Buffalo Sabres 2018–2019

  • 74 052
  • 211

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
On aika jälleen suunnata katseet kohti tulevaa ja toivoa parempaa kautta. Pitkä aika on siitä, kun ollaan viimeksi päästy maistelemaan poffien tunnelmaa. Viimeksi siihen ollaan selviydytty kaudella 2010-2011. Eikä viime kausi osoittanut kyllä sitä, että sitä muutosta olisi tulossa, varsinkin kun jäätiin huonommille pisteille kahteen viime kauteen verrattuna.

Paljon on toki ollut puhetta, että mistä se homma on oikein kiinni ja kyllähän se pääasiassa löytyy pelaajien korvien välistä. Kauden viimeiset haastattelut saivat suurimmaksi osaksi sitä osviittaa, että pelaajien mieli ei aina peliin lähdettäessä ole voittaminen. Ristolaisenkin mukaan jos joulukuussa on selvää ettei kurssia saada käännettyä, on aika hiton vaikea pitää mieli virkeänä puolet kaudesta. Joukkue tarvitsee voittamisen kulttuuria ja sitä tarvittavaa intohimoa millä pelejä voitetaan. Vaikka joukkueesta löytyi vapaamatkustajia, on siinä pitkälti paljon kyseessä myös asenne.

Kun seurataan paljon näitä kärkijoukkueiden menestystä, sieltä löytyy selvä aihio sille. Nuorten pelaajien esiintulo ja niiden kehittäminen. Sabresilla ongelmana on ollut se, että ollaan saatu varmoista varatuista pelaajista niitä runkopelaajia, muttei takaa olla saatu tulitukea. Nämä varmat ovat olleet Eichel, Reinhart ja Ristolainen, mutta jos mietitään kauan tässä ollaan jo joukkuetta rakennettu laihoin tuloksin, ollaan varattu joko huonosti tai epäonnistuttu pelaajien kehityksessä. Viime kausi tosin osoitti farmin puolella jo jotain positiivista, kun selviydyttiin poffeihin ja oltiin ennen hyytymistä jopa runkosarjan voitosssa kiinni. Siellä otti kuitenkin omia varauksia jo lupaavia herättäviä harppauksia.

Ensi kaudelle toivon, että lähdetään ottamaan riskillä eikä lähdetä turhaan hakemaan mitään pouliotteja vapailta markkinoilta. Joukkue toki tarvitsee sitä voittamisen kulttuuria, mutta hyvin harkiten saadaan katsella kuka voisi olla vahvistus.

Puolustuspää tulee ainakin paranemaan Dahlinin muodossa ja riippuen siitä kuinka tullaan kokeilemaan Guhlea sekä uutta vahvistusta Lawrence Piluttia. Surkeiden sopimusten myötä siellä on ylitarjontaa, joten tuleeko sinne muutoksia. Pilut pelasi läpimurto kauden HV71:ssä, tehden 52 otteluun 38 pistettä. Tehden puolustajista eniten syöttöjä ja pisteitä SHL:ssä. Hän pokkasi myös kaudelta vuoden puolustaja palkinnon. Puolustajana Pilut oli myös joukkueensa paras pistemies. Pilutille tehtiin kahden vuoden sopimus maksimi summalla.

Puolustajien sopimustilanne (suluissa viimeinen sopimuskausi):

Ristolainen 5,4milj (2021-2022)
Bogosian 5,1 milj (2019-2020)
Scandella 4 milj (2019-2020)
Beaulieu 2,4 milj (2018-2019)
McCabe 1,6 milj (2018-2019)

Takaa on tulossa siis Pilut, Nelson, Guhle sekä Borgen.

Ristolainen - Guhle
Dahlin - Scandella
Bogosian - McCabe
Nelson - Beaulieu

Melkoinen soppahan tuo on edelleen, vaikka sieltä Dahlin tulisi. Tullaanko tähän ruotsalaisten armeijaan hankkimassa vielä yksi konkari, joka voisi olla Dahlinille apu alakertaan? Riittäisikö Guhlella ykköspariin? Pelasi kuitenkin melko vakuuttavasti jo viime kaudella. Mitkä tulee olemaan lasisen Bogosian tilanne ja mitä tehdään omissa sähläävän Beaulieun kanssa? Muuttujia on liiaksi, joten tuo koostumus on vain oletusarvio.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hyökkääjien sopimustilanne:
Eichel 10 milj (2025-2026)
O’Reilly 7,5 milj (2022-2023)
Okposo 6 milj (2022-2023)
Pominville 5,6 milj (2018-2019)
Girgensns 1,6 milj (2018-2019)
Larsson 1,4 milj (2018-2019)
Mittelstadt 925k (2019-2020)
Rodrigues 650k (2018-2019)

Hyökkäyksessä löytyy sellaisia pelaajia myös, joiden sopimusta ei tulla varmasti jatkamaan enää tulevan kauden jälkeen. Pominville on jo melkoinen kehäraakki, Larssonin peli ei vain riitä ja hänen tontilleen ollaan saamassa parempaakin ja Girgen tilanne on sen verran kinkkinen, että mahtaako enää riittää. Mittsin tulonmyötä saadaan tarvittavaa talenttia lisää ja Rodriguesin kehittyminen oli hyvin positiivista. Nyt vain lähinnä toivotaan sormet ristissä, että nuoriso vetäisi kunnon kesän ja tekisi seuraavan stepin ylöspäin. Viime kaudella 27 maalia Frölundassa tehnyt Victor Olofsson voi hyvin olla musta hevonen ja sellainen, joka voisi tehdä Eichelin vierellä kovaa jälkeä. Mikä mahtaa olla Nylanderin kehityksen suunta? AHL:ssä kovaa jälkeä tehnyt CJ Smith voi olla myös aika varma valinta NHL:n puolelle. Kuinka sitten Bailey, Baptiste, Fasching ja Malone saavat steppiä eteenpäin? Ainakin kolmella ensimmäisellä mainitulla kehitys on hieman polkenut paikallaan. Sabres teki myös Rasmus Asplundin kanssa sopimuksen ja tulee näillä näkymin pelaamaan ensi kaudella Amerksissa.

Olofsson - Eichel - Reinhart
X - O’Reilly - Okposo
X - Mittelstadt - Rodrigues
Wilson - Larsson - Girgensons
Pominville

Ei tähänkään kannata isoa painoarvio laittaa. Sentteripuoli on ainakin kunnossa, kun takaa on tulossa hyvä kahden suunnan hyökkääjä malone sekä juuri sainattu Asplund. Tietysti tämäkin saattanee muuttua, kun huhuissa on pyörinyt O'Reillyn nimi. Vasenlaita on kyllä kysymysmerkkejä täynnä.

UFA:
Jordan Nolan
Benoit Pouliot
Justin Falk
Josh Gorges
Chad Johnson
Seth Griffith
Adam Wilcox
Zach Redmond

Näistä oikeastaan kolme alinta, jotka pelasivat AHL:ää voisi olla käyttöä. Ullmark tulee nousemaan NHL:n puolelle, joten Wilcoxille olisi hyvä tehdä sopimus, jotta maalivahtipuoli olisi edes ok mallilla.

RFA:
Scott Wilson
Sam Reinhart
Victor Antipin
Robin Lehner
CJ Smith
Danny O’Regan
Sean Malone
Jason Kasdorf
Hudson Fasching
Nicholas Baptiste
Justin Bailey

Antipin lähti KHL:ään ja Lehnerille tuskin käyttöä on, kun ei ehjänä pysy. Kasdorfille saatetaan tehdä sopimus, koska maalivahtitilanne on suppea. Wilson oli hyvä hankinta ja pienellä sopparilla olisi oiva palanen alaketjuihin. Reinhartille mielestäni olisi hyvä tehdä siltasopimus, koska ei hän mitenkään spesiaali ole ollut.

Maalivahtitilanne on vielä auki. Pyritään hommaamaan sellainen, joka kykenee kilpailemaan Ullmarkin kanssa. Minkä takia puhuin ruotsalaisesta armeijasta, joukkue on tehnyt nyt sopimukset Pilutin, Olofssonin ja Asplundin kanssa. Dahlin tullaan varaamaan kesällä, Nylander saattaa pelata ensi kaudella ylhäällä ja maalilla pelaa Ullmark. Paneudutaan lisää joukkueeseen kunnes ollaan saatu tietää, ketä joukkue on varannut.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Raapustellaanpa joitakin hajamietteitä pienen tovin jälkeen tältä palstalta.

Lienee selvää, että tällä hetkellä organisaation tilanne on aika kaukana siitä, missä sen toivoi olevan, kun tänne tuli viimeksi raapusteltua. Toisessa yhteydessä voisi koota hieman omia näkemyksiä ja arvailuja siitä, mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Eikä tietenkään vähiten siksi, että eiköhän täällä edelleen ole palstalaisia, joilla sylkirauhasten toiminta vilkastuu asian suhteen. :)

Lyhyenä yhteenvetona voisi todeta, että 2015 vuoden draftin jälkeinen kausi oli tuloksellisesti odotuksiin nähden aika pitkälti sellainen kuin pitikin. Tällöin oli tosin havaittavissa jo tiettyjä, aika vakaviakin pelillisiä ongelmakohtia. Sitä seuraava kausi olikin sitten jo selkeä pettymys, koska askelta eteenpäin ei otettu ja nämä pelilliset ongelmakohdat tulivat entistä näkyvimmiksi siitä huolimatta, että moni pelaaja ottikin odotettuja kehitysaskeleita. Kulunut kausi olikin sitten aika pitkälti täysi katastrofi. Tämä huolimatta siitä, että joukkueella oli oman näkemykseni mukaan paras kokoonpano näiden kaikkien kolmen kauden aikana.

On aika selvää, että tällaisen kauden jälkeen on ihan aito ja vakava riski siitä, että organisaatio valahtaa juuri sinne, mikä oli se worst case -scenario kuin tuo rebuild aloitettiin. Joku voisi viime kauden perusteella väittää, että se on jo tapahtunut. Itse en kuitenkaan näe tilannetta vielä siinä pisteessä olevana.

Ehkä yksittäinen suurin syy on se, että nyt organisaatio sai hieman sitä, mitä esim. Toronto oli saanut kääntääkseen kelkkansa – tuuria. Tuon lotteryn voittamisen merkitystä ei oikeastaan voi mitenkään ylikorostaa huomioiden kokonaistilanne. Kyse on kaikin puolin – kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti – lottovoitosta. Ei pelkästään sen takia, että huomioiden Dahlinin pelipaikka ym. on kyse objektiivisesti katsottuna saman tason lottery-voitosta kuin McDavidin, Crosbyn ja Ovechkinin tilanteissa. Vaan myös sen takia, että huomioiden tapahtumat vuoden 2015 draftin jälkeen, on kyse myös koko organisaation kannalta adrenaliinipiikin antamisesta jo hiipuvaan koneistoon – todellinen second chance korjata kurssi.

Jokainen off-season on luonnollisesti ollut erittäin tärkeä organisaation kannalta tuosta kesästä 2015 lähtien. Mielestäni tuleva off-season on kuitenkin niistä ehdottomasti kaikkein tärkein. Tätä ei yksinkertaisesti voi mitenkään munata. Botterilin on oltava aktiivinen ja oltava valmis ottamaan riskejä, mutta virheliikkeisiinkään ei ole varaa.

Tilanne on haasteellinen erityisesti siksi, että joukkuetta on parannettava niin kentällä kuin myös pukukoppijohtajuuden osalta. Nähdäkseni joukkueessa on ollut koko aika tietyllä tapaa esimerkillistä veteraaniosastoa, mutta on selvä, että sellaista ”aitoa” johtajuutta on puuttunut. Sellaista, joka ei pelkästään ikinä päästäisi itseään valumaan pohjalle, vaan pitäisi myös huolen siitä, että kukaan vieressä ei valu sinne. Tässä tapauksessa esim. O’Reilly on osoittautunut pettymykseksi hänen kommenttiensa perusteella. Hänhän myönsi itse valuneensa pohjalle. Hänet kuitenkin hommattiin joukkueeseen myös tuomaan johtajuutta ja sitä mahdollisuutta hänelle tarjottiin hopealautasella. Joukkue olisi tarvinnut ja tarvitsee Backesin ja Callahanin kaltaista johtajuutta. Esim. Backes olisi todennäköisesti läpsinyt koko joukkuetta poskille (tai vetänyt nyrkillä suoraan sieraimiin), jos olisi havainnut joukkueen moraalin laskevan tuolle tasolle.

Joukkue tarvitsee kuitenkin myös pelillistä parannusta. Onkin erittäin vaikea löytää ylläkuvatunkaltaista johtajuutta samassa paketissa kovien pelitaitojen kanssa. Esim. mainitut Backes ja Callahan eivät sitä olisi (enää) erityisesti huomioiden heidän sopimuksensa. Saa nähdä miten Botteril onnistuu tuossa. Tuota aspektia ei nimittäin yksinkertaisesti voi laiminlyödä.

Ihan puhtaan materiaalin osalta mielestäni suurimmat puutteet ovat olleet keskustan syvyyden puute sekä puolustuksen kapeus. Kaikkina kausina tietyt pelaajat ovat joutuneet liian suureen kuormitukseen, kun tausta-apuja ei ole ollut. Osasyynä tähän on se, että ollaan ilmeisesti laskettu liikaa sen varaan, että joukkueen sisällä otetaan kehitysaskeleita. Se on tietenkin ihan normaalia joukkueenrakennuksessa, mutta tässä tilanteessa siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Mielestäni voidaan kyllä lähteä siitä, että esim. Mittelstadtille tarjotaan aito mahdollisuus keskikaistalla, mutta tilanne ei missään tapauksessa saa olla se, että mikäli ongelmia ilmenee, on siellä taas Rodriguesin/Larssonin kaltaista äijää. Sama pätee puolustukseen. Enää ei voida lähteä siitä, että Bogosian tulee tarjoamaan hyvää kakkosparin pelaamista tai että Dahlin yksin tulee kantamaan puolustusta jo ekasta kaudesta lähtien. Tilanteen on oltava se, että joko Bogosianista hankkiudutaan eroon tavalla tai toisella tai hän on lähtökohtaisesti depth chartissa kolmosparissa. Puolustuksessa on ylipäänsä liikaa sopimuksia, joten jotain liikkeitä on tapahduttava. Mikäli ensi kauteen lähdetään samalla puolustuksella + Dahlin, niin Botteril ansaitsee saada kirveestä välittömästi. Jos minulta kysyttäisiin, ottaisin yhteyttä Chaykaan ja tiedustelisin, onko Hjalmarsson tekemässä jatkosopimusta. Jos ei, tarjoaisin ”ylihintaista” pakettia ihan siitä huolimatta, että mies kävelisi vapaille markkinoille kauden päätteeksi. Niin tärkeästä asiasta on kyse.

Ehkä suurimmat epäilyksen aiheeni liittyvät valmennukseen. Lyhkäisesti sanottuna tuo valmennus on ollut pitkälti täyttä paskaa koko nämä kolme vuotta. Bylsmalla oli kyllä konsepti, mutta se ei vastannut miltään osin nykykiekon vaatimuksia. Housleyn konseptista en tiedä. Niin sekavaa paskaa tuo viime kauden kiekko oli, että en oikein tiedä mikä idea siellä edes oli (jos ylipäänsä edes oli). Toki aina voi toivoa, että Housley tekee paremmalla kokoonpanolla ”Bednarit”, mutta en pidättele kyllä hengitystä sen suhteen. Nähdäkseni on selvää, että Housleyn valinta oli Botterililta munaus, mutta on toisaalta luonnollista, ettei hän voi heti potkia pois Housleyta huomioiden, että juuri Bylsma potkittiin pois pitkästä ja rahakkaasta sopimuksesta huolimatta. Kyse onkin enemmän siitä, että Botteril kokoaa joukkueen, jolla edes Housley ei voi uudestaan vetää niin pahasti vihkoon kuin viime kaudella.

Vaikka Botterililla riittääkin haasteita, on tilanteessa myös paljon sellaisia seikkoja, joiden johdosta hänellä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet onnistua. Vaikka vastausten löytymiseen pelkästään oman joukkueen sisältä ei saa luottaa, on siellä edelleen todella paljon potentiaalia.

Eichel on koko aika ottanut kehitysaskeleita kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Viime kaudellahan hän pelasi ensimmäistä kertaa ihan ”aitoa” ykkössentterin roolia. Eli minuutteja tuli tauluun enemmän kuin muilla senttereillä ja hän myös pelasi enemmän vastustajan parhaita vastaan kuin esim. ROR. ROR toki pelasi puolustussuuntaan painotetummin siinä missä Eichel hyökkäyssuuntaan.

Mittelstadt on ehkä mielenkiintoisin uusi nimi hyökkäyksessä. Ei häntä ihan turhaan ole rankkailtu parhaimmaksi ja kärkipäähän tämän hetken prospekteista NHL:ssä. Hänellä on potentiaalia olla todellinen timanttivaraus. Hänessä on sellaista klassista luovuutta ja viekkautta yhdistettynä ihan eliittitason taitopuoleen. Hän myös pelaa kovalla intensiteetilla ja hänellä on se melko harvinainen kyky (jollainen on esim. P.Kanella ja McDavidilla), että hän pystyy prosessoimaan peliä ja tekemään kiekollisia ratkaisuja samalla, kun jalat ja kädet käyvät koko aika täydessä vauhdissa. Jos joukkueesta pitäisi tällä hetkellä nimetä kolme kappaletta pelaajia, joita ei missään nimessä tulisi kaupata, menisi Mittelstadt todennäköisesti tuohon ryhmään Eichelin ja Dahlinin kanssa.

Reinhartin kehitys ei ole mennyt aivan sillä tavalla kuin olisi odottanut. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että kyseessä olisi selkeä pettymys. Reinhart toki edustaa prospect-tyyppiä, jonka kehitys tyypillisesti ottaa kauemmin kuin keskimäärin kärkivarauksen. Tästä huolimatta, jotta hänestä tulisi sellainen ROR:n kalibeerin sentteri, tulisi hänellä olla jo enemmän näyttöjä keskushyökkääjänä. Toisaalta organisaation kannalta tämä ei ole katastrofi, koska erityisesti Mittelstadtin myötä tuo keskikaista on edelleen hyvässä kunnossa. Reinhartin osalta tuskin kukaan osasi odottaa, että hänestä kuoriutuisi yksi liigan parhaimpia maalineduspelaajia. Se kertoo paljon hänen peliälystänsä, että hän on pystynyt muokkaamaan peliänsä NHL:ssä erilaiseksi verrattuna juniorivuosiin. Hän on toistaiseksi osoittanut olevansa erittäin hyvä laituri tukemaan ainakin Eichelin ja ROR:n tasoisia senttereitä. Hän ei ole osoittanut kykenevänsä kantamaan kentällistä yksin, mutta on osoittanut olevansa erittäin hyvä ns. täydentävä palanen kentässänsä. Niidenkään arvoa ei sovi vähätellä. Reinhartilla oli hankala alkukausi, mutta hän oli piste/peli-tahdissa kauden loppupuoliskon. Tuo huomioiden hänen uskoisi ottavan askeleita eteenpäin.

Hyökkäyksestä täytyy nostaa esille vielä Rasmus Asplund. Pelannut jo useamman kauden SHL:ssä ja kaksi viime kautta käsittääkseni aika isossa roolissakin. Hän voi hyvinkin olla yllättävän NHL-valmis tapaus, ja mahdollisesti kykenee tarjoamaan hyvän tason kolmossentterin pelaamista. Myös SHL:n maalipörssin voittanut Olofsson voi yllättää training campilla, joskin itse uskon hänen tarvitsevan ainakin yhden kauden AHL:ssä.

Puolustuksessa luonnollisesti Dahlin on se suurin huomion kohde. Hänestä on varmaan kaikki oleellinen jo sanottu. Jos puolustaja-prospectista sanotaan, että hyökkää kuin Erik Karlsson ja puolustaa kuin Nicklas Lidstöm, kertoo se jo kaiken oleellisen. Dahlinilla on tietenkin vielä kilometrejä kuljettavana paljon saavuttaaksen hypen, mutta eiköhän hänestä voi odottaa hyvän tason top-4-puolustajaa jo ensi kaudeksi. Tuon tason talentin kehittyminen on todennäköisesti kiivasta, joten kauden edetessä taso voi olla korkeampikin.

Mikäli puolustusta vahvistetaan asianmukaisesti, uskon että Ristolaiseltakin nähdään parempi ja tasaisempi kausi. Hän on joutunut toistaiseksi aivan kohtuuttoman suuriin saappaisiin ja kuormitukseen. Parhaimmillaan Ristolainen on pelannut ykkösparin puolustajan peliä, mutta taso on heitellyt myös sellaiseen ok-tason top-4-puolustajan tasolle. Olosuhteet voivat hyvinkin muuttua hänen osaltaan siten, että hän pääsee vakiinnuttamaan tasonsa siihen, mitä häneltä on parhaimmillaan nähty.

Prospecteista puolustuksessa varmaan mielenkiintoisin kaveri on Brendan Guhle. Työkalut ja -paketti on ehdottomasti olla korkean tason top-4-puolustaja. Optimistisin arvio on ehkä olla sellainen Jay Bouwmeester. Viime kausi oli jo sisäänajoa, joten uskon, että hän on valmis vakiinnuttamaan paikkansa koko kaudeksi. Mikäli luvassa on helpompia kolmosparin minuutteja, uskon Guhlen pystyvän olemaan erittäin hyvä tuossa roolissa. Toivottavasti Botteril kumppaneineen ei kuitenkaan lähde siitä, että hän olisi vastaus tuon puolustuksen top-4-puolustaja-kysymykseen.

Kaikkinensa voisi sanoa, että off-seasonia voi odottaa pelon ja innon sekaisin tuntemuksin. Homman mennessä nappiin, voi edessä olla erittäin kova tasonnosto. Toisaalta vaihtoehtona on tilanteen rampauttaminen entisestään, ja organisaation ajautuminen lopullisesti Edmontonin tielle. Passiivinen ei mitenkään voi olla, mutta tyhmyyksiä ei myöskään saa tehdä. Itselläni ei löydy Botteriliin varauksetonta luottoa, joskaan en vielä häntä epäonnistumaankaan tuomitse.
 

raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Hienoa, että olet palannut kirjoittelemaan. Edesottamuksiasi palstalla sivusta seuranneena, ja nyt kirjoittamaan uskaltaneena, olen kyllä ainakin henk koht kaipaillut kattavia ja välillä tunteitakin herättäviä postauksiasi. Buffalo on ainakin itselle mielenkiintoinen mysteeri. Tuntuu, että joukkue on onnistunut hukkaamaan suurimman osan rebuildista täysin. Varsinkin kärkivarausten ulkopuolelta tulleet avut ovat todella nollissa. Puollustuksessa tilanne on omasta näkökulmasta ollut kaikista surullisin, kun Ristolaisen kaveriksi ei ole noussut oikeastaan ketään. Eikä hänkään ole tällä hetkellä kuin kolmospakki. Dahlinista sinne varmasti odotetaan pelastajaa, mutta kyllähän tuohon jonkin kokeneen kunnollisen sotaratsun, esimerkiksi ehdottamasi Hjalmarssonin kaipaisi. Lähteminen kauteen ykkösparilla Ristolainen-Dahlin olisi melkoisen Edmontonilainen ratkaisu. Siinä molemmille kovat minuutit ja itseluottamukset, sekä plusmiinukset kunnolla pakkaselle, niin kohta on saatu Dahlinistakin tavallinen kuolevainen.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Hyvä aloitus Adetilta ja kiva tosiaan, että Dissonanssi tullut takaisin. Ihmettelenkin tuossa joku aika sitten, että missä mies luuraa.

Kiitokset siis molemmille.

Omaa taustaani sen verran, että Selänteen ja Koivun lopetettua Anaheim ei ole enää ollut entisensä. Lisäksi omia suosikkeja siellä olivat lähinnä pelaajat, kuten Palmieri, Bonino, Vatanen jne. Nyt tuo aika alkaa olemaan jo aika kaukaista ja itse en syty nyky Anaheimista ja tilalle on nyt tullut Buffalo. Buffalosta ei voi edes sanoa, että se olisi suosikki MM kieltäytyjä Ristolaisen tai muun vastaavan pelaajan vuoksi, vaan se on kehittynyt pikku hiljaa siihen ja kiinnostus nimenomaan seuraa kohtaan.

Aikanaan Vanekin ja oman lempipelajaan Afinogenovin aikoihin tykkäsin jo silloin Buffalosta, mutta nyt kun uudelleenrakennus ei ole lähtenyt odotetulla tavalla ja Anaheim on kuollut, olen todennut, että kyllä se taitaa olla tunnustettava Buffalo omaksi (ja ilmeisen alusta asti) JOUKKUEEKsi jota olen kannattanut niin ylä- kuin alamäessä. Ja muutenkin tykkään olla altavastaajan asemassa (seura jolla perinteitä) ja toivottavasti riemuita sitten aikanaan menestyksestä.

No se siitä ja anteeksi, jos jotain ei kiinnosta oma taustani, mutta koin sen järkeväksi esitellä alkuun.

Itse Buffaloon, niin nyt tosiaan tuo keskusta näyttää aika hyvältä, vaikka aika pieni otanta vielä Mittelstadtilta saatu. Toki Eichelin puolesta tuntuu hieman pahalta, että aika yksin on kaveri joutunut seuraa viemään eteenpäin.

Seurahan on haalinut Eichelin pelikavereita, kuten Rodrigues, Fasching jne joten jos hieman saa fantasioida, niin toivoisin näkeväni Sonny Milanon joukkuueessa.

Kaveri taitaa olla myös vielä New Yorkista kotoisin, joten sekin sopisi.

Itse luotan myös siihen, että Evan Rodrigues nostaa vielä tasoaan sellaiseksi 50-60 pisteen tekijäksi. Ja voisi kokeilla jälleen Eichelin kanssa samaan ketjuun. (Dissonanssi ei tainnut olla kovin innoissaan kaverista)

Muuten jos tuota joukkuetta ajattelee, niin toki yksittäiset pelaajat ovat kehittyneet ja Dahlin tod.näköisesti tulee, mutta kokonaisuutena joukkue on sama miinus Kane.

Eli aika iso tasonnosto pitää tulla, tai kesällä tapahtua ihmeitä, että ei sama homma jatku.

Toivon, että yksi kovempi pakki saataisiin kuka niin siihen en osaa nyt lonkilta sanoa mitään (siis Dahlin lisäksi). Aikoinaan kun Trouba kiukutteli Winnipegissä, toivoin salaa häntä Buffaloon.

Silloinhan se olisi jo näyttänyt puolustukselta

Trouba-Dahlin
Ristolainen-McCabe/Guhle
Bogosian-Scandella
Nelson/Borgen/(Fitzgerald) jne
Vai mitä ;)

Myös maalivahdeissa toivon tapahtuvan liikettä ja itse ottaisin riskillä Mrazekin, jos Phillystä vapautuu. Ullmark on pelannut stuntit ihan hyvin ja hän varmaan saa paikan jossain vaiheessa ylhäällä tai uskon näin. Lehneristä taitaa tulla uusi Kari Lehtonen.

Nopeasti jos farmia ajatellaan tai myös sitä, että nuo Buffalon aiempien draftien varaukset eivät oikein ole osuneet ei sitten mikään niistä. Jos kymmenen vuoden otantaa katsoo niin aika iso joukko pelaajia on treidattu toiseen joukkueeseen ja aika laiha pooli on saatu niistä itselle.

Onhan siellä Nylanderia ja muita kavereita, mutta tuntuu, että yksi toisensa jälkeen osoittautuu flopiksi. Ihan ok kauden pelannut Smith esimerkiksi voisi olla jopa ylhäällä kokeiltava, mutta veikkaan tason olevan vielä liian kova hänelle. Ja enemmän toivon Buffaloon nostettavan tasonsa jo todistaneita tai kovemman upsiden omaavia lupauksia.

Aika tällaista turhaa omien ajatusten lörinää, mutta tällä tunnustaudun tähän porukkaan ja toivottavasti sovin. Peukku kaikille.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mites @Dissonanssi näkee O'Reillyn kauppaamisen? Bob Mackenzie totesi podcastissaan sen olevan hyvin mahdollista kesän aikana jos tarjolle tulee sopivaa pakettia. Vertailukohtana käytti Mike Richards treidiä.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Mites @Dissonanssi näkee O'Reillyn kauppaamisen? Bob Mackenzie totesi podcastissaan sen olevan hyvin mahdollista kesän aikana jos tarjolle tulee sopivaa pakettia. Vertailukohtana käytti Mike Richards treidiä.

Kysymys ei toki ollut itselleni suunnattu, mutta avoimessa palstalla ei varmaan haittaa, jos kommentoin.

Itse toivon, että pelaaja hyvää vastinetta vastaan treidattaisiin. Itse en koskaan uskonut, että hänestä voisi tulla Buffaloon se oikea palanen (vähä samat fiilikset kuin Kanesta).

Aikanaan muistaakseni kaverilla oli ongelmia jo Coloradossa ja sopimuksen teko kesti ja taisi mennä hetkeksi venäjällekin. Sitten oli se rattijuopumus tapaus jne. Eli on vähän sellainen oman perseen suojelija, että kunhan itsellä menee hyvin niin kaikki hyvin.

Toki hyvä pelaaja, mutta ei mitenkään korvaamaton. Toki jos takaisin ei tule mitään valmista, niin en näe järkeväksi lähteä kaupittelemaan hinnalla millä hyvänsä.

Siinä lyhyesti imo.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Vaikka täällä näin komeina kesä viikonloppuina hiljaista on, niin ajattelin laittaa ilmoille tuollaisen ajatuksen kuin John Tavares ja Buffalo.

Luiskelin artikkelia ja tajusin, että varmasti Buffalo yrittää kaveria, jos vapautuu. Olihan Buffalo kolmen seuran joukossa, jotka Stamkosia aikanaan yrittivät. Lisäksi Buffalolla paljon lupauksia joka voi tulevaisuuden kannalta houkuttaa.

Lisäksi hänen setänsä pelasi lacrossea käsittääkseni valtaosan urastaan Buffalossa.

Vielä lisäksi Buffalo on lähellä Torontoa ja Tavaresin synnyin seutua.

Kirsikkana kakun päälle on se, että Tavaresin entinen ketjukaveri jo pelaa Buffalossa, eli Kyle Okposo.

Tulipa vaan mieleen.
 
Viimeksi muokattu:

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Raapustellaanpa joitakin hajamietteitä pienen tovin jälkeen tältä palstalta.
Tervetuloa takaisin, sua tänne ollaan kaivattukkin!

Tätä ei yksinkertaisesti voi mitenkään munata. Botterilin on oltava aktiivinen ja oltava valmis ottamaan riskejä, mutta virheliikkeisiinkään ei ole varaa.
Juurikin näin. Nyt ollaan saamassa se liideri pakistoon, jota sinne ollaan kaivattu ja meiltä löytyy kaksi tulevaisuuden huippusentteriä. Eli oikeastaan löytyy jo se terävin kärki, mutta jotta homma saadaan oikeille raiteille tulee sinne hommata oikeita palasia. Vasemmalle laidalle joukkue tarvitsee ilman muuta vahvistusta ja kun tuota hyökkäystä katsoo, olisi siellä oltava myös tarvittavaa kovuutta. Puolustusta ollaan tuotu esille ja se on sellainen sirkus vielä, johon on saatava balanssi. Scandellan tulon myötä saatiin hyvä perus puolustaja ja Dahlinin lisääminen tuohon alkaa näyttämään hyvältä. Maalivahtiosasto onkin sitten se kinkkisin ja lähdetäänkö hakemaan vapailta vai treidin kautta.

Prospecteista puolustuksessa varmaan mielenkiintoisin kaveri on Brendan Guhle. Työkalut ja -paketti on ehdottomasti olla korkean tason top-4-puolustaja. Optimistisin arvio on ehkä olla sellainen Jay Bouwmeester. Viime kausi oli jo sisäänajoa, joten uskon, että hän on valmis vakiinnuttamaan paikkansa koko kaudeksi. Mikäli luvassa on helpompia kolmosparin minuutteja, uskon Guhlen pystyvän olemaan erittäin hyvä tuossa roolissa. Toivottavasti Botteril kumppaneineen ei kuitenkaan lähde siitä, että hän olisi vastaus tuon puolustuksen top-4-puolustaja-kysymykseen.
Oma arvioni ylempänä heittää hänet ykköspariin on lähinnä vain pohjaratkaisu tällä hetkellä. Jos/kun tuonne saataisiin se puolustaja TOP-4:een, näyttäisi se sitten hyvin makoisalta. Kyllähän se huutaisi juuri sitä omanpään kantajaa, joka olisi hyvä pari Dahlinille. Ja miksipäs ei Hjalmarsson. Guhle on kyllä ottanut hyviä harppauksia eteenpäin ja jos tämän tason kaveri pelaisi ensi kaudella leveyden takia kolmosparissa, niin kielihän siinä ulos valahtaa. McCabe menisi kyllä helposti omasta mielestäni kolmosessa ja olisi aikaa näyttää vielä. Valitettavasti meillä on nämä kaksi sankaria vielä.

Tervetuloa myös @Viljami84 .

Hienoahan se on aina kuulla toisten tarinoita, mistä se seuraaminen on lähtenyt. Kiitos siitä.

Sonny Milanoa tuli itse seurattua tuolla U-20:ssä, kun pelattiin Suomessa ja teki kyllä suuren vaikutuksen. Mutta realisti täytyy silti olla enkä näe, miksi Keklu hänestä lähtisi luopumaan. Mitä tulee sitten Rodriguesiin, oli hän Sabresin parhaimmistoa hyökkäyksessä. Hänellä on tuosta potentiaalia kehittyä paremmaksi ja osoitti niissä muutamassa pelissä Mittelstadtin kanssa, että peli sujuu kivasti. Paljon sitä itsekkin on miettinyt häntä laittaa vanhan ketjukaverinsa (Eichelin) vierelle, mutta tällä hetkellä olisin valmis laittamaan hänet kolmoseen. Kaipaisin enemmän Eichelin vierelle sellaista rouhijaa, joka kamppailee kulmissa muttei ole mikään aivan kädetönkään ja Reinhartin kanssa peli on sujunut muutenkin.

Pitkältihän sen vasta sitten leirityksellä näkee, missä kunnossa tämä nuoriso on ja onko tullut hampaat irvessä taistelemaan paikasta ylhäällä. Nylanderiin, Olofssoniin ja CJ SMithiin kasvaa odotukset. Luulenpa että siinä käy niin, että sinne jätetään väkisin spotti tai pari nuoremmille eikä lähdetä hakemaan turhilla hankinnoilla täydennystä. Riley Nash voisi olla ihan hyvä haku, mutta mikä mahtaa olla hänen hintalappunsa?

Botterill kyllä antoi sellaisen lausunnon, että Ullmark tulee olemaan se toinen maalivahti ensi kaudella. Tällöin siinä olisi hyvä olla sellainen varma valinta toiseksi. Mrazek tuo itselle sellanen "nääh" -fiiliksen eikä hän nyt mitenkään ole vakuuttanut. Maalivahtien tarjonta on muutenkin aika kehnon näköistä, joten saa nähdä mitä taikatemppuja tullaan näkemään.

Tavares sisään, O'Reilly ulos. Kaikkeahan sitä voi fantasioida. O'Reillya ei mielestäni olisi tässä vaiheessa pakko heivata ellei sieltä todella hyvä tarjous tule. Silti kaipailisin sitä, jolta hän näytti tullessaan Buffaloon eikä tätä pelaajaa, kun ollaan menetetty rakkaus peliä kohtaan. Hän on edelleen hyvä kahden suunnan sentteri, aloitukset hoitaa kovalla prosentilla ja on erikoistilanteissa varma valinta. Jotenkin sieltä silti paistoi läpi viime kaudella se haluttomuus, vaikka valonpilkahduksia olikin. Silti olen kyllästynyt hänen koottuihin selityksiin ja olisin odottanut enemmän johtajuutta ja toisten niskoista kiinni ottamista. Tavaresiin en kyllä kantaa juuri ota, joukkueen heikkoudet löytyy aivan muualta tällä hetkellä.

Tässä ollaan kyllä jännän äärellä tämä kesä, kun muutoksia tulee varmasti näkymään. Luvassa varmasti hyvää pöhinää.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tälle varmasti olisi parempikin ketju, mutta tervetuloa takaisin @Dissonanssi :lle minunkin puolestani. Toivottavasti jaksat tehdä aktiivisen paluun, sillä harmittavasti Sabresin kausiketjut ovat olleet suhteellisen epäaktiivisia, vaikka mielenkiintoisia pelaajia löytyy useampiakin.

Mielenkiinnolla tulee seurattua ainakin sivusta Dahlinin otteita ja samalla Mittelstadtin. Sanotaanko vaikka niin, että jos Sabres jostain repäisee mitat täyttävän ykkösmaalivahdin sekä yhden laatupuolustajan, olettaen Dahlinin sekä Mittelstadtin pelaavan vähintään kelvollisen tulokaskauden, pelataan Buffalossa mahdollisesti ensi keväänä pudotuspelejä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Mukava nähdä, että Buffalonkin kausiketjuun riittää taas mielenkiintoa! Uudet kirjoittajatkin ehdottomasti tervetulleita, joten ei muuta kuin vain viestiä tulemaan @Viljami84 ja kumppanit. Toivottavasti myös ”vierailijat” jaksavat olla aktiivisia, koska edelleenkään en kannata hiekkalaatikkoleikkejä tällaisilla palstoilla.

Mitä nyt näinä muutamana vuotena silloin tällöin tullut käytyä lukemassa kausiketjuja, niin valitettavan pahastihan ne @adetti :n harteilla ovat olleet, eikä monologien pitäminen varmasti adettiakaan pidemmän päälle hirveästi motivoi. Propsit kuitenkin adetille siitä, että on jaksanut pitää kausiketjuja yllä!

***

Monesta eri asiasta voisi kirjoitella, mutta otetaan nyt käsittelyyn tuo @Ollakseni :n esille tuoma ja muutenkin varmasti off-seasonin yksi merkittävimmistä kysymyksistä eli Ryan O’Reilly.

ROR:n kauppaaminen on varmasti täysin mahdollista, joskaan en pitäisi sitä ehkä todennäköisenä. Puheet ROR:n (sekä oikeastaan kaikkien muiden kuin Eichelin) kauppaamisesta lähtivät liikkeelle tuossa joulun tienoilla, kun Botteril oli epävirallisesti ilmoittanut kaikkien muiden paitsi Eichelin olevan kaupan. Nähdäkseni tuo oli ainoa vaihtoehto huomioiden missä tilassa organisaatio oli tuolloin. Kun lähdetään vakavissaan hieromaan kauppoja ROR:n kaltaisesta pelaajasta, eivät ne synny hetkessä vaan kyseessä on vähintäänkin kuukausien prosessi, joskus pidempikin. Tästä syystä on luonnollista, että Botteril halusi mahdollisimman aikaisin aloittaa keskustelut kaikista pelaajista. ROR varmasti on monestakin syystä yksi eniten kiinnostusta herättävä pelaaja joukkueessa muiden organisaatioiden näkökulmasta, joten yhteydenottoja on varmasti tullut. Tämän takia varmasti myös näissä huhuissa ROR:n nimi tulee pyörimään vielä pitkään.

ROR:n kauppaamiselle on löydettävissä nähdäkseni kaksi syytä. Ensimmäinen on joukkueen heikkouden vahvistaminen sieltä missä on vahvimmat rakenteet. Käytännössä siis puolustuksen vahvistaminen keskustan kustannuksella. Tämä aspekti oli varmasti yksi keskeinen tekijä, kun mietitään tilannetta ennen Dahlinia. Joukkueessa on oikeastaan (Eichelin ja ehkä Mittelstadtin lisäksi) ainoastaan kaksi pelaajaa, joiden ympärille voidaan rakentaa kauppa prime-iässä olevan legitiimin ykkösparin puolustajan saamiseksi: ROR ja Ristolainen. Ristolaisen kauppaaminen olisi hieman kuin rahan laittamista oikeasta taskusta vasempaan, koska todennäköisesti nettovaikutus ei olisi suuri. Puolustuksen vahvistamisen merkitys on nähdäkseni laskenut merkittävästi tuon lotteryvoiton myötä. Botteril oli ROR:n suhteen varmasti aika hankalassa asemassa ennen lotteryvoittoa, koska kaikki joukkueet tiesivät organisaation tilan sekä sen, että joukkueen puolustusta on pakko vahvistaa. Nyt Botteril sai ”ilmaiseksi” niin arvokkaan palasen puolustukseen, jollaista ei ROR:lla olisi ollut mahdollista saada, vaikka kylkeen oltaisiin laitettu muutakin tavaraa. Toisin sanoen joukkueen rakenteen näkökulmasta pakottavaa tarvetta ei enää samalla tavalla ole, mikä parantaa Botterillin neuvotteluasemaa selkeästi. Tämä taas itsessään laskee kaupan todennäköisyyttä, koska pyydetty hinta todennäköisesti on korkeampi Dahlinin saapumisen jälkeen.

Toinen syy liittyy tuohon joukkueen johtajuus-tilanteeseen sekä pukukoppi-dynamiikan muuttamiseen. Päättöpressissä Botteril sanoi aika selkeästi, että hän haluaa joukkueeseen pelaajia, jotka haluavat löytää ratkaisuja umpisolmun aukaisemiseen sen sijaan, että jäisivät surkuttelemaan tilannetta. Tämä oli aika selkeästi suunnattu ainakin ROR:iin. Hän on kuitenkin kaikesta huolimatta ollut merkittävä pukukoppipersoona ja pelaaja, jolla on ollut tietty status. Siitä huolimatta, vaikka hän ei olekkaan pystynyt johdattamaan joukkojansa kranaattitulen alta pois. Botteril myös toi esille, että hän odottaa joukkueen sisältä johtajuuden nousemista ja taisi nimetä nimenomaan Eichelin.

Tilanne on siis tuolta osin nähdäkseni hieman samanlainen kuin Coloradossa oli. Siellähän ymmärtääkseni todettiin, että joukkueessa on johtajuusvajetta ja pukukoppidynamiikka tarvitsee muutosta. Tällöin on edessä tilanne, jossa johtavien pelaajien (jotka Coloradossa käsittivät ainakin Landeskogin ja Duchenen) kanssa tilanne käydään lävitse ja tiedustellaan, sitoutuvatko he muutokseen, jossa heidän täytyy antaa tilaa muille. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Duchene koki asian epäluottamuslauseena (jollainen se eittämättä on) eikä ollut halukas enää jatkamaan. Landeskog taas sitoutui tilanteeseen, jolloin MacKinnonille syntyi tilaa ottaa roolia joukkueessa.

Kyse on siis siitä, onko ROR:lla valmiutta hyväksyä se tosiasia, että hän ei tule enää olemaan ”se” johtava pelaaja, vaan sitä roolia tulee antaa enemmän Eichelille. Mikäli tilanne on ROR:lle ongelma, on miehen kauppaaminen lienee edessä. Mikäli ei, en usko kaupan tapahtuvan.

Näen Eichelissa selkeätä potentiaalia kasvaa sellaiseksi johtajaksi, joka on valmis vaikka pieksemään oman joukkuekaverinsa mikäli se on tarpeen. Se ei kuitenkaan tapahtune yhdessä kesässä eikä joukkueen pukukoppitilannetta saa jättää vain sen varaan.

Jos nyt mietitään ROR:n kauppaamisen lähtökohtia, niin mikäli se tapahtuu syystä tai toisesta, tulee vastineen olla aivan älyttömän hyvä. Neuvotteluissa muiden joukkueiden kanssa Botteril on aika pitkälti täysin kuskin paikalla.

Vaikka viime kauden alku olikin ROR:lla heikko, on hän kokonaisuudessaan yksi liigan parhaimpia kahdensuunnan pelaajia. Hänen edelleen voidaan selkeästi laittaa ehkä muutama hyökkääjä koko liigasta, jos tarkasteluun hyväksytään ne hyökkääjät, joiden puolustuspelaaminen on vähintään erinomaista. Tuollaisia hyökkääjiä ei yksinkertaisesti ole tarjolla kuin aniharvoin.

ROR on prime-iässä ja hänen sopimustaan on jäljellä vielä 5 vuotta. Cap-hit ei ole pieni, mutta jos E.Kane saa 7 miljoonaa, niin tuo ROR:n caphit on vähintään hyvä. Todellisista dollareista puhuttaessa Buffalo on jo maksanut yli puolet sopimuksen arvosta pois ja 1. heinäkuuta maksuun menee 8 miljoonaa dollaria lisää. ROR on siis erittäin houkutteleva vaihtoehto myös budjettijoukkueiden näkökulmasta. Mihin liittyykin se ehkä tärkein seikka: ROR:lla ei ole mitään treidiä vaikeuttavia ehtoja sopimuksessaan. Käytännössä tarjouskilpaa käydään siis 30 muun joukkueen kesken. Tämä on tilanne äärimmäisen harvoin tuon kaliiberin pelaajien suhteen.

Keskustan osalta organisaation tilanne olisi siis kokonaisuudessaan melko hyvä, vaikka ROR kaupattaisiinkin. Kuitenkin on selvää, että hänen tasoisensa pelaaja jättäisi valtavan aukon joka tapauksessa ensi kautta ajatellen. Ei ole realistista odottaa Eichelin, Mittelstadtin ja/tai mahdollisesti Reinhartin kasvavan niin paljon kesällä, että aukko täyttyisi heidän toimestaan. Vapaissa agenteissa taas on oikeastaan vain kaksi pelaajaa, jotka voisivat aukon täyttää: Tavares ja Stastny. Ensimmäinen ei ole kovin todennäköinen vaihtoehto ylipäänsä ja toiselle tulisi antaa sellainen sopimus, joka olisi todennäköisesti parin vuoden päästä riippakivi.

Yhteenvetona voisi todeta seuraavien edellytysten tultavan täytetyksi, jotta ROR:n treidaaminen tapahtuu:

1) ROR ei ole halukas sitoutumaan siihen, että joku muu ottaa johtajaroolia joukkueessa hänen kustannuksellaan

2) Tarjottavan vastineen tulee olla luokkaa ”ei voi kieltäytyä”

3) Botterililla täytyy olla jo valmiina järjestetty vähintään ensi kaudeksi ROR:n poistumisen aiheuttaman aukon täyttäminen.

Pidän aika epätodennäköisenä kaikkien kolmen edellytyksen täyttymistä, vaikka mahdollista se toki on.
 

subblex

Jäsen
Olen jäävi ottamaan kantaa asiaan, mutta olisiko Carolina mahdollinen kauppakumppani mitä tulee Ryan O'Reillyyn? Haisisi winwin kaupalta, kun Canes saisi vertailun kestävän ykkössentterin ja pystyisi antamaan takaisin korkean potentiaalin puolustajan menettämättä mitään korvaamatonta. Joku muu, mikä?
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Carolina on nähdäkseni hyvinkin mahdollinen kauppakumppani. Carolinan Waddelhan antoi lausumia, joiden mukaan myös Carolina olisi valmis tekemään isomman shake-upin kokoonpanoonsa. Tältä osin sieltä voisi löytyä valmiutta toteuttaa isompi kauppa. Saman lausunnon mukaan Carolina tulee hakemaan muutoksia maalivahtiosastolle, joten sieltä voisi myös löytyä Lehnerille uusi osoite isomman kaupan yhteydessä (joskaan en usko Buffalon haluavan ottaa tuota Darlingin sopimusta kontollensa ainakaan ilman lisäkompensaatiota).

Se, että millainen tuo kauppa olisi muotoa toteutuessaan onkin hankalampi kysymys. Mutta varmasti Buffalo haluaisi vastineeksi ainakin yhden kolmesta Slavin, Pesce tai Hanifin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Miten @Dissonanssi kun varmasti olet seuraillut meikäläistä tarkemmin tulevaa Norris-puolustajaanne, näetkö hänellä kykyjä luoda uraa oikealla puolella? Junnukisat pelasi täysin oikealla sekä SHL:ssä pelasi myös oikealla. Aasinsiltana tuohon O’Reilly -> Carolinaan, niin jos Dahlin pystyisi oikella pelaamaan, niin Slavin tai Hanifin tuolta varmaan olisi fiksumpaa irrottaa. Ainakin yrittää.

Toki Rasmus varmasti vasemmalla aloittaa enkä tiedä miten kaikki nyanssit huomioon ottaen se todellinen taso tulee heilumaan pelipaikan suhteen, mutta siinä on speksi jota kannattaa pitää mielessä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Dahlinin kyky pelata molemmilla puolillahan on yksi niistä seikoista, mitkä tekevät hänestä niin kokonaisvaltaisen pelaajan. Oikeastaan ainoa puute koko paketissa lienee se, että ei pysty pelaamaan rightin mailalla.

Uskoisin siis, että Dahlin voi aivan huoletta pelata myös oikealla puolella. Valmennuksen näkökulmasta en kuitenkaan usko, että sitä pidetään ideaalina tilanteena. Valmentajilla on yleensä aika kova halu saada puolustajat pelaamaan "oikeilla" puolilla, koska sillä on tiettyjä selkeitä pelillisiä etuja. Dahlinillahan tuo oikealla puolella pelaaminen tuo lisäedun nimenomaan hyökkäyssinisellä, mutta voi olla, että NHL-tasolla valmennus ei ehkä painota tuote seikkaa niin paljoa. Yleensä valmennus peluuttaa "väärällä" puolella puolustajaa ainoastaan, jos taso selkeästi putoaa "oikealla" puolella. Ei aina edes tällöin, niinkuin esim. Quennevillen ja Trevor Daleyn yhteistyö osoitti. Mieleeni ei tule oikeastaan ainuttakaan eliittipuolustajaa, joka pelaisi tai olisi pelannut "väärällä" puolella.

Uskon Dahlinin pelaavan molemmilla puolilla uransa aikana (loukkaantumiset ym. tulevat aina muokkaamaan kokoonpanoa), mutta pääasiassa vasemmalla puolella.

Toki tällä hetkellähän tilanne on hieman se, että vasemman puolen top-4 paikat ovat jo täynnä Dahlinin ja Scandellan myötä, ja vielä takana on Guhle ja McCabe, joista kummallakin on potentiaalia top-4-tasolle ehkä jo ensi kaudella. Dahlinin siirtäminen oikealle voisi tässä mielessä olla järkevää, koska se antaisi enemmän valinnanvaraa tuon takaisinpäin tulevan puolustajan suhteen, mikäli ROR kaupattaisiin.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Mukava nähdä, että Buffalonkin kausiketjuun riittää taas mielenkiintoa! Uudet kirjoittajatkin ehdottomasti tervetulleita, joten ei muuta kuin vain viestiä tulemaan @Viljami84 ja kumppanit. Toivottavasti myös ”vierailijat” jaksavat olla aktiivisia, koska edelleenkään en kannata hiekkalaatikkoleikkejä tällaisilla palstoilla.
Itsellä nyt ei vielä hirveästi asiantuntijuutta ole tarjolla varsinkaan, jos vertaa kahteen täällä hieman enemmän vaikuttaneeseen kaveriin, mutta yritän tuoda parhaani mukaan jotain uutta ketjuun ja katsotaan onko siitä sitten mihinkään.

Mitä muuten mieltä palstatoverit jo tovi sitten signatusta Lawrence Pilutista, (joka AHL tod näk haettiin pelaamaan), että onko hänestä mahdollisesti joskus nousemaan vielä lisäksi tuohon puolustukseen!? Voitti kuitenkin SHL joukkueensa sisäisenpistepörssin ja katselin maalikoosteetta, niin ihan hyvännäköistä pelaamista ahtaassakin tilassa. Aika pieni kaveri, mutta ei kuitenkaan mikään rääpäle, vaan enemmänkin toiveajattelen, että olisi tuollainen myöhäis Zidlicky/Timonen tyyppinen haku! Tuskin kuitenkaan, mutta kertokaas, jos olette kaverista ennestään tietoisia ja/tai katselleet suorittamista, että mitä mieltä? ( vai onko jopa niin, että tuo nyt on tuollainen AHL täyte mies ja ensi vuonna Saksan liigaa :D )
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Ei ole täällä pahemmin kuulunut mitään, mutta itseä alkaa jo kutkuttaa Juhannuksena tuleva NHL draft ja kaikkihan nyt tietää kuka sieltä tulee ykkösenä.

Tosi vaikea muuten miettiä, että ketä sieltä voisi Buffaloon tulla seuraavilla kierroksilla, mutta tilastojen ja muiden asioiden varjossa aikani kuluksi katselin varauksia ja mahdollisesti vielä vapaana olevia pelaajia (mitä myöhäisempiä varauksia sitä vaikeampi ennakoida todellista varausvuoroa).

1 kierroksen lisäksi Buffalolla on siis muita varauksia seuraavat:

2 kierros, 32 valinta
3 kierros, ei valintaa
4 kierros, 94 ja 117 valinta
5 kierros, 125
6 kierros, 156
7 kierros, 187

Kakkoskierroksen ensimmäinen varaus ja varmasti pitäisi vielä olla potentiaalisia pelureita tarjolla ja alustavien sijoitusten mukaan tarjolla voisi olla vielä mm. ”Riston” etunimi kaima Rasmus Kupari, jonka sijoitus on hieman laskenut 10 tuntumasta joidenkin arvioiden mukaan jopa tuonne 20 huonommalle puolelle. Voi toki olla, että ei enää vapaan ole tuossa vaiheessa. Myös toinen mielenkiintoinen etunimi kaima olisi eli Rasmus Sandin. (Rasmuksia vaan koko joukkue täyteen)

Aika varmasti toiselle kierrokselle valahtavia potentiaalisia nimiä on Jakub Lauko, Kandre Miller ja Jesse Ylönen (viimeksi mainittu jopa kolmannelle tai neljännelle kierrokselle).

Ehkä näistä se potentiaalisin olisi Kandre Miller, jos vain sattuisi tippumaan kakkos rundille.

Oikeastaan itseäni siis lämmittäisi kaikki edellä mainituista, paitsi ehkä Ylösen kohdalla voisi odottaa nelosrundia. Toki sieltä voi tipahtaa Bokk tai joku muukin ennen draftia potentiaalisena pidetty nimi tuohon ja toivon, että scoutit ovat nyt hereillä ja valinta osuisi hyvin.

Neljännen kierroksen kahteen valintaa itse veikkaan jo tässä vaiheessa toisen valinnoista olevan Jack Drudy, joka on Buffalossakin pelanneen Chris Druryn veljenpoika.
Muuten nelosella voi vapaan olla Justus Annusta, Milos Romania, Aleksander Khovanovia, Martin Fehervary, Michal Ivan, Niklas Nordgren ja aikanaan monta vuotta ennen draftia korkealla kaavailuissa ollut Jake Wise. Myös Floridan aiemmin varaama Mascherin voi olla vielä hyvällä tuurilla vapaa nelosella. Eli tarjolla voi vielä olla paljonkin hyvää potentiaalia.

Viimeiset varaukset tulee todennäköisesti olemaan hieman tuntemattomampia haku varauksia luokkaa Austin Osmanski jolla haetaan esim. Paikallisen taustan omaavaa lupaushakua. Ehkä yksi ihan mielenkiintoinen nimi voisi viimeisille kierroksille olla Igor Larionov (ja ei emme elä vuotta 1985) .. kyseinen kaveri siis on kohtalaisen uran tehneen pelaajan samanniminen poika. Lisäksi toinen viimeisten kierrosten haku voisi olla Kristian Reichel.

Eli lopulta muodostaisin omat valintani seuraavasti:

Rasmus Dahlin
K’Andre Miller
Jake Wise
Adam Mascherin
Jack Drudy
Kristian Reichel
Igor Larionov

No joo nämä nyt ei mitään hirveän analyyttistä pohdintaa ollut, mutta olen jonkun verran katsellut alustavia listauksia, tilastoja ja lähes niiden perusteella tehtyjä mielipiteitä jonka ajattelin aikani kuluksi tänne teidän tuomittavaksi tyhjentää. Toivottavasti en pilaa teidän hienoa työtä aiemmin hyvin pidetyn palstan osalta tällaisilla pohdinnoilla.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Arizonan kanssa tehty treidi jolla Hudson Fasching siirtyy Coyotesiin. Ja Brandon Hickey sekä Mike Sislo Sabresiin.

Kaksi farmipelaajaa sekä yliopistojoukkueensa kapteeni (Hickey). Hickeystäkö tässä Sabres kenties jotain haaveilee?
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Arizonan kanssa tehty treidi jolla Hudson Fasching siirtyy Coyotesiin. Ja Brandon Hickey sekä Mike Sislo Sabresiin.

Kaksi farmipelaajaa sekä yliopistojoukkueensa kapteeni (Hickey). Hickeystäkö tässä Sabres kenties jotain haaveilee?

Hickey on lupaava puolustajaprospecti mutta hänen nimensä saaminen sopimukseen voikin olla hankalampaa. Hickey on alunperin Flamesin varauksia ja jo hänen Flames-vuosien aikana oli huhuja siitä ettei tule tekemään sopimusta heidän kanssaan vaan testaisi FA-markkinat. Viime kesänä sitten liikkui Mike Smith-kaupassa Arizonaan ja nyt playoffien aikana tuli varmistus sille ettei ollut tekemässä Coyotesin kanssa myöskään sopimusta. Hickeylla on selvästi jotkin tietyt kaupungit/joukkueet mielessä joihin haluaa mennä ja kahden kuukauden päästä (elokuun 15.päivä) hänen pelaajaoikeutensa raukeavat ja voi UFA:na mennä minne haluaa. Buffalo otti pari vuotta takaperin Jimmy Veseyn kanssa samanlaisen riskin loppuhetkillä ja se ei silloin tuottanut tulosta. Saa nähdä miten käy sitten Hickeyn kanssa.

Jos kuitenkin Sabres-puolustuksen vasenta puolta katsoo (Dahlin, Guhle, McCabe, Scandella, Beaulieu) niin ei siellä näyttäisi olevan sen kummemmin nopeaa tietä NHL:ään tarjolla kuin myöskään tulevaisuuden top-4 paikkaa avoinna (ne paikat on Dahlinille ja Guhlelle). Mahdollisuuksien puolesta Hickeyn näkökulmasta varmaankin parempiakin paikkoja löytyisi.

Eichelin yliopistokavereita tuo kuitenkin on joten onhan Sabresilla omasta takaa hyvä rekrytoija olemassa.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Hickey on lupaava puolustajaprospecti mutta hänen nimensä saaminen sopimukseen voikin olla hankalampaa. Hickey on alunperin Flamesin varauksia ja jo hänen Flames-vuosien aikana oli huhuja siitä ettei tule tekemään sopimusta heidän kanssaan vaan testaisi FA-markkinat. Viime kesänä sitten liikkui Mike Smith-kaupassa Arizonaan ja nyt playoffien aikana tuli varmistus sille ettei ollut tekemässä Coyotesin kanssa myöskään sopimusta. Hickeylla on selvästi jotkin tietyt kaupungit/joukkueet mielessä joihin haluaa mennä ja kahden kuukauden päästä (elokuun 15.päivä) hänen pelaajaoikeutensa raukeavat ja voi UFA:na mennä minne haluaa. Buffalo otti pari vuotta takaperin Jimmy Veseyn kanssa samanlaisen riskin loppuhetkillä ja se ei silloin tuottanut tulosta. Saa nähdä miten käy sitten Hickeyn kanssa.

Jos kuitenkin Sabres-puolustuksen vasenta puolta katsoo (Dahlin, Guhle, McCabe, Scandella, Beaulieu) niin ei siellä näyttäisi olevan sen kummemmin nopeaa tietä NHL:ään tarjolla kuin myöskään tulevaisuuden top-4 paikkaa avoinna (ne paikat on Dahlinille ja Guhlelle). Mahdollisuuksien puolesta Hickeyn näkökulmasta varmaankin parempiakin paikkoja löytyisi.

Eichelin yliopistokavereita tuo kuitenkin on joten onhan Sabresilla omasta takaa hyvä rekrytoija olemassa.

Vaikka one linereita pitäisi vältellä, niin oli kyllä hiton hyvin tiivistetty ensi tunnot mitä itsellä oli kyseisestä kaupasta, joten kiitos siitä.

Toivotaan, että saadan sopimukseen kaveri, koska muuten vaihdettiin (ehkä hieman hiipunut) potentiaali AHL jyrään, vaikka heikosti kyllä Fasching on itse AHLssä pärjännyt ainakin tilostojen valossa verraten mitä häneltä odotin kun oli hyvin nuorten kisoissa esiintynyt ja kahteen kakkoskierroksen varaukseen kun vaihdettiin (jos ulkomuisti pelaa).
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Monologiksi tämä taitaa mennä, mutta täällä ei ole vissiin vielä mainittu, mutta Ukko-Pekka Luukkonen teki entry level sopparin Buffalon kanssa.

Itsellä ei kaverista mitään analyysia ole antaa muuten kuin junnukisoista ja niissä nyt ei mitenkään varmuudella jäänyt mieleen, kuten esim. Husso tai Saros aiemmilta vuosilta. Lekissä kaveri pelaili muuten, mutta jotenkin tässä vaiheessa tuntuu, että onko toisen kierroksen varaus mennyt vain hukkaan (ei siis voi sanoa tietysti tässä vaiheessa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta). En tiedä, mutta mutulla veikkaisin kaverin jäävän vielä Liigaan pelaamaan kaudeksi nyt kuvittelisin vähintään. Toivottavasti pääsee pelaamaan ja kehittyisi myöhemmin hieman Norosta paremmaksi kassariksi aikanaan.

Heittäkääs, jos jollain on enemmän asiasta kerrottavaa ja mielellään kuulusi, että miksi Sabres ”tuhlasi” toisen kierroksen varauksen herraan? Eikö tosiaan olisi ollut vapaa kolmannella neljälnnellä vuorolla!?
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Monologiksi tämä taitaa mennä, mutta täällä ei ole vissiin vielä mainittu, mutta Ukko-Pekka Luukkonen teki entry level sopparin Buffalon kanssa.

Itsellä ei kaverista mitään analyysia ole antaa muuten kuin junnukisoista ja niissä nyt ei mitenkään varmuudella jäänyt mieleen, kuten esim. Husso tai Saros aiemmilta vuosilta. Lekissä kaveri pelaili muuten, mutta jotenkin tässä vaiheessa tuntuu, että onko toisen kierroksen varaus mennyt vain hukkaan (ei siis voi sanoa tietysti tässä vaiheessa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta). En tiedä, mutta mutulla veikkaisin kaverin jäävän vielä Liigaan pelaamaan kaudeksi nyt kuvittelisin vähintään. Toivottavasti pääsee pelaamaan ja kehittyisi myöhemmin hieman Norosta paremmaksi kassariksi aikanaan.

Heittäkääs, jos jollain on enemmän asiasta kerrottavaa ja mielellään kuulusi, että miksi Sabres ”tuhlasi” toisen kierroksen varauksen herraan? Eikö tosiaan olisi ollut vapaa kolmannella neljälnnellä vuorolla!?

Luukkonen oli viime kesänä parhaaksi eurooppalaiseksi maalivahdiksi rankattu ja ylipäänsä lähestulkoon jokaisella listauksella oli draftin kolmen parhaan maalivahtilupauksen joukossa (Oettingerin kanssa, ja kolmas vaihteli sitten, yleisimmin siinä DiPietro). Lopulta draftissa Sabres varasi tosiaan Luukkosen toisella kierroksella, kierroksen loppupäässä vuorolla #54. Luukkonen oli tuossa vaiheessa toisena varattu maalivahti viime kesän draftissa. Sabresin seuraava vuoro olikin sitten kolmannen kierroksen loppupäässä #89 ja siihen mennessä maalivahteja olikin jo varattu yhteensä kahdeksan kappaletta. Joten jos Sabres olisi tuossa toisen kierroksen lopussa jättänyt Luukkosen varaamatta, ei heillä olisi enää seuraavalla vuorollaan ollut mitään mahdollisuuksia häneen. Eikä nyt kenenkään muuhunkaan etukäteisarvioissa parhaimpiin lukeutuviin maalivahteihin.

Mitä tulee esimerkiksi Hussoon vertailemiseen, niin hänen tilastot ensimmäistä varauskelpoisuutta seuraannen kauden U20-kisoista olivat seuraavanlaiset: 2GP, 4.68 GAA ja .854 SV%. Että ei se Luukkonen nyt huonommaksi jäänyt tuolta osin. Todellinen testi sitten seuraavat kisat Luukkosen osalta. Tokihan Hussolla muutoin tuo kyseinen kausi oli parempi, mutta kun vain junnukisat nostettiin esille niin siihen vain keskityin tässä...

Maalivahtien kehittymisen suhteen pitää olla kärsivällinen. Esimerkiksi Penguinsin toisella kierroksella varaama Filip Gustavsson ei varausta seuraanneena vuotena otsikoissa paistatellut, mutta toisella kaudellaan sitten olikin U20-kisojen paras maalivahti ja Ruotsin sarjassa pelasi upean kauden. Siinä olisi Luukkosen kehittymiselle hyvä vertailu ensi kauden osalta, sillä jos pystyy samanlaiseen kauteen kuin Gustavsson päättyneellä kaudella niin nouseekin sinne kaikkein kirkkaimpien maalivahtilupausten joukkoon - mihin potentiaali kyllä riittää.

Ja tosiaan, Luukkonen pelaa Suomessa ensi kauden, sen on HPK jo vahvistanut.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Luukkonen oli viime kesänä parhaaksi eurooppalaiseksi maalivahdiksi rankattu ja ylipäänsä lähestulkoon jokaisella listauksella oli draftin kolmen parhaan maalivahtilupauksen joukossa (Oettingerin kanssa, ja kolmas vaihteli sitten, yleisimmin siinä DiPietro). Lopulta draftissa Sabres varasi tosiaan Luukkosen toisella kierroksella, kierroksen loppupäässä vuorolla #54. Luukkonen oli tuossa vaiheessa toisena varattu maalivahti viime kesän draftissa. Sabresin seuraava vuoro olikin sitten kolmannen kierroksen loppupäässä #89 ja siihen mennessä maalivahteja olikin jo varattu yhteensä kahdeksan kappaletta. Joten jos Sabres olisi tuossa toisen kierroksen lopussa jättänyt Luukkosen varaamatta, ei heillä olisi enää seuraavalla vuorollaan ollut mitään mahdollisuuksia häneen. Eikä nyt kenenkään muuhunkaan etukäteisarvioissa parhaimpiin lukeutuviin maalivahteihin.

Mitä tulee esimerkiksi Hussoon vertailemiseen, niin hänen tilastot ensimmäistä varauskelpoisuutta seuraannen kauden U20-kisoista olivat seuraavanlaiset: 2GP, 4.68 GAA ja .854 SV%. Että ei se Luukkonen nyt huonommaksi jäänyt tuolta osin. Todellinen testi sitten seuraavat kisat Luukkosen osalta. Tokihan Hussolla muutoin tuo kyseinen kausi oli parempi, mutta kun vain junnukisat nostettiin esille niin siihen vain keskityin tässä...

Maalivahtien kehittymisen suhteen pitää olla kärsivällinen. Esimerkiksi Penguinsin toisella kierroksella varaama Filip Gustavsson ei varausta seuraanneena vuotena otsikoissa paistatellut, mutta toisella kaudellaan sitten olikin U20-kisojen paras maalivahti ja Ruotsin sarjassa pelasi upean kauden. Siinä olisi Luukkosen kehittymiselle hyvä vertailu ensi kauden osalta, sillä jos pystyy samanlaiseen kauteen kuin Gustavsson päättyneellä kaudella niin nouseekin sinne kaikkein kirkkaimpien maalivahtilupausten joukkoon - mihin potentiaali kyllä riittää.

Ja tosiaan, Luukkonen pelaa Suomessa ensi kauden, sen on HPK jo vahvistanut.

Kiitos paljon paremmasta analyysistä kuin itsellä. En tosiaankaan kaveria tiedä ja en ole pelejä nähnyt, että olisin voinut kaverista ottaa mitenkään isompaa mielipidettä. Se on totta, että maalivahdit kehittyy aina hieman viiveellä ja jotenkin olisin voinut kuvitella, että hän olisi voinut olla vielä vapaa myöhemmillä kierroksilla.

Siihen viitatenkin ”lyhyesti” voisin vielä ajatustani avata.

Eli ...Varmaan paremmalla tilastojen katsomisella selviäisi, mutta jotenkin hieman viittasin sillä Saros ja Husso kommentilla enemmänkin yleisesti viime vuosien maalivahteihin, jotka ovat hyviä otteita esittäneet. Eli mm. Kähkösen ja Vehviläisen olisi voinut tähän nostaa. Joo tiedä, että Veini floppasi (olikohan) kotikisat missä taisi juuri tuo Kaapo puikkoihin hypätä ja muistaakseni myös aiemmat kisat menivät .. no ei ihan niin hyvin. MUTTA miksi otin nuo esimerkeiksi niin ihan ulkomuistista nyt kirjoitan, että Kaapo taisi mennä neloskierroksella, Veiniä ei ole edes varattu vaikka liikassa kuitenkin pelannut vähintään kohtalaisesti. Lisäksi Husso taisi mennä neloskierroksella, kuten myös Saros.

Eli jälleen viittauksellani kyseenalaistin sitä, että onko tosiaan niin paljon kovempi lupaus tämä Luukkonen, että tosiaan piti varata jo toisella kierroksella? Joo jos ainoa argumentti on se, että oli toiseksi paras tai kolmanneksi varattavista olleista maalivahdeista niin oliko taso draftissa sitten sellainen, että edes kannatti varata mokkea? Ainakaan näistä ”lupaavimmista”!

Ja jälleen lupauksista kun muistetaan ja mennään siihen, että maalivahdit nyt vaan kehittyy usein hitaammin niin tuo on aina pieni arpa! Muistetaan Montrealin Fucaly tai tavallaan jopa NYI DiPietro.

Ja itse toivon, että nuo tyhjennysmyyntien kautta tulleet varausvuorot (en väitä, että tuo varausvuoro olisi tullut siten) olisi hiukan tehokkaammin käytetty, koska nyt tuntuu, että yksi syy ”junnaamiseen” on se ettei ole tullut muita kuin varmojen varauksien kautta joukkueeseen uusia pelaajia esim. Eichel, Reinhart jne.
Ja tuntuu, että juuri Buffalossa on viime vuosina jos ei nyt epäonnistuttu, niin ei ainakaan mitään huippuonnistumisia ole tullut näillä myöhemmillä ykköskierroksen varauksilla ja muiden kierrosten varauksilla. On jouduttu treidaamaan tai luopumaan mm. Grigorenkosta, Zadorovia löytyy, Armiaa, Lemiuxta, Kassiania, Myersia, Pysykia jne listaa voisi jatkaa. TOKI osasta on tullut koviakin pelimiehiä ja tai näistäkin suurimmasta osasta, mutta varmasti joukkueen odotukset esim. Grigorenkon, Armian ja monen muun osalta olivat kovemmat ja sitä kautta heidät treidattiin ja odotettiin saatavan kovempia palasia ja sitten nekin on jo pois joukkueesta ja/floppaavat niin johan on oravanpyörä valmis ja voidaankin odotella playoff pelejä seuraavan kerran tuossa 2050 paikkeilla kun vahingossa joukkueen toivomalla tavalla saadaan kokoonpano kasaan.

Edit. Tuohon olisi vielä voinut laittaa ne jotka viime vuosina ovat oikeasti olleet täysiä hakuja kuten Cornel, Karanacek jne korostaakseni sitä, että tuntuu ettei kukaan ole jäänyt joukkueeseen ja joukkuetta vahvistamaan Riston ja muutaman muun lisäksi. Eli ehkä odotan liikaa, ehkä toivon, että alkais pikkuhiljaa joukkue olemaan kasassa ja asetin siten liikaa odotuksia toisen kierroksen varausvuorolle.
 
Viimeksi muokattu:

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kirjoitetaan lyhkäisesti ennen draftia taas jotain.

Tosiaan Hudson Fasching vaihdettiin Hickeyhin ja Sisloon. Kyllähän tuo kauppa ennen kaikkea kertoo siitä, että Murrayn aikoinaan tekemä 2 x 2nd rounder + McNabb <-> Fasching + Deslaurier -kauppa osoittautui lopulta todella karmivaksi. McNabb pelasi juuri Stanley Cup -finaaleissa kakkosparissa ja kaksi kappaletta 2nd roundereita on isoa valuuttaa. Toki voi sanoa, että myös Kings ampui hieman ohitse jättämällä McNabbin suojaamatta. McNabb toisaalta osoittaa hyvin sen, että joskus puolustajien kanssa on syytä olla kärsivällinen.

Fasching ei ainakaan Buffalossa ikinä päässyt lähellekkään niitä odotuksia, joita häneen aikoinaan asetettiin. Kauppa on sikäli hieman pettymys, koska kuitenkin viime kauden peleissäkin ylhäällä mielestäni Fasching näytti ihan hyvältä eikä liike ollut ongelma (joskaan ei myöskään todellakaan vahvuus). Loukkaantumiset ja se, että AHL-tasolla oli hankaluuksia, kuitenkin varmasti vaikuttivat tähän päätökseen johtoportaassa.

Faschingin kohtaloksi muodostui hiekan loppuminen tiimalasista. Enää syksyllä hän ei olisi ollut waiver-vapaa, ja kun joukkue tarvitsee kipeästi luisteluvoimaa hyökkäykseen, ja kun samassa tilanteessa on myös huomattavasti kevytjalkaisemmat Bailey ja Baptiste, on ymmärrettävää, että Faschingista päätettiin nyt luopua, kun oli edes jotain saatavissa. Joukkue ei kuitenkaan voi tässä tilanteessa lähteä kauteen siten, että kokoonpanossa on liikaa pelaajia, jotka eivät ole vakiinnuttaneet selkeätä NHL-tasoa. Faschingin kohtalona olisi ollut mitä todennäköisimmin waivereihin joutuminen.

Bosco kävi lävitse hyvin Hickeyn tilannetta. Voisi lisätä tuohon vielä myöskin vasemmalla puolella pelaavan, juuri signatun Lawrence Pilutin. Tuosta näkökulmasta Hickeyn tarttuminen Buffalon tarjoukseen vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.

Kuitenkin yhtälössähän on vielä sekin, että, kuten Bosco mainitsi, organisaatiossa on Hickeylle tuttuja ihmisiä. Eichelin lisäksi samaan aikaan BU:ssa pelasivat myös O’Regan sekä Rodriguess. Mutta ehkä tärkein tekijä on se, että Buffalon A-GM Greeley valmensi Hickeyta BU:ssa ja oli ymmärrykseni mukaan erittäin oleellinen syy siihen, että Hickey päätti mennä juuri BU:hun aikoinaan. En pidä siis täysin poissuljettuna hänen signaamistansa Buffaloon, joskin aika epätodennäköisenä kaikki seikat huomioiden.

***

Tulevan draftin varattavista pelaajista oma tietämykseni on melko olematon tuon oletetun n. top-10 ulkopuolelta. Kuitenkin oman ymmärrykseni mukaan erot ovat aika pieniä välillä n. 15-40. Tuohon nähden varausvuoro numerolla 32 on hyvällä sijainnilla. Se mahdollistaa hyvän pelaajan saamisen tuolla vuorolla ja vastavuoroisesti liikkumisen jompaankumpaan suuntaan, mikäli GM:llä löytyy luottoa scout-osastoon.

Kuitenkin Buffalon näkökulmasta ehkä mielenkiintoisin (Dahlinin varaaminen on lähinnä seremoniallinen tapahtuma) aspekti draftissa tulee olemaan se, että kaupataanko ROR ja nähdäänkö mahdollisesti muitakin kauppoja. Siitä huolimatta, että myös ensi kaudeksi Buffalon cap-tilanne on hyvä, oli ehkä hieman yllättävää, että Botteril ilmoitti aikovansa jättää buyoutit tekemättä ensi kaudeksi. Tuo tarkoittaa väkisinkin sitä, että jotain kauppoja siellä on korkeassa valmiusasteessa. Muutoksia tulee varmasti, ja se tarkoittaa siis treidejä, jos ei buyoutteja. Syyksi Botteril kertoi, että ei halua siirtää cap-rasitteita pidemmäksi - ei siis sitä, etteikö noin muutoin ulosostettavia sopimuksia olisi.

Insiderit pitävät ROR:n kauppaamista todennäköisenä ja kiinnostuneita olisivat ainakin Carolina, Montreal, St.Louis sekä Philadelphia. Calchenyuk-kaupan jälkeen Lebrun kertoi, että tuo kauppa ei vaikuttaisi millään tavalla mahdolliseen ROR:n kauppaan, koska Buffalolla olisi muut palaset kohteena. Nähdäkseni tuo ei oikein voi tarkoittaa muuta kuin tuota 3rd overall -vuoroa. Botterilin oma näkemys draftista on se, että siellä on n. 5 kpl pelaajia, jotka olisivat jo ensi kaudella ns. ”impact player”. En kuitenkaan millään usko, että Botteril vaihtaisi RORia palasiin, jotka olisivat useamman vuoden päässä NHL:stä. Siihen ei vain oikein ole varaa. Ja draftin aikaan, kun neuvotteluikkunakaan ei ole vielä auki vapaiden agenttien kanssa, on mahdoton olla varmuutta siitä, että sieltä tulisi paikkaaja.
 
Viimeksi muokattu:

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Tossa oli paljon asiaa ja osaan jo itsekin kantaa ottaneena hyvin paljon samoja mietteitä näin ympäripyöreästi, KOSKA tuohon lopun ROR asiaan!

Eli kovasti nyt huhutaan Dregerin suunnalla ja oli asiasta juttua myös instassa NHL discussion sivuilla, että Montreal keskustelisi Buffalon ja Botterilin kanssa Habsien kolmosvarauksesta ja Maxista. Ai, että olis nannaa saada kunnon maalintekijä Eichelin kylkeen ja senttereitä kyllä ”löytyy” omasta takaa ja/tai ainakin kavereita jotka sillä paikalla pystyvät pelaamaan.

En tiedä, mutta itse kyllä innostun ja toki nyt sitten nähtäväksi jää, että mitä muuta Buffalosta pitää irrota näistä kahdesta, mutta jos se olisi esim. Kakkoskierroksen varaus niin asia selvä, mutta jos se on esim. Risto niin sitten en kyllä enää lämpeä (toki lisäpaloista ei ole mitään puhuttu).

Sitten olisi lisäksi mielenkiintoista, että kenet Buffalo varaisi kolmosena!?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös