Itse olen lähes täysin samaa mieltä kuin Cannibal. Japa oli suht huono, mutta pitkän viheltämättä jättäminen 20sen ennen loppua oli ihan luokatonta.
Palstalla on todellakin mukavampi vittuilla kun oma jengi voittaa, ja Jere tosiaan oli aika säälittävä lopussa. Toki meikäläinenkin taputti ja riekkui lopussa, mutta kukapa ei sitä tuossa tilanteessa tekisi?
Senior: IFK tosiaan oli tänään lähempänä "ämmiä" kuin "iso paha IFK", valitettavasti. Jeren loppuveto oli loppujen lopuksi aika hirvittävä! Jopa puolittainen tappio. Ja Lundell oli, heh, Laaksoharju! Lose-Lose tilanne, näemmä..
Pärde: Vaikka olenkin lähes aina samaa mieltä kanssasi, niin nyt menee mehtään (Tosin hirvittävästi en ole matseja tällä kaudella nähnyt, joten absoluuttinen totuus tämä ei ole), Rindell oli tänään ihan perseestä! Ei kukaan valmentaja voi valmistaa joukkuettaan tuolla tavalla peliin. Ihan hirveä oli nimitäin IFK:n avaus. Tilanteessa 3-0 (16min) ei elettäkään, Blues oli kuitenkin heittänyt kaksi kassia puoleen minuuttiin. Sen jälkeen 40min tuppisuuna myhäillen. Neljästä viimeisestä minuutista sentään propsit, muuten aika valjua peluutusta ja ennenkaikkea pelin johtamista. Varmasti IFK vihastutti, mutta tällä kertaa väärällä tavalla, vaikka kovaa peliä&myllyjä kannatankin. Minä en tykkää summerin jälkeisistä hanskauksista ellei vihulainen todella ansaitse saada pannuun. Nyt tuntui lähinnä siltä että Jereltä meni vain hermot. No big deal, mutta kuitenkin seuraavasta matsista sivussa.
Henkku osui aika lapaan kahdessa viimeissä kappaleessaan. Liian nopeasti/helposti Blues karkasi. Tappelu oli, kuten mainitsin jo aiemmin, "tappelu".