Autoiluketju

  • 3 198 276
  • 18 524

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mua ei niinkään kiinnosta audiojärjestelmän äänenlaatu, vaan yleinen käytettävyys. Jos audiojärjestelmään ei saa kohtuullisella vaivalla liitettyä jotain massamuistia käyttävää laitetta, niin se on 80-lukua. En rupea enää kantamaan kassillista CD:itä hiukan pitempää matkaa varten. MP3-tuki täytyy olla tavalla tai toisella, mieluummin useammalla. Radiota en juurikaan kuuntele musiikin takia, koska hyvää radioasemaa ei minulle vaan ole olemassa. Minimivaatimuksiin kuuluu myös bluetooth-integrointi puhelimelle. Kotona saan hifistellä ihan tarpeeksi. Autossa riittää, kunhan kajarit eivät särise ja sirise.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Soittimissa nykyautot on menneet viimeisen kymmenen vuoden aikana pahasti taaksepäin, vai onko se nyt vain enemmän rahastuksen suuntaan?

Minä olen kyllä taas sitä mieltä että tässä muutaman viime vuoden aikana nuo on menneet ihan valtavasti eteenpäin. Autosoitinten "musta aika" oli minusta juuri tuossa 2000-luvun alkupuolella/puolen välin tietämillä kun nämä kunnolla integroidut systeemit alkoivat yleistymään. Tällöin kun ei vielä ollut kovinkaan yleistä laittaa ainakaan siihen perussoittimeen mitään USB-liitäntöjä, bluetoothia yms. systeemejä vaan käytännössä ainoa keino saada siihen soittimeen joku ulkoinen äänilähde kiinni on AUX-liitäntä ja sitäkään ei löydy kaikista tuon ikäluokan autoista. Ja sitten nuo soittimet oli naitettu niin kiinteästi siihen auton kojelautaan ja järjestelmiin että käytännössä soittimen vaihto on tehty todella vaikeaksi tai lähes mahdottomaksi. Jossakin Mersussa joskus eräs tuttu autonasentaja törmäsi ongelmaan että kun autoon vaihtoi tarvikesoittimen niin se sotki koko auton sähköjärjestelmän ja auto sammui muutaman kilometrin ajon jälkeen. Kun vaihtoi alkuperäisen soittimen takaisin niin sitten taas toimi ihan ilman ongelmia.

Nyt tässä muutaman vuoden aikaan on menty kyllä selvästi taas parempaan suuntaan kun nuo auton integroidut soittimet joko soittavat USB:ltä tai muistikortilta, tai jopa juttelevat aika nätisti älypuhelinten ym. laitteiden kanssa ilman että tarvitsee mitään piuhoja vedellä mihinkään. Ja aika monessa autossa nuo vakiosoittimetkin ovat ihan yllättävänkin monipuolisia ja laadukkaita (ainakin jos on ns. premium-merkki kyseessä). Mutta nuo ns. välivaiheen autot (suurin piirtein vuosimallit 2003-2009, riippuen tietysti vähän automerkistä ja -mallista) ovat kyllä raivostuttavia tämän asian suhteen kun se integroitu soitin on auttamattomasti vanhentunutta tekniikkaa mutta sitä ei oikein saa vaihdettuakaan. Esim. omassa Volvossani soittimen etulevy on kiinteä osa kojelautaa, ja itse soittimen koneisto on pilkottu eri puolille autoa joten siihen ei saa käytännössä ollenkaan vaihdettua muunlaista soitinta. Ainoa keino saada päivitettyä soitin olisi hankkia joku Volvon oma lisäpalikka joka oli ihan jesuksen kallis.
 
Soittimista viis. Kialta tulee ensi kuussa uusi hybridi Niro, joka on ilmeisesti Cee'diä isompi ja Sportagea pienempi. Hinnaltaan ilmeisesti n. kymppitonnin Priusta edullisempi kuitenkin. Lähinnähän näissä hybrideissä mietityttää, että mitenkä edullisia ne ovat, jos ajaa vuodessa paljon, esim. 60 000 km. Kaupungissahan tuollainen olisi kätevä, kun voisi käyttää pääosin sähkömoottoria. En äkkiseltään löytänyt, mutta onkos noissa yleensä joku ihan perus 95:sta syövä bensamoottori? Eli dieseliin verrattuna voisi päästä vähän pienemmällä kulutuksella, ehkä, ja pienemmällä ajoneuvoverolla. Mutta siihen taitaa jäädä? Kuitenkin bensan n. 25% korkeampi hinta taas kallistaa toiseen suuntaan.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
En ole autokauppojen yleisistä myyntitavoista niin perillä, mutta onko kovinkin normaali käytäntö että autoliikkeen omistamaa autoa myydään yksityishenkilön nimissä (esim. Nettiautossa)? Esimerkkitapauksessa auto on alle tonnin rassi, jonka omistaja on semi-tunnettu tamperelainen autoliike, mutta ihan ulkopuolinen hoitaa myyntiä jonkun sopimuksen perusteella.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Millainen hinta siinä on ja onko ilmoitus kuinka vanha? Voi olla käynyt niin, että ensin on itse koitettu myydä ja sitten kyllästytty ja käyty liikkeessä kaupoilla. Sitten ilmoitus on vaan jäänyt poistamatta. Jos olisi kusetus, niin sitten tuotteessa olisi merkittävästi halvempi hinta ja tällä koitettaisiin saada ennakkomaksuja hölmöiltä ostajilta. Työkone ja traktorikaupoissa tuolla Nettikoneen puolella näitä on ollut useampia tapauksia, kun joku on laittanut vaikka jonkun älyttömän halvan Valmetin myyntiin ja parhaimmillaan onnistunut keräämään viisikin ennakkomaksua samalla olemattomalla koneella.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Soittimista viis. Kialta tulee ensi kuussa uusi hybridi Niro, joka on ilmeisesti Cee'diä isompi ja Sportagea pienempi. Hinnaltaan ilmeisesti n. kymppitonnin Priusta edullisempi kuitenkin. Lähinnähän näissä hybrideissä mietityttää, että mitenkä edullisia ne ovat, jos ajaa vuodessa paljon, esim. 60 000 km. Kaupungissahan tuollainen olisi kätevä, kun voisi käyttää pääosin sähkömoottoria. En äkkiseltään löytänyt, mutta onkos noissa yleensä joku ihan perus 95:sta syövä bensamoottori? Eli dieseliin verrattuna voisi päästä vähän pienemmällä kulutuksella, ehkä, ja pienemmällä ajoneuvoverolla. Mutta siihen taitaa jäädä? Kuitenkin bensan n. 25% korkeampi hinta taas kallistaa toiseen suuntaan.

Minulla on dieselhybridi Citroen DS5. Kaupungissa kulutus on selvästi vähäisempää kuin pelkällä dieselillä, mutta aika lyhyitä pätkiä hiljaisella vauhdilla voi pelkällä sähköllä ajella. Kesällä ainakin ilmastointi vie ison siivun sähköstä. Maantiellä kulutus on lähes sama kuin pelkällä dieselillä.

Samaa polttoainetta syövät hybridit, mitä muutkin. Saattaa hyvin olla sama moottorikin vielä, mitä jossain muussakin saman valmistajan autossa on. Ainakin minun autossani on.

On muuten hyvät äänentoistovehkeet tuossa, mutta niin oli kyllä edellisessä C-vitosessakin.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
1. Skoda Octavia Rs 4x4. Tämä on ollut tilavin ja käytännöllisyydeltään miellyttävin. Tuntu että kaikki oli sopivasti käden ulottuvilla ja laitteiden hallinta oli mukavaa ja helppoa. Ajettavuus myös Skodalla hyvä. Kuten äänentoisto. Penkit oli laadukkaat. Ja mielestäni ihan nätti silmälle.

2. Seat Leon Tdi 150 4drive. Ehkä vähän rumempi kun Skoda mutta samaan hintaan saa ruksia melko paljon lisävarusteita. Seatilta kiinnostais se tehokkaampi etuveto, mutta nelivetoihin on korkotarjous 0% niin sen takia kallistun kuitenkin tähän nelivetoon. Seat tuntuu aavistuksen muovisemmalta sisältä.

3. Peugeot 308 gt sw. Tykkäsin ajaa, ja ulkonäkö oli nätti. Mutta hallintalaitteet ja niiden käyttö tuntu testijakson aikana ihan täydeltä tuskalta. Lisäksi äänentoisto oli huono. Tilaa ei myöskään ollut ihan yhtä paljon kun Skodassa. Mutta kyllä sinne mahtuu ne mitä pitää. Penkit oli myös hyvät, loistavat itseasiassa.

Onko kenelläkään näistä kokemuksia. Tosiaan jonku verran lueskellu varsinkin Skodasta ja Pösöstä. Mutta kaikki tieto on hyödyksi ja mielellään otetaan vastaan.

Octavia on perushyvä kulkine ja senhän kaikki tietää. Tilat myös toimii. Jotenkin kuitenkin vähän tylsähkö omaan makuun, joten tuo yhdistettynä siihen, että dieselille ja farkulle on tullut tarvetta, niin oma Octavia onkin vaihtumassa loppuvuodesta toiseen merkkiin.

Tilaus on sisässä juurikin Peugeot 308 SW:sta, mutta ei GT:stä vaan Allure edition -mallista diesel automaattina. Tuossa on kovat kampanjat päällä, joten diesel-automaatin hyvillä varusteilla(mm. mukautuva vakkari, led-ajovalot, avaimeton käyttö yms..) saa alle 26k€ hintaan. Koeajoin useaan kertaan Pösön lisäksi uuden Astran, Octavian, Kia Ceed'n ja Seat Leonin ja näistä Pösö oli omaan makuun paras ajaa, ajomelultaan hiljaisin, paras penkki jne. Yhtenä isona miinuksena Carplayn puuttuminen, mutta täytyy jostain tinkiä. Äänentoiston parantamiseen otin itse Denon Hifi-sarjan lisävarusteena.

Seatin Leon on myös ihan kiva auto, mutta tavaratilan koko ei riittänyt omiin tarpeisiin. Se on litroistaan huolimatta selvästi Octaviaa ja Pösöä pienempi, myös Astrassa oli käytännöllisempi kontti. Muuten tosiaan ihan hyvältä vaikutti ja tyylikäs auto se on omaan makuun. Nythän Leoniin saa 5v-takuun, mikä on kova juttu varsinkin, kun Seat ei mikään luotettavin merkki ole ollut. Aika paljonhan nitinöitä Leoneissa on esiintynyt.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En ole autokauppojen yleisistä myyntitavoista niin perillä, mutta onko kovinkin normaali käytäntö että autoliikkeen omistamaa autoa myydään yksityishenkilön nimissä (esim. Nettiautossa)? Esimerkkitapauksessa auto on alle tonnin rassi, jonka omistaja on semi-tunnettu tamperelainen autoliike, mutta ihan ulkopuolinen hoitaa myyntiä jonkun sopimuksen perusteella.
Itse olen ostanut yhden autoliikkeen tonnin auton yksityishenkilöltä sikäli, että muistaakseni minulla oli Halutaan ostaa -ilmoitus josta sitten äijä soitti ja sovittiin treffit huoltsikalle jne, ihan normaalit veivaukset.
Kaupantekovaiheessa sitten selvisi että (en enää muista mutta jompi kumpi) a) auto oli erään merkkiliikkeen omistama ja tämä äijä oli vaihtoautomyyjänä siellä ja kaupat tehtiin valtakirjalla, tai b) auto oli edelleen entisen omistajan nimissä mutta oli antanut sen vaihdossa kun oli ostanut liikkeestä uuden auton, ja tämä vaihtoautomyyjä myi sitä entisen omistajan valtakirjalla. Todennäköisesti b. Koeajossa esiin tullut pikkuvika käytiin korjaamassa merkkihuollon hallissa.

Eli jos kyse on juuri jostain tonnin romusta jota ei autoliike kehtaa listoilleen ottaa, niin ei tuossa välttämättä mitään kummallista ole, vaikka tyypillisesti autoliike varmaan diilaa nuo romut suoraa jollekin jobbarille. Se on tietysti vähän omituista jos tuota nyt kauppaa joku ihan random-tyyppi, eli ei autoliikkeen myyjä tai jobbari (joka yleensä auton myös omistaa).
En kyllä tunne tätä käytettyjen autojen kaupan puolta kovin tarkkaan, enkä tottavie haluakaan tuntea, mutta voihan se olla että tuollaista aina-luotettavaa käytettyjä autoja yksityishenkilönä myyvää veivaria voidaan käyttää myös tuolla tavalla että auto on liikkeen omistuksessa.
 
Viimeksi muokattu:

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Kyllä mullekin on tärkeää että autossa on hyvä äänentoisto. Musiikista kun tykkään hemmetisti ja sitä koko ajan joka paikassa kuuntelen. Tota nykysen mersun (s211) Harman Kardonia ei kyllä voi moittia. Saa olla melko pitkän linjan hc-harrastaja, että saa itse rakenneltua autoon yhtä hyvin soivan setin.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Muutamissa viesteissä pupahdellut esiin hybridit. Olisi mielenkiintoista kuulla onko joku ostanut näitä jo hyvään ikään päässeitä bensahybrideitä esim Priusta, Insightia?
Minkälaisia ovat omistaa noin +10v ikäisinä, onko jotain huoltokummajaisia, entä ne akut jne. En ole oikein käyttötestiinkään missään törmännyt.

Uusien ja pari vuotta ajettujen bensahybridien hinnat mielestäni niin taivaissa ettei kiinnostusta löydy itselläni kun näyttäisi tuo polttomoottori + turbo tekniikkakin tuottavan ihan kelpo taloudellisia autoja. Sitten myös rassaa se akkujen paino mikä ei ainakaan sähköautosta ei tee niin houkuttelevaa. Juuri kun saatiin c-segmentin painot tiputettua sieltä 1500-1700kg:sta pari sataa kiloa alaspäin ja niillä on mukava ajella niin akustot nostaa painon takaisin. Tällä hetkellä mielummin ostan kevyemmän ja ok taloudellisen bensaturbon.


_
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mutta nuo ns. välivaiheen autot (suurin piirtein vuosimallit 2003-2009, riippuen tietysti vähän automerkistä ja -mallista) ovat kyllä raivostuttavia tämän asian suhteen kun se integroitu soitin on auttamattomasti vanhentunutta tekniikkaa mutta sitä ei oikein saa vaihdettuakaan.
Heh, vaikka puhuin "uusista autoista", niin taisin kuitenkin tarkoittaa enemmänkin noita mainitsemaasi välivaiheen autoja. Oma autoni on vm 2009 ja taitaa olla uusin auto millä olen itse ajanut. Eli siinä mielessä voit olla kyllä ihan oikeassa, en ole kaikista uusimpia autoja päässyt vielä koeajamaan tarpeeksi hyvin. Pannaan osittain minun köyhyyteni piikkiin tuo aiempi kommentti.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Heh, vaikka puhuin "uusista autoista", niin taisin kuitenkin tarkoittaa enemmänkin noita mainitsemaasi välivaiheen autoja. Oma autoni on vm 2009 ja taitaa olla uusin auto millä olen itse ajanut. Eli siinä mielessä voit olla kyllä ihan oikeassa, en ole kaikista uusimpia autoja päässyt vielä koeajamaan tarpeeksi hyvin.

Joo, näin minä ajattelinkin kun tuon H-mallin Astran mainitsit. Mutta ihan oikeassa kyllä olet siinä että tuon ikäluokan autoissa nuo soittimet ovat jotain raivostuttavan tai todella raivostuttavan välimaastosta. Vaan kun tästä kumpikin joskus rikastutaan tai sitten vuodet vierivät sen verran että päästään tähän seuraavan sukupolven autoihin kiinni niin niissä tilanne on kyllä jo tosiaan merkittävästi parempi. Tosin siinä vaiheessa kun omat rahat riittää näihin uusiin niin todennäköisesti tämäkin tekniikka on jo vanhentunut käsiin ja edelleen kädessä on Musta Pekka.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
En ole autokauppojen yleisistä myyntitavoista niin perillä, mutta onko kovinkin normaali käytäntö että autoliikkeen omistamaa autoa myydään yksityishenkilön nimissä (esim. Nettiautossa)? Esimerkkitapauksessa auto on alle tonnin rassi, jonka omistaja on semi-tunnettu tamperelainen autoliike, mutta ihan ulkopuolinen hoitaa myyntiä jonkun sopimuksen perusteella.

Se että omistaja on liike mutta myyjä on yksityishenkilö on ainakin minulle vähän hämärämpi tapaus, epäilisin että kyseessä voisi olla ns. ulkoistettu myynti provikkapalkalla. Jos taas asetelma on päinvaston niin usein - ei aina - kyseessä on tapaus jossa ostaja luulee ostavansa liikkeeltä auton mutta sopimusvaiheessa (aika usein ilman että ostaja tajuaa) myyjä onkin yksityishenkilö eikä autoliike ja siten myyty auto tulee ns. takavalo-takuulla eli turha tulla ruikuttamaan jos viikko oston jälkeen moottori/laatikko laukeaa lopullisesti. Näitä caseja löytyy googlella.

Tosin alle tonnin kärryssä kuluttajansuoja on muutenkin aika vähissä, poislukien kaikkien räikeimmät caset.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Se että omistaja on liike mutta myyjä on yksityishenkilö on ainakin minulle vähän hämärämpi tapaus, epäilisin että kyseessä voisi olla ns. ulkoistettu myynti provikkapalkalla.

Joku tällainen järjestely voinee olla kyseessä. Nettiautosta löytyi neljä myytyä autoa samalta ilmoittajalta, mukaan lukien se yksilö jota kävin katsomassa (näemmä vaihdelaatikkovikainen Seattikin on jollekin lopulta kelvannut). Muiden omistushistoriaa en rupea kaivamaan, mutta siis ainakin yksi oli autoliikkeen nimissä.
 

Tuamas

Jäsen
Yleensä autoliikkeet myyvät ns. tonnin paskat köntteinä jobbar(e)ille, jo(t)ka sitten myy ne omiin nimiinsä ja ottavat vastuun niistä.

Harvemmin autoliikkeet noita itse myyvät pl. markkinointitempaukset.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Millaisia kokemuksia palstalaisilla on F20-mallisesta 1-sarjan bemarista? Yksi erikoisuus löytyy Jyväskylän Laakkosen mukaan tehdasasenteisesta webastosta. Lämmittää kuulemma vaan sisätilat, koska moottori ei tarvitse lämmitystä alle 35 asteen pakkasessa.

Muuten kiinnostaa ajo-ominaisuudet lähinnä maantiellä. Melutaso sekä vakaus tärkeimmät, mutta kokemukset noin yleensäkin ovat tervetulleita.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Lisäystä vielä edelliseen, eli bensa-kone siis on kyseessä. Lisäksi kerrottiin, että lämmityslaitteen kennossa on sähkövastus, jonka ansiosta kovillakin pakkasilla lämmityslaite puhaltaa lämmintä ilmaa minuutissa. Webasto siis olisi kohtalaisen turha varuste tuollaiseen?
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Lisäystä vielä edelliseen, eli bensa-kone siis on kyseessä. Lisäksi kerrottiin, että lämmityslaitteen kennossa on sähkövastus, jonka ansiosta kovillakin pakkasilla lämmityslaite puhaltaa lämmintä ilmaa minuutissa. Webasto siis olisi kohtalaisen turha varuste tuollaiseen?

No jos on aina tolppa, jossa autoa lämmittää, niin siitä on apua, mutta kyllähän toikin Webasto lasit sulattaa varmaan jo ennen liikkeellelähtöä.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
No jos on aina tolppa, jossa autoa lämmittää, niin siitä on apua, mutta kyllähän toikin Webasto lasit sulattaa varmaan jo ennen liikkeellelähtöä.

Työpaikalla tolppa on, mutta kotona ei ole, joten tarvetta webastolle olisi. Tosin saisi lämmittää moottorin samalla.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Työpaikalla tolppa on, mutta kotona ei ole, joten tarvetta webastolle olisi. Tosin saisi lämmittää moottorin samalla.

Joo toki se parempi olisi mutta vielä ilman tuotakin joutuisit talvella raapimaan joka arkiaamu lasit. Kysele moisesta lisää vaikka bemarifoorumilta. Sieltä myös runsaammin käyttökokemuksia. Esim 2011 - (F20, F21) - BTCF Forum
 

Veijari

Jäsen
Joo toki se parempi olisi mutta vielä ilman tuotakin joutuisit talvella raapimaan joka arkiaamu lasit. Kysele moisesta lisää vaikka bemarifoorumilta. Sieltä myös runsaammin käyttökokemuksia. Esim 2011 - (F20, F21) - BTCF Forum
Sit kun toi foorumi on luettu niin siirryt tälle toiselle BMW foorumille 1-sarja / 2-sarja (F20, F21, F22, F23) - BMWforum.fi
Itsellä on kokemusta facelift 120d x-drive m-sportista lyhyehkön koeajolenkin verran. Hieno auto ja voisin omistaakin mutta muuttuneen perhetilanteen vuoksi tarvitsen enemmän tilaa kuin mitä 1-sarjalainen tarjoaa. Varsinkin moottorin ja automaattivaihteiston toiminta oli jotain käsittämättömän hienoa.
 
Viimeksi muokattu:

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Kiitos linkeistä mikse ja Veijari! Ihan hyödyllisiä, vaikka noilla foorumeilla on astetta fanaattisempaa väkeä, kun autoista puhutaan. Jatkiksessa on autojen suhteen maltillisempaa- ja enemmän järkeen pohjautuvaa keskustelua. Täällä myös harva pelkän lehtiartikkelin perusteella mölyää, vaan kokemukset ja mielipiteet ovat aitoja, siis kun puhutaan muusta kuin lätkästä...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lämmittää kuulemma vaan sisätilat, koska moottori ei tarvitse lämmitystä alle 35 asteen pakkasessa.

Tämä kyllä ihmetyttää että mikä ihmeen moottori se tällainen on? Tai no, harva nykymoottori tietysti tarvitsee lämmitystä pakkasella jos ihan noin käynnistymistä ajatellaan mutta kyllä minä väittäisin että edelleenkin se pakkasesta kylmiltään käyntiin laittaminen tekee yhtä pahaa sille moottorille kuin aina ennenkin.

Muutenkin tuosta Webastosta sen verran itsellä kokemuksia että jos ei ole lämmitystolppaa (tai autoon ei ole laitettu ylläpitolaturia) niin kannattaa sitten kyllä pitää huoli siitä että sillä autolla tulee ajettua ihan kunnolla tuon Webaston käytön jälkeen. Omassa oli aluksi pelkkä Webasto ilman lohkolämmitintä ja laturia niin huomasin että aika äkkiä se imaisee akun tyhjäksi jos ajaa vain muutaman kilometrin sen lämmityksen jälkeen, vaikka sitä Webastoa käyttäisi sen 15-20 minuuttia. Kun oli alkutalvesta vielä vanha ja vähän huono akku niin ensimmäisenä pakkaspäivänä oli kahden lämmityksen jälkeen akku kaputt. Ja kun seurasin uudenkin akun varaustilaa yli 20 asteen pakkasilla niin kyllä se Webaston käyttö sitä aika paljon söi. Joten ainakin tuo ylläpitolaturi kannattaa laittaa jos sitä ei ole, ja melkein on samalla fiksua laittaa lohkolämmitinkin varalle kun se ei hirveästi enää hintaa nosta ja tulee samoilla töillä laitettua.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Kiitos linkeistä mikse ja Veijari! Ihan hyödyllisiä, vaikka noilla foorumeilla on astetta fanaattisempaa väkeä, kun autoista puhutaan. Jatkiksessa on autojen suhteen maltillisempaa- ja enemmän järkeen pohjautuvaa keskustelua. Täällä myös harva pelkän lehtiartikkelin perusteella mölyää, vaan kokemukset ja mielipiteet ovat aitoja, siis kun puhutaan muusta kuin lätkästä...

Mun kokemuksen mukaan molemmilla mainituilla foorumeilla on suht analyyttinen ja jopa kriittinen kanta kalustoon. Sieltä kyllä löytää tyyppivikoja, kokemuksia, vertailuja edelliseen korimalliin ym.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Muuten kiinnostaa ajo-ominaisuudet lähinnä maantiellä. Melutaso sekä vakaus tärkeimmät, mutta kokemukset noin yleensäkin ovat tervetulleita.
Voin allekirjoittaa yllämainitut kehut mitä tulee kaksilitraiseen bensaturboon ja automaattiit vm2013, tosin korimalli on kolmonen mutta erittäin hyvä auto maantielle ja miksei kaupunkiinkin. Automaatti on yksi parhaista tämän hintaluokan vaihteistoista ja moottorikin riittänee pitkälle, ei jää jalkoihin, eikä syö liikaa bensaa. Voisin ehdottomasti kuvitella tuon kombon ykköseen, pirteää ja vakaata ajoa varmasti tiedossa.
Jos meluallergia vaivaa niin pidä huoli ettet sorru sport-paketteihin vaan laitat alle reilusti vaan ne 16 tuumaiset niin auto on kohtuu hiljainenkin suomen teillä.

Kommentti tuohon webastoon kun sen kanssa on tullut temppuiltua useampi talvi edellisen diiselibemarin kanssa, me mentiin helpoimman kautta ja asennutettiin kiinteä defan akkulaturi ja sitten aina himassa pidettiin yön yli latauksessa. Webasto tosiaan söi jo 20min käytöllä ja kaupunkiajolla akun nopeasti tyhiiin ja ei tuntunut toimivan se että haistaisi akun varauksen lopettaisi käytön ja sitten vielä käynnistyisi auto, ei käynnistynyt ja monta hankalaa tilannetta tuli eteen. Tosin 3.0 diiseli vaatii vähän enemmän käynnistysvirtaa mutta silti.
Vähintään laadukas akkulaturi tulisi hommata(esim CTEK) ja sillä latailla akkua viikoittain JOS talviajo on kaupunkiajoa. Jos ajelet joka päivä 45min suuntaansa autolla niin sitten voi riittää auton omakin lataus.
Mutta bemareissa kun yleensä akku on takana niin se hankaloittaa vielä lisää tätä latausta, tarkoittanee sitä että se akku on kylmä ja ottaa huonosti virtaa vastaan, lämpenee ajossakin talvella hitaasti joten ajomatkat tulee olla pitkiä jos luottaa vain auton omaan lataukseen. Moni suosittelee näille taka-akuille vähintään sellaista eristystä/vuorausta, miksi sitä nyt virallisesti kutsutaankaan... kuuelmma auttaa jonkun verran.

_
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös