Ai katsos, tällainenkin topaasi.
Omassa ikäluokassa ei metalli ylipäätään ollut kovin suosittua, kun aikanaan ala-asteella tuli itse luukutettua viimeisien luokkien aikana Metallicaa ja Iron Maidenia. Kaikki vähänkään raskaampi rinnastettiin Hyvinkään paloittelusurmaan ja joku europop tai vastaava (mikä lie se oikea nimi...) olivat kova sana. Muutama jo vähän kuunteli räppiäkin, vaikka englannista eivät oikein mitään tajunneet ja Suomirap oli enemmän tai vähemmän vitsi Raptorin johdolla.
Yläasteelle mentäessä mukaan tuli jo vähän muutakin. Children of Bodom etunenässä oli tekemässä vaikutusta, ja CoBin pari ensimmäistä albumia ovat vieläkin omissa kirjoissani ihan saatanan kovia levyjä. Black metal löytyi kuitenkin vähän sattumalta. Eri mutkien kautta tuli saatua käsiin Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanas, ja sen jälkeen se oli menoa. Siinä oli nuori poika ihmeissään, miten tämmöistä musiikkia voi tehdä ja miten se voi kuulostaa niin saatanan hyvältä. Yksi kaikkien aikojen levyistä ja sen jälkeen ei enää paluuta ollut. Ja ihan rehellisesti sanoen, tuolloin ei tullut oltua mikään skenepoika. Stratovarius, Nightwish ja kumppanit olivat myös kova sana, eikä noista saa mitään blackia tekemälläkään.
Yläaste menikin lopulta hyvin pitkälti norskien johdolla. Darkthrone, Mayhem, Gorgoroth, Emperor ja Burzum olivat kovimpia ikinä missään, eikä Immortal, Taake, Thorns tai Dødheimsgard kauhean kauaksi jääneet. Varsinkin noita viittä ensimmäistä tulee vieläkin kuunneltua säännöllisesti, tosin näiden yhtyeiden sitä uudempi matsku ei enää iske. Ja sitten suomalaisista Horna. Oli jotain ihan uskomatonta, kun Black Metal Sodomyn "Jeesus Kristus haista vittu" tai sanat mätänevästä jehovasta iskivat. Se oli jotain sellaista, mikä todellakin iski kapinalliseen teinipoikaan.
Lukiossa alkoi tulla mukaan jo enemmän variaatiota. Impaled Nazarene räjäytti tajunnan, UG-kama oli kovassa kulutuksessa ja ei se NSBM mikään punainen vaate sekään ollut. Ildjarnin suhinasta Emperorin synttikkamenoon ja kaikkea siltä väliltä kului. Tai no ei ihan kaikkea. Tuohon aikaan tuli mentyä melko "puristisella" linjalla, ja esimerkiksi Stormblåstin jälkeinen Dimmu Borgir, Cradle of Filth ja muut vastaavat "huoraavat" bändit olivat "bannissa". Tavallaan tuli laaja-alaisesti kuunneltua, mutta tavallaan tuli oltua skenehuora. Eiköhän se vähän mennyt niin, että isommat pojat ja "muut auktoriteetit" kertoivat mitä ei pidä kuunnella, ja siinä sitten tuli mentyä mukana.
Nykyisin ~90% kuunnellusta musasta on metallia, ~5% punkkia ja loput sitten muuta. Edelleenkin black metal on se kovin juttu, mutta tulee tuolla paljon muutakin mukana. Mulle black metal kaikkine lokerointeineen tarkoittaa ensisijaisesti kovalla asenteella vedettyä hyvää musiikkia. Mä arvostan sitä, että artisti on täysillä mukana ja paskat välittää siitä, mitä muut miettivät. Suoraan sanoen tunnustaudun esimerkiksi Goatmoonin faniksi, vaikka natsismia en sinänsä halua tukea. Yhdellekään Goatmoonin keikalle en ole mennyt tai tule menemään, yhtään levyä ei hyllystä löydy tai tule löytymään, mutta musiikkia arvostan kovasti. Ja samaan hengenvetoon, oikeastaan ainoa oikeasti diggaamani levy suomiräpin puolelta on Avaimen Punainen Tiili. Mulle hyvä musiikki menee ideologian edelle ja tietyllä tapaa pidän siitä, jos artisti tai bändi tuo mukanaan ideologiansa, pidin ideologiasta tai en.
Sinänsä BM-skene on jännä juttu. Mukana on ihan helvetin fiksua väkeä aika reippaasti. Mä uskallan väittää, että BM:n piiristä löytyy poikkeuksellisen paljon älykkäitä ihmisiä alalta kuin alalta. Monet erittäin hyvät keskustelut on tullut käytyä niin artistien kuin kuuntelijoidenkin kanssa ja monella menee elämässä selvästi keskimääräistä paremmin. Toisaalta mukana pyörii ja on pyörinyt aivan vitun idioottimaista porukkaa. Muistan muun muassa istuneeni vähän nuoremman jampan kanssa samassa seurassa, joka sittemmin meni pistämään Porvoossa kirkon liekkeihin. Ei ollut mikään tämän vuosituhannen Einstein se jamppa, mutta ei edes pahimmasta päästä. Jotenkin ääripäät tuntuvat korostuvan tässä genressä. Tai ainakin tuntuivat silloin, kun tuli aktiivisemmin pyörittyä "piireissä" ja käytyä keikoilla. Nykyään tulee keskityttyä enemmän kuunteluun kuin mihinkään muuhun.
Kokonaisuutena mulle ne merkittävimmät yhtyeet ovat niitä, jotka ovat siinä ~1990-2005 välissä julkaisseet plättyjään. Tuota uudemmasta kamasta mulla on varsin huono kosketuspinta, oli puhe sitten musiikista yleensä, vain metallista tai erityisesti black metallista. Tuo aiemmin mainittu Goatmoon taitaa olla ainoa vähänkään "uudempi" yhtye, joka on napannut. Aiemmin tuli kuunneltua demoja, käytyä keikoilla, haettua uusia yhtyeitä ja lainailtua levyjä ihan huolella, mutta nyt ~15 vuotta on tullut oltua "vatsa täynnä". Ei vain ole jaksanut enää innostua siitä, että uutta matskua jaksaisi etsiä tai että siitä jaksaisi innostua. Mä muistan vieläkin sen, kuinka Shade Empiren ensimmäisiä demoja tuli kuunneltua, seurattua bändin nousua ja nautittua joka hetkestä. Enää vain ei tuohon taivu. Ja Shade Empirestä tuli innostuttua niin, että vieläkin soi useamman kerran viikossa ja kylmät väreet iskevät demoversioita kuullessa.