Johnson siis lähti.
Jos lähtee, joskus, tulevaisuudessa, ehkä. Kenen tahansa muun kohdalla olisi täysin yksiselitteistä, että lähtö tapahtui. Johnsonin tietäen tässäkin on joku takaportti. Ihan uskomatonta ajatella, että tässä nyt vedellään yhä pääministerinä johonkin pitkälle syksyyn. Vieläpä niin, että hallituksessa merkittävissä ministeriöissä on ihan nollaihmisiä puikoissa tai ministereitä ei ole laisinkaan.
Enkä laittaisi ihan mahdottomaksi sitä ajatusta, että Johnson kuvittelee vielä jonkun ässän laskeutuvan taivaasta hihaansa. Puolentoista kuukauden päästä todetaankin, että nyt ei mitenkään voi lähteä, koska Ukraina / joku muu / valitse ihan mikä vain perustelu.
Noh, kovasti epäilen, että tässäkin muutos tulee vielä lähipäivinä. Demarit ja Starmer vievät homman parlamentin epäluottamusäänestykseen. Melkein missä tahansa muussa tilanteessa, käytännön kaksipuoluejärjestelmässä, ei voisi tapahtua niin, että oman puolueen edustajat äänestäisivät hallituksensa kaatamisen puolesta. Siis oli mitä oli - mutta jos demarit tuo äänestyksen parlamenttiin, kaikki, ihan kaikki, toryt äänestävät sitä vastaan.
Mutta nyt siitä äänestyksestä tulisi sellainen musta tahra jokaisen kohdalle, että omien vaalipiirien muiden puolueiden ehdokkaat nauraen pistäisivät printterin ja kampanjamatskut laulamaan. Joten olisi jopa mahdollista, että toryja (ainakin riittävästi) äänestäisi epäluottamuksen puolella.
Järkevin (ja todennäköisin) ratkaisu on, että varapääministeri (ihan virallisestikin sillä tittelillä) Dominic Raab ottaa ohjat puheenjohtajavaalin ajaksi. Samalla myös äsken eroja ottaneet ministerit pääosin palaisivat. Raab kun ei näyttäisi olevan ottamassa osaa pj-kisaan.
***
Lopulta aika hämmentävää millaisesta tapauksesta Johnson sai lähdöt. Siis joku random, suurelle yleisölle täysin tuntematon, parlamenttiryhmän ryhmyri vetää kännit ja seksuaalisesti ahdistelee paria ihmistä. Siihen nähden mitä kaikkea Johnsonin aikakaudella on tapahtunut, tämä oli erikoinen viimeinen korsi kamelin selkään. Toisaalta, ihan täysin linjassa Johnsonin toimintatapojen kanssa.
Vielä viikko sittenhän Johnsonin asema oli vahvempi mitä vähään aikaan. Puolueen epäluottamusäänestys oli ollutta ja mennyttä. Parien täytevaalien karmeat tulokset unohdettu. Eteenpäin ja ylöspäin. Ja siinä tilanteessa oltaisiin tänäänkin ellei Chris Pincher olisi siis pinchaillut toisten miesten kikkeleitä.
Mutta vastaavasti ihan odotettua, että se on jokin, mikä vain, vastaavan tyyppinen keissi, mikä lopulta tähän tuo. Siis että nimitettiin virkaan tunnettu seksuaalinen ahdistelija, jonka kaikki teot oli painettu villaisella. Ja sitten valehdellaan siitä päivä, kaksi, kolme, neljä, viisi päivää putkeen, tarinan vaihtuessa joka päivä. Lopulta päätyen siihen, että "unohdin, sori siitä, lol".
Vaikka se ei siis olisi ollut Pincher, olisi tullut jokin muu "pincher" - ennemmin tai myöhemmin. Vain ajan kysymys.
***
Ja Johnson lähti kuten tulikin: irrallaan todellisuudesta. Eropuheessaan ei kertonut, että olisi ikinä tehnyt mitään väärin. Typerät oman puolueen edustajat olivat vain sopuleita ja pettivät hänet. Viimeiseen asti oma itsensä.
***
Mitä tulee ulkopolitiikan linjoihin, ei tämä vaikuta niihin UK:n osalta mitenkään. Ainakaan niin, että UK olisi vähemmän Ukrainan, Suomen, Naton ja kansainvälisen järjestyksen puolella.
Keskimäärin uudet pj-ehdokkaat ovat vielä enemmän "haukkoja" kuin Johnson itse. Ykkössuosikki Ben Wallace oli ensimmäinen ison roolin poliitikko, joka halusi aseita Ukrainalle - ja itse omalla persoonallaan sai sen läpi jo viime vuoden puolella. Liz Truss oli maaliskuussa Venäjän vihollinen #1 ja edustaa suurinpiirtein "ensi-isku Moskovaan" linjaa. Samoin moni muu (Tom Tugendhat ym.) ehdokas on kovan linjan heppuja.
Ja se Brexit - niin kamalat ovat Britannian talousluvut, että kovat ehdot lyötäisiin EU:n jäsenyydelle: perustuslaki, joka sementöisi Britannian pysyvästi jäseneksi, euron käyttöönotto, ja huomattava jäsenmaksu, tällä kertaa ilman alennuksia.
Kyllä mun käsittääkseni loppuviimeksi britit toivotettaisiin yhtä lämpimästi takaisin EU:hun kuin ranskalaiset takaisin Natoon.
Näistä yksi näkemys on oikeammassa, ja se ei ole ensimmäinen...
UK:n "kamalat" talousluvut lienee vain nimimerkin omaa fantasiaa. Ainakaan mikään tunnustettu tilasto ei sellaista tue. Ei UK:n talous toki mikään Saksa ole (kuten ei kukaan muukaan Euroopassa), mutta ihan eri planeetalla kuin Välimeren EU-valtiot ja selvästi EU-keskiarvoa paremmassa iskussa.
Yhdellekään EU-ehdokkaalle EU ei vaadi muutoksia maiden perustuslakiin. Se olisi oksettavan epädemokraattista, eikä EU tietysti tällaiseen lähde. Sellainen ajatuskin aiheuttaa EU-johtajille todennäköisesti pöyristyneen reaktion.
Punnan merkitys EU:lle on n. nolla. Ihan sama millä makselevat. Euro ja dollari ovat globaalit valuutat. Punta putosi siitä kilpailusta vähän tulkinnasta riippuen 70-100 vuotta sitten.
Asia ei ole ajankohtainen, mutta ironisesti hinta kasvaa todella kovaksi, jos mitään ei tehdä: punta romahtaa, valtionvelka räjähtää, kuluttajien ostovoima haihtuu, ruoan tuotanto supistuu, terveydenhuolto rapautuu, verot nousevat, inflaatio laukkaa ja kauppatase menee koko ajan enemmän pakkaselle.
Punnan kurssi on noussut heikoimmista no-deal-spekulaation hetkistä 10 % euroa vastaan. Johnsonin eron jälkeen punnan kurssi euroa vastaan nousi välittömästi prosentin. Jos jokin valuutta on paineessa, on se euro, kun pian häämöttää jo pariteetti dollaria vastaan - millä psykologisesti iso merkitys markkinoille.
UK:n valtionvelka on (suhteena BKT) pienempi kuin euroalueen keskiarvo. Se on pienempi kuin Ranskalla, se on ihan eri luokkaa kuin etelässä. Saksa se ei ole yhäkään. Inflaatio on ongelma siinä kuin kenellä muulla länsimaalla, eikä liity mitenkään brexitiin erityisesti - tekijät sen takana kun ovat ihan samat kuin kaikkialla.
Lisäys: Brexitin suurin ongelma on ollut se, että britit ovat halunneet säilyttää vapaat kauppayhteydet muuhun Eurooppaan, mutta rajoittaa muun Euroopan yhteyksiä britteihin. Koko brexitin ajatus oli se, että britit voisivat olla oma yksinäinen saarekkeensa omine sääntöineen, mutta että muu Eurooppa olisi pitänyt entiset suhteet voimassa. Eli siis että briteillä on valta määrätä tulleja EU-alueen tuotteille ja työvoimalle, mutta EU:lla ei olisi ollut valtaa laittaa vastaavia tulleja UK:n tuotteille ja työvoimalle. Eli että briteistä olisi voinut vapaasti muuttaa EU-alueelle, mutta EU:sta ei olisi voinut muuttaa britteihin tekemään töitä ilman brittien byrokratian hyväksyntää. Ja että tuotemerkit olisivat toimineet niin, että brittien ei tarvitse kunnioittaa EU-alueen tuotemerkkejä, mutta EU:n pitäisi kunnioittaa brittien vastaavia.
Tämä ei kyllä ole mielestäni oikea kuvaus tilanteesta.
EU on laittanut UK:lle kaikki tismalleen sopimuksen mukaiset tullit, tarkistukset ja byrokratian voimaan, välittömästi ensimmäisenä mahdollisena päivänä. UK taas ei ole vastavuoroisesti asettanut mitään näistä voimaan EU:lle. Ei ole siis tulleja, ei tarkistuksia - vaikka ne olisi yhtä lailla voitu ottaa käyttöön jo 1½ vuotta sitten.
Eikä kukaan ole myöskään yksipuolista vapaata liikkuvuutta ajanut. Joku pihtiputaanmummo sillä kerran vuodessa Kanarian matkallaan voi olla tuohtunut, kun heitä "syrjitään" lentokentällä toki, mutta ei missään yhdenkään poliitikon toimesta ole tuollaista kannatettu tai sellaisesta haaveiltu. Kaikki tiedostavat sen mahdottomuuden. (On tietysti jotain spesifejä osa-alueita [kuten vaikka muusikoiden keikkailu], joissa niitä rajoja haluttaisin aukoa.)
Kauppayhteyksien osalta suuri halu ja se utopistinen brexit-unelma on tietysti ollut, että UK saisi fantastiset kauppasopimukset Yhdysvaltojen, Kanadan, Australian, Japanin, Kiinan, Intian jne. (ja vielä silloin 2016 varmaan myös Venäjän...) kanssa. Käytäisiin kauppaa liki tuttuun tapaan EU-maiden kanssa, mutta pistettäisiin siihen vielä päälle kaikki nämä. Utopiaa se kuitenkin oli.
Plus purettaisiin kaikkea lainsäädäntöä (lähtökohtaisesti kaikkea palkansaajia suojelevaa ja hajotettaisiin ammattiliitot lopullisesti), mikä toisi kilpailukykyetua EU-maihin nähden. Noh, se ajatus on yhä toryjen kovalla oikealla siivellä, mutta muut tunnistavat, että brexitin ja toryjen puolesta äänestivät juuri ne, joiden oikeuksia haluttaisiin polkea.
