Mainos

Boston Bruins 2018–2019

  • 77 910
  • 247

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Mainittakoon, että viime yönä Bruins oli kyllä Leafsia vastaan paikoitellen aivan helisemässä, mutta voitto sieltä kaavittiin. Krejcin 1-0 aika onnekkaaseen paikkaan, Rask otti selkeän voiton Hutchinsonista ja viimeistely välillä uupui Tavaresilta, Kapaselta jne. Vähän kyllä hirvittää silti, että mitä lääkkeitä löytyy tuota nopeutta ja taitoa vastaan, jos keväällä kohdataan. No ehkä tuo pakisto on kuitenkin aika eri tasolla. Edellisessä pelissä Wild oli niin aneeminen, että keskialueen tukkiminen ja tiivis puolustus ei ollut temppu eikä mikään. Tässä oli kuitenkin jo vähän eri meininki.

McAvoyn paluu ihan raikas ja plusmerkkinen suoritus.
 
Viimeksi muokattu:

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Haisee tämä Bruinsin joukkue taas sille, että vaikka hyviltä ja huonoilta joukkueilta irtoaa pisteitä komeaan tahtiin, niin eliittijoukkueita vastaan ollaan pelillisesti köysissä ja mahdollisuudet ovat lähinnä maalivahtipelissä.

Mutta ehkä se on nyt sitten Raskin (tai Halakin tai molempien) kevät tuloillaan. Ainakin Bruinsilla on tuore ja levännyt maalivahti pudotuspeleissä, sen verran tasaisesti taakkaa on runkosarjassa jaettu.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Siis Chytil ajaa, toki McAvoyn avustuksella Raskin pois pelistä eikä kukaan käy edes hieman kyselemässä, että mitä hommaa?

McQuaid olisi homman hoitanut, mutta pelasi harmillisesti väärässä joukkueessa
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Siis Chytil ajaa, toki McAvoyn avustuksella Raskin pois pelistä eikä kukaan käy edes hieman kyselemässä, että mitä hommaa?

McQuaid olisi homman hoitanut, mutta pelasi harmillisesti väärässä joukkueessa
Kyllä joku olisi voinut McAvoyta koputtelemassa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Kyllä joku olisi voinut McAvoyta koputtelemassa.

Juuri näin. Osuma Raskiin tulee siksi, että McAvoy taklaa Chytilin päin Tuukkaa. Ilkeän näköinen tilanne, jossa on paljon huonoa tuuria mukana. Toivottavasti Tuukkaa ei pahemmin sattunut.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Siirrän lainauksen tuolta otteluseurannasta, kun en viitsinyt näin Bruins-keskeistä asiaa ruveta siellä tuoreeltaan kommentoimaan. Aivotärähdyksestä ilahduttavan ripeästi toipunut Rask siis siirtyi yksin Bruinsin voittotilaston kärkeen tuon kauan odotetun Caps-voiton myötä.

Itse "ymmärsin" tuon niin, että onpas ollut huonoja vahteja Bruinsin historiassa. Ei oikeastaan tule edes mitään legendaarista vahtia Bruinsin historiasta mieleen. Väki vaihtunut pakolla aika tiheään. Joku 10 kautta ja 25 voittoa per kausi tuollainen 253 voiton record.

Bruinsin maalinsuulla oli tosiaan musta jakso, jolloin maalivahtiratkaisut olivat joko keskinkertaisia, lyhytaikaisia tai sekä että. Kuinka ollakaan, se kattaa isohkon prosentin Cup droughtin ajasta. Kuitenkin on aika rankkaa yksinkertaistamista tuomita koko Bruinsin maalivahtihistoria huonoksi tuon jakson vuoksi vain, koska huono pätkä on tuoreessa muistissa ja sijoittuu tämän tilaston kerryttämisen kannalta otolliseen aikaan. Bostonista nimittäin löytyy useiden vuosikymmenten verran vahvan ja eliitin välimaastossa seikkailevaa maalivahtipeliä suhteellisen pitkäaikaisilta luottoratsuilta (Thompson, Brimsek, Johnston, Cheevers, Gilbertistäkin voi keskustella, Thomas, Rask, matkan varrella yksittäisiä huippukausia toki muiltakin), eikä Henkan kaltaista johtopäätöstä vetäisi kukaan, mikäli loistava ja heikompi maalivahtipeli olisi siroteltu vuosikymmenten mittaan hieman tasaisemmin. Kannattaa esim. juuri Thompsoniin, Brimsekiin ja Cheeversiin perehtyä, mikäli ei tosiaan yhtäkään legendaarista vahtia muistu.

Kuten jo hieman viittasin, on selvää, että Bruinsin uratilastoista ei voi löytyä yhtä komeita lukemia kuin joiltakin muilta joukkueilta, koska heikommat ajat sijoittuvat juuri siihen aikaan, jolloin noita ennätyksiä on ollut suuremman ottelumäärän ja pidempien pelaajaurien vuoksi merkittävästi helpompaa takoa. Näistä rajoitteista huolimatta kaikista Bruinsin wanhan ajan eliittiveskareista löytyy jossiteltavaakin: jokaisella voisi olla tarjota tähän seuratilastoon vielä isommat lukemat, jos olosuhteet olisivat olleet sen puolella.

-Thompson treidattiin kun pelivuosia oli vielä jäljellä, koska Brimsek hönki jo niskaan

-Brimsek missasi pari vuotta palveltuaan toisessa maailmansodassa, eikä ollut pelitauon ja sotakokemusten jälkeen enää aivan se sama muuri. Siitä huolimatta jatkoa olisi vielä voinut seurata, ellei perhetragedia olisi katkaissut ensin Bruins- ja sitten koko NHL-uraa ennenaikaisesti. Kaikkineenhan Bruins kärsi ko. sodasta siinä palvelleiden pelaajien myötä epäilemättä pahiten, ja noiden juurikin Brimsekin torjumien kahden kannun jatkoksi olisi voinut helposti kertyä vielä pari lisää, ellei niin moni runkopelaaja olisi ollut vuosia pois

-Cheeversin ja Johnstonin urat Bostonissa menivät suurelta osin päällekkäin. Tämä eittämättä auttoi kummankin suorittamista, mutta henk. koht. tilastokertymää se söi armotta. Lisäksi Cheevers tuhlasi muutaman vuoden WHA:ssa

Itse asiassa Thomaskaan ei ole ihan spekulaation ulkopuolella, jos olisi löytänyt itsensä jo pikkuisen aiemmin. Mutta asioiden näin ollessa Tuukka on nyt se kaveri, johon tulevia Bruins-vahteja tullaan vertaamaan - samaan tapaan kuin monessa organisaatiossa luotiin uusi veskaripuolen mittatikku ~90-luvulla. Saa nähdä millaisiin lukemiin hän ehtii esimerkiksi tämän statistiikan vielä venyttää.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Bergylle tonni täyteen pelatuissa. Peli täytyy vilkaista myöhemmin, mut kyllähän tää sydäntä lämmitti: Bergeron's second of the game

Todella hieno ele Pastalta. Katsoo jo siniviivalta tuon tilanteen. Hieno saavutus Bergyltä, 1 000 täyteen Bruins-nutussa. Toivottavasti siihen tulee vielä monta satasta lisää ja ura loppuu myös Bostonissa. Seuralegenda ja ylivoimaisesti joukkueen tärkein pelaaja jo pitkän aikaa.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Cehlarik meni rikkomaan Pastan ennätyken peräkkäisissä maaleissa jossa pelaaja mukana. 8 peräkkäisessä maalissa oli messissä ja yhdeksän ennätys, joka olisi tullut tyhjiin.
Tosi tiukka ottelu maalipaikkojen ja tuloksenkin suhteen, ja kerrankin paitsion myötä hylättiin saarelaisten johto-osuma kolmannessa erässä ja pisteet kotiin! Vaikia käsittää että Bergyllä tosiaan jo 15v pelejä takana Bruins nutussa, todellinen legenda jo nyt.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Aijai, pakko vielä mainita miten meitä Massachusetts-diggareita hemmotellaan tällä kaudella. Tuukka nous kaikkien aikojen ykköseks. Bergyn juhlat. Edelman Super Bowlin MVP:nä pudottaa alotuskiekon. Ihan tässä aikuinen mies herkistyy. :D

EDIT: Tietty unohtui Bradyn siirtyminen ylhäiseen yksinäisyyteen sormuksissa.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Olipa huikee jatkoaika viime yönä Gardenissa. Vaikka harmillisesti päästettiin kaveri takas peliin vaikka paikka olis ollu katkaista selkäranka kahen maalin johdossa jo varsinaisella, ei pahemmin jäänyt kiusaamaan kun näki noin viihdyttävää lätkää melkein koko viis minuuttia putkeen. Etenkin Kuralyn baseball-neppaus ja Halakin uskomaton seivi Zibanejadin avopaikasta laittoi ihan hihkumaan kotisohvalla itsekseen. :D Edes toisen pisteen menetys ei tämän jälkeen niin pahasti kirvellä.
 

Knap

Jäsen
Pasta sivussa seuraavat kaksi viikkoa vasemman peukalon venähtämisen/murtumisen takia. Ei varsinaisesti helpota kotiedusta tappelua tämä menetys.
 

CamNeely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
PunaMustaValko, Black&Gold, altavastaaja
Pitkästä aikaa palstalla.. Eipä tuo Pastan poissaolo näemmä pahasti ole vaikuttanut tulokseen. Kaliforniasta 3 voittoa ja oliko kuudes voitto putkeen. Nyt mukavasti divarin kakkosijalla. Secondary scoringkin heräillyt pikkuhiljaa. Ehkä tämä tästä kevääksi muuttuu.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Harvoin sitä pelejä voitetaan jatkoajalla tekemällä pelissä kaksi maalia enemmän kuin vastustaja. Taidetaan Torontossa yrittää saada Leafsille kotietua Bruinseja vastaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Niin kaksi maalia enemmän tai yhden vähemmän. Ehkä ekassa kulma hämäsi ja toisessa saattoi kontakti kiekkoonkiekkoon tapahtua hartialinjan yläpuolella...

Mutta kaksi pistettä ottelusta, jossa joukkue on purjeessa 65 minsaa, on tietysti kova suoritus. Onneksi Bruins ei joudu pelaamaan lännen isoja mörköjoukkueita vastaan enempää.

McAvoy alkaa palailla loukkaantumista edeltävälle tasolleen, mikä on aikalailla tärkeä homma!
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Asiallinen seitsemän pelin voittoputki tällä hetkellä, ja allstar-tauon jälkeen ei ole vielä poistuttu kaukalosta ilman pinnoja rekordin ollessa viimeisen kuukauden osalta 9-0-3. Pelkän oivallisen pistetahdin lisäksi ilahduttavat mm. Heinenin herääminen kun pääsi ykköseen ja Debruskin herääminen muuten vain, mm. näiden johdosta ok tehokkuus Pastrnakin puutteesta huolimatta, Halakin synkemmän jakson taittuminen - taas on kaksi voittavaa veskaria - sekä täysi pistepotti aina hankalasta Kalifornian reissusta.

Donato + jämähkö picki tosiaan lähetettiin Minnesotaan vaihdossa Charlie Coyleen. Coylen kotiuttamista on tullut pelaajatyyppinsä puolesta toivottua pidempään, ja toivottavasti tälle Massachusetts-natiiville Bruins-nuttu olisi enemmän mahdollisuus kuin uhka. Tämän hetken tilanteeseen hankinta sopii kuin nyrkki silmään, kun pystyy monipuolisena pelaajana pelaamaan joko keskellä tai oikeassa laidassa, eli kummassa vain Bruinsin aukkokohdassa. Omissa odotuksissa on verrattomasti parempaa yleispelaamista ja kykyä kiekossa pysymiseen kuin mitä noihin kyseeseen tuleviin pelipaikkoihin on tähän mennessä ollut laittaa. Kovasti myös toivon, että Coyle löytäisi uusissa maisemissa hyökkäystehojakin siihen malliin, kuin mitä työkalut antavat odottaa, ja mitä on parhaimmillaan näyttänytkin.

Siinä mielessä myös ihanteellinen hankinta pidemmänkin tähtäimen suhteen, että jos nyt oletetaan Coylen täyttävän kolmosen sentterin tontin (kuten ainakin Cassidy uumoili), ja laitaan tulisi vielä tämän kevään osalta joku rental, niin Coyle ei silti ole tulevaisuudessa sentteriprospektien tiellä. Eli jos ensi kaudella Frederic, JFK tai Studnicka breikkaa kunnolla, niin Coyle voidaan vain siirtää laitaan. Täten Coylen maltillisella cap hitillä vielä ensi kauden jatkuva sopimus on sataprosenttisesti myönteinen asia. Luulisi myös, että jos pelit sujuvat hyvin, saattaa jatkokin paikallista jamppaa kiinnostaa. Ei kuitenkaan ole edes iällä pilattu.

Eli pirun hieno juttu, että Sweeney sai paitsi ratkottua täsmällisen ongelmapelipaikan ja tehtyä tuikitarpeellisen parannuksen joukkueen syvyyspelaajien laatuun, hän myös teki sen muun kuin puhtaan rentalin kautta. Jatkuva sopimus tekee vastineenkin huomattavasti helpommaksi niellä. Donaton menetys kirpaisee, mutta hän ei isosta potentiaalista huolimatta mikään varma kortti ole, ja nykyrungon menestysikkuna saattaa olla hänen suhteensa liian lyhyt. Tässä myöskin vahvistettiin heikkoutta, ja annettiin pois vahvalta osa-alueelta, sillä hyökkäävien ketjujen vasen laita on joka tapauksessa todella hyvällä mallilla riittävän pitkään, kunhan Debruskia nyt ei töhöillä pois mihinkään pelkästään tämän kevään superlaastariin.
 

Knap

Jäsen
En tiedä mitä mieltä olisin tästä treidistä. Laidalle saatiin laatua lisää, etenkin kun Pasta nyt poissa vielä, mutta hinta on mulla erittäin epämieluisa. Menetettiin lupaava oma poika middle-six hyökkääjään, joka tosin myös samasta osavaltiosta. Mä veikkaan, että Donatosta tulee parempi pelaaja, kun Coylesta koskaan ja pelottaa, että tässä on taas yksi niistä "Bruins-treideistä" jota mietitään jälkeenpäin. Ymmärrän toki myös sen, että nyt pitää menestyä ja Donato ei ole siinä ratkaisevassa asemassa. Mutta onko Coyle siihen se ratkaiseva palanen? Mun mielestä ei riitä, etenkin kun sieltä on tulossa kahdella ensimmäisellä kierroksella hyvin todennäköisesti vastaan Torontoa ja Tampaa. Joku Stone olisi muuttanut asioita kummasti.

Coyle on mulle jäänyt noin muuten aina melko HMV-pelaajaksi ja ollut aina "yksi muista" Wildin pelejä katsoessa. Täytyypä kiinnittää Coyleen huomiota seuraavassa pelissä, ehkä tästä voi kehkeytyä jotain hienoa vielä. Eihän se Coylekaan ole kuin 26-vuotias vasta ja sopivan iso jässikkä myös kera suotuisan caphitin.
 

Burgerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Boston Bruins
Mä tykkään lähtökohtaisesti tästä kaupasta. Iso ja monipuolinen kaveri, jolla on hyvä sopimus vielä vuodeksi. Donatosta voi tulla hyvä pelaaja, mutta ainakin toistaiseksi NHL-vauhti ja fyysisyys vaikutti olevan liikaa miehelle. Myöskään ikäeroa Coyleen ei ole kuin neljä vuotta, eli Donatokaan ei ole mikään teinipoika enää. Ollaan kuitenkin tilanteessa jossa toisen tehojen siirtyminen NHL:ään on kysymysmerkki ja toisella on vajaa 500 NHL-matsia vyöllään.

Toisaalta mulla nyt oli hyvä fiilis Rick Nashinkin hankkimisesta. Ainakin nyt maksettu hinta on huomattavasti parempi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Coyle on mielestäni todella hyvä hankinta ja lähti halvalla (tai tämä nyt riippuu vähän siitä, arvostiko Donatoa kuinka korkealle, itse en arvostanut). Coyle on hyvä yleispelaaja, joka täyttää helposti yhden slotin keskikutosesta vahvistaen.

Tietysti mahdollista, että tässä on Jimmy Hayes part2, kotikylän pojalta katoaa paineiden myötä pelihalut, mutta toisaalta Coyle on niin paljon parempi luistelija ja kiekonkäsittelijä, että hänellä on annettavaa jäällä, vaikkei pisteitä tulisikaan.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ymmärrän toki myös sen, että nyt pitää menestyä ja Donato ei ole siinä ratkaisevassa asemassa. Mutta onko Coyle siihen se ratkaiseva palanen? Mun mielestä ei riitä, etenkin kun sieltä on tulossa kahdella ensimmäisellä kierroksella hyvin todennäköisesti vastaan Torontoa ja Tampaa. Joku Stone olisi muuttanut asioita kummasti.

Mielestäni esimerkiksi juuri noihin divisioonan kahteen kovaan verrattuna ei yhden hyökkääjän hankinta riitä millään jos halutaan tosissaan haastaa, oli se pelaaja sitten miten kova tahansa. Kun nyt katsoo vaikka viime pelin kokoonpanoja, niin kolmosketju näyttää paperilla lähinnä huonolta neloselta, vaikka Pastrnakin top6-paikkaa tuurasi Kuhlman eikä kukaan alaketjuista. Kesällä kuitenkin lähti Nashejä kaksin kappalein, eikä tilalle hankittu siinä vaiheessa kuin nelosen jätkiä, ja lisäksi Backesin taso on romahtanut entisestään. Yksi hankittu kärkipelaaja vapauttaisi toki yhden pelaajan pudotettavaksi kolmoseen, mutta se ei yksin riittäisi tekemään kolmosesta uskottavaa.

Oletan siis, että Bruins pyrkii hankkimaan vielä toisen hyökkääjän (mikäli tavoite on oikeasti mennä pitkälle). Jos Tampaa tai Torontoa vastaan ei haluttaisi lähteä altavastaajana, pitäisi tuon tosiaan olla jonkun sortin sateentekijä, mutta tuollaisen tarve ei poista sitä seikkaa, että Coylen tyyppinen hankinta oli myös käytännössä välttämätön paikkaamaan koko kauden ollut selkeä aukko.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Itse en näe Coylea tämän kevään hankintana, vaan ymmärtääkseni kyse on pelaajasta, joka on kiinnostanut toimistoa pitkään ja siten luulisi, että hänellä ajatellaan olevan tulevaosuutta Bostonissa nykyisen sopimuksensa jälkeenkin.

Pointtina siis, että tämä oli enemmän perinteinen hockey trade kuin mikään kevätvarusteluliike. Ajankohta vain sattui näin, koska Wild on ulkona ja Coyle sitä myötä kaupan
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Mikä se sivu oli missä näitä Buyouteja pystyi itse katsomaan? Tuli vaan mieleen Backesin ulososto kesällä, että onko kuinka mahdollinen ja mitä maksaa?
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Coyle on varmaan tulevissa koitoksissa myös laastarina kun joku rungosta pettää(Backes)
Ei ole tosiaan edellisen tärähdyksen jälkeen ollut oma itsensä kentällä ja veikkaan, että seuraavasta on hokkarit naulakkoon ja LTRI- listalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös