Boston Bruins (2.) – St. Louis Blues (3.), Stanley Cup-finaalit 2019

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Hieno tasonnosto nuoteilta. Kukas muuakaan kuin Carlo - Krug parivaljakko hassailee omissa ja nuottilaiset kuittaavat. Nemon ansaintologiikka ja skill hoki kunniaan. Tästä on hyvä ponnistaa työpäivään. Tärkeä voitto ja sarja tasan.
 

Plager

Jäsen
Suosikkijoukkue
St.Louis Blues
Bruinsilta tämän kevään huonoin esitys ja silti nuottilaiset vain niukasti jatkoajalla onnistui tekemään voittomaalin.
Myös mielenkiintoisia taktiikoita nähtiin, sillä ainakin kaksi Bruins pelaajaa saatiin visiitille lääkärin luo, joista toisella luultavasti aivotärähdys. Tämän lisäksi myös Raskia ajeltiin kaksi kertaa pelissä. Selkeästi nuottilaisten taso ei muuten riitä vaan pitää tahallaan yrittää teloa vastustajan pelaajia. Hävettäisi olla Blues fani.
Vähän väsynyttä provoamista.

Parempi peli nuoteilta verrattuna edelliseen ja voittotili auki. Vieläkin jäi parannettavaa lauantaille ja eiköhän silloin esitetä kauden paras peli siihen mennessä. Let’s go Blues!
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osat sitten vaihtu ja vielä vähän päälle. Kahden pelin jälkeen 1-1. Oikeastaan aika odotettu tilanne. Pelit sitten puolestaan olleet kaikkea muuta kuin odotettuja. Toinen vei toista ja toinen toista. Virheitä virheiden päälle. Rask ollut kyllä hyvä, hieman pelkäsin pään kestävyyttä, mutta ne onkin näköjään muut miehet keiden päät ei kestä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Nyt varmaan John Moore kaivetaan naftaliinista kun Reltzykki loukkaantui.
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Piti ihan 2 otteeseen katsoa tuo viimeinen maali. Carlo ensin yritää itä-länsi syöttöä omista kun Schwartz painostaa ja menettää kiekon, toisen kerran Carlo menettä paineen alla kun laittaa surkean avauszipin omista. Hyvin nuottien 1-ketju osasi haistaa veren kun Carlo - Krug on kentällä.

Täytyy nostaa hattua kapteenille joka seisoi screenissä Raskin edessä. Harvoin näkee, että pakki nousee vastustajan maalin eteen. Loistava pelinluku kapteeniltakin.
 

Ralph

Jäsen
Myös mielenkiintoisia taktiikoita nähtiin, sillä ainakin kaksi Bruins pelaajaa saatiin visiitille lääkärin luo, joista toisella luultavasti aivotärähdys. Tämän lisäksi myös Raskia ajeltiin kaksi kertaa pelissä. Selkeästi nuottilaisten taso ei muuten riitä vaan pitää tahallaan yrittää teloa vastustajan pelaajia. Hävettäisi olla Blues fani.
Onhan tuo outoa, että joku kehtaa fanittaa joukkuetta, joka uskaltaa taklata. Vähän kuin joku kehtaisi kannustaa Brad Marchandin joukkuetta. Miksei muuten Robert Thomas tänään pelannut? Saatiinko hänet viime pelissä lääkärin luo, vai miten tuo asia pitäisi ilmaista.

Tuossa ei edes ole mitään mun omia mielipiteitä vaan pelkästään faktoja?
Mihin perustat faktan, ettei Bluesilla selkeästi taso riitä?
 

Smitty#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars
Tutti suuhun ja nukkumaan Dougie. Kyllä se elämä vielä paistaa sinnekin.
 

Smitty#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars
Hävettäisi olla Blues fani.
Hävettäisi olla ylimielinen ihmiskyrpäfani joka käyttää kaiken energiansa provoiluun ja vastustajan dissaamiseen. Ookko millon viimeks peiliin kattonu?
 

Ralph

Jäsen
Ei taida olla Boston Bruins Brad Marchandin tai keneenkään muun Bruins-pelaajan joukkue.
Jos Bruins ei Marchandin joukkue, niin missä hän sitten pelaa? Viimeksi kun tarkisin Marchand oli vielä Bruinsissa.

Mihin perustat faktan, ettei Bluesilla selkeästi taso riitä?
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Yllättävää miten pimennossa Karhujen isot nimet on edelleen. Eikä mielestäni ees mitenkään pimennettyinä, vaan ihan oma peli sakkaa. Brad käy kuumana, mut vielä malttaa olla kääntämättä sitä vastustajiin vaan hakkaa lähinnä pleksejä ja laitoja. Saa nähdä miten käy jos kolmosessa kulkee yhtä kehnosti. Pasta on suorastaan paska just nyt, Bergy joutuu sitten varmistella näitä kahta sankaria. Tosin taidettiin siellä jo ketjujakin sotkea. Krejci sentään suojaa kiekkoa totuttuun tapaan, mut ei nyt saa loistopaikkoja rakennettua. DeBruskilla ei ihan niin paljoa virtaa, liekö se aloituksessa saatu napautus hidastaa.

Coyle, Acciari ja Kuraly pitävät nyt hyökkäystä elossa. Ilahduttavasti myös ruotsalaiset antavat upean panoksen siihen. Kerrankin trade deadline -hankinnat osui.

Mutta niin, kyllä tässä tavallaan nyt huoli herää. Eikö tän parempaan pystytä? Kyllähän toki melko tasoissa mennään ja näin ollen pomput voi kääntyä kelle vaan, mut mielestäni potentiaalia pitäis löytyä paljon parempaan jolloin se onni paremmin hankitaan. Epäilemättä vihut miettii ihan samoin. :)
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Bostonin 1-ketju finaalisarjassa tällä hetkellä Marchand -2 , Bergeron -2, Pastrnak -3
 

Smitty#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars
Bruins pelaa kauden huonoimman pelin viidellä puolustajalla ja Blues voittaa vasta jatkoajalla.
Taisitte kyykätä kauden avauksessa Washingtonille nätisti 7-0 että sillai. Vai tarkoititko sittenkin, että Boston ei ole aiemmin tällä kaudella pelannut noin huonosti viidellä puolustajalla? Melko absurdia tekstiä sikäli kun 99% kaudesta pelataan kuuella pakilla.
 

Smitty#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars
Bostonin 1-ketju finaalisarjassa tällä hetkellä Marchand -2 , Bergeron -2, Pastrnak -3
Cassidy vois kertoo pojille et siel on Stanley Cup-finaalit käynnissä!
 

Pica

Jäsen
Sellaiset talkoot tällä kertaa. Blues paransi hieman kuten odotettiin mutta Bruins oli heikko. Ansaittu voitto vierasjoukkueelle ja tavoite ainakin toisen pelin ryöstämisestä toteutui. Onnittelut St. Louisin organisaatiolle ensimmäisestä finaalivoitosta.

Aika raskasta katsoa Bostonin ykköskentän laitureita tällä hetkellä. Kotijoukkueesta on turha alkaa luettelemaan nimiä, täysi ohipeli miltei kaikilta. Leuka rintaan ja kohti kolmospeliä.
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
jäin myös oottamaan niitä paljon puhuttuja McNorriksen, Krugin ja Carlon paineistuksia ja omassa päässä helisemistä;D;D Loppujen lopuksi aika paskasti saivat paineistettua, vaikka piti tulla hevi geimiä lännen tyyliin.
Ei tarvinnut kauaksi odotella Carlon helisemistä omissa.

Tässä vielä OT kokonaisuudessaan jos et ole vielä löytänyt. (3:52) Alkaa Carlon hazzaamiset omissa.

https://www.youtube.com/watch?v=kQY6KHqne0k
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Aika pannukakku tuntuu näistä finaaleista tulevan. Surkeaa peliä, kun Bruins on laskenut Bluesin tasolle. No, mestarista ei ole epäselvyyttä, vaikka Blues nyt tämän yhden voiton saikin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Blues oli selvästi parempi joukkue. Bruins lopetti luistelun ja nopean kiekonliikuttamisen, mikä sopi varmasti erinomaisen hyvin vierasjoukkueelle. Sitä kautta Blues pelasi vahvuuksillaan, Bruins ei. Lopputulos on yhtä oikeutettu kuin ekan matsin jälkeen silloin Bruinsille.

Pelin toisen puoliskon ajan Bruinsin pelaajilla oli todella isoja vaikeuksia päästä Bluesin hyökkäysalueelle ja rakennella kunnollisia maalipaikkoja. Toki siellä oli kolmannen erän lopussa esim. se Pastrnakin todella hyvä paikka suoraan aloitusvoiton jälkeen, mutta toisaalta Bluesilla oli jo ennen jatkoaikaa esim. Edmundsonin (?) tolppa ja monia muitakin kohtuullisen laadukkaita paikkoja. Ihan tällaisilla otteilla kannua ei Bostonin pelaajat kuitenkaan nostele.

On kyllä heikkoa tuo Marchandin oman pään tekeminen, kun se on maksanut jo kaksi maalia tässä ottelusarjassa. Ihan käsittämätön höntyily siinä 2-2 tasoitusmaalissa, kun ilman sitä tilanteesta olisi tullut vain 2 vs. 2 hyökkäys. Marchandin piti päästä kuitenkin kiinni samaan mieheen, jota Chara oli jo ottamassa. Ekassa matsissa Marchand unohtui katsomaan peliä nurkassa eikä pitänyt omaa miestään (maalintekijää) kiinni. Siihen päälle vielä jotain selän takaa syöttöjä, joista tulee helposti ylivoimahyökkäyksiä vastustajalle. Niitä voi tehdä ehkä runkosarjassa, mutta finaaleissa ei olisi kyllä ihan hirveästi varaa antaa löysää vastustajalle. Jossain kohtaa täällä tai HFBoardsilla joku yksittäinen kirjoittaja taisi jopa heittää Marchandin mukaan Selke-keskusteluun. Ainakaan nämä pudotuspelit eivät ole antaneet siihen mitään perusteita (tosin perusteet Marchandin Selkeä vastaan taisivat löytyä jo siinä aikaisemmassa keskustelussakin).
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
doping ja viivat
En ymmärrä miten jotkut näkivät Bruinsin pelanneen huonosti. Ei pelannut. Finaaleiden kakkonen oli heittämällä yksi Bruinsin tämän kauden kovatasoisimpia otteluita.

Kaksi todella hienoa joukkuetta vastakkain finaaleissa. 35 äijää pelaa nöyrästi joukkueelle ja se yksikin suurimman osan ajasta. Mitään ei saa ilmaiseksi, tila ja aika on tiukassa. Vähän kun hautoo, niin varmasti sattuu.

Bluesille ansaittu voitto. Bruinsilla oli riittävästi paikkoja voittoon, mutta koko kolmannen erän kiekko tuntui pomppivan Raskin maalin ympärillä ja oli melkoista tuuria, ettei kukaan Blööspelaaja siihen ratkaisevasti osunut. Jatkoaika olikin sitten yhtä päätä, toisessa kopissa oli nähtävästi päätetty, että käy miten käy, paineistetaan riskillä maaliin saakka.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
En ymmärrä miten jotkut näkivät Bruinsin pelanneen huonosti. Ei pelannut. Finaaleiden kakkonen oli heittämällä yksi Bruinsin tämän kauden kovatasoisimpia otteluita.
No, sanotaanko niin, että viimeisen 30 minuutin aikana olivat Bruinsin laukaukset ja maalipaikat todella vähissä. Siihen asti ihan tasainen matsi ja hyvää peliä Bruinsilta.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
doping ja viivat
Jossain kohtaa täällä tai HFBoardsilla joku yksittäinen kirjoittaja taisi jopa heittää Marchandin mukaan Selke-keskusteluun. Ainakaan nämä pudotuspelit eivät ole antaneet siihen mitään perusteita (tosin perusteet Marchandin Selkeä vastaan taisivat löytyä jo siinä aikaisemmassa keskustelussakin).
Marchandilla on Selke-tilastot, mutta eihän hän nöyrästi ole kevään 2011 jälkeen pelannut, vaan se on juuri tuollaista riskinottoa joukkueen kustannuksella. Runkosarjassa toimii ja pudotuspeleissäkin Leafsia vastaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
doping ja viivat
No, sanotaanko niin, että viimeisen 30 minuutin aikana olivat Bruinsin laukaukset ja maalipaikat todella vähissä. Siihen asti ihan tasainen matsi ja hyvää peliä Bruinsilta.
Eihän koko ottelussa ollut hirveästi a-luokan maalipaikkoja. Ja Bruinsin pelitapa on nykyään vähän tuollainen, ettei mitään viivalaukauksia edes haeta, vaan pyöritään niin kauan että syntyy kunnon tilanne/ei synny mitään.

Blues mättää kiekkoa viivasta ja pienistä kulmista, mutta eipä Raskin kovin montaa perustorjuntaa kummempaa tarvinnut tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös