Mitä noihin viikonlopun peleihin tulee, niin Carolina aloitti molemmat todella huonosti, mutta paransi kyllä peliään loppua kohden. Pienet asiat (virheet) ratkaisevat monesti ottelut ja niistä 'Canesin pitäisi päästä eroon. Ja eiköhän se ole kaikille selvää, että ylivoimaa tullaan meneillään olevalla tauolla varmasti harjoittelemaan.
Coloradoa vastaan taistelu riitti voittoon, josta suuri kiitos menee tietysti Wardolle. Toki Carolinallakin oli useita hyviä maalipaikkoja, mutta toisessa päädyssä Anderson oli myöskin todella vakuuttava. Ja valitettavasti Carolinan parhaimmat paikat osuivat Erik Colen kohdalle. Ei vaan näytä Colesy osuvan. Skinner puolestaan osoitti jälleen olevansa Carolinan vaarallisin pelaaja vastustajan maalin läheisyydessä. Ottelun parhaimmaksi pelaajaksi, ainakin minun silmissä, nousi kuitenkin Brandon Sutter. Hienoa seurata Sutterin kaltaista älykästä pelaajaa, joka tuntuu olevan niin usein, varsinkin puolustuspäässä, oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja luistelukin näyttää jälleen yhtä vauhdikkalta kuin viime kaudella.
Nashville tuli siis myös joukkueiden kauden toiseen kohtaamiseen tuoreilla jaloilla. Ja se näkyi. Ensimmäinen erä ratkaisi hyvin pitkälti koko ottelun. Mauricen tekemät muutokset toiseen erän toivat toki Carolinan paremmin peliin mukaan, mutta se viimeinen vaihde jäi puuttumaan. Ja jos taas valitaan ottelun paras 'Canes-pelaaja, niin valinta menee kyllä Ryan Carterille. Carter saalisti ensimmäisen pisteensä Carolina-paidassa, voitti aloituksista 11/15, pelasti yhden maalin ja oli joukkueen energisin pelaaja. Toivottavasti ei nyt sitten loukannut itseään pahemmin 3.erässä sattuneessa törmäyksessä/taklauksessa (vai miksikö sitä pitäisi kutsua?).
Pari viimeistä erää Nashvilleä vastaan taidettiin mennä pääosin alla olevilla kentällisillä. Jotain hyvääkin noissa tietysti on, mutta uskoisin muutoksia edelleen tulevan.
Ruutu - Staal - LaRose
Skinner - Sutter - Cole
Jokinen - Dwyer - Bodie
Samsonov - Carter - Tlusty
Wardo on yleensä ollut hyvä back-to-back -pelien jälkimmäisessä osassa, enkä näe tarvetta "väkisin" peluuttaa Petersiä, kun otteluohjelmassa on kuitenkin menossa vaihteeksi hieman löysempi tahti. Kun taas ensi viikolla tulee kolme peliä neljään päivään, niin silloin voisi laittaa Peters yrittämään kauden avausvoittoaan. Muista maalivahdeista varsinkin Murphy tarvitsee vielä peliaikaa AHL:ssä ja Pogge tuskin olisi mikään suuri kehitysaskel Petersiin nähden.
Viime vuosina on totuttu suureen määrään loukkaantumisia, mutta nyt ainoastaan Pitkänen ja Samsonov ovat huilanneet pari peliä. Olisipa ollut tällaista silloin kun kasassa oli vahvempi joukkue. Tämähän ei tietysti tarkoita sitä, että kaikki pelaajat olisivat täysin kunnossa. Kertonee jo paljon, että ainoastaan 10 pelaajaa osallistui eilisiin harjoituksiin (ja niistäkin kaksi oli maalivahteja).
Charlotte kaatoi eilen Syracusen 10-3. Toisessa erässä Checkers latoi yhteensä 8 maalia, joista kuusi tuli reilun 3½ minuutin sisään. Aika käsittämätöntä.