Boston Bruins 2009-2010

  • 121 697
  • 419

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Runkosarjan loppu on mennyt Bruinsin kannalta monessa mielessä paremmin, kuin olisi voinut pelätä.

Sabres-voitto tietää sitä, että kahdesta viimeisestä pelistä (Canes, Caps) riittää kaksi pinnaa playoff-paikan varmistamiseen riippumatta siitä, mitä muut tekevät. Käytännössä tuo myös riittäisi Capsin välttämiseen ensimmäisellä kierroksella. Ja vaikka Bruins töpeksisi loput pelinsä, on playoff-paikka silti todennäköinen. Esimerkiksi viimeistä paikkaa hallussaan pitävä Flyers ja viivan takana kärkkyvä Rangers pelaavat sarjan loppuun kaksi keskinäistä peliä, ja noista vähintään toisen täytyy olla kolmen pisteen peli (eli mennä jatkoajalle) että kumpikin joukkue voisi ohittaa Bruinsin. Kaikkineen todella monen asian pitää mennä ristiin ja pieleen, että voisi enää käydä huonosti.

Toisekseen Toronton parempi vire keväällä ei lopulta sittenkään riittänyt sijoituksen kohentamiseen. Leafs on varmasti liigassa toiseksi viimeinen, joten Bruins lähtee sen varauksella lottoon kakkossijalta ja pääsee varaamaan viimeistään kolmantena. Kova pelaaja siis pitäisi olla saatavilla ja jopa ykkösvaraukseen on 18,8 % sauma. Kakkosena varataan 42 % todennäköisyydellä ja kolmantena 39,2 %. Mahdollisuudet saada Hall tai Seguin ovat siis varsin hyvät.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Bruins-Sabres 3-1

Tärkeä voitto Sabresista ja jatkopeleihin pääsy on tosiaan tukevasti omissa käsissä. Voiton arvoa ei mielestäni himmennä se että kauden kovin kassari Miller oli huilivuorossa sillä Lalime pelasi ihan hyvin. Erityisen hienoa oli että Bruins tuli takaa ohi ja Buffalo voitaisiinkin laittaa tiukille playoffsarjassa.

Buffalon ainoassa maalissa tupeksi kukas muu kuin wideman ja saikin kuulla yleisön kannustavia buuauksia tämän jälkeen. Kokonaisuutena dw pelasi kuitenkin parhaan pelinsä pitkään aikaan ja voittomaali lähtikin ranteella siniviivalta Sobotkan passista jonka jälkeen buuaukset muuttuivat hurraamiseksi. Mieleen jäi myös yksi hyvä ja oikeaikainen laukauksen blokkaus eikä normaaleja kiekonmenetys-widemaneja tainnut montaa tulla. Tästäkö Bruisille salainen ase jolla yllätetään vastustajat playoffeissa?

Toronto jäi kuitenkin lopulta sijalle 29. vaikka nuori joukkue hyviä otteita esittikin. Leafsilla on kyllä hommassa intoa ja tekemisen meininkiä ja jos ensi kauden maalivahtipeli ei petä samalla tavalla kuin nyt teki niin ihan ensimmäisten joukossa ei toista Leafsin ykköstä päästä varaamaan. Kuten Kentalin edellä antamat lukemat osoittaa niin tämän vuoden draftissa kakkosena varaaminen on todennäköistä ja joka tapauksessa hyvä pelaaja on tulossa ruotuun kävi arvan kanssa miten vaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Buffalon ainoassa maalissa tupeksi kukas muu kuin wideman ja saikin kuulla yleisön kannustavia buuauksia tämän jälkeen. Kokonaisuutena dw pelasi kuitenkin parhaan pelinsä pitkään aikaan ja voittomaali lähtikin ranteella siniviivalta Sobotkan passista jonka jälkeen buuaukset muuttuivat hurraamiseksi. Mieleen jäi myös yksi hyvä ja oikeaikainen laukauksen blokkaus eikä normaaleja kiekonmenetys-widemaneja tainnut montaa tulla. Tästäkö Bruisille salainen ase jolla yllätetään vastustajat playoffeissa?
Eilen paasin taas tauon jalkeen hallille, ja ensimmaisena kieltamatta pisti silmaan miehen hyvat otteet niinkuin sanoit, vaikka kasittamattomasti tupeksikin Buffalon 1-0 maalissa. Silti oli jopa harmi etta miehelle sattui se yksi hassi. Muuten miehen nimenomaan blokkausta, ei kiekonmenetyksia ja yritti valayttaa jopa ahteriaan. Toisaalta eilen ei epaonnistujia ollut Bruins puolustuksessa. Hunwick ja Boychuknorris olivat mielestani kaikkein parhaimmat. Ja varsinkin pari Boychuk - Chara taisi olla jaalla liki puolet matsista.

Pelillisesti naytti ettei Sabresilla ollut jakoa eilen. Ja jalleen jaakiekkomaalin liian pieni koko esti sen, ettei peli ratkennut aiemminkin Bruinsille. Ehka ensimmainen 10minuuttia naytti etta Bruins haparoisi kiekollisena omissa, mutta siita se sitten takaiskun jalkeen lahti sujumaan mallikkaasti. Suurimman miinuksen voisi joukkueelle antaa eilisesta YV:sta. Se oli luokkaa huono. Ja se mika asiassa ihmetytti, siella oli sellaista koostumusta kuin Lucic-Krejci-Wheeler pyorittamassa YV:ta, ja taas tasakentallisin Sturm-Krejci-Satan, missa sentaan onneksi myos Satan on osoittanut heraavansa pleijareita varten. Eilen aika yksilosuorituksella toi Bruinsin tasoihin. En tieda mita Julien sitten mietti noilla koostumuksilla.

Ottelun "hauskin" episodi tuli jalleen kerran Thorntonin toimesta, tosin tapahtuman aiheutti kyllakin Gaustad toiminnallaan aiemmin tilanteessa. Tuuppi Thorntonia poikittaisella selkaan maalin takana laidan vieressa, Shawn vastasi huutoon tiputtamalla hanskat, ja osoitti halukkuutta rehtiin poikapainiin, mutta kakkahousu-Gaustad janisti sitten tasta taysin. Thornton ei jaalla paljon ollut, mutta kun oli niin naytti kylla parhaita puoliaan jalleen jahtaamalla miehia kuin reika paassa. Tuo Gaustad-episodi tapahtui jo suhteellisen varhain.

Maalivahdit onnistuivat molemmissa paissa hyvin. Raskista pitaa vaan todeta etta alkavat hallissa "Its Tuukka Time" T-paidat yleistya.

Lippujen saaminen eiliseen matsiin oli jo oma tapahtumansa, kun pari pvaa sitten stubhubin kautta ne tilasin, toimitus luonnollisest kotiin Fed-exilla. Eilen sitten ilmoittivat etta ovat missanneet minut ja liput on noudettava jostain helvetin kuusesta. Itse toissa koko paivan, joten rakas avopuoliso asialle, joka saikin melkoisen seikkailun aikaan Bostonin alueella jahdatessaan lippuja(mitapa sita ei miehen eteen tekisi), mutta lopulta kaikki hyvin, ja peliin ehdittiin ajallaan. Taisi olla viides kerta StubHubin kautta kun liput ostin, ja kyllahan se aina on luotettava toimittaja ollut.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Buffalon ainoassa maalissa tupeksi kukas muu kuin wideman ja saikin kuulla yleisön kannustavia buuauksia tämän jälkeen.

Wideman menetti kiekon, mutta sitä ennen Hunwick oli jättänyt viivan vailla mahdollisuutta edes taklata vastustajaa. Komea itsensä ulospelaaminen. Sen jälkeen kiekko pelattiin Hunwickia paikanneen ja kiekkoa vastaan lähteneen Bergeronin ohi. Wideman kavensi omalta puoleltaan Hunwickin laitaan. Paille fuskasi, eikä varmistanut kunnolla puolta vaihtaneen Widemanin tonttia (taisi olla väsynyt vaihtonsa loppupuolella). Wideman teki alimpana pelaajana sen mitä pitikin, yritti pelata keskialueelle puretun kiekon laitaa pitkin eteenpäin. Roylla kävi pulla, hän osui ilmassa olevaan kiekkoon pitämällä yhdellä kädellä mailasta kiinni, sai kiekon mukaansa ja sen jälkeen päähitti luistelukisassa Widemanin.

Kyllä tuossa Sabresin maalissa sähellettiin useamman pelaajan voimin ja epäonneakin oli runsaasti. Fanit tietysti näkivät vain sen kuinka Wideman antoi kiekon vastustajalle ja hävisi kaksinkamppailun tilanteessa, johon vastustaja pääsi hyvällä vauhdilla ja siten paremmista asemista. Widemanin ei olisi kuitenkaan pitänyt edes joutua tilanteeseen, hän paikkasi muiden virheitä ja pelasi tilanteen oikein, mutta se ei riittänyt, aivan samoin kuin ei riittänyt Raskin torjuntayritys. Raskille ei maalin jälkeen jostain syystä buuattu...
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Selvästi käytetään eri optikkoa Larzzon :).

wideman tulee vaihdosta kentälle McQuaidin tilalle, on alin mies lähimpänä kiekkoa, vetää huolimattomalla rystyhutaisulla kiekkoa laitaa pitkin eteenpäin jossa on 6-7 kentän kymmenestä miehestä ja samalla kentän toinen puoli on täysin auki ja siellä on ainakin yksi Bruins-hyökkääjä (Paille?).

Tottakai se joka tämän tapahtumaketjun isoimman virheen tekee saa suurimman syyn. Puolihuolimaton rystyhutaisu alimpana miehenä. Lisäksi kiekko pomppi aiemmin sopivasti Bruins-mailojen yli ja Royllä sitten sattui kohdalleen. Aina siellä on kenttäpelaajia katsomassa läheltä tai kauempaa kun vastustaja pistää limpun pussiin, mutta viime aikoina numero kuusi on ollut hyvin usein osallisena.

Maalivahtia voi syyttää jokaisesta maalista, myös tästä. Olisin kuitenkin sitä mieltä että Roy pääsi laukomaan ns. parhaalta paikalta. Montrealissa olisi ehkä buuattu Raskille, Bostonissa ei onneksi näin tehty.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jos nyt oikein aletaan viisailemaan niin ihan varmasti buuattiin molemmille, seka Raskille etta Widemanille tilanteen jalkeen hallissa. Ja jopa alun palkintojen jaossa kuultiin Raskinkin kohdalla buuauksia. Luultavasti nama kuitenkin tulivat Sabresin kannattajilta, joita oli aika runsaasti eilen paikalla. Sanoisin etta toiseksi eniten vieraskannattajia, mita olen taalla nahnyt. Ainoastaan Montreal veti yllattaen TD-gardeniin enemman vieraita.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
wideman tulee vaihdosta kentälle McQuaidin tilalle, on alin mies lähimpänä kiekkoa, vetää huolimattomalla rystyhutaisulla kiekkoa laitaa pitkin eteenpäin jossa on 6-7 kentän kymmenestä miehestä ja samalla kentän toinen puoli on täysin auki ja siellä on ainakin yksi Bruins-hyökkääjä (Paille?).

Tottakai se joka tämän tapahtumaketjun isoimman virheen tekee saa suurimman syyn. Puolihuolimaton rystyhutaisu alimpana miehenä. Lisäksi kiekko pomppi aiemmin sopivasti Bruins-mailojen yli ja Royllä sitten sattui kohdalleen.

Paille ei kyllä tuossa tilanteessa ollut pelattavissa, koska Roy oli ihan liian lähellä ja Paille ihan liian ylhäällä. Roy olisi katkonut paljon varmemmin, jos Wideman olisi jään poikki lähtenyt yrittämään. Roy oli kuitenkin käytännössä iholla kun Wideman kiekkoa pelasi, parin metrin päässä. Luki tilanteen oikein ja sai kiekon taidolla ja tuurilla mukaansa.

Siitä voi sitten vääntää, että kuinka huolimaton Widemanin rystyhuitaisu oli, tai olisiko hänen pitänyt pystyä korjaamaan tilanne kaksinkamppailussa. Roy sai kiekon mukaansa ilmasta rystypuolelta alempi käsi irti mailasta. Ehkä Widemanin olisi pitänyt pystyä kovempaan rystyhuitaisuun, mene ja tiedä. Joka tapauksessa laitaa pitkin pelaaminen oli oikea ja lähes ainut vaihtoehto tilanteessa. Raskille olisi tietysti voinut pelata tai jos Wideman olisi Orr, niin hän olisi voinut myös luistella Royn ympäri ja käväistä tekemässä maalin. Tai jos Wideman olisi Bourque, hän todennäköisesti olisi estänyt Royn maalintekoyritykset, vaikka rystyhuitaisu olisi jäänytkin Royn lapaan. Muttei ole, vaan hän on Dennis Wideman, hidas mutta kömpelö luistimilla ja täysin voimaton kun rystyhuitaisu epäonnistui.

Wideman ei ole meikäläiselle mikään suosikki, eikä ole vaikea myöntää sitä tosiasiaa, että hän pelasi varsinkin alkukauden todella heikosti ja yhä edelleen tekee huonoja ratkaisuja kiekon kanssa ja ilman kiekkoa. Sitä mieltä kuitenkin olen, että Wideman-jahti on käynyt kohtuuttomaksi, semminkin kun kaverin otteet ovat kauden vanhetessa kohentuneet. Virheitä tekevät kaikki, Widemanilta niitä kytätään suurennuslasilla. Sanallakaan ei mainittu kun Chara pelasi itsensä idioottimaisesti pihalle Capsia vastaan Bäckströmin maalissa, tai kun Krejci menettää kiekon puolen tusinaa kertaa putkeen yrittäessään kynäillä vastustajaa tilanteissa, joissa ei harhauttamalla ole paljoa voitettavaa ja syöttöpaikkojakin olisi. Mutta sitten älähdetään, kun Wideman epäonnistuu muiden virheiden paikkaamisessa. Olisin hajonnut viime yönä vaihtoaitiossa, jos olisin ollut Hunwick. Ei ole paljon paskempaa fiilistä kuin se, että tietää muiden kärsivän seuraukset omasta virheestä.

Ja mullahan ei muuten ole silmissä vikaa, vaan päässä :)
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Meillä on selvästi eri viat tässä asiassa :)

Yritin tosissaan tykätä dw:stä vuodenvaihteen jälkeen. Kun aloin entistä tarkemmin seuraamaan otteita kentällä niin sitä huonommalta näytti. Odotuksiin nähden mielestäni "virheet-onnistumiset"-suhteeltaan joukkueen heikoin puolustaja. Toivon että peli paranee ja Sabresia vastaan jäi enemmän mieleen hyvässä kuin huonossa, peliaika ei tule ainakaan vähenemään loukkaantumisten takia.

Mielenkiitoinen peli tulossa illalla kun vastaan asettuu kovassa iskussa oleva Hurricanes. Voitolla taitaisi varmistua pudotuspelipaikka.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ovatko Bostonin fanit pitkävihaisia vai plagioidaanko siellä vancouverilaisyleisöä, kun viime yön koosteessa kuului buuauksia tai tuuauksia Raskin torjuntojen jälkeen? Lisäksi, mikä tilanne oli päällä Bergeronin maaliviivalta pelastaman kiekon suhteen? Missä Rask oli?
 

melon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Boston Bruins
Ovatko Bostonin fanit pitkävihaisia vai plagioidaanko siellä vancouverilaisyleisöä, kun viime yön koosteessa kuului buuauksia tai tuuauksia Raskin torjuntojen jälkeen? Lisäksi, mikä tilanne oli päällä Bergeronin maaliviivalta pelastaman kiekon suhteen? Missä Rask oli?

Itse en kyllä live-streamia mulkoillessani huomannut, että Raskille olisi buuattu. Enkä kyllä keksi mitään syytäkään moiseen, ainakaan kotijoukkueen kannattajilta. Rask on kuitenkin ollut vaikean kauden kenties ainoa valopilkku.

Bergeronin maalivahteilun aikana Rask oli vaihtoaitiossa, koska Carolinalle oli tulossa jäähy. Ilmeisesti Wheelerin huono syöttö hyökkäyalueella oli menossa omaan maaliin ja Bergeron ylimääräisenä hyökkääjänä onnistui pelastamaan tilanteen.
 

ParkTudor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Itse en kyllä live-streamia mulkoillessani huomannut, että Raskille olisi buuattu. Enkä kyllä keksi mitään syytäkään moiseen, ainakaan kotijoukkueen kannattajilta. Rask on kuitenkin ollut vaikean kauden kenties ainoa valopilkku.

Bergeronin maalivahteilun aikana Rask oli vaihtoaitiossa, koska Carolinalle oli tulossa jäähy. Ilmeisesti Wheelerin huono syöttö hyökkäyalueella oli menossa omaan maaliin ja Bergeron ylimääräisenä hyökkääjänä onnistui pelastamaan tilanteen.

Buuaukset kuuluvat selkeästi NHL.comin sivuilla olevassa highlightissakin. Kiinnostaisi myös minua. Ihmeellistä toimintaa, en löytänyt tältä palstalta siihen oikein vastaustakaan. Valaiskaa viisaimmat.
 

Lennu

Jäsen
Suosikkijoukkue
1-3-1
Buuaukset kuuluvat selkeästi NHL.comin sivuilla olevassa highlightissakin. Kiinnostaisi myös minua. Ihmeellistä toimintaa, en löytänyt tältä palstalta siihen oikein vastaustakaan. Valaiskaa viisaimmat.

Eikös tässä ole kyse siitä, että katsojat huutavat "Tuu"? Samoin kuin Luongolle huudetaan "Luu".
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Bruins-Hurricanes 4-2

Luulen (toivon) että tässä on pieni väärinkäsitys, sekä Vancouverin Luongon että Bostonin Raskin osalta.

Vancouverissa ilmeisesti kannustetaan Luongoa torjunnan jälkeen "Luuuuu" -huudolla joka kuulostaa buuakselta. Samaa henkilökohtaisesti ärsyttävää kannustusta käytetään Raskille (Tuuuuuu) ja (molemmille?) Ruuduille (Ruuuuu). Uskon että jos siellä buuataan niin melko varmasti kyseessä on vierasjoukkueen kannattaja (paitsi widemanille buuaa kaikki, paitsi eilen kun olin kuulevinani sarkastista? hurraamista ottelun alussa) .
Korjatkaa jos jollain on tästä parempaa tietoa.

- - - - - - - - -

Playoffpaikka siis varmistui 4-2 voitolla Hurricanesista. Ottelussa ilmeisesti tehtiin NHL:n historiaa kun Bruinsin alivoima onnistui tekemään kolme maalia reiluun minuuttiin (youtube).
Henkilökohtainen suosikkini dw antoi hienon syötön noista viimeiseen ja pelasi muutenkin hyvän pelin, antoi mm. mukavan vanhan ajan lonkkataklauksen Brandon Sutterille. Viime kauden wideman taitaa olla takaisin.


edit: Lafleur tuossa ehtikin samaa kommentoimaan. Buuauksiakin TD Gardenissa kuuluu etenkin Habseja vastaan, yleensä Charalle.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Bostonin yleisö on alkanut buuaamaan yleisesti huonojen suoritusten yhteydessä, IS veikkaajan mukaan koska ovat pettyneitä Cooken kohteluun "kostopelissä". Mutta esimerkiksi Raskin torjuessa tai Lucicin taklatessa ei buuata vaan huudetaan tuuu tai looch.
 

ParkTudor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Eikös tässä ole kyse siitä, että katsojat huutavat "Tuu"? Samoin kuin Luongolle huudetaan "Luu".

Kiitos selvennyksestä. Nyt melkein hävettää...

Olipa muuten Bostonilta vahvaa alivoimapelaamista. Widemanilta myös pari hienoa pommia viime yön ottelussa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Alivoima on ollut koko kauden hyvää ja agressiivista ja kyllähän se erikoiselta näyttää kun alivoimalla painetaan täysiä hyökkäyspäähän.
Carolinalla on paljon hyviä nuoria pelaajia nostettu tällä kaudella ja uskon että ovat taas ensi vuonna pudotuspeleissä. McBain, Boychuck, Dwyer ja Samson ovat ensi vuonna vakiokalustoa, kausi ilmeisesti jatkuu AHl:n pudotuspeissä.

Katsoin juuri nhl.comin ottelukoosteen ja siinä näkyy myös nuo kolme alivoimamaalia hyvällä Hurricanes-selostuksella mutta kannattaa myös vilkaista aiemmin laittamani youtube-linkki jossa äänessä Bruinsin omat selostajat Jack Edwards ja Andy Brickley.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Zach Hamill tekee tänä iltana NHL-debyyttinsä, kun Bruins lepuuttaa avainmiehiään. Hamill pelaa tiettävästi Lucicin ja Wheelerin keskellä. Myös Jeff Penner on kutsuttu farmista ylös ja pelaa. Huilivuorossa ovat Chara, Bergeron, Recchi ja Rask. Siitä voi päätellä, että Thomas aloittaa maalilla ja että Marchand mättää puhelimeensa popcornien sijaan Gatoradea.

Että sinänsä mielenkiintoinen merkityksetön ottelu on luvassa. Vähän harmittaa, ettei ensimmäisellä kierroksella kohdata Capsia, sillä Sabresia ja Penguinsia vastaan tuskin neljä peliä riittää ja Devilsiä vastaan en ole varma edes jatkoonmenosta.
 

Ferris

Jäsen
Että sinänsä mielenkiintoinen merkityksetön ottelu on luvassa. Vähän harmittaa, ettei ensimmäisellä kierroksella kohdata Capsia, sillä Sabresia ja Penguinsia vastaan tuskin neljä peliä riittää ja Devilsiä vastaan en ole varma edes jatkoonmenosta.

Tulkitsinko nyt oikein, jos väitän, että Capseja vastaan olisit odottanut 4-0 voittoa sarjasta?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kiitos selvennyksestä. Nyt melkein hävettää...
Mistäpä noita voi tietää. Minä olisin ihmetellyt vielä enemmän, ellen olisi tiennyt Luongolle luuaamisesta. Tuukalle siis tuuataan. Raaa... olisi kyllä miehekkäämmän kuuloista.
---

Tuosta Bergeronin maaliviivapelastuksesta, käsitin jostain syystä, että purku lähti Carolinan pelaajalta ja siksi ihmetelin, notta sekosiko Rask totaalisesti, vai mistä oli kyse. Siksi suljin pois myös Bostonin siirretyn ylivoiman. Mutta oli sillekin sitten ihan luonnollinen selitys, eli oma epähuomio.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Caps-Bruins 3-4 rl

Nuoriso-osasto pelasi ihan mukiinmenevästi ja runkosarja päättyi Satanin rankkarivispauksella voittoon. Capsin hyökkäysvaunun suti paljon paikallaan tällä kertaa ja Ovechkin jäi maaleitta. Isoa osaa tässä näytteli myös Tim Thomas ja niinpä tämän vuoden Rocket-pytty meni jakoon muille. Thomas oli muutenkin innostunut päästessään välillä pelaamaan ja antoi maalivahdin alueelle tupanneelle Chimeralle kilpikädestä parin pienen jäähyn verran palautetta. Capsin ensimmäinen Seminin toimesta meni helposti mutta muuten hyvä peli.

McQuaid, Penner ja Bodnarchuck pelasivat ihan hyvin kovassa paikassa ja näistä McQuaid tulee taistelemaan ensi kaudella paikasta ykkösessä. Kaikille kelpo minuutit.
Top-6 puolustajista puuttui siis Chara (lepopäivä) ja loukkaantuneet Seidenberg, Stuart ja Ference. wideman taklattiin maalikehikkoon mutta onneksi jatkoi peliä pienen huilin jälkeen.
Yksi asia mistä dw:tä ei voi haukkua on kestävyys: mies saa miltei jokaisessa matsissa kovia tällejä mutta pystyy jatkamaan pelaamista ja on selvästi nostanut tasoaan kauden tärkeimmillä hetkillä. Hunwickin peli on myös ollut nousujohteista ja Boychuck sai selostajilta kehuja Ovieta vastaan pelaamisesta.

Hyökkääjistä Michael Ryder toivottavasti lämpenee ja #73:n lavasta lähti kaksi ensimmäistä maalia. Jatkossa vastaan asettuu kauden paras maalivahti Miller joten kierrä termostaatti punaiselle Ryder.

- - - - - -

Jatkoon selvittiin siis sijalla kuusi ja vastaan asettuu Buffalo Sabres. Täytyy myöntää että mieluisin vastus noista Sabres oli ja joku päivä sitten saadun voiton jäljiltä henkinen etu on toivottavasti Bruinsilla.

Kauden mittaan pelattiin kuusi peliä seuraavasti:

Bruins-Sabres 4-2 (7.11.09)
Sabres-Bruins 1-2 ja (20.11.09)

Sabres-Bruins 2-1 (29.1.10)
Sabres-Bruins 2-3 rl (9.2.10)
Bruins-Sabres 2-3 (29.3.10)
Bruins-Sabres 3-1 (8.4.10)

Kuten näkyy niin tasaista on ollut ja runkosarjassa meni Bruinsille voitoin 4-2.

- - - - - -

Sarja käynnistyy perjantaiyönä ja pelit pelataan nhl.comin mukaan seuraavasti:
(liekö +7h oikea aikaero?)

Thursday, April 15 at Buffalo, 7:00 (pe klo 02.00)
Saturday, April 17 at Buffalo, 1:00 (la klo 20.00)
Monday, April 19 at Boston, 7:00 (ti klo 02.00)
Wednesday, April 21 at Boston, 7:00 (to klo 02.00)

*Friday, April 23 at Buffalo, 7:00 (la 02.00)
*Monday, April 26 at Boston, 7:00 (ti 02.00)
*Wednesday, April 28 at Buffalo, 7:00 (to 02.00)
 

Sambody

Jäsen
Aijjai. Tuloillaan on maalivahtien taisto parhaimmasta päästä. Vezina-Miller vs rookie-Rask. Tosin on sanottava, että on maalien teossakin pieni ero. Sabres teki liigassa 10. eniten maaleja(2.82/peli) ja Boston vähiten(2.39/peli). Tässä otteluparissa kyllä sympatiat kääntyy vahvasti Bruinsin puoleen. Nyt Wideman hereillä!
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Itse olisin mieluiten kohdannut avauskierroksella Capsin, kuten jo todettua ja nähtyäkin, mutta Sabres on ihan hyvä vastus myös. Positiivisia puolia Sabresissa on se, että Bruinshyökkääjät eivät pysty pahemmin vaikuttamaan Millerin tähtistatukseen, ja että Sabresin rosteri ylipäänsä ja ratkaisupelaajat varsinkaan eivät ole kovin kokeneita loppupeleissä (vrt. Pens, Devils). Puolustuksen hyökkäysvoima on Myersia lukuunottamatta melko olematonta ja Myerskin on rookie.

Runkosarjalähtökohdat sopivat Bruinsille viime kautista paremmin, sillä nyt ei pitäisi olla asenteen ja valmistautumisen kanssa ongelmia. Sabres on runkosarjan puolesta ennakkosuosikki ja Bruins ei ole saanut tällä kaudella mitään liian helpolla. Joukkue on joutunut tekemään jokaisen maalin eteen perkeleesti töitä, joten olettaa sopii, ettei maalien ja voittojen oleteta tulevan ilmaiseksi jatkossakaan.

Bruinsin peli on ollut viime viikot ihan suht' hyvin kuosissa. Joukkue on pääsääntöisesti luonut enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja ja hallinnut tapahtumia kaukalossa. Samaa ei voi sanoa runkosarjan 70:stä ensimmäisestä ottelusta. Ainoa huolenaihe on se, että kiekko on maalintekopeli ja että Bruins ei ole maalintekojoukkue. Pilven hopeareunus löytyy kenties siitä, että pleijareissa maalit syntyvät nähdäkseni enemmän työllä kuin taidolla. Bruins on laskelmieni mukaan tehnyt kauden aikana 4 maalia taidolla, joten dramaattista pudotusta maalimääriin ei pitäisi olla luvassa.

Pähkinänkuoressa: vaikka kausi on tähän saakka mennyt niin kuin on, niin silti sitä näin suuren tanssin kynnyksellä kuvittelee tien olevan raivattavissa päätyyn saakka. Jänskättää. Vähän myös sen vuoksi, että nähdäänkö tällä kaudella enää Bruinsmaaleja.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Varaustilaisuuden ensitahdit lyötiin Draft-lotteryssä jossa Bruins säilyi sijalla kaksi. Kesselistä saadut tämän vuoden varaukset ovat siis #2 ja #32.

Boston Globe esittelee kuusi mahdollista ensimmäisellä kierroksella varattavaa pelaajaa ja antaa nykyisen tai entisen pelimiehen nimen johon verrattavissa junnu voisi olla Bruins potential draft picks artikkelissa.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Onnittelut Bostonille kakkosvarauksesta ja Seguinista tai Hallista. Aikamoisen lottovoiton Chiarelli sai, sillä tuskin kukaan uskoi ennen kauden alkua Leafsin jäävän toiseksi viimeiseksi - playoffien ulkopuolelle joukkuetta toki ennustettiin, muttei sentään ihan noin pohjalle. Nyt täytynee vain toiveikkaana odottaa, josko yllämainitusta kaksikosta kehittyisivät 2010-luvun Daigle ja Stefan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös