Ateenan Olympialaiset 2004.

  • 98 740
  • 1 059

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Lisäksi äärimmäisen pienikin kurkun karheus tai nenän tukkoisuus uutisoidaan urheilijoilla flunssaksi tai nuhaksi (sillä se vaikuttaa selvästi urheilusuoritukseen), kun tavallinen työläinen ei laske vastaavassa tilanteessa mitään tapahtuneeksi.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Niin, ei ole syytä valittaa. Eikös nämä rahat kilpaurheiluun tule Veikkaukselta, tai jotain. Eli vapaaehtoisesti pelaavilta. Mahdollisesti isovelkasilta addikteilta tai pelihimosilta mummoilta. Vaikka kai niitä verorahoja jonnekin uppoaa.

Ja –yllätys, yllätys- penkkiurheilussa on mun mielestä kyse suurista tunteista. Saa nauttia voitoista, onnistumisen tunteesta. Normaalisti kuitenkin vittumaisista tappioista sekä svedujen ja jenkkien irvistelystä. Ilman sitä tiettyä ilmaa siinä välissä, glooriaa, brändejä, legendoja, urheilijat olisivat vain hikisiä lihaskimppuja. Ja urheilukulttuurilla on Suomessa kuitenkin pitkät perinteet, fanaatikkoja löytyy.

Aika harvoja lajeja tulee seurattua sen takia että näkisi mihin ihminen kykenee tai saisi kiksejä toisen suorituksesta. Yleensä on oma suosikki –tai inhokki- ja näistä asetelmista kisoja seuraa. Kyllähän sitä joskus tulee seurattua nyrkkeilyä, voimistelua tai judoa ihan mielenkiinnosta. Joskus tulee valittua joku suosikkikin, monesti toivoo jostain syystää altavastaajaa ja yllättäjää. Tämän takia vissiin ei jenkeille hirveesti sympatioita heru, douppaavat kuitenkin. Eihän täällä itäisessä euroopassa sellaista harrasteta...no, onhan jenkeillä aika paljon yliopistourheilijoita, osaavia valmentajia ja tehokas urheilusysteemi, että sikäli. Kunhan hoidetaan vaan ne testit kunnolla.

Saa elää vahvasti kisoissa mukana, ilman rahapanostakin. Ja kritisoida. Ilman meitä, jotka tottumuksen tai hulluuden takia seuraamme toisten urheilusuorituksia, ei varmasti olisi paljon kiinnostuneita sponsoreitakaan ja jäisi näiltä Suomen piirintason urheilijoilta ne vähätkin taskurahat saamatta sinne turistimatkoille.

Ja kritiikistä puheen ollen, näistä kisoista on kyllä tulossa vissiin paskimmat koskaan!Nykyaikaisissa olympialaisissa on aina saatu vähintään yksi kulta ja neljä mitalia, mitenköhän tällä kertaa? Olympialaiset ovat penkkiurheilijalle se kovin juttu, välttämättä ei sitten kaikille urheilijoille?Jari Porttola syytti mm. Tiisanojaa siitä että kilpaili tiheään tahtiin keräten kotimaasta eliittibonuksia , harjoitellen lääkärin neuvojenkin vastasesti. No, mitä Porttola tietää?

Joka tapauksessa, voisi olettaa että niin sponsorit kuin suuri yleisö arvostaa kaikkein eniten olympiamenestystä. Että urheilija voisi kenties pyrkiä tekemään sen kauden parhaansa –ainakin lähelle sitä – näissä kekkereissä. Eikä olla niin vitun tyytyväinen keskinkertasiin suorituksiin. Ja valittas pienistä nuhista tai kutinasta pakaroissa. Ehkä ne onkin jotenkin mukavoituneita kun kilpailu Suomessa on niin säälittävää, eivät potki itseä persuksille tarpeeks? Ne näyttääkin ihan amatööreiltä, puuttuu se killer instinct. Ikävä on Väätäistä ja etenkin Seppo Rätyä, perkele! Vaikka Julma-Juha on tuttu vain arkistoista. Piiskaiskohan ton Valastin huippusuoritukseen? Menestys maailman huipulla vaatii kuitenkin osaavan valmentajan –ja sitten raakaa työtä!

Mitäköhän mun piti sanoa? En tiedä. Turistit helvettiin, satsataan laatuun – ja lääketieteeseen, täältä tähän, kele!
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Uskomatonta hyssyttelyä

Ketä oikeasti kiinnostaa tekeekö joku tuntematon suuruus jousiammunnassa "hyvän tuloksen", jos hän ei lähellekään mitalisijoja pääse? Saatana tekisin minäkin oman ennätykseni jokaisessa lajissa jos sinne menisin. Viimeiseksi jäisin silti, mutta pitäisikö olla tyytyväinen?

Itse en ainakaan ole tyytyväinen mihinkään muuhun kuin mitalisijaan. Jos joillekin penkkiurheilijoille riittää se, että Hanna-Maria jää eränsä viimeiseksi paskalla ajalla, ja sitten hymy huulessa sanoo, että "upeaa, mahtavaa. Kaiken tämän jälkeen näinkin hyvä aika. Kyllä elämä on ihanaa ja tästä on hyvä jatkaa", niin he ovat kyllä siunatussa tilassa. Silloin ei tosiaankaan nimittäin rima kovin korkealla ole.

Tehkööt niitä maakuntasarjatason ennätyksiään jossain Pihtiputaalla, mutta Olympialaisiin mennään EDUSTAMAAN maata, ja sitä ei tehdä olemalla sijoilla 20 ja alaspäin, vaan seisomalla sillä vitun pallilla koko stadikan katsoessa siniristilippua ja kuunnellessa Maamme-laulua. SE ON EDUSTAMISTA.

Vittu että vituttaa just nää OP:t ja Hanna-Mariat. OP varmaan toteaa ennen seuraavia kisoja, että "lähdenpäs parantamaan olympiasijoitustani, joten 15 sija olisi mulle mestaruus."
Hanna-Maria varmaan taas toteaa, että jos nyt saan altaaseen hypättyä, niin se olis jo hienoa.

Suomen joukkueessa on tasan yksi ns. CLUTCH urheilija, ja hän on Mikaela Ingberg. Hatunnosto. Suuri hattunnosto hänelle jo nyt.
Oma mielipiteeni on se, että kisoihin pitäisi lähettää vain A-rajan TOISTUVASTI rikkoneita urheilijoita, ja heitäkin pitäisi ennen kisoja haastatella liitossa, ja kysyä tavoitteita. Jokainen, joka ei saa vakuuttuneeksi liiton jäseniä siitä, että tavoitteena on vain voitto eikä mikään muu, pitäisi lempata joukkueesta samantien.
Aivan sama, vaikka joukkueen koko olisi tällöin nolla urheilijaa. Parempi sekin, kuin mennä nolaamaan itsensä ja maansa muiden edessä.

Ja kyllä....jos ette jo arvannut. VITUTTAA.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Niin, täällä taas marttyyri, kesken työpäivän kokeilen naputella jotain vastauksia.

Ensinnäkin, on minullakin primitiivireaktioni, en vain niitä viitsi Jatkoaikaan postailla. Ja kyllä, Ilkka Kanerva ja Tapani Ilkka ynnä muut voisivat nostaa kytkintä. Millähän eväillä Kanerva valitaan OK:n johtoon?

Samoin olen sitä mieltä, että kritiikkiä on syytä antaa. Suomalainen huippu-urheilu on alennustilassa. Vaikka taso on noussut maailmalla, niin silti ainakin muutama ukko ja akka pitäisi saada huipulle. Tällainen peli ei vetele.

Enkä tarkoittanut sitäkään, että vain jotain tekemällä saa luvan arvostella ketään. Mutta onhan se nyt aika idioottimaista odottaa tulosta ilman panosta. En minä itsekään ole urheiluseuratoiminnassa kovinkaan paljon mukana, joten en voi oikeastaan muuta kuin myötäelää. Mutta erityisesti yleisurheilun puolta pidetään niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.

Oopee mokasi ja oli varmastikin löysä. Silti olen pahoillani huomisen iltapäivälehdistä, joita en aio lukea, mutta joita miljoonat taas lukevat. Karjalainen on huippu-urheilija ja muutoinkin fiksu mies, ja hakee tosissaan menestystä. Kun on jotain, jota odottaa, on mahdollisuus myös pettyä. Silti on väärin, että Karjalainen ristiinnaulitaan huomisissa lehdissä, näin tulee käymään.

Suomalainen keskustelukulttuuri on niin pinnallista, että sitä on vaikea edes käsittää. Voisi jopa sanoa, että Allierin maahantulo on sumentanut järjen. Se, mikä ennen olisi mennyt läpi korkeintaan Hymyssä, on luettavissa lööpeissä. Sillä harkinnalla tehdään myös maan urheilujournalismi.

Ette muuten ikinä usko, miten hyvältä tuntui kun Vesa Hietalahti voitti aikoinaan MM-hopeaa. Media ja yleisö töni Veskua vuosia. Kun menestystä sitten vihdoin tuli, saatoin olla itsestäni ylpeä. En ollut mennyt mukaan loanheittoon, vaan pidin Veskun puolta. Sama homma Juha Ahokkaan kanssa. Toivotaan, että Nalle toisi kultaa.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Re: Kommentti Flintille

Viestin lähetti ranger
Eiköhän ainakin Sievisen voi myös laskea todelliseksi pettymykseksi. Tämä etenkin, jos Esa Sievisen väite miehen alle 1.59:n kunnosta pitää paikkansa. Ainakin hänellä oli kaikki mahdollisuudet tehdä historiaa selviytymällä ensimmäisenä uimarina lajissaan olympiafinaaliin neljä kertaa peräkkäin. Nyt koko homma ryssittiin pahemman kerran omille munille karahtaneeseen ylitaktikointiin.

Kyllä ja ei.

Eli periaatteessa Sievisen tippuminen päämatkallaan suoraan alkuerissä oli pettymys mutta mulla itselläni ei ollut mitään suuria odotuksia meidän uimareita (ei edes Sievistä tai Seppälää) kohtaan. OP Karjalaisen sen sijaan uskoin pystyvän onnistuessaan pystyvän taistelemaan jopa kullasta ja ainakin mitaliin piti olla hyvät saumat, joten OP:n tippuminen finaalista oli itselleni ensimmäinen paha pettymys.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
"Hirvi ei päässyt loppukilpailuun "

(Paskahousu) "Karjalainen karsiutui moukarifinaalista"

"Kuumeinen Manninen putosi jatkosta"

"Hautalan aamupäivä poskelleen"

"Suomi karsiutui viestimatkalta"

"Seppälä päätti kisaurakkansa "

"Polviasento petti Yli-Kiikan"

Siinä Ylen sivuilta poimitut päivän suomalaissuoritukset. Ei mitenkään erityisen mairittelevaa. Hirven suoritus kakkoslajissaan oli kylläkin hyvä. Viestiuimareiltakin mielestäni kohtuullinen suoritus.

Muut - puhtaita kisaturisteja. Maailmanmestari Seppälä 12. päämatkallaan ja tänään vissiin vain fiilisteli. Karjalainen tavalliseen tapaan paskat housussa arvokisoissa. Manninen ja Yli-Kiikka selityksiä toisensa perään.

Myöskään Timo Peltolaa on mielestäni aika turha kehua. Voitti ennalta heikomman dom.tasavallan miehen, minkä jälkeen 2 seuraavaksi vastaan tullutta ryssäjudokaa nakkelivat miestä kuin jauhosäkkiä. Siis 1 (yksi)!! voitto olympialaisissa ja joku kehuu Peltolan suoritusta!!! Ei vittu, sama kuin sanottaisiin ennen kisoja joukkueen viralliseksi tavoitteeksi saada mahdollisimman monelle urheilijalle nätti rusketus.

Pakko sanoa, että Cannibal viestissään hienosti kiteytti sen mitä olympiaedustuksen pitäisi olla ja miten valinnat tehdä. Kerrankin olen jostain samaa mieltä bluus-kannattajan kanssa.

edit. tarkennus Seppälän kisamatka oli mielestäni oikeutettu epäonnistumisista huolimatta viime vuoden tulosten perusteella. Maailmanmestarin kun voisi olettaa pystyvän arvokisoissa venymäänkin.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Pitäisiköhän kirjoittaa onnellisuusketjuun, että olen onnellinen siitä, että cannibal ja Buccaneer eivät ole päättämässä asioista.

Minä ainakin pidän urheilusta, enkä halua sitä tappaa pois. Pidän myös jääkiekosta. Mutta se onkin toinen juttu.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Heitänpä minä tähän oman kommenttini vaikkei viestiä minulle ole millään muotoa suunnattu.

Viestin lähetti flintstone
Kyllä ja ei.

Eli periaatteessa Sievisen tippuminen päämatkallaan suoraan alkuerissä oli pettymys mutta mulla itselläni ei ollut mitään suuria odotuksia meidän uimareita (ei edes Sievistä tai Seppälää) kohtaan.

Ei minullakaan suuren suuria odotuksia uinnin suhteen ollut, Seppälältä en odottanut kuin välieräpaikkaa - pitkällinen sairastelu teki näillä näkymin tehtävänsä. Sarastelun vaikututksesta taidan kirjoitella toisessa viestissä enemmän.

Sieviseltä odotin huomattavasti parempaa, vähintäänkin välierä paikaa, saumat finaaliin oli tulosten ja puheiden valossa olemassa, ja finaalissa mahdollisuus jopa menestymiseen - mutta ei missään nimessä Phelpsin lyömiseen. Sievinen kokeneena uimarina teki alokasmaisen virheen, hänhän on tunnettu loistavana taktikkona ja tähän mennessä selvinnyt taktikoimalla pitkälle, nyt tämä taktiikka petti. Isä Sievistä lainatakseni "Aloitus oli liian löysä", isän mukaan tarkoitus oli uida ensimmäinen satanen 56 vauhtia, Jani ui 59 ja jotain - peli oli jo melkeinpä tässä vaiheessa menetetty. Jani varmaan ajatteli säästellä itseään välieriin, ei halunnut kahta raskasta starttia samalle päivälle - nyt taktikointi meni vituiksi. Ikä alkanee tehdä tehtävänsä, siinä missä nuoret jaksavat vetää kaksi kovaa starttia päivässä useiden päivien ajan jani ei ilmeisesti tähän enää kykene.

vlad.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Viestin lähetti hannes_ko
Pitäisiköhän kirjoittaa onnellisuusketjuun, että olen onnellinen siitä, että cannibal ja Buccaneer eivät ole päättämässä asioista.

Minä ainakin pidän urheilusta, enkä halua sitä tappaa pois. Pidän myös jääkiekosta. Mutta se onkin toinen juttu.

Mihinkäs se urheilu siitä kuolisi, että Suomesta ei lähetettäisi olympialaisiin niin paljon b-luokan kilpailijoita? Maailman huiputhan ratkoisivat mitalit edelleen samaan tapaan O-P:n ja Johannan kiskoessa kaljaa kavereiden kanssa kotona tai heitellessä hämeenkyrön moukarikarnevaaleissa. Suomessakin kunto- ja harrastusurheilu jatkuisi samaan tapaan kuin ennenkin, joissain lajeissa jopa huippu-urheilu.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Uskomatonta hyssyttelyä

Viestin lähetti Cannibal
Itse en ainakaan ole tyytyväinen mihinkään muuhun kuin mitalisijaan.

Tehkööt niitä maakuntasarjatason ennätyksiään jossain Pihtiputaalla, mutta Olympialaisiin mennään EDUSTAMAAN maata, ja sitä ei tehdä olemalla sijoilla 20 ja alaspäin, vaan seisomalla sillä vitun pallilla koko stadikan katsoessa siniristilippua ja kuunnellessa Maamme-laulua. SE ON EDUSTAMISTA.

Aivan sama, vaikka joukkueen koko olisi tällöin nolla urheilijaa. Parempi sekin, kuin mennä nolaamaan itsensä ja maansa muiden edessä.

Joo, kaikki on paskoja! Kanervakin on turha äijä; Cannibal tilalle! Ja Buccaneer Ilkan tilalle!

Sanon jo aluksi, että kritiikkiä on syytä esittää, mutta vähän voisi olla yritystä edes jonkinlaiseen rakentavaan kritiikkiin. Ketä ne muut urheilijat sijoilla 20 ja alaspäin ovat? Pelkkiä suomalaisia kaikki vai? Kaikki maat lähettävät kisoihin myös heikompia urheilijoita. Olympialaisiin mennään todellakin edustamaan maata, eikä kaikkien tarvi taistella mitaleista. Suurimmalle osalle suomalaisista on tärkeämpää se, että kisoissa ylipäänsä on suomalaisia.

Jos urheilija voittaa ennaakkoon itseään paremman olympialaisissa ja on vaikka 20., niin ei kai hän nyt sentään ole nolannut itseään - puhumattakaan maastaan.
 
Viimeksi muokattu:

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Viestin lähetti Buccaneer
Mihinkäs se urheilu siitä kuolisi, että Suomesta ei lähetettäisi olympialaisiin niin paljon b-luokan kilpailijoita? Maailman huiputhan ratkoisivat mitalit edelleen samaan tapaan O-P:n ja Johannan kiskoessa kaljaa kavereiden kanssa kotona tai heitellessä hämeenkyrön moukarikarnevaaleissa. Suomessakin kunto- ja harrastusurheilu jatkuisi samaan tapaan kuin ennenkin, joissain lajeissa jopa huippu-urheilu.

Mistähän niitä huippu-urheilijoita ilmaantuisi. Lattianraosta? Haikara toisi? Saatana loisi?

Jos Buccaneer olisi diktaattori, ei arvokisoihin olsi lähetetty mm. Pekka Vasalaa, Seppo Rätyä ja Arsi Harjua. Todellista yllättäjistä nyt puhumattakaan: Reijo Vähälä, Markku Taskinen, Heli Koivula jne.

Kyllä urheilijoiden mielenkiinto urheilla loppusi äkkiä, jos välitavotteita ei olisi.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Jotenkin taas tulee mieleen tätä ketjua lukiessa, että mistä oikein suomalaisurheilijat muistetaan. Otetaan taas kerran esille Risto Ulmala. Suurin osa ihmisistä muistaa Ulmalasta sen kuinka Risto väsähti Helsingin EM-kisojen kympillä ja keskeytti Barcelonassa päämatkoillaan. Helppo pilkan kohde, kyllä vain. Mutta tuskin kukaan muistaa että mies oli kerran 7. MM-kisoissa (vaikka hannes_ko on asiasta ansiokkaasti täällä muistuttanut).

Samantapaista kohtelua näyttää saavan Hanna-Maria Seppälä. Vielä tällä hetkellä suurin osa muistaa hänet viime kesän maailmanmestarina, mutta taitaa suurimman osan mielestä tyttö olla aikamoinen luuseri kun epäonnistuu niissä isoissa kisoissa (mm-kisathan ei ole mitään, olympialaiset on se real thing). Sama suurin osa ei ole kuullutkaan että tytön valmistautuminen kisoihin on mennyt suurin piirtein niin pieleen kuin ikinä vaan voi. Ensin talviset selkäongelmat ja sitten monta viikkoa kestävä angiina kisojen kynnyksellä. Fiksuna tyttönä Hanna-Maria on varoitellut että semifinaalipaikka on juuri ja juuri realismia, enempi yltiöoptimismia. Ja vaikka tavoitteet täyttyvät, niin suurin osa ihmisistä saa pilkan aiheen paitsi finaalin ulkopuolelle jäämisestä niin myös Seppälän itse asettamista tavoitteista. Niin ja MM-kulta oli tuuriuinti...ihan samalla tavalla minä voin joku kaunis päivä käydä uimassa 50 vapaata alle 25 sekunnin, vaikka normaalisti en juuri pinnalla pysy, tai vaikkapa pukkaamassa kuulaa karvan alle 20 metriä, kun normaalisti uskoisin työntäväni sitä n. 5 metriä. Mutta tuurillahan se on mahdollista.
Ja jos syystä tai toisesta Hanna-Maria ei enää koskaan arvokisamitaleille nouse, on luuserin leima yhä tiukemmin painettu häneen, siitä huolimatta että hän on maailmanmestari.

Entäpä sitten Karjalaisen paskahousu? Mielenkiinnolla odotan että jos/kun O-P nakkaa itsensä mitaleille niin millaisena hänet muistetaan. Ikuisena karsiutujana vai yhtenä maailman parhaista moukarinheittäjistä.

(Ja olin minäkin enemmän kuin pettynyt O-P:n esityksistä, mutta pitäähän sitä välillä avautua)
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Uskomatonta hyssyttelyä

Viestin lähetti Cannibal
Vittu että vituttaa just nää OP:t ja Hanna-Mariat. OP varmaan toteaa ennen seuraavia kisoja, että "lähdenpäs parantamaan olympiasijoitustani, joten 15 sija olisi mulle mestaruus."
Hanna-Maria varmaan taas toteaa, että jos nyt saan altaaseen hypättyä, niin se olis jo hienoa.

Suomen joukkueessa on tasan yksi ns. CLUTCH urheilija, ja hän on Mikaela Ingberg. Hatunnosto. Suuri hattunnosto hänelle jo nyt.
Oma mielipiteeni on se, että kisoihin pitäisi lähettää vain A-rajan TOISTUVASTI rikkoneita urheilijoita, ja heitäkin pitäisi ennen kisoja haastatella liitossa, ja kysyä tavoitteita. Jokainen, joka ei saa vakuuttuneeksi liiton jäseniä siitä, että tavoitteena on vain voitto eikä mikään muu, pitäisi lempata joukkueesta samantien.
Aivan sama, vaikka joukkueen koko olisi tällöin nolla urheilijaa. Parempi sekin, kuin mennä nolaamaan itsensä ja maansa muiden edessä.

Huomaatko mitään ristiriitaa tekstissäsi? Ingbergin kehumisen jälkeen toteat heti, että kisoihin pitäisi lähettää ainoastaan A-rajan toistuvasti rikkoneita urheilijoita. Ingberg on ylittänyt rajan tällä kaudella tasan kerran, eli kisapaikka epäoikeutettu? Kuten Holmenilla ja Utriaisellakin. Vai lasketko mukaan myös vanhemmat rajanylitykset? Mutta silloinhan mukana pitäisi olla Juha Tiainen, Tiina Lillak ja Päivi Alafrantti.

Ottaa tietysti päähän suomalaisten todella heikko menestys tähän asti, mutta en silti koe, että Suomea olis nyt jotenkin nolattu epäonnistuneiden urheilijoiden takia.

Vituttaa tällainen perisuomalainen selkäänpuukottamismentaliteetti. Kun kritiikki ei kohdistu itse suorituksiin vaan urheilijoihin henkilöinä, aletaan olla aika metsässä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Buccaneer

edit. tarkennus Seppälän kisamatka oli mielestäni oikeutettu epäonnistumisista huolimatta viime vuoden tulosten perusteella. Maailmanmestarin kun voisi olettaa pystyvän arvokisoissa venymäänkin.

Seppälän tilanne olisi ollut (oletettavasti) toinen ilman pitkäaikaista sairastelua, se jätti jälkensä viimeistelyyn ja heikensi kuntopohjaa ilmeisesti olellisesti. Mikäli alla olisi ollut täysipainoinen ja terveenä suoritettu valmistautumisjakso, olisi hänen suorituksensa ollut korkeintään tyydyttävä, ja samalla lievä pettymys.

Tässä kohdin on soveliasta käsitellä muutamalla rivillä sairastelunvaikutusta kisasuoritukseen, pohjaan seuraavat rivit pääasiassa omaan kokemukseeni.

Pitkäaikaisella, viikkoja kestävällä, sairastelulla on usein tuhoisat vaikutukset kilpailusuoritukseen mikäli sairastelu ajoittuu viimeistelykaudelle ja sen loppuun. Parin viikon sairastelulla tuhoutuu oivallisella tapaa hankittu kuntopohja, eikä näin ollen lopullisessa viimeistelyssä välttämättä saada kuntopohjaa palautettua ennalleen, mikä sitten vaikuttaa olennaisella tapaa kisasuoritukseen kisoissa. Kunto saattaa kestää yhden tai jopa kaksi starttia mutta palautuminen kestää näistä oleellisella tapaa kauemmin, mikä sitten osaltaan haittaa selviytymistä muista urheilusuorituksista. Pitkäsairastelu vaikeuttaa siis olennaisella tapaa toipumista rasituksesta.

Sen sijaan, en väittäisi, että kaikissa tapauksissa lyhytaikaisella flunssalla tai nuhalla olisi niin tuhoisia vaikutuksia kisasuoritukseen kuin monasti annetaan ymmärtää. Varmasti pitkäkestoisissa suorituksissa vaikutus on toinen kuin lyhytaikaisessa suorituksessa, vrt. maraton ja 100 m juoksu. Nyt keskityn kuitenkin lyhytkestoisiin/ keskipitkiin suorituksiin joista minulle on kertynyt eniten kokemusta.

Olen itse kilpaillut nuorten SM-tasolla sekä aikuisten b-tasolla uinnissa joten kokemusta on kertynyt vuosien mittaan melkoisesti. Omalla kohdallani huomasin sen ettei lyhytkestoinen flunssa/ sairastelu vaikuttanut kilpailusuoritukseen loppujen lopuksi kovinkaan paljoa, kisoissa kykenin sairastelusta huolimatta uimaan ennätyksiä, kuin myös kykenin toipumaan kisarasituksesta riittävän nopeasti kyetäkseni ottamaan osaa uusiin startteihin.

Olen myös päässyt seuraamaan veljeni uraa hyvin läheltä, olen huomannut hänen kohdalla saman seikan ettei lyhytkestoinen sairastelu välttämättä tuhoa kisasuoritusta/ -suorituksia.

Oman kokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että peruskuntokauden hyvin harjoittelemaan päässyt urheilija kykenee toipumaan lyhytkestoisesta sairastelusta ilman, että se vaikuttaa olennaisella tapaa heikentävästi kisasuoritukseen lyhyillä/ keskimatkoilla. Tietty, toipuminen on yksilöllistä mutta jotenkin tuntuu siltä, että toisinaan sairastelusta tehdään liian suuri numero. Huomautan, tarkoituksenani ei ole kohdistaa tätä kirjoitusta kehenkään erityiseen urheilijaan vaan kirjoittaa ennemminkin yleisellä tasolla.

vlad.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Tulen nyt vielä sen verran vastaan, että hyväksyn sen, että kisoihin lähetetään nuoria/ensikertalaisia "haistelemaan" menestystä. Tämmöisiä ovat esim. Eeva Saarinen ja ehkä sitten se parjattu Piuvakin. Samoin aiemmin menestyneet konkarit saavat siunauksen (esim. Hirvi, Sievinen).

Mutta se mitä en ymmärrä on, se että kerta kerran jälkeen lähetetään kisoihin näitä todellisia epäonnistujia kuten O-P Karjalainen, Johanna Manninen, Tiia Hautala etc. Tarkoitan siis näitä tyyppejä jotka tekevät joka vuosi kauden huonoimman tuloksensa tärkeimmässä paikassa (paskahousu O-P) tai eivät koskaan omaa menestymismahdollisuuksia (manninen, milloin olisi voitu ikinä kuvitella mm- tai OK-finaaliin?).
 

MSM

Jäsen
Vaikka kuinka sinivalkoisin lasein näitä kisoja katselisi ovat ne olleet suomalaisten kannalta katsoen pettymys. Jos olet maailmantilaston kolmas ja et pääse edes finaaliin ei voi puhua kuin suuresta pettymyksestä. Itse odotin innolla tätä lajia ja finaalia, mutta kylmästi kävi moukarissakin. Olympialaiset eivät ole kisa muiden joukossa vaan kyseessä on se SUURIN joka toistuu vain neljän vuoden välein. Siitä syystä olen erittäin pettynyt suomalaisten otteisiin ja asenteeseen. Tämä on se vuosi jolloin pitäisi olla elämänsä kunnossa! Ja seuraava on vasta 2008.

Saarinen onnistui "venymään" koska teki oman ennätyksensä. Purjehtijoilla mahdollisuus jopa mitaliin. Siinä pari onnistunutta suoritusta.

Daf kirjotti seuraavaa:
Mun on vaikea hyväksyä sitä, että niitä hyviä suorituksia ei haluta nähdä, varmaankin johtuen siitä kun ei ole ylletty mitalille. Toki pettymyksiä on ollut; yllättäjiä ja itsensä ylittäneitä kuitenkin myös. Mari Piuvalta hyvä kisa ja yllätysvoitto, Timo Peltolalta yllätysvoitto, Multalan ja Johanson/Piiraisen suoritukset hyviä tähän saakka, Eeva Saarinen.. Ilmeisesti urheilijan pitää aina olla maailman paras, että voi olla hyvä suoritus. Vaikkei jollain Eeva Saarisella siihen olisikaan saumaa edes suomenennätystuloksella. Hanna-Maria Seppälän kritisoimista ymmärrän kaikkein vähiten itse.

Itse olen onnistumisista samaa mieltä, mutta itse kärjistit monien kritiikin. Minä itse en ainakaan odota kaikilta mitalia vaan odotan onnistumisia omaan kauden keskitasoon nähden. Jos siitä jäädään arvokisoissa todella usean urheilijan osalta voidaan puhua epäonnistumisesta ja päitä on turha silitellä.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Uskomatonta hyssyttelyä

Viestin lähetti Cannibal
Oma mielipiteeni on se, että kisoihin pitäisi lähettää vain A-rajan TOISTUVASTI rikkoneita urheilijoita, ja heitäkin pitäisi ennen kisoja haastatella liitossa, ja kysyä tavoitteita. Jokainen, joka ei saa vakuuttuneeksi liiton jäseniä siitä, että tavoitteena on vain voitto eikä mikään muu, pitäisi lempata joukkueesta samantien.
Aivan sama, vaikka joukkueen koko olisi tällöin nolla urheilijaa. Parempi sekin, kuin mennä nolaamaan itsensä ja maansa muiden edessä.

Jos ainoastaan suosikit osallistuisivat kisoihin, saataisiin köyhät, ketään kiinnostamattomat, monessa lajissa alle viiden urheilijan kisat. Tässä siis nimimerkki Cannibalin ihanneolympialaiset. Miksei suoraan annettaisi niitä mitaleja tilastotulosten perusteella?

Suomalainen ei ole käsittääkseni ollut ainoassakaan lajissa viimeinen eikä munannut maataan.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Viestin lähetti Buccaneer
Mutta se mitä en ymmärrä on, se että kerta kerran jälkeen lähetetään kisoihin näitä todellisia epäonnistujia kuten O-P Karjalainen, Johanna Manninen, Tiia Hautala etc. Tarkoitan siis näitä tyyppejä jotka tekevät joka vuosi kauden huonoimman tuloksensa tärkeimmässä paikassa (paskahousu O-P)

Ihan hyvä periaate. Tätä käyttäen olisi jäänyt se Sydneyn yu-kultakin saamatta.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Viestin lähetti pala

Samantapaista kohtelua näyttää saavan Hanna-Maria Seppälä. Vielä tällä hetkellä suurin osa muistaa hänet viime kesän maailmanmestarina, mutta taitaa suurimman osan mielestä tyttö olla aikamoinen luuseri kun epäonnistuu niissä isoissa kisoissa (mm-kisathan ei ole mitään, olympialaiset on se real thing). Sama suurin osa ei ole kuullutkaan että tytön valmistautuminen kisoihin on mennyt suurin piirtein niin pieleen kuin ikinä vaan voi. Ensin talviset selkäongelmat ja sitten monta viikkoa kestävä angiina kisojen kynnyksellä. Fiksuna tyttönä Hanna-Maria on varoitellut että semifinaalipaikka on juuri ja juuri realismia, enempi yltiöoptimismia.

Jos on ollu pahoja vaivoja ja/tai "valmistautuminen mennyt niin pieleen kuin vain voi" ja/tai muuten itse tietää ettei ole hyvässä kunnossa, niiin:

fiksuna tyttönä voisi todeta olympiavalitsijoille "En ole siinä kunnossa että voisin tehdä parastani/menestyä. Jätän siis nämä kisat väliin." Näinhän teki Arsi Harju.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti laiska laita
On urheilia palkkaa, on valmetaja palkaa...

Viime vuoden maailman mestari ei pääse edes kahdeksan parhaan joukkoon ja sanoo että on tyytyväinen suoritukseen. Jossain mättää...

Suomessa on erinomainen koulujärjestelmä, mutta silti usea koulujärjestelmän läpikäynyt tai siellä parhaillaan oleva tekee alokasmaisia kirjoitusvirheitä jatkuvasti. Ei ole yksittäisen kansalaisenkaan kouluttaminen halpaa. Jossain mättää...
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Viestin lähetti Buccaneer

Mutta se mitä en ymmärrä on, se että kerta kerran jälkeen lähetetään kisoihin näitä todellisia epäonnistujia kuten O-P Karjalainen, Johanna Manninen, Tiia Hautala etc.

Tiia Hautala totaalinen epäonnistuja? Millähän kriteereillä?

Ehkä asiantuntemattomin lausunto koskaan jonka olen Jatkoajasta lukenut, ja se on paljon. Hautalahan on ollut aika kone.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Huikea matsi nuorelta Amir Khanilta nyrkkeilyn sarjassa alle 60 kiloa. Kahdeksan parhaan joukkoon upealla esityksellä!

Mies - poika - on vasta 17 kesäinen mutta ottelee ilmeettömän tehokkaasti.

Nuorukainen on varmasti eräs kisojen "helmistä", vielä hiukeammaksi esityksen tekee se ettei hän saa vielä osallistua Briteissä miesten sarjojen matseihin.

vlad.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Viestin lähetti hannes_ko
Tiia Hautala totaalinen epäonnistuja? Millähän kriteereillä?

Ehkä asiantuntemattomin lausunto koskaan jonka olen Jatkoajasta lukenut, ja se on paljon. Hautalahan on ollut aika kone.

Tiian käymät arvokisat

vuosi sijoitus tulos arvokisa paikka
1994 20. 5630 EM-kilpailut Helsinki, Suomi
1995 13. 6135 MM-kilpailut Göteborg, Ruotsi
1996 21. 5887 Olympialaiset Atlanta, USA
1997 14. 6024 MM-kilpailut Ateena, Kreikka
1998 11. 5851 EM-kilpailut Budabest, Unkari
1999 5. 6369 (x MM-kilpailut Sevilla, Espanja
2000 8. 6173 Olympialaiset Sydney, Australia
2001 10. 6002 MM-kilpailut Edmonton, Kanada
2002 11. 5960 EM-kilpailut München, Saksa

Hmmm.... no vedetään hieman takaisin. Onhan tuolla 2 kaksi ok sijoitustakin (mm -99 ja ok -00). Toki myös 7 heikkoa suoritusta. Koneeksi toki ei voi hautalaakaan sanoa. Mutta ei siis pääsekään ihan O-P:n (paskahousu)jengiin mukaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös