Blackmetal ja saatanalliset sävelet

[Crazy Diamond]

Tässä teille metallipäille ja miksei muillekin luettavaa blackmetallin historiasta.

Aloitetaan MOT:in dokumentilla Saatanalliset sävelet. Dokumentti käsitteelee metallimusiikkia, ihmisiä jotka sitä kuuntelevat ja ilmiöitä joihin se on linkittynyt. Dokumentti osoittaa mielestäni tekijöiltään huonoa journalismia: siinä yksinkertaistetaan, vääristellään ja ei viitsitä ottaa selvää asioista. Ohjelmassa unohdetaan kokonaisuus ja tarkastellaan ilmiöitä ennakkoasenteen aurinkolasien kautta. Huvittava se myös on. Lausahdukset "saatanasymbolien kanssa juhlakenttää (Tuska-festivaali) hallitsevat natsitunnukset. Ja jotta soppa olisi täydellinen, sulassa sovussa näiden pahuuden palvelioiden kanssa metallimusiikista nauttii sivareita, kasvissyöjiä ja muita egoaktivisteja." ja "mää en usko Jumalaan, että Oodiniin ja nää on nää vanhat Suomen uskonnot.." kuvaavat hyvin tekijöitä ja osaa ihmisistä, joita haastattelija haastattelee. Varsinkin ohjelmassa esiintyvä jeesusmuija on kyllä kaikista paras ilmestys. Blackmetal ja metallimusiikki ovat kuitenkin paljon paljon moniuloitteisempia ilmiöitä mitä dokumentti esittää.

Blackmetalin syntyä voidaan tarkastella hiukan laajemmasta perspektiivistä. Amerikkalaisten mustien orjien kehittelemä blues vaikutti jazzin syntyyn. Metallimusiikin piiristä löytyy natsistisia ja rasistisia ajatuksia, joten on hauska ajatella, että nämä kaverit soittavat ja kuuntelevat musiikkia, jonka alkusysäyksen juuri heidän vastustamansa 'afrikkalaiset ali-ihmisensä' ovat tehneet. Varg Vikernes on sanonut tämän olevan syynä omaan metallimuusikin hylkäämiseen. No kuitenkin, jazz ja blues taas vaikuttivat rock 'n roll:n syntyyn. Elvis "the Pelvis" Presley kuohahdutti senaikaista yhteiskuntamoraalia lantion heilutuksillaan ja tyttöjen villitsemisellään. Jossain vaiheessa Briteissä syntyi räkäinen punk-aate vastalauseena yhteiskunnan tekopyhyydelle ja rokin seesteisyydelle. Tuli Beatles ja syntyi rosoisemmat Rolling Stones ja Led Zeppelin, jotka jo käsittelivät joko leikkimielisesti tai vakavasti olemassaolon salattuja puolia. Led Zeppelinin kitaristi Jimmy Page oli hyvin kiinnostunut 1875-1947 eläneestä brittiläisestä kirjailijasta, mystikosta ja okkulttistista Aleister Crowleysta. Jimmy Page kirjoittikin paljon lyriikoita Crowleyn ajatuksista ja hänen kehittämästään pakanallisesta thelema-uskonnosta. Black Sabbathin musiikillinen maailma oli jo hyvin tummaa sen ajan mittapuulla mitaten. Judas Priest, Deep Purple, Motorhead, Kiss ja Iron Maiden kehittelivät rock'n rollia nopeatempoisempaan ja raskaampaan suuntaan. Etenkin Iron Maidenin lyriikoissa on huomattavaa antiikin maailmojen tuomista sanoituksiin. Brittiläinen Venom lanseerasi blackmetalista tunnetun pentagrammin ja pukin symbolit. Heavyikoneiltaan Venomin miehet jalostivat sanoituksia mystiikasta ja pimeydestä uudelle raikkaalle tasolle. Bändin jäsenet eivät ottaneet sanoituksiaan kovinkaan vakavasti. He ymmärsivät olevansa Kissin tavoin showmiehiä, jotka mielsivät sanoitukset ja symbolinsa lähinnä retorisina keinona myydä musiikkiansa. Venomin musiikki on edeltäjiinsä nähden jo paljon nopeatempoisempaa ja Venomia on paljon kiittäminen blackmetaljumalan Mayhemin synnystä. King Diamond ja bändinsä Mercyful Fate jatkoivat mystiikan, satanismin, historian ja okkultismin käsittelemistä 80-luvun alussa.

Ensimmäiset norjalaiset metallin pakanakuninkaat Bathoryn miehet julkaisivat ensimmäisen albuminsa Bathory vuonna 1984. Bathory otti nimensä 1700-luvulla eläneestä puolalaiselta kreivittäreltä ja joukkomurhaajalta Erzsébet Báthorylta. Tämän naisen tapaus on kyllä aika mielenkiintoinen ja pelottava. Bathoryn alkuaikojen musiikki oli jo todella häijyä ja se vaikutti voimakkaasti Mayhemin ja esimerkiksi Dimmu Borgirin musiikilliseen inspiraatioon. Uutta ja todella tärkeää Bathoryssa on se, että 1988 Blood Fire Death -albumissaan bändi otti ensimmäisenä tunnetuimpana esimerkkinä esille muinaiset esikristilliset germaaniset ja skandinaaviset myytit ja jumalat. Jo levyn kansi kuvaa hyvin yhtä germaanisen muinaisuskon tärkeimmistä myyteistä. Norjalainen taidemaalari Peter Nicolai Arbonin kuvaa levyn kannessa olevassa maalauksessaan skandinavis-teutonista oskorei/Asgård -myyttiä. Siinä ilmojen halki mustilla ratsuilla kiitävä raivostunut valkyyrien armeija on vasaraansa heiluttavan ukkosenjumalan Thorin johdolla nostamassa alastonta naista mukaansa taivaalle, poltetuun maan yläpuolelle. Kyseessä on villin metsästyksen kuvaus. Tämä on vain yksi germaanis-skandinavisista myyteistä, joita levyn jälkeen niin bändi itse kuin myös yksi sun toinen norjalainen, ruotsalainen ja miksei suomalainenkin bändi on halunnut julistaa. Ja kuten sanottua, Bathory vaikutti myös paljon Mayhemin ja bändin alkuaikojen nokkamiehen Øystein Aarsethin ajatuksiin musiikista.

On totta kai paljon muitakin bändejä, jotka vaikuttivat ja vaikuttavat heräileviin metallipäihin ja uusiin bändeihin. Slayer, Celtic Frost, Metallica, Kreator, Morbid Angel, Unleashed, Obituary, Entombed, Cannibal Corpse ja Type O Negative muunmuuassa ovat tunnetuimpia vanhoja metallijyrijä. Mutta jos keskitytään blackmetaliin ja sen lieveilmiöihin niin seuraavaksi olisi hyvä käydä lävitse tärkeimmän black metal -vaikuttimen, norjalaisen Mayhemin verinen historia.

Jatkoa on luvassa. Ei makeaa mahan täydeltä.

Tässä vielä linkki MOT:in dokumenttiin: http://www.youtube.com/watch?v=fj6ugZAqg7g&feature=related

 

[Koirapoika]

Ensimmäiset norjalaiset metallin pakanakuninkaat Bathoryn miehet julkaisivat ensimmäisen albuminsa Bathory vuonna 1984.

Korjaus sallittaneen, Bathory on kotoisin Ruotsista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bathory_(yhtye)

 

[Yläpesä]

Korjaus sallittaneen, Bathory on kotoisin Ruotsista.

Ja innoittajansa E. Bathory tietenkin sukulaiskansamme Unkarin hurjapäitä, eikä mikään polski. Elisabethille sävelsi oodin jo Venom joten Bathoryn oli siitä helppo jatkaa. Chronoksen kanssa alkuperäisten tyyliniekkojen yliloordin asemasta ei käytäne kamppailua kuin pelkästään Hellhammerin Tom G. Warriorin kanssa, muut ovat oppipoikia.

 

[magnum37]

Itse en ole hevari, joskin pidän joissakin melodisemmasta hevistä ja Kiss-fanina hard rock toki iskee. Kurkku suorana karjutut biisit kitaran särkemisineen ja "kuolemaliturgioineen" ei ole oikein mun juttu. Mutta asiasta; stereotypioita maalaileva journalismi viihdyttää kansaa. Siihen syyllistyy MOT:n lisäksi mm. maakuntalehtien Sunnuntaisuomalainen yms. mediat. Ikävää tämä on tietysti silloin, kun ihmiset ottavat esitetyn mediasisällön absoluuttisena totuutena. Varmasti hard core hevareissa on "pimeitä juttuja" harrastavia ihmisiä, mutta ihan yhtä hyvin se pukuun ja kravattiin sonnustautunut kokoomuslainenkin voi olla satanisti tai natsi-henkinen.

Ja natsien käyttämällä symboliikalla on tosiaan paljon pidempi historia kuin natseilla itsellään.

Tiedän hevareita, jotka ovat sydämellisempiä ihmisiä kuin keskiverto luterilaista työetiikkaa noudattavat tavikset. Toisaalta hevi-musiikki on elävöittänyt myös ihmisten pimeitä tekoja. Tämä on tätä...dualismia.

 

[costi]

Loistava ketjunavaus.

Black metal ei ole itselleni tärkeimpiä musiikkigenrejä, mutta hyvin kirjoitettua historiikkia lukee mielellään. Tuo MOT:in dokumentti on camp-huumoria parhaimmillaan. Youtuben myötä se on kääntynyt vielä itseään vastaan, ja laittaa nauramaan puusilmäisille toimittajille.

Jatkoa odotellessa.

 

[Ted Raikas]

Ensimmäiset norjalaiset metallin pakanakuninkaat Bathoryn miehet julkaisivat ensimmäisen albuminsa Bathory vuonna 1984.

En kyllä osaa oikein itse pitää Bathorya bändinä, koska käsittääkseni se oli lähinnä yhden miehen orkesteri. Quorthon taisi hoitaa kaikki soittimet ja sävellystyön ihan yksinään?

Bathory on kyllä hyvin mielenkiintoista musiikkia, mutta pääasiassa en kyllä black metallin päälle ole koskaan ymmärtänyt. Etenkään niitä saatananpalvontaan liittyviä keskenkasvuisia ideologioita sun muita en osaa arvostaa tippaakaan, lähinnä pidän kornina ja naurettavana pelleilynä. Tietty ei kaikki tuota puolta edusta, mutta olen saanut ymmärtää, että joissain piireissä hommaa ei pidetä aitona jos ei ole tiettyjä vakaumuksia.

Ei sillä, etteikö black metallissa olisi siis musiikillisia ansioita paljonkin ja myös kiehtovia piirteitä. Itse olenkin yleensä ollut kiinnostuneempi musiikista, jossa on vaikutteita tuolta suunnalta. Puhdas black metal on aika tylsää tavaraa.

 

[Dissonanssi]

Kyseessä tosiaan genre - ja myös skene - jossa ulkomusiikillisilla vaikutteilla on hieman ylikorostunut rooli. Niin paljon kaikenlaista elitismiä ja puritanismia mahtuu sekaan, että se lähinnä naurattaa. Lähtien ihan siitä, että mikä nyt on "true bm:ää"? Kuka/mikä/ketkä on genren "luoj(i)a"?. Oliko Mayhemin Deathcrush "todellinen" "toisen aallon" edustaja, vai vasta Darkthronen A Blaze in the northern sky? Oliko/onko Varg Vikernes pakananatsi ja oliko Euronymous kommunistihinttari? jne...

Ymmärrän erittäin hyvin, että monelle genre osoittautuu vain ihme roolipelleilynä ja naurettavana esiintymisenä, sekä musiikillisesti huutona&hakkauksena, tylsänä pörinänä yms. Oma mielipiteeni on, että se kaikki vaan täytyy ymmärtää omassa kontekstissaan, mutta kuitenkaan ottamatta asioita liian vakavasti. Aika paljon mielenkiintoisia persoonia ja ajatuksia - ihan filosofisesti - mahtuu sekaan. Osa enemmän omalla tavallaan ansiokkaita, osa vähemmän.

MOT-dokkarit nyt tosiaan kannattaa jättää aivan omaan arvoonsa. Jos taas genren historia kiinnostaa, niin suosittelisin lukemaan Lords of chaos: The bloody rise of the satanic metal underground -kirjan.

http://www.imperiumi.net/index.php?act=books&id=36
(linkki vie kyseisen kirjan arvostelusivulle)

http://www.imperiumi.net/index.php?act=books&id=72
(linkki suomenkieliseen version arvosteluun)

Itse luin tuon joskus 5-10 vuotta sitten ja voin kyllä suositella. Vaikka siinä esiintyykin joitakin detaljivirheitä, on se kuitenkin kaikin puolin ansiokas teos aiheesta. Siinä on käsitelty historia-osio ihan noista blues-vaikutteista lähtien aina 60-luvun okkultistirokkiin jne. Uusimmassa versiossa on myös käsitelty Suomen osalta sitä Hyvinkään paloittelusurmaa tästä kontekstista käsin.

 

[Footless]

Jos taas genren historia kiinnostaa, niin suosittelisin lukemaan Lords of chaos: The bloody rise of the satanic metal underground -kirjan.

Löytyy tosiaan myös suomennettuna, Johnny Knigan julkaisemana, nimellä Kaaoksen Ruhtinaat: Mustan metallin messu. Loistava kirja tosiaan kyseessä.

 

[Dissonanssi]

Löytyy tosiaan myös suomennettuna, Johnny Knigan julkaisemana, nimellä Kaaoksen Ruhtinaat: Mustan metallin messu. Loistava kirja tosiaan kyseessä.

Kappas vain. Näyttää olevan aika tuore teos. Enpäs ollut tietoinenkaan aikaisemmin moisesta, kun ei ollut moista olemassa lukiessani alkuperäistä teosta.

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Ei herran jumala! :D Ymmärtäisin jos tuo dokkari olisi peräisin vuosikymmenien takaa, mutta että vielä 2000-luvulla on tuollaista shaibaa näytetty Ylellä. Mainio linkki.

Itse olen metallin suurkuluttaja, mutta bläkkis ei ole oikein koskaan iskenyt. Mitä nyt Barathrum, Impaled Nazarene, Satyricon ja muutama muu poikkeuksina. Troo Norsk bläkkis (Burzum, Mayhem, Darkthrone jne.) ei ole koskaan juurikaan yksittäisiä kappaleita lukuunottamati iskenyt. Ja eihän ketään ota noita Impaled Nazarenen sanoituksia tosissaan?

Tuo Kaaoksen Ruhtinaat on myös pitänyt jo pidemmän aikaa ostaa, mutta ainakin alkuun myivät sitä niin kiskurihinnoilla ettei ole tullut vielä hankittua. Varmasti hyvä teos.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ymmärrän erittäin hyvin, että monelle genre osoittautuu vain ihme roolipelleilynä ja naurettavana esiintymisenä, sekä musiikillisesti huutona&hakkauksena, tylsänä pörinänä yms. Oma mielipiteeni on, että se kaikki vaan täytyy ymmärtää omassa kontekstissaan, mutta kuitenkaan ottamatta asioita liian vakavasti. Aika paljon mielenkiintoisia persoonia ja ajatuksia - ihan filosofisesti - mahtuu sekaan. Osa enemmän omalla tavallaan ansiokkaita, osa vähemmän.

No itse näen mustan metallin juuri tällä tavoin, eli ihme roolipelleilynä jne. Ihmiskunnan historiassa ei ole tietysti mitenkään uutta, että hekumoidaan kuolemalla, saatanaleikeillä ja henkimaailmakuvitelmilla. Tällaiset kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä läpi maailman sivun. Hölmöimmille jutut uppoavat näköjään peräsuolta myöten. Ovelimmat tekevät touhulla kunnon fyrkat ja nauravat paskaisesti päälle.

Voi siellä joukossa olla oikeasti taitaviakin muusikoita, mutta musiikillisesti en pidä bm-musiikkia oikein minään, eikä kuvani näistä musikanteista nouse kovin kaksiseksi. Saatanallisen korinan, mölinän ja ulkomusiikillisen pelehtimisen seasta ei oikein jaksa kaapia esille mitään osaamiseen ja fiksuuteen yhdistettävää.

Edellinen on tietysti vain oma mielipiteeni, muut voivat pitää toki omansa. Jos joku tykkää tuollaisesta, niin siitä vaan. Ei ole minulta pois.

MOT-dokkarit nyt tosiaan kannattaa jättää aivan omaan arvoonsa.

Tässä on vähän samanlaisia sävyjä kuin 1980-luvulla helluntailaisten ahkerassa rock-vastaisessa kampanjoinnissa. Sehän sai sysäyksensä jenkkiläisten tv-pastoreiden ja ties minkä hörhöjen ristiretkestä raskaamman rockin artisteja vastaan. Levyjä soiteltiin väärinpäin ja sanoituksia tutkittiin rivivälit mukaan lukien mikroskoopilla. Paljon melua tyhjästä.

Eipä sen puoleen, olihan jonkin Zeppelinin 70-luvun kiertue-elämä melkoista huumeilla, viinalla ja leikkisillä naisilla porsastelua, ja monen muun orkan harrasteet olivat suht samoja. Sinänsä tietysti ymmärrettävää, etteivät ihan kaikki näe tällaisia artisteja priimoina roolimalleina, mutta hyökkäykset ei muusikoita vaan itse musiikkia kohtaan olivat välillä poskettomia. Jossain vaiheessa esim. Rush tuomittiin okkultistiseksi kokoonpanoksi, jollaisesta kunnon vanhempien piti pitää jälkikasvunsa erossa. Näillä vuosiluvuilla on vaikea ymmärtää, mikä tuonkin takana oikein oli. Ehkä joku oli näkevinään 2112-levyssä jotain saatanatouhuja, kun levyn kannessakin esiintyi punahehkuinen pentagrammi.

Siinä mielessä voi olla MOT:n perusteltua nostaa asiaa esille, että jotkut hölmömmät voivat tosiaan sekoittaa päänsä ihan kunnolla noilla bm-musiikin ympärillä pyörivillä lieveilmiöillä. Liian tosissaan jos addiktoituu kirkonpolttoleikkeihin, niin tuskin tuosta mitään rakentavaakaan kehkeytyy.

 

[Dee Snider]

Kyseessä tosiaan genre - ja myös skene - jossa ulkomusiikillisilla vaikutteilla on hieman ylikorostunut rooli. Niin paljon kaikenlaista elitismiä ja puritanismia mahtuu sekaan, että se lähinnä naurattaa. Lähtien ihan siitä, että mikä nyt on "true bm:ää"? Kuka/mikä/ketkä on genren "luoj(i)a"?. Oliko Mayhemin Deathcrush "todellinen" "toisen aallon" edustaja, vai vasta Darkthronen A Blaze in the northern sky? Oliko/onko Varg Vikernes pakananatsi ja oliko Euronymous kommunistihinttari? jne...

Euronymouksesta en tiedä, mutta Gorgorothin Gaahl on ainakin, jossei nyt kommunisti, niin hinttari ainakin. Ja kasvissyöjä. Ja naisten muotivaatesuunnittelija...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gaahl

Linkki Wikipedian sivustolle.

Tuon hermannin touhut ovat vissiin ottanut aika koville, ainakin pahimpien propellihattujen piireissä.

 

[J.Grönvall]

Siinä mielessä voi olla MOT:n perusteltua nostaa asiaa esille, että jotkut hölmömmät voivat tosiaan sekoittaa päänsä ihan kunnolla noilla bm-musiikin ympärillä pyörivillä lieveilmiöillä. Liian tosissaan jos addiktoituu kirkonpolttoleikkeihin, niin tuskin tuosta mitään rakentavaakaan kehkeytyy.

No jaa, en kyllä keksi itse mitään lieveilmiöitä joita pyörisi nimenomaan black metalin ympärillä. Tietysti nyt voi tuollaisia kirkonpolttoja käyttää propagandana mutta oikeasti nekin ovat vain poikkeus ja yksittäisten ihmisten päähänpistoja. Samoin kaikki saatananpalvontajutut ovat aika lailla pelkkää höpinää, sekin jengi on kyllä pieni vähemmistö niistä jotka black metalin "ympärillä pyörivät".

Jos muutama norjalainen teinipoika polttaa jonkun kirkon niin eihän se tokikaan tarkoita, että kaikki sitä tekevät. Mutta tavallaan sillä tämä tyyli on maineensa luonut ja varmasti mielellään sitä kilpeä kantaa. Alan pioneerien, tässä tapauksessa niiden norskien, mielestä black metalin piti olla jotain epäinhimillistä sun muuta.

Black metal on vähän maineensa vanki siinä mielessä, että se on muun metallin tavoin hyvin "visuaalista" musiikkia. Kaikki kasvomaskit ja niitit ja piikkivasarat ovat tarpeellisia sen tietyn tunnelman luomisessa, ja siihen se ärinälaulukin liittyy. Suurin osa on todennäköisesti ihan perusjengiä joka vain tykkää harrastaa tämänkaltaista soitantaa ilman sen kummempia suuria tarkoitusperiä.

Niitäkin löytyy jotka ovat näitä ns. true black metal-janareita eli joilla on black metal-ideologia mukana siinä hommassa, mm. Horna on tällainen yhtye. Heille black metal on tietynlaista elitismiä ja luonnonvalintaa, ts. vain vahvimmat selviävät. Samaahan ne jankkasivat jo silloin norskibläkin kulta-aikana. Jälkeenpäin tarkastellessa ne silloiset ajatukset ovat juuri niin lapsellisia kuin ne ihmiset silloin olivat (18-20-vuotiaita).

Se on sitten se ikuinen kysymys, että on vaikkapa Dimmu Borgir enää bläkkiä vai ei. Sekin riippuu täysin keneltä asiaa kysyy. Samaa koskee toista ikuista kiistankappaletta eli Cradle Of Filthiä. Joillekin se "oikea" bläkki on sitä Darkthronen alkuaikojen todella riisuttua ja todella synkkää paatosta ja toinen tykkää sitten vaikkapa juuri COFin tyylistä. Black metalista on tullut kuitenkin myös valtavirtamusiikkia siinä mielessä, että jotkut yhtyeet myyvät aika hyvin levyjä.

Jos tuolla kadulla jonkun Mayhem-paitaisen kaverin sattuu näkemään niin voin lyödä vetoa, että se ei ole kirkon kirkkoa polttanut. Sattuu vain saamaan kiksejä De Mysteriis Dom Sathanasista ja Deathcrushista.

Aina näitä ennakkoluuloja on hauska kuunnella vaikken itse enää välitä koko bläkistä musiikkina, enkä myöskään mistään ideologioista. Pirun kyynistä puuhaa tuo tuntuu pidemmän päälle olevan, ihmettelen miten jaksavatkin olla niin puutuneita maailman menoon.

Tämä ei liity suoraan aiheeseen mutta siinä vaiheessa, kun Pekka Poudasta tehdään Infernoon haastattelu jossa hän kertoo omasta Slayer-fanituksestaan, niin tasan siinä vaiheessa voi unohtaa nämä stereotypiat täysin.

 

[Everton]

Löytyy tosiaan myös suomennettuna, Johnny Knigan julkaisemana, nimellä Kaaoksen Ruhtinaat: Mustan metallin messu. Loistava kirja tosiaan kyseessä.

Heh, itse satuin nappaamaan tuon palautettujen hyllystä kirjastosta viime käynnillä ja aloin juuri tänään lukemaan. On kyllä sen verran mielenkiintoinen kirja jopa kyseisestä musiikista / skenestä kiinnostumattomalle, että kolmasosa hurahti jo yhdellä istumalla.

Itse olen periaatteessa pyrkinyt löytämään jokaisesta ug-skenestä jotain hyvää ja merkittävää, mutta täytyy sanoa että black metallista moisia piirteitä oli ja on aika paha löytää. Mikä lienee kai tekijöidensä tarkoituskin, ainakin tuon "hyvän" osalta.

Asenteeseeni vaikuttaa varmaankin myös se 90-luvun puolivälin bläkkis-muoti. Ne kaikkein reppanimmat tai levottomimmat janarit keksivät yht' äkkiä kaikkialla Suomessa olevansa Saatanan kansaa ja alkoivat näyttää vakavaa naamaa.

Useimmilla omista alaan vihkityneistä tutuista oli vielä äänenmurroskin vaiheessa, joten puheet sodasta ihmisyyttä ja kristinuskoa vastaan eivät kuulostaneet kovin vakuuttavilta. Hurjimmillaan joku taisi käydä humalassa kaatamassa jotain ristejä lemmikkieläinten hautausmaalta, mutta muutoin vetivät samaa makaroonilaatikkoa kuin muutkin. Eivätkä uhranneet edes lemmikkikanejaan tai -kilpikonniaan.

Oman aikansa turistikapinaa teineille tuo, mutta sivusta seurannut ei tiennyt pitäisikö nauraa vai sääliä. Veikkaan tosin (kuten Euronymous kirjassakin mainitsi) että oikean skenenkin piirissä asian leviämistä ei katsottu pelkästään hyvällä.

Saatananpalvonnasta yleisesti sen verran, että jos ja kun samalla kielletään jumala ja kristilliset käsitteet, on käsissä silkka paradoksi. Siinä mielessä norjalaisten/ruotsalaisten (tai siis osan) muinaisten kulttuuriensa vaaliminen vaikuttaa jopa nerokkaalta perustelulta kristinuskoa vastaan. Tosin moinen antropologia toimii usein myös äärioikeiston muka-motiivina.

 

[Miguel]

No jaa, en kyllä keksi itse mitään lieveilmiöitä joita pyörisi nimenomaan black metalin ympärillä. Tietysti nyt voi tuollaisia kirkonpolttoja käyttää propagandana mutta oikeasti nekin ovat vain poikkeus ja yksittäisten ihmisten päähänpistoja. Samoin kaikki saatananpalvontajutut ovat aika lailla pelkkää höpinää, sekin jengi on kyllä pieni vähemmistö niistä jotka black metalin "ympärillä pyörivät".

Jos muutama norjalainen teinipoika polttaa jonkun kirkon niin eihän se tokikaan tarkoita, että kaikki sitä tekevät. Mutta tavallaan sillä tämä tyyli on maineensa luonut ja varmasti mielellään sitä kilpeä kantaa. Alan pioneerien, tässä tapauksessa niiden norskien, mielestä black metalin piti olla jotain epäinhimillistä sun muuta.

Noh, hiljattain JIMillä näytetyssä laadukkaassa metallimusiikkidokumentissa haastateltu Gorgoroth-solisti välitti muunlaista viestiä. Musiikissa tärkein esille tuotava elementti on Saatana, kirkonpoltot olivat oikeaoppista taistelua kristinuskoa vastaan ja elämässä suurena tavoitteena on muodostaa vahvojen liitto muiden yläpuolelle ja murskata heikot.

Varmasti tahallaan överiksi vedettyjä lausuntoja. Silti - kaiken kukkahattuilun uhallakin - pidän tuollaisena roolimallina toimimista oikeasti vastenmielisenä ja vaarallisenakin touhuna. Saatananpalvonnasta ja muista vastaavista ääriaatteista ääri-ilmiöistä kiinnostuu valitettavasti niin monet elämässään muuten eksyneet (nuoret) ihmiset, joiden maailmankuvaan esikuvilla voi olla hämmentävän suuri vaikutus. Uudelleen kukkahattuillen voi todeta, että Pekka-Eric taisi saada yliminäkuvaansa vaikutteita muualtakin kuin itse Nietzscheltä. Lausumansa kuulostivat kovin paljon samanlaisilta kuin nuo Gorgorothin epäjumalanruoskan jutut.

Levylle blackmetalistit saavat purkittaa sellaista musiikkia mitä tahtovat ja taistella kristinuskoa vastaan. Mieluummin väkivallattomalla sanomalla. Tämän genren musiikki ei oikein puhuttele tässä osoitteessa, vaikka moni muu metalli koliseekin erinomaisen hyvin.

 

[Nebula]

Se on sitten se ikuinen kysymys, että on vaikkapa Dimmu Borgir enää bläkkiä vai ei.

Taisi Dimmun kitaristi, Silenoz, uuden levyn myötä todeta, etteivät he ole enää bläkkiä vaan kenties "sinfonista extreme metallia". Mikä kyllä pitää paikkansa melko hyvin.

Edellisellä, In Sorte Diaboli -albumin, musavideoilla oli vielä ristejä väärinpäin sun muuta paskaa, mutta tämä uusin Abrahadabra -albumi näyttää ensimmäisen videonsa myötä unohtaneen ainakin tuollaisen symboliikan.

On muuten kenties paras levy DB:ltä, mutta siitä toisessa ketjussa.

 

[Cube]

"Ideologiana" BM ei kiinnosta. Viha ei missään muodossa ole sellainen pohja, jonka varaan haluaisin elämääni rakentaa ja muutenkin black metal tuntuu jotenkin tosi taantumukselliselta. Koko lajityyppi on syntynyt rajojen rikkomisesta ja kapinasta, mutta sitten skenen sisällä on monille valtava ongelma, jos esim. Wolves in the Throne Roomin tyypeillä on radikaaleja(?) vihreitä arvoja.

Itse tykkään eniten tunnelmallisemmasta, maalailevasta ja hypnoottisesta black metallista, eli käytännössä näistä Burzumin jalanjälkiä seuraavista bändeistä. Se nyt on periaatteessa aivan sama onko kyseessä eko-WitTR vai nationalistisempi Drudkh. Tietysti olisi mukavaa, jos hyvät muusikot (ja vaikka kaikki muutkin ihmiset) olisivat asioista kanssani samaa mieltä, mutta en ala torjumaan todettua laatua, vaikkä näin ei olisikaan.

 

[The Hawks]

Eipä minuakaan puhuttele ollenkaan "perinteinen" black metal. Joskus junnuna sitä yritin hetken aikaa kuunnella mutta tuli todettua ettei oikein istu meikäläisen makuun. Itse olin teini-ikäinen juuri niihin aikoihin kun oli kaikki kirkonpoltto kohut sun muut. Muistan hyvin sen kun olin -98 menossa faijan ja veljen kanssa Provinssirockiin kuuntelemaan bändejä (joo, tuolloin festareilla kävin siitä syystä) ja ennen tapahtuman alkua kohistiin vahvasti siitä että Dimmu oli tulossa esiintymään Seinäjoelle. Jos en nyt aivan väärin muista niin lähialueen kirkkoja vahdittiin kun pelättiin että "satanistit yrittää varmasti sytyttää ne tuleen". Eipä sitten tapahtunut mitään. Enää en muista nähtiinkö Dimmua, mutta Black Sabbath tuli ainakin fiilisteltyä ja paitakin ostettua.

Koko black-metal genre on minulle aika tuntematon sinäänsä, en oikein tiedä edes bändejä nimeltä. Siinä mielessä voisi hyvin lukea tuon aiemmin mainitun teoksen. Historia kuitenkin kiinnostaa.

Oikeastaan ainoa kosketus joka minulla on ollut blackiin on Dimmu Borgir. Ei ole tullut kuunneltua sitä alkuaikojen matskua eikä juuri edes kiinnostakaan. Lähinnä nämä uudemmat levyt Spiritual Black Dimensionista lähtien edustavat sitä Dimmua joka iskee. Tuolta levyltä biisi Dreamside Dominions edustaa sellaista materiaalia joka tämän genren musiikista minulla toimii ehdottoman hyvin. Dimmun uusin levy Abrahadabra on kokonaisuutena todella kompakti paketti ja se on ollut viime aikoina ahkerassa soitossa. Tosin enpä usko että fanaattisimmat blackistit enää juurikaan Dimmusta diggaavat. Jos lähdetään bändiä lokeroimaan johonkin genreen niin uusimman levyn myötä se genre ei välttämättä ole enää black-metal.

 

[Crazy Diamond]

Mayhem perustettiin vuonna 1984 Øystein Aarsethin (käytti pseudonyymiä Euronymus tarkoittaen kuoleman prinssiä), rumpali "Manheimin" ja laulaja "Messiahin" toimesta. Vuonna 1988 bändiin liittyi Pelle "Dead" Olson, joka oli erittäin omalaatuinen ihminen. Hän ihaili kuolemaa ja vihasi elämää. Joskus ennen keikkoja hän saattoi haudata esiintymisvaatteitansa maahan, jotta niihin tulisi maan ummehtunut haju. Yhdellä keikalle Dead ja kumppanit olivat ostaneet paikalliselta teurastamolta sian päitä ja seivästäneet ne sitten keihään nokkaan keikkapaikalla. Taisivatpa idiootit myös syödä vanhentunutta lihaa ja saada ruokamyrkytyksen. Toisella keikalla Dead taas viilsi veitsellä niin syvän haavan käsivarteensa, että hänet jouduttiin viemään sairaalaan verenhukan vuoksi. Samana vuonna yksi metallimaailman lahjakkaimmista rumpaleista Jan "Hellhammer" Blomberg liittyi bändiin. Hän ei valitettavasti pysty enää soittamaan välilevynpullistuman vuoksi. Näin Shagrat puheli viime Tuskassa.

Vuonna 1991 alkoi sitten kohista. Kesällä -91 Dead viilsi ranteensa auki ja ampui itseään haulikolla päähän. Legendan mukaan Dead olisi vähän ennen itsemurhaansa sanonut Euronymukselle, että "katso mulla on uus terävä puukko, meikä lähtee leikkimään tällä." Vielä samana iltana Euronymus löysi Deadin kuolleena mökistänsä. Ensimmäisenä Euronymukselle tuli tässä tilanteessa mieleen käydä äkkiä ostamassa lähikaupasta kamera ja ottaa kuvia Deadin ruumiista. Kuva kuolleesta Deadista löytyy -95 julkaistulla Dawn of the Black Hearts live -albumilla. Euronymus keräili myös kuolleen kaverinsa luunpalasia ja teki niistä korun itsellensä. Hiukan Deadin aivoja hän myös pakasti ja keitteli niistä sitten itsellensä soppaa. Ja kuvitelkaa, hetki ennen kuolemaansa Dead päätti murjaista vielä hyvän vitsin. Minusta ainakin se oli hyvä juttu: hän jätti itsemurhaviestikseen yksinkertaisesti "excuse all the blood".

Vuonna 1993 bändiin -92 basistiksi liittynyt Varg (oikealta nimeltään Kristian, muuttaen kuitenkin nimensä, koska Kristian on kristitty nimi. Varg tarkoittaa sutta, mutta myös lainsuojatonta) Vikernes päätti sitten tappaa Euronymuksen 23 puukoniskulla, viimeinen niistä kallon läpi aivoihin. Näin Varg kuvailee tappamistaan: "he sanoivat hänen kuolleen verenhukkaan. Oikea kuolinsyy oli päähän osunut puukonisku. Hän kuoli heti. Bam! - ja niin hän oli kuollut. Kallon läpi. Minun piti muuten kopauttaa puukko irti. Se oli juuttunut hänen kalloonsa kiinni, ja oli pakko vääntää se väkisin irti, hän piti siitä vielä kiinni - sitten hän tippui portaat alas. Iskin häntä suoraan päähän, hänen silmänsä muljahtivat päässä bong! - ja hän oli kuollut"*. Aika hauskasti hän kertoo tunnelmistaan. "Bong! - ja hän oli kuollut". Varg kertoo tappamisensa syyksi sen, että Euronymus olisi uhannut tappaa hänet ja näin loogisesti ajateltuna Varg päättikin tehdä toisinpäin ennen kuin Euronymus ehtisi ensin. Vikernes matkusti yhdessä Snorre Ruchin kanssa Bergenistä Osloon Euronymuksen asunnolle. Snorre jäi ulos ja Varg meni tapaamaan Euronymusta. Mitä kämpässä sitten tapahtui, on selvittämättä. Kämpässä syntyi ilmeisesti riita ja Euronymus pakeni rappukäytävään. Vikernes seurasi perässä ja viimeisteli murhansa. Vikernesin mukaan Euronymus olisi käynyt hänen kimppuunsa ja tappo olisi ollut itsepuolustusta. Yeah right! 23 puukoniskua ja viimeinen kallon läpi, eikä Euronymuksella ollut edes kättä pitempää käsissä. On arvailtu, että Euronymuksen mahdollinen homoseksuaalinen suuntautuminen, tekopyhyys, kilpailu johtoasemasta 'den svarte sirkelenissä' ** ja Euronymuksen rahallinen velka Vikernesille olisivat myös syitä tappoon. Varg tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta vaikka hän itse väittääkin ettei suunnitellut tappoa. Ilmeisesti Vikernes istuu vieläkin vankilassa, vaikka normaalitapauksessa hänen olisi jo pitänyt vapautua. Varg Vikernes ei kuitenkaan olekaan mikään normaalitapaus.

Vikernes ei ole tyhmä. Hän on itse asiassa ihan älykäs mies. Hän on lukenut paljon historiaa ja tehnyt yhden miehen orkesterissaan Burzumissa niin blackmetalia kuin ambientia. Bändin sanoma huokuu germaanista perinnettä. Varg ymmärtää kuka hän on ja mitä hän edustaa. Esikristillisen germaanisen ja skandinaavisen historian hän tuntee aasoineen, myytteineen, asatruineen ja käytäntöineen kuin vettä valaen. Kirkonpolttonsa syyt hän pystyy perustelemaan mikrotasolta makrotasolle jouhevasti. Hänellä on visioita ja ajatuksia eikä hän epäröi toteuttaa ja kertoa niistä. Siksi hän on vaarallinen. Varg Vikernes haluaisi poistaa kristinuskon Norjasta, koska se ei ole alunperin norjalaisten uskonto. Hän inhoaa juutalaiskristillistä perinnettä, koska se ei millään tasolla kuuluu germaaniseen ja kulttuuriperintöön. Vuonna 1065 viimeinen viikinkikuningas luopui omasta uskostaan ja toi kristinuskon pohjolaan. Se tuotiin sinne tulen, voiman ja väkivallan uhalla. Sen jälkeen pikku hiljaa viikinkien perinne, symbolit ja tavat ovat hävinnet Norjasta. Nyt sitten yhtäkkiä Varg Vikernes, joka on sielultaan kuin Pohjanmerellä muinoin seilannut norjalainen soturi, haluaa kaiken kääntyvän uudelleen päälaelleen. Vuonna 1992 Norjassa poltettiin 1100-luvulla rakennettu todella hieno Fantoftin piirukirkko Bergenissä. Vikernes on tuomittu kolmen kirkon poltosta, mutta ei Fantoftin kirkon. Vikernesiä epäillään kyllä epävirallisesti myös Fantoftin kirkon polttajaksi eikä syyttä. Burzumin Aske levyllä on kuva poltetusta Fantoftin kirkosta ja monessa haastattelussa hän viittaa ylpeästi Fantoftin kirkonpolttoon. En epäile yhtään etteikö hän olisi polttanut kirkkoa. "Minua ei todettu syylliseksi Fantoftin piirukirkon polttamiseen, mutta se käynnisti koko jutun. Se oli kesäkuun kuudentena ja kaikki liittivät sen satanismiin, koska oli 6.6. ja viikon kuudes päivä. Kukaan ei kuitenkaan huomioinut, että kesäkuun kuudentena vuonna 793 Lindisfarnessa Britanniassa tapahtui historian ensimmäinen viikinkihyökkäys, josta vastasivat Hordlandista, minun maakunnastani, tulleet viikingit. Kukaan ei yhdistänyt tätä siihen - ei kukaan. Kirkko on pystytetty pyhälle maalle, jossa on jatulintarha ja horg (pakanallinen alttari). Rakentajat pystyttivät ison ristin horgin päälle ja kirkko rakennettiin sen ympärille."

 

[Crazy Diamond]

Se mitä Vikernes tarkoittaa lauseella "se käynnisti koko jutun" oli juuri sitä mitä hän halusikin. Tarkoittaen että Fantoftin kirkon polton jälkeen kirkkoja alkoi syttyä tuleen eri puolilla Norjaa. Varg halusi olla esimerkki ja sitä hän olikin. Hän on ylpeä siitä. Motiivina hänellä tähän on yksinkertaisesti "sytyttää Odin uudestaan norjalaisten sieluissa" ja näin lopulta kristinuskon vähittäinen poistaminen Norjasta. Fantoftin kirkonpolton jälkeen Norjassa on tähän päivään mennessä poltettu paljon kirkkoja. Kirkonpolttoja tai niiden yrityksiä on hurjan paljon, riippuen lähteestä viidestäkymmenestä reilusti yli sataan. Tämän vuoksi Varg Vikernes koetaan vaaralliseksi. Koska hän on julkisuuden henkilö jo Mayhemin ajoilta, hän on myös aika ajoin julkisuudessa. Hän on julkaissut kirjan Vargsmål, jossa hän opettaa omaa pakanallisen nationalismin näkemystään. Hän on jatkanut myös musiikin teko vankilasta käsin. Lokakuussa 2003 Vikernes jätti palaamatta Tønsbergin avovankilaan hänelle myönnetyltä lomalta. Laajojen poliisitoimien ansiosta hänet löydettiin melko pian karkumatkan alettua. Kaapatulla autolla liikkunut Vikernes oli raskaasti aseistautunut poliisien pysäyttäessä hänet, mutta ei kuitenkaan käyttänyt aseitaan. Tästä tempauksesta Vikernes sai 14 kuukauden lisäkakun, eikä häntä monista armahduspyynnöistä huolimatta olla päästetty ennenaikaiseen vapauteen, vaikka kuten todettua, näin olisi keskivertotapauksen kohdalla toimittu.

Kaikesta tästä huolimatta kyllä Mayhemin tyypit musiikkiakin osasivat tehdä. Vuonna 1994 uunista pukkasi ulos sellainen blackmetalklassikko kuin De Mysteriis Dom Sathanas (Herra Saatanan salaiset riitit). Levy on pirun hyvä. Sitä kuunnellessa on outoa ajatella kaikkea edellämainittua. Teoksella on Deadin sanoituksia, Euronymus laulaa ja soittaa siinä kitaraa ja Varg näppäilee bassoa. Levyn jälkeen bändi kuuluisista syistä muutti hieman muotoaan. Kiekolla on ollut suuri merkitys aloitteleville kitaraanäppäileville sarvipäille. Ja tässäpä vielä joitain muitakin tärkeitä kaaoksen kakofonian merkkipilareita: Celtic Frost - To Mega Therion (-85), Blasphemy - Fallen Angel of Doom (-90), Beherit - The Oath of Black Blood (suomi -91), Darkthrone - A Blaze In The Northern Sky (-92), Immortal - Pure Holocaust (-93), Burzum - Hvis Lyset Tarr Oss (-94), Emperor - In the Nightside Eclipse (-94), Gorgoroth - Pentagram (-94) ja Dimmu Borgir - Enthrone Darkness Triumphant (-97). Fanaattinen mustan metallin ystävä voisi lisätä tähän vielä muitakin tärkeitä levyjä, mutta suurelle yleisölle tuossa on tärkeimmät alkuaikojen puristukset.

Blackmetalin historia on verinen ja monien bändien jäsenet ovat istuneet vankilassa tapoista ja kirkonpoltoista. Mayhemin sekoilut eivät olleet ainoita. Emperorissakin soittanut Bård Eithun murhasi 21. elokuuta 1992 Lillehammerissa tuntemattoman miehen. "Olin ulkona, lähdin siitä sitten baariin mutta en halunnut jäädä sinne kun siellä oli liikaa väkeä, joten lähdin kävelemään takaisin kotiin. Tämä mies lähestyi minua - ilmiselvästi humalassa ja selvästi hintti. Hän halusi puhua minulle. Sanoin että minähän puhun sille. Tajusin hyvin nopeasti että hän oli homo. Hän kysyi oliko minulla tulta, mutta hän poltti jo tupakkaa. Hän pyrki selvästi luomaan kontaktia. Sitten hän kysyi voitaisisko me mennä pois täältä ja mennä ylemmäksi metsään. Suostuin sillä olin jo päättänyt, että haluan tappaa hänet, mikä on tosi outoa sillä en ole tuollainen - en kuljeskele ympäriinsä tappamassa ihmisiä -- Otin veitsen esille, käännyin ja puukotin häntä. Hän käveli perässäni ja käännyin häntä kohti ja iskin häntä vastaan. Sen jälkeisistä tapahtumista en muista paljon, paitsi että kaikki vaikutti siltä kun olisin katsellut tapahtumaa itseni ulkopuolelta. -- Kaduitko murhaa? En katunut ollenkaan. Riistin hänen henkensä ja sain maksaa siitä. Ei se ole sen kummempaa, ainakaan minun mielestäni."**** Vuonna 1993 Saksassa Absurd -bändin Hendrik Möbus, Sebastian Schauseil ja Andreas Kirchner murhasivat tuttavansa Sandro Beyerin. Henrik Möbus pyövelinä olemisestaan: "Yhteiskunnallisella tasolla kuolema ja murha ovat arkipäiväisiä kokemuksia, mutta yksilölle kokemus on arkaainen ja elämän mullistava. Tällaiset teot murtautuvat rajojen ja porttien läpi alueelle, joka ei kuulu tavanomaiseen todellisuuteen. Tässä mielessä ihminen ajautuu hämärän rajamaille ja vieraantuu normaalista maailmasta. Ellei vastaavaa ole kokenut, ei tätä voi ymmärtää. En halua myöskään selittää tätä kenellekään koskaan, ja näin minä sen itselleni perustelen. Asia ei muutu miksikään tekoa tarkastelemalla. 'Den Tod geben und den Tod empfangen' ( kuolema antaa ja kuolema ottaa) - näin kuului SS-joukkojen vanha motto. Se kertoo paljon alkuperäisestä ja germaanisesta suhtautumisesta asiaan. Joku kohtasi kuoleman käteni kautta; joskus voin joutua hänen asemaansa, Amor fati?". ***** Vuonna 1997 Dissectionin Jon Nödtvedt tuomittiin oikeudessa avunannosta 38-vuotiaan algerialaismiehen murhaan Göteborgissa. Hän vapautui 2004, mutta hetken elämästä taas vapaana miehenä nautittuaan ja Dissectionin kanssa keikkailtuaan, hän suoritti itsemurhan 2006. Nödtveidt puhui kaaoksesta perimmäisenä ulottuvuutena ja siihen hän itsensä hetken tietoisuuden oliona elettyään vapautti. Bändi kävi Oulussakin 2005, vai olikohan se 2004, soittamassa Jalometalli-festivaaleilla vesisateisessa ja hyvin bändin imagoon sopivassa säässä.

 

[er_bai_wu]

Ihan hassu dokumenttihan tuo oli, mutta en yhtään ihmettele miten tuollaiseen on päädytty; toisaalta omat kokemukseni Tuska-festareilta on nykyään hieman erilainen kuin tässä on annettu ymmärtää, sillä enemmän siellä taitaa omissa porukoissa heilua perheenisiä ja keskijohtoa kuin paatuneita satanistinatseja.

Black metal oli minulle pitkään musiikkigenre, joka ei innostanut. Toisaalta olen niitä, jotka aloittivat kuuntelemaan sitä ensimmäisen aallon death metallia, ja hieman sen jälkeen syntynyt bm-aalto oli jotenkin pömpöösiä ja hassua.

Nyt, jo ehkä viiden vuoden ajalla, olen "löytänyt" black metallin juuri sen musiikillisten ulottuvuuksien kautta. Varmasti yksi levy, joka teki sen kaikkein suurimman vaikutuksen oli jo aikoinaan kertaalleen kuunneltu ja "huonoksi" todettu Emperorin Anthems to the Welkin at Dusk, joka melkein kymmenen vuotta julkaisunsa jälkeen löysi tiensä cd-soittimeen uudelleen. Levy on musiikillisesti loistelias. Myöhemmin löysin bm-genrestä melkeinpä suosikkibändini nykyään, sillä sellaiset aktit kuin Drudkh, Borknagar ja miksei vaikkapa Austere ovat laajentaneet käsitystäni siitä mitä black metal voi olla, kun taustalla on oikeasti lahjoja; se, onko nämä bändit sitä "oikeaa" black metallia on minusta jälleen kerran hassu väittely, koska mikään näistä bändeistä ei ole erityisen kaupallinen, kuten nyt vaikkapa Dimmu Borgir nykyään.

Mutta lähinnä kai ajattelin sanoa, että musiikki on minulle tärkeintä ja aikaisempi nihkeys black metallia kohtaan on muuttunut arvostukseksi monia hienoja bändejä kohtaan, joita en olisi ensinkään löytänyt ellen olisi muuttanut omaa suhtautumistani black metalliin noin lähtökohtaisesti.

 

[Yläpesä]

Euronymus keräili myös kuolleen kaverinsa luunpalasia ja teki niistä korun itsellensä. Hiukan Deadin aivoja hän myös pakasti ja keitteli niistä sitten itsellensä soppaa. Ja kuvitelkaa, hetki ennen kuolemaansa Dead päätti murjaista vielä hyvän vitsin. Minusta ainakin se oli hyvä juttu: hän jätti itsemurhaviestikseen yksinkertaisesti "excuse all the blood".

Luulin että tarkoitus oli keskustella musiikista mutta tämä onkin näköjään liukumassa ulkomusiikilliseen ultraväkivallan munapystyssäihannoimiseen. Ei kovin tervettä tekstiä. Häiriintyneiden ihmisten epätoivoisilla teoilla märehtimiseen ei kannata kovin paljon omia rajallisia resurssejaan tuhlata. Jätän sen huoraamisen mielihyvin Alibille.

 

[Crazy Diamond]

Luulin että tarkoitus oli keskustella musiikista mutta tämä onkin näköjään liukumassa ulkomusiikilliseen ultraväkivallan munapystyssäihannoimiseen.

Keskustelu on sallittu, mutta pitääkö sitä nyt noin provosoitua jos kerron dokumentaarisesti omaa mielipidettäni. Noh, ei kai siinä muuta, mutta sanonpahan vain, että sinä olet yksi niistä syistä miksi rakastankin blacmetallia ylipäänsä. Vitun provopelle, jolle yksi elämän tärkeimmistä asiosta on mennä loukkaamaan toisia ihmisiä. Ehkei tarkoituksesi ollut loukata, mutta huomaa, ettet omista paljonkaan herkkyyttä.

Ei kovin tervettä tekstiä.

Pistetäänkö oikein äänestys pystyyn että kullikarvasikin saavat ylpeillä. Ei minua kiinnosta teidänlaisenne. Halusinpahan vaan tuoda omaa mielipidettäni esiin.

 

[Crazy Diamond]

Kuunelkaahan ihmiset henkilön nimeltä Nattramn levy nimeltä Death - Pierce Me. Nattramn julkaisi levyn bändinsä Silencer kanssa. Siinä on sellainen levy, joka nousi välittömästi yhdeksi parhaimmista levyistäni.

Kaverista infoa esim. täällä. (linkki vie blackmetal.co.uk foorumi sivustolle)

 

[Crazy Diamond]

Mistä tässä kaikessa on sitten kyse? Onko blackmetal yhtä kuin väkivaltaa, kuolemaa, fasismia ja pakanallisia riittejä? Onko musiikissa itsessään minkäänlaista juonta, onko siinä edes melodiaa, saattaisi joku musiikkityyliin perehtymätön kysyä. Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin on vastaajiakin.

Øystein Aarsethille (Euronymus) musiikki ei edustanut mitään ideologiaa. Musiikki ja ulkomusiikilliset aspektit tarkoittivat hänelle kaaosta. Hänen mielestään metallimusiikin piti olla vain mahdollisimman synkkää ja rankkaa. Blackmetalin soittajien ja kuuntelioiden piti näyttää mahdollisimman pahiksilta ja kaiken yhteiskunnallisen vastustaminen oli hänelle jo päämäärä sinänsä, ihan vain vastustamisen vuoksi. Hän ei ollut järin fiksu kaveri. Siitä huolimatta hän osasi kuitenkin säveltää hyvää musiikkia. Øystein Aarsethilla on myös toinen suuri merkitys genrelle. Hän omisti Oslossa levykaupan Helvete, joka omistautui ainoastaan metallimusiikin myymiseen. Levykauppa keräsi ympärillensä metallifaneja ja aloittelevia metallibändejä kuten Emperor, Darkthrone, Burzum ja Immortal. Tätä sisäpiiriä, joka pyöri levykaupan liepeillä kutsutaan 'den svarte sirkeleniksi'. Levykaupassa kulkenut jengi oli aika nuorta, mutta Euronymus oli heitä vanhempi. Euronymuksella olikin vahva auktoriteettiasema levykaupassa pyöriviin nuoriin. Hän oli hyvin innostunut musiikista ja se tarttui vaikutusalttiiseen nuorisoon. Pimeyden ruhtinas saattoi välillä antaa levyjä ilmaiseksi, hän kertoili mielellään mielipiteitään musiikista ja esitteli visioitaan blackmetalin suunnasta. Tällä kaikella oli suuri merkitys Norjan blackmetalskenen synnyssä. Levykauppa oli pesäpaikka monille blackmetalin musiikillisille ja ulkomusiikilliselle linjanvedoille.

Blackmetal alkoi hiljalleen saada lihaa luittensa ympärille. Kun bändejä alkoi syntyä uusia ja uusia se kehitti blackmetalin sanomaa. Tänä päivänä blackmetal ei ole enää niin homogeeninen kuin vanhoina hyvinä aikoina. On olemassa jopa kristilliseksi blackmetalliksi itseään luokittelevia bändejä, mikä on jo aika absurdia. Alkuaikojen blackille tyypillistä oli muutama sähkökitara, basso, rummut ja matala mörinä. Nyt voit kuulla erilaisia puhallinsoittimia, pianoa, stemmalaulua, syntetisaattoria, urkuja, linnunlaulua, puronsolinaa, viulua, kuorolaulua, puhdasta laulua, akustista kitaraa (grandpapa's guitar), kannelta, selloa, kelttiviulua, munniharppua, jouhikkoa ja Lontoon filharmonikoita soittamassa orkestereiden levyillä. Musiikilliselta aspektiltaan metallimusiikki on aina ollut harmonioiltaan ja melodioiltaan niukkaa ja yksinkertaista. Niin on blues, rock 'n roll ja pop-musiikki ylipäätänsä. Jonkunlaisena poikkeuksena voidaan pitää esimerkiksi Meshuggahia. Bändin tarkkaan laskelmoitu ja hyvin taidokas rytmin- ja tahtilajin vaihtelut ovat korvia hiveleviä. http://www.youtube.com/watch?v=4A_tSyJBsRQ. Vähän samanlaista settiä heittää Dillinger Escape Plan: http://www.youtube.com/watch?v=kGNb-YT5ECA Poikkeuksena voisi pitää myös Dimmu Borgirin hyvin päällekäin liimattuja albumeita Spiritual Black Dimensionin jälkeen. http://www.youtube.com/watch?v=eAmMcBQavKE