Biisien "plagiointi"

  • 22 294
  • 118

Lexa

Jäsen
Tulipa mieleen avata ketju tästä aiheesta, kun itse törmään varsinkin radiota kuunnellessa usein ilmiöön, jossa biisin melodia tai sointukulku on kopsattu jostain vanhemmasta kappaleesta. Laiton plagioinnin muotoon "plagiointi", koska tarkoituksena oli käsitellä biisejä, joissa on selkeästi jotain kopioitua, mutta ei niin paljon että tekijänoikeuksia rikottaisiin.

Esimerkkejä:

Yö, "Rakkauden vahvistama" : Intron melodia alku on suora kopio Queenin "Too much love kill you" kappaleen vastaavasta.

4 ruusua, "Hunningolla": Intron kitara-riffi on melkoisen identtinen kopio (jopa soundiltaan) Cardiganssin "My Favorite Game" biisin vastaavaan.

Toissa kesänä auringon paistaessa kuumimmillaan joku suomalainen (liekö joku yhden biisin ihme) oli jatkuvassa radiosoitossa Petri Muckin ja Juha Tapion tavoin. En vaan tiedä kuka kyseinen artisti oli/on, mutta hänen biisinsä intro oli rosmottu suoraan Nirvanan, "Man Who Sold The World" biisistä. Ajattelinkin biisiä ensimmäistä kertaa kuunnellessani, että nyt tulee Nirvanaa, mutta mitä vielä.

Valitsin nuo edellämainitut lähinnä sen takia, että "kopioitu" osuus sijaitsee heti kappaleen introssa, eikä esim. kertosäkeessä. Näin ollen sen toteaminen on helpompaa. Itse en ole noita esimerkki biisejä kuunnellut peräkkäin ja havainnot perustuvatkin puhtaasti mutu-tuntumaan ja "erehtymättömään" sekä "absoluuttisen" sävelkorvaan. ;)

Nuo kappaleen introssa olevat samankaltaisuudet ovat niitä kaikkein häiritsevämpiä, kun koskaan ei voi tietää mikä biisi on alkamassa (radio-soitossa). Kaikki ihmiset eivät näitä aasinsiltoja huomaa, mutta ainakin allekirjoittanutta ne häiritsevät silloin tällöin.


Ai yks juttu vielä. Nelosen 4pop-ohjelmassa taisi jokin aika takaperin olla juttu jostain PMMP:n biisistä, joka oli "liian samankaltainen" verrattuna brittiläiseen(?) vanhempaan tuotokseen. Hyvin samalta ne melodiat niissä biiseissä kyllä kuulostivat, nyt en vaan muista mistä biisistä oli edes kyse.

Vastaavanlaisia huomioita??
 
Suosikkijoukkue
Kaunein kaikista!
Heinolassa jyrää!

Kyseisen biisin C-osa on suoraan kopsattu Beatlesin "Back In The U.S.S.R." biisistä...tämän on Juice itsekin myöntänyt.


Tietää Snadi.


P.S. Juice on aina ollut mestari "lainaamaan".
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Zen Cafén Tämä On Syksy-biisi alkaa hyvin samalla tavalla kuin Depeche Moden Walking In My Shoes, ja tämän on Samuli Putro itsekin jossain myöntänyt että vaikutteita on otettu.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
1. Timo Rautiainen tahtoisi kovasti olla CMX:n miehiä.

2. Frendien tunnari <----> Black Sabbath: After Forever

Lisäksi 10000 muuta rock-piireissä varastettua ideaa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Red Hot Chili Peppers - Crazy Town

Pretty Little Ditty - Revolving Door

Tarkemmin en tiedä, mutta toi RHCP:n biisi taitaa olla joku "välibiisi", jonkun toisen kappaleen intro tms (kesto 1:36) ja pelkkä instrumentaali. Keskellä kappaletta on noin 20sec kitarariffi, jonka jälkeen odottaa "Now ladies come, ladies go out my revolving door"...
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti goldenawe
1. Timo Rautiainen tahtoisi kovasti olla CMX:n miehiä.

Kumma kun itse en taas oikein yhtäläisyyksiä löydä. Toisesta tykkään ja toisesta en. Ja muutenkaan samanlaisuuksia löydä, noh laulavat suomeksi.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
AC/DC:n kitarariffi "Thunderstruck"-kappaleessa kuulostaa _yllättävän_ samanlaiselta kuin Rush:in "Spirit of Radio":n vastaava.

Äijät taitavat olla kavereita keskenään, joten ei kai siinä mitään pahaa ole kun vähän lainaillaan.

Samaten Whitesnaken "Woman Trouble Blues" on suorastaan häiritsevän Led Zeppelinmäinen biisi. Kuunnelkaa, niin tiedätte mitä tarkoitan. :)
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Heh, yllämainittu Nirvanan "Man Who Sold The World" taitaa olla kerrassaan yksiyhteen David Bowien "Man Who Sold The Worldin" kanssa...

Hymy oli herkässä myös kun Stratovarius revitti Raumanmeren televisioinnissa taannoin. Setin ainoan balladin säkeistön (vai oliko kertsin?) melodia oli lähes suoraan Taiskan "Moi moi vaan". Muutenkin Tölkki ja kumppanit lainailevat iskelmäpuolelta aika ajoin melodioita. "Eagleheart" tästä hyvänä esimerkkinä.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Taikakuun "Hiljainen on laulu rakkauden", on törkeä kopio(minun mielestäni) Yön Rakkaus on lumivalkoisesta, tästä käytiin muutamia kuukausia takaperin kovaa keskustelua taikakuun sivuille, jonne mm. Jussi Hakulinen kävi kirjoittamassa omat kommenttinsa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Lexa
Ai yks juttu vielä. Nelosen 4pop-ohjelmassa taisi jokin aika takaperin olla juttu jostain PMMP:n biisistä, joka oli "liian samankaltainen" verrattuna brittiläiseen(?) vanhempaan tuotokseen. Hyvin samalta ne melodiat niissä biiseissä kyllä kuulostivat, nyt en vaan muista mistä biisistä oli edes kyse.

Kyseessä on nyttemmin mm. Chewing Gum -biisillään pinnalla olevan norjalaisen Annien muutaman vuoden takainen kappale Greatest Hits. Jo kummastelinkin, kuinka tuo Rusketusraidat jytää niin hyvin. Olikos Sjöroosin Jorin "säveltämä"?
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Apulannan Vasten mun kasvojani kertosäkeistö myötäilee varsin samoja linjoja kuin Juha Tapion Poika (joka siis aiemmin julkaistu).
 

PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Biisien "plagiointi"

Viestin lähetti Everton
Kyseessä on nyttemmin mm. Chewing Gum -biisillään pinnalla olevan norjalaisen Annien muutaman vuoden takainen kappale Greatest Hits. Jo kummastelinkin, kuinka tuo Rusketusraidat jytää niin hyvin. Olikos Sjöroosin Jorin "säveltämä"?

Kyllä se oli juuri Norjalaisen Annien Greatest Hits biisi viiden vuoden takaa, jota PMMP on lainannut hitti biisissään rusketusraidat. Annielta ilmestyi muuten tässä syksyllä debyyttialbumi ja on todellakin kuunneltava. On vähän samanlaista vaikutteita kuin Kylie Minoguessa. Annien takaa löytyy myös suomalainen mies nimeltään Timo Kaukalampi, joka on tuottanut biisejä Annielle.

Ja aiheeseen yksi esimerkki. Tästä ei enää plagiointi voi mennä pidemmälle.

Ezkimo - Iman sua on kuin suoraan biisistä Sentenced - Killing Me, Killing You.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti kristian
AC/DC:n kitarariffi "Thunderstruck"-kappaleessa kuulostaa _yllättävän_ samanlaiselta kuin Rush:in "Spirit of Radio":n vastaava.
No enpä nyt tiedä. Hiukan samaan tyyliin soitettu, siinä kaikki.

Mutta en voi hyväksyä Pelle Miljoonan oman käden oikeutta Genesiksen Dancing With the Moonlit Knight'in kohdalla. Moottoritie on kuuma ehkä siksi, että se on varastettu. Eikun anteeksi, kopioitu omaan käyttöön. Ja sehän on laillista.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Annien takaa löytyy konkreettisestikin tulevalla maailmankiertueellaan enemmänkin finskivoimaa. Kaukolammen ohella messissä on nimittäin muukin O:pel Bastards -miehitys plus yksi lisävahvistus.

Ja Ossi, haukut väärää puuta. Moottoritien on tehnyt Ari Taskinen.
 

Lexa

Jäsen
Viestin lähetti Pressiboxi
Heh, yllämainittu Nirvanan "Man Who Sold The World" taitaa olla kerrassaan yksiyhteen David Bowien "Man Who Sold The Worldin" kanssa...

Hymy oli herkässä myös kun Stratovarius revitti Raumanmeren televisioinnissa taannoin. Setin ainoan balladin säkeistön (vai oliko kertsin?) melodia oli lähes suoraan Taiskan "Moi moi vaan". Muutenkin Tölkki ja kumppanit lainailevat iskelmäpuolelta aika ajoin melodioita. "Eagleheart" tästä hyvänä esimerkkinä.


Mietinkin tuota kirjoittaessa, että oliko tuo "Man Who Sold The World" coveri. Joo nyt kun otit sen esille, niin muisti alkaa palaamaan P-Ä-T-K-I-T-T-Ä-I-N tosin.

Tuo on hyvä pointti noista hevi-melodioista. Niistä voi todentotta kuulla yhtä ja toista. Sitten monet kyseistä musiikkia kuuntelevat sanovat inhoavansa iskelmää ja muuta humppaa. Ironista??

Minulle kelpaa lähes kaikki musiikki. Tai no jos pilkkua viilataan, niin kansanmusiikki ja VARSINKIN värttinän esittämänä saa karvat pystyyn ja fyysisen pahanolon.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti Everton
Ja Ossi, haukut väärää puuta. Moottoritien on tehnyt Ari Taskinen.
Eikä ole. Genesis sen on tehnyt. Taskinen ei tietääkseni vaikuttanut siellä.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
J. Karjalainen on erittäin ansioitunut plagioits... anteeksi, musiikillisten kunnianosoitusten tekijä. Vertailkaapa huviksenne vaikka Elviksen "Mystery Trainia" Karjalaisen siihen biisiin, jossa vietetään krapula- tai rokulipäivää ("Rokulipäivä" tms.) - kovin yksi yhteen nämä kappaleet menevät. Toinen korviinpistävä Karjalaisen musiikillinen kunnianosoitus on "Villejä lupiineja", joka on jonkin verran velkaa Dylanin "All Along The Watchtowerille", joskin tyylillisesti tosin enemmän Hendrixin versiolle ko. kappaleesta.

Karjalaisen suhteen lieventäväksi asianhaaraksi on toki luettavissa se, että perinnemusiikin saralla sävellyksellinen liikkumavara on suhteellisen pieni, eikä klassista blueskaavaa omista kukaan. Silti tuo yllämainittu "Mystery Train" on jo aika paha plagiaatt... anteeksi, musiikillinen kunnianosoitus.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselläni tuli tästä Within Temptationin radiossa soivasta hittibiisistä välittömästi mieleen inkabändien sekä Simon & Garfunkelin soittama El Condor Pasa eli Vain kotka lentää aurinkoon. Kertosäkeiden alut ovat lähes identtiset.
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Gabriellen Rise (?) muistuttaa sekä sävellyksenä että laulumelodialtaan hämmästyttävästi Bob Dylanin Knockin' On Heaven's Dooria. Lisäksi hauska on tuo edellä mainittu Neljä Ruusua - Hunningolla, kun ajattelee että toinen Alanko teki joskus biisin nimeltä Rappiolla...
 

Sininen Lanka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllähän pop-musiikissa lähes kaikki kappaleet ottavat vaikutteita jostain. Kun tahtilajit ja sävelkulut ovat monessa pop-kappaleessa samat, niin samaltahan ne kuullostavat. Pitääkin oikein miettiä ajan kanssa joskus noita sointukulkujen yhteneväisyyksiä. Tässä yksi esimerkki siitä:

Eppu normaali - Urheiluhullu
Eagle Eye Cherry - Save tonight
Bon-Jovi - Two Story town
 

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös Martikainen sävellä ja sanota Rautiaiselle biisejä? Yhteläisyys selittynee sillä. Itse en pidä kummastakaan.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Ilmeiseseti norjalaisen Bertine Zetlizin "Fake your beauty" lainaa aika rankaasti Kraftwerkin "We are the robots":ia.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Viestin lähetti Taskulamppu
Eikös Martikainen sävellä ja sanota Rautiaiselle biisejä? Yhteläisyys selittynee sillä. Itse en pidä kummastakaan.

Eihän tässä Niskalaukauksen ja YUP:n yhtäläisyyksiä vertailtu?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Plagiointi on nykyaikaa

Joku viisas taisi joskus tokaista, että maailmassa on niin paljon musiikkia, että väkisinkin monet uudet kappaleet kuulostavat samalta kuin jo aiemmin julkaistut kappaleet.

Sitten on asia erikseen eli suora coverointi tai samplaus. Nykyään tuntuu siltä, että iskelmätähdetkin lainaavat kappaleissaan jotain. Risto "Nylon Beat" Asikainen, joka tunnetaan myös iskelmäviisujen tekijänä, on terästäytynyt useasti rippailemaan eri artistiensa kohdalla.

Dancepuolelta Scooter on bändi, jonka väitetään olevan pelkästään rippauksilla ratsastava bändi. Toki Scooterin hitit ovat kaikki järjestään covereita tai samplauksia, mutta albumeilla on monia muitakin huikeuksia, jotka ovat poikien aivan omaa tuotantoa.


Muutama oma bongaus:

-The 69 Eyesin "Lost Boysin" riffi tuo mieleen jonkun heviriffin (Van Halen tjsp?).
-The 69 Eyesin "Christian Deathissa" oleva alku on Halloweenin tunnari Manaajan maustein
-ylempänä mainittu PMMP ja heidän "Rusketusraidat" sisältää monia näytteitä (mm. Missy Elliottia)
-Nylon Beatin "Nukutaan" = The Rasmuksen "Chill"
-Gimmelin "Etsit muijaa seuraavaa" alku on Yö-rippaus
..jne jne jne..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös