Mainos

Blues kaudella 2011 - 2012

  • 260 546
  • 754

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kauden aikana voi tarvetta ilmetä, mutta lähtökohtaisesti näen Bluesin hyökkäyksen olevan hyvin tasapainoinen ja monipuolinen paketti. Uskon, että Marjamäen pelisysteemiin riittää täysin Ramun ja Camin tasoiset taitosentterit eikä pelintekotaitoa tarvita sen enempää. Itse asiassa suurempana uhkana näen sen, että onko näiden kahden veijarin pelinopeus tarpeeksi hyvällä tasolla eli pelaavatko tarpeeksi nopeasti eteenpäin vai meneekö pelaaminen liiaksi hautomiseksi. Toki sekin on mahdollista, että Ramu floppaa täysin (johon en usko), jolloin täytyy hankintoja tehdä myös tälle osaamisalueelle.

Lähtökohtaisesti joo, vaikka Cami onkin (taas) keskenkuntoinen heti kauteen lähdettäessä. Voi olla melkein varma, että jompikumpi tapahtuu; joko Ramu floppaa tai Cami loukkaantuu pidemmäksi aikaa, parhaassa tapauksessa molemmat. Tällöin ollaan aika kusisessa tilanteessa, vaikka onhan noita pelaajia tarjolla pidemmän aikaa. Pitää vaan scoutata kunnolla, ja muistaa solmia try-out siihen soppariin!

Tämä nyt oli taas perusespoolaista pessimismiä, mutta tällaiseen on jo totuttu, odotetaan pahinta. Toki toivon, että Ramu nostaa tasoaan ja Cami pysyy ehjänä koko kauden, ottaen sen viimeisen askeleen kohti SM-liigan huippua, mutta..
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ruudusta en viitsi sanoa mitään muuta kuin, että kelpaisi taatusti ihan vain pelillisilläkin perusteilla mille tahansa jengille tässä sarjassa. On mainettaa parempi kiekollisena ja liigassa on aivan ideaali voimahyökkääjä.

Mutta se Ruudusta ja otan kantaa vain tähän pelintekijän tarpeeseen. En allekirjoita tätä väitettä. Kauden aikana voi tarvetta ilmetä, mutta lähtökohtaisesti näen Bluesin hyökkäyksen olevan hyvin tasapainoinen ja monipuolinen paketti.

Ehkä olet oikeassa, mutta Ruutua voi aina vähätellä jos ei pelaa omassa joukkueessa (hymiö). Pelaajana en kyllä häntä erityisemmin arvosta. Liikaa myötähäpeää aiheuttavaa tekemistä.

Toki toivon että Ramstedt pelaa huippukauden, ja mielellään kokonaisen sellaisen ja että Cami pitää viime kauden lopun tasonsa. Arvelluttaa vain se, että Bluesilla on toki potentiaalia vaikka muille jakaa, mutta hyvin monen pelaajan oletetaan nostavan tasoaan merkittävästi viime vuotisesta. Kuuselan pitäisi vähintään tuplata viime kauden maalimääränsä, Huhtalan pitäisi pysyä ehjänä ja nousta EHT-tasolle, Camin ja Ramun pitäisi nyt ottaa ratkaiseva askele uralla eteenpäin, Kähyn pitäisi pelata ehjä ja hyvä kausi ja Koiviston pitäisi näyttää epäilijöilleen. Unohtuiko vielä joku? Ai niin, Ville Lajusen pitäisi löytää taas pyssynsä, joka oli viime vuonna vähän kadoksissa.
 

CuChulainn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, FC Honka, Flyers, DFB-Elf
Ensimmäistä peliä näkemättä, mutta tilastoja tarkastellessa mielenkiintoinen asia peluutuksesta osui silmään. Kurjelle peliaikaa 18.09 min ja Laakso 19.02! Eniten peliaikaa Lajuselle, 21.09. Onko jo havaittavissa, että Marjamäki tulee peluuttamaan koko kauden pelaajistoa tasaisemmin vai oliko vain pelin luonteesta kyse. Se jää nähtäväksi.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Ei paha

Nimittäin kauden alku. "Oikeille pelaajille" tuli tehoja ja Koivistokin pelasi ihan ok.

Tärkeä avaus myös uudelle valmentajalle. Ei aleta ihan heti huutamaan kenkää.

Miksi tämän kauden Blues olisi huonompi kuin viime kauden? Paljon samoja hopeaa voittaneita pelaajia.

Kun nyt valmentajana ei ole karismaattista spartalaista käskyttäjää, kapteenien ja pelaajien pitää ottaa itse vastuusta itsestään ja näyttää esimerkkiä.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
...
Miksi tämän kauden Blues olisi huonompi kuin viime kauden? ...

Koska iiro tarkki<>petri koivisto. Siinä on yksi mielettömän iso muutos. Hyvä, että koivistokin onnistui tänään ok. Todella tärkeä voitto bluselle tänään lahden tuliaisina.
 

Fordél

Jäsen
Mites onko Bluesilta vapaana ketään hyökkääjää KooKoolle kun meillä loukkaantui kakkossentteri ja tarvittaisiin yksi kärkiketjun hyökkääjä. Ei tarvitse olla pakosti sentteri. Olisiko lupaava Miro Aaltonen mahdollisesti vapaana lainapestille Kouvolaan?
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mites onko Bluesilta vapaana ketään hyökkääjää KooKoolle kun meillä loukkaantui kakkossentteri ja tarvittaisiin yksi kärkiketjun hyökkääjä.
Roope Ranta on ilmeisesti tippunut pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle ja kun tähän lisätään se että harkkapelit meni vaisusti niin olen tässä odotellu että millon Ranta lähetetään Mestikseen. Joten soittoa vaan Vuoriselle.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Roope Ranta on ilmeisesti tippunut pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle ja kun tähän lisätään se että harkkapelit meni vaisusti niin olen tässä odotellu että millon Ranta lähetetään Mestikseen. Joten soittoa vaan Vuoriselle.
Oletan ettei mitään loukkaantumista ole mutta ei tämän näin pitänyt mennä. Kyllä tämän kauden pitäisi ruveta olla Roopen läpimurtokausi jos se läpimurto liigaan halutaan tehdä. Joo, terveystilanne on nyt erinomainen mutta kyllähän se on kaikilla mittareilla pettymys jos Ranta ei mahdu parhaaseen mahdolliseen kokoonpanoon. Ei tässä nyt kahden ottelun kokoonpanon perusteella vielä viitsi hirveitä johtopäätöksiä vetää mutta huolestuttaa silti tuo Roopen tilanne.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Huhukuetjussa kerrotaan Jerry Ahtolan mahdollisesti siirtyvän joko Bluesiin tai Kerhoon.

Bluesissa paikka löytyisi todennäköisesti Ramstedtin vierestä jonka kanssa pelasi ajoittain varsin menestyksekkäästi Hifkissä.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Huhukuetjussa kerrotaan Jerry Ahtolan mahdollisesti siirtyvän joko Bluesiin tai Kerhoon.

Bluesissa paikka löytyisi todennäköisesti Ramstedtin vierestä jonka kanssa pelasi ajoittain varsin menestyksekkäästi Hifkissä.

En ole kylläkään pätkääkään innostunut tälläisestä hankinnasta, mutta jos tulee niin sitten tulee. Käytännössä Ahtola tulee sitten J.Sallisen, Virkkusen, Järvisen ja Aaltosen edelle hyökkäykseen viemään sen 12 hyökkääjän paikan. Kai tuolla jotain visioita valmennusjohdolla on kun Kurkeakin on hyökkääjänä käytetty, vaikka niitä hyökkääjiä on nytkin vaikka kuinka paljon. Tosin saattaahan se olla että Laaksolle ollaan annettu vielä vikat näyttöpaikat.

Sinänsä rosteriin siis mahtuu kun Järvinen on loppukauden ja Virkkunenkin paskana pitkään. Aaltonen voinee keskittyä A-junnuihin. Eli Jeren paikka (ja Virkkusen) siinä on pahiten vaakalaudalla, koska kai sitä Ahtolaa on tarkoitus Ramstedtin viereen istuttaa, jos nyt ylipäätään on tulossa. Mahtaako sitten vaikuttaa toisen Sallisen otteisiin kuinka paljon. Rannalla ei selkeästi ole mitään käyttöä Marjamäen papereissa ja tästä olen kyllä samaa mieltä.

Keskushyökkääjät neljään kenttään ovat:
Eriksson, Ramstedt, T.Sallinen ja Töykkälä.

Laidalle löytyy jossain nokkimisjärjestyksessä kahdeksikko, jos Ahtola tulisi:
Kähkönen, Lammassaari, Miettinen, Kuusela, Talaja, Huhtala, Sailio ja Ahtola ja ylijäisi siis J.Sallinen, Virkkunen (tervehdyttyään) ja Aaltonen.

Paljon olisi liigatasolle käyttökelpoisia pelaajia rosterissa ja potentiaalia hyökkäyksessä on jo nyt valtavasti ilman mitään Ahtoloitakin. Laittaisivat vain paikoista välillä sisään. Voisiko jonkun noista hyökkääjistä laittaa maalin suulle, kun sillä osastolla ei liigakelpoista pelaajaa rosterissa olekaan ainakaan jos Voldenille ei anneta edes mahdollisuutta kelpoisuuttaan todistaa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Jos Ahtola saapuisi Espooseen paukuttelemaan samanlaisia tehoja kuin pelatessaan Ramstedtin kanssa viime syksynä (vai toissa?) niin en pane pahakseni. Mutta kyllähän tässä vähän tulee mieleen, että tuodaanko taas jotain kolmoskorin äijiä viemään peliaikaa omilta potentiaalisilta pelimiehiltä. Odotellaan ja katsellaan.

Kun Salonoja sanoi että valintailanne on yksinkertainen "joko hankitaan pelaaja tai mainostetaan" niin Ahtolan hankinnan sijasta ostaisin kyllä mielummin näkyvyyttä joukkueelle.
 

Fordél

Jäsen
Jos rahaa on käytettävissä niin menestyksen kannalta paljon fiksumpaa olisi käyttää ne veskaan kuin hankkia lisää laitureita. Bluesilla on kuitenkin hyviä laitureita, jotka osaavat tehdä maaleja. Nyt ei vain ole ihan natsannut kohdilleen, mutta uskon, että kaikki kärkilaiturit kyllä parantavat otteitaan. Katsastaisin siis nyt vielä sen Voldenin tason ja jos sekään ei riitä ykkösveskaksi niin sitten lähtisin veskaostoksille.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos rahaa on käytettävissä niin menestyksen kannalta paljon fiksumpaa olisi käyttää ne veskaan kuin hankkia lisää laitureita.
Koska Ahtolaa ollaan potkimassa pois HIFK:istä niin todenäköisesti Blues ei tule maksamaan Ahtolan koko palkkaa. Esim. sillon kun Holtari oli Bluesissa puikoissa niin noita epäonnistuneita hankintoja myytiin pilkkahinalla (tai jopa ilmaiseksi) muualle. Mutta kyllä Ahtolan ja Erikssonin tulon jälkeen ketjut näyttäisi ihan mukavilta:

Kähkönen - Eriksson - Lammassaari
Ahtola -Ramstedt - Kuusela
Huhtala - Sallinen -Miettinen
Talaja - Töykkälä - Sailio

Mutta siinä olen Fordélin kanssa samaa mieltä että mielummin tarvittas todella hyvä maalivahti.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mulle Ahtola kelpaisi ja haluaisin nähdä oliko viime kausi miehelle se yksi ihmekausi, jonka mm. Uhlbäck ja T.Elomo ovat Espoossakin pelanneet. Jos Ahtola pystyisi kaivamaan itsestään sen potentiaalin esiin ja homma lähtisi skulaamaan esim. Ramstedtin kanssa, niin tervetuloa vaan. Olisi meinaan Erikssonin saapumisen jälkeen verrattain kovat ketjut kasassa. Sit enää se veska niin joukkue olisi jo aika hyvä.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Koska vain noilla näytöillä.

Mun mielestä Sallisen olisi pitänyt tippua jo ennen Rantaa pois ja Jerelle itselleen olisi parhaaksi lähteä nyt esim. Mestikseen hakemaan oppia.

Nyt Jere putosi ilmeisesti viikoksi kun Juuso Rajala tulee Rannan ja Aaltosen vaihdokkina sisään. Näinköhän Rajala yrittää saada Huhtalasta ja Lammassaaresta jotain irti ja Tomi Sallinen ottaa paikkansa nelosen sentterinä. Tyhjää parempi haku näin Erikssonia odotellessa.
 
Tullaanpas tänne vieraisiin pöytiin huutelemaan. Tosiaan Aaltonen ja Ranta tulee Joensuuhun visiitille ja saatte Rajalan paikkaamaan. Aattelin vaan kysellä että mitenkäs herrat on tällä kaudella pelanneet, kun ei ole tullut seurattua? Lähinnä että tuleeko herrat hakemaan motivaatiota vai eikö ole pelaavassa kokoonpanossa tilaa.

Juuso Rajala lainalle Bluesiin, Miro Aaltonen Jokipoikiin Linkissä uutinen Jokipoikien ja Bluesin pelaajavaihdosta.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Aattelin vaan kysellä että mitenkäs herrat on tällä kaudella pelanneet, kun ei ole tullut seurattua? Lähinnä että tuleeko herrat hakemaan motivaatiota vai eikö ole pelaavassa kokoonpanossa tilaa.

Aaltonen on pelannut pirteästi ja pärjännyt liigatasolla ehkä jopa paremminkin kuin kukaan odotti. Pääsee kotikaupunkiinsa ja toivottavasti lainalle pidemmäksikin aikaa tämän viikon jälkeenkin ja kärkikenttiin. A-junnuissa hirmutehoja ja ehdottomasti oikea paikka tälle kaudelle mielestäni olisikin vieläpä iso rooli Mestiksessä. A-junnujen dominointi ei välttämättä enää riitä, mutta tuskin pystyy tehojaan A-liigasta SM-liigaan siirtämään (vielä). Mestiksessä voisi onnistuakin. Todellinen tulevaisuuden tähti - tai huonossa tapauksessa viiden vuoden päästä uusi Roope Ranta jos kehityksessä ei tällä välillä tapahdu mitään.

Ranta oli 5-vuotta sitten potentiaalinen kaveri ja miksei sitä olisi vieläkin. On vaan saanut niitä ihan todellisiakin näytönpaikkoja ja meillä Järviset, Aaltoset, Virkkuset ja aiemmin ties ketkä ovat vetäneet ohi oikealta ja vasemmalta. Rannalla ei ole mitään käyttöä Bluesissa ja tuskin missään liigajoukkueessa tulee koskaan olemaankaan. Mestiksessä on todistetusti ollut kovaa valuuttaa pisteiden valossa myös
 
Viimeksi muokattu:
Mestiksessä on todistetusti ollut kovaa valuuttaa pisteiden valossa myös

No ei se Ranta itseäni hirveästi vakuuttanut edellisellä 2009-2010 kauden visiitillä. Kaveri pyöri piruetteja ympäri kentän ja vaikka pisteitä tulikin, en silti olisi häntä ottanut koko kauden sopimuksella joukkueeseen, ei minkään näköistä puolustushalukkuutta ollut nähtävissä.

Aaltonen on kyllä erittäin mielenkiintoinen kaveri, ja olisihan se mielenkiintoista nähdä kaveri täyspäiväisenä vielä Jokipoika paidassa tämän kauden loppuun. Luulen vaan että se on melko utopistinen ajatus, valitettavasti. Ellei sitten Rajala siirtyisi Bluesiin loppukauden ajaksi ja Aaltonen vaihtokauppana Jokipojille ykkössentteriksi, mutta tämä taitaa olla Bluesin puolelta melko mahdoton kuvio, vai millä tolalla teidän sentteri tilanne on kaikkien tervehdyttyä?
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
No ei se Ranta itseäni hirveästi vakuuttanut edellisellä 2009-2010 kauden visiitillä. Kaveri pyöri piruetteja ympäri kentän ja vaikka pisteitä tulikin, en silti olisi häntä ottanut koko kauden sopimuksella joukkueeseen, ei minkään näköistä puolustushalukkuutta ollut nähtävissä.

Pelasi meillä kakkoskentässäkin pitkiä toveja viime kaudellakin. Muuten aivan identtistä pelaaminen tuon yllä kirjoittamasi kanssa ainoana erona se että liigassa ei tule edes niitä pisteitä.

Aaltonen on kyllä erittäin mielenkiintoinen kaveri, ja olisihan se mielenkiintoista nähdä kaveri täyspäiväisenä vielä Jokipoika paidassa tämän kauden loppuun. Luulen vaan että se on melko utopistinen ajatus, valitettavasti. Ellei sitten Rajala siirtyisi Bluesiin loppukauden ajaksi ja Aaltonen vaihtokauppana Jokipojille ykkössentteriksi, mutta tämä taitaa olla Bluesin puolelta melko mahdoton kuvio, vai millä tolalla teidän sentteri tilanne on kaikkien tervehdyttyä?

Eriksson liittyy joukkueeseen niin sentterit ovat:
Eriksson-Ramstedt-T.Sallinen-Töykkälä. Lisäksi Miettinen, J.Sallinen ja tervehdyttyään Virkkunen pystyy pelaamaan keskellä, joten en usko että Rajalalla on meillä kauheasti käyttöä.

Itsellä toiveissa olisi Aaltoselle loppukauden laina miksei juurikin kotiin Joensuuhun ja jos siellä vielä ihan ykkös-kakkoskenttään. Luulisi palvelevan kaikkia osapuolia mikäli tosiaan pystyy nuo A-junnu tehot siirtämään miesten peleihin Mestiksessä. Liigatasolla ei vielä tosiaan pysty siihen. Joensuussa saataisiin nähdä omaa huippulupausta vielä kausi äijissä?

edit. En edes tiennyt että Aaltonen on nimenomaan sentteri ollut. Meillä pelannut laidassa.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
edit. En edes tiennyt että Aaltonen on nimenomaan sentteri ollut. Meillä pelannut laidassa.
No onhan Aaltonen toki ollut A-junnuissa jatkuvasti sentterin paikalla. Bluesissa vaan on tapana aluksi liigapeleissä peluuttaa junnuja laidassa.
 
Meillä on ykkösessä Rajala ja kakkosessa Koskinen keskellä, joten ainakaan sentterin paikkaa ei olisi kärkiketjuissa auki. Toisaalta jos Miro pelaisi laidassa niin siellä olisi ykkösessä tilaa Vauhkosen paikalla. Selväähän on se että JOS saataisiin Miro tänne loppukaudeksi, niin paikan pitäisi olla ykköskentässä, sen verran kaverissa on potentiaalia eikä sitä pidä tuhlata duunarikentissä jämä minuuteilla.

Kyllä tähän lainasopimukseen pitää olla tyytyväinen, näkee Aaltosen vielä kerran kotona ja Rajalalle kyllä mielellään suon näyttöpaikan liigajäille. Kova jätkä pelaamaan kahteen suuntaan, käsiä löytyy ja pelisilmä on mestikseen ihan omiaan, tulee mieleen eräs Antti Kerälä joka kävi myös Jokipojissa toissa kaudella harjoittelemassa. Rannalle en kuitenkaan näkisi pelipaikkaa kärkiketjuissa ja duunari hommiin ei tuota helinäkeijua kannata edes yrittää.
 
Pitää se nyt tännekkin tulla syömään sanat Rannan kohdalta. Ranta ja Aaltonen oli kentän kuninkaat, muitapa siellä ei juuri voi ylemmäksi nostaa. Aaltonen ei tainnut voittaa yhtään aloitusta, mutta muuten peli oli kaunista katsottavaa, oli kentän aktiivisin pelaaja molemmissa päissä. Ja Ranta laittoi limpun reppuun kun oli tilaisuus, teki kaksi todella hienoa maalia, mutta ei tarjoilussakaan vikaa ollut. Ja se mikä oli erona edelliseen Roopen vierailuun, niin kaveri puolusti sata lasissa eikä niitä väkkäröitäkään enään näkynyt. Hieno mies!

Kyllähän pojat tänne voisi ottaa pitemmällekkin lainalle, jos siellä ei ole tarvetta. Mirokin tais tykätä yleisön huomiosta ja muutenkin palaamisesta vielä kerran mehtimäelle Aaltoselta mahtipaluu Mehtimäelle - kolumnit - Mestis - www.jatkoaika.com. (Linkki Miro Aaltosen haastatteluun Jatkoajan sivuille.)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös