Mainos

Arttu Ollilan katoaminen

  • 33 574
  • 97

Dängleri

Jäsen
Joku tässä jutussa nyt haisee. JOS asiat ovat kuten media on meille kertonut.

Kaikkea tapaukseen liittyvää ei ole varmastikaan kerrottu.

Itseäni kiinnostaisi tietää tarkemmin, onko Arttu ollut yhteydessä vanhempiinsa päivän aikana. En nimittäin käsitä, miten on ylipäänsä mahdollista, että poika on ollut kaverinsa luona iltapäivällä, lähtenyt sieltä klo 14, ja seuraava havainto on vasta klo 19 maissa koululta. Eikö pojan olisi pitänyt käydä kotona syömässä, pesuilla ja vaatteiden vaihdossa, illan joulujuhlaa varten? Eikö tuon ikäiset kulje tuollaisen tapahtumaan yhdessä vanhempien kanssa?

Miten vanhemmat voivat olettaa pojan tulevan "omia aikojaan kotiin", jos eivät ole nähneet/kuulleet pojasta mitään koko päivänä, eivätkä nähneet joulujuhlassa? Ja miksei Arttu ollut joulujuhlassa, jos kerta oli koulun lähistöllä, ja jos olikin juhlassa, niin miksei hakenut todistusta?

Kaiken kaikkiaan todella mystinen juttu. Surettaa ja masentaa, ei voi mitään. Paljon tapahtuu ikäviä asioita lähes päivittäin meillä Suomessakin, mutta jotenkin tämä tuntuu henkilökohtaisestikin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Näillä tapauksilla vaan on valtava ero. Karoliina Kesti (RIP) oli humalainen teini. Arttu Ollila on pikkupoika.
Kadonneen henkilön iän ja sukupuolen osalta näin toki on.

Viittasin kuitenkin ennen kaikkea julkisuudessa esitettyihin väitteisiin, kommentteihin, spekulaatioihin, epäilyihin ja arveluihin, joita nähtiin viime vuonna ja joita tullaan näkemään nytkin siihen asti, kun tämä tapaus selviää. Viittaukseni kohdistui myös siihen tosiseikkaan, että Kestin ja Ollilan katoamiset ovat tapahtuneet sekä maantieteellisesti että ajallisesti varsin lähellä toisiaan.
 

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jotenkin kyllä vaikuttaa oudolta tuo vanhempien toiminta. Miten voi olla noin kauan epäselvää se, onko poika ollut joulujuhlissa? Ihmettelen sitä, että poika ja vanhemmat eivät ole menneet samaa matkaa koulun joulujuhlaan. Lisäksi ihmetyttää se, että vanhemmat eivät ole sen enempää antaneet julkisuuteen mitään haastatteluja tms. Luulisi nyt, että vanhemmat tekisivät kaiken voitavansa, jotta poika löytyisi. Netistä luetun perusteella vaikuttaa siltä, että poika on sitä tyyppiä, joka on hyvin vilkas, uhkarohkea ja joutuu vaikeuksiin tuon tuosta.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä todennäköisemmältä tuntuu se kaikkein ikävin vaihtoehto. Vielä jonkin aikaa haluaisin uskoa joulun ihmeeseen ja Artun löytyvän jostain, mutta hyvin epävarmalta tuollainen enää tässä vaiheessa tuntuu.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jotenkin kyllä vaikuttaa oudolta tuo vanhempien toiminta. Miten voi olla noin kauan epäselvää se, onko poika ollut joulujuhlissa? Ihmettelen sitä, että poika ja vanhemmat eivät ole menneet samaa matkaa koulun joulujuhlaan. Lisäksi ihmetyttää se, että vanhemmat eivät ole sen enempää antaneet julkisuuteen mitään haastatteluja tms. Luulisi nyt, että vanhemmat tekisivät kaiken voitavansa, jotta poika löytyisi. Netistä luetun perusteella vaikuttaa siltä, että poika on sitä tyyppiä, joka on hyvin vilkas, uhkarohkea ja joutuu vaikeuksiin tuon tuosta.

Hieman syyllistävä maku tässä viestissäsi. Tällaisia löytyy aina tällaisella hetkellä. Aina löytyy ihmisiä, jotka tekisivät asiat oikein. Mutta hei, heiltä ei ne varmasti tärkeimmät katoakaan.

Ei minun äiti välttämättä tiennyt, missä viuhdoin 8-vuotiaana. Toki sovittuna oli kotiintuloajat yms, mutta kyllä minä ainakin myöhästyin joulujuhlista n.10-vuotiaana. Toki sieltä löysin kotiin ja sain kyllä kuulla tapauksesta. Vituttaa vaan nämä aina paikalle tulevat, kyllä minä ihmettelen ja olisin hoitanut lapseni oikein -tyypit.
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten vanhemmat voivat olettaa pojan tulevan "omia aikojaan kotiin", jos eivät ole nähneet/kuulleet pojasta mitään koko päivänä, eivätkä nähneet joulujuhlassa? Ja miksei Arttu ollut joulujuhlassa, jos kerta oli koulun lähistöllä, ja jos olikin juhlassa, niin miksei hakenut todistusta?

Kaiken kaikkiaan todella mystinen juttu. Surettaa ja masentaa, ei voi mitään. Paljon tapahtuu ikäviä asioita lähes päivittäin meillä Suomessakin, mutta jotenkin tämä tuntuu henkilökohtaisestikin.

Todistukset jaettiin katoamista seuraavana päivänä. Ja edelleen muistuttaisin, että vaikka tiettyä aluetta kuinka haravoitaisiin, niin kohdehenkilö voi silti jäädä huomaamatta. Kidnappaus ei ole todennäköistä, jäätyminen ikävä kyllä on.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Poliisilla ei median mukaan ole mitään vitun hajua mitä on tapahtunut, mutta silti kerrotaan että ei epäillä rikosta. Mitä?
Niin, mitä rikosta poliisi voisi epäillä jos ei ole mitään käryä tapahtuneesta? Minusta on loogista, että tällöin ei epäillä rikosta jos ei ole mitään viitteitä rikoksesta. Se ettei rikosta epäillä, ei toki rikoksen mahdollisuutta poissulje.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eikö näissä tosin myös joskus sanota, että ei epäillä rikosta, vaikka nimenomaan epäillään?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Niin, mitä rikosta poliisi voisi epäillä jos ei ole mitään käryä tapahtuneesta? Minusta on loogista, että tällöin ei epäillä rikosta jos ei ole mitään viitteitä rikoksesta. Se ettei rikosta epäillä, ei toki rikoksen mahdollisuutta poissulje.
Hm... eikö katoamistapauksissa pitäisi aina olla neljä tutkintalinjaa?

1) henkirikos
2) tapaturma/onnettomuus
3) omaehtoinen katoaminen
4) itsemurha

Ainoastaan kohta 4) voidaan mielestäni sivuttaa perustuen lähinnä kadonneen ikään (viestien puuttumiseen yms.).

Kohta 3) on mielestäni aivan yhtä todennäköinen kuin vanhempien henkilöiden kanssakin. Toteutustapa vain on erilainen. Reppu täyteen karkkia, keksejä ja limsaa ja johonkin "leikkimajaan" - tulee erityisesti mieleen siinä tapauksessa, jos kotiolot eivät ole "normaalit".

Kohta 2) on täällä (ja monessa muussakin paikassa) käyty useampaan kertaan läpi. Suurin osa kai pitää tätä todennäköisimpänä.

Kohta 1) on ainakin omasta mielestäni vähintään yhtä todennäköinen kuin kohta 2).

Näillä perusteilla on mielestäni erittäin outoa, jos/kun poliisi huutelee suureen ääneen mediassa, että mitään rikosta ei epäillä. Millä perusteella tuo on rajattu pois? Tai no... tulkinnanvarainen juttu tietysti, että poliisi ei epäile rikosta - eihän se toisaalta poista sitä mahdollisuutta, että poliisi kuitenkin tutkii rikoksen mahdollisuutta.

Mielestäni kuitenkin poliisin tulisi esiintyä tällaisissa tapauksissa mahdollisimman avoimesti mediassa. Tunneseikat hiuksista vittuun ja järkipuheet tilalle: "katoamistapauksissa on neljä mahdollisuutta ja kaikkia tutkitaan edelleen".
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Eikö näissä tosin myös joskus sanota, että ei epäillä rikosta, vaikka nimenomaan epäillään?

Käsittääkseni melko yleisesti kyllä, ainakin niin pitkään kun edes jotain pohjaa epäilykselle on sekä on oletus/mahdollisuus, että etsittävä henkilö on edes jollain todennäköisyydellä löydettävissä hengissä.

Ikävästi tulee tästä tapauksesta mieleen PMMP:n Kovemmat kädet-kappale.

Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat
ne poikamme piilottaneet
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
Häneen kajonneet
ja tänään sulaneet lumet
ne pohjalta ojan pojan ovat paljastaneet

linkki: Youtube.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Viittaukseni kohdistui myös siihen tosiseikkaan, että Kestin ja Ollilan katoamiset ovat tapahtuneet sekä maantieteellisesti että ajallisesti varsin lähellä toisiaan.

Jos tarkoitit tällä sitä, että tutkintaan/tiedottamiseen saattaa osallistua samoja henkilöitä, asiassa on jotain pointtia. Muutenhan näillä kahdella tapauksella nyt ei ole mitään tekemistä keskenään. Eiköhän Kestin tapausta mietitä jokaisessa pidempään kateissa olleen nuoren etsinnässä, vaikka Kestin tapaus olisi sattunut missäpäin Suomea tahansa.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Hieman syyllistävä maku tässä viestissäsi. Tällaisia löytyy aina tällaisella hetkellä. Aina löytyy ihmisiä, jotka tekisivät asiat oikein. Mutta hei, heiltä ei ne varmasti tärkeimmät katoakaan.

Ei minun äiti välttämättä tiennyt, missä viuhdoin 8-vuotiaana. Toki sovittuna oli kotiintuloajat yms, mutta kyllä minä ainakin myöhästyin joulujuhlista n.10-vuotiaana. Toki sieltä löysin kotiin ja sain kyllä kuulla tapauksesta. Vituttaa vaan nämä aina paikalle tulevat, kyllä minä ihmettelen ja olisin hoitanut lapseni oikein -tyypit.

No kyllä tuota sietääkin ihmetellä, kun onhan tuo outoa. Tietysti mielikuva syntyy pelkkien uutisten perusteella, mutta eikö muka oikeasti vanhemmat mene yhtä matkaa juhlaan tai edes näe siellä. Sopii tietysti nykypäivän kuvaan ja annetaan lasten olla omillaan pitkiä aikoja ilman selkeitä rajoja yms..joku tuossa hommassa muutenkin haiskahtaa oudolta näin median perusteella, mutta eiköhän se jäätyminen metsään ole se todennäköisin ikävä kyllä.
 

Dängleri

Jäsen
Itseäni kiinnostaisi tietää tarkemmin, onko Arttu ollut yhteydessä vanhempiinsa päivän aikana. En nimittäin käsitä, miten on ylipäänsä mahdollista, että poika on ollut kaverinsa luona iltapäivällä, lähtenyt sieltä klo 14, ja seuraava havainto on vasta klo 19 maissa koululta. Eikö pojan olisi pitänyt käydä kotona syömässä, pesuilla ja vaatteiden vaihdossa, illan joulujuhlaa varten? Eikö tuon ikäiset kulje tuollaisen tapahtumaan yhdessä vanhempien kanssa?

Miten vanhemmat voivat olettaa pojan tulevan "omia aikojaan kotiin", jos eivät ole nähneet/kuulleet pojasta mitään koko päivänä, eivätkä nähneet joulujuhlassa? Ja miksei Arttu ollut joulujuhlassa, jos kerta oli koulun lähistöllä, ja jos olikin juhlassa, niin miksei hakenut todistusta?

Tuohon vielä lisäyksenä, että puhelinhan mykistyi torstai-iltapäivänä, eli ilmeisesti klo 14 ja 19 välillä. Lisäksi uutisoitiin, että Arttu ei olisi osallistunut juhlaan, mutta olisi nähty koulun alueella.

En syyllistä vanhempia, mutta ihmettelen kovasti, miten tosiaan on poika saanut "omia polkujaan" mennä. Toki uutisoinnissa voi olla puutteita tai virheitä, eikä meillä ole kaikkea informaatiota käytössä.
 
No kyllä tuota sietääkin ihmetellä, kun onhan tuo outoa. Tietysti mielikuva syntyy pelkkien uutisten perusteella, mutta eikö muka oikeasti vanhemmat mene yhtä matkaa juhlaan tai edes näe siellä. Sopii tietysti nykypäivän kuvaan ja annetaan lasten olla omillaan pitkiä aikoja ilman selkeitä rajoja yms..joku tuossa hommassa muutenkin haiskahtaa oudolta näin median perusteella, mutta eiköhän se jäätyminen metsään ole se todennäköisin ikävä kyllä.

100 ihmistä haravoinut tienoon läpi ilman tulosta, niin todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi jää ulkopuolisen ihmisen vaikuttaminen pojan katoamiseen. Pedofiili/lapsen surmaaja huonoimmassa tapauksessa. Avohoitopotilas, joka on ottanut Artun hoitaakseen parhaassa tapauksessa. Jälkimmäisessä tapauksessa Arttu voi löytyä, jopa vielä ihan vahingoittumana.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Voimia vaan Ylöjärven suuntaan. Jos asuisin hiukan lähempänä, niin olisin ollut jo metsässä monet kerrat. Jossei ole helppoa omaisilla, niin ei ole etsijöilläkään. Vastuu on lopulta heidän, huomaavatko he kohdetta tai ei. Monesti on kuullut tarinoita siitä, kuinka ollaan menty ns. vierestä - ts. ei kampa ole ollut tarpeeksi tiheä ja kohde jäänyt huomaamatta. Itse näkisin, että a) on tapahtunut rikos tai b) hän on karannut Tampereelle tms. (hän on kahdeksan, ei tyhmä). Toivotaan, että lopputulos on kaikille onnellinen. Pakkasyöt vaativat veronsa, jossei olla pukeuduttu asianmukaisesti tai ole lämmintä suojaa. Luonto on armoton.
 

magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
Minä en näin nopeasti alkaisi pelkkien median tietojen pohjalta syyllistää vanhempia. ~Alle 10-vuotiailla lapsilla on päivittäin tilanteita, joissa on mahdollisuus käydä todella pahasti, vaikka heitä kuinka tarkasti vahdittaisiin. Varmasti pojan vanhemmilla on jo aivan hirveä tuska ja syyllisyyden tunne, vaikka he olisivatkin toimineet oikein.

Todella surullista, jos Arttu on mennyt jonnekin leikkimään, sattuttanut itsensä/jäänyt loukkuun ja paleltunut kuoliaaksi. Toivottavasti näin ei ole, mutta aika todennäköiseltä se vaikuttaa.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Poliisin sivulta:

" Tiedotus viivästyy

23.12.2012

Poliisin joutuu lykkäämään kello 12:sta luvatun tiedotteen antamista, koska etsintätilanne sen estää. Tiedote annetaan välittömästi kun tilanne sen sallii.

Pyydämme välttämään yhteydeenotoista toistaiseksi, kiitos."

Arttu löytynyt??
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Poliisin sivulta:

" Tiedotus viivästyy

Pyydämme välttämään yhteydeenotoista toistaiseksi, kiitos."

Arttu löytynyt??


Kyllähän siellä taitaa olla nyt jotain äksöniä. Toivotaan ja rukoillaan että olisi selvinnyt pojan olleen vaan jossain karkumatkalla ja haku päällä....Pääasia että kohtalo selviäisi nyt.
 
Viimeksi muokattu:

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Voihan että.. Voimia omaisille ja läheisille. Jos jotain positiivista pitää etsiä niin hyvä, että löytyi nyt jouluun mennessä. Joulu(t) on tästä eteenpäin vanhemmilla pilalla, mutta tieto Artun kohtalosta kuitenkin on jollain tavalla helpottavaa.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Lepää rauhassa Arttu. Voimia läheisille. Aika hiljaiseksi kyllä vetää.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kerta kaikkiaan kamalaa. Ainoa ei negatiivinen asia on, että vanhemmat saivat varmuuden ja pääsevät edes tekemään surutyötä. Epävarmuudessa pitkään kituminen olisi ollut ehkä vieläkin kauheampaa. Hauras on ihmisen elämä.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tuntuu todella pahalta vaikka olen ihan ulkopuolinen. Voimia ja osanottoni vanhemmille. Ei tälläistä soisi sattuvan kellekään. Koskaan ei voi tietää milloin on se päivä viimeinen.

:(
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joulu(t) on tästä eteenpäin vanhemmilla pilalla, mutta tieto Artun kohtalosta kuitenkin on jollain tavalla helpottavaa.

Toisaalta joskus vuosien päästä sitä voinee viettää tietyllä tavalla, positiivisia asioita muistellen.

Mahtoikohan olla pienempiä sisaruksia? Joulu on vain ja ainoastaan lasten juhla ja aikamoista, jos joku niin pieni kuka ei vielä joulusta tai tapahtuneesta paljoa ymmärrä joutuu myös kärsimään tulevaisuudessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös