Carolina Hurricanes 2010-2011

  • 190 319
  • 590

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Melkoinen otteluhan se oli. 54 minuuttia parasta Canes-lätkää koko kaudella ja sitten vain tuli se romahdus... Pillipiipareista en edes jaksa aloittaa, mutta onneksi selvittiin. Jos loppukauden ilme on samaa tasoa kuin se ensimmäinen 50-minuuttinen, uskaltaa playoff-haaveita tosiaan pitää hengissäkin. Huolimatta siitä, että NYR ja BUF pelaavat tällä hetkellä todella tuloksekasta kiekkoa.

Jokin aika sitten myyntihuhujenkin kohteena ollut Pitkänen on taas kauden edetessä kohti päätöstään parantanut nostanut kaiken aikaa tasoaan. Viime yönä saatiin nähdä Jonilta sitä mitä hän parhaiten osaa.

Pitkänen on kyllä ollut Carolinan ylivoimaisesti paras pakki taas jo jonkin aikaa. En tiedä, mihin vire loppupeleissä siinä kauden keskivaiheilla hävisi, mutta kyllähän Joni on ollut aika suvereeni kaukalossa viimeaikoina. Turhauttaa vastustajan puolustuspäässä ja tekee hyviä ja luovia ratkaisuja hyökkäyspäässä. Silmiinpistävää on, että kaikki tämä tapahtuu pienemmällä peliajalla kuin ennen. Ehkä Maurice on viimeinkin tajunnut jotain olennaista peluutusasioista...
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Melkoinen otteluhan se oli. 54 minuuttia

Joukkue pelasi uskomattoman hienon ottelun kuitenkin kokonaisuudessaan. Sitten tuli vain se yksi komea Lecavalierin ohjurimaali, jonka jälkeen Joslin otti hieman turhan jäähyn. Kuitenkin selvittiin komeasti vaikka Lightining myllytti hulluna meidän loistavan maalivahdin takia. Wardo pelasi suht varman ottelun vaikka kolme meni taakse. Ekasta maalista voi vähän häntä syyttää tai sanoa, että olis pitänyt ehkä saada, mutta kyllä Gleasoninkin piikkiin meni vähän eka ja kolmas maali. Sillä ei ole enään suurta merkitystä, kuhan joka jätkä keskittyy tämänpäivän otteluun. Tänään vastustaja tulee varmasti kovaa ja tänäänkin olisi saatava oma hyvä peli alusta alkaen käyntiin.

-Cole on ollut kyllä mahtava tällä kaudella. Noussut tärkeimmäksi ratkaisijaksi meillä. Tekee tärkeillä hetkillä todella hyviä ratkaisuja ja pystyy ratkomaan otteluita. Eilen häneltä kaksi maalia ja toinen oli niistä hänen kauden komeimpia. Takakarvasi Breweriltä kiekon maalintakaa ja tuli maalille ja nosti kiekon ohi Rolosonin. Tässähän olisi Datsyukin alettava pelkäämään kun Cole alkaa tekemään yhtä komeita maaleja.. Mahtavaa, että on saanut pahan loukkaantumisensa jätettyä taakse ja on nyt hyvässä kunnossa.

Pitkänen on kyllä ollut Carolinan ylivoimaisesti paras pakki taas jo jonkin aikaa. En tiedä, mihin vire loppupeleissä siinä kauden keskivaiheilla hävisi, mutta kyllähän Joni on ollut aika suvereeni kaukalossa viimeaikoina. Turhauttaa vastustajan puolustuspäässä ja tekee hyviä ja luovia ratkaisuja hyökkäyspäässä. Silmiinpistävää on, että kaikki tämä tapahtuu pienemmällä peliajalla kuin ennen. Ehkä Maurice on viimeinkin tajunnut jotain olennaista peluutusasioista...

Pitkänen on saanut keskivaiheen ja alkukauden pienet loukkaantumiset kärsittyä ja nyt peli kulkee hänellä kun onnistumisia tullut hyvin. Pitkänen on ollut täysin oma itsensä viime otteluissa, jonka johdosta tehoja on hänelle kertynyt hyvin hänen oivallisista syötöistään. Se on hyvä asia, että Maurice on saanut koko pakiston pelaamaan tasasemmin ja Pitkäseltä vähän peliaikaa pois. Koko pakisto pelaa tällä hetkellä hyvin ja meillähän on tämänkin illan otteluun seitsemän pakkia, jotka kaikki ansaitsevat paikkansa pelaavassa kuusikossa.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Pitkänen on kyllä ollut Carolinan ylivoimaisesti paras pakki taas jo jonkin aikaa. En tiedä, mihin vire loppupeleissä siinä kauden keskivaiheilla hävisi, mutta kyllähän Joni on ollut aika suvereeni kaukalossa viimeaikoina. Turhauttaa vastustajan puolustuspäässä ja tekee hyviä ja luovia ratkaisuja hyökkäyspäässä. Silmiinpistävää on, että kaikki tämä tapahtuu pienemmällä peliajalla kuin ennen. Ehkä Maurice on viimeinkin tajunnut jotain olennaista peluutusasioista...

Tämä on aivan totta. Myös koko pakisto on vaikuttanut kokonaisuudeltaan tasapainoisemmalta kuin koko kauden aikana. Viime aikoina on myös vaikuttanut siltä, että Corvo ja Pitkänen voivat pelata hyvän pelin samaan aikaan. Haluaisin silti nähdä Pitkäsen ja Gleasonin pelaavan samassa parissa, mutta tätä tuskin tulee tapahtumaan. Allenkin on ollut juuri sitä mitä odotin, vaikka ylipalkattu rooliinsa nähden toki onkin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Noniin, se on kausi sitten taputeltu. Varausvuoro jostain ykköskierroksen keskeltä, ei playoffeja = turhauttava kausi.
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Se taisi olla kausi taputeltu viime öisen pisteettömän ottelun takia. Sabres on niin kovassa vedossa ja heillä ollut pari helppoa otteluakin (Florida, Devils). Viisi pistettä eroa taitaa olla jo liikaa tässä vaiheessa. Toki vieläkin nyt mahikset olisivat, mutta kiitos tuomareille viime öisestä kun riistivät meiltä pisteen. Cole ajaa maalille, Kubina ottaa hänestä kiinni kädellä takaapäin ja pitää kiinni sen jälkeen Hedman työntää hänet päin Smithiä ja Cole saa jäähyn. Mitä vittua? Kiitos tuomarit.
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Kahden seuraavan yön ottelut ratkaisevat Carolinalle lopullisesti, onko play-offeihin mahdollisuutta. Buffalon olisi hävittävä pakolla toinen, tai molemmat ottelunsa seuraavan kahden yön aikana Maple Leafs tai Rangersia vastaan. Toivottavasti häviäisivät molemmat ja me pystyttäisiin kaivamaan se 3 pistettä, niin ero jäisi enään kahtene pisteeseen, jonka voisimme ottaa sitten kiinni vastakkais-ottelussamme. Tämä on kuitenkin niin toiveajattelua, mutta tällä olisi ainut kaava melkeinpä millä tästä voisi tulla jotain.. Me emme pysty enään vaikuttamaan siihen kuin, että annetaan kaikkemme ja raastetaan pisteet mitä saadaan ja sen jälkeen katsotaan mitä Buffalo on saanut aikaiseksi. Vaikeaa, liian pienet mahdollisuudet enään on. Noh toivoa saa jokainen kuka vielä uskoo Canesiin.
 

Vigil Ignis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Boston, Skins.
Isot pinnat Carolinalle Washingtonia vastaan juu viime yönä, mutta tietääköhän Ovechkin että Tuomo Ruutu on aika helvetin kova luu? Dennis Widman ainakin tietää :) Toivon kylläkin että Hurricanesien kausi loppuu lyhyeen, jos vaikka näkisi Tuomon MM-kisossa jakamassa noita ihania taklauksiaan; ja samalla mielipiteitä pelityylinsä takia.

YouTube linkki törmäilyihin: http://www.youtube.com/watch?v=fwjLxL23SHs&NR=1
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Carolina ei saanut vielä kuoliniskua vaan hoiti Washingtonin erittäin viihdyttävässä ottelussa 3-2(SO). Tuomo Ruutu tosiaan ansaitsi kotijoukkueen vihat niskoilleen tuon Wideman-kontaktin jälkeen(ja kai vähän niiden muiden 7:n taklauksen takia). Ihan silkkaa epäonneahan tuossa on taklattavan kannalta, jostain syystä putoaa polvilleen ennen kontaktia ja isku tulee melko ylös.

Buffalo hävisi oman pelinsä, eli piste-ero on jälleen ne tutut 3 pistettä. Tässä vaiheessa täytyy tietysti muistaa, että Carolinalle ei riitä, että piste-ero kaventuisi kahteen, koska Buffalon maaliero on reilusti parempi.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Tässä vaiheessa täytyy tietysti muistaa, että Carolinalle ei riitä, että piste-ero kaventuisi kahteen, koska Buffalon maaliero on reilusti parempi.

Säännöt tosin taitavat nykyään mennä niin, että ennen maalierojen vertailua tasapisteissä olevilta katsotaan tuo ns. ROW-tilasto eli "varsinaisen peliajan ja jatkoaikavoitot". Eli vertaillaan kummalla on voittoja enemmän kun rankkarivoittoja ei lasketa. Tämä tilastokin kyllä menee Buffalolle tällä hetkellä 33-31.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Säännöt tosin taitavat nykyään mennä niin, että ennen maalierojen vertailua tasapisteissä olevilta katsotaan tuo ns. ROW-tilasto eli "varsinaisen peliajan ja jatkoaikavoitot". Eli vertaillaan kummalla on voittoja enemmän kun rankkarivoittoja ei lasketa. Tämä tilastokin kyllä menee Buffalolle tällä hetkellä 33-31.

Okei, olet varmasti oikeassa. Tuokin tilasto menee lähes varmasti Buffalolle (korkeintaan sen saa tasoihin), eli edelleen, piste-eron täytyy viimeiseen matsiin lähdettäessä olla enintään 1 piste Buffalon hyväksi.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Carolinan peliä on ollut jopa turhauttavan hienoa seurata viimeaikoina. Miksi tätä ei voitu aloittaa hieman aikaisemmin... Todella hyvä esitys jälleen kerran koko joukkueelta, Pitkänen näyttää top 10-puolustajalta, Skinner suvereenilta vuoden tulokkaalta ja Ward seisoo päällään. Ainoastaan Staal on ollut vaisuna, mutta mitä väliä sillä on jos joukkue tekee 6 maalia? Nyt pitää vain toivoa, että onnikin olisi myötä ja viimeisellä kierroksella pelattaisiin muustakin kuin kunniasta.

- McBainin uran ensimmäinen kahden maalin ottelu.
- Skinnerille kauden kolmas kolmen tehopisteen ottelu, jolla meni reilusti tulokkaiden pistepörssin kärkeen.
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Noniin tulihan sieltä tällä kertaa voitot molemmista otteluista. Ekassa ottelussa vietiin Capitalsit rankkareilla ja toisessa voitettiin kotona Canadiens selvästi 6-2. Molemmissa otteluissa joukkue taisteli komeasti ja se näkyi selvästi, että pisteitä tarvittiin molemmista otteluista. Wardo oli molemmissa otteluissa lukkona ja torjui kahden pelin aikana 80 laukauksesta 76. Kakkosketju pelasi todella upeat ottelut ja koko joukkue muutenkin. Ykkösketju on vain ainut kenttä melkeinpä, millä maalinteko hieman tökkii, mutta toivotaan että viimeisissä otteluissa nähtäisiin heiltäkin enemmän onnistumisia vaikka heillä yritystä riittää, etenkin Staalilla joka ottelussa.

- Jeff Skinner toi meille pisteet kotio molemmista otteluista. Teki kahteen otteluun 3+1, rankkarivoittomaali ja tehotilasto +4 Montreal-ottelussa. Mahtavaa peliä Skinneriltä ja pelaa kyllä uskomattoman komeasti. Otti viime yönä vahvemman eron tulokkaidenpörssissä ja Calder-kisassa. 18-vuotias kuitenkin edelleen, niin toivon ehdottomasti Skinnerille Calderia. On ollut koko kauden tasainen ja pelannut vahvan kauden hieman ailahtelevassa Canesissa.

- Tuomo Ruutu pelasi kanssa komeat ottelut. Sen muistaa varmasti myös Ovechkin ja Gill. Teki tehot 0+3 ja komeat esityöt viime yönä Skinnerin maaleihin. Taklasi yhteensä 13 kertaa kahden pelin aikana. Erittäin vahvaa ja yleisöä ja joukkuetta sytyttävää peliä häneltä. Pisteen päässä yhden kauden piste-ennätystään ja toivotaan, että saisi vielä viiden pelin aikana kasaan pari pistettä. Pelannut kanssa erittäin vahvan kauden ja tehnyt hienoa työtä joka vaihdossa. Saanut pelata kokonaisen kauden ja se näkyy loistavassa tuloksessa.


Neljä pistettä tuli kasaan noista otteluista ja Buffalo otti kaksi pistettä heidän kahdesta ottelustaan kahden viime yön aikana. Eli pari pistettä otettiin kiinni, mutta riittääkö sekään? Yksi ottelu meillä on vielä kotona Buffaloa vastaan, millä voidaan ottaa kaksi pistettä kiinni vielä heihin. Sitten muut ottelut ovat vieraissa Isles ja Thrashers. Kotona pelataan siis vielä Sabres, Red Wings, Lightning. Mahdollista joissain määrin tuollaisella otteilla. Taistellaan vielä Carolina!
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Loistava nousu taas maalin takaa voittoon ja yllättäen pudotuspelipaikka näyttää taas täysin mahdolliselta. Rangers on enää pisteen päässä - ja tappioputkessa. Buffalokin koki jälleen pistemenetyksen eron ollessa tällä hetkellä kaksi pistettä. Nyt kaikki on jo omissa käsissä, edessä runkosarjan toistaiseksi jännittävin ottelu...
 

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Olin heittämässä pyyhettä kehään noin viisi ottelua sitten kun voittoja ei irronnut ja peli ei ollut hyvää koko 60 minuuttista. Ajattelin silloin ettei pudotuspelipaikkaa näillä esityksillä edes ansaita. Kuitenkin neljä ottelua ennen runkosarjan loppua on tilanne kääntynyt siihen suuntaan, että pudotuspelipaikkaa voi pitää hyvin mahdollisena jos peliesitykset jatkuvat viimeisten kaltaisina. Tänään on edessä kauden ehdottomasti tärkein peli ja voitto Sabresista tekisi tästä pudotuspelikamppailusta yhä hienomman ja jännittävämmän. Tappio ei ole edes mahdollinen, joten sen seuraamuksia on turha ajatella. Iltaa odotellessa..
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ei olisi ollut Carolinalla hätäpäivää tuossa matsissa jos ylivoimapeli ei olisi ollut pelin jälkeen lukemissa 0/6. Surkeaa viimeistelyä, kyllä yritystä oli. Nyt näyttää pleijaripaikan lunastaminen melko vaikealta. Siinä on myös ensi kaudeksi ensisijainen parantamisen kohde, kävi miten kävi.
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Joopajoo. Buffalolle annettiin sitten se kaksi pistettä ja heille eroa. Lauantaina pelattiin hyvä kolmaerä ja saatiin kaivettua pisteet Islesistä ja silloin tehtiin paikoista. Nyt taas sitten Buffaloa vastaan viime yönä todella tärkeässä ottelussa palautui se paskuus, tehottomuus ja ylivoimien surkea käyttö, mikä meitä vaivasi noin muutama viikko sitten. Toki Enroth oli maalissa aivan uskomattoman hyvä, mutta meillä oli kyllä paikkojakin. Ylivoimalla yritettiin ja pari kertaahan se tolppaankin ja ylärimaan kolisi. Tasakentällisin saatiin loistavia myllyjä aikaan, mutta sitten ylivoimalla ei tehty maalia. Noh jatkoajalla sitten Buffalo heittää räkäsen lörppökiekon maalille, josta kimposi maaliin. Niin tuttu tyyli tuollaiselle pelille oleva ratkaisu. Toinen yrittää koko pelin ajan täysillä painaa maalia ja sitten toinen tulee ja ratkaisee räkäsellä paskalla ottelun. Noh tällä kertaa näinpäin sitten. Kolme pistettä saatiin kahdesta ottelusta, mutta eivät taida riittää kun Rangerskin punnersi komean voiton Philasta.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kolme pistettä saatiin kahdesta ottelusta, mutta eivät taida riittää kun Rangerskin punnersi komean voiton Philasta.

Ei se vain riitä. Buffalo karkasi tällä ja Rangersinkin tavoittaminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Carolinalla on kova otteluohjelma ja Rangersin pitäisi saada tulevista otteluista 3 pistettä Hurricanesia vähemmän...
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Ei olisi ollut Carolinalla hätäpäivää tuossa matsissa jos ylivoimapeli ei olisi ollut pelin jälkeen lukemissa 0/6. Surkeaa viimeistelyä, kyllä yritystä oli.

Sitä samaa se on ollut lähes koko kauden ajan. Maalinteon tuskaa. Hyvä maalivahti on pitänyt Carolinan mukana taistelussa, mutta mukavahan se olisi, jos hyökkäyspäästäkin tulisi joskus apuja. Nyt tarvitaan jo pientä ihmettä playoff-paikkaan.

Muita asioita...

Eric Staalista tuli Buffaloa vastaan tehdyn maalin myötä organisaation kolmas pelaaja, joka sai kasaan runkosarjassa 500 pistettä. Kevin Dineeniin on matkaa vielä 44 pistettä ja Ron Francisiin vaatimattomat 675 pistettä.

Chad LaRose sai muutama ottelu sitten täyteen 400 NHL-peliä ja Brandon Sutter puolestaan 200.

Tuoreimmat 'Canes-vahvistukset ovat onnistuneet kuitenkin ihan hyvin:
Cory Stillman: 18 ott. 4+9=13, +3
Bryan Allen: 16 ott. 0+5=5, +6
Derek Joslin: 14 ott. 0+4=4, +9


Jotain muutakin hyvää on tapahtunut, sillä Charlotte Checkers selvitti tiensä viikonloppuna AHL:n playoffeihin. Runkosarjaa on vielä tällä viikolla edessä kolmen ottelun verran.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Canes Sign Rasmus Rissanen to Entry-Level Contract

Eli kuten otsikkokin jo osittain kertoo, niin Carolina on tehnyt kolmen vuoden entry-level sopimuksen WHL:ssä viime kaudet pelanneen puolustaja Rasmus Rissasen kanssa. Koska Everettin kausi loppui heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, niin Rissanen suuntaa seuraavaksi Charlotteen.
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Carolina pelasi viime yönä kauden parhaimpiin peleihin kuuluvan ottelun Wingsejä vastaan tällä kaudella, vaikka haaveet nousta play-offeihin ovat aika pienet. Wardo oli jälleen täysi muuri maalissa ja ei päästänyt yhtään kiekkoa verkkoihin, vaikka tolpat kyllä kolisivat pariin otteeseen. Kuitenkin pelasi loistavan ottelun ja torjui parit läpiajotkin. Torjuntoja hänelle kertyi yhteensä 42 ja taisi olla uransa eniten torjuntoja nollapelillä. Staal pelasi kanssa hyvän ottelun ja oli joukkueen näkyvimpiä hyökkääjiä koko ottelun ajan. Saalisti kolme syöttöpistettä ottelussa ja pelasi vahvan ottelun. Näkyvimpiä harhautuksia ja komeita kikkoja harrastanut Skinner oli viihdyttävin hyökkääjä viime yönä. Pelasi upeasti läpi ottelun ja sai tehtyä komealla vanhanaikaisella kauden 30. maalinsa. Upea suoritus häneltä 18-vuotiaana. Myös Colella luistin kulki ottelun ajan. Polki Lidaksen ja Ericsonin ohitse kertaalleen ja sai toisesta hankittua meille ylivoimankin. Teki ratkaisevan 3-0 maalin Staalin komeasta syötöstä. Sitten täytyy vielä kehua Joslinia, joka on kyllä pelannut aivan huikeasti kaikki ottelun Canes-paidassa. 15 otteluun hänellä on kasassa 1+4 ja tehotilasto +10. Ja muutenkin koko joukkue taisteli todella komeasti ja pelasi tunteella. Fanit olivat mukana hienosti ottelun ajan ja hallissa oli todella hyvä fiilis koko ottelun ajan. Vielä toivoa on jotenkin..
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
N&O:ssa oli muutamia JR:n ylistäviä kommentteja kolmesta pelaajasta. Koko lyhyehkö tarina löytyy täältä.

"General manager Jim Rutherford said today that Ward should be in contention for the Vezina Trophy as the NHL's top goalie and that Skinner should win the Calder Trophy as the top rookie. He also praised Cole, saying, "This is the best year he's had. The way he has played the game, being a good all-around player and being a threat on the ice all the time, this is his best professional year."

Täysin samaa mieltä JR:n kanssa. Wardo on pelannut uransa selvästi parhaan runkosarjan ja pitänyt Carolinan ajoittain täysin yksin mukana taistelussa. Eilen tuli Detroit-peliä katsellessa todettua jälleen kerran, että "On tuo Skinner vaan uskomaton poika!". Kun viime juhannuksena Ronnie Francis kertoi Carolinan varaavan Jeff Skinnerin numerolla 7, niin tuskin kukaan uskoi pojan iskevän heti seuraavalla kaudella 30 maalia NHL:ssä. Noista 30 maalista yksikään ei ole tyhjiin isketty, mutta 13 niistä on tehty 3.erässä. Erik Cole lyö ehkäpä kuitenkin tuon tilaston, sillä Colen maaleista 12/25 on tullut 3.erässä ja pari vielä jatkoajalla. Colella on lisäksi tilillään 8 voittomaalia. Joten tästähän päästäänkin sujuvasti Coleen. Vielä hieman vaisuhkon alkukauden jälkeen Cole on tosiaan ollut - voisiko jopa sanoa - elämänsä kunnossa. Varmasti yksi kauden parhaista comebackeistä. Monet vuodet Colen uraa seuranneena voisi jopa todeta, että "Colesyn paluu" on ollut Wardon loistavien otteiden ja Skinnerin uskomattoman tulokaskauden ohella kauden upeimpia asioita. Kolme parasta 'Canes-pelaajaa kaudella 2010-11. Ei Staal ole myöskään huono ollut, mutta kapteenilta odotetaan aina enemmän kuin muilta.

JR totesi myös Colen uuden sopimuksen ja tietysti sen neuvotteluiden olevan "one of our priorities". Sanoisin jopa, että sopimukset Colelle ja Sutterille (RFA), ehkäpä myös Joslinille (RFA). Sen jälkeen sitten katseltaisiin muiden UFA/RFA-pelaajien tilannetta tarkemmin.

Ja lisäksi pari palkintoihin liittyvää uutista tältä viikolta:
Gleason Named 2010-11 Steve Chiasson Award Winner
Cam Ward Nominated for King Clancy Trophy

Carolina on pelannut viimeiset 9 ottelua saldolla 7-1-1. Ei siis missään tapauksessa huonosti, mutta sekään ei välttämättä riitä. Playoffeihin pääsy edellyttää edelleen molempien jäljellä olevien otteluiden voittamista ja lisäksi isoa apua myös Buffalon sekä Rangersin vastustajilta. Toivottavasti 'Canes hoitaa molemmat ottelunsa ja katsellaan sitten mihin se riittää. Muiden pelaamiseen kun ei voi vaikuttaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Samaa mieltä kauden parhaista pelaajista. Niin hullulta kun se kuulostaakin, olin jopa hieman pettynyt Skinnerin varaamisesta kun pöydällä oli vielä esim. Cam Fowler. Jälkeenpäin olen kyllä tulkinnut tuon pettymyksen niin, että sen aiheutti tietenkin pelaajan pieni tuntemattomuus etukäteen. Onneksi Carolinan skoutit olivat hereillä, 30 maalia 18-vuotiaana (ilmeisesti 6. NHL-pelaaja joka tähän on pystynyt?) on aivan huikea saavutus.

Carolina on pelannut viimeiset 9 ottelua saldolla 7-1-1. Ei siis missään tapauksessa huonosti, mutta sekään ei välttämättä riitä. Playoffeihin pääsy edellyttää edelleen molempien jäljellä olevien otteluiden voittamista ja lisäksi isoa apua myös Buffalon sekä Rangersin vastustajilta. Toivottavasti 'Canes hoitaa molemmat ottelunsa ja katsellaan sitten mihin se riittää. Muiden pelaamiseen kun ei voi vaikuttaa.

Rangers meni sitten häviämään Atlantalle. Kyllähän tästä vielä ihan jännää tulee, mutta toki Carolinan pitää kyetä voittamaan kaikki ottelunsa ja Rangersin hävitä viimeisensä... Aika näyttää.
 

-HBL-

Jäsen
Rangers meni sitten häviämään Atlantalle. Kyllähän tästä vielä ihan jännää tulee, mutta toki Carolinan pitää kyetä voittamaan kaikki ottelunsa ja Rangersin hävitä viimeisensä... Aika näyttää.

Eikös Carolinalle riitä voitot molemmista peleistä ennen rankkareita, vaikka Rangers voittaisikin oman viimeisen pelinsä. Yksi voitto riittäisi tilanteessa, jossa Rangers häviää viimeisen pelin, koska tasapisteissä noudatettaisiin tätä sääntöä?

"The greater number of games won, excluding games won in the Shootout (NEW for 2010-11). This figure is reflected in the ROW column." lähde: nhl.com

Voittojen määrä eli tuo ROW on nyt molemmilla 34. Rangers max 35 ja Carolina max 36. Eli omissa käsissä on poffit.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Voittojen määrä eli tuo ROW on nyt molemmilla 34. Rangers max 35 ja Carolina max 36. Eli omissa käsissä on poffit.

Ohhoh, enpä edes huomannut tällaista. Jotenkin automaattisesti oletin, että Rangers on tässä statsissa edellä. Tämähän kummasti luo sähköä tuleviin kamppailuihin!
 

Sutter #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hurricanes, CC, Jokerit
Eli tänään taas mennään erittäin tärkeän pelin merkeissä jahtmaanaan kolmannen kerran tältä kaudelta pisteet Atlantalta vieraissa. Helppoa se ei varmsti tule olemaan, mutta luulisi nyt tällä vireellä tulevan voitto sieltä kotio ja sitä helpottaa se hieman kun tällä kertaa Atlanta pelasi viime yönä ottelun ja me ei. Eli heillä varmasti painaa tuo Rangers-pelin voittaminen jaloissa ja hyvä niin. Tänään pitäisikin mennä kovaa päälle ja tehdä töitä paljon, jotta saadaan vastustaja ihan puhki. Kuitenkin jotain täytyisi säästää huomisellekkin, mutta tänään on otettava pisteet, mieluiten varsinaisella peliajalla niin ei tarvitse miettiä noita säännöksiä, jos ollaan tasapisteissä. Se on varmaa, jos tasapisteisiin päästään ja tiputaan niin se voi v****taa paljonkin. Eiköhän Cardiac Canes jatka siihen mihinkä keskiviikkona jäätiin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös