Mainos

Brad Lambert – 15-vuotias liigadebytantti

  • 151 548
  • 641

hege

Jäsen
Hyvä muistaa, että Bradin ykkösintressi ei ole välttämättä voittaa Suomen mestaruutta tai edes päästä pelaamaan play-offseissa vaan päästä pelaamaan ja ennen kaikkea tekemään pisteitä kärkiketjuissa hyvällä peliajalla ja hyvällä tuurilla olla vuoden tulokaspelaaja. Jos ja kun tähtäin on voimakkaasti olla NHL:n ykkösvaraus niin sitä auttaa paremmin jälkimmäinen rooli kuin saavuttaa pienet tehot vaikka joukkue voittaisikin kauden päätteessä jotain. Nyt homma ei natsannut molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla HIFK:ssa ja parempi, että asia selvisi nyt kuin kesken tulevaa kautta.
 
jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Tarkoitatko Simo Mälkiää? Kerro toki lisää. Onko hän uusi tomnybondas?

Tarkoitan, ei todellakaan ole uusi nybari, eikä pelaajilta saa hirveästi arvostusta, ainakin lähtiöiden leiristä kuultuna on vielä hieman "rookie", samallaista viestiä on Pikestä (ei tosin rookie), mutta onneksi Salmelaisella on homma hanskassa, kun vaan muilta hommilta ehtii. Toivotaan, että saataisiin junnut pidettyä seurassa mahdollisimman pitkää.
 
Carlos

Jäsen
Hyvä muistaa, että Bradin ykkösintressi ei ole välttämättä voittaa Suomen mestaruutta tai edes päästä pelaamaan play-offseissa vaan päästä pelaamaan ja ennen kaikkea tekemään pisteitä kärkiketjuissa hyvällä peliajalla ja hyvällä tuurilla olla vuoden tulokaspelaaja.

Niin, siis Lampun itsensä suulla on lausuttu, että hänelle merkitsee vain se että hän kehittyy itse pelaajana. Eli ei voi siis vähempää kiinnostaa miten joukkueella meni - tää kaveri on siis jokaisen itseään kunnioittavan menestyvän organisaation unelmapelaaja. (vrt. esim MiG, joka pelasi teinitähti-iässäkin joka solulla jääkiekkoa nimenomaan Hifk:lle)

Jos gloryhunter-isukki haluaa pupuselleen mahdollisimman suuren todennäköisyyden tulla varatuksi korkealla NHL-draftissa, niin minä ainakin kääntäisin katseeni tasan kahteen paikkaan - jos Suomessa siis päättää pysyä:
Tampere, tai merenrannikko. Näistä paikoista perinteisesti on tullut kovia varauksia ja kovia pelaajia, muut maalaispitäjät sen sijaan eivät ole mitään hotspotteja - ihan harvoja yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta.

Joten... valitsen kanalan - eikusiismitä Jyväskylän?? Nyt olisi kyllä ihan pakko kysyä, mutta en kysykään. Isukki, joka ei ole jättänyt kääntämättä yhtään kiveä - heittää pupua hatustaan löytämällään kivellä. En vaan millään ymmärrä. Vai olisiko niin että suur-seuroissa on enemmän muitakin kunnianhimoisia junioreita, joille seura myös lupaa paikkaa parrasvaloissa jos esitykset sinne riittää? Eli seura ei hypikään pelkästään tämän himatuikun isän pillin mukaan, ja sehän nyt ei millään käy? Eli ehkä se edarin luvattu paikka ei olekaan se isoin ongelma, vaan kilpailu "sivuilta", kun seura haluaa kehittää myös tulevia rivipelaajia eikä vain yhtä änäritähteä?

Noh, asia ei vieläkään minulle kuulu, eikä ole minulta pois suuntaan eikä toiseen. Toivon vaan että lapsiparka edes oikeasti tykkää jääkiekosta, eikä tee sitä vaan sen takia kun isäpappa pakottaa. Epäilen että Lamppujen perheessä ei ole koskaan käyty erittäin mielelle terveellistä kehityskeskustelua malliin "haluatko jatkaa vielä jääkiekkoa, vai kokeilla ehkä jotain muuta harrastusta, tai molempia, tai et mitään edellisistä?"
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Joten... valitsen kanalan - eikusiismitä Jyväskylän?? Nyt olisi kyllä ihan pakko kysyä, mutta en kysykään. Isukki, joka ei ole jättänyt kääntämättä yhtään kiveä - heittää pupua hatustaan löytämällään kivellä. En vaan millään ymmärrä. Vai olisiko niin että suur-seuroissa on enemmän muitakin kunnianhimoisia junioreita, joille seura myös lupaa paikkaa parrasvaloissa jos esitykset sinne riittää? Eli seura ei hypikään pelkästään tämän himatuikun isän pillin mukaan, ja sehän nyt ei millään käy? Eli ehkä se edarin luvattu paikka ei olekaan se isoin ongelma, vaan kilpailu "sivuilta", kun seura haluaa kehittää myös tulevia rivipelaajia eikä vain yhtä änäritähteä?
Vedäpä vähän happea, JYP on UTJ-Viitasen avulla ollut nousussa nuorten suhteen, tulevat vuodet näyttää miten JYP saa nämä lahjakkuudet kehitettyä kohti kansainvälistä uraa. Fakta on kuitenkin se, että vuoden 2022 NHL -draftiin JYPillä oli jo ennen Lambertia vahvin edustus suomalaisista jääkiekkojoukkuista.

Liitän alle pari viestiä.
"Laitetaan nyt tänne tämä viesti, vaikka Lambert ei ainakaan virallisesti kuulu tähän ryhmään, mutta viestin muut nimet kuuluvat. JYPillä on erittäin mielenkiintoinen tilanne 2022 NHL draftiin (eliteprospect), sillä kuudesta tämän hetken "isoimmasta" tuon vuoden suomalaisnimestä neljä edustaa tällä hetkellä JYPiä. Nimethän ovat tosiaan Brad Lambert, Joakim Kemell, Jere Lassila ja Topias Leinonen. Meinasin heistä hieman kirjoittaa, mutta @red.machine ja @Mimesis kirjoitti heistä tuonne varsinaiseen draft 2022 ketjuun (jatkoaika) jo aiemmin sen verran hyvin, että mennään vain lainauksilla.

Brad Lambert (C/W)
Suomalaisten jääkiekkoihmisten iloksi Lambert vaikuttaa valinneen maajoukkueekseen Suomen, vaikka Hockey Canada ilmeisesti on kosiskellutkin. Lambert on kaikkea mitä huippuhyökkääjältä voi vaatia: taitava luistelija, pehmeäkätinen, ja osaa rakennella paikkoja pelikavereilleen ja tarvittaessa viimeistellä itse. Rannelaukaus erityisesti vaikuttaisi olevan melko napakka. Pelannut ilmeisesti sekä sentterin että laiturin tonttia, joten lopullinen pelipaikka vaikuttaa siihen, onko Lambertista haastamaan tosissaan Wrightia ykkösvarauksesta. Lienee mukana kevään U18-kisoissa, joten suurikin yleisö pääsee ihastelemaan Lambertin otteita tarkemmin.
Vaikka on vielä pitkä aika on vielä draftiin niin näin JYP-fanina tämä drafti vaikuttaa melko mielenkiintoiselta. Oman kaupungin B-junioreista löytyy nimittäin poikkeuksellisen kova kolmikko.

Joakim Kemell
Mahdollisesti se kovin suomalaisnimi Lambertin jälkeen tässä draftissa. Rightin mailan omaava laituri, hyvä luistelija ja huipputaitava kiekon kanssa. Valittiin viime Pohjola-Leirillä tähdistökentälliseen. Lähes piste per peli tahtia tällä kaudella.

Jere Lassila
Pienikokoinen, mutta edellä mainitun tapaan huipputaitava keskushyökkääjä. Pelinäkemystä löytyy ja tällä kaudella 33 pistettä 31 ottelussa. Jos saa hieman pituutta lisää niin voi vielä nousta varsin korkealla tässä draftissa. Kemellin tapaan valittiin myös Pohjola-Leirin tähdistökentälliseen.

Topias Leinonen
Viime Pohjola-Leirin parhaaksi pelaajaksi arvostettu isokokoinen (193cm) maalivahti. Ottanut ykkösvahdin paikan B-junnuissa iästään huolimatta ja tilastojenkin perusteella pelaa melko hyvää kautta. Mainitaan vielä että kyseessä on tosiaan ex-liigavahti Tero Leinosen poika.

Vielä loppuun sanottakoon että näitä kolmea ja muita 04-ikävuoden nuoria voi seurata lauantaina alkavissa Nuorten Olympialaisissa. Suomen joukkueen rosteri löytyy tästä: Suomen joukkue - Suomen Olympiakomitea

Eli erittäin mielenkiintoiset tulevat vuodet JYP-lasein tulossa, niin liigajoukkueen kannalta, kun toivottavasti heistä siellä saadaan nauttia kuin myös sitten tulevassa NHL-draftissa. Mikäli potentiaalinsa saavuttavat ja JYPissä tämän nousun tekevät, niin kohtuu mukavat kasvattajarahat olisi JYPille myös tulevaisuudessa tiedossa."

Mahtavaa, kun on noin monta kovan tason lupausta potkimassa toisiaan persauksiin. Junnutalentti ei pääse kuvittelemaan itsestään liikoja, kun samasta joukkueesta löytyy muitakin pelaajia, joilla tavoite on Liigaa korkeammalla tasolla.

Mainitun nelikon lisäksi on muitakin lupaavia JYP-pelaajia, joiden kehittymiselle on hyväksi saada kirittäjiä oman joukkueen sisältä. Hölmöinkin ymmärtää Hippoksen lehtereillä parveilevan top4-ryhmän ansiosta pian iso nippu NHL-skoutteja. Sen luulisi motivoivan treenaamaan vielä pikkaisen paremmin ja kovempaa kuin minkä ajattelisi muuten olevan tarpeeksi.

Saapa nähdä, onko JYPiin Lambertin & co myötä imua myös muista Euroopan maista. Slovakian ja Tsekin suunnalta on ollut junnuvirtaa Suomeen jo hyvä tovi, mutta JYPin osalta mieleeni ei tule viime vuosilta muita kuin Filip Juricek?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkoitan, ei todellakaan ole uusi nybari, eikä pelaajilta saa hirveästi arvostusta, ainakin lähtiöiden leiristä kuultuna on vielä hieman "rookie", samallaista viestiä on Pikestä (ei tosin rookie), mutta onneksi Salmelaisella on homma hanskassa, kun vaan muilta hommilta ehtii. Toivotaan, että saataisiin junnut pidettyä seurassa mahdollisimman pitkää.

Mutta eihän Nybondaskaan kovin suurta arvostusta nauttinut kuin korkeintaan omien suosikkiensa keskuudessa. Millä tavalla Mälkiä siis poikkeaa Nybondaksesta?

Onko Pikkaraiseen tyytymättömät niitä, jotka eivät ole saaneet näyttöpaikkaa vai niitä, joille ovet edariin eivät ole vielä avautuneet?
 
jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Mutta eihän Nybondaskaan kovin suurta arvostusta nauttinut kuin korkeintaan omien suosikkiensa keskuudessa. Millä tavalla Mälkiä siis poikkeaa Nybondaksesta?

Onko Pikkaraiseen tyytymättömät niitä, jotka eivät ole saaneet näyttöpaikkaa vai niitä, joille ovet edariin eivät ole vielä avautuneet?

Jep, Nybari on/oli kiistelty henkilö, mutta aivan eri "kehittäjä" roolissa kuin Mälkiä.
Kyllä tänä ja viime vuonna lähtiöiden joukosta syy löytyy valmennuksesta ja vielä semmoisten kohdalla, jotka ovat kellottaneet hurjia minuutteja liigassa. Aina ei tietysti valmennuksen ja pelaajien kohdalla synergia natsaa, vaikkakin Tobbari hyvän pohjatyön tekee. Toivon hartaasti (jo vuodesta 1973), mutta epäilen, että näillä henkilöillä ei nousta eurooppalaiseksi suurseuraksi.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Enkö nyt ymmärrä vai miten? Siis Kolleista lähti sellaisia pelaajia jotka ovat kellottaneet hurjia minuutteja Liigassa?
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Jep, Nybari on/oli kiistelty henkilö, mutta aivan eri "kehittäjä" roolissa kuin Mälkiä.
Kyllä tänä ja viime vuonna lähtiöiden joukosta syy löytyy valmennuksesta ja vielä semmoisten kohdalla, jotka ovat kellottaneet hurjia minuutteja liigassa. Aina ei tietysti valmennuksen ja pelaajien kohdalla synergia natsaa, vaikkakin Tobbari hyvän pohjatyön tekee. Toivon hartaasti (jo vuodesta 1973), mutta epäilen, että näillä henkilöillä ei nousta eurooppalaiseksi suurseuraksi.
Voisitko avata tätä salaisuuksien verhoa. Sen verran on sekava tuotos, että tarvitsen kipeästi apuasi sen tulkitsemiseen.
 
jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Voisitko avata tätä salaisuuksien verhoa. Sen verran on sekava tuotos, että tarvitsen kipeästi apuasi sen tulkitsemiseen.

Mielestäni selkeät vastaukset Bol:n kysymyksiin. Enempää ei tarvitse salaisuuksien verhoja availla, jos niitä verhoja nyt on edes olemassakaan?
 
J

Just-Ice-Hockey

Siis Rindell oli Liigassa kellottanut hurjia minuutteja..? Aika paljon seuraan Liiga IFK:ta ja Kolleja ja tälläistä en muista ollenkaan. Kuulostaa ihan höpöhöpö jutuilta.

47 matsia, keskimääräinen peli-aika 18:18. Tiedä sitten ovatko nuo hurjia minuutteja, mutta ei nyt varsinaisesti ihan pieniäkään.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
47 matsia, keskimääräinen peli-aika 18:18. Tiedä sitten ovatko nuo hurjia minuutteja, mutta ei nyt varsinaisesti ihan pieniäkään.

Ai oliko kyse pelaajista jotka ovat sen jälkeen kun ovat Kolleista lähteneet, "kellottaneet" näitä "hurjia minuutteja".

Tota Rindellin keissiä Salmelainen avasi. Olisi haluttu pitää mutta ei pystytty tarjoamaan sellaista pelipaikkaa jonka Rindell olisi halunnut.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Siis Rindell oli Liigassa kellottanut hurjia minuutteja..? Aika paljon seuraan Liiga IFK:ta ja Kolleja ja tälläistä en muista ollenkaan. Kuulostaa ihan höpöhöpö jutuilta.
Laaja käsite tuo hurjat minuutit, mutta ei nuo Rindellin viime kauden keskimääräiset minuutit 18.18 huonoja ole 47 peliin.

Ai oliko kyse pelaajista jotka ovat sen jälkeen kun ovat Kolleista lähteneet, "kellottaneet" näitä "hurjia minuutteja".
Eikös siitä juuri kyse ollut.
 
J

Just-Ice-Hockey

Ai oliko kyse pelaajista jotka ovat sen jälkeen kun ovat Kolleista lähteneet, "kellottaneet" näitä "hurjia minuutteja".

Tota Rindellin keissiä Salmelainen avasi. Olisi haluttu pitää mutta ei pystytty tarjoamaan sellaista pelipaikkaa jonka Rindell olisi halunnut.

Sitä en tiedä mitä on tarkoitettu. Mutta sen tiedon sinulle korjasin, etteikö Rindell olisi liigassa skulannut.

Ja eikös Rindell nimenomaan ollut se junnu, josta Salmelainen puhui, että ei ollut niin väliksi pitää Stadissa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tota Rindellin keissiä Salmelainen avasi. Olisi haluttu pitää mutta ei pystytty tarjoamaan sellaista pelipaikkaa jonka Rindell olisi halunnut.

Tarkkaan ottaen Salmelainen taisi vain sanoa, ettei pystytty tarjoamaan sitä roolia ja oli nyt iloinen Rindellin puolesta ja toivoi onnistumista.

Siellä oli samassa roolissa, tuosta 3.parin kiekollisen pakin roolista, taistelemassa jo Ulander (jälkikäteen katsottuna huti) ja Teräväinen (onnistuminen). Eli eipä Rindellillä hirveästi asiaa olisi kentälle ollut. Aika näyttää kummasta tulee parempi pelaaja: Teräväisestä vai Rindellistä, mutta ainakin mun silmiin tämä oli onnistuminen molemmille osapuolille.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ainakaan vielä ei ole mitään joukkopakoa junnuista nähty yhtään kenenkään takia. Rindell lähti koska sai mahdollisuuden Jukureista, HIFK:ssa noin suurta mahdollisuutta ei olisi avautunut. Aikalailla samasta syystä lähti nyt Lambert sillä erotuksella, että aivan varmasti olisi mahdollisuutensa saanut alkukaudesta myös meillä, mutta Jypissä saanee vielä paremman mahdollisuuden ja pojalla/isällä tuntuu kova kiire olevan. Kenenkään muiden lähteneiden perään ei tarvitse yhtään surkutella, enemmän sieltä tuli jälleen kerran lahjakkaita nuoria seuraan kuin lähti (pl. Lambert joka nyt oli ja on täysin poikkeustapaus koska tulee pelaamaan pääosin Liigaa jo ensi kaudella).

Toki voihan se olla, että Mälkiä ja Pike eivät ole nuorten mieleen jne. mutta vielä tämä asia ei ole konkretisoitunut lahjakkuuksien menettämisenä.
 
Siis ymmärsinkö oikein: Jotkut junnut jossain on valittaneet, että organisaatiossa ei nähdä junnujen potentiaalia ja eritoteen nimetään Pike ja Mälkiä? Mutta että Salmelainen on ok, kunhan muilta hommiltaan vain kerkiää keskittymään?

No Salmelaiseen itsekin uskon tästä kolmikosta eniten, mutta en nyt osaa vielä tuomitakaan näitä kahta muuta. Lundell on kasvanut hienosti korkoa tässä parissa kaudessa. Toki superjunnut kasvaa vaikka koutsina olisi tuulessa viheltävä toteemipaalu.

Winbergin kasvu sen sijaan on yllättänyt positiivisesti. Lähtökohtaisesti ynnä muut sarjan junnu, josta on kaiken onnistuessa tulossa meille se oma "Nutivaara"

Teräväisestä varmaan lahjakkuuden puolesta pitikin tulla liigapelaaja koko ajan, mutta joku esti. Testitulokset vai valmennuksen ylirakkaus Laaksoon? Jää nähtäväksi.

En ihmettelisi jos olisi junnuja, joista itsestään tuntuu, että "liigassa mun kuuluisi pelata, mutta Pike ja Mälkiä ei tajua" ja lähtevät muualle. Mutta (Lambertin lisäksi) en keksi nyt yhtään sellaista, joka omasta mielestäni selkeästi olisi kuulunut HIFK:n edarin lähitulevaisuuteen ja joka olisi lähtenyt.

Tänä vuonna:
Noel Pietilä -kasvanee liiga-pelaaja, mutta ensi kaudella? Eiköhän Teräväisen ja Winbergin kasvatus syö sen peliajan. Hyvä siirto lähteä Lukkoon.

E. Kukka. -Ihan hyvä veto lähteä rakentamaan Mestiksen kautta. Ei olisi vielä riittänyt.

Hämäläinen. -Sai mahdollisuutensa. Ei vakuuttanut. Hyvä veto lähteä rakentamaan jostain maakunnista.
T.Engberg -väläytteli joissakin peleissä, mutta eiköhän KooKoohon meno palvele meitä kaikkia. Tulkoon sitten Ahokkaan kanssa takaisin VL-liigapelaajana.

Janhonen? Olisin ehkä pitänyt, mutta eikös tästä puhuttu, että haluaa yliopistoon?

A. Rindell. Joo, nyt jälkiviisaana olisi pitänyt, mutta siellä oli tosiaan tie tukossa. Sinänsä jos olisi ollut näkemystä, niin olisi purkanut Ulanderin sopparin ja ottanut Rindellin tilalle. Mutta samalla itsekin halusin, että Ulanderin kortti katsotaan loppuun asti. Ei meillä ihan hirveästi ole ollut noita A-junnujen parhaan pakin tittelin voittaneita kavereita. Pakkohan se kortti oli katsoa loppuun. Olisiko Rindell sitten onnistunut meillä? Kukaan ei voi tietää?

Oliko muita isoja lähtijöitä? Ei tossa nyt ihan joukkopakoa ole, enkä ainakaan vielä voi syyttää Pikeä ja Mälkiää "junnusokeudesta". Vaikka Pikeä kritisoinkin junnujen peluuttamisen vähyydestä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otetaan esim. yksi esimerkki kolleista : Axel Rindell, vai miten?

Odotin kyllä vähän erilaista esimerkkiä kuin UJ:n julkisestikin läpikäytyä Axel Rindellin tapausta. Tässä keississähän ei ollut ymmärtääkseni mitään draamaa kummankaan puolelta ja lopussa kaikki voitti. Aika ja paikka vain olivat vääriä Rindellin HIFK-diilille.

Oliko muita esimerkkejä?
 
Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.
Erittäin suuri hatunnosto stadin kingeille täältä Oulun suunnalta.
Minkään juniorin tai sen isäpapan pillin mukaan ei kande mennä.
Kyllä HIFK pärjää ihan omilla ja arvostetuilla avuillaan...

Ja minä kun luulin, että HIFK kannattajista löytyisi katkerimmat Lambert-osiossa, mutta mitä tulee jatkoajan palstoihin niin katkerimpia taidetaan olla siellä Oulussa. Jokaisella palstalla sama nimimerkki käy yön pikkutunteina kommentoimassa. :D
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Odotin kyllä vähän erilaista esimerkkiä kuin UJ:n julkisestikin läpikäytyä Axel Rindellin tapausta. Tässä keississähän ei ollut ymmärtääkseni mitään draamaa kummankaan puolelta ja lopussa kaikki voitti. Aika ja paikka vain olivat vääriä Rindellin HIFK-diilille.

Oliko muita esimerkkejä?

Draamasta samaa mieltä, mutta mitä HIFK tuossa voitti? Tarvetta olisi ollut kiekolliselle pakille, mutta satsattiin väärään heppaan (Ulander&Laakso) ja olis siinä ollut noiden sijaan riittävästi peliaikaa tarjolla RindellIlle, että kykynsä olisi ollut mahdollista realisoitua . Toki hän ja Jukurit voittivat. Ja HIFK ehkä sitten joskus onnistuu naaraamaan isolla rahalla oman pojan kotiin.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
EDIT: Noni tein sitten sen virheen että luotin Jatkoajan palaajalistoihin. Ne nyt ei sitten vissiin pidäkkään paikkansa, joten huti meni.
Viestiäni en kuitenkaan viitsi poistaa, jos joku sitä jo kommentoi.

Kovin on muuten mielenkiintoinen Jypin tämän hetken rosteri. Heillä on vain kuusi puolustajaa, joista kaikki eivät ole liigatasoa. hyökkääjiä on sitten ruhtinaallisesti kaksi yli neljän neljän ketjun. Jos corona on vienyt rahat riskinä on, että kovi montaa lisäukkoa ei tule. Pakki (tai kaksi) nyt on "pakko" tulla, koska loukkaantumisia tulee kuitenkin, joten tuleeko lisää edes liigatason hyökkääjiä.
Peliaikaa siis tulee, MUTTA näen paljon riskejä siinä tuleeko sitä millaisten pelikavereiden kanssa ja sopivaa määrää? Jos joukkueen pinnat ovat kiven alla ja peli takkuaa voi junnu löytää itsensä nelosketjusta mestistason puukäsien kanssa. Voi myös käydä niin että on pakko peluuttaa liikaa minuutteja kun muita ei ole. Aika näyttää... toivotaan ettei kauhuskenaariot toteudu. Jos valmentajan palli alkaa heilua siinä ei paljon junnun kehitystä mietitä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös