Beef Jerky

  • 32 076
  • 71

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Eikös tätä saa ihan snacksi muodossakin? Saakohan sitä cittareista?

Saa, tosin hinta on hemmetin suolainen ja kototekoinen on parempaa. Ensimmäistä kertaa lampaasta ajattelin vääntää jerkit, katsotaan mitä tulee. Eilen laitoin putkiluupaistin sulamaan ja tänään slaisseiksi ja marinadiin. Spesialina murskasin reilun desin puolukoita sekaan. Raportoin, jos muistan, miten kävi.
 
gebardi

Jäsen
Eikös tätä saa ihan snacksi muodossakin? Saakohan sitä cittareista?

Juu sittareista saa ja pussin hinta on 3.5€ paikkeilla. Eli aikas kallista.

Tein tuossa viikko sitten ensimmäiset jerkyni itse. Puolikiloa lihaa paloiksi ja vuorokaudeksi marinadiin.

Ennenkuin kerron mitä marinadiin laitoin niin pohjustukseksi kerrottakoon että ruoanlaitto touhuissa olen oikeasti noviisi, oikeastaan kokkaustaidoton. No se siitä takaportista.

Marinadiin laitoin punaviinietikkaa (kyllä, ihan oikeasti laitoin), öljyä (virhe #2), paljon pippuria ja uutta habanero tabascoa. Taisi sinne muutakin mennä, mutta en nyt muista. Kiertoilmauunissa 12 tuntia 50'C:tta. Olisi voinut olla pidempäämkin. Maku oli, miten sen sanoisi, mielenkiintoinen. Heti huomasi että punaviinietikkaa ei enää tarvitse laittaa, sen verran sen maku sieltä puski läpi. Oli mukavan tulisia juurikin tuon habanero tabascon ansiosta.

Oppirahat tuli maksettua ja seuraava satsi on varmasti jo sellainen, että kelpaa jo vieraillekin tarjota jos kerkiävät käydä ennen kuin lihat on syöty. Etikka ja öljy pois. Savu aromia myös kokeiltava.

Mutta on se vaan hyvää!!
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
City-Marketista lähti kilon murikka paahtopaistia(7,99€/kg) mukaan ja nyt ovat slaissit marinoitumassa. Laitoin marinadiin soijakastiketta, mustapippuria, Taco-maustetta ja 100% Pain habanerokastiketta. Slaissit leikkasin kohmeisesta lihasta n. puolen sentin paksuisiksi. Jostain luin, että liha on parempi paloitella vasta kuivauksen jälkeen.

Huomenna laitan ennen duuniin lähtöä lihat 50 asteiseen uuniin. Sen verran paksuja nuo slaissit ovat, että luultavasti ovat valmiita vasta illalla.

Raportoin myöhemmin millaista höttöä tuli. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun teen jerkyä.
 
Joopa joo. Ei tullut kovin erikoista höttöä. Poltetta on sopivasti eli suunnilleen saman verran kuin tuossa kaupissa olevassa Cajun Hot jerkyssä, mutta muuten maku on melko vaisu.

Kuivatuksessa meni lähemmäs vuorokausi, eli slaissit olivat liian paksuja. Ohuempia poistin matkan varrella, kun olivat sopivan kuivia. Ilmeisesti myös marinadia oli liian vähän, koska tavarassa on melkoista makuvaihtelua.

Seuraavaan settiin on ehdottomasti laitettava tuota savuaromia, sillä juuri se tuntuu tuosta tekeleestä puuttuvan.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Sain pussillisen Jack Link's Original jerkyä. Aivan hirveää paskaa. Aivan liian makeaa ja muutenkin maku oli outo. Tuo makeus häiritsi kuitenkin eniten.

Tätä jerkyä ei kannata hommata, jos pitää noista Yummy Meatsin kamoista.
 
narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Mä täs mietin tätä hommaa. Kyseistä tuotetta en ole maistellut mutta kun moni haikailee savunmaun perään omissa tuotoksissaan niin mitenköhän onnistuisi se, että iskette ne maustetut slaissit savustuspussiin ennen kun pistätte ne 12 tunniksi uuniin?

Täytyy joskus ostaa pussillinen noita ja maistella.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko kenelläkään kokemuksia Wild Westin Beef Jerkyistä? Tuolta sivuilta saisi suht edullisesti tilattua isoja määriä.

Edit: Näköjään olenkin Poppamiehestä tuon lafkan Habanero Jerkyä joskus tilannut. Oli muistaakseni aivan liian makeaa, enkä pystynyt niitä syömään. Mutta olisiko muut tuotteet parempia?
 
Viimeksi muokattu:

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Duunikaveri tilasi ja kertoi, että vain tuo Habanero oli juuri ja juuri syötävää. Muut maut olivat hänen makuunsa aivan liian makeita.

Kiitokset vastauksesta. Jätän siis väliin, makea Jerky nyt vaan on ihan vitun pahaa. Pitää vieläkin siis tyytyä markettien sikahintaisiin tuotteisiin.
 
narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Nyt on satsi kuivumassa uunissa. Saas nähä mitä tulee, kun ensimmäistä kertaa tätä yritän tehdä. Lihana koe-erässä on Pirkka naudan sisäpaisti, jonka leikkasin 2-3 millisiksi slaisseiksi. Maustoin slaissit eilen illalla suht tulisella valmiilla chilikastikkeella (Mad dog inferno), joka oli "unohtunut" jääkaappiin avaamattomana ja parasta ennen päivä rupesi soosilla lähenemään.
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Eilen vähän mutustelin Beef jerkyä, niin alkoi kyllä tekemään mieli koittaa tehdä tuota itse. Viitsiikö joku tiivistää yhteen viestiin jonkun helpohkon reseptin, miten se valmistetaan?

Kiitos jo etukäteen.
 
narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Nopeat teesit kuinka teet ite tätä höttöä:

1. osta liha (nautaa, vähärasvaista ja sellaista jossa on mahdollisimman vähän jänteitä yms.) ja omaan makuun sopivat mausteet
2. leikkaa liha 2-3 mm paksuiksi siivuiksi
3. laita lihat maustumaan sopivaksi katsomaasi mausteliemeen ja anna maustua yön yli
4. maustumisen jälkeen poista ylimääräinen kastike lihojen pinnalta ja laita ne kertakäyttögrillitiukkuihin kulmasta kiinni
5. ota uunin ritilä ja asettele lihat niin, että ne pääsee vapaasti roikkumaan ritilän väleissä
6. pistä uunipelti alimmalle tasolle ja ritilä uunin keskivaiheille
7. uuni päälle 50 asteeseen ja sit kiltisti oottelet n. 12 tuntia että lihat on kuivuneet.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tilasin jenkeistä, Lucas Jerkystä n. 1,5 kiloa jerkyä. Red pepper, black pepper ja habanero makuina. Hinta postikuluineen oli n.70 euroa. Olen vasta syönyt noita red pepper jerkyjä, ja kyllä on loistavan makuisia. Tulisuuttakin on noissa jo ihan mukavasti, ja koostumus on juuri mieleinen. Toimitus kesti n. 2 viikkoa, ja tuli ihan kotiovelle asti. Raportoin kahdesta muusta mausta, kun niihin pääsen käsiksi.

Tuolta tilailen luultavasti jatkossakin. On halvempaa, ja parempaa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
7. uuni päälle 50 asteeseen ja sit kiltisti oottelet n. 12 tuntia että lihat on kuivuneet.

Jos on kiertoilmauuni niin ehdottomasti "tuuletus" päälle ja uuniluukun välin puupalikka niin, että jää sentin rako.

Valmistan usein "aurinkokuivattua" tomaattia myös näin. Tosin tuo kuivattamisaika on paljon lyhyempi. Muuttuu muuten tomaatin maku aika julmasti parempaan päin.
 
jason

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilasin jenkeistä, Lucas Jerkystä n. 1,5 kiloa jerkyä. Red pepper, black pepper ja habanero makuina. Hinta postikuluineen oli n.70 euroa. Olen vasta syönyt noita red pepper jerkyjä, ja kyllä on loistavan makuisia. Tulisuuttakin on noissa jo ihan mukavasti, ja koostumus on juuri mieleinen. Toimitus kesti n. 2 viikkoa, ja tuli ihan kotiovelle asti. Raportoin kahdesta muusta mausta, kun niihin pääsen käsiksi.

Tuolta tilailen luultavasti jatkossakin. On halvempaa, ja parempaa.

Lucas Jerkyn lihat ovat aivan mahtavia! Varsinkin black pepper on jotain käsittämättömän hyvää, tosin leukaluut tulevat kipeäksi jauhamisesta =) Suosittelen ehdottomasti kaikille. Habaneroa ja Nagaa kannattaa välttää, ellei ole vahvojen ruokien fani.

Poppamiehen jerkyjä kannattaa välttää viimeiseen asti, onnettomia lihalätkyjä, jotka vielä kaiken lisäksi ovat makeita. Hyi s-tana.

Täältä siis parhaat jerkyt: http://www.lucasjerky.com/
 
Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Teille jotka olette tilanneet jerkynne jenkeistä, niin miten on noiden tullimaksujen laita? Itse kun en ole tilannut aiemmin euroopan ulkopuolelta mitään, niin en tiedä miten nämä hommat toimii käytännössä.

Kovasti kiinnostaisi tilata jenkeistä kunnon lihat. Tulli vain arveluttaa mieltä.

Edit. Kiitos vili#16 vastauksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teille jotka olette tilanneet jerkynne jenkeistä, niin miten on noiden tullimaksujen laita? Itse kun en ole tilannut aiemmin euroopan ulkopuolelta mitään, niin en tiedä miten nämä hommat toimii käytännössä.

Kovasti kiinnostaisi tilata jenkeistä kunnon lihat. Tulli vain arveluttaa mieltä.
Kaikkien lihatuotteiden tuonti EU-alueen ulkopuoleltahan on käytännössä kielletty. Mutta paketeissa lukee päällä "gift", joten huonoa tuuria saa olla, jos menee tullattavaksi. Monien kokemuksia kuunnelleena, en tiedä, että kenelläkään olisi jäänyt.
 
Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Laitoin noin 2 kilogramman tilauksen Beef Jerkyä tulemaan tuolta Lucas Jerkyltä. Katsotaan, että pääseekö läpi tullista. Hintaa tuli toimituskuluineen noin 88€. Jos jää tulliin kiinni, niin sille ei sitten voi mitään. Siellä Lucasin kotisivuilla oli kartta, jossa näkyi, että Suomeen on toimitettu 317 tilausta. Ruotsiin on toimitettu vain 17, Saksaan 35 ja Isoon-Britanniaan 241. Suomi on siis Euroopan kärkipaikalla, hyvä me.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Laitoin noin 2 kilogramman tilauksen Beef Jerkyä tulemaan tuolta Lucas Jerkyltä. Katsotaan, että pääseekö läpi tullista. Hintaa tuli toimituskuluineen noin 88€. Jos jää tulliin kiinni, niin sille ei sitten voi mitään.

No tuohan on silkkaa typeryyttä tilata tuon arvoinen lasti kuivalihaa. Kyseistä tuotetta ei saisi tuoda ja tullausrajakin menee siinä 45 euron hujakoilla.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Köyhän miehen jerky...

Olen valmistanut jo ammoisista ajoista lähtien (vuosikausia ennen kuin olin edes kuullut sanaa "jerky") köyhän miehen kuivalihaa metwurstiviipaleista ihan vain huoneenlämmössä seisottamalla (kuivatusteho paranee jos on käytettävissä suoraa auringonvaloa).

Hyvää sellaisenaan mutta myös leikkeleenä Viola-sulatejuuston kera.
 
Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Kaikkien lihatuotteiden tuonti EU-alueen ulkopuoleltahan on käytännössä kielletty. Mutta paketeissa lukee päällä "gift", joten huonoa tuuria saa olla, jos menee tullattavaksi. Monien kokemuksia kuunnelleena, en tiedä, että kenelläkään olisi jäänyt.

No nyt tiedät, Space Jerkyä tuli kaksi settiä läpi, kolmas jäi tulliin ja siihen loppui meikäläisen tilaaminen jenkeistä.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No nyt tiedät, Space Jerkyä tuli kaksi settiä läpi, kolmas jäi tulliin ja siihen loppui meikäläisen tilaaminen jenkeistä.
Jep, oma riskihän noissa on. Itse tilaan kuitenkin jatkossakin, on se kama niin paljon parempaa ja edullisempaa kuin mitä suomesta saa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen valmistanut jo ammoisista ajoista lähtien (vuosikausia ennen kuin olin edes kuullut sanaa "jerky") köyhän miehen kuivalihaa metwurstiviipaleista ihan vain huoneenlämmössä seisottamalla (kuivatusteho paranee jos on käytettävissä suoraa auringonvaloa).

Hyvää sellaisenaan mutta myös leikkeleenä Viola-sulatejuuston kera.

Joo, eihän tämä varmaan mitään varsinaista jerkyä ole, mutta mikrossa metwurstit lautasella kahden talouspaperin välissä täydellä teholla kunnes tirinä lakkaa antaa tuotokseksi sipsimäisiä kuivattuja metwursteja. Tämä on minun lähin kontaktini jerkyyn, hyvää on.
 
jason

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teille jotka olette tilanneet jerkynne jenkeistä, niin miten on noiden tullimaksujen laita? Itse kun en ole tilannut aiemmin euroopan ulkopuolelta mitään, niin en tiedä miten nämä hommat toimii käytännössä.

Kovasti kiinnostaisi tilata jenkeistä kunnon lihat. Tulli vain arveluttaa mieltä.

Lucas Jerkyjen pakkauksessa lukee, että sisältää lego-palikoita ja arvo 10$ =)

Ei ole kertaakaan jäänyt tulliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös