En ole köyhä, enkä opiskelija, mutta totuus on että OMAN joukkueen VIERASpelit kiinnostaa, olenhan kausikortin omistaja. Niinpä vältän edellisillä kausilla tehneeni mokan, enkä Canalin jatkoa ihan herkästi harkitse. Jos 6 kk aikana tulee n. 2 vieraspeliä, niin niiden seuraamiselle tulee hintaa n. 90 ecua per peli.
No niin. Tässä jo sitten löytyy syy, miksi itsekin aprikoin halukkuuttani.
Ilveksellä taisi viime kaudella tulla Canalilta komeat 0 peliä Tampereen ulkopuolelta ja jos ei muiden joukkueiden pelit kiinnosta, kuin oman, niin tyhjästähän siinä tällaisessa tapauksessa maksetaan.
Itseäni kyllä muidenkin pelit kiinnostaa, jos Ilveksellä ei ole kotimatsia, mutta nyt käyn Jaakobin painia itseni kanssa, että kiinnostaako NIIN paljon. Myöskään Valioliigaa/Serie A:ta en ole seurannut tuloksia lukuunottamatta vuosiin ja en osaa enää yhtään sanoa, että kuinka usein se saisi minut naulittua ruutuun, jos olisi klikkauksen päässä. Urheilukanavan Espanjan ja Saksan liigan matseista en ainakaan muista katsoa kuin ehkä kolmasosan.
Suomen karsintapelit taas kävin katsomassa viime vuonna baareissa ja niitä on niin harvoin, ettei mukavuus siitä sanottavasti kohene, että voi katsoa kotisohvalta.
Tosiasia kuitenkin on, ettei Canal voi mitenkään hinnoitella pakettiaan sen mukaan, että "StreightForward haluaa katsoa kanavaltamme vain Tapparan kaksi vieraspeliä kuudessa kuukaudessa, eikä mitään muuta, joten laitetaanpa kanavamme hinnaksi euro per kuukausi."