Avautumisia baseballista

[J.Grönvall]

Helvetin tyhmä keskustelu. Mietitäänpä painonnostoa. Kukaan ei-harrastaja ei pysty nostamaan samoja painoja kuin huippupainonnostajat, ei edes tuurilla. Onko painojen nosto nyt maailman vaikein laji?

Päinvastoin, nämä ovat aina ihan hienoja keskusteluja yleissivistävällä tavalla. Moni lajiin vihkiytymätön saa vähän uusia näkökulmia. Baseballia ei pitäisi vähätellä, vaikka se onkin kamalien läskien jenkkien laji. Sanottu jo monta kertaa mutta USA on urheilumaana täysin eri planeetalta Suomen kanssa, ja kyllähän se näkyy noissa jenkkien valtalajeissa. Se yksityiskohtiin pureutuminen, pelin kunnioitus, ihan kaikki. Sekä yleisö joka käy vapaaehtoisesti ja innokkaasti matseissa, kateeksi käy, ei mahda mitään.

Sen sijaan aihetta sivuten voisin ihmetellä miksei pesäpallo ole Suomessa vastaavassa asemassa? Loistava, taktinen peli sekin, se on täysin suomalainen laji ja vielä suurimmalle osalle ihan tuttu peli omallakin kohdalla. Käsittämätöntä, että sitäkin lähinnä hävetään tai pidetään junttien toilailuna "jossain Kainuussa tai lakeuksilla".

Pesiksen ongelma on, tai ainakin väitän näin, että suuri yleisö ei tajua lajista oikeasti yhtään mitään. Varmaan on kuultu kumura, kakkosraja ja etukenttä telkkarista mutta uskon, että sitä puolta avaamalla voisi pesiksestä saada hyvinkin koko kansan lajin.

Se on kuitenkin vielä sellainen laji, että tänäkin päivänä taitaa olla ihan oikeaa kylätappelufiilistä peleissä, jossain lätkässä alkaa olla jo aivan sama miltä paikkakunnalta vastustaja on.

 

[Havumetsien GM]

Jos siitä kunnarin vaikeudesta puhutaan, niin hyvä esimerkki on täksi kaudeksi Philliesiin siirtynyt Ben Revere. Hänellä on MLB-urallaan yli tuhat lyöntivuoroa (PA) ilman yhtään kunnaria (HR). Ben Revere, statistics (Fangraphs).

Minor league -tasolta häneltä löytyy muutama kunnari ja muut lyöntitilastot ovat MLB:stä ihan siedettäviä. Vaikea uskoa, että "Average Joe" onnistuisi siinä kunnarin lyömisessä yhtään sen helpommin kuin Ben Revere.

Toisekseen baseball on lukioissa ja collegeissa ihan yhdenvertainen peli jefuun, korikseen, lätkään ja socceriin nähden. Monet lahjakkaat urheilijat tekevät jossakin vaiheessa valinnan baseballin ja jonkin muun lajin välillä. Esim. Bo Jackson on ollut all-star sekä MLB:ssä (pelipaikkana koppari) että NFL:ssä (keskushyökkääjä). Lisäksi MLB:hen tulee paljon pelaajia latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta (aasialaiset tosin pelaavat usein Japanin sarjaa, joka on myös todella kovatasoinen).

Miksi kukaan todella lahjakas urheilija valitsisi nuorena jenkkifutista baseballin sijaan, jos kerran baseball olisi olennaisesti helpompi peli - jopa niin helppo, että suomalaiset amatööri-/puoliammattilaispesäpalloilijat ovat kovempia urheilijoita? MLB:ssä on kovempi keskipalkka ja pidemmät urat kuin NFL:ssä. Lisäksi baseball on paljon turvallisempi laji terveyden kannalta ajateltuna.

Kyllä tässä päästään väkisinkin siihen lopputulokseen, että baseballissa huipulle pääseminen on aivan yhtä vaikeaa kuin muissakin isoissa joukkuepallopeleissä. Joidenkin pelaajien ylipainoisuus ei sinänsä kerro yhtään mitään, koska onhan jenkkifutiksessakin todella lihavia linebackereita. Samoin monet voimanostajat ja vahva mies -urheilijat ovat aikamoisia karhuja. Eivätkä kehonrakentajatkaan ole ennen dieettiä niin timmissä kunnossa kuin kilpailulavalla. Jos haluaa hankkia voimaa (jota baseballissa kunnareiden lyömiseen tarvitaan), tulee siinä sivussa helposti vähän ylimääräistä vyötärölle.

 

[Squit]

Helvetin tyhmä keskustelu. Mietitäänpä painonnostoa. Kukaan ei-harrastaja ei pysty nostamaan samoja painoja kuin huippupainonnostajat, ei edes tuurilla. Onko painojen nosto nyt maailman vaikein laji?

Kyllä mä kanssa sanoisin, että perusjannu ei ikimaailmassa pärjäisi kreikkalais-roomalaisessa painissa olympiatason painijaa vastaan. Ei edes tuurilla. Mainospaikkoja saisi myydä tossujenpohjasta, niin paljon ne olisi ilmassa tuona aikana.

Itse olen kotimaisen pesäpalloilun suuri ystävä, siihen on kasvanut, sitä on pelannut joukkuetasolla. Olen kasvanut pesäpallokentän vieressä. Minua kiinnostaa pesäpallon taktinen puoli, siellä on rooleja sisä että ulkopelissä vaikka kuinka paljon. Kyllähän nykylyöjistä esim. Juha Niemi ei ole mikään urheilullisuuden perikuva, mutta hän on jokerimörssärinä yhden tempun mies. Sami Joukainen taitaa olla nyky pesäpalloilijoista lähinnä baseballin pelaajaa, iso ja harteikas mies kun on. Baseball ei ole ikinä sinänsä sytyttänyt, koska tahti on niin verkkaista. Lisäksi kun puhutaan joukkuepelistä, niin oikeastaan se on silti aina yksilöjen taistelua (lyöjä vs. syöttäjä). Minua joukkuepeleissä kiehtoo se joukkue, ei niinkään yksilöt. Pohjois-Amerikoissa tuntuu muutenkin tuo yksilöjen esiin tuominen olevan se juttu. Siellä on jenkkifutiksen puolella QB:t ja NBA:ssa on Jamesit ja Bryantit, jotka vievät melkein enemmän mediahuomiota kuin muu joukkue. Tämä ehkä myös selittää sen miksei jääkiekko ole jenkkilässä niin lyönyt läpi, koska siellä on neljä ketjua kavereita ja huipputähdet ei välttämättä sieltä niin erotu, kun taas koripallossa supertähdet on kokoajan kentällä, super quarterback on aina mukana kun hyökätään jne.

Mutta kyllä mä arvostan noita jätkiä jotka pystyy mättämään homeruneja ja toki niitä kovakätisiä syöttäjiä. Se on kovaa hommaa.

 

[Cube]

Mun mielestä Suomessa on hiukan se meininki, että ei arvosteta fyysisiä ominaisuuksia urheilussa läheskään yhtä paljon kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa voimalla, nopeudella ja koolla on usein suuri merkitys. Suomessa on totuttu ehkä siihen, että ihmiset ovat tasavertaisia, joten halutaan nähdä, että tärkeimmät ominaisuudet olisivat urheilussa aina opeteltavissa.

Baseball ja pesäpallo kertovat molemmat jotain kulttuureistaan. Baseballissa siistein juttu on home run, jossa pallo pommitetaan kovaa, korkealle ja kauas. Pesäpallossa sellainen ei käy.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Baseball ja pesäpallo kertovat molemmat jotain kulttuureistaan. Baseballissa siistein juttu on home run, jossa pallo pommitetaan kovaa, korkealle ja kauas. Pesäpallossa sellainen ei käy.

Pesäpallossa sitä sanotaan "kunnariksi", tai "kunniajuoksuksi".

Ja se on pesäpallossa muuten vähän helvetin hieno juttu.

 

[Joe Plop]

Ehkä tuota homerunia pitäisi sitten verrata vaikka lämäriin siniseltä ylämummoon. Tai futiksessa 35m vaparista takanurkkaan... Ne tuskin onnistu siltä Joelta vaikka tuhat kertaa yrittää...

 

[Havumetsien GM]

Onhan tuo lajina äärimmäisen kiehtova ja mielenkiintoinen. Loputon määrä taktisia variaatioita,

Tuo taktisuus on tietysti vähän hankala käsite, mutta en sanoisi baseballin olevan erityisen taktinen peli. Lopulta kaikki kaikessa on se, miten syöttäjä onnistuu valikoimaan ne syöttönsä ja saamaan lyöjän ulos. Tämä on tietenkin hyvin taktista ja syöttövalintoihin vaikuttaa esim. se, kummalta puolelta syöttölautasta lyöjä lyö.

Sitten on nämä joukkuetaktiikat, kuten ulkokentän muodostelma sen mukaan, millainen pelitilanne on. Joukkueiden lyöntijärjestykset vaihtelevat ja sijoittamalla lyöjiä sopiviin paikkoihin lyöntijärjestyksessä haetaan jonkinlaista etua. Vaihtosyöttäjät valitaan tarkkaan ja usein käytetään ns. situational relievereitä eli otetaan vaikka vasenkätinen speasialisti ottamaan vasenkätinen lyöjä ulos tärkeässä tilanteessa. Jos ykköspesällä on nopea juoksija, voidaan yrittää pesän "varastamista". Ottelun lopussa saatetaan johtoasemassa hyvä lyöjä mutta huono ulkopelaaja vaihtaa parempaan ulkopelaajaan, joka kuitenkin lyö huonommin.

Nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat kuitenkin kohtuullisen irrelevantteja lopputuloksen kannalta ja luovat lähinnä illuusiota siitä, että manageri pystyisi taktikoinnilla olennaisesti vaikuttamaan lopputulokseen. Todellisuudessa moni toistuvasti käytettävä taktinen kikka tuo 162 ottelun kauden aikana joukkueelle ehkä muutaman ylimääräisen juoksun verrattuna siihen, että kyseistä taktiikkaa ei käytettäisi ollenkaan.

Sen sijaan esim. amerikkalainen jalkapallo on valtavan taktinen peli, jossa erilaiset joukkuetaktiikat ovat erittäin ratkaisevia menestyksen kannalta. Myös eurooppalainen jalkapallo ja jääkiekko ovat "pelikirjapelejä", eivät "yksilölajeja joukkuelajin muodossa" niin kuin baseball käytännössä on.

 

[Cube]

Pesäpallossa sitä sanotaan "kunnariksi", tai "kunniajuoksuksi".

Ja se on pesäpallossa muuten vähän helvetin hieno juttu.

Joo, mutta tuo takalaiton on tavallaan suolainen sääntö, koska siitä tulee sellainen fiilis, että ei saa pommittaa täysillä. Pitää olla hillitty. Tottakai sen tajuan, että syöttäminen on lajeissa täysin erilaista, mutta onhan siinä silti sitä jotain, kun äijät paukuttavat palloja ilmojen halki katsomoon.

 

[Tadu]

Päinvastoin, nämä ovat aina ihan hienoja keskusteluja yleissivistävällä tavalla. Moni lajiin vihkiytymätön saa vähän uusia näkökulmia. Baseballia ei pitäisi vähätellä, vaikka se onkin kamalien läskien jenkkien laji.

Vastaus myös Karpat46:lle: Ilmaisin itseäni epäselvästi, keskustelusta saa hyviä pointteja, mutta on älytöntä laittaa eri lajeja viivalle sen perusteella kuinka helposti ummikko niissä pärjäisi.

Esimerkiksi ummikko-keilaaja ei yksinkertaisesti voi saada täydellistä 300 sarjaa, sillä se vaatii 12 täydellistä suoritusta, ja aloittelijalle yhden kaadon todennäköisyys on optimistisesti ajateltuna ehkä 1/10. Eli todennäköisyys kahdelletoista perättäiselle kaadolle on (0,1)^12, eli 0,00000000000001, eli yksi kymmenestä tuhannesta miljardista jos laskin oikein. Ammattilaisella taasen täydellinen 300-sarja on aina mahdollinen.

Golfissa taasen aloittelijakin voi huippuhyvällä tuurilla saada hole-in-onen, kuten aina välillä uutisoidaankin, mutta ammattilaiset eivät välttämättä saa koskaan uransa aikana lyötyä yhtään holaria.

Eli kumpiko nyt on vaativampi laji, keilailu vai golf? Ei tarvitse vastata sillä se olisi offtopiccia, mutta yritin vain avata ajatuksenjuoksuani tässä.

 

[Grainger]

Joo, mutta tuo takalaiton on tavallaan suolainen sääntö, koska siitä tulee sellainen fiilis, että ei saa pommittaa täysillä.

Saa pommittaa ja on jopa suotavaa. Sen lyönnin vain pitää lähteä sen verran laakana, että osuu kentän rajojen sisäpuolelle. Kyllä siellä urku auki vedellään aika kovaa, vaikka kerrostalon katolle ei saakaan lyödä.

Onko tuossa vertailussa yhtään mitään järkeä? Vaikka ovatkin sukulaislajeja, niin silti ihan omanlaisensa. Paha mennä sanomaan sitäkään, että kumpi on rankempi laji. Toisessa pärjää erilaisilla ominaisuuksilla kuin toisessa.

 

[steepler]

Myös eurooppalainen jalkapallo ja jääkiekko ovat "pelikirjapelejä", eivät "yksilölajeja joukkuelajin muodossa" niin kuin baseball käytännössä on.

Tästä olen samaa mieltä, baseballissa valmentajan (tai itse asiassa managerin) rooli ei mielestäni ole läheskään yhtä keskeinen kuin näissä muissa mainituissa lajeissa. ainakaan itse pelin valementamisen suhteen. Tai baseballin manageri, on juuri kuten nimi viittaa, enemmän henkilö joka sitä koko pakkaa manageroi mutta ei varsinaisesti valmenna tai luo esimerkiksi jotain omalaatuista pelitapaa. Ok joku jengi voi pelata hieman eri tavalla, esim. lyömällä vähemmän kunnareita ja käyttämällä enemmän näpyjä jne. kun joku toinen mutta ei se silti ole varsinainen mintään identiteettipelitapaa mitä kehitetään kuten monissa muissa pallopepeleissä voi olla.

Eihän siellä kauden aikana käytännössä voi edes harjoitella, ehkä JLand voi sanoa tarkemmin, mutta käytännössä on kai kyse siitä että lyöjät lämmittelevät tai lyövät joitain lyöntiharjoituksia, ehkä ulkopeliä varten kopitellaa, mutta ei mitään varsinaisia joukkueharjoituksia mielestäni ole jossa harjoitellaan pelitapaa tai vastaavaa.

Syöttäjät sitten elävät ihan omaa elämäänsä (hehän pelaavat vain 4-5 päivän välein) ja harjoittelevat omien valmentajiensa johdolla omillaan. Managerin tärkein juttu mielestäni on syöttäjien käyttäminen, kuka pelaa milloinkin ja miten heitä pelin aikana vaihdetaan.

 

[J.Grönvall]

Eli kumpiko nyt on vaativampi laji, keilailu vai golf? Ei tarvitse vastata sillä se olisi offtopiccia, mutta yritin vain avata ajatuksenjuoksuani tässä.

Joo, mutta ei nyt ollutkaan puhetta mistään ummikoista. Eikä keilailusta, golfista tai painonnostosta. Vaan major sports-lajeista. Eikä edes lajien paremmuudesta. Ainoastaan siitä miten haastava laji baseball on ja mitä erityistaitoja vaaditaan huipulle.

Tuo taktisuus on tietysti vähän hankala käsite, mutta en sanoisi baseballin olevan erityisen taktinen peli. Lopulta kaikki kaikessa on se, miten syöttäjä onnistuu valikoimaan ne syöttönsä ja saamaan lyöjän ulos. Tämä on tietenkin hyvin taktista ja syöttövalintoihin vaikuttaa esim. se, kummalta puolelta syöttölautasta lyöjä lyö.

No siis enhän minä ole baseballin asiantuntija millään mittarilla. Lähinnä hain takaa juuri sitä millaista syöttöä annetaan millekin pelaajalle, kuka päästetään kävelemään, kuka syöttää missäkin vaiheessa peliä ja miksi jne. Ja eikös post seasonilla jouduta taiteilemaan sen kanssa, ettei esim. sama starter voi pelata koko aikaa, vai miten se meni?

Kyllä minä nyt äkkiseltään löydän aika paljon paljon taktiikkaa. Eikä vielä ole päästy sinne Oaklandin ja sittemmin tietenkin Moneyballin esille tuomaan statistiikan käyttöön, sikäli kuin se nyt on nykypäivänä vielä isossa osassa.

 

[Squit]

Joo, mutta tuo takalaiton on tavallaan suolainen sääntö, koska siitä tulee sellainen fiilis, että ei saa pommittaa täysillä. Pitää olla hillitty. Tottakai sen tajuan, että syöttäminen on lajeissa täysin erilaista, mutta onhan siinä silti sitä jotain, kun äijät paukuttavat palloja ilmojen halki katsomoon.

Lyödään jalkapalloonkiin koko päätyrajan levyinen maali ja nostetaan ylärimaakin kaksi kertaa korkeammalla, niin saa äijät takoo helvetin kovia palloja keskikentältä maaliin, siinä on sitä jotain! Eikä tule mitään hikisiä 0-0 vääntöjä!

No meikäläinenkin olisi aika kova takoon suomalaisessa pesiksessä kunnareita jos päätyraja poistettaisiin. Ja kyllä se pesäpallossa perkeleen hienoa kun joku läpäisee kakkosluukun. Ihan mutulla heittäen se on spesiaaliimpaa kuin baseballissa, koska harvinaisempaa (2011 tehtiin 4552 home runia MLB:ssä). Kunnari ei ole mikään helppo juttu superpesis joukkueen ulkokenttään.

 

[Iker]

Esimerkiksi jokainen aikuinen mies joka on edes vähän pelannut tennistä voi voittaa pallon Federeriä vastaan, mutta maailman parasta sulkapalloilijaa vastaan se olisi todella paljon haastavampaa. Väitän, ettei sunnuntaisulkapalloilija voittaisi 100 pallosta yhtään.

Ihan sama mikä laji, ei sunnuntaiharrastaja ammattilaisille pärjää muuten kuin tietyllä osa-alueella ehkä selviää hetken kunnialla lajin erilaisista luonteista johtuen, eli sen keskustelun kautta turha toista lajia on helpommaksi väittää.

Näitä toki tulee välillä mietittyä, esim. lainaamaani pätkään liittyen tennis kun kuuluu kesäisin satunnaisiin harrastuksiini kun sen sijaan sulkista myllytetään ympäri vuoden ainakin kerran tai yleensä pari kertaa viikossa.

Sen vuoksi en ole samaa mieltä, että tenniksessä saisi helpommin Federeriltä pisteen kuin vastaavalta sulkishuipulta. Toki molemmissa lajeissa ihan vastustajan virhelyöntien määrästä riippuen saisi satunnaisia pisteitä, eli jos toiselta puolen verkkoa kaveri paukuttaakin rajojen yli tai verkkoon, niin pistetili kiittää kuin vahingossa. Voin vaan kuvitella, miten kivaa ja täysin mahdotonta olisi vastaanottaa Federerin syöttöä, ja toisaalta miten kiva olisi vastaanottaa se Federerin palautus minun tuhnusyöttööni. Pallot vaan viuhuisivat ohi ja pisteet vastustajalle. Sulkiksessa saa sentään sen syötön laitettua minne haluaa ja peli ehkä etenee jopa parin pallottelun mittaiseksi, ja vastustajan syötön vastaanottaaminenkin on hieman helpompaa kuin tenniksessä. Sen jälkeen ovatkin sitten yhtä mahdottomia rasteja molemmat, kun maailman huippu pelaa, olisi siinä täysin avuttomana vaan katselemassa mitä tapahtuu.

Tosin, sulkiksessa ne saadut tuuripisteet sentään jäisi historiankirjoihin esim. erälukemiksi 21-1, 21-1, tenniksessä ei ikimaailmassa saisi muita kuin satunnaisia 40-15 -lukemia ennen kuin Federer vie pisteen ja erälukemiksi jäisi tylyt 6-0, 6-0.

Mielenkiintoisia mutta sinänsä turhia vertailuja. Edelleen myös tuo näkökulma, että lätkässä sentään keskivertokatsoja saa jotain aikaiseksi, on aika heikosti perusteltavissa. Laita huonolle luistelijalle kamat päälle ja maila kouraan ja jäälle, niin sehän jyrätään sairaalaan ennen kun saa mitään kiekon kanssa aikaiseksi, ellei sitten käy se satumainen tuuri ja osuu hyökkäysalueella lämärin eteen heti aluksi ja siitä maalintekijäksi.

Baseballissa pystyy sentään säilymään terveenä ja olemaan ulkopelissä jengin mukana ja ehkä nappaamaan pallon ja heittämään jonnekin, jääkiekossa ei käytännössä se keskivertokaveri pysty tekemään mitään ja heti kun peli osuu kohdalle, on todennäköisesti kolattu aivan levyksi.

Futiksen aktiiviharrastajana sitä lajia olisi kiva joskus pelata 45-minuuttinen jossain huippujengissä. Ihan turistinahan sielläkin olisi omaan tasoonsa nähden, mutta pallon kanssa sentään pystyy jotain tekemään eli keskikentällä saisi sentään välillä syöttöjä omille, pääpalloja voisi välillä hoitaa ja tilanteissakaan ei kävisi niin heikosti kuin jääkiekossa vaikka kovaa ja nopeasti joka lajissa päälle tullaankin.

Pitäisi päästä kokeilemaan kaikkia haluamiaan lajeja aivan huippuseurassa, olisi ensinnäkin aivan törkeän hienoa ja lisäksi voisi avautua kaikenlaisia uusia asioita lajien "helppoudesta."

 

[Havumetsien GM]

Ei sita Suomessa ehka ymmarreta, etta mita kesa ja baseball tarkoittavat esimerkiksi sellaisessa baseball kaupungissa kuin New York. New York elaa Yankeesista ja Metsista. Giantsin, Jetsin, Knicksin, Rangersin etc. menestyminen on kaupungille iahn hieno juttu, mutta kylla se on ihan eri asia kun puhutaan Yankeesista tai Metsista.

New York taitaa kuitenkin olla ainoa varsinainen baseball-kaupunki jenkkilän todella isoista kylistä. St. Lousissa tosin Cardinals on se kovin juttu, jos verrataan Ramsiin, Bluesiin ja paikallisiin college basketball -joukkueisiin. Pitää kuitenkin muistaa, että Cardinals ja Yankees (+muut New Yorkin joukkueet eri aikoina) ovat todella menestyneitä. Esim. Pittsburghissa Pirates ei paljoa ihmisiä kiinnosta, kun joukkue on hävinnyt yli puolet peleistään jo 20 kautta peräkkäin. Bostonissakin Patriots on nykyään suositumpi kuin Red Sox, samoin Chicagossa Bears on tainnut ajaa Cubsin ja White Soxin ohi. Sitten taas esim. LA on koriskaupunki.

Erilaiset mielipidetiedustelut osoittavat aika selvästi, että nuorten amerikkalaisten keskuudessa baseball on jäämässä muiden lajien jalkoihin. Jenkkifutis on tietysti täysin omissa sfääreissään ja käytännössä se oikea "national pastime". College football on nykyään yhtä suosittu laji kuin MLB, puhumattakaan sitten NFL:stä.

Mutta toki niitä die hard -faneja on edelleen paljon myös nuorten keskuudessa. Ja monet seuraavat joukkuettaan todella uskollisesti ja katsovat pelejä tv:stä tai paikan päällä käytännössä päivittäin. Sitten on fantasy baseballiin hullaantuneita, tilastonörttejä ja ainakin Las Vegasissa myös vedonlyöjiä.

World Seriesin katsojamääräthän jäävät nykyisin jälkeen jopa NFL:n suosituimmista runkosarjaotteluista. Käytännössä baseballissa tuntuu olevan vallalla sellainen tapa, että kauden seuraaminen saatetaan jopa lopettaa, kun oman joukkueen kausi päättyy. Sen sijaan jenkkifutiksessa varmaan jokainen fani katsoo konferenssifinaalit ja Super Bowlin, vaikka oma suosikkijengi olisikin jo lomilla.

 

[Havumetsien GM]

Onhan tuo pesäpallokin ihan tavattoman hieno peli, mutta valitettavasti se aluevaltaus kaupunkeihin on vaan aikoinaan jäänyt tekemättä, eikä siihen asiaan tule kenties koskaan muutosta. Toki esim. Porissa Pesäkarhut on iso juttu.

Kyllähän pesis voisi tietysti tehdä joitakin asioita paremmin. Ensimmäiseksi korjaisin ainakin itse nuo peliasut. Ne ovat aivan sairaan rumia tilkkutäkkejä täynnä karmeita mainoksia. Tässä on kuva Sotkamon Jymyn "baseball-paidasta" ja tässä pesispaidasta. Kumpi on tyylikkäämpi? Toki tuossa baseball-paidassa kirjaimet on aseteltu harvinaisen rumasti, mutta idea on mahtava.

Lisäksi supertähtiä pitäisi markkinoida vielä paremmin. Pesiksessä on oikeasti sellaisia tähtipelaajia, jotka omalla panoksellaan pystyvät ratkaisemaan otteluita. Ja toisin kuin SM-liigan ja Veikkausliigan tähdet nämä pesistähdet myös pelaavat koko uransa Suomesa.

Tuo takalaiton on tietysti sääntönä vähän perseestä, mutta on baseballissakin omat huonot juttunsa. Ehkä se tylsin asia baseballissa on, että juoksijoita ei polteta kolmospesälle tai kotipesälle kuin harvakseltaan. Jokaisen juostun pesänvälin eteen ei joudu taistelemaan.

Seurasin aikoinaan hyvinkin innokkaasti Superpesistä kunnes sekin siirtyi maksukortin taakse. Siihen jäi pesiksen seuraaminen, mutta ehkä vielä joskus innostun siitäkin.

 

[Wiltord]

Veikkaajassa oli pesäpalloilijoita haastateltu tuossa lopputalvesta. Se osio, missä kysytään viideltä tyypiltä neljä lyhyttä kysymystä. Kohonenkohan oli, kun sanoi että joskus treeneissä oli Suomen amatöörisarjasta ollut syöttäjä ja olivat kokeilleet baseballia, eikä kukaan osunut palloon millään. Siitä olivat kaikki yhtä mieltä, että ulkopelaajana olisi mahdollisuuksia baseballissa myös pesäpalloilijoilla. Mutta mailan varressa ei mitään käyttöä.

Onhan se baseball sinällään suht tylsää, että siinä on syöttäjä vs. lyöjä 10 kertaa korostetumpi kuin kotimaisessa pesäpallossa. Palloon osuu nämäkin ammattilaiset harvemmin ja tilanteita ei meinata saada päälle. Colorado Rockies tällä hetkellä ykkönen lyöjän hiteissä, prosentilla 33.

 

[eagle]

Futiksen aktiiviharrastajana sitä lajia olisi kiva joskus pelata 45-minuuttinen jossain huippujengissä. Ihan turistinahan sielläkin olisi omaan tasoonsa nähden, mutta pallon kanssa sentään pystyy jotain tekemään eli keskikentällä saisi sentään välillä syöttöjä omille, pääpalloja voisi välillä hoitaa ja tilanteissakaan ei kävisi niin heikosti kuin jääkiekossa vaikka kovaa ja nopeasti joka lajissa päälle tullaankin.

Tosin jos vastustaja tietäisi kuinka huono olet, niin prässi olisi siellä keskikentällä niin kova että ainoat syötöt mitä saisit omille olisi varmaan palautus omalle maalivahdille(tai muuten alaspäin).

Tähän liittyen, löyhästi, katselin tuossa iltojen iloksi vähän aikaa sitten "reality-tv:tä". Yleensä ei tule katseltua, mutta nyt oli sen verran hauska lähtökohta. Eli kyseessä on Wembley FC:stä kertova reality-tv härpäke, 8 osaa, kaikki löytyy youtubesta kokonaisina jaksoina. Ideana tuossa siis että alasarjajengi(olisikohan Englannin 7 vai 8 tasolta) saa konsultiksi Terry Venablesin, eräs suuri kansainvälinen kaljafirma sponssaa tämän ja muitakin "konsultteja". Siinä sitten eräässä jaksossa melkein 10-vuotta sitten lopettanut Claudio Caniggia käy harjoituksissa kentällä ja näyttää sen eron mikä on "aktiiviharrastajalla" ja entisellä ammattilaisella. Ensimmäisessä kosketuksessa ja tavassa ajatella jalkapalloa on jo aivan valtava ero. Tämä siis vaikka Caniggiaa moni voi pitää ei niin kauhean "luovana" pelaajana.

Sori että meni vähän off-topic, mutta jos kiinnostaa niin täältä löytyy youtubesta eka jakso ja siitä eteenpäin: Dream. On. The Journey of Wembley FC - Episode 1 - YouTube

 

[Tadu]

Joo, mutta ei nyt ollutkaan puhetta mistään ummikoista. Eikä keilailusta, golfista tai painonnostosta. Vaan major sports-lajeista. Eikä edes lajien paremmuudesta. Ainoastaan siitä miten haastava laji baseball on ja mitä erityistaitoja vaaditaan huipulle.

Kyllä itse olin huomaavinani keskustelua siitä, voiko aloittelija tehdä maalin NHL:ssä tai lyödä kunnarin MLS:ssä. Tähän minä viittasinkin. Enkä kirjoittanut lajien paremmuudesta yhtään mitään. Muut lajit otin keskusteluun selventääkseni omaa pointtiani, joka oli se, ettei lajien haastavuudesta kerro mitään se, voiko aloittelija lyödä kunnaria MLS:ssä tai voiko aloittelija tehdä maalin NHL:ssä. Ilmeisesti argumentoin epäselvästi. Noh, unohdetaan se.

Baseballissa huipulle nouseminen on varmasti älyttömän vaikeaa, koska harrastajia taitaa olla todella todella paljon.

 

[dana77]

Golfissa taasen aloittelijakin voi huippuhyvällä tuurilla saada hole-in-onen, kuten aina välillä uutisoidaankin, mutta ammattilaiset eivät välttämättä saa koskaan uransa aikana lyötyä yhtään holaria.

Vähän mennään siihen että minkä nyt on ammattilaisen määritelmä. Tämä lisäys siksi että varsinkin pokerissa raja työttömän ja ammattilaisen kohdalla on vähintään veteenpiirretty eikä se kaikkien "ammattilaisten" mielestä mene vielä työttömyyskorvauksen nostamisen kohdalla. Kuitenkin eiköhän lähes kaikki huippu-ammattilaiset ovat holarin tehneet. Tiger Woodsilla niitä on wikin mukaan 18 kappaletta, joten lähes jokavuotista touhua.

 

[dana77]

Sanomattakin on selvää, että lätkässä on iso ero muihin lajeihin jäähyjen tuomien erikoistilanteiden myötä. Jos joukkue pelaa 5vs3 yv:tä, niin uskon että kentällä oleva amatööri jätettäisiin takatolpalle suht. vapaaksi kun vastustaja tämän tason tietäisi (ja pelattaisiin käytännössä 4vs3 yv:tä). Niinpä väittäisin että tarpeeksi monelle yrityksellä kahden miehen yv:tä harrastelijakin saisi jonkun reboundin tai pompun hakattua sisään.

Samaten jenkkifutiksen uskoisin että aika moni socceria pelannut jamppa potkaisi lisäpisteen sisään vähintäänkin silloin tällöin.​

 

[JLand]

Oho, tarkoituksenani ei ollut aloittaa mitaan sotaa siita, etta mika nyt on se kaikkein suurin ja kaunein urheilulaji vaan yrittaa kertoa esimerkin avulla, etta kuinka haastavaa baseball oikeasti on. Onhan myos taalla Amerikassa ihmisia, jotka eivat jaksa katsoa 2 minuuttia kauempaa baseballia, koska se on heidan mielestaan tylsaa. Tuolla esimerkilla yritetaan esimerkiksi selittaa heille, etta menkaa itse kokeilemaan miten helppoa se peli on. Eihan tietysti kukaan meista voittaisi Michael Phelpsia uinnissa tai Usain Boltia 100 metrin juoksussa. Kaikki osaavat kuitenkin juosta. Joten siina mielessa tama vertailu on aika typeraa. Kyse oli kuitenkin joukkuelajeista ja niista neljasta Major leaguesta Amerikassa eli NFL, MLB, NBA, NHL ja siihen lisana viela eurofutis.

En minakaan jaksa katsoa montaa pelia koripalloa, jossa heitetaan koreja 20 sekunnin valein vuorotellen ja viimeiset 10 sekuntia pelista kestaa puoli tuntia kun molemmat ottavat sata aikalisaa ja heittavat vapaaheittoja. Tai jalkapalloa, jossa jo toinen peli paattyy 1-0 rangaistuspotkusta. 90 minuuttia muuten siirrellaan palloa puolelta toiselle. Onhan se helppo keksia vaikka kuinka paljon negatiivisia asioista muista lajeista. Kuka jaksaa katsoa jotain autourheilua, jossa ajetaan 100 kierrosta samaa rataa ympari? Tai pyorailya??

Baseball on tietysti hidastempoista ja en itsekaan katso mitaan Brewers-Cardinals pelia illalla ja kyllahan se vahan aikaa kesti ennenkuin jaksoin alkaa kayda peleissa. Tietysti sita helpotti se, etta Yankees oli silloin 1990 luvun lopulla ja 2000 luvun alussa menestyva dynastia ja 2001 WTC hyokkayksen jalkeen Yankees oli se Amerikan joukkue ja silloin se dynastia kuoli sinne Arizonan aavikolle. Moni sanoo, etta New York City ei ole koskaan ollut niin hiljainen kuin tuolloin Game 7:n aikana. Lisaksi tuo 2001 World Series on ehka paras koskaan pelattu World Series draaman puolesta.

Jokaiseen urheilulajiin paasee mielestani sisaan, jos vain jaksaa katsoa peleja. Ei baseball ole vain laskien amerikkalaisten huitomista palloon ja loppuaika syljetaan ruohikkoon. Hienouksien huomaaminen vain kestaa aikansa. Kannattaa katsoa esimerkiksi Detroit Tigersin lyojia Miguel Cabreraa ja Prince Fielderia. Cabrera pystyy lyomaan mita tahansa syottoa minne tahansa pain kenttaa eli on nykyaan melko mahdoton ohitettava, mutta silti hankin onnistuu vain 33 prosentin tarkkuudella lyonneissaan. Viime kaudella Cabrera kavi lyomassa 622 kertaa ja loi 40 home runia. Cabreralle syotettiin 2620 syottoa ja niista han loi 40 home runiksi eli 1000 syotosta han loisi about 15 home runia, jos otetaan se average Joe vertailu taas kayttoon. Fielder taas on puolestaan sellainen pelaaja, josta taalla puhutaan eli iso ja ”laski”, mutta lyonneissa on niin paljon voimaa

Tai vaikka Mariano Rivera, joka syottaa oikeastaan vain yhta syottoa eli cut fastballia ja on tehnyt sita jo 16 vuotta. Joka kerta jokainen lyoja tietaa, etta Rivera heittaa fastballin, mutta silti edes parhaat eivat pysty sita lyomaan. Syottajiakin on viela paljon erilaisia. Vanhat The Last Intimidators kuten Roger Clemens ja Randy Johnson olivat kovaa heittavia kavereita, jotka luottivat siihen pallon vauhtiin ja heittivat kahta suosikkisyottoaan kaikissa tilanteissa. Sitten taas on olemassa sellaisia tekniikkasyottajia kuin Pedro Martinez, Mike Mussina tai Greg Maddux, jotka pystyivat syottamaan 5 tai 6 erilaista syottoa melkein taydellisella tarkkuudella. No kukaan noista ei enaa pelaa, joten nykyaan voi katsella sitten vaikka Felix Hernandezin, CC Sabathian tai Justin Verlanderin otteita.

Sabathia esimerkiksi on Yankeesin vasenkatinen syottaja, jolla on 3 syottoa, joita han kayttaa: fastball, slider, change-up ja nykyaan valilla myos sinkeria. Syottejen tarkoitus on siis osaltaan hamata vastustajaa eli Sabathia voi aloittaa lyontivuoron heittamalla fastballin ja sitten change-upin siihen peraan. Nyt lyojan on vaikea ajoittaa lyontia. Syottaminen on paljon hamaamista eli lyoja odottaa tiettya syottoja, mutta syottaja yrittaa syottaa pallon sinne minne lyoja ei sita odota.

Kuten sanoin niin en halunnnut aloittaa mitaan baseball on maailman paras laji vs. muut lajit ovat syvalta vaittelya. Tiedan, etta Euroopassa ei baseballia arvosteta oikeastaan lainkaan, mutta katsomalla peleja voisi ehka paasta eroon negatiivisista mielikuvista. Ei mikaan laji voi olla kaikille mieluisaa tietenkaan, mutta on helppoa sanoa, etta baseball on laskien mailan heiluttamista, jos ei ole pelia sen tarkemmin seurannut.

Olen pelannut kaikkia isoja lajeja jossain maarin harrastuspohjalta ja vaikka koripallo on mulle se vaikein laji jo pituudenkin puolesta niin baseballissa ei olisi lyojana mitaan asiaa kentalle. Syottajana ehka voisin parjatakin.

 

[Tadu]

Sabathia esimerkiksi on Yankeesin vasenkatinen syottaja, jolla on 3 syottoa, joita han kayttaa: fastball, slider, change-up ja nykyaan valilla myos sinkeria.

Kysyn mielenkiinnosta, että mitä eroa näissä syötöissä on? Fastball on tietenkin kova syöttö. Sinker ilmeisesti jonkinlainen kierre alaspäin, että pallo tippuu. Mitä slider ja change-up tarkoittavat?

 

[JLand]

Tästä olen samaa mieltä, baseballissa valmentajan (tai itse asiassa managerin) rooli ei mielestäni ole läheskään yhtä keskeinen kuin näissä muissa mainituissa lajeissa. ainakaan itse pelin valementamisen suhteen. Tai baseballin manageri, on juuri kuten nimi viittaa, enemmän henkilö joka sitä koko pakkaa manageroi mutta ei varsinaisesti valmenna tai luo esimerkiksi jotain omalaatuista pelitapaa. Ok joku jengi voi pelata hieman eri tavalla, esim. lyömällä vähemmän kunnareita ja käyttämällä enemmän näpyjä jne. kun joku toinen mutta ei se silti ole varsinainen mintään identiteettipelitapaa mitä kehitetään kuten monissa muissa pallopepeleissä voi olla.

No kylla manageria sen verran tarvitaan, etta han kuitenkin paattaa lyontijarjestyksen ja siina taytyy ottaa huomioon ne kaytettavissa olevat pelaajat. Esimerkiksi Yankees on aina luottanut voimaan ja home runs pelaajiin, mutta talla kaudella niita ei ole, joten manageri eli Joe Girardi joutuu reagoimaan tilanteisiin eri tavalla. Nyt Yankeesin taytyy kayttaa ehka enemman hit & run taktiikkaa ja yrittaa varastaa enemman pesia tai paasta vapaalla pesille, koska enaa ei voida luottaa siihen, etta A-Rod tai Teixeira lyo joka tapauksessa pari juoksua. Nyt ne juoksut taytyy tehda eri tavalla. "Manufacturing runs" puhutaan baseballissa.

Eihän siellä kauden aikana käytännössä voi edes harjoitella, ehkä JLand voi sanoa tarkemmin, mutta käytännössä on kai kyse siitä että lyöjät lämmittelevät tai lyövät joitain lyöntiharjoituksia, ehkä ulkopeliä varten kopitellaa, mutta ei mitään varsinaisia joukkueharjoituksia mielestäni ole jossa harjoitellaan pelitapaa tai vastaavaa.

Joo siis varsinainen harjoittelu tehdaan spring trainingilla eli ennen kauden alkua helmikuussa ja maaliskuussa. Kauden aikana ei ehdita harjoitella muuta kuin lyomista ja koppeja ja pidetaan lihaksia kunnossa.

Syöttäjät sitten elävät ihan omaa elämäänsä (hehän pelaavat vain 4-5 päivän välein) ja harjoittelevat omien valmentajiensa johdolla omillaan. Managerin tärkein juttu mielestäni on syöttäjien käyttäminen, kuka pelaa milloinkin ja miten heitä pelin aikana vaihdetaan.

Aloittavien syottajien paivat menevat suurilta osin siina, etta he odottavat kaden palautumista viimeisen pelin heittamisesta. Vain aarimmaisissa tilanteissa aloittava syottaja voi syottaa seuraavana paivana. Vaikka Randy Johnson vuoden 2001 World Seriesin Game 7.

 

[Lager Lager]

Kyllä tässä päästään väkisinkin siihen lopputulokseen, että baseballissa huipulle pääseminen on aivan yhtä vaikeaa kuin muissakin isoissa joukkuepallopeleissä.

Olen lukenut, että baseballissa huipulle pääseminen, eli päästä pelaamaan MLB:n on kaikista vaikeinta. Pelaajamäärä koko jenkkilässä on korkea ja farmitasojakin on monta*. Moni ei sieltä eri farmisarja-tasoilta pääsee koskaan ylös MLB:n ja jos pääsee, on ylhäällä tehtävä myös tulosta, jotta siellä säilyisi. Lisäksi kilpailua pelaajapaikoista tulee etelä-amerikan maista ja japanista yms.

*MLB:n eri farmitasot:
Minor League Baseball - Wikipedia, the free encyclopedia

Pelien määrä on suuri, koska kuntoa ei tarvita samanlailla verrattessa muihin lajeihin, vaan voima ja erityisesti taito on tärkeämpää. Lisäksi aloitus-syöttäjillä on rotaatio, eli eivät pelaa joka päivä. Yleensä ne ns. läskit baseball pelaajat ovat syöttäjinä, ykköspesällä tai ovat ns. designated hittereitä, eli eivät osallistu ulkokenttäpeliin. Muilla pelipaikoilla, erityisesti shortstop ja ulkokenttä paikoilla tarvitaan liikkuvia ja urheilullisia pelaajia.

Ns. relief pitcher-syöttäjät, jotka käyvät yleensä heittämässä aloitus-syöttäjän jälkeen vuoropareja, ei siellä kummulla kauan aikaa vietä, mutta jos olet siinä hyvä, voi palkka olla useita miljoonia ja huiput silläkin paikalla tienaa paremmin kuin NHL:n superstarat.

Läskeistä pelaajista puheenollen googlettakaa pelaaja Prince Fielder (ykköspesä). Kaveri teki viime vuonna 10-vuoden sopparin ja palkkaa ropisee sinä aikana 214 miljoonaa.