Ilmoitukset

Nimimerkki Roger Moore kirjoitti useamman hyvän maun vastaisen viestin yleisurheilun EM-kisojen liveseurantaan. Koska olemme kyseistä käyttäjää huomauttaneet vastaavista viesteistä jo aiemmin, palkitsemme kyseisen nimimerkin kisaurakastaan viikon pelikiellolla.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Ovhj:n kirjoitusoikeudet on poistettu. Hänen viestinsä olivat kieliasultaan heikkoja, eikä tähän asiaan ollut tullut parannusta huomautusten jälkeenkään.

Nimimerkki V-G- huilaa seuraavan viikon syyllistyttään henkilökohtaiseen hyökkäykseen.

Sulje ilmoitus

Boston Bruins 2018–2019

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Knap, 27.05.2018 klo 15.33.

  1. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Meitä on moneen junaan, jotkut tykkäävät uuden kausiketjun avattavan vasta oikeasti kauden päätyttyä, mutta toivottavasti kukaan ei suutu.

    Itsellä taisi edellinen kausi olla pelien seuraamisen puolesta yksi heikoimmista, mutta kuitenkin koosteiden ja muiden apuvälineiden avulla Bruinsin seuraaminen oli hyvillä kantimilla. Kauden alussa en hirveitä odotuksia latonut, eikä käsittääkseni kovin moni muukaan. Joukkue oli keskinkertainen täynnä useita arpoja, eikä asiaa helpottanut untuviikko valmennuksessa, Bruce Cassidy. Mitään ottamatta Cassidylta pois, hieno runkosarjan loppu kun Julien potkittiin pihalle, mutta itsellä oli pinttynyt päähän ajatus uuden valmentajan tuovan aina voittoputken mukanaan. Cassidyn peli oli silti raikasta, niin se oli myös tällä kaudella.

    Boston Bruinsin sopimustilanne ensi kaudelle. Jätin tuohon näkyville, jos oli siirronestävä pykälä tai ELC-sopimuksella. Tiedot kopioitu siis suoraan Capfriendlysta.

    Krejci, David NMC $7,250,000
    Bergeron, Patrice NMC 32 $6,875,000
    Pastrnak, David $6,666,666 $
    Marchand, Brad NMC $6,125,000
    Backes, David NMC $6,000,000
    Bjork, Anders ELC $925,000
    Donato, Ryan ELC $900,000
    Heinen, Danton ELC $872,500
    DeBrusk, Jake ELC $863,333
    Acciari, Noel $725,000

    Krug, Torey M-NTC $5,250,000
    Chara, Zdeno NMC $5,000,000
    McQuaid, Adam $2,750,000
    Miller, Kevan $2,500,000
    McAvoy, Charlie ELC $916,667
    Carlo, Brandon ELC $789,167

    Rask, Tuukka M-NTC $7,000,000

    Runko hyvissä kantimissa. Yksi jossain määrin ylipalkattu on Backes, joka nyt oli tiedossa sopimuksen alusta lähtien jo. Ei todellakaan riippakivi, vaan iso hyöy joukkueelle, mutta ei kuuden miljoonan pahvin arvoinen. Pastrnakin, Bergeronin ja Marchandin pahvit ovat suuri ryöstö, nämä kolme muodostavatkin yhden NHLn parhaimmista ketjuista, joka suuntaan. Kevan Millerin silloinen mitävittua -sopimus näyttää myös melkoisen hyvältä. Ensi kaudella avauksessa on vähintään kuusi pelaajaa ELC-sopimuksella, joista kukaan ei ole mikään neloskentän pelaaja lähtökohtaisesti. ELC-jätkiä pelaavaan kokoonpanoon voi tulla myös Forsbacka-Karlsson ja Trent Frederic, tosin paljon se vielä vaatii.

    RFA:
    Kuraly, Sean
    Grzelcyk, Matt

    UFA:
    Nash, Rick
    Gionta, Brian
    Schaller, Tim
    Nash, Riley
    Wingels, Tommy

    Holden, Nick
    Khudobin, Anton

    Kuralylle ja Grzelcykille jatkot ilman muuta, etenkin Grzelcyk oli aivan erinomainen ja mielellään sitoisin samanlaisen sopimukseen kun esimerkiksi Predators Calle Järnkrokin.

    Pakko myöntää, etten muista minkälaisia huhuja Nashin puolella on nyt ollut, jääkö vai eikö jää. Bruinssin cappi antaisi kyllä periksi antaa vähän extraakin, olisi valmiina se trade deadline vahvistus, eikä helmikuussa tarvitsisi käyttää sitten pelimerkkejä. Brian Gionta voi puolestani lähteä. Tim Schallerille jatko ehdottomasti, olin skeptinen ensimmäisen Schallerin kauden, mutta hyvästihän se pörrää tuolla nelosessa. Riley Nashin pitäisin ehdottomasti, mutta taitaa palkka nousta ja ottajia muuallakin, vuoden sopimuksen vähän kalliimalla ilman muuta, koska Jacobseilla löytyy sitä rahaa. Tommy Wingels palannee Chicagoon. Nick Holden oli hieman pettymys itselleni, ei oikein löytynyt oikeanlaista roolia, joten todennäköisesti hei hei. Kdudobinille jossain huhuttiin kahden vuoden pahvia 1,5 miljoonan AAVlla.

    Marchand - Bergeron - Pastrnak
    DeBrusk - Krejci - Backes
    Donato - Heinen - "Nash"
    Bjork - Schaller - Kuraly
    Acciari

    Chara - McAvoy
    Krug - Carlo
    Grzelcyk - Miller
    McQuaid

    Parasta tässä on se, että joukkue on täynnä kehittyviä pelaajia ja suurin vahvistus taas ensi kaudella on ylläolevien pelaajien kehittyminen, joka voi olla melkoisen suurtakin.

    Varaustilaisuudessa vuoroja melkoisen vähän, koska niillä shoppailtiin mm. Nash. Bruins varaa siis vuoroilla; 57, 77, 88, 119, 212. Toivottavasti draftissa varataan maalivahti, suomalaisista maalivahdeista mielenkiintoinen voisi olla jo toista kertaa varattavissa oleva Lassi Lehtinen.

    Kesällä tuskin hirveämmin Bruins shoppailee, ei vaan ole tarvetta.
     
  2. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    Hyvä ja realismin täyteinen ketjun avaus siinä niin. Nasheistä kummankin voi tosiaan laskea poistuvan vahvuudesta. Parempi pelasi juuri elämänsä kauden, on pelaaja parhaassa iässä ja hakee varmasti maksimitaaloja. Voi nähdäkseni saada 20-30 miljoonaa ja Bruinsin ei kannata siinä sopimuksessa olla osapuolena.

    Vanhemmalla on pää kipeä ja liikaa ikää. Jos Rick jäisi parilla miljoonalla ja parilla vuodella, niin voisihan tuo yhden slotin keskiketjuista täyttää. Tuskin.

    Wingelsin on huhuttu haluavan kotikonnuilleen Chicagoon ja ilmeisesti myös Hawksilla on kiinnostusta joten kiitos moi!

    Kuralylle ja Grzelcykille tosiaan jatkot, ehkä myös Khubbylle seiskavuotinen ja se on siinä. Vapailta joku Riley Nash muutama vuosi sitten tyylinen haku, eli pelaaja, joka selviää sentterinä alaketjuissa. Jos on potentiaalia niin kiva, mutta lähtökohtaisesti kait odotetaan, että Kuraly ottaa askeleen tai sitten joku prospekteista breikkaa.

    Ketjuista sen verran, ei kyllä ikinä tule tapahtumaan, että Marchand Krejcin laidalle. Koska: Bruinsin pitäisi saada enemmän 7 miljoonan Krejcistä irti ja debruskit ja heinenit eivät riitä. Pastrnak taas toimii paremmin Bergeronin kanssa.

    Jos kärkipalikoista haetaan isointa summaa, niin se on #63 ja #46, #88 ja #37.

    Edit: toivottavasti toimistolla ja penkin takana ymmärrettiin edes se, että munat samaan koriin strategia ei toimi pudotuspeleissä.
     
  3. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Bruins päästää Postman, Agostinon ja Giontan vapaille markkinoille. Czarnik RFA, mutta ilmeisesti Czarnik saattaa odottaa muiltakin tarjouksia, mutta myös Bruinssissa jatko mahdollista. Eli ajattelisiko Bruins jopa Czarnikin etua tässä, kun itsellä ei ole niin suurta tarvetta, en tiedä.

    Bruinsin twiitti: Boston Bruins Twitterissä: "Sweeney on Paul Postma, Kenny Agostino, Brian Gionta and Austin Czarnik:“Postma, Agostino, Gionta will not be offered contracts...I think Austin [Czarnik] is intrigued by what may exist elsewhere. We certainly haven’t closed the door. We don’t think he has as well.”"
     
  4. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    Kait Bruinsilla olisi Czarnikin kaltaiselle pelaajalle tarvetta, elikkä siis kolmossentterin roolin mahdollisesti lunastavalle tulokkaalle, mutta liekö uskoa Czarnikiin sen enempää, että ovat valmiita päästämään pois, jos ei jatka kaksisuuntaisella?
     
  5. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    Kirjataan tännekin, että Bruins teki tulokassopparin viime kesän ykkösvaraus Urho Vaakanaisen kanssa. En ole nähnyt kaverin pelaavan, mutta internetin mukaan sohii vasemmalta ja osaa luistella.

    Bruinsin puolustuksen vasen puoli on ehkä se heikompi puoli. Löytyy Chara, Krug ja Grzelcyk. Prospekteja Vaakanaisen lisäksi AHLssä viime kaudella pelailleet Zboril ja Lauzon. Sitten on tietysti veteraaniprospekti Cross, jolla alkaa olla viimeiset paikat ottaa urallaan askel NHLaan. Tuskin ottaa ainakaan Bruinsissa.

    Kesällä voi tietysti tapahtua jtn, esim. Krug on pyörinyt huhuissa ja samoissa Bruins haluaisi vähän enemmän oman pään osaamista vasemmalle puolelle pakistoa. Tuntien NHLn pelaajamarkkinoiden aktiivisuuden voi olla luottavainen, että mitään ei tapahdu.

    Bruinsin näkökulmasta Vaakanainen olisi tietysti hyvä saada opettelemaan pelaamista kapeassa askissa. Vielä kun pelin trendi on kohti jatkuvaa painetta, niin pakeilla kaukalon kokoeron vaikitus pelitapaan vain korostuu. Niitä hetkiä, kun on aikaa katsella, on pohjoisamerkkkalaisessa kiekossa aina vain vähemmän.
     
  6. Noutolokku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
    Mielenkiinnolla saa kyllä seurata Vaakanaisen menoa rapakon takana. Otti viime kaudella Liigassa isoja steppejä eteenpäin. Hyvä luistelemaan ja kiekkovarma pelaaja. Pystyy antamaan paineen alta ekan syötön hyvin lapaan. Välistä ottaa myös roolia hyökkäyspäässäkin.

    Aikalailla siis semmoinen nykyajan nuori kiekollinen pakki. Vähän semmoinen all-around puolustaja, jolla ei ole heikkouksia hirveästi missään - mutta ei toisaalta ole mikään tähtiosaston pelaajakaan. Lie tuohon luisteluun on näillä 18-21-vuotiailla panostettu erilailla kun tuntuu, että nykyään kaikki tuossa haitarissa ovat hyviä luistelijoita? Myöskin puolustajat. Koonsa puolesta pystyy yllättävänkin hyvään fyysiseen peliin, mutta onhan miehenalku vasta 19-vuotta niin sanomattaki selvää, että fysiikka tuosta tulee vielä varmasti kehittymään.
     
  7. Mvpr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Bandwagon
    Boston ilmeisesti kiinnostunut Kovalchukista. Taitaa vain pyynti olla liian kova, taitaa samalla rahalla saada pidettyä kummatkin Nashit?
     
  8. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    Lainaus:
    Kyllä selkeäksi heikkoudeksi sanoisin laukauksen, ei hääppöinen uhka viivalla ollessaan.
     
  9. Noutolokku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
    Lainaus:
    No se kyllä totta. Mutta silläkin pärjää jos saa maalia kohti heitettyä. Tästä on hyvä esimerkki Lindellin Esa. Joskin hän on tuossa hommassa erinomainen. Harvalla on taito saada se sinne maalille asti, josta syntyy ripareita ja muuta hulinaa vs. ohi/plekseihin vedetty veto tai blockiin. Toki Lindell on myös esimerkki siitä, että maaleja on lie turha liikoja odotella :D
     
  10. RecordBreaker25 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, LA Kings, Manchester United
    Laukaus toisaan ei se Urkin vahvuus ole. Mutta muuten kyseessä all-around pakki,joka pystyy roolinsa top-4 puolustajana täyttämään. Tarkkaan tuli pojan otteita viime kaudella seurattua. Alku meni maajoukkueen matkassa tulleen loukin vuoksi pilalle. Alku oli vähän tahmeaa ja muutamia todella pahoja hasardeja kiekon kanssa tuli, mutta se on ihan normaalia. Odottelin Vaakanaiselta enemmän tehopisteitä, mutta Lehterä ei ylivoimavastuuta hirveästi antanut. Sen sijaan oli todella vakuuttavaa nähdä loppukaudesta ja ennen kaikkea pudotuspeleissä hänen tasonsa kentän molemmissa päissä. Väitän jopa Vaakanaisen olleen paras puolustajamme loppupeleissä. Hyvän aihion Bruins tästä saa. Täysin mahdottomana en pidä sitäkään, että aloittaisi syksyllä ylhäällä. Jos näin ei käy, ottaisin ilomielin SaiPaan vielä kaudeksi "kasvamaan".
     
  11. Ni$pekt15 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    BOSTON BRUINS
    Lainaus:
    Eipä oo kummallakaan mitään käyttöä. Molemmat katosivat pleijareissa kuin pieru saharaan ja tarkoitus olisi voittaa pokaali eikä pärjätä runkosarjassa.
     
  12. WhoisJohnny Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
  13. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Lainaus:
    Hyvä hankinta. Hieman kateutta heräsi kun Kahun, Ehliz, Kiselevich ja muut eurooppa arvat ovat siirtyneet uudelle mantereelle, eikä Bruins ollut sainannut ketään tällaista vielä. No nyt tuli, ja hyvä tulikin. Bakos osunut silmiin kyllä arvoturnauksissa Slovakian paidassa positiivisesti, ehkä joku slovakkitietäjä kuten @red.machine tai @vetoo voisi kuvailla jätkää hieman tarkemmin, ja millä avuilla voisi nousta Shown puolelle?

    Sinällään oli hyvä, että Urho signasi jo nyt, pääsee opiskelemaan pientä kaukaloa. En kyllä silti olisi nähnyt pahitteeksi vetää kautta vielä SaiPassa kärkipakkina. Huimat kehtiysaskeleet Vaakanainen vetänyt kyllä, ollut hypetetty superlupaus varmaan 15-vuotiaasta lähtien, mutta oli vielä toissakaudella vaikeuksissa Mestiksessä välillä, mitä pelejä näin. Ainakin bostonilaiset Bruins-fanit ovat innoissaan jätkästä ihan nimensä takia. Oma veikkaus on se, että Vaakanainen voi olla pitkäkin projekti. Voi nousta Shown puolelle jo aikaisin, mutta ehkä ei tee ollimäättöjä, vaan pari kautta menee opetellessa, ennen kuin oppii pelaamaan vahvuuksillaan ja saa itseluottamuksen tekemiseensä. Kiva kuitenkin että suomalaisväriä tuli lisää organisaatioon.

    Kovalchuk huhuille ei kiitos. Toki jos ollaan varmoja miehestä, eikä hän saastuta koppia mitenkään, niin toisihan tuo pientä väriä peleihin omalla henkilökohtaisella osaamisellaan. Ennemmin silti ottaisin Lucicin takaisin, mitä onkin sivuutettu treidispekulaatiot ketjussa.
     
  14. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    En tiedä Bakosista mtn, mutta pelaa oikealta ja jos osaa pelata laidalla, niin on suunnilleen Bruinsin toiseksi kovin oikea laituri Pastrnakin jälkeen. Eli pelaajalta ihan opportunistinen valinta tulla Bruinsiin.

    Toki noista junnuista (DeBrusk, Donato, Heinen jne) joku varmasti joutuu opettelemaan oikealla pelaamisen, kun kaikki eivät vasemmalle mahdu. Donato varmaan jossain vaiheessa yrittää sentterinäkin, mutta vielä taitaa olla liian aikaista.

    Hyökkäykseen on paljon nimiä, mutta aika sekavalta tuo toistaiseksi näyttää ja varmat top6-pelaajat ovat kortilla. Ykkönen ja Krejci.
     
  15. Aitotekonahka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Boston Bruins, Lahen Pelicans
    Matt Grzelcyk ja 2v jatko 1.4 milj$ AAV. Hyvä diili ja 2 vuoden päästä sitte toivottavasti vähä isompaa diiliä kunhan tosta vielä kehittyy sinne varmaksi reilun 20 minuutin mieheksi. Joskus sitte Vaakanainen ja Grzelcyk samaan pakkipariin niin vähä haastetta selostajille.
    Bruins Sign Matt Grzelcyk To Two-Year Contract | NHL.com
     
  16. Pica Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pässit ja Karhut
    Lainaus:
    Hyvä sopimus tosiaan. Osoitti tällä kaudella että pysyy hyvin vauhdissa mukana ja oletusarvo on että menee vielä eteenpäin kokemuksen karttuessa. Toimii myös hyvänä mittatikkuna Zborilille, Lauzonille ja muille nuorille pakeille että mitä se paikan (alustava) vakiinnuttaminen ylhäällä vaatii.
     
  17. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    Tuli rakastuttua Grzelcykiin menneellä kaudella kovaa. Todella fiksu ja hyvämailainen pelaaja. Rajoitteita riirtää, mutta kun pää pysyy ylhäällä ja seuraa peliä hyvin, niin sillä paikkaa paljon heikkouksia.
     
  18. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes, Uruguay
    Lainaus:
    Bakos on isokokoiseksi pelaajaksi suhteellisen hyvä luistelemaan ja kädet ja syöttötaito ovat myös ihan hyvää luokkaa. Laukaus voisi olla parempikin. Millään osa-alueella ei kuitenkaan ole niin hyvä, että varsinkaan NHL:ssä erottuisi edukseen. Todella yllättävä sainaus ja en jaksa uskoa, että nappaa paikan ylhäältä. Olen toki mielelläni väärässä.

    Mikäli Bakos omaksuu vähän "karheamman" roolin, niin jostain nelosketjusta saattaisi ehkä paikan napatakin.
     
  19. Pistelinko87 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko,Bruins,KHL-Jokerit, kansainvälinen jääkiekko
    Boston Bruinsin riveihin varatut pelaajat eilisessä varaustilaisuudessa.

    2.kierros, 57.varaus / Puolustaja Axel Andersson / 18 vuotta / 183cm ja 81 kiloa / Kätisyys: Oikea / Djugårdens IF J20, SuperElit

    Boston varasi siis toisella kierroksella oikealta ampuvan ruotsalaispuolustaja Axel Anderssonin. Andersson on pelannut kaksi mennyttä kautta kotimaassaan SuperElit sarjaa Djugårdenin U20 porukan riveissä. Tällä kaudella sen riveissä syntyi 31 tehopistettä. Myöskin ensi kaudella Anderson pelaa saman joukkueen riveissä. Andersson on pelannut U16 ja U17-maajoukkueen riveissä otteluita. Kaudella 16-17 hän pelasi maaotteluita U17-tasolla kauden aikana peräti 17 ja teki niissä tehot 2+3.

    Andersson on hyvin luisteleva ja liikkuva ja hyvän peliälyn ja syöttötaidot omaava pelaaja, joka on erinomainen puolustaja hyökkäysten johtamisessa. Enemmän ilmeisesti hyökkäävä puolustaja ja suurimmat heikkoudet ovat ilmeisesti fyysisyydessä.

    Andersonia oli ennakoitu 2-3 kierroksen varaukseksi, mutta mielestä hyvä varaus Bostonilta. Rightin kätisyys plussaa.

    3. kierros, 77.varaus / Vasen laitahyökkääjä Jakub Lauko / 18 vuotta / 183cm ja 81 kiloa / Kätisyys: Vasen / Pirati Chomutov, CZE

    Kolmannen kierroksen varaukseksi tuli sitten tshekkiläishyökkääjä Jakub Lauko, joka on itselleni tutumpi nimi. Lauko on pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä, mutta pystyy pelaamaan myös sentterinä. Lauko pelasi jo viime kaudella Tshekin pääsarjaa ja tällä kaudella pelasi vain ja ainoastaan siellä edustaen Pirati Chomutovia. Lauko edusti tällä kaudella Tshekkiä U18 sekä U20-kisoissa. Lauko pelasi U18-kisoissa kärkikentissä ja tehtaili 7 peliin 3+3 tehot. U20-kisoissa Laukon pelipaikka oli neloskentässä ja turnauksessa Lauko onnistui tekemään yhden maalin.

    Lauko on juniorisarjoissa Tshekissä sekä nuorten maajoukkueissa tehnyt kovia tehoja ja hyviä maalimääriä, mutta siltikään suurin Laukon vahvuus ei ole maalien tai pisteiden teko. Lauko tunnetaan kentällä kovana työntekijänä ja nopeana luistelijana. Lauko on hyvä pelaaja erikoistilanteissa ja erityisesti alivoimalla Lauko on aktiivinen blokkaaja ja alivoimantappaja.

    Itse, kun mietin Laukon tulevaisuutta niin luulen, että Lauko on erityisen hyvä varaus Bostonilta. Näkisin Laukolle potentiaalisen paikan tulevaisuudessa Bruinsin alemmissa kentissä. Laukolla on Tshekin liigassa juniorisopimus ja omasta mielestä Lauko voisi pelata vielä 1-2 kautta Tshekissä, kunnes hänet voitaisiin kutsua Bostonin AHL-seuran riveihin.

    4.kierros, 119.varaus / Keskushyökkääjä Curtis Hall / 18 vuotta / 191cm ja 91 kiloa / Kätisyys: Oikea / Youngstown Phamtoms, USHL

    4-5 kierrokselle ennakkoon varattavaksi ennakoitu rightin keskushyökkääjä Curtis Hall draftattiin Bostoniin 4. kierroksella. Yhdysvaltaispeluri on pelannut kaksi viime kautta USHL-liigassa ja tehnyt 113 peliin tehot 20+32. Menneellä kaudella syntyi 31 tehopinnaa. Ensi kaudeksi Hall siirtyy NCAA-yliopistosarjaan. Hallilla ei ole muuta kokemusta USA:n junnumaajoukkueesta, kuin Hlinka Memorial -Cup turnaus ja pari muuta hömppäturnausta. Hallin vahvuuden ovat fyysisyys sekä luistelu.

    Hallille en aseta minkäänlaisia odotuksia, mutta kaipa tuo voisi vahvistaa yliopistovuosien jälkeen Bostonin farmiseuraa ja katsoa, että mihin rahkeet riittää.

    6. kierros, 181.varaus / Puolustaja Dustyn McFaul / 17 vuotta / 188cm / 84 kiloa / Kätisyys Vasen / Pickering Panthers, OJHL

    Toinen puolustajavaraus draftista 6. kierroksella. Ei minkäänlaista käryä, OJHL-liigan tasosta, jonka riveissä McFaul tehtaili 38 peliin 4 maalia ja 15 syöttöpinnaa eli 19 pistettä. Kanukkipakilla ei löydy minkäänlaista kokemusta maajoukkueista ja ensi kaudeksi puolustaja suuntaakin Curtis Hallin tavoin NCAA-yliopistosarjaan.

    7. kierros, 212.varaus / Keskushyökkääjä Pavel Shen / 18 vuotta / 185cm ja 83 kiloa / Kätisyys Vasen / Yugra, KHL

    Aivan loppupäässä draftia Boston varaa mielenkiintoisen venäläispelurin, joka oli viime vuonna jo varattavissa eli on 1999-syntynyt pelaaja. Pelasi menneellä kaudella 29 ottelua KHL:ssä Yugran riveissä ja onnistui tekemään kaksi maalia. Pelasi tällä kaudella ja jo viime kaudella Venäjällä juniorisarja MHL:ää ja molemmilla kausilla siellä tehnyt piste per peli tahtia pinnoja. Shen oli tällä kaudella mukana U20 MM-leirillä, mutta tippui lopulta pois lopullisesta joukkueesta. U20-maajoukkueessa tehoja ei kertynyt kolmeen otteluun. Vaikuttaisi olevan tilastojen perusteella maalintekijä, mutta mitä lyhyen tekstipätkän löysin Shennistä niin on myös hyvä pelinrakentaja jonka vahvuudet ovat hyökkäyspäässä. Shen siirtyy ensi kaudeksi Ufan riveihin ja saa nähdä onnistuuko vakiinnuttamaan paikan KHL:ssä ja pääsisikö vihdoin myös U20-kisoihin mukaan. 7.kierroksen varaukseksi erittäin hyvä!
     
    Viimeksi muokattu: 24.06.2018 klo 16.32
  20. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Draftauksesta olen usein hyvin eriävää mieltä, kun Bruinsin scoutit ovat olleet listoja tehdessään. Toivoisin, että se suurimmalla potentiaalilla varustettu pelaaja varattaisiin, eikä sitä kuka voisi olla tulevaisuudessa rotaatiomies, kun se potentiaalisempi voisi hyytyä jonnekkin DELiin tms. Alakentän pelaajat voi kyllä vaihtaa, kuten myös asennevammaiset pelaajat (Mascherin(=koska ei tehnyt sopparia Floridan kanssa), Merkley tässä draftissa) ja näille esimerkki Evander Kane. Harmi kun Sampo Ranta sivuutettiin, olisi pitänyt mennä jo 2. kierroksella.

    Bruinsin varaukset olivat ihan kohtalaisia kuitenkin. Axel Andersson on minulle tuntemattomuus, mutta sen näissä drafteissa on oppinut, että kun varaa ruotsalaisiapuolustajia, niin osumaprosentti on yleensä helvetin kova. Hyvä luistelija hyvillä offensiivisilla taidoilla, mutta fysiikka rajoittanut varmaan korkeammalla pelaamisen vielä. Bruinssin ja Anderssonin onneksi fysiikka on helpoin korjata, toisinkuin hockey IQ, mitä tältä kaverilta ilmeisesti löytyy ihan hyvin(?). Jakub Lauko oli oma suosikkini. On vakuuttanut kansainvälisissä peleissä, josta hänet oikeastaan tiedänkin. Pelannut kaksi kautta nyt (melkein) kokonaan Tshekin pääsarjassa, joka on loistava suoritus. Tällä kaudella Liigassa ei tainnut pelata yhtään 2001 syntynyttä pelaajaa yli 20 ottelua, niin Lauko pelannut 2016-2017 ollessaan samanikäinen 28 ottelua. Tehot eivät ole mairittelevat, mutta työmyyrä kuten Pistelinko mainitsi raportissaan, joten pelkkä pelimäärä on jo hyvä saavutus. Toisaalta, junioripeleissä on tehnyt jopa hyvin pisteitä, joten voisiko tämä viestiä myös siitä, että aikuisten sarjoissa ei vaan vääntövoima vielä riitä pisteiden tekemiseen, no mene ja tiedä. Pavel Shen on myös uskomaton kaappaus 7. kierrokselta, tällaisista varauksista pidän. On toki vuoden yli-ikäinen, mutta KHLssä pelaaminen viestii ihan hyviä signaaleja. MHL ei ole kovin tunnettu sarja Suomessa, mutta käsittääkseni laadukas sarja se on. Toivottavasti saa täyden kauden KHLssa alleen ja on halukas tulemaan koittamaan myös siipiään Providencen kautta Bruinssiin.

    Onneksi Kovalchuk jäi signaamatta, otan enemmin puolet halvemman Rick Nashin. Toisaalta luin joltain paskasivulta (hockeyfeed tms), että Bruins olisi kiinnostunut Van Riemsdykista. Vaikka paskasivu luultavasti onkin, niin onhan tuossa varmaan perää, Sweeney olisi julkisesti Kovalchukin perässäkin. Pakko myöntää, että olisin minäkin kiinostunut. Ei vielä iällä pilattu, joten pitempi sopimuskaan ei haittaisi, kuhan luvut jäisi maltilliseksi, eli max 6 milliä. Tuolta capista on kuitenkin luonnollista poistumaa ensi kauden jälkeen, Zdeno Chara 5 millin sopimus nyt vähintään pienenee jos jatkaa vielä uraansa, Jimmy Hayesin buy out, joka kyllä helvetin pieni rasitus ja tiedäs vaikka tuo cappikin nousee. Tosin, pitää siellä sorvailla ensi kauden jälkeen Carlolle, McAvoylle, McQuaidille(?), Charalle(?), Heinenille ja Donatolle uudet sopimukset, mutta uskoisin cap spacen riittävän tähänkin. Nyt on tilaa 11,9 miljoonaa, tuohon kuudella miljoonalla viideksi vuodeksi JVR, Schallerille ja Kuralylle alle miljoonan laput niin cappiin jää vielä 4 miljoonaa, kun päästetään loput UFAt ja RFAt kävelemään. 2019 kesällä Charan jatkaessa Zdeno ottaa rakkaudesta lajiin -sopimuksen, McQuaid lähtee menemään Bruinsin pakkiprospectien puskiessa ylös ja näin siellä capissa on tilaa taas n. 10 miljoonaa(+mahdollinen capin nousu) tehdä sopimukset aiemmin mainituille pelaajille. Tämä scenaario estää McAvoyn suoran pitkän lapun, mutta RFA vuosia voisi hyödyntää näin. Tai mikäli McAvoylle halutaan pitkä lappu, niin siitä vaan sitten treidaamaan esimerkiksi JVR tai Krejci, kyllä noita prospecteja on kasvamassa.

    Hyvin on asiat Bruinssilla, mahdollinen UFA-haku veisi oikeaksi contenderiksi, mutta kuhan se ei ole mikään Patrick Maroon. Viimeinen kappale voi olla hieman sekavaa, pahoittelen.
     
  21. Pistelinko87 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko,Bruins,KHL-Jokerit, kansainvälinen jääkiekko
    Boston Bruinsin testileirin kokoonpano näyttää tältä. Tummennetut pelaajat ovat pelaajia, jotka eivät ole Bostonin varauksia tai heillä ei ole sopimusta Bostonin kanssa.

    Goaltenders:

    Kyle Keyser
    Jeremy Swayman
    Dan Vladar

    Maalivahdeista Vladar ja Swayman ovat Bostonin varauksia. Boston solmi tänä keväänä OHL:ssä Oshawan maalilla viime kaudet torjuneen Keyser kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen. Keyserillä ei ollut NHL-varausta. Sopimus löytyy myös Vladarilta Bostonin kanssa, mutta Swayman on tällä hetkellä ilman sopimusta.

    Defensemen:

    Nick Albano
    Axel Andersson
    Phillip Beaulieu
    Victor Berglund
    Daniel Bukac
    Lucas Ekestahl-Jonsson
    Teemu Kivihalme

    Dustyn McFaul
    Urho Vaakanainen
    Nick Wolff

    Puolustajista Nick Albanolla ei ole sopimusta minnekkään, eikä ole myöskään varausta. Albano pelasi viime kaudella NCAA III-sarjaa UMass-Bostonin riveissä. Axel Anderssonilla ei ole NHL-sopimusta, hän on tämän kesän Bostonin 2.kierroksen varaus ja pelaa ensi kaudella Ruotsissa. Philip Beaulieu pelasi tällä kaudella NCAA:ssa tehden pakin paikalta 43 peliin 42 pinnaa. Beaulieulla on jo 22-vuotta ikää eikä sopimusta tai NHL-varausta löydy, mutta voisi olla mielenkiintoinen kokeilu AHL/ECHL riveihin. Viime kesänä 7.kierroksella varatulla Victor Berglundilla on ensi kaudesta sopimus MODO Hockeyn kanssa Allsvenskaniin. Bostonin kanssa NHL-sopimusta hänellä ei vielä ole. Niin ikään viime kesän draftin 7.kierroksen varaus on myös tshekkipuolustaja Daniel Bukac. Mennyt kausi ei hänellä WHL:ssä mennyt kovinkaan hyvin ja hän pelaa ensi kaudellakin siellä. Bukacilla ei ole NHL-sopimusta Bostonin kanssa. Lukas Ekestahl-Jonsson on varmasti monelle tutumpi nimi, nimittäin ruotsalaispuolustaja pelasi viime kaudella TPS:ssä tehden 26 pinnaa. Ekestahlilla ei ole NHL-varausta ja häneltä löytyy sopimus TPS:än kanssa ensi kaudesta. Nashville Predatorsin varaus 2013 5.kierrokselta on myös monelle tuttu. Nimittäin Teemu Kivihalme, joka yllätti kaikki pelaten hyvän kauden Kärpissä. Vahvan NCAA-taustan omavaa puolustaja on kiinnitetty Kärppien toimesta ensi kaudeksi. Dustyn McFaul on tämän kesän Bostonin varauksia ja pelaa ensi kaudella NCAA:ssa. NHL-sopimusta ei ole hänelläkään, mutta SaiPassa menneellä kaudella pelanneella Urho Vaakanaisella on. Vaakanainen saattaa pelata jo ensi kaudella NHL:ssä tai ainakin AHL:ssä. Vaakanainen on siis viime kesän ykköskierroksen varaus. Nick Wolff on 21-vuotias NCAA-puolustaja, jolla ei ole NHL-sopimusta eikä sopimusta minnekkään muutenkaan.

    Forwards:

    Martin Bakos
    Stephen Baylis
    Jack Becker
    Henry Bowlby
    Mitchell Fossier

    Curtis Hall
    Joona Koppanen
    Karson Kuhlman
    Philip Lagunov
    Jakub Lauko
    Tom Marchin
    Cedric Pare
    Pavel Shen
    Oskar Steen
    Jack Studnicka
    Colin Theisen

    Hyökkääjistä Martin Bakos teki kevään aikana 1-vuoden sopimuksen Bostonin kanssa. Stephen Bayliksella on NCAA-tausta ja siellä on viime kaudet menneet. NHL-varausta eikä sopimusta Bostonin kanssa löydy. Jack Becker on kesän 2015 7.kierroksen varaus. Isokoinen rightin sentteri ei tällä kaudella NCAA:ssa pisteillä juhlinut, mutta on mielenkiintoinen pelaaja. Ensi kauden pelipaikasta ei ole tietoa. Henry Bowlby on NCAA:ssa viime kauden pelannut ilman varausta tai sopimusta oleva pelaaja. Mitchell Fossier on hyviä tehoja NCAA:ssa nakuttanut hyökkääjä, jolla ei ole NHL-varausta tai sopimusta ensi kaudeksi. Curtis Hall on tämän kesän Bostonin varauksia, jota ei ole vielä kiinnitetty Bostonin riveihin. Joona Koppanen on 2016 vuoden 5.kierroksen varaus joka pelasi tällä kaudella Ilveksessä. Kävi kevään aikana myös edustamassa Providencea 10 ottelun ajan ja teki tehot 2+0. Teki keväällä 3-vuotisen sopimuksen Bostonin kanssa. Karson Kuhlman hyppäsi NCAA:sta täksi kaudeksi Providencen riveihin. Hänellä on kaksi kautta sopimusta jäljellä ja hän pelaa ensi kaudella AHL:ssä Providencen riveissä. Philip Lagunov pelasi NCAA:ssa tällä kaudella. Venäläishyökkääjää ei ole varattu eikä hän ole Bruinsin sopimuspelaajia. Jakub Lauko on tämän kesän varaus, jolla on ensi kaudella sopimus Pirati Chomutovin kanssa Tshekin pääsarjaa. Boston ei ole häntä signannut. Tom Marchin on taas yksi NCAA-pelaaja, jota ei ole varattu NHL:ään eikä hänellä ole sopimusta Bostonin kanssa. Colin Theisen menee samaan kategoriaan kuin Marchin.

    Cedric Pare on mukana leirillä. Viime kesän 6. kierroksen varaus pelasi viime kaudella 37 pisteen kauden QMJHL:ssä. Ensi kaudeksi Pare hyppää Saint Johnin riveistä Rimouskin riveihin. Pavel Shen on tämän kesän 7. kierroksen varaus. Hänestä voi lukea ylemmistä viesteistä enemmän. Oskar Steen on 2016 6.kierroksella varattu ruotsalaishyökkääjä, joka aloittaa syksyllä jo neljännen kautensa Färjestadin riveissä SHL:ssä. Viime kesän kakkoskierroksen varaus Jack Studnicka kiinnitettiin keväällä kolmen vuoden tulokassoppariin. Studnicka teki tällä kaudella OHL:ssä 72 pistettä toimien Oshawan kapteenina. Studnicka kävi myös pyörähtämässä 5 pelin ajan Providencen AHL-joukkueen riveissä ja 5 otteluun Studnicka teki tehot 1+4. Ensi kauden Studnicka aloittaa Oshawan riveissä näillä näkymin.
     
  22. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Anthony Blidh, Colby Cave ja Sean Kuraly saivat perustarjouksen. Lopuille sitten ruuvaillaan, tai ollaan ruuvaamatta sopimukset muuten.
     
  23. WhoisJohnny Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
    Ilmeisesti Chris Wagneria ollaan tuomassa sisään muutaman vuoden sopparilla ja Czarnik ollaan menettämässä Flamesiin. Wagnerin muistan lähinnä hanskojen tiputtajana, tietäjät voinevat kertoa onko ukolla jotain muutakin annettavaa?
     
  24. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Wagner ja Halak tarttunut haaviin nyt. Wagner tulee energiapelaajaksi tuomaan syvyyttä, ihan ok. Mutta hyi helvetti tuo Halak. 2,75 miljoonaa kääpiöveskariin, jonka sopimus kestää vielä 2020. Olisivat ottaneet Kari Lehtosen ennemmin, olisi nyt vähintään samalla palkalla tullut ja sitä tänne huhuttiinkin.
     
  25. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    John Moore, vasen pakki, 2,75M 5v

    Grzelcyk jää yhdessä McQuaidin kanssa seiskapakiksi tai heipat Krugille.