Hirmu hyvä vertaus.Voi minullakin olla kuva itsestäni rikkaana, kaksimetrisenä ja lihaksia pullistelevana supersotilaana, mutta en silti vaadi yhteiskuntaa antamaan minulle näitä rikkauksia enkä muokkaamaan lääketieteellisin toimenpitein ja hormoni/doping-annoksin kehostani samanlaista kuin Kapteeni Amerikalla.
Rikkaus ja lihaksikkuus ovat asioita, joihin yksilö voi vaikuttaa. Ne eivät varsinaisesti ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaikka vanhemmilla molempiin asioihin onkin vaikutusta. Kaksimetrisyyteen lääketieteellä ei ainakaan vielä ole juurikaan keinoja vaikuttaa. Keskustellaan asiasta sitten kun vertikaalisuushäiriön oireyhtymä on tunnistettu sairaus ja sitä voidaan leikkauksella/hormoneilla auttaa.
Miksi nämä esimerkit pitää vetää ihan leikiksi? Prinsseys ja jediritarius ovat eri asioita, enkä ole kuullut sellaiseksi kirurgisilla toimenpiteillä haluavia olevan merkittävää määrää.Saa sitä jokainen toivoa olevansa vaikka haltiamaan prinssi tai jedi-ritari, mutta ei jokainen toive ole tarkoitettu toteutettavaksi silpomalla tervettä kehoa. Toivoo moni itsemurhaakin ja yrittää sellaista tehdäkin, mutta silti esimerkiksi itsemurhayrityksen tehnyttä hoidetaan sairaalassa ja/tai psykiatrisella puolella terapiassa, vaikka terapian tehosta ei olekaan mitään tietoa. Kenties sanojasi mukaellen ampuminen tekisi itsemurhayrittäjästäkin kerralla tyytyväisen?
Masennus on sairaus, joka voi iskeä missä elämänvaiheessa tahansa. Se ei ole syntymästä asti mukana kulkeva ominaisuus ja sitä voi todistetusti hoitaa sekä lääkkeillä että terapialla. Ja kyllä, vaikeasti masentuneiden tapauksessa olisin valmis harkitsemaan eutanasiaa viimeisenä keinona. En ehkä ampumalla, mutta sillein inhimillisillä menetelmillä. En tiedä asiasta tarpeeksi voidakseni sanoa olisiko se eettisesti kestävää toimintaa, mutta mielelläni aiheesta lukisin lisää.
.
Myönnän suoraan, etten muistanut lääkärinvalaa kovin tarkasti ulkoa. Kävinkin sen googlesta tarkistamassa, mutta en kyllä löytänyt sitä kohtaa joka tämän häiriön kirurgisen hoitamisen selvästi kieltäisi. Siellä on kohtia, jotka voidaan tulkita terveiden raajojen amputoimista vastustaviksi, mutta sitten toisaalta puhetta kärsimysten lievittämisestä ja potilaan tahdon kunnioittamisesta. Ei oikein käy perusteeksi kumpaankaan suuntaan minun maallikkonäkemykselläni.Sanoit, ettei sinulla riitä pätevyys jaottelemaan ihmisiä. Lääkäreillä on kuitenkin tukenaan muun muassa lääkärinvala, jonka pitäisi estää terveiden jäsenten silpomisen, kehon muista muutoksista puhumattakaan. Lisäksi rahaa ei ole yhteiskunnalla loputtomasti eikä sitä tule taikaseinästä, joten on tehtävä arvovalintoja. Yhteiskunnan tulee keskittää resurssinsa oikeasti apua tarvitsevien ja tahdosta riippumatta sairaiden/vammautuneiden ihmisten hoitamiseen, ei erilaisten haihattelijoiden päänsisäisten häiriöiden hoitamiseen kirurgialla. Näitäkin ihmisiä tulisi silti yrittää auttaa terapialla tai hoidolla, jotta he voisivat päästä häiriöistään kenties eroon ja elää arkea, johon ei sisälly visio itsensä silpomisesta.
Mielestäni suhtautumisesi tähän tunnistettuun vaivaan on vähättelevä ja ylimielinen. Minun mielestäni kaikki sekä fyysisesti että mieleltään sairaat ansaitsevat vaivoihinsa hoitoa, enkä lähtisi kenenkään vaivoja vähättelemään ilman tarkempaa tietoa asiasta. Minä en väitä että kaikki raajoistaan eroon haluavat pitäisi automaattisesti leikkauspöydällä "korjata", vaan toivon, että asiaa lääkäripiireissä pohditaan.
Mikä on länsimaisen lääketieteen tavoite? Pitää ihminen kasassa vai onnellisena? Kuinka tähän tilanteeseen ko. häiriön kanssa helpoiten päästään, eli mikä on yhteiskunnan kannalta eniten hyvinvointia lisäävä ratkaisu? Ajatus on vähän hullu, mutta voi hyvinkin olla että amputaatio olisi kaikille osapuolille helpoin ratkaisu.
Siinä minun kaksi senttiäni tähän aiheeseen.
Viimeksi muokattu: