei ole kuulunut mitään viestiä siitä, että TDA olisi ollut mikään pukukoppisyöpä, mutta ei hänellä mikään mukavan kaverin maine ole.
Kun katseli kättelyitä Hurricanes-Rangers sarjan päätyttyä, niin Rangersin pelaajat ja Tony DeAngelo jopa kaulailivat kättelyjonossa. Näytti siltä, että mitään ongelmia ei ikinä edes olisi ollut Rangersin pukukopissa.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Täällä on ollutkin hyviä pohdintoja, ja heitän nyt omankin mukaan...

Maalivahdit samat tutut Frederik Andersen ja Antti Raanta. Loukkaantumishistoriat tietysti kummittelevat molempien kohdalla.

Puolustuksessa viime kauden top4:sta jatkavat Jaccob Slavin (LD), Brett Pesce (RD) ja Brady Skjei (LD). Itsellä on sellainen kutina, että iästä huolimatta Brent Burns (RD) tulee osumaan hankintana Carolinan nykytilanteeseen loistavasti ja korvaa TDA:n. Kolmosparin paikoista taistelevat sitten Ethan Bear (RD), Dylan Coghlan (RD), Jalen Chatfield (RD) ja tryoutin kautta sopimuksen saanut vanha tuttu Calvin de Haan (LD). Noista Coghlan on pelannut treenikaudella paljon vasemmalla (väärällä) puolella ja useimmiten myöskin 2.ylivoimassa (Burns tietysti ykkösessä). Olisiko kuitenkin de Haan-Coghlan kauden avauksessa kokoonpanossa? Puolustuksessa toki jälleen kerran paljon vaihtuvuutta edelliseen kauteen, mutta pitäisin edelleen tätäkin kahdeksikkoa todella vahvana.

Hyökkäyksessä kovimpina lähtijöinä Vincent Trocheck ja Nino Niedereiter. Tulijoina pitkään vielä sivussa oleva Max Pacioretty sekä Paul Stastny ja Ondrej Kase. Jos pelkästään tuota lähtijät/tulijat katselee, niin varsinkin Paciorettyn loukkaantumisen jälkeen jäädään miinukselle. Trocheck oli tärkeä kakkossentteri, rightin sellainen, joka pelasi paljon myös niin yli- kuin alivoimaa. Nino oli taas 1/3 viime kauden tasaisimmin suorittaneessa kentällisessä. Playoffeissa tehoja olisi toivonut enemmän, mutta runkosarjassa toissa kaudella Canesin maalintekijöissä kakkosena ja viime kaudella kolmantena.

Onneksi tilanne ei ole pelkästään uusien miesten varassa. Sillä odotuksissa on, että Canesin nuorisokaarti ottaa taas yhden askeleen eteenpäin. Sebastian Aho on pelannut aika tasaisesti ja hyvällä tasolla viime kaudet, mutta olisiko sielläkin vielä yksi vaihde otettavissa. Andrei Svechnikov on kuulemma näyttänyt treenipeleissä ihan hemmetin vahvalta aiempaan verrattuna. 40 maalia? Pitäisi olla täysin saavutettavissa. Seth Jarvis on mielenkiintoinen nuori mies, jolla on myös kaikki edellytykset pelata itsensä NHL:n huippuhyökkääjäksi. Ja ainakin viime kaudella Ahon ja Jarvisin kemiat tuntuivat kentällä toimivan. Siihen kun lyödään Teuvo Teräväinen kolmanneksi palaseksi, niin juonikkuutta luulisi löytyvän riittävästi. Martin Necas ei taida saada sitä toivomaansa sentterin paikkaa, mutta Trochekin lähdön jälkeen rightin pelaajana pääsee ainakin aloituksiin mukaan entistä enemmän. Kentällä pitää näkyä muutoinkin se toissa kauden Necas, eikä viime kauden iso pettymys. Sitten ehkäpä se suurin kysymysmerkki kauteen lähdettäessä. Pystyykö Jesperi Kotkaniemi täyttämään riittävän hyvin Trocheckin paikan kakkossentterinä? No tuon kertoo tulevat viikot ja kuukaudet. Kapteeni Jordan Staal kantaa edelleen isoa vastuuta, kun vastustajan parhaimmat pitää nollata. Viime kauden tapaan aina luotettava Jesper Fast jatkaa toisella laidalla ja Ninon paikan näyttäisi ottavan Stastny. Mutta Stastny lienee se pelaaja, joka tällä kaudella eniten paikkailee ylemmissä ja alemmissa kentissä niin sentteri- kuin laiturihommissa. Uusista pelaajista Kase on treenaillut 1.ylivoimassa, joten todennäköisesti on mukana 4.kentän toisella laidalla. Onko caphitin maksimoinnin takia waivereissa ollut Jordan Martinook sitten edelleen kokoonpanossa, vai ottavatko viime kauden AHL-mestarit Jack Drury tai Stefan Noesen paikan nelosesta? Hyvin todennäköisesti myös tryoutilla mukana ollut Derek Stepan saa vielä sopimuksen ja hoitaa viime kaudelta tuttua in/out roolia. Hyökkäyksessä on enemmän kysymysmerkkejä, mutta toisaalta myös erittäin paljon potentiaalia olla viime kautta parempi hyökkäys. Lisäksi Pacioretty on jo tiedossa oleva ns. trade deadline -hankinta.

Treenipeleissä positiivisesti pistivät silmään AHL:ään lähetetyistä Ryan Dzingel ja Malte Strömwall. Tosin kumpikaan ei ole lähtökohtaisesti sellainen "4.kentän pelaaja", vaan tarvitsisi ehkäpä hyökkäävämmän roolin. Ja sellaista ei nyt ole tarjolla. Joten sitä sitten hakemaan Chicago Wolvesin kautta. Samanlainen asenne kuin mitä viime kaudella Poturalskilla, Noesenilla ja Leivolla, niin viimeistään ensi kaudella avautunee parempia mahdollisuuksia.

Ensi viikolla se sitten alkaa...
 
Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Mun mielestä Burns on upgrade TDA:han.
Viime kaudella ppg Tonylla 0.80 ja Brentillä 0.66.
Nyt Burns pääsee "hiukan" parempien äijien kanssa ylivoimalle, eikä hänen tarvitse enää pitää toista jalkaa puolustuspäässä, kun vieressä on sarjan paras puolustuspelaaja Slavin.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Viimeisten päivien caphit-kikkailut ja LTIR-maksimoinnit takana. Siihen sisältyi mm. Jack Druryn lähettäminen AHL:ään, kuten lähti ns. paperilla myös Jordan Martinook. Pyotr Kochetkov ja Jamieson Rees kutsuttiin samalla päiväksi NHL:ään. Ja lopulta kaiken keskellä myös Derek Stepanille pystyttiin tekemään minimiliksalla vuoden jatkosopimus.

Tämän illan kotiavaukseen Columbusta vastaan ilmestyy lopulta aika odotettu kokoonpano. Oikeastaan vain Jalen Chatfieldin nouseminen kolmospariin ohi Dylan Coghlanin oli pienoinen yllätys. Frederik Andersen aloittaa maalilla.

Teuvo Teräväinen - Sebastian Aho - Seth Jarvis
Andrei Svechnikov - Jesperi Kotkaniemi - Martin Necas
Paul Stastny - Jordan Staal - Jesper Fast
Jordan Martinook - Derek Stepan - Ondrej Kase

Jaccob Slavin - Brent Burns
Brady Skjei - Brett Pesce
Calvin de Haan - Jalen Chatfield

Frederik Andersen
(Antti Raanta)

Scratches: Dylan Coghlan (D), Ethan Bear (D), Stefan Noesen (F)
 
Ajattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit
Mun mielestä Burns on upgrade TDA:han.
Viime kaudella ppg Tonylla 0.80 ja Brentillä 0.66.
Nyt Burns pääsee "hiukan" parempien äijien kanssa ylivoimalle, eikä hänen tarvitse enää pitää toista jalkaa puolustuspäässä, kun vieressä on sarjan paras puolustuspelaaja Slavin.
Ajatuksissani Canes ei vahvistunut, ehkä TDA ja Burns päikseen, ja muilta osin ei isoa oleellista. Toisaalta ei heikentynytkään, mutta onko Kotkaniemi cup-voittajan kakkossentteri? Ei. Liian paljon Ahon kasvun harteilla.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jännä juttu. Itselleni tuli tänään erittäin vahva käsitys ja visio Carolina Hurricanesin tulevasta Stanley Cupista.

Tämä joukkue on ollut advanced stats -darling ja nuoremman sukupolven hehkutusjengi jo useamman vuotta. Carolina sitä ja Carolina tätä. Hyytymällä sitten kuitenkin pudotuspeleissä kovemmilla kierroksilla. Olen kovasti ihmetellyt itsekin mikä mättää. Toisaalta myös naureskellut, että taisi olla vielä liian aikaista.

Nythän sinne raahattiin vanhemman sukupolven väkeä, Stastny, Burns, Pacioretty. Ja tämä tekee heistä voittajan. Saavat rinnalleen juuri sitä rauhoittavaa ja mentoroivaa veteraani-voimaa, joka tuolta aiemmin ylinuorelta joukkueelta on puuttunut. Ei mennä henkisesti lukkoon kovassa paikassa. Myös nuo rosterin kantavimmat voimat kuten Aho, Slavin, Svechnikov alkavat olla kaikki prime-iässä ja jossain vaiheessa se pitkä playoff-push tulee osumaan myös tämän joukkueen kohdalle.

Viime vuonna se jäi epäonnekkaasti maalivahdeista kiinni. Jos Fredrik Andersen, tämä Toronton viimeisten ja tulevien vuosien paras mutta median ulosajama maalivahti, on keväällä kunnossa, niin Canes menee kannuun. Mihinkään Raantaan ei kannata luottaa, kun ei ole koskaan kasassa pysynyt. Muuten kuin backupina. Mutta on kyllä laadukas runkosarja-backup, kun saa harvaan pelata pelejä. Starterina kroppa ei ole kestänyt moneen vuoteen.

Joukkueessa on nyt mielestäni nyt kaikki balanssissa. Kantava core on väkevä. On pelintekijää kuten Teuvo, pelin rytmittäjää (NHL:n paras Sebu) ja hanakoita ampujia Pacioretty, Kase. Nuoria puskee takaa, kuten Jarvis ja Necas. Ja nyt on myös veteraaneja, sitä rauhoittavaa voimaa ja johtoaseman nollaajia (Stastny, Staal). Löytyy myös roolipelaajia kuten Fast ja Martinook ja ylikylän väkeä, kuten Ondrej Kase nelosketjuun. Pakistosta on hazardi-äijät poissa. Kätisyydet ja roolit sielläkin kunnossa.

Kyllä tässä nyt haisee kannu. Ja finaalivastus naapurikonferenssista tulee lähempää mitä Boston Bruins.
 
Viimeksi muokattu:

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Tämä joukkue on ollut advanced stats -darling ja nuoremman sukupolven hehkutusjengi jo useamman vuotta. Carolina sitä ja Carolina tätä. Hyytymällä sitten kuitenkin pudotuspeleissä kovemmilla kierroksilla. Olen kovasti ihmetellyt itsekin mikä mättää. Toisaalta myös naureskellut, että taisi olla vielä liian aikaista.
Advanced statsit ovat tosiaan olleet hyviä jo useamman vuoden. Mutta tuo darling toi vaan pahoja muistoja mieleen, kiitos Scott Darlingin.

Yleisesti ottaen se Brind'Amourin ensimmäisen päävalmentavuoden (18-19) kevätkausi vääristää sitä, että Carolina olisi todella ollut jo monta vuotta hemmetin kova joukkue. Silloinhan joukkue oli NHL:n pohjalla vielä joulukuun lopulla, sitten iski uskomaton suonenveto, mikä toi yllättävän playoff-paikan ja vieläpä ennakko-odotuksiin nähden todella yllättävät voitot niin Washingtonista kuin Islandersista. Kunnes aina niin rakas Boston näytti väsyneelle Carolinalle, että millainen on todella mestaruudesta taisteleva joukkue.

Seuraavaan kauteen (19-20) lähdettäessä oli useimmilla aika maltilliset odotukset. Carolina pelasi ajoittain hyvin, ajoittain heikosti, ja muutaman ottelun voittoputki ennen koronasulkua toi ehkä jopa liiankin mairittelevan kutospaikan idässä. Kuplassa Rangers oli vielä helpohko pala, mutta Bruins oli taas parempi, tosin pienemmällä erolla kuin vuotta aiemmin.

Koronakauteen 20-21 lähdettäessä oli kuitenkin odotukset jo korkeammat. Piti olla sopivassa määrin kokemusta ja nyt jo sitä kokeneempaa nuoruutta. Ja sitä toisaalta olikin. Oli hyvään runkosarjaan ja jopa taisteluun hallitsevaa/tulevaa mestaria vastaan. Ongelmia aiheuttivat liian suuret jäähymäärät ja toisaalta ylivoiman tehottomuus ratkaisevilla hetkillä.

Viime vuonna se jäi epäonnekkaasti maalivahdeista kiinni. Jos Fredrik Andersen, tämä Toronton viimeisten ja tulevien vuosien paras mutta median ulosajama maalivahti, on keväällä kunnossa, niin Canes menee kannuun. Mihinkään Raantaan ei kannata luottaa, kun ei ole koskaan kasassa pysynyt. Muuten kuin backupina. Mutta on kyllä laadukas runkosarja-backup, kun saa harvaan pelata pelejä. Starterina kroppa ei ole kestänyt moneen vuoteen.

En nyt syyttäisi noin suoraan maalivahteja, tai siis tässä tapaukseesa Raantaa. Carolina teki 7.ottelun sarjassa kerran 3 maalia ja muissa otteluissa 1-2 maalia. Kuten vuotta aiemmin, niin ratkaisevilla hetkillä heikko maalinteko, heikko ylivoima ja liian suuri jäähymäärä iski taas vasten kasvoja.

Olisko Andersen johdattanut Carolinan jatkoon? Oma mielipide että ei. Vaikka ainahan se mukavampi olisi pelata ratkaisupelejä ykkösmaalivahti tolppien välissä. Oliko sitten Raanta yhtä loistava ensimmäisten kahden kotipelin jälkeen? No ei ollut. Mutta siltikin kallistuisin sen suuntaan, että joukkueena hävisivät tehokkaammalle ryhmälle.

Pitää vaan toivoa, että Andersen pysyy ehjänä. Sillä Raanta tuskin pysyy.

Joukkueessa on nyt mielestäni nyt kaikki balanssissa. Kantava core on väkevä. On pelintekijää kuten Teuvo, pelin rytmittäjää (NHL:n paras Sebu) ja hanakoita ampujia Pacioretty, Kase. Nuoria puskee takaa, kuten Jarvis ja Necas. Ja nyt on myös veteraaneja, sitä rauhoittavaa voimaa ja johtoaseman nollaajia (Stastny, Staal). Löytyy myös roolipelaajia kuten Fast ja Martinook ja ylikylän väkeä, kuten Ondrej Kase nelosketjuun. Pakistosta on hazardi-äijät poissa. Kätisyydet ja roolit sielläkin kunnossa.

Toivottavasti tilanne olisi juurikin tuollainen mitä kuvailit. Varsinkin Pacioretty ja Burns hankittiin joukkueeseen auttamaan edellisten vuosien isoon ongelmaan. Eli siihen kuka latoo maaliin ne ratkaisevat kiekot, että Carolina voittaa maalilla, eikä häviä maalilla. Edelleen olen sitä mieltä, että Burns tulee olemaan jopa yllättävänkin hyvä Slavinin rinnalla. Ja kunhan nyt ensiksi tervehtyy pelikuntoon, niin Pacioretty korvaa kyllä Niederreiterin. Stastnyn hankinnalla ja Kotkaniemen toivotulla kehittymisellä yritetään paikata taas sitä aika isoa aukkoa, minkä Trocheckin lähtö jätti. Kase on puolestaan mielenkiintoinen pelaaja, joka joutuu nyt aloittamaan neloskentässä, mutta saa toisaalta kunnon näyttöpaikan ykkösylivoimassa Burnsin sekä TT-Aho-Jarvis -kolmikon kanssa.

Valmennus on myös antanut kauteen lähdettäessä yhden uuden selkeän tavoitteen joukkueelle. Jäähyt pitää saada minimiin, ja varsinkin ne ns. turhat jäähyt kokonaan pois.
 
Ajattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit
Tämä joukkue on ollut advanced stats -darling ja nuoremman sukupolven hehkutusjengi jo useamman vuotta. Carolina sitä ja Carolina tätä. Hyytymällä sitten kuitenkin pudotuspeleissä kovemmilla kierroksilla. Olen kovasti ihmetellyt itsekin mikä mättää. Toisaalta myös naureskellut, että taisi olla vielä liian aikaista.

Nythän sinne raahattiin vanhemman sukupolven väkeä, Stastny, Burns, Pacioretty. J
Tällainen vanhempi sukupolvi, kiekon fanitus aloitettu jo 70-luvun alussa, arvostaa rouheutta. Minulle silmiinpistävää on hiekkapaperin puuttuminen, ja nyt roudatut Statsny etc ei tuo sitä. On sitten kuinka hyvät advance statsit niin viimeisillä metreillä rouheus tuo sen pienen eron. Florida sai sen Tkachukissa, Tampalla sitä ennestään ja vastaavaa en näe Canesilla.
 
Suosikkijoukkue
1992-1993 JyP HT, no smoking team

Pakko hieman kompata tätä, ei siellä liikaa sitä kovuutta ainakaan ole. Kotkaniemi on joukkueen gooni.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tosi tasapainoinen esitys Columbusta vastaan ottaen huomioon, että kyseessä oli kauden ensimmäinen ottelu ja Hurricanesin preseason oli Brind'amourille tuttuun tapaan lyhyt.

Positiivinen fiba jäi etenkin:
- Burnsista. Luistin liikkuu vielä ja tekemisessä on sellaista dougiehamiltonmaista suoraviivaisuutta. Voittaa varmaan laukauspörssin tällä kaudella.
- Andersenin pelistä, todella vakuuttava maalilla.
- Kaikkien ketjujen tekemisestä etenkin kolmannessa erässä.

Tulokkaat Stastny ja Kase ovat tekijämiehiä, hyvää ja virheetöntä peliä molemmilta! Myös Chatfield näyttäisi todella ansainneen paikkansa avauskuusikossa, muutama tosi hyvin puolustettu tilanne, pysyy luistimilla hyvin pelin sisällä. Tästä on hyvä aloittaa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Positiivinen alku kauteen! Kuuden ottelun jälkeen Hurricanes on Metropolitanin kärjessä yhdessä Penguinsin kanssa ja peliesitykset lupaavat hyvää tulevaisuuteenkin. Pienenä kauneusvirheenä alivaoima on aloittanut kehnohkosti ja ylivoimakin näyttää vielä keskinkertaiselta, mutta tasaviisikoin Hurricanes pystyy pitämään kiekkoa ja hallitsemaan peliä.

Jos ajattelee noita kysymysmerkkejä kauteen lähtiessä niin ei Hurricanes-puolustus mitenkään paljon huonommalta näytä. Ehkä yllättäen - Sharks-faneille varmaan ei - Burns näyttää paljon riskialttiimmalta puolustajalta kuin DeAngelo, mutta Slavin toki paikkaa pahimpia seikkailuja. Ikäisekseen ja kokoisekseen liikkuu edelleen hyvin. Kotkaniemi on sentteröinyt kokonaisuudessaan toimivinta ketjua koko joukkueessa, joten ei se nyt ihan huonosti ole mennyt häneltäkään. Toki Necasille ja Svechnikoville ne tehot ovat menneet ja aika näyttää, täyttääkö Jepu todella 2. sentterin saappaat.

Positiivisimmat yllätykset:

Todella vaisusti kauden päättänyt Svechnikov on löytänyt jostain ihan uuden vaihteen peliinsä. Laukaus näyttää aikaisempaakin vaarallisemmalta ja one-timeri toimii paremmin kuin ennen. On ollut todella hyvä yhdessä Necasin kanssa, jonka pelisuoritukset lienevät vielä yllättävämmät, koska ainakin itse osittain jo luovuin toivosta viime kauden jälkeen sen suhteen, että #88 olisi todellinen top 6-pelaaja vielä. Toki kausi on vasta alussa, mutta hienolta näyttää. Ratkaisut tulevat nyt paljon nopeammin kuin ennen ja juuri sitä Necasin peli on kaivannut.

Turbo-Teuvo on aloittanut vähän hitaasti, mutta Aho näyttää supertähdeltä. Toivottavasti laitureiden herääminen tuo joukkueeseen kaksi superkenttää. Ja toivottavasti kotkan lento riittää... Voi että tuota luistelun kankeutta hänellä, ilman sitä olisi paljon vähemmän kysymysmerkkejä ilmassa kehityksen suhteen. Ei se vain näytä parantuneen tämän(kään) kesän aikana.
 
Hyvä alku tosiaan kauteen ja mun mielestä tässä pitää ehdottomasti huomioida pitkä vierasreissu heti tähän kärkeen.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Vieraskiertue lännessä oli lopulta hyvä tuloksen puolesta ja ihan hyvää pelaamista pääosin. Uusista pelaajista ei ole kukaan onnistunut vielä maalinteossa ensimmäisessä 6 ottelussa, tai on, jos lasketaan uusvanha maalitykki Calvin de Haan mukaan. Eli edelleen odotellaan kuka on ensimmäinen ryhmästä Burns, Stastny, Noesen, Chatfield, Coghlan (2gp) ja Kase (1gp). Kasen tilanteesta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun lähti mahdollisen aivotärähdyksen takia takaisin Pohjois-Carolinaan. Huolestuttavaa kun kaiketi noita aivotärähdyksiä on takana jo useita?

Kakkoskenttä on ollut se toimivin kokonaisuus (Calgary-peliä lukuunottamatta). Toki sitä toivoisi, että jossain vaiheessa Kotkaniemi pääsisi nykyistä paremmin myös tuloksentekoon. Tällä hetkellä se tuntuu olevan, että kiekkoa vaan äkkiä ketjukavereille. Mutta ovathan ketjukaverit olleetkin iskussa. Svechnikovilla 7 maalia 6 ensimmäiseen otteluun. Samaan on pystynyt tässä organisaatiossa aiemmin vain Geoff Sanderson kaudella 93-94. Necas on puolestaan vaikuttanut saaneen takaisin Roddyn luottamuksen, kun peliaika on ollut keskimäärin lähes 20min. Mikä on myös yli minuutin enemmän kuin seuraavalla kaksikolla Aho & Svechnikov.

Toinen pääosin hyvin toiminut kentällinen on ollut neloskenttä, varsinkin nykyisessä muodossaan. Calgary-peliä katsellessa jäi fiilis, että tuollainen neloskentän pitääkin olla. No jälkeenpäin tilastoja katsomalla kuitenkin ehkä hieman liikaa vaadittu, kun siellä näytti olevan CF%, FF%, xGF% ja mitä niitä nyt onkaan täydet 100%.

5vs5-pelaaminen on muutoinkin kokonaisuutena ollut joukkueella todella hyvää. Vielä pitäisi saada erikoistilanteet toimimaan.

Yksi nimi pitää vielä nostaa esiin. Carolinan vitospakiksi noussut Jalen Chatfield. Olihan Chatfield toki ihan hyvä jo viime kaudella 16 ottelussaan NHL:n puolella sekä todella hyvä AHL:n playoffeissa. Mutta jos jatkaa samaan malliin, niin eipä tarvitse miettiä AHL:ään paluuta, tuskin edes kovin montaa kertaa joutumista kokoonpanon ulkopuolelle. Hyvää, yksinkertaista, liikkuvaa ja agressiivista pelaamista.

Ei nyt kerro pakkiparien paremmuudesta, mutta ihan mielenkiintoinen tilasto on löydetty alkukaudesta:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Yksi nimi pitää vielä nostaa esiin. Carolinan vitospakiksi noussut Jalen Chatfield. Olihan Chatfield toki ihan hyvä jo viime kaudella 16 ottelussaan NHL:n puolella sekä todella hyvä AHL:n playoffeissa. Mutta jos jatkaa samaan malliin, niin eipä tarvitse miettiä AHL:ään paluuta, tuskin edes kovin montaa kertaa joutumista kokoonpanon ulkopuolelle. Hyvää, yksinkertaista, liikkuvaa ja agressiivista pelaamista.

Jotenkin ihan täytenä yllätyksenä on tullut tuo Chatfieldin todella vahva luistelu. Tuntuu, että takamatkaltakin saa kiinni hyökkääjän kuin hyökkääjän ja liike on sulavaa myös suunnanvaihdoksissa. Sopii siis Hurricanes-pakistoon (ja joukkueeseen ylipäätään) kuin nyrkki silmään.
 
Ruutu8

Jäsen
Katselin tässä pakollisen yövalvomisen ohessa tuon Carolinan matsin.

Muutama huomio:

- Sebastian Aho aivan ylikylän äijä. Hallitsee koko kenttää ja Aholla on uskomaton kyky olla aina siellä mihin kiekko on tulossa. Järjesti tässäkin pelissä (vs. Washington) käytännössä jokaisessa vaihdossa joko itselleen tai ketjukavereilleen maalipaikan. Huikea ukko ja parhaat vuodet toivottavasti vielä edessä.

- Turbo-Teuvolla hieman tahmeaa. Ylivoima-aikaa ei tule kuin jämät Ahojen jälkeen ja alivoimallakaan ei juuri luottoa tullut. Onko joutumassa koirankoppiin vai alkaako vaan nuorempaa jannua tulla ohitse? En osaa tässä yhden pelin perusteella oikein tehdä omaakaan johtopäätöstä. Toki 5 vs. 5 pelissä edelleen ykkösen laidalla professori Ahon aseenkantajana.

- Kotkaniemi pelaa sinänsä ihan ok:sti kakkosen keskellä. En kuitenkaan mitenkään näe, että olisi Top 6 -hyökkääjä Stanley Cupia tavoittelevassa joukkueessa. Tai paljon saa kyllä tuosta vielä eteenpäin mennä. Tuntuu olevan todella kiire kiekolla ja pelkästään odottaa että pääsee siirtämään sen ketjukavereilleen.

- Burnsin jälkeen puolustuksessa ei ole käsiä tällä hetkellä juuri ollenkaan. Aho / Svechnikov järjesteli toiseen aaltoon useamman paikan kaksikolle Skjei - Pesce ja ratkaisut olivat kyllä todellisia nuhapumppuja kerta toisensa jälkeen. Kauden aikana jostain treidattava edes yksi kiekollinen puolustaja, joka pystyy tuottamaan Burnsin ohella jotain myös hyökkäyspäässä?

- Necas ja Svechnikov menneet isosti eteenpäin viime kaudesta, samoin Jarvis oli pirteä.

Tässä varmaan suurin osa itsestäänselvyyksiä Carolinan hardcore faneille, mutta kunhan nyt ajankuluksi kirjottelin.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Hyvää pohdintaa. Ja aina kannattaa kirjoitella, jos intoa ja aikaa vaan löytyy.

- Turbo-Teuvolla hieman tahmeaa. Ylivoima-aikaa ei tule kuin jämät Ahojen jälkeen ja alivoimallakaan ei juuri luottoa tullut. Onko joutumassa koirankoppiin vai alkaako vaan nuorempaa jannua tulla ohitse? En osaa tässä yhden pelin perusteella oikein tehdä omaakaan johtopäätöstä. Toki 5 vs. 5 pelissä edelleen ykkösen laidalla professori Ahon aseenkantajana.

Tahmea on tosiaan ollut Teuvon koko alkukausi, varsinkin hyökkäyspäässä. Mutta eiköhän se siitä, tuskin ne hyökkäystehot ovat "vanhuksella" vielä täysin unohtuneet.

Svechnikov ja varsinkin Necas ovat toki ansaitusti saaneet lisää peliaikaa, eikä Teuvo esim. pelaa tällä hetkellä suurempaa vastuuta saavassa ykkösylivoimassa. Mutta kun katselee kauden tilastoja, niin 9 ottelun jälkeen Teuvo on kuitenkin hyökkääjien osalta edelleen peliajassa (17:17) neljäntenä, ylivoimalla (2:43) ykkösnelikon jälkeen viidentenä ja alivoimalla (2:06) heti toisena Staalin jälkeen. Eilen sijoitukset olivat peliajan suhteen muutoin samat (kokonaisaika 17:13 ja ylivoimalla 3:52), mutta alivoimalla Teuvo pelasi hyökkääjistä jopa eniten (2:30).

Kuvastaa tuota tämän kauden tietynlaista näkymättämyyttä. Ei pelaa sinällään kokonaisuutena huonosti, mutta ehkäpä hieman "epäteuvomaisesti".
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
- Sebastian Aho aivan ylikylän äijä. Hallitsee koko kenttää ja Aholla on uskomaton kyky olla aina siellä mihin kiekko on tulossa. Järjesti tässäkin pelissä (vs. Washington) käytännössä jokaisessa vaihdossa joko itselleen tai ketjukavereilleen maalipaikan. Huikea ukko ja parhaat vuodet toivottavasti vielä edessä.
Lainaampas tässä @Ruutu8 muutaman päivää vanhaa viestiä, ja totean Carolina - Buffalo pelin katsoneena, että Sebastian Aho on maailman paras jääkiekkoilija.

3+1 ja tekee kentällä ihan mitä haluaa. En muista, että Aho olisi näin dominoinut aikaisemmin, varsinkaan alkukaudesta.
 
MT Corso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muistelen jostain lukeneeni, että Aho on hionut kesän aikana laukausta jonkun valmentajan kanssa. Ei se mitenkään huonolla tasolla aiemminkaan ollut, mutta juuri tämän takia Ahosta tulee vuosi vuodelta kovempi: Aina löytää jotain kehitettävää, jonka kautta voi löytää uuden tason peliinsä.

Viime pelissä kyllä näkyi tulokset hienosti kahdessa ekassa maalissa. Laukaus lähtee todella vaivattomasti ja tarkasti. Mikään Laineen moukari se ei toki ole, mutta tuollakin kylvää helposti tuhoa.

Alkukausi on ollut maali- ja pistekertymän puolesta jopa hieman pettymys itselle. Kertoo lähinnä vaan siitä, että odotukset ovat todella korkealla. Vaan mikäli viime peleissä nähty taso pysyy, niin alkaa noita pisteitäkin ropisemaan isoissa ryppäissä ja toivottavasti kauden päätteeksi mies ehjänä pysyessään löytyy pistepörssin top kympistä.

Koosteiden perusteella Carolinasta on jäänyt hieman sellainen kuva, että puolustus on vuotanut yllättävän paljon, mutta vaikea pelkkien koosteiden pohjalta saada kovin hyvää kokonaiskuvaa. Mielellään lukisi lisää viestejä niiltä, jotka ovat nähneet kokonaisia pelejä. Miltä peli on näyttänyt alkukaudesta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös