Mainos

Auroraliiga 2024–2025

  • 23 480
  • 186

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Espoolaiset ovat jälleen todella kovassa iskussa. Vaikka Artukaisten puitteet ovat hienot, niin mietin, että todennäköisesti Kupittaalle syntyisi tämän kokoluokan tapahtumassa helpommin tunnelmaa. Nyt ainakin television välityksellä oli tyypillisen kolkkoa katsella vain tyhjiä penkkejä. Toki Espoon kannattajaporukalle pitää nostaa hattua kuuluvasta ja näkyvästä kannattajatoiminnasta. Vastaavaa on nähty sarjassa satunnaisesti eri paikkakunnilla, mutta kuitenkin aivan liian harvoin. Ilmeisesti myös HIFK-kannattajat tekevät huomenna bussimatkan Turkuun.

No, mestarisuosikki ja sillein. Isompi asia kuin tasoerot, oli mielestäni se, että joku uusi aika aluillaan tasoeroineen välittyi median kautta useille ihmisille ja vaikka voisi kuvitella, että niistä katsojista paikalle valikoitui ainoastaan ne dissaajat, niin veikkaanpa, että lopulta moni ihmettelijä, että mitä tää nyt sitten on.

On turha kuvitella, että aurora olisi valmis maksamakkaratuubi suuhun puristaa, se on vain alku ja aina jollakin alku kuitataan. Tykkäsin TPS alun ennakkoluulottomuudesta isoa ennakkosuosikkia vastaan ja minusta tasoeron lisäksi hyvin näkyi myös potentiaali, jos kehittymiselle annetaan sijaa ja tilaa.

Voi hyvin olla,. että jossain vaiheessa meiskaa katsomossa muutkin kuin Espoon väki, kyse on kulttuurista ja sen leviämisestä. Toivotaan, että Aurora on alku uudelle ajalle, että ei tarttis odottaa montaa kautta, kun sarja on niin kova, että sinne pyritään myös keski Euroopan harrastajien joukosta jne. Kaikki on mahdollista, jos oikein toimii, toivotaan, että tässä on se jokin, ainakin minä sitä toivon, ihan Suomi kiekon puolesta.

Hienoa oli katsella oikeasti toimitettua naisten liiga ottelua studioineen ja asiantuntijoineen, ainakin minun kalenteriin nämä pelit kuuluu ilman muuta. Tunkua on tietty liigalla, pwhl - peleillä, änärikin näkyisi jos katsella jaksaisi ja lisäksi vielä nuorten erilaisilla turneilla. Ihmisen aika vaan on kovin rajallinen, eikä kaikkea mahdu vaikka mitä tekisi. Ajatella, joudun tämmöistä pohtimaan, kun vuonna 1961 kuuntelin ensimmäistä lätkämatsia, Suomi - Ruotsi, radiosta ja kuvittelin mielessäni, miltä se näyttää mitä kuuntelin. Meille tuli telkka vasta 1962, eli kaikki oli radion varassa. Suomi sai kuonoon, kuinka muuten, mutta sieltä syntyi mun kiinnostus lätkään.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tykkäsin TPS alun ennakkoluulottomuudesta isoa ennakkosuosikkia vastaan ja minusta tasoeron lisäksi hyvin näkyi myös potentiaali, jos kehittymiselle annetaan sijaa ja tilaa.
Itse en nähnyt alkua kuin tilastoista, mutta hienoa, että turkulaiset pistivät kampoihin edes alussa. Hieman tosin ihmetyttää tuosta näkökulmasta Tepsin maalivahtivalinta. Itse ainakin pidän viime kausien perusteella kokeneempaa Tiina Rannetta vielä kovempana maalivahtina.

Ihan kuin parempaa maalivahtia olisi säästetty sunnuntain Kärpät-peliin, jossa uskotaan olevan parempi mahdollisuus voittoon. Näitä on nähty joskus takavuosina Naisleijonienkin pelissä, jossa Kanada/USA-välierään on laitettu kakkosvahti, jotta pronssiottelussa on levännyt ykkösvahti. Ei ole oikeasti siis edes uskottu ihmeeseen ja annettu sille parasta mahdollisuutta toteutua.

Toivotaan, että Aurora on alku uudelle ajalle, että ei tarttis odottaa montaa kautta, kun sarja on niin kova, että sinne pyritään myös keski Euroopan harrastajien joukosta jne. Kaikki on mahdollista, jos oikein toimii, toivotaan, että tässä on se jokin, ainakin minä sitä toivon, ihan Suomi kiekon puolesta.
Minäkin toivon, mutta tämä kuvio on vaan jo turhan tuttu, että toivotaan. Uusi alku on hieno mahdollisuus ja juttu, mutta sen toivon tueksi pitäisi olla jotain merkkejä oikeasta muutoksesta. Loppujen lopuksi Auroraliiga ei ole vielä pystynyt tuomaan kovin isoja konkreettisia muutoksia sarjan näkyvyyteen tai joukkueiden talouteen. Yksi TV-peli, nettisivuille oma URL-osoite, joka vie edelleen Leijonat-sivustolle ja runsaampi some-viestintä, mutta ilmeisesti vain Instagramissa. Naisten Liigan Facebook-tili ei näyttäisi enää toimivan ja Twitterissä/X:ssä tiliä ei ole ollutkaan. Viestintäkin on keskittynyt perustelemaan nimimuutosta tärkeällä tasa-arvo jne. näkökulmalla. Mutta missä on ne konkreettiset muutokset, joita SDHL, PWHL ja jopa NWHL aloittaessaan toivat tullessaan?

Tämä uuden alun hype karisee nopeasti, jos jo jouluna huomataan, että homma on edelleen samaa puuhastelua vain eri nimellä. Edelleen myös ihmettelen, että ilmeisesti mitään pysyvää myönteistä muutosta ei ole mahdollista tehdä ilman nimenvaihdosta ja sen symbolista uutta alkua.

Hienoa oli katsella oikeasti toimitettua naisten liiga ottelua studioineen ja asiantuntijoineen, ainakin minun kalenteriin nämä pelit kuuluu ilman muuta.
Minunkin mielestäni oli hienoa ja kyllähän nämä minunkin kalenteriin ympäröidään, jos on tilaus sellaiseen maksupakettiin, josta nämä tällaisella tuotannolla tehdyt pelit nähdään. Kysymys on kuitenkin, että koska vastaavaa on mahdollista nähdä seuraavan kerran. Koko kansalle vapaalla TV-kanavalla ei ole tiedossa. Katsomon puolella kerran kuussa ja seuraavan kerran lokakuussa. Kun PWHL aloitti viime kaudella, niin kunnon ottelulähetykset näkyivät usean eri yhtiön kautta ja lopuille YouTuben kautta.

Valitettavasti LeijonatTV-arki on edessä jo tänään tai ainakin viimeistään ensi viikonloppuna. Todennäköisesti tänä viikonloppuna LeijonatTV-lähetyksissä nähdään viime vuosien Espoon ja Hämeenlinnan avausviikonloppujen tavoin HIFK:n ottelulähetykset tekemän tuotantoporukan selostettua monikamerakuvaa. Toivottavasti ainakin. Viimeistään ensi viikonloppuna lienee kuitenkin edessä paluu automaattikameralähetyksiin ilman pelikelloa, uusintoja ja yleensä myös ilman selostusta. Siinähän se uusi alku sitten jo osittain vesittyykin.
 

Wizzö

Jäsen
Tuli itsekin katsottua eilinen peli telkkarista ja iso peukku maikkarille tästä. Toivottavasti jatkossakin näkyisi naisten liigaa ilmaiskanavilla.
 

Alavaari

Jäsen
Loppujen lopuksi Auroraliiga ei ole vielä pystynyt tuomaan kovin isoja konkreettisia muutoksia sarjan näkyvyyteen tai joukkueiden talouteen.

Tää olis yksi juttu, mitä Laaksonenkin totesi haastattelussa. Siis että ei nyt ole vielä konkreettisesti ehditty tai kyetty muuttaa vielä muuta kuin pintaa, ja todellinen muutos on edessäpäin.

Mutta missä on ne konkreettiset muutokset, joita SDHL, PWHL ja jopa NWHL aloittaessaan toivat tullessaan?

Jos annetaan Auroraliigan taustoille kuitenkin vähän löysiä, niin melko moni asia on varmaan kuitenkin juttuja, mihin liigan tekijät eivät voi suoraan itse vaikuttaa. Käytettävissä oleva rahoitus (varsinkin seuroissa), rakenteet, kaikki nämä. On ehkä tunnustettava, että noilla muilla liigoilla on ollut käytettävissään enemmän vetoapuja. En tiedä, mitä me voidaan tehdä, että samankaltaista apua löytyisi myös Suomessa.

Kyllähän tie on pitkä. Toistan itseäni, mutta ensinnäkin harrastajamäärän raju kasvattaminen olisi tarpeen. En lisäksi ole ihan varma, riittääkö noin moneen joukkueeseen pelureita. Entä, jos naisten pelaamiseen rakennettaisiin jotain hybridimallia, missä pelattaisiin soveltuvia muita sarjoja, esim. poikien, ja liiga olisi tiiviimpi. Mahdollisesti samat pelaajat voisivat osittain pelata molemmilla rintamilla. Erilaiset säännöt luonnollisesti haaste.

Harrastajamäärien kasvattamisessa erityisesti mietityttää se, miten pitkä se tie on. Ja kuitenkin siihen on kuitenkin pyrittävä koko ajan, vaikka palkinnot odottavat vasta kaukana. Poikakiekon kautta tänään mukaan lähtevät pelaajat ovat joskus 2030-luvun jälkimmäisellä puoliskolla peli-iässä. Varsinkin kun huomioidaan nämä pitkät aikajänteet, pidän itse arvossa myös tyttöryhmiä ja sitä, miten ne ylläpitävät tyttöjen pelikulttuuria. Mutta tämän syvällisempi ruotiminen kuuluu omaan ketjuunsa.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Minunkin mielestäni oli hienoa ja kyllähän nämä minunkin kalenteriin ympäröidään, jos on tilaus sellaiseen maksupakettiin, josta nämä tällaisella tuotannolla tehdyt pelit nähdään. Kysymys on kuitenkin, että koska vastaavaa on mahdollista nähdä seuraavan kerran. Koko kansalle vapaalla TV-kanavalla ei ole tiedossa. Katsomon puolella kerran kuussa ja seuraavan kerran lokakuussa.

Joo, no mulla on liigan vuoksi toki mahdollisuus nuo kuukausittaiset katsella. En varmuudella tietenkään sano, mutta luulen, että se potentiaalisin väki naistenkin pelejä seuraamaan löytyy nimenomaan näistä, jotka kiekkoa muutoinkin kuluttaa?

Silti, samaan hengenvetoon olisi tarvis, että pelejä näkyisi "vapailtakin kanavilta" kasvattamaan mahdollista seuraajapohjaa, en kiellä tämän merkitystä. Sitä en tiedä, onko liitto jotenkin kantona kaskessa tämän leijona tv viritelmän kanssa, sillä oman yt kanavan kustannus ei tolkuton lopulta auroralle olisi. Tunnustan tietenkin, että tämän suhteen tietoni on vajavaisia.

@Wizzö oikeastaan tuossa olisi hyvä pointti, jos jengi viestittäisi, että tämän näkyminen jatkossakin olisi toivottavaa. Jos kysyjiä kertyisi, niin tulisi se ainakin harkintaan siitä päättäville.

Mitä tulee siihen onko Aurora lopulta tuomassa mitään muutosta, niin olisko tuo ihan tässä vielä tuomittavissa epäonnistuneeksi? Kyllä mä ainakin pidän selvänä, että homman käynnistys voi ottaa aikaa jopa enemmän kuin kauden verran, jotta saa tulille muutosta ihan fundamenttia myöten. Siinä mielessä optimistina asiaa katselen, että näen oikeanlaista yritystä ja jää nähtäväksi onko myös kärsivällisyyttä ja sitkeyttä viedä aurora maaliin.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Mitä tulee siihen onko Aurora lopulta tuomassa mitään muutosta, niin olisko tuo ihan tässä vielä tuomittavissa epäonnistuneeksi? Kyllä mä ainakin pidän selvänä, että homman käynnistys voi ottaa aikaa jopa enemmän kuin kauden verran, jotta saa tulille muutosta ihan fundamenttia myöten.
Onhan se totta, että ei pitäisi tuomita vielä tässä vaiheessa. Ennusmerkit eivät valitettavasti lupaa kuitenkaan juuri mitään, jota ei olisi nähty jo monta kertaa. Vaikea pysyä optimistina, kun on niin monta kertaa jo nähnyt brändiuudistuksia, "panostuksia" ja strategiakirjauksia, jotka eivät ole johtaneet konkreettisiin parannuksiin. Pahoittelut kyynisyydestä. Naisten jääkiekko on minulle oikeasti tosi tärkeä asia. Ehkä liiankin, kun touhu surettaa.

Edelleen haastan ajatusta, miksi pitää nimetä sarja uusiksi, jos kuitenkaan ei ole tuoda samalla juuri mitään eteenpäin vieviä uudistuksia mukaan. Siinä vaiheessa kun olisi ehkä tuoda jo jotain parannuksia mukaan, uutuuden viehätys on saatettu jo menettää ja siihen uuteen brändiin on ehtinyt tarttua saman vanhan puuhastelun leima.

* * *

Terveisiä muuten Artukaisista. Eilisessä TV-ottelussa, jossa TPS pelasi, oli 225 katsojaa. Aamupelissä Kiekko-Espoon ja Ilveksen välillä oli 90 katsojaa ja käytössä vain toinen sivukatsomo. Käynnissä olevassa päivän toisessa pelissä HIFK:n ja Kärppien välillä on silmämääräisesti arvioiden todennäköisesti alle 200 katsojaa. Tämä peli on tähän mennessä nähdyistä selvästi tiukin ja siten myös mielenkiintoisin.

Gatoraden puitteet ovat hienot, mutta edelleen ihmettelen ratkaisua tuoda nämä pelit tänne. Tepsin naisten katsojamääristä ja täällä pelatuista Naisleijonien maaotteluista päätellen Turku ei vaan näyttäisi olevan houkutteleva paikka sen paremmin paikallisille kuin muualtakaan tuleville naisten jääkiekon katsojille. En tiedä miten otteluita on markkinoitu Turussa, mutta lopputuloksesta päätellen se ei ole onnistunut kovin hyvin.

Onko areenavalinnassa menty mielikuva ja ideologia edellä, että nyt kun on aiempaa tasa-arvoisempi Auroraliiga, naisten kuuluu pelata kaupungin parhaissa ja isoimmissa puitteissa, vaikka siinä ei olisi lopulta järkeä oikein mistään näkökulmasta? Kupittaan Mestis-halli ei kalpene viime kauden Matinkylän hallille tai toissa vuoden Hämeenlinnan puitteille yhtään.

Itse asiassa molemmissa tapahtumissa oli kaikin puolin parempi tunnelma kuin tänä vuonna. Touhu oli joiltain osin ehkä hieman kotikutoista, mutta sarjan ympärillä oleva yhteisö oli kokoontunut samaan paikkaan, pelaajia näki katsomossa sekä käytävillä jne. Gatorade Centerissä kaikki ovat jotenkin hajallaan ja erillään toisistaan. Jos täällä piti olla jotain ekstrapanostusta pelien lisäksi, niin ei ole osunut ainakaan omiin silmiini. Tai ehkä tanssijat täyttävät tuon määritelmän.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
En tiedä olisiko järkevää pelata noita Auroraliigan pelejä maakuntien pienemmissä halleissa. Monessa Auroraliigan joukkueissa on myös pieniltä paikkakunnilta pelaajia ja jos semmoinen joukkue vie pelinsä pelaajan kotipaikkakunnalla niin yleensä ne pelit kiinnosta ja halli on äkkiä täynnä. (kapasiteetit 200-400). Uskoin, että noilla yleisömäärillä ollaan kasvattamassa yleisökeskiarvoa.

Hyvä show päällensä, halli täyteen sekä Auroraliiga ja pikkuseurat voittavat.

Toki näitä on varmaan joskus järjestettykkin?
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
En tiedä olisiko järkevää pelata noita Auroraliigan pelejä maakuntien pienemmissä halleissa.
Toki näitä on varmaan joskus järjestettykkin?
Ainakin aiemmin on pelattu jonkin verran yksittäisiä otteluita. Kärpätkin on pelannut Raahessa ainakin kolme kertaa. Ilves on pelannut Ruovedellä, HIFK Lohjalla ja olikohan Kauniaisissa. Mielestäni nuo kaikki ovat olleet ihan sarjapelejä.

Muokattu
HIFK pelasi tosiaan alempaa jatkosarjaa Kauniaisissa tammikuussa 2020. Lohjan osalta en löytänyt äkkiseltään vahvistusta muistikuvalleni. Voi olla, että siellä on slttenkin pelattu joku harjoitusottelu ennen kauden alkua.

Kärpät vei tammikuussa 2019 pelin myös Muhokselle.
 
Viimeksi muokattu:

Alavaari

Jäsen
Gatoraden puitteet ovat hienot, mutta edelleen ihmettelen ratkaisua tuoda nämä pelit tänne. Tepsin naisten katsojamääristä ja täällä pelatuista Naisleijonien maaotteluista päätellen Turku ei vaan näyttäisi olevan houkutteleva paikka sen paremmin paikallisille kuin muualtakaan tuleville naisten jääkiekon katsojille.
Onhan se surulllisen näköistä telkkarissa ja myös valokuvissa kun katsomot kumisee tyhjyyttään. Turun pään markkinoinnista en osaa sanoa, mutta oli tuossa nyt kuitenkin yritystä tuon brändäämisen kanssa. Katsojat vain puuttuvat.

Tuli muuten mieleen spekulaatio, että vaikka somen aikakaudella myös naisten pelejä pystytään markkinoimaan tehokkaasti, onkohan nämä pelit kuitenkin lopulta häviäjän puolella tässä internet-sirkuksessa. Samalla tavalla pystytään nimittäin markkinoimaan myös mitä tahansa junioripelejä. Jääkö Auroraliiga määrällisesti entistä enemmän jalkoihin vanhan mallin tiedotusmahdollisuuksiin verrattuna, jolloin huomio oli ehkä enemmän pääsarjoissa. No en ole varma asiasta, mutta tämä olisi siinä mielessä kyllä harmillista, että Auroraliiga tarvisi niitä katsojia paljon kipeämmin kuin paikallisen seuran U14AA -joukkue.
 

Pike

Jäsen
Olikohan ensimmäinen kerta kun avausturnauksen leijonat.tv peleissä ei ollut selostusta? Pitäisi kyllä olla minimi vaatimus turnauksen järjestäjälle!
Auroraliigasta vielä semmoinen että yrittäisivät nyt saada jollain keinolla valtakunnallisiin urheilulähetyksiin edes kerran viikossa jotain koostetta liigan peleistä. Tätä asiaa olen ihmetellyt vuosia, että naisten peleistä ei ole juuri mitään. Ehkä pääkaupunki seudun joukkueiden pelistä saattaa pari kertaa vuodessa olla 5sec klippi. Ei kyllä riitä näkyvyyden parantamiseen.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Olikohan ensimmäinen kerta kun avausturnauksen leijonat.tv peleissä ei ollut selostusta? Pitäisi kyllä olla minimi vaatimus turnauksen järjestäjälle!
Tämä oli kolmas avausviikonloppu leijonat.tv:n aikakaudella, kun ymmärtääkseni 2021 kamerajärjestelmän ensimmäisenä syksynä ei koronaa pelätessä uskallettu ottaa riskiä tapahtuman peruuntumisesta. Tämän vuoden otteluista näkemieni klippien perusteella Turussa mentiin nyt perjantaina TV-ottelua lukuun ottamatta Turkuhallin (ja Kupittaan) automaattikameralla.

Kahtena edellisenä syksynä Matinkylässä ja Espoossa selostetuista monikameratuotannoista vastasi ymmärtääkseni sama porukka, joka on tehnyt HIFK:n kotiotteluiden lähetyksen helsinkiläisten uuden pääsarjataipaleen ajan. Niissä turnauksissa ei siis välitetty automaattikameroiden kuvaa liiton suoratoistopalveluun, vaan tavallista laadukkaampaa kulissia.

Ehkä panostukset ovat nyt menneet yhteen perjantain TV-otteluun ja kaikkeen pöhinään, eikä tuon tuotantoryhmän kuluihin ole ollut varaa tai jotain.

Auroraliigasta vielä semmoinen että yrittäisivät nyt saada jollain keinolla valtakunnallisiin urheilulähetyksiin edes kerran viikossa jotain koostetta liigan peleistä. Tätä asiaa olen ihmetellyt vuosia, että naisten peleistä ei ole juuri mitään. Ehkä pääkaupunki seudun joukkueiden pelistä saattaa pari kertaa vuodessa olla 5sec klippi. Ei kyllä riitä näkyvyyden parantamiseen.
Olisi nyt edes järjestelmällisesti maalikoosteet kaikista otteluista jossain avoimessa nettipalvelussa, kun itse lähetyksetkin on haudattu leijonat.tv:n taakse. Esimerkiksi jalkapallon Kansallisesta Liigasta voisi ottaa tässä kohdin mallia. Minulle on ihan sama hoitaako liitto, sarja, joukkueet vai suoratoistopalvelu nuo maalikoosteet, mutta jotta näkyvyys voisi kasvaa, pitäisi olla säännöllisesti jotain nähtävää.
 

Alavaari

Jäsen
Olisi nyt edes järjestelmällisesti maalikoosteet kaikista otteluista jossain avoimessa nettipalvelussa, kun itse lähetyksetkin on haudattu leijonat.tv:n taakse. Esimerkiksi jalkapallon Kansallisesta Liigasta voisi ottaa tässä kohdin mallia. Minulle on ihan sama hoitaako liitto, sarja, joukkueet vai suoratoistopalvelu nuo maalikoosteet, mutta jotta näkyvyys voisi kasvaa, pitäisi olla säännöllisesti jotain nähtävää.
Lieköhän tämmöinen toimimattomaksi tai epäkiinnostavaksi (sponsorien kannalta) havaittu, mutta voisiko netti- ja mediatekemisessä olla yhteystyömahdollisuuksia. Joku mainostoimisto tai videotuotantoyhtiö joukkueen sponsoriksi koostamaan klipit?

En nyt siis usko hetkeäkään etteikö tätä olisi kyselty joka paikkakunnalla.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Niin kehno kuin leijonat.tv onkin monessa asiassa, niin ymmärtääkseni joukkueet alkoivat ainakin viime kaudella jo saada pihalle siitä jonkinlaista kuvamateriaalia. En usko sekuntiakaan, että esimerkiksi valmennuksen tarpeisiin ei otettaisi järjestelmästä pihalle vähintäänkin maaliklipit jokaisesta ottelusta. En tunne joukkueiden käytössä olevia työkaluja tuohon järjestelmään, mutta ainakin järjestelmän tullessa sitä mainostettiin niin, että joukkueet saavat siitä pihalle maalikoosteita jne.

Voi olla, että sponsoreita ei kiinnosta maalikoosteet, mutta sarjaa seuraavia kiinnostaisi kyllä. Ketä varten tuota hommaa lopulta tehdään?

Muokattu:
Lisätään vielä sen verran, että Auroraliigan Instagram-tilillä, joka on ilmeisesti sarjan ainoa sometili, löytyy yksittäisiä maaliklippejä viikonlopulta sekä tämä valikoima jonkun määrittelemiä hienoimpia maaleja.




Liitto on aiemmilla kausilla julkaissut satunnaisesti joistain otteluista maalikoosteita Leijonien YouTube-tilille, mutta ainakaan vielä sellaisia ei näy avausviikonlopun osalta.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pike

Glove

Jäsen
Onhan se surulllisen näköistä telkkarissa ja myös valokuvissa kun katsomot kumisee tyhjyyttään. Turun pään markkinoinnista en osaa sanoa, mutta oli tuossa nyt kuitenkin yritystä tuon brändäämisen kanssa. Katsojat vain puuttuvat.

Tuli muuten mieleen spekulaatio, että vaikka somen aikakaudella myös naisten pelejä pystytään markkinoimaan tehokkaasti, onkohan nämä pelit kuitenkin lopulta häviäjän puolella tässä internet-sirkuksessa. Samalla tavalla pystytään nimittäin markkinoimaan myös mitä tahansa junioripelejä. Jääkö Auroraliiga määrällisesti entistä enemmän jalkoihin vanhan mallin tiedotusmahdollisuuksiin verrattuna, jolloin huomio oli ehkä enemmän pääsarjoissa. No en ole varma asiasta, mutta tämä olisi siinä mielessä kyllä harmillista, että Auroraliiga tarvisi niitä katsojia paljon kipeämmin kuin paikallisen seuran U14AA -joukkue.
Taloudellisesti ajateltuna ne junnut varmaan tarvisi enemmän niitä maksavia katsojia kuin Auroraliigan joukkueet. Veikkaisin, että monessa joukkueessa kuukausimaksu on isompi kuin auroraliigalaisten keskiarvo 125 €/kk. Eipä nuo junnut tosin ole koskaan pääsymaksua vailla.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Taloudellisesti ajateltuna ne junnut varmaan tarvisi enemmän niitä maksavia katsojia kuin Auroraliigan joukkueet.
Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Lajin tulevaisuus riippuu kyllä siitä, onko seuraavilla pelaajasukupolvilla varaa edes harrastaa lajia. Sitten toisaalta taas poikien puolella junioriputken (vai sateenkaaren) toisessa päässä on tavoitteena NHL, muut ulkomaan rahakaukalot ja miesten liiga, jossa pelaamalla muutamat seulan läpäisseet voivat ansaita elantonsa. Osa leveänkin leivän.

Naisten puolella on suurimmassa osassa joukkueita pääsarjatasollakin edelleen se kausimaksu. Ulkomailla on viime vuosina avautunut sitten enemmän mahdollisuuksia saada pelaamisesta jotain rahallista korvaustakin. Mutta jokainen varmaan ymmärtää, mitä tuollainen rakenne ja kannustimet aiheuttavat lajivalinnoille ja yksittäisen pelaajan harrastuksen/uran elinkaarelle.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
.

Harrastajamäärien kasvattamisessa erityisesti mietityttää se, miten pitkä se tie on. Ja kuitenkin siihen on kuitenkin pyrittävä koko ajan, vaikka palkinnot odottavat vasta kaukana. Poikakiekon kautta tänään mukaan lähtevät pelaajat ovat joskus 2030-luvun jälkimmäisellä puoliskolla peli-iässä. Varsinkin kun huomioidaan nämä pitkät aikajänteet, pidän itse arvossa myös tyttöryhmiä ja sitä, miten ne ylläpitävät tyttöjen pelikulttuuria. Mutta tämän syvällisempi ruotiminen kuuluu omaan ketjuunsa.
Tyttöryhmillä ei ole muuta vaikutusta kasvuun kuin kannattajapuolella. Pelaajia puhtaan tyttöporukalla kävijöistä liigaan saakka harvoin tulee

HIFK:ssa kolme pelaajaa, HPK:ssa kaksi joilta ei löydy poikapelejä ainakin D-junnuihin asti.
 
Viimeksi muokattu:

Alavaari

Jäsen
Tyttöryhmillä ei ole muuta vaikutusta kasvuun kuin kannattajapuolella. Pelaajia puhtaan tyttöporukalla kävijöistä liigaan saakka harvoin tulee
Tämän päivän tilanne on juuri kuten kuvaat.

Tarkoitin tuossa kuitenkin, että jos meinataan pitkäjänteisesti huolehtia harrastajamäärästä, myös tyttöryhmillä on vaikutuksensa. Jos "kukaan" ei harrasta lajia, uusienkin mukaan saaminen on vaikeaa.

Näen itse, että koko skaala tarvitaan ja sitten myös rohkeutta ja ymmärrystä siitä, milloin pelaajia kannattaa ohjata pelaamaan poikien kanssa.

Edit: tämä varmaan tuli jo selväksi, mutta käytän vielä rautalankaa: jokainen jääkiekkoa harrastava tyttö - harrastipa missä vain - lisää lähiympäristönsä tietoisuutta siitä, että jääkiekko on myös tytöille sopiva harrastus, ja ko. perheen tuttavat tietävät saavansa tarvittaessa tältä harrastajalta ja hänen vanhemmiltaan ensikäden lisätietoa mahdollisuuksista. Uskon, että tämä innostaa aina jossain tuttavapiirissä jonkun yhden pelaajan jo varhaisessa vaiheessa mukaan lajiin.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tämän päivän tilanne on juuri kuten kuvaat.

Tarkoitin tuossa kuitenkin, että jos meinataan pitkäjänteisesti huolehtia harrastajamäärästä, myös tyttöryhmillä on vaikutuksensa. Jos "kukaan" ei harrasta lajia, uusienkin mukaan saaminen on vaikeaa.

Näen itse, että koko skaala tarvitaan ja sitten myös rohkeutta ja ymmärrystä siitä, milloin pelaajia kannattaa ohjata pelaamaan poikien kanssa.

Vielä vuosia tyttökiekko tulee olemaan yhtä kuin harrastekiekko. Eli pohjaa kasvatetaan mutta pelaajien taso ei sillä nouse vielä vuosiin.

Eli jos puhutaan sarjan tulevaisuudesta 10 vuoden jänteellä niin lisää tyttöjä poikien sarjoihin
 

Alavaari

Jäsen
Vielä vuosia tyttökiekko tulee olemaan yhtä kuin harrastekiekko. Eli pohjaa kasvatetaan mutta pelaajien taso ei sillä nouse vielä vuosiin.

Eli jos puhutaan sarjan tulevaisuudesta 10 vuoden jänteellä niin lisää tyttöjä poikien sarjoihin
Me ollaan nyt väärässä ketjussa puhumassa tästä, mutta puhutaan vielä tämän verran: en ole täysin eri mieltä, mutta ei tämä asia myöskään ihan näin mustavalkoinen ole. Kyllä omistakin piireistä yksi pelaaja oli mukana tuolla Turun peleissä ilman mitään poikakiekkopohjaa. Ja kyllä liigassa ja maajoukkueessakin on ihan menestyksekkäästi pelattu ilman poikajoukkuetaustaa.

Mutta sanon myös tämän: jos me puhutaan tämän päivän poikakiekkoon uusina pelaajina tulijoista, niin pääsääntöisesti pitäisi varmaan viimeistään 5-7 -vuotiaana aloittaa. Poikkeusyksilöt erikseen. Jos me mietitään tämän päivän toimenpiteitä, joilla tuolle polulle saadaan uusia pelaajia, näiden vaikutuksia nimenomaan saadaan odottaa se kymmenkunta vuotta. Kuten sanoin, nämä aikajänteet ovat todella pitkiä, ja tässä jokainen palanen, joka sitä tietä vähän etukäteen tasoittaa, on arvokas.

Edit: @obi-wan , mää ehdottaisin että jatketaan (jos vielä jatkoa on) tätä harrastajamäärän kasvattamiseen liittyvää juttua tässä ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Vaikka liigassa onkin ollut ja on edelleen hyvin nuoriakin pelaajia, ymmärtääkseni harvalla paikkakunnalla on ollut kovin pitkään tai vieläkään ehjää junioriputkea vain tyttöjen kanssa pelaamiseen. Siksikään ei taida olla kovin suuri ihme, että pelkän tyttökiekkoputken läpi kulkeneita liigapelaajia on vain muutama. Jo tuosta syystä on lähes väistämätöntä joutua pelaamaan jossain vaiheessa poikien kanssa. Oli pelaaminen sitten tavoitteellista kilpaurheilua tai matalamman kynnyksen harrastetoimintaa.

Tyttökiekkoputken repaleisuus, monen ikäluokan yhteisjoukkueet, valtavat yksilölliset tasoerot samojen ryhmien sisällä jne. johtavat myös tuohon yllä mainittuun, että tyttökiekko on usein käytännössä pitkälti harrastekiekkoa. Joka tapauksessa lajin kannalta senkin olemassaolo tärkeää, vaikka se putki ei kovin montaa pelaaja tuottaisikaan aikuisten kilpasarjoihin ainakaan korkeimmalle tasolle.

Toivottavasti näissä toimii mahdollisimman monella paikkakunnalla jonkinlainen yhdistelmä, jossa voisi pelata niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa. Itse olen ainakin nähnyt vilaukselta tuollaista toimintaa, jossa aina välillä kootaan alueen poikajoukkueissa pelaavia tyttöjä samaan kaukaloon. Luonnollisesti tuonne olisi hyvä saada mukaan myös tyttöjoukkueissa harrastavia pelaajia.

Näistä haasteistahan onkin tosiaan keskusteltu säännöllisesti tyttökiekkoilun omassa ketjussa.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Minulla olisi muutama kysymys Aurora liigan ulkopelillisistä asioista. Ajattelin kokeiluluontoisesti käydä katsomassa muutaman pelin paikan päällä piristääkseni tylsää elämääni. TPS ja Ilves taitaa olla lähimmät seurat joten kysymykset ovat : Pääseekö peliin julkisilla? Tarjoillaaanko olutta ja pientä purtavaa? Onko vessaa yleisölle vai täytyykö käydä jossain lähihuoltamolla erätauoilla?

ps. Kyselen koska on melkein mahdotonta löytää otteluiden aikoja ja paikkoja netistä vaikka kuinka koitan. Ei ihme ettei ole paljon katsojia.
 

Kiekkonarri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, New Jersey Devils
Minulla olisi muutama kysymys Aurora liigan ulkopelillisistä asioista. Ajattelin kokeiluluontoisesti käydä katsomassa muutaman pelin paikan päällä piristääkseni tylsää elämääni. TPS ja Ilves taitaa olla lähimmät seurat joten kysymykset ovat : Pääseekö peliin julkisilla? Tarjoillaaanko olutta ja pientä purtavaa? Onko vessaa yleisölle vai täytyykö käydä jossain lähihuoltamolla erätauoilla?

ps. Kyselen koska on melkein mahdotonta löytää otteluiden aikoja ja paikkoja netistä vaikka kuinka koitan. Ei ihme ettei ole paljon katsojia.

Jääkiekkoliiton Tulospalvelusta voi kätevästi käydä tsekkaamassa pelipäivät -ja paikat. Voit myös joukkuekohtaisesti hakea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös