Bodomjärven kolmoismurhat

  • 204 041
  • 1 306
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoon A-juniorit, Mathias Klockars (MMA)
Ziggy kirjoitti:
Mun mielestä noi Gustafssonille maksettavat korvaukset ovat lähes vitsi suhteessa siihen että miten vakavasta rikoksesta häntä epäiltiin sekä siitä että hänellä on kuitenkin murhaajan leima otsassaan koko loppuelämän ajan.

Muistaakseni kun STT uutisessaan epäili Jari Räsästä dopingin käytöstä niin he joutuivat maksamaan korvauksia yhteensä yli 1,5 miljoonaa markkaa. Tai enpä muista joutuiko STT maksamaan koko summaa, mutta suunnilleen tuon verran korvauksia vaadittiin.

kyllä kyllä...totta kai kuuluu ajatella, että nisse on syytön. Silti ihmetyttää, että Suomen poliisi lähti tutkimaan asiaa vielä vuosikymmenten jälkeen. Ja se että, miksi nisseä ei niitattu, kun murhaaja muuten teki niin selvää jäkeä?

Että toisaalta joo...ansaitsee korvauksensa, koska ei ole pystytty näyttämään toteen, että nisse on murhat tehnyt. Toisaalta...aika kamalaa, jos murhamiehelle maksetaan satoja tuhansia!...no syytön ja sillä sipuli. No kylmäverisen oloinen kaveri...ei panikoinut oikeudessa.
 
Sistis kirjoitti:
Osittain aiheeseen liittyen: Bodominjärven murhista kirjoittanut, ja Hans Assmannia syyllisenä pitänyt professori Jorma Palo on kuollut. Melanooma vei lopulta voiton.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200606054620886_uu.shtml

Nisse-kirja jäi sitten Jorman viimeiseksi työksi.

Mahtaa muuten Jormaa ottaa tuolla yläkerrassa kupoliin, kun hänelle viimeistään nyt valkenee, että tuli elämänsä viimeiset vuodet puolustaneeksi murhaajaa.
 
Tinke

Jäsen
Sivuverkko kirjoitti:
Oikeudellisesti olet ihan oikeassa.

O.J. Simpson oli myös syytön mies - oikeudessa.
Sen verran on todettava tähän, että kyllä syyttäjällä oli niin haparat todisteet, että juristipiireissä ihan ihmetellään miten niillä on voitu edes lähteä syyttämään ketään.
 
kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sivuverkko kirjoitti:
Nisse-kirja jäi sitten Jorman viimeiseksi työksi.

Mahtaa muuten Jormaa ottaa tuolla yläkerrassa kupoliin, kun hänelle viimeistään nyt valkenee, että tuli elämänsä viimeiset vuodet puolustaneeksi murhaajaa.

Jorma Palo oli oman tiensä kulkija. Eräänlainen kapinallinen. Vastavirtaan kulkija. Rehellinenkin.

Eräässä haastattelussa hän sanoi kuoleman jälkeisestä elämästä: "Minä elän kuoltuani vain läheisteni sydämessä." Hänhän oli tunnettu ateisti.
"Kaikki oma tietoisuus katoaa, kun ihminen kuolee,"- oli myös hänen sanomaansa. "Kuoleman jälkeistä elämää ei ole." Siinä Jorma Palon sanomisia.

Lainasin siksi "Sivuverkkoa" koska myötäilen hieman häntä. Hänhän nimenomaan laittaa Jorma Palon ajattelemaan vielä kuoltuaankin. "Mahtaa Jormaa ottaa kupoliin nyt."

Jokatapauksessa, mikäli kuoleman jälkeistä kaikki totuudet avaavaa ajattelua on,- hän nyt tietää, oliko Espoon kihlakunnanoikeuden päätös oikea, vai väärä.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Pantse67 kirjoitti:
Olen tässä pitkin päivää pohdiskellut ko:n päätöstä. Ongelmahan tässä on se,
että vaikka Nisse vapautettiin (ellei tuomio hovissa muutu), niin usko hänen syyllisyydestään tulee elämään vahvana niin kauan kuin mies elää ja vielä hänen kuolemansa jälkeenkin.

Asiassa on liian paljon selvittämättömiä seikkoja, joita käräjäoikeus ei kyennyt perusteluissaan vakuuttavasti kumoamaan tai joihin se ei ottanut lainkaan kantaa.

1. Miksi Nisse jätettiin henkiin?

2. Miksi Nissellä oli muita selvästi vähäisemmät vammat?

3. Miksi kengät piilotettiin ja miksi eri paikkoihin?

4. Miksi Nisse löytyi ruumiskasan päällimmäisenä?

5. Miksi Nisselle tuli muistinmenetys?

6. Miksi Irmeli ylitapettiin eli puukotettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen
ja muita ei?

On selvää, että annetulla näytöllä Nisseä ei saatu kiipeliin, mutta silti
vahva epäily Nissen syyllisyydestä jää elämään...

Esitänpä minäkin ehdotukseni kun kukaan ei näemmä ole tarttunut pohdintoihisi. Yritän esittää eri vaihtoehtoja siksi ettei minulla ole perusteltua kantaa syyllisestä.

1. a) surmaaja/ surmaajat tuli esim. lintubongareiden yllättämäksi ja työ jäi kesken.
b) surmaaja/ surmaajat ei tiennyt N.G.:n jääneen henkiin. Nilsin vammathan olivat vakavia.
c) henkiinjäänyt on syyllinen.

2. a) kts. edellinen a.
b) tekijä vammauttanut itsensä.

3. a) useampi tekijä, jotka hajautuneet.
b) tutkijoiden harhauttamiseksi (yksi tekijä).

4. a) koska Nisse (uhri) on jäänyt henkiin ja kyennyt raahautumaan ennen löytämistä.
b) koska Nisse (syyllinen) on käynyt jossain.

5. Riippumatta Nissen syyllisyydestä tapahtuma on ollut liian suuri trauma mielen käsiteltäväksi -> defenssi

6. a) kertoo teon silmittömyydestä.
b) kaksi tekijää joista toinen ollut Nissen kimpussa ja toinen Irmelin kimpussa.
c) syyllinen on tuntenut uhrinsa ja raivon vallassa vielä puukottanut.

Vaihtoehtoja saattaa olla vielä useampiakin mutta mitään yksittäistä teoriaa ei kyetä osoittamaan tai todistamaan todeksi.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mielenkiintoinen tapaushan tämä Bodom on. Saadaanko murhaajaa koskaan kiinni vai lopetettiinko tutkimukset kokonaan kun homma ei ratkennutkaan. Itse mietin että Nisse saattaa olla hyvinkin syyllinen sillä tapahtumat ja todisteet antavat osviittaa tähän suuntaan. Mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista... Jään odottelemaan ja toivomaan että tapahtumista tehtäisiin myös elokuva jossain välissä...
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Jään odottelemaan ja toivomaan että tapahtumista tehtäisiin myös elokuva jossain välissä...

Bodomjärven murhistahan on tehty elokuva. Nimeltään taisi olla Bodom. Pääosissa muistaakseni ainakin Juha Muje ja Mari Rantasila. Tuli tv:stäkin n.1½ vuotta sitten. Mielestäni aika hyvä pätkä, kannattaa ehdottomasti katsella jos aihe kiinnostaa. Vaikka tuskimpa tuota leffaa ihan perinteisimmistä videovuokraamoista löytää.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Edellisestä viestistä tähän ketjuun kulunut kohta 11,5 vuotta. Vieläkö palstalaiset ovat miettineet tätä tapausta? Ketä pidetään syyllisenä nykyään ja miten oletetaan tapahtumien menneen? Onko aika muuttanut mielipiteitä?

Itse olen aina n. 4 vuoden välein palannut tähän mysteeriin uudestaan ja tonkinut netin läpi tästä ja sitten taas kyllästynyt, kun ei mitään uutta ole ilmennyt ja ei kai enää ilmenekään, ellei jotain ihmeellisiä tutkimusmenetelmiä keksitä. Epäilin aikanaan että Gustafsson on tähän syyllinen. Sittemmin kioskimies vaikutti epäilyttävimmältä, mutta ehkä tapahtumien kulun saa kuitenkin parhaiten sopimaan Gustafssonin piikkiin.

Tänä vuonna on uutisoitu, että dna-tutkija Jari Louhelainen haluaisi tutkia tuon rikospaikalta löytyneen tyynyliinan vielä. Olisihan tuokin mielenkiintoista, mutta aika epätodennäköistä on, että liinan mahdolliset jäljellä olevat veret ja spermat kertoisivat mitään ratkaisevaa.

Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Niin, tämä jannuhan selvitti kumppaneineen että Aaron Kosminski oli Viiltäjä-Jack. Tostahan nousi sitten haloo Lontoossa kun niin moni taho pelkäsi menettävänsä tuloja kun mysteeri selvisi. Aika hyvinhän tuo on onnistuttu sivuuttamaan mediassa. Ihme ettei Suomessakaan kummempaa kohua noussut, vaikka onhan Louhelainen itsekin todennut että eihän se 100% tarkoita että Kosminski on murhaaja vaikka tämän dna:ta yhden ruumiin kledjuista löytyikin. Vähän off-topic, mutta kyllähän tuon Bodominkin selviämisen luulisi mahdollista olevan.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Itse olen aina n. 4 vuoden välein palannut tähän mysteeriin uudestaan ja tonkinut netin läpi tästä ja sitten taas kyllästynyt, kun ei mitään uutta ole ilmennyt ja ei kai enää ilmenekään, ellei jotain ihmeellisiä tutkimusmenetelmiä keksitä. Epäilin aikanaan että Gustafsson on tähän syyllinen. Sittemmin kioskimies vaikutti epäilyttävimmältä, mutta ehkä tapahtumien kulun saa kuitenkin parhaiten sopimaan Gustafssonin piikkiin.

Gussehan tutkittiin ja kuulusteltiin silloin aikoinaan hyvinkin tarkasti ja läpäisi seulan, vaikka jossain taisi sanoakin, että tehty mikä tehty. Oma ääneni tutkimuksissani menee kioskinpitäjä Vallun, eli Karl Valdemar Gyllström suuntaan.
Hermoheikko väkivaltainen mies, jolta pinna katkesi lopullisesti kun tulivat sinne äänekkäillä mopoillaan möykkäämään.
Valluhan päätti lopulta itse päivänsä hukuttautumalla Bodominjärveen 1969, vieden arvoituksen mukanaan?

Myös persemiehen, eli Hans Assmanin syyllisyydestä oli puoltavia juttuja, enkä ulkomuistista muista, että "tunnustiko" jopa jossain vaiheessa kiljupäissään tehneensä surmat? Pitänee syventyä aiheeseen taas vaihteeksi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vakavasti otettavia epäiltyjä ei taidettu koskaan saada listalle kuin se Gustafssoni. Poliisi vissiin laski, että se tunnustaa kun pistetään painetta oikeusjutulla. No, näin ei käynyt, ja poliisin teknisistä todisteluista oikeus tuli ihan eri johtopäätöksiin.

Jos ei Gusse ollut, niin kai se sitten oli joku kuljeskeleva murhamies, joka teki tekosensa ja poistui paikalta kenenkään näkemättä, eikä ole siten ollut yhdessäkään spekulaatiossa mukana.
 
redpecka

Jäsen
Gussehan tutkittiin ja kuulusteltiin silloin aikoinaan hyvinkin tarkasti ja läpäisi seulan, vaikka jossain taisi sanoakin, että tehty mikä tehty. Oma ääneni tutkimuksissani menee kioskinpitäjä Vallun, eli Karl Valdemar Gyllström suuntaan.
Hermoheikko väkivaltainen mies, jolta pinna katkesi lopullisesti kun tulivat sinne äänekkäillä mopoillaan möykkäämään.
Valluhan päätti lopulta itse päivänsä hukuttautumalla Bodominjärveen 1969, vieden arvoituksen mukanaan?

Myös persemiehen, eli Hans Assmanin syyllisyydestä oli puoltavia juttuja, enkä ulkomuistista muista, että "tunnustiko" jopa jossain vaiheessa kiljupäissään tehneensä surmat? Pitänee syventyä aiheeseen taas vaihteeksi.
Alkukantainen brainteaser-arvoitushan on, että neljä henkilöä menee telttailee ja yksi palaa. Kuka oli murhaaja?

Hatarasti mitä sieltä täältä näitä lukenut ja eritoten silloin kun kase tuli uudestaan isosti pihalle Gussen pidätyksen jälkeen niin onhan tässä näitä agathamaisia epäiltyjä liuta: se persemies, jota ei saanut tutkia, linkitettiinpä vielä siihen pyhäkouluflikka Kyllikki Saareen kun siellä hoodeilla silloin just sattui kruisailee. Tää taas menee remesmäisiin ja kylmänsodan aikaisiin koviin dekkaritarinoihin.

Ja sitten just joku LIIANKIN ILMEINEN kyläkurinpitäjäkioskinpitäjä, joka ei tykkää nuorisosta. Tarinoissa tämmöiset esitellään alkutaipaleella ja siitä tietää ettei se se ainakaan ole kun twistit säästetään loppuun.

E: Niin, oliko että se Assman olisi kuolinvuoteellaan tunnustanut jossain tukholmassa tän Bodomin? Tosin legendat lentää ja huhuja liikkuu.
 
Morgoth

Jäsen
Eihän tähän ole tullut mitään uutta tietoa sitten sen oikeudenkäynnin? Silloin tuli murhainfoa lueskeltua ja kaikenlaistahan tämän ympärille on keksitty. Itseäni yllätti miten innokkaasti jotkut jaksavat tähän suhtautua vieläkin. Kenties se mikä tässä jutussa kiehtoo, että tähän ei varmaan ikinä saada selvyyttä, joten tästä voi käytännössä jutella lähes loputtomasti ja kai tälläinen murhamysteeri on aina jotenkin kutkuttava. Onhan tuo Bodom nimikin jo jotenkin pahaenteinen.

Murhista kulunut jo pian 60 vuotta, joten vaikea ymmärtää miten ihmeessä tähän voisi tulla mitään uutta. Lähes kaikki epäilytkin ovat kuolleet vuosikymmeniä sitten. Kenties tuo DNA on ainoa mahdollisuus enää saada jotain uutta tietoa.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Alkukantainen brainteaser-arvoitushan on, että neljä henkilöä menee telttailee ja yksi palaa. Kuka oli murhaaja?

Niin, eikö tämä ole yhtä selvä juttu kuin Kyllikki Saaren murha (ojankaivaja Vihtori Lehmusviita, jonka lanko sitten Vikin kanssa peitteli jäljet). Tylsää mutta ilmeisin vaihtoehto.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin, eikö tämä ole yhtä selvä juttu kuin Kyllikki Saaren murha (ojankaivaja Vihtori Lehmusviita, jonka lanko sitten Vikin kanssa peitteli jäljet). Tylsää mutta ilmeisin vaihtoehto.
Omat panokseni ovat siinä himonussija-kirkkoherra Kauko Kanervossa. No ei vaan, eiköhän se Lehmusviita ollut ja varmaan tämäkin olisi selvinnyt jos Vihtori ja lankomies olisivat eläneet pitempään.

Mutta tekikö Runar Holmström Tulilahden kaksoismurhat?
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko tuo Nisse edelleen hengissä? Jossain on väitetty sen jo kuolleen, mutta sitten tämä on kiistetty.

Pitkään ajoi Nisse bussia Espoossa. Tietääkö kukaan mitä linjoja Nisse ajoi? Menikö läheltä Bodomia?
 
Isäntä

Jäsen
E: Niin, oliko että se Assman olisi kuolinvuoteellaan tunnustanut jossain tukholmassa tän Bodomin? Tosin legendat lentää ja huhuja liikkuu.
Assman ”tunnusti” kuolinvuoteellaan Matti Paloarolle suurin piirtein jokaisen Suomessa tehdyn vähänkin merkittävämmän rikoksen 1950- ja 60-luvuilla. Paloaro ja Jorma Palo kirjoittivat sitten tuon haastattelun pohjalta kirjan Luottamus tai kuolema. Wikipediassa on nuo tunnustukset listattuna. Kirja itsessään on Palo-Paloaro kaksikon ehdottomasti paras ja viihdyttävin, vaikka se kannattaakin tietysti ottaa lähinnä fiktiivisenä agenttitarinana tai vaihtoehtoisesti päihderiippuvuudesta koko elämänsä kärsineen mieli- ja kuolemansairaan vanhan miehen huomionhakuisena hourailuna. Kirjoittajat itse tietysti pitivät kaikkea Hansin kertomaa faktana. Värikkään elämän Assman joka tapauksessa taisi elää ja olisihan tuossa tarinassa aineksia vaikka elokuvakäsirjoitukseen.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Olenko ihan väärässä, jos muistelen, että suurin todiste Gussen syyllisyydestä oli kengät. Kolmen muun kengissä oli verijälkiä sisä- ja ulkopuolella, mutta Gussen kengissä vain ulkopuolella.

Mikä todistaisi, että veren roiskuessa Gussella on ollut kengät jalassa, eli on ollut teltasta ulkona. Löydettäessä oli kuitenkin ilman kenkiä, joten ottanut ne pois ja esittänyt uhria.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Niin ja ne kengät löytyi jostain kauempaa, ei siitä teltan vierestä. Gusse on lähtenyt livohkaan, mutta tullut toisiin ajatuksiin ja päättänyt lavastaa ulkopuolisen tekijän lyömällä itseään kivellä päähän. Harmi vaan, että sen kengät katosi karkumatkalla. Vielä isompi harmi oli, että poliisi oli melko kädetön ja mm. sotki rikospaikan välittömästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös