Blues-Tappara Ti 18.1.2005

  • 14 194
  • 120

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Blues-Tappara Ti 18.1.

Kas, meikäläinen saa taas epämääräisen kunnian toimia matsiketjun aloittajana.

Huomennahan tämäkin peli jo pelataan ja vaikka Tappara onkin viime viikkoina ollut ehkä liigan huonoin joukkue, on Bluesin kohdalla jälleen syytä pitää mielessä se vanha totuus, jota tässä lienee turha toistella. Kaksi sanaa se kuitenkin sisältää ja toinen niistä on parisuhteissa aika tuhoisa teko.

Enivei, mielenkiintoa matsiin tuo aika runsaastikin joukkueiden uudet kuviot. Tappara antoi kenkää valmentajalleen ja Blegi uusi muuten vaan johtonsa kokoonpanoa. Oman, huomattavasti kiintoisamman, lisänsä otteluun tuo Mike Ribeiro, mikäli ehtii jo huomiseksi pelihommiin. Kyllähän Blues tuollaista kädellistä pelinpyörittäjää tarvitsee, sillä vaikka Kohn joukkueen paras siinä tällä hetkellä onkin, menevät hänen omat vahvuutensa täysin hukkaan moisessa aktiviteetissa. Riittääkö sitten tämä Ribeiro nostamaan joukkueen samanlaiseen lentoon, mitä nähtiin Kolanosin try-outin aikana, ennen poikaa vaivannutta koti-ikävää, jää nähtäväksi. Positiivista kuitenkin, että jotain tehtiin.

Tapparasta on paha sanoa mitään, kun joukkueesta ei pelillisesti ole kukaan juuri viime aikoina erottunut. Tästä varmasti tamperelaiset osaavat kertoa enemmän.

Lopputulostakin on pakko veikata, josko se kerran edes menisi kohdalleen tämän kauden aikana. Siispä: 3-1, maalintekijöinä Töykkälä, Donitsi ja Määttä. Tämä siis ilman Ribeiroa. Mikäli montrealilainen pelaa, päättyy matsi lukemiin 6-1. Maalintekijöinä tällöin Töykkälä, Donitsi(2), Määttä, Kohn, ja Ribeiro.
 

molari

Jäsen
Taapertaako Tappara edelleen, vai tuoko valmentajan vaihto potkua muutaman pelin ajaksi, kuten Bluesilla syksyllä vai yllättääkö Blues ja voittaa joskus 6-paunan pelin?

Kiihkeä vääntö jatkuu, kuka kolmikosta Blues-Jyp-Tappara lähtee kesälomille ensimmäisenä ja jättää (sääli)plaijarit väliin, sinänsä kenenkään ym. jengeistä paikka ei olisi pelata minkäänlaisissa plaijareissa nykyesityksillä. Hommasta menee se vähäinenkin järki, jos ja kun plaijareihin pääsee miinus-merkkisellä maalierolla ja alle 1,5p/peli keskiarvolla.

Jotain pitää tähän veikata Blues hoitaa homman 2-1.
 

koovee30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara ja KOOVEE
Tapparalle tuli tänään uusi maalivahti Bostonista. eli Andrew Rawcroft. joka valittiin vuoden tulokas vahdiksi viime vuonna. toivotaan että mies on huomenna tolppien välissä Espoossa.
 

jarppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Andy on kuulemma valmis pelaamaan heti huomenna mikäli varusteet ehtivät ajoissa Tampereelle. Toivottavasti mies on heti alkuun maagisessa kunnossa ja pitää nollan. Silloin Tapparalla on mahkut voittaa 1-0.
 

EB#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Ei kyllä meidän uusi Mike (ei saa sotkea vanhaan, mutta vieläkin tasokkaampaan sentterikettuun Stapletoniin) tollasen Amerikanavun osaa ohittaa eli veikataan 2-1.
 
Viimeksi muokattu:

Memmu26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pakkohan se on ihan paikan päälle lähteä katsomaan tätä Amerikan ihmettä ja muutenkin. Toivottavasti sai kamppeensa ja pääsee pelaamaan.

Kummatkin joukkueet ovat kyllä pelanneet alle tasonsa ja tiukka vääntö tiedossa. Toivottavasti Tapparan poijaat ovat nyt saaneet "lukkonsa" auki ja putki kulkee. Organisaatiosekoilut saisivat kyllä jo loppua ja pelin olisi syytä ruveta kulkemaan.

Veikkaan niukkaa voittoa meille 1-2.
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ei kai ne kehtaa toista kotipeliä hävitä putkeen tamperelaisille? Noh, kyllä ne varmasti kehtaa, mutta tuskin niin tekevät tänään kuitenkaan. Kyllä se voitto tullee tänään oli sitten Ribis riveissä tai ei.

Nyt teen lupauksen. Jos Blues häviää tänään Tapparalle ja perjantaina TPS:lle, niin tämä poika pistää pelit boikottiin loppukauden ajaksi. Ja tämä pitää.

Uskotaan, että tuo ylempi ei ole tarpeen ja Blues vie pelin tänään 4-1.

#10
Donitsix3
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jes ihan mielenkiinnolla odotetaan illan koitosta. Nyt on kummallakin joukkueella oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti tärkeä peli. Tätä ei saisi kumpikaan hävitä, mutta toinen sen kuitenkin häviää ( kiitos SM-liigan "päättäjien" ). No enivei ne pisteet tulevat kummallekin joukkueelle todella tarpeen.

Blues on tänäkin vuonna taas rämpinyt ottelusta toiseen vaikka materiaalia olisi. Takkiin on tullut ja se varmasti tuntuu pelaajien mielessä. Joukkue on jälleen vahvistunut uudella NHL avustuksella, josta taitaa olla apua joukkueelle. Espoossa varmasti toivotaan pelin lähtevän nousuun ja tänään siihen on oiva mahdollisuus koettaa Tapparan kustannuksella

Tapparassa puolestaan iso luuta lakaisi lattiaa ja kunnolla. Vihdoinkin voisi useat todeta, vihdoinkin. Onko valmentajan vaihdolla sitten mitään merkitystä? Ei tunnu olevan jos jotain taulukoita tutkaillaan. No aika näyttää sen joskus. NHL:stä tarttui haaviin myös uusi maalivahti, hieman yllättäen voisin sanoa. No maalivahtia tarvitaan kuitenkin koska Lehto ei ole ollut tikissä kuten kaikki tietävät. Maalivahtia tärkeämpää olisi saada miehistöön vähintään yksi huippuhyökkääjä joka olisi maalin sylkijä. Kenties Mikki nappaa Iginlan ?? Taitaa jäädä toiveajattelun piikkiin. Puolustus myös huutaa korvaajaa. Kanttori tarvitsee rinnalleen tosimiehen, Numminen kenties.
Elämme mielenkiintoisia päiviä, kenet Mikki vielä nappaa remmiin?

No sitten ottelusta vielä. Eli elämän ja kuoleman ottelu on tiedossa. Voitto on pakko tulla kummallekin ja uskon että Espoo on tässä vahvemmilla. Ny kikkarille ja paperille Blues 3-5 maalia ja Tappara 2-4 maalia. Rohkea rokan syö ja laittaa panokseksi vähintään 2 €?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viestin lähetti jarppi
Andy on kuulemma valmis pelaamaan heti huomenna mikäli varusteet ehtivät ajoissa Tampereelle. Toivottavasti mies on heti alkuun maagisessa kunnossa ja pitää nollan. Silloin Tapparalla on mahkut voittaa 1-0.

Rayzor debytoi vasta torstaina Jyppiä vastaan. Äijän varusteet katosi lentomatkalla, eikä ole mitään tuntumaa jäähän edes vielä. Maalilla on Lehto, joka on nyt onneksi saanut huilata kaksi edellistä peliä Hovin pelatessa.

Levännyt ja maalivahtihankinnalla herätetty Lehto. Ja pelikin sopivasti Espoossa. Koskahan viimeeksi oli samanlainen tilanne..? ;)
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse odotan vähämaalista ottelua. Kummallekin joukkueelle niin tärkeä ottelu, että tuskin tullaan näkemään mitään maalijuhlia. Peruuttelu on tämän päivän sana, ei kyllä ole Tapparan vahvuuksia tuo peruuttelu yleisesti ottaen tällä kaudella ollut. Tapparalla tuskin mahdollisuuksia voittoon, ellei ylivoimaa saada toimimaan edes jollain tavalla. Voittaja tekee tänään maksimissaan kolme maalia.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ja Tappara tänään:

M.Ojanen - Öhman - Laine
Vertala - J.Ojanen - Nurmi
Viinanen - Kontiola - Mäkinen
Kossu - Pyymäki - Venäläinen
(Alanen)

Saravo - Puistola
Kantor - Salmela
Gustafsson - Mäntymaa
Pukka

Lehto
(Raycroft)

Mikko Myllykoski olkapäävamman takia sivussa ja Marko Mäkinen yllättäen kokoonpanossa. Polvivamma ei sitten ollutkaan paha.
 

Mige

Jäsen
Joo, ihan mielenkiintoinen matsi tulossa. Toivottavasti tämä känädälainen Mike ehtii pelaamaan. Jos ehtii, niin me viedään 5-2.

Mike 1+2
Ladi 1+1
Donitsi 3+0
Määttä 0+4

Näin...
 

tsei_tsei

Jäsen
Viestin lähetti Henkka
Rayzor debytoi vasta torstaina Jyppiä vastaan. Äijän varusteet katosi lentomatkalla, eikä ole mitään tuntumaa jäähän edes vielä. Maalilla on Lehto, joka on nyt onneksi saanut huilata kaksi edellistä peliä Hovin pelatessa.

Onko ne varusteet muka vieläkin hukassa? Eilenillalla niiden piti saapua ja miehen piti päästä aamulla jäälle. Toki oli tarkoitus, että kaveri pääsisi illallakin jäälle, mutta sen kamojen katoaminen esti.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jaahas, Bluesin kokoonpanot viipyy taas sm-liiga.fi:n sivuilta, olisi kiva tietää pelaako Ribis vai ei.
 

tsei_tsei

Jäsen
Viestin lähetti Daespoo
Jaahas, Bluesin kokoonpanot viipyy taas sm-liiga.fi:n sivuilta, olisi kiva tietää pelaako Ribis vai ei.

Niitä pantataan tahallaan mahdollisimman myöhään, että tietämättömät ostaisivat lipun. Eihän se Ribeiro ole vielä edes maassa?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti tsei_tsei
Niitä pantataan tahallaan mahdollisimman myöhään, että tietämättömät ostaisivat lipun. Eihän se Ribeiro ole vielä edes maassa?

Kyllä se Bluesin sivujen mukaan on maassa, päätös pelaamisesta tehdään kuulemma iltapäivällä.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jaa että peli. Ihan kiva nähdä kaksi kriisijoukkuetta vastakkain. Enpä usko että Ribeiro pelaa, vaikka pelaisikin niin tuskinpa häneltä ihmeitä kannattaa vielä odottaa.

Tää peli on voitettava.
Edit: hienoa, taas kaikki munat yhdesä korissa. Kun Kalto palaa niin nyt pitäisi rakentaa ne kome hyvää ketjua yhden sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

Bandana

Jäsen
Oksa (Myllyniemi)

Kohn - Ribeiro - MacLean
Määttä - Lehtinen

TElomo - Ahonen - Nieminen
Haakana - Alanko

Töykkälä - Hurme - Wilson
Niskanen - Laatikainen

Pihlström - Immonen - Tukonen
Jalasvaara - Pelkonen
 

Kapo

Jäsen
Blues tänään:

1 Jere Myllyniemi, Maalivahti
39 Mika Oksa, Maalivahti AK


1. kenttä

21 Tero Määttä, Vasen puolustaja AK
44 Mika Lehtinen, Oikea puolustaja AK
17 Ladislav Kohn, Vasen laitahyökkääjä AK
71 Mike Ribeiro, Keskushyökkääjä AK
10 Donald MacLean, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

32 Kari Haakana, Vasen puolustaja
22 Rami Alanko, Oikea puolustaja
49 Teemu Elomo, Vasen laitahyökkääjä
16 Olli Ahonen, Keskushyökkääjä
85 Niko Nieminen, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

24 Mika Niskanen, Vasen puolustaja
42 Arto Laatikainen, Oikea puolustaja
12 Joni Töykkälä, Vasen laitahyökkääjä
13 Markku Hurme, Keskushyökkääjä
9 Landon Wilson, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä
4 Janne Jalasvaara, Vasen puolustaja
6 Tommi Pelkonen, Oikea puolustaja
19 Antti Pihlström, Vasen laitahyökkääjä
23 Jarkko A. Immonen, Keskushyökkääjä
28 Lauri Tukonen, Oikea laitahyökkääjä

Bluesilla about paras kokoonpano jäällä. Ainoastaan Niskanen pilaa.

Saas nähdä miten ykkösketjulla peli kulkee, näyttäisi aika paljon "munat yhteen koriin" ajattelulta.

Kakkosketjulta odotan hyvää peliä, Telomo ja Nieminen ovat olleet pirteitä viime aikoina.

Tukonen nelosessa... tätämenoa kaveri pelaa ensi kaudella HPK:ssa


edit. Sasha mee himaas :hymiö
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Nonni, levenihän se materiaali hiukan lauantaista, kun saatiin yksi ihan bränikkä mies ykköseen ja Wilson takaisin kokoonpanoon. Vielä kun Kalto taipuu pöntöltä laatikkoon, niin näyttää ihan ookoolta.

Aiemmin ennen joulua kolmosketjussa pelatessaan Wilson keräsi aimo nivaskan käytöskymppejä, saas nähdä mitä tänään pitää tuleman. Tuskin ainakaan hirveitä niittejä, jos on selkä vasta juuri aukeamassa krampista.

Tämä pitää voittaa, muuten ei tarvitse puhella mistään kyttäysasemistakaan.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Kokoonpano näyttää kyllä erittäin hyvältä. Toivottavasti tamperelaiset kaatuis edes sen yhden kerran kotiareenalla. Luvassa alkuun tarkkaa peliä, loppua kohti saattaa parantua. Mielenkiintoista seurata Kohn-Ribeiro akselia. Jos rävähtäis pari maalia jo tänään? Ite meinaan mennä paikan päälle fanikatsomoon niin kuin tän kauden jokaisessa pelissä oon tehny.
Blues hoitaa 4-1, Ribeiro 1+2 Kohn 2+1 Haakana 1+0.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kaippa se on pakko venyä hallille katsomaan miten Ribis, Laddy ja MC Big Daddy kurnuttaa Tampereen sekundajoukkuetta.

Oksa ei ole vakuuttanut joten saas nährä millasella pelipäällä maalilla ollaan.

Niskanen-Laatikainen....Voi luoja, tää on melkein yhtä paha kuin Allan Measuresin kuningasidea Hedberg-Murphy
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Otteluennakon "viimeisimmät ottelut, Tappara" kohta vaikuttaa aika heikolta. Ottelujen lopputulokset ovat oikein, mutta mistä ihmeestä nuo maalit erittäin kohdat on tempastu? Ovatko ne edes niitä? Esim. Tappara-Pelicans 0-2 (0-0, 0-0, 0-1) ja HPK-Tappara 4-1 (2-0, 2-1, 0-0) vaikuttavat olevan jostain muusta todellisuudesta.

Jos niitä ei viitsitä laittaa oikein/ketään ei kiinnosta, niin ehkä olisi sitten parempi olla laittamatta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös