Carolinan Kausitokarit 10-11
Pienistä asioista jäi tällä kertaa kiinni play-off paikka tällä kaudella ja viimeiseen peliin tuli liian suuret paineet voitosta nuorelle joukkueella ja tulos oli ulos play-offeista. Kuitenkin kausi oli erittäin mielenkiintoinen seurata ja kaudessa oli myös paljon hyvää. Nuorennusleikkaus toi paremman tuloksen kuin viime vuonna kokeneilla ja vanhemmilla pelaajilla. Eli parempaan suuntaan ollaan menossa ja kun pari kautta saadaan ajettua parhaat nuoret huippumme sisään, niin on Carolinalla paremmat mahdollisuudet edetä eteenpäin. Carolina matkusti tällä kaudella eniten, pelasi toiseksi eniten back-to-back pelejä, oli toiseksi pienin joukkue koko NHL:stä ja pienimpiä budjetteja. Eli noihin tilastoihin kausi sujui melkein paremmin kuin hyvin.
Vuoristoratamaista ailahtelua kausi oli pää-asiassa. Välillä tuntui, että joukkueesta olisi vaikka mihin ja pystyttiin voittamaan hyviäkin joukkueita vahvalla otteilla. Sitten taas tuli parin ottelun tappioputkia, jolloin Wardo oli ainut joka pelasi mainiosti. Ylivoimasta tuli kauden suurimpia kulmakiviä. Ei saatu millään sisään ylivoimilla loppukaudesta, eikä paljoa sen paremminkaan koko kautena. Maalinteko tuntui tökkivän muutenkin koko joukkueella aivan liikaa. Paikkoja hukattiin liikaa ja ratkaisuhetkillä vain Cole pystyi ratkaisuihin. Tiukoilla voitoilla Wardon avulla saatiin paljon pisteitä aikaiseksi. Ja taisi Carolinalla olla loppujen lopuksi eniten noita yhden maalin voittoja NHL:stä.
Noh kaudesta jäi itselle positiivinen fiilis loppujen lopuksi ja tästä on jälleen hyvä jatkaa kesällä jatkosopimuksia ajatellessa ja ensi kauteen. Tässä vielä omat näkemykset pelaajista ja heidän kausista.
Maalivahdit:
Cam Ward #30:
Carolinan tärkein pelaaja oli tällä kaudella kaikkea sitä mitä häneltä odotti ja vielä enemmän. Pelasi uransa parhaimman kauden tilastojenkin valossa. NHL:n eniten torjuntoja kerännyt ja pelejä aloittanut maalivahti oli Carolinan kaikki kaikessa tällä kaudella. Toi paljon pisteitä meille tiukoista peleistä ja oli koko kauden tasainen. Torjui todella komeasti ja mainiosti tiukoillakin hetkillä. Piti kauden aikana neljät nollapelit ja kaikki tulivat isoilla torjuntamäärillä. Wardo pelasikin paremmin mitä enemmän sai laukauksia kohti. Jaksoi pelata 74 ottelua ja silti se ei näkynyt hänestä. Carolina-lasien takaa kuuluisi Vezina-ehdokkaisiin, huono joukkue vie vaan häneltä paikan siinä. Oli ehdottomasti uuden sopimuksen arvoinen pelaaja Carolinalle. 10
Justin Peters #60:
Ei saanut tällä kaudella pelata kuin 12 ottelussa. Ei ollut kuitenkaan niissä yhtä hyvä kuin viime kaudella. Vaikeahan se on varmasti istua penkillä n.70 ottelua ja pelata kerran kuussa suunnilleen. Torjuntaprosentti vain 87,5 kertovat jotain hänen otteistaan. Pari ottelua olisi voinut antaa Petersillekkin enemmän tällä kaudella niin olisi nähnyt hänen tasoaan paremmin. 7
Puolustajat:
Jamie McBain #4:
Ensimmäinen kokonainen kausi NHL:ssä sujui McBainiltä erittäin hyvin. Oli joukkueen kolmanneksi tehokkain pakki. Oli omassa päässä välillä vaikeuksissa, mutta korjasi virheitään kuitenkin ihan hyvin. Luistelussa olisi vielä hieman parannettavaa kesällä. Kädet toimivat hänellä hyvin ja peliälyä häneltä löytyy paljon. Paransi kauden loppua kohti koko ajan ja oli ratkaisuhetkillä hyvä. 8½
Bryan Allen #5:
Kesken kauden Floridasta hankittu Allen oli juuri se mitä Carolinan takalinjasto kaipasi. Isokokoinen ja fyysinen Allen oli hyvä omassa päässä ja ihan ok offensiivisestikin. Hieman ylihintainen ehkä, mutta tulee olemaan ensi kaudella hyvä kolmosparin pakki. Pelasi tasaisesti, eikä tehnyt mitään suurempia virheitä. 8
Tim Gleason #6:
Gleason pelasi tällä kaudella hieman heikkomman kauden. Ei ollut ihan oma itsensä välillä ja pelasi hieman liian pehmeästi, vaikka olisi saanut pelata kovaa ja fyysisesti. Uhrautui kuitenkin hyvin ja oli alivoimalla parhaimpia pelaajia. Oli näkymättömämpi kuin viime kaudella, mutta ei tehnyt tällä kaudella hirveästi virheitäkään. Kuitenkin tärkeä pakki Carolinalla top4:ssa. Toivottavasti parantaa hieman ensi kaudella. 8-
Joni Pitkänen #25:
Pitkäsen kausi sujui hieman ailahtelevasti. Se osin johtui varmaan pienistä loukkaantumisista. Oli loppukaudesta oma itsensä pelasi erittäin hyvin. Luistelu on hänellä erityisen hyvä ja paikkasi sillä välillä huonoa sijoittautumistaan. Pystyy pelaamaan isoja minuutteja helposti ja taso on silti suht samanlaista kuin pienemmälläkin. Oli jatkoajoilla tällä kaudella ehdottomasti tärkein pelaaja ja muutenkin ratkaisuhetkillä tekee loistavia ratkaisuja. Itse kiinnittäisin Pitkäsen pariksi kaudeksi vielä. On tärkeä palanen puolustusta. 9
Derek Joslin #33:
San Josesta kesken kauden hankittu Joslin oli ehdottomasti loistava hankinta Rutherfordilta. Oli jokaisessa ottelussa loistava ja varma. Olisi ansainnut loppukaudesta pelipaikan jokaiseen otteluun. Pelasi hyvin kaukalon molemmissa päissä ja ylivoimallakin oli hyvä. 17 otteluun 1+4 +7 ja vain kaksi minuuttia jäähyä 18:03 peliajalla. Erittäin hyvä hankinta ja kiinnitettävä ensi kaudeksi ja annettava peliaikaa. 9
Jay Harrison #44:
Pelasi loistavan kauden kutospakkina. Oli sitä mitä häneltä odotettiin viime kaudella. Pelasi fyysisesti ja hyvin omassa päässä. Piti maalinedustan puhtaana Wardon edessä. Teki myös 3+7 tehot ja tehotilasto +5. Pelasi tasavahvan kauden. 8
Joe Corvo #77:
Pelasi runkosarjan kaikki ottelut ja oli tehokkain puolustaja. Oli viivassa tärkeä pelaaja ja tuki hyökkäyksiä hyvin. Omassa päässä oli välillä ihan hukassa ja teki virheitä. Teki yhtä paljon pisteitä kuin parhaalla kaudellaan uransa aikana, joten onnistunut oli Corvon kausi. Oli suht tasainen kauden ajan, pari ottelua saattoi mennä huonommin ja pari sitten paremmin, mutta oli tasaisen hyvä silti. Pelasi paremmin silloin kuin Pitkänen pelasi huonommin. Eli samaan aikaan eivät loistaneet Pitkäsen kanssa kunnolla. Tärkeä lenkki ylivoimassa viivalla. 9-
Anton Babchuk, Ian White, Brett Carson ja Bryan Rodney jäivät arvioimatta kun eivät pelanneet enään loppukaudesta Carolinassa ja Rodney pelasi vain kolme ottelua. Kaikki kuitenkin edustivat pelaamissaan otteluissa Carolinaa mielestäni positiivisesti.
Jatkuu...