Boston Bruins 2021–2022

  • 115 679
  • 383

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kuten @Pica uumoili, uskon myös, että hankintoja vielä tulee. Olisi nimittäin aivan absurdia hankkia pelkästään Lindholm ja jatkaa kevääseen DeBrusk ykkösessä, Haula kakkosen keskellä. Noista toinen, mieluummin jälkimmäinen, vielä menee, mutta kaksi arpaa top6:ssa on vähän liikaa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ja Lindholmin sopimuksesta, että aika vahvat epäilykset siitä, että pelaajan taso ei kestä likikään kahdeksaa vuotta. Toisaalta toimisto on aika vahvasti liikkeillään osoittanut, että peli kestää niin kauan kun Bergeron roikkuu mukana, joten ei varmaan kannata sopimuksien pituuksista murehtia, rebuild odottaa muutaman vuoden päästä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Knap

Jäsen
Lindholmin hankinnalle iso peukku. Swaymaniinkin iso luotto, joten sekään ei huolestuta. Mutta keskikaistan kestävyys kylläkin. Olisikohan Krejcillä haluja vielä palata Show'hun? Ja olisikohan tuo mahdollista vielä kikkailla niin, ettei muut jengit sitä waiwereista nappaisi ts. herrasmiessopimus. Sinällään Bruins ei ole muille tehnyt kusisesti, joten kellään ei sen suhteen kaunaa pitäisi olla (ks. montreal-carolina).

Ja jos tässä tosissaan ollaan, niin voisin potkia Sweeneynä vähän treidihuhujen kohteena ollutta J.T. Milleriä. Toivoisin, että kaikki peliin nyt vain tulevaisuutta katsomatta ja rehellinen rebuild myöhemmin. Ollaan paskoja sit vaikka ihan detroitteina.

Se lienee selviö, että kyllä tänään vielä jengiä lappaa TD Gardenille.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Olisikohan Krejcillä haluja vielä palata Show'hun? Ja olisikohan tuo mahdollista vielä kikkailla niin, ettei muut jengit sitä waiwereista nappaisi ts. herrasmiessopimus.
Ei kai tuo periaatteessa vaatisi muuta kuin sen, että Krejci itse ilmoittaa, ettei muualla suostuisi pelaamaan kuin Bruinsissa (jos niin siis haluaa). Tuskin kukaan häntä silloin poimisi. Spezzahan ainakin taisi joskus waiverseissa ollessaan uhkailla lopettamisella, jos joku muu hänet sieltä poimii. En kuitenkaan itse jaksa uskoa, että Krejci enää rapakon yli tulisi.

Lindholmin hankinnalle peukkua. Hinta ei mielestäni ollut paha huomioiden jatkosopimus. Voihan tuo sopimus olla viimeisinä vuosina jonkinlainen rasite, mutta ei tuo palkkakaan etenkään muutaman vuoden päästä ole enää mikään top2-pakin hinta, kun cap oletettavasti nousee.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Useampi hokimedia ilmoitti eilen, että Krejcilla ei ole haluja palata kotimaastaan, vaan jää Tshekkeihin. Auki jäi, olisiko ensi kauden paluu mahdollinen, mutta epäilen.

Tuo Garland houkuttaisi todella paljon, mutta kuten @Kental kirjoitti ylempänä, niin pitkässä juoksussa cap-kikkailu menee vaikeaksi. JDB toiseen suuntaan? Mies kuitenkin haluaa edelleen aktiivisesti meiltä pois.

Sivuhuomiona instagramista huomasin, että tämä uusi signaus Marc Mclaughlin ilmeisesti matkusti joukkueen mukana. Lähteenä miehen parempi puolisko.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Pakko myöntää, että tämä DeBruskin sopimus oli pienoinen yllätys. Viimeinen puolituntinen lähtee trade deadlineesta liikkeelle ja näinköhän on, että DeBrusk pidetään joukkueessa ja ykkösen laidassa kausi loppuun ja treidataan vasta draftissa? Jos markkinoilta ei löydy sopivaa diiliä vähintään samantasoiseen laituriin niin näinhän se on tietysti tehtävä.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Pakko myöntää, että tämä DeBruskin sopimus oli pienoinen yllätys. Viimeinen puolituntinen lähtee trade deadlineesta liikkeelle ja näinköhän on, että DeBrusk pidetään joukkueessa ja ykkösen laidassa kausi loppuun ja treidataan vasta draftissa? Jos markkinoilta ei löydy sopivaa diiliä vähintään samantasoiseen laituriin niin näinhän se on tietysti tehtävä.
Näin se sitten valitettavasti meni. Kaksijakoinen fiilis deadlinesta, Lindholm jatkoineen tärkeä ja onnistunut liike sekä tälle keväälle että jatkoon - ja vaikka moni minä mukaan lukien pelkää, ettei taso kestä koko sopparia, niin ikänsä puolesta voi parhaassa tapauksessa olla runkopakki vielä "seuraavassakin" coressa.

Toisaalta hyökkäys jäi korjaamatta, ja pakiston oikealle puolelle hommattiin vain Josh Brown, joka ei ole lähtökohtainen upgrade Cliftoniin. Toisaalta myönteisenä puolena, mikäli raivaa tiensä kokoonpanoon tai sinne loukkaantumisten myötä päätyy, niin tyylillisesti voisi sopia Reillyn pariksi, joka nykyään joutaa kolmoseen. Ja onhan se hyvä yksi ukko olla, jolla ei mene sormi suuhun jos peli menee kovaksi.

Siellä se Sweeney jo spekuloi Lyselliä jopa NHL:n puolelle junnukauden loputtua. Ei muuta kuin messiasta odottelemaan ykkösen laitaan sitten.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ei auta muuta kuin toivoa, että Bergeron jatkaa, niin ei tarvitse muistella, kuinka Sweeney kunnioitti seuralegendaa hankkimalla viimeiselle keväälle laituriksi ei ketään ja pisti valitsemaan JDBstä tai ehkä Fabian Lysellistä.

Vaikka luultavasti tässä käy niin, että Pastrnak pelaa lopulta ykkösessä, ollaan taas yhden ketjun joukkue ja jännätään, saako Jacobs kolmannen kotipudotuspelin miljoonat fikkaan.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Tilanne ei ole kyllä optimaalinen kun joudutaan antamaan noin paljon vastuuta pelaajalle joka ei tahdo olla joukkueessa. Mielelläni olisin ottanut Rakellin tuohon tilalle mutta nyt hänen sankariteot nähdään Pens-paidassa. Ainoa hopeareunus mitä tästä tilanteesta keksin on se, että DeBrusk on tainnut aina nostaa tasoaan pudotuspeleissä ja toivottavasti keväällä nähdään motivoitunut Jake askissa. Pelipaikasta ja kavereista riippumatta.

Bruinsin hyvän mielen diili tehtiin Ottawan kanssa kun Zach Senyshyn vaihdettiin pakki-Browniin. Senyshyn ei ollut jatkamassa kun ei ole ollut tyytyväinen saamiinsa tilaisuuksiin Bostonissa ja vaikka kirkasta tähteä hänestä ei ole tulossa niin toivottavasti pääsee pelaamaan NHL-pelejä kotiseudullaan. Providencessa kausi on ollut hyvä ja saanee Sensissä hyvän mahdollisuuden ottaa seuraava askel urallaan. Isoja pakkeja Bostonista puuttuikin joten toivotetaan Josh Brown tervetulleeksi B-paitaan.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ainoa hopeareunus mitä tästä tilanteesta keksin on se, että DeBrusk on tainnut aina nostaa tasoaan pudotuspeleissä ja toivottavasti keväällä nähdään motivoitunut Jake askissa. Pelipaikasta ja kavereista riippumatta.
Toinen hopeareunus: pidän ihan mahdollisena, että niin kauan kuin ketjukaverit ovat 37 (tervehdyttyään) ja 63, edes Jake ei yksinkertaisesti kehtaa perseillä ainakaan perusteellisesti.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Marchand muuten siirtyi yön kahdella maalilla yksinään kaikkien aikojen 6:lle tilalla Boston Bruinsin maalintekijöiden listalla ohi Cam Neelyn. 346 maalia nyt kasassa ja 402 maalia Rick Middletonilla joka miehittää 3:tta sijaa. Siitä nyt mennään kahdessa kaudessa ohitse. Edellä myös Bergeron (392) ja Bourque (395) maalilla.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
ISO voitto Tampasta. Pastalle hatullinen ja Haulalle 0+3. Lindholmille avauspiste Bruinsissa. Solidia peliä Hampukselta muutenkin. Voittaa paljon kamppailuita ja on rauhallinen jokaisessa tilanteessa.

Bruins pelasi ilman Bergyä ja siitä huolimatta voi ilman värilaseja sanoa, että Vasy piti numerot tiukkoina. On liigan parhaita maalivahteja ehdottomasti.

Alla linkki Lindholmin pressiin kiinnostuneille. Puhuu pelaamisesta McAvoyn kanssa, kotiyleisöstä ja yleistä fiilistelyä.


 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oli Lindholmilta hyvä esitys. Tampan kohdalla on hieman epäreilua, että heillä on sarjan paras maalivahti ja maalivahtipelin merkitys jääkiekossa on naurettavan iso. Kyllä tällä Bruinsin joukkueella on kuitenkin vielä kaikki eväät menestyä. Pelottavan hyvä joukkue.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Oli Lindholmilta hyvä esitys. Tampan kohdalla on hieman epäreilua, että heillä on sarjan paras maalivahti ja maalivahtipelin merkitys jääkiekossa on naurettavan iso. Kyllä tällä Bruinsin joukkueella on kuitenkin vielä kaikki eväät menestyä. Pelottavan hyvä joukkue.
Oli kyllä jämäkkää työskentelyä. Edwardsin Jackiki oli aivan myyty. Tai no, kukapa ei Bruinsista olisi sen mielestä maailman paras.
 
Tässä tämän vuoden puolella on tullut seurattua Bruinssia taas aika tiiviisti ja mieleen juolahtaa seuraava ajatus:
Voisko tämä jengi kuitenkin vetää vielä sen kaniinin hatusta tänä keväänä?

Mitä mieltä jengi on Folignosta?
Mielestäni on päässyt kokoajan paremmin sisään ja alkaa näyttää aika hyvältä roolissaan. Taklaa suht paljon, hankkii jäähyjä yms. Toki pisteiden teko on aika niukkaa, mutta vaikeaa se on tämän hetken roolituksella ja pienellä yv-ajalla.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Aika hyvä peli ja Lindholm yllätti positiivisesti olemalla puoli metriä pidempi kuin luulin. Moni joukkue on jäänyt viimeisen kuukauden aikana jalkoihin mutta pelit on silti usein luokkaa maalin voitto/tappio. Olisi pitänyt saada joku koodinimi Ryder siirtorajalla laittamaan kiekkoa tolppien väliin.
Tuo Foligno on ollut ihan ok. Neloskentästä ei paljon tehoja voi odottaa mutta riittääkö enää paljon ylemmäs? Arvo mitataan tosissaan vasta playoffeissa jossa urotekoja on tehtävä kentän numerosta riippumatta.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Aika hyvä peli ja Lindholm yllätti positiivisesti olemalla puoli metriä pidempi kuin luulin. Moni joukkue on jäänyt viimeisen kuukauden aikana jalkoihin mutta pelit on silti usein luokkaa maalin voitto/tappio. Olisi pitänyt saada joku koodinimi Ryder siirtorajalla laittamaan kiekkoa tolppien väliin.
Tuo Foligno on ollut ihan ok. Neloskentästä ei paljon tehoja voi odottaa mutta riittääkö enää paljon ylemmäs? Arvo mitataan tosissaan vasta playoffeissa jossa urotekoja on tehtävä kentän numerosta riippumatta.
Tuota Folignoa olen viime aikoina miettinyt ja vaikka ikä ja tyyli ei täsmää, niin näen siinä samaa mitä Recchissä. Ei muuta kuin kolmosen laitaan ja kannu on meidän.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kunhan ei tarvitsisi jälkiviisastella sen jälkeen, kun on maksettu puoli valtakuntaa vasemmasta vuokrapakista ja Carlo & Clifton upottavat laivan.
Kuinkahan monta minuuttia McAvoy voisi realistisesti pudotuspelejä pelata per ottelu? Onnistuisiko 50 min?

En yllättyisi, jos tässä vielä kokeillaan jonkun leftiltä sohivan pakin peluuttamista oikealla.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Juu Vegasim kaudella veti 55 pistettä, Carolinan puolikkaalla kaudella veti 22 pistettä 41 peliin, eli täydellä kaudella samalla tahdilla oli tullu 44 pojoa, eli takuuvarma 20 pistettä ja aika varmasti ehjänä ollessaan 30 pistettä ja Bruinsis jos vastuuta saa voi mennä aivan hyvin 40 kerhoon taas.

Kuitenkin jo Minnesotan aikana näki, että eväät NHLään on liike riittää jne. Ei tuo huono hankinta kolmoseen keskelle ja kakkoseen stunttaamaan.

edit. Niin ja kiesanahan tuo on toki ollut, toivotaan et pysyy ehjänä.
Yhtään peliä en oo Bostonilta katsonu, että onko Haula ollut yhtää ”entisensä”, mutta eipä se ainakaan kauas mee tuosta 40 pisteestä, joten voisin sanoa olleeni edes lähellä oikeaa. Ainakin lähempänä ku joku jolla oli kuulemma isompi todennäköisyys etanoliin veres isompi mitä Haulalla 40 pisteen kauteen.

Mut mites tuo on tuolla vedelly?
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Haula on ollut hyvä, hävettää, että epäilin. Fiksu, hyvä työmoraali ja erinomainen liike. Hyökkäys syntyy Haulan kohdalla pääasiassa hyökkäys- ja keskialueen puolustuspelin kautta, eli sikäli vähän bergeronmaista tekemistä. Kevät sitten näyttää, pystyykö tuo kakkonen pelaamaan voittavaa kiekkoa, mutta en usko, että Haulaan kaatuu.

Bruins sitten korjaili/kaunisteli tilastoja Devilsiä vastaan jäätyään ensin Leafsin jalkoihin. Kahdessa pelissä plussan puolelle ja tilastollisesti liigan kärkeä.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Haula aloitti kauden aika kamalalla tavalla eikä paikkaa meinannut löytyä. En tiedä, miten tuosta saa dramaattisimman mahdollisen jaon, mutta teki ensimmäiseen 47 otteluun vain 5+12, mutta viimeiset 17 peliä ovat tuoneet 5+11. Jos tuolla tasolla pystyvät kenttänä pelaamaan Pastrnakin ja Hallin kanssa, Haula on ollut onnistunut hankinta. Ainakin mulle ihan sama, miten nuo ekat 50 peliä meni, kunhan kulkee, kun pelataan mestaruudesta. Hieman kyllä huolettaa kevättä ajatellen, että Haula on kakkossentteri, vaikka nyt menee hienosti.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Haulan peli minusta oli jo tuolloin tehottomana pitkään ihan luotettavaa, vakaata ja hyvän näköistä. Yksi pätkä ehkä oli, jolloin kenties selässä asustellut apina vei ideaa muustakin pelaamisesta (niihin aikoihin kun se healthy scratchkin sitten tuli), mutta onhan hän sieltä vuodenvaihteesta asti, kun pääsi Hallin ja Pastan väliin, ollut odotusarvoihin peilaten loistava. Liike, lajitaidot ja peliäly riittää noiden kahden kaverin kanssa pelaamiseen, niin en mä näe mitään muuta syytä kuin nimi selässä, miksi pitäisi nimenomaan hänen tekemisestään tuossa rosterissa olla huolissaan.

Kun laiturit ovat hyökkäyssuuntaan tuota luokkaa ja kyse on kuitenkin nimenomaan kakkosketjusta eikä ykkösestä, niin ei se ole paha rasti olla tuossa tuollainen enemmänkin kahden suunnan kaveri, vielä kun tyylit ja kemiat vaikuttaa osuneen. Eihän tuo mikään gretzky ole, mutta ei myöskään mitenkään jarruta kentällisen tai staralaitureidensa hyökkäyspelaamista, niin kuin joku perinteisempi duunarihyökkääjätyyppi voisi tehdä.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Tämä on kyllä ollut jännä kausi. Vähän väliä on nihkeää tekemistä ja tappiot ovat joko turhia - ammutaan itseä jalkaan vaikka peli on täysin hallinnassa - tai ihan räikeitä ohipelejä. Mutta sitten kun katsoo kuntopuntaria niin taas on kahdeksan voittoa viimeisestä kymmenestä.

Noustiin tiebreikeillä Tampan ohi, siellä olisi hyvä pysyä ja välttää ainakin Carolina ja toki kaupan päälle Florida myös. Pasta ja Frederic putosivat kesken matsin; toivottavasti eivät ole pitkään sivussa, paitsi oman panoksensa vuoksi niin myöskin ettei tarvitse liikaa muokata toimivia ketjuja.

Lindholm on pelannut nyt kuusi peliä, ja ollut juuri niin iso vahvistus kuin toivoa saattaa. McAvoylla noissa peleissä neljä kahden pinnan peliä ja yhteensä yhdeksän pistettä. Yhtäkkiä kaveri on vapaa pelaamaan hyökkäysvoittoisemmin oikeastaan ensimmäistä kertaa NHL-urallaan (Chara toki oli heidän parinsa varmistavampi osapuoli, mutta McAvoyn piti silti olla valmis hoitamaan jalkahommat), ja näkyy jäljessä.

Kolmospari huolettaa. Aivan sama ketä noista vaihtoehdoista sinne kärrätään, niin touhu on sen oloista, että playoffsarjassa siitä rankaistaan. Melkein houkuttaisi parittaa Reilly ja Carlo, ja laittaa Gryz raahaamaan jotakuta tauhkaosaston pakeista.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Hieman off-topic tähän väliin, mutta mitä luulette, olisikohan sitä keväällä elämänsä mahdollisuus ja ehkä viimeinen mahdollisuus nähdä Chara pelaamassa tuossa parin sadan metrin päässä Nordiksella? Slovakian jengiin kapteeniksi, jos lähtee vielä mukaan. Ja aika usein on lähtenyt kun on päässyt, somessa myös jakanut ja onnitellut olympia-jengiä jne.

Liput lähtee ostoon kyllä varmuudella, jos näin käy. Vai painaakohan ikä jo liikaa.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Hieman off-topic tähän väliin, mutta mitä luulette, olisikohan sitä keväällä elämänsä mahdollisuus ja ehkä viimeinen mahdollisuus nähdä Chara pelaamassa tuossa parin sadan metrin päässä Nordiksella? Slovakian jengiin kapteeniksi, jos lähtee vielä mukaan. Ja aika usein on lähtenyt kun on päässyt, somessa myös jakanut ja onnitellut olympia-jengiä jne.

Liput lähtee ostoon kyllä varmuudella, jos näin käy. Vai painaakohan ikä jo liikaa.
"Hieman" off-topic? Juttua Slovakian maajoukkueesta, Nordiksesta, MM-kisoista ja ja viimeksi kaksi vuotta sitten Bostonia edustaneesta pelaajasta. Ja ketju oli? Kyllä. Boston Bruins 2021-2022.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös