Mainos

Calder-taistelu – tulokkaat 2013–2014

  • 96 313
  • 227
Sen verran heräsi kiinnostus kuitenkin, että millä perusteella nostat loukkaantuneen Dekeyserin noin ylös?

Ihan koko tämän alkukauden perusteella. DeKeyserin kokonaisvaltainen peli on tehnyt vaikutuksen minuun. Pelasi juuri ennen loukkaantumistaan Detroitin puolustajista eniten Kronwallin kanssa. Ja välillä Kronwalliakin enemmän. DeKeyser sai reilusti peliaikaa kaikissa tilanteissa. Häntä ollaan (tai oltiin) nostamassa mukaan jopa USA:n Olympiajoukkueeseen. Ja pelkästään hänen nostaminen pöydälle puhuttaessa Sotshin valinnoista kertoo mielestäni riittävästi tämän tulokkaan alkukaudesta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Calderissa tosin vaikuttaa aina ehjä kausi kokonaisuutena, joten DeKeyser lienee jo ulkona kuvioista.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Jep jep loukkaantumiseenhan se DeKeyserin Calder meni, mutta pelasi kyllä uskomattomalla tasolla ennen sitä ja alkoi kerätä pisteitäkin kun pääsi ylivoimalle kokeilemaan. DeKeyserin superputki alkoi muistaakseni siitä Kronwallin loukkaantumisesta joista seuraavassa 14 ottelussa DeKeyser pelasi kerran alle 20 minuuttia ja silloinkin se johtui täysin lepuuttamisesta kun peli oli jo paketissa. Samana aikana keräsi myös tehoja 2+7. Sitten tuli Hörnqvist ja siitä on nyt kuukausi aikaa. Ei toki enää mitään jakoja, mutta ennen loukkaantumistaan oli Krugin kanssa kyllä puolustajista vahvimmilla. Ikää toki on enemmän kuin monilla muilla, mutta minkäs teet. Fiksu jätkä kun on niin täytyi se yliopisto käydä loppuun ensin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sit jännitetään loppuiko Hertl:n Calder taistelu Brownin polvitaklaukseen.

Niin, tai suattaapi loppua ihan vaan Olli Määtän ylivoimaan.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
@TGfireandice
But Jagr said the rookie that has impressed him the most this season is 18-year-old Valeri Nichushkin of the Dallas Stars. Jagr on Nichushkin: "Maybe it was his best 3 games I watched, but I said, ‘This guy is going to be the best in the world one day.’" Jagr said he's never seen an 18-year-old "dominate" with size and strength like Nichushkin (6-4, 205) did in the games he watched him.
 

Kyle

Jäsen
Kyllähän Martin Jones on jollain tasolla noussut mukaan Calder-taisteluun, mutta se onko hän kilpailussa mukana vielä keväällä riippuu monesta tekijästä. Ylipäätänsä aikasemmat maalivahti Calder-voittajat ovat pelanneet tulokaskautensa joukkueensa ykkösvahtina, kuten 2000-luvun Nabokov, Raycroft, Mason.

Jones on noussut ykkösvahdiksi kolmosveskarin paikalta, kun Quickin loukkaantuminen avasi tien. Toistaiseksi tässä vaiheessa Jonesin paikka ei siitä huolimatta että torjuu kentällä kaiken, ole automaattisesti ollenkaan varma kun Quick tekee paluun.

Kings puntaroi viimmeksi kesällä positiivisten maalivahti-ongelmien kanssa ja ratkaisi sen tekemällä Quickin kanssa rahakkaan kymmenvuotisen sopimuksen. Ja varmaa on että tämän takana seisoo koko organisaatio, eikä toistaiseksi ensimmäistä kauttaan pelaava sensaatio tule kuviota muuttamaan pitkäntähtäimen suunnitelmissa. Varmaa on myöskin että maailman parhaaksi vahdiksi titureelattu Quickiä peluteetaan vireeseen Play-Off kevättä silmälläpitäen.

Kysymys kuuluukin kuinka monta peliä Jonesin pitää vähintään saada alleen, että on realistista puhua Calder-ehdokkaasta?

7 Peliä, 7 voittoa, 0.85 maalia/peli, 97.1 %, 3 nollapeliä.
 

faro

Jäsen
Noh noh eipäs nyt innostuta liikaa. Muistaako kukaan kun viime kauden Calder jaettiin jo marraskuussa Tarasenkolle ja myöhemmin Yakupoville? :P

Viime kaudella marraskuussa ei ollu pelattu yhtään ottelua NHL:ssä ja nyt on kuitenkin pelattu jo lähes puoli kautta. Vähän eroa kuitenkin näillä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Viime kaudella marraskuussa ei ollu pelattu yhtään ottelua NHL:ssä ja nyt on kuitenkin pelattu jo lähes puoli kautta. Vähän eroa kuitenkin näillä.

Muistan ainakin itse, kun yhden näistä lukuisista slavo-trolleista kanssa tuli keskusteltua tästä Calderista, kun runkosarjaa oli pelattu se n. 5 ottelua. Tällöin Tarasenkon voitto oli itsestään selvä asia, ja että Tarasenko oli jo silloin NHL:n parhaita pelaajia (oli muutes jo kehityksensä huipulla) ja tulee olemaan moninkertainen NHL:n pistepörssin voittaja. Oli täällä monia muitakin, jotka Tarasenkon voiton puolesta kovaan ääneen puhuivat.

Itse olen hyvinkin yllättynyt, kuinka helposti monilla lähtee mopo suorastaan keulimaan, vaikka kyse olisi hyvinkin pienestä otannasta.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Kysymys kuuluukin kuinka monta peliä Jonesin pitää vähintään saada alleen, että on realistista puhua Calder-ehdokkaasta?

Raycroft 57, Mason 61 ja Nabokov 66 peliä.

Varmaankin 50 ottelua ainakin pitäisi tulla vyölle, jotta Calderiin olisi mahdollisuus. All-Rookie team valinnan saa varmasti pienemmällä ottelumäärällä.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Tuskin menee pysti maalivahdille tänä vuonna. Kaikki parhaat tulokasveskat on pääsääntöisesti joukkueen 2-3 veskoja, jotka vaan saaneet mahdollisuuden loukkaantumisten takia... kaiken lisäksi heidän edessä oleva ykkönen on kiinnitetty kovalla sopimuksella seuraan.

- Jones (Quick)
- Raanta (Crawford)
- Frederik Andersen (Hiller, Fasth)
- Marek Mazanec (Rinne)
- Carter Hutton (Rinne)
 

Wire

Jäsen
Viime kaudella marraskuussa ei ollu pelattu yhtään ottelua NHL:ssä ja nyt on kuitenkin pelattu jo lähes puoli kautta. Vähän eroa kuitenkin näillä.

Tiedät kyllä mitä tarkoitin.

Hertl heitti 8.10. 4 häkkiä ja pytti oli täällä jaettu. Seth Jones pelasi hurjia minuutteja ja taas täällä oli pytty jaettu. Nyt hehkutetaan Määttää voittajana. Kuka seuraavaksi? Hampus? Toffoli?
 

Johnnie

Jäsen
Hertl heitti 8.10. 4 häkkiä ja pytti oli täällä jaettu. Seth Jones pelasi hurjia minuutteja ja taas täällä oli pytty jaettu. Nyt hehkutetaan Määttää voittajana. Kuka seuraavaksi? Hampus? Toffoli?

Entä mitäpä luulet, voisikohan nuo "pystin jakamiset" olla vain yksittäisten kirjoittajien kärjistettyjä ja huumoripitoisia heittoja?
 

BigD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Hertl heitti 8.10. 4 häkkiä ja pytti oli täällä jaettu. Seth Jones pelasi hurjia minuutteja ja taas täällä oli pytty jaettu. Nyt hehkutetaan Määttää voittajana. Kuka seuraavaksi? Hampus? Toffoli?
Colton Sceviour! 4 peliä 3 häkkiä tähtipaidassa ja TSN-sivujen mukaan, jos ja kun sama tahti jatkuu, niin kauden päätteeksi tilastot näyttävät tarkalleen ottaen lukemia 52 peliä ja 39 kertaa kädet hallin kattoon. Siinä ja tässä riittääkö voittoon asti.

Nojoo, tää oli huumoria.

Pystin voittaa joko MacKinnon tai Nichushkin. Riippuen siitä, miten vastuuta tulee kauden edetessä. Aika samanlaisia peliaikoja ovat viime peleissä kellottaneet. Val vahvoilla, jos saa pelata paljon Seguinin ja Bennin kanssa.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Entä mitäpä luulet, voisikohan nuo "pystin jakamiset" olla vain yksittäisten kirjoittajien kärjistettyjä ja huumoripitoisia heittoja?

Nimenomaan. Ja kannattaa kuitenkin pitää erillään veikkaukset ja pystien jakelut. Nähdäkseni moni (minä mukaanlukien) veikkasi Hertliä Calderiin ja vain muutama hieman ns. ylihehkutti ja oli jo sitä pystiä jakamassa.

Itse olen muuten edelleen Hertlin kannalla. 15 byyriä ja alle puolet kaudesta pelattu. Toivottavasti loukkaantuminen ei nyt pilaa sympaattisen tsekin kautta. Jonkun verran on vielä varaakin antaa tasoitusta, mutta MacKinnon tulee kyllä ohi jos useampia viikkoja menee sairastuvalla. Näiden kahden lisäksi veikkauksessani mainitsin Monahanin, joka on hieman rauhoittunut alkukaudesta. Eiköhän Seankin vielä tule ja joku näistä kolmesta voiton vie.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Pystin voittaa joko MacKinnon tai Nichushkin. Riippuen siitä, miten vastuuta tulee kauden edetessä. Aika samanlaisia peliaikoja ovat viime peleissä kellottaneet. Val vahvoilla, jos saa pelata paljon Seguinin ja Bennin kanssa.

Värilasit päässä, mutta MacK on illasta toiseen ollut hyvä. Mikäli sama tahti jatkuu, niin hyvä tulee. Todella nopea kaveri. Duchenen kanssa kun lähtevät omasta päästä, niin siinä on oikeasti pakeilla kiire.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ylipäänsä aika karvaasti otettu täällä minun eiliset Nitshuskin kirjoitukset ja juteeni haukkuu niitä ylistykseksi ja hehkutukseksi, vaikka heikkouksiakin miehen otteista nostin ylös ihan välttääkseni sokeaa hehkutusta (mitä täällä välillä näkee homereilta).

Komppaisin tätä sillä, että minun silmiini Nitsusisiskinin heikkouksista osa on ollut sitä, että välillä koko Starsin kenttäpeli on ollut tasapainotonta. Ts. koko viisikkopelissä on ollut suuria heittelyitä pelin sisällä ja pelien välillä. Noissa heikoissa peleissä Stars on saattanut sitten pyristellä Seguinin ja Bennin upeilla yksilösuorituksilla, mutta se on saanut sitten oikeasti vähemmän tiukan pelin näyttämään tasaisemmalta kuin se kokonaisuutena on ollut.

Parhaimmillaan sitten kun Stars on pelannut määrätietoisemmin ja tasapainoisemmin, on päässyt venäläistulokaskin hyödyntämään parhaita avujaan. Eli mielestäni tämä omalta osaltaan selittää tuota ailahtelua.

Tässä nyt lienee turha lähteä käsittelemään asian episeemisiä ulottuvuuksia, mutta jotenkin voin kuvitella, että tilastot tai tilastolliset menetelmät eivät ole sinulle kovinkaan tuttuja.

Absoluuttista tietoa ne eivät anna, mutta vaikka ottaisimmekin sen (erittäin kyseenalaisen oletuksen), että värilaseille otteluita katsovat ihmiset pystyisivät arvioimaan näkemäänsä täydellisen objektiivisesti, se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kukaan meistä ei kykene näkemään jokaista matsia, jota tuolla pelataan. Tällöin meillä täytyy olla edes jotain mahdollisimman yhteismitallista, jotta yhtään minkäänlainen arviointi olisi mielekästä. Tuskin sinäkään otteluita katsomalla pystyt sanomaan, paljon tarkalleen joku pelaaja on siellä jäällä. Tilastot senkin tiedon vain näppärästi tarjoavat. Toki näihin täytyy aina ymmärtää katsoa niitä mahdollisia selittäviä taustamuuttujia, joita ne tilastot eivät välttämättä kerro. Tämäkin helpottuu kun näitä havaintoyksiköitä on useita (esim. nyt sitten yksi, sama joukkueellinen).

Vahva sama. Harvassa ovat olleet sellaiset väitteet, joiden mukaan yksikään tilastoista diggaava seuraaja väittäisi tilastojen olevan totuus tai koko totuus.

Tilastot tosin voivat esim. peluutuksen osalta olla "faktoja", joista vetää johtopäätöksiä. Esimerkiksi helppojen ja vaikeiden vaihtojen pelaaminen tai hyökkäysalueelle vahvasti painottunut rooli. Tuollaiset yksityiskohdat --> siis peluutukseen liittyvät ovat täysin neutraalisti todettavissa olevia juttu, joka samalla sulkee pois asioita.

Suomeksi sanottuna ja kärjistettynä en lähtisi heittämään Frank J. Selkeä pelaajalle, joka ei pelaa alivoimaa, pelaa tasakentällisin pääosin vastustajan nelosta vastaan, sekä aloittaa pääosan vaihdoistaan hyökkäyspäästä.

Parasta puolustavaa hyökkääjää haettaessa se ei sitten taas riittäisi mihinkään, mutta osan sillä voisi rajata pelaajista pois...vaikka pelejä näkemättä.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Starsin ykkösen hyvistä kemioista puhutaan joka rööristä niin paljon, että mikäli homma jatkaa rullaamistaan koko kevään, uskon Nichushkinin vievän pytyn.
 

jorkkila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dallas Stars
Starsin ykkösen hyvistä kemioista puhutaan joka rööristä niin paljon, että mikäli homma jatkaa rullaamistaan koko kevään, uskon Nichushkinin vievän pytyn.

Ja sitä on oikeasti ilo katsella. Siitä on kehittymässä yksi koko sarjan viihdyttävimmistä ja tehokkaimmista kentällisistä. Ja kentän ikä keskiarvo on 21v.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös