Mainos

Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 902 940
  • 34 594

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.

Tuohan oli hauska pätkä. Käsittämättömän hyväkuntoisia kumpikin, vaikka Foxilla on vakava Parkinsonin tauti ja Lloyd on noin 80-vuotias.

Siinähän Paluu Tulevaisuuteen 2 meni eniten pieleen, että nuori Fox meikattiin elokuvaan näyttämään "30 vuotta vanhemmalta" ja hänestä tehtiin harmaapäinen ryppyinen äijä, kun oikeasti Fox on vanhentunut sairaudestaan huolimatta todella vähän ja menisi edelleen ainakin 10 vuotta nuoremmasta.
 

Glove

Jäsen
Jos olisin ajanut poliisin kamera-auton kohdalla vielä hieman nopeampaa, olisin saanut päiväsakon, jonka määrä ainakin poliisin nettisivujen laskurin mukaan olisi ollut pienempi kuin saamani rikesakko. Pienituloisen kannattaa siis ajaa se 21 km/h ylinopeutta 17 km/h ylityksen sijaan. Vitun työmaat joissa ei edes ole sunnuntaisin ketään töissä.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Jos olisin ajanut poliisin kamera-auton kohdalla vielä hieman nopeampaa, olisin saanut päiväsakon, jonka määrä ainakin poliisin nettisivujen laskurin mukaan olisi ollut pienempi kuin saamani rikesakko. Pienituloisen kannattaa siis ajaa se 21 km/h ylinopeutta 17 km/h ylityksen sijaan. Vitun työmaat joissa ei edes ole sunnuntaisin ketään töissä.

Eikös päiväsakko määrätä liikennerikkomuksesta aina vähintään sen korkeamman pykälän rikesakon suuruisena, vaikka laskuri antaisi köyhälle pienemmän summan?
 

Antt1s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Maila, Manchester United, TPS
Eikös päiväsakko määrätä liikennerikkomuksesta aina vähintään sen korkeamman pykälän rikesakon suuruisena, vaikka laskuri antaisi köyhälle pienemmän summan?

Juurikin näin. Sain joskus opiskeluaikaan ylinopeudesta päiväsakkoja joiden summa olisi ollut alle rikesakon. Mutta tämä summa sitten "pyöristettiin" vastaamaan tuota suurempaa rikesakkoa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos olisin ajanut poliisin kamera-auton kohdalla vielä hieman nopeampaa, olisin saanut päiväsakon, jonka määrä ainakin poliisin nettisivujen laskurin mukaan olisi ollut pienempi kuin saamani rikesakko. Pienituloisen kannattaa siis ajaa se 21 km/h ylinopeutta 17 km/h ylityksen sijaan. Vitun työmaat joissa ei edes ole sunnuntaisin ketään töissä.
Työmaiden rajoituksille on muitakin syitä kuin työturvallisuus.
 

Glove

Jäsen
Juurikin näin. Sain joskus opiskeluaikaan ylinopeudesta päiväsakkoja joiden summa olisi ollut alle rikesakon. Mutta tämä summa sitten "pyöristettiin" vastaamaan tuota suurempaa rikesakkoa.
No perskeles. Ei se säästö laskurin mukaan olisi ollut kuin 8 eruoa mutta kuitenkin.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Juustopäät on julkaissut albumin vuonna 2015.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Lahdessakin myydään Isoa numeroa, aikaisemmin olen nähnyt niitä myytävän Helsingissä. Täälläkin kuten Helsingissä myyjät vaikuttaa olevan romaneja, jotka ennen kerjäsi. Ehkä tuo on väärä päätelmä... En tiedä.
 

Kreisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Laatuperintä OY
Tänään istuessani paskalla, aloin jostain syystä pyörittelemään päässäni NOFXn levyn 'punk in drublic' nimeä.
Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin, että sehän on sanojen kaksi etukirjainta vaihdettuna: 'drunk in public'.
Ja tähän havaintoon kului aikaa n.24 vuotta ja kysestä levyäkään en ole pariin vuoteen kuunnellut.
Taitaa olla vähän pidemmät piuhat....
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tänään istuessani paskalla, aloin jostain syystä pyörittelemään päässäni NOFXn levyn 'punk in drublic' nimeä.
Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin, että sehän on sanojen kaksi etukirjainta vaihdettuna: 'drunk in public'.
Ja tähän havaintoon kului aikaa n.24 vuotta ja kysestä levyäkään en ole pariin vuoteen kuunnellut.
Taitaa olla vähän pidemmät piuhat....

Vähän samassa hengessä minulle selvisi taannoin, että sarjakuvataiteilija Frank Quitely on taiteilijanimi, ja se tulee ilmaisusta "quite frankly". Miehen oikea nimi on Vincent Deighan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Google Chromen lisäosa Kardashian Filter ei tunnu enää toimivan läheskään kaikkialla. (Naisia, jotka saavat sinulta jalat alta-ketju paljasti.)

E: ei pitäisi nähdä edes tätä omaa viestiä. Paska mikä paska.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mika Halvari nykyisin habitukseltaan "hieman" erilainen millaiseksi ukon muistin.

linkki: IS
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mun autossa on kuskin puolella ns. kauhukahvan paikalla aurinkolaisen säilytyskotelo. Eipä tuo ole ollut mulla kuin vasta neljä vuotta. Enkä sitäpaitsi edes itse tajunnut tota.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun autossa on kuskin puolella ns. kauhukahvan paikalla aurinkolaisen säilytyskotelo.
Mulla oli joskus Nissanissa tuollainen. Möin auton ja vasta seuraavana päivänä muistin missä mun aurinkolasit on.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Malmilta Jopolla jäähallille 48 min. Jäähallilta Malmille 4 h kun kännissä polkee zombiena väärään suuntaan ja hortoilee ties missä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ville Koho on tehnyt Liigassa enemmän maaleja ku Teemu Selänne.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tommi Korpela myy äänellään jotain juttua, kuulin juuri Mainostelevisiossa.
Toivottavasti Hissu ja Tommi tekevät uuden tuotantokauden kalastusohjelmaa. Hietalahti pääsee heittelemään muutamankin kerran takaisin.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Villi Kortti on oikeasti hyvä sarja.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikaruokaketjua lukiessa se, että mistä nimimerkki @Tuen Vety on repäisty. (Luulisin)
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tämän päivän liigakierroksen otteluista 5/6 ovat sellaisia joista veikkaisin suoraa vierasvoittoa. Ainoa poikkeus Oulu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös