Niin Vlad, maailma muuttuu. Taidettiin mekin 80-luvulla käydä Keravalta stadissa junalla leffassa aika junioreina. Ei ollut kännyköitä, ei käytetty pyöräilykypärää eikä huomioliivejä. Lätkämatsienkaan jälkeen ei otettu heti kantaa nettifoorumeilla... "kukkahattutädeistä" puhumattakaan.
Tosin mä varmaan olin nössö silloinkin, koska yleensä menin äidin kyydillä joulujuhlaan. Faijahan oli aina töissä, yrittäjä kun oli. Varsinkin kun olin TOKALLA.
Nyt 2010-luvulla aika yleisesti vanhemmat tietää missä lapsensa ovat, kiitos kännyköiden. Ainakin missä alle 10v-lapset ovat. Tosin kyllä niitäkin on joita se ei aina kiinnosta. Kummasti ne samat pulpetit ovat aina tyhjinä kun puhutaan juuri aloittaneiden nöösien vanhempienilloista.
Tämä näin offtopicina. Ylöjärven tapauksen vanhempien toimintaan en ota kantaa koska uskon ettei julkisuudessa ole kaikkia tietoja esillä.
Taidan olla jämähtänyt jonnekin 70-luvulle ja kekkoslovakian aikaan!
Minä tosiaan kuljin aika huolettomasti kaikki koulumatkat jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Muutamana ensimmäisenä päivänä äiti saattoi kouluun ekalla ja se oli siinä, toki matkaa ala-asteen koululle jolla olin ekan ja tokan luokan ei ollut matkaa kuin jokunen sata metriä. Lopun ala-astetta kävin isommassa koulussa ison tien toisella puolen, jonne oli matkaa puolisen kilometriä kotoa linnuntietä, tosin kotimatkat venätivät usein pidemmiksi kun piti talvella valloittaa lumikasoja ja leikkiä lumisotaa tms.
Kännykkä on nykyään oivallinen vekotin yhteydenpitoon, mutta silti tuntuu, että nykypäivänä lasten elämä on tietyllä tapaa rajoitetumpaa ja elinpiiri lähempänä kotia. Vilkaisin juuri Lappeenrannan karttaa ja aika huikeita "sotaretkiä" kavereiden kanssa talvellakin tehtiin - ja vanhemmat tiesivät vain jotakuinkin mihin mentiin. Sitä saatettiin hiihtää ensin Nuottasaareen ja sieltä jatkettiin operaatiota Bunkkerisaareen (oikea nimi taitaa olla Naurissaari) ja retkelle tulee jo yhteen suuntaan mittaa sellaiset viisi kilometriä ja siellä sitten sodittiin vanhoissa linnoitteissa. Bunkkerisaaressa sijaitsi toisen maailmansodan aikaisia linnotteita aikapaljon, joten se oli ihanteellisin taistelupaikka lapselle.
Toki nykyään on sitten lapsia, jotka hilluvat ulkona yömyöhään. En minä saanut ala-asteen ensimmäisillä luokilla olla ulkona kovinkaan myöhään. Kotona oli oltava siinä kuuden tai seitsemän aikoihin, poikkeuksia olivat illat jolloin olin kavereille leikkimässä. Mutta yhdeksän illalla oli se raja arkisin, jonka jälkeen alettiin nukkumaan kun olin ensimmäisellä, toisella ja kolmannella.
Mutta minä kyllä ymmärrän sen varsin hyvin, että lapset saattavat olla pitkähköjäkin aikoja vanhempien tavoittamattomissa ja en oikein osaa tuomita tällaisia vanhempia vastuuttomiksi. Enkä oikein muutoinkaan halua ottaa kantaa Artun vanhempien toimintaan, koska minäkään en usko, että tapauksen kaikkia yksityiskohtia on tuotu julki.
vlad.
