Mainos

Arttu Kärki

  • 16 041
  • 145

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämän pojan voi lähettää takaisin Tampereelle. Paljon enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ei me Kärkeen hävitty. Hävittiin ihan omaan typeryyteen.

3-2 maali, meidän pakki lahjoittaa kiekon omissa Jukureille kun painetta antaa kiekon sinne viivalle.

3-3, ihan peruasioita eli merkkaus pettää ja helppo putata tyhjiin.

3-4, annetaan syöttö alaspäin paineeseen ja lähdetään itse vaihtoon?!?! Kärki on kiekollinen pakki, ei sille tule selkärangasta tuossa mikään rännipurku.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
En millään haluaisi edelleenkään haukkua hyvin, ja ennen kaikkea tehokkaasti, esiintynyttä Kärkeä.. mutta kun nyt tämän pelin osalta faktoja ei vain yksinkertaisesti pääse pakoon. Tämä peli kaatui nyt hänen ylimielisyyteensä, ja piste

Sen verran joustan kritiikistäni, että tietenkään 3-3 maalin kaltaista merkkausvirhettä ei olisi saanut tulla, niin isosti Erholtz mokasi siinä oman miehensä. Nuo maksavat sata kertaa sadasta
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Pitkään olin eri mieltä, mutta alan kallistumaan tähän pikkuhiljaa jos ei otteet muutu.
Joka pelissä ihan helvetin tyhmiä ja löysiä suorituksia. Ei Ässät kestä jos joka pelissä lahjoittaa pari maalia vastustajalle.

Ei yksi yv maali sillointällöin korvaa sitä.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Ei me Kärkeen hävitty. Hävittiin ihan omaan typeryyteen.

3-2 maali, meidän pakki lahjoittaa kiekon omissa Jukureille kun painetta antaa kiekon sinne viivalle.

3-3, ihan peruasioita eli merkkaus pettää ja helppo putata tyhjiin.

3-4, annetaan syöttö alaspäin paineeseen ja lähdetään itse vaihtoon?!?! Kärki on kiekollinen pakki, ei sille tule selkärangasta tuossa mikään rännipurku.
Kärki onnistuu joka pelissä tekemään pari kardinaali munausta. Ei tuollaisella pakilla pelejä voiteta.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kärki onnistuu joka pelissä tekemään pari kardinaali munausta. Ei tuollaisella pakilla pelejä voiteta.

Tekee myös paljon voittavia asioita.

Miksei tässä haukuta saman tien kaikkia joka mokailivat huolella. 3-2 joko Salmela tai Kucerik tais olla joka luovutti kiekon painetta. 3-3 Holtsi ja Riekkinen voi kattella, ei noin voiteta pelejä. 3-4, oliko Järvinen joka antoi tuon täysin älyttömän syötön.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Tekee myös paljon voittavia asioita.

Miksei tässä haukuta saman tien kaikkia joka mokailivat huolella. 3-2 joko Salmela tai Kucerik tais olla joka luovutti kiekon painetta. 3-3 Holtsi ja Riekkinen voi kattella, ei noin voiteta pelejä. 3-4, oliko Järvinen joka antoi tuon täysin älyttömän syötön.
Yhden lämärin laittaa silloin tällöin, se ei paikkaa niitä läpiajoja ja ilmaisia maaleja mitä antaa vastustajalle. Kärki on täysi keila omissa ja usein isoissa ongelmissa myös vastustajan sinisellä, ja siitä on monesti seurannut läpiajo vastustajalle.

Kärjen viivapeli ylivoimalla ei lähellekään paikkaa niitä lukemattomia virheitä mitä tekee vähän väliä ylimielisellä neppailullaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viimeisestä viidestä pelistä kolme.

Kaikenlaista jännää voi pitkän runkosarjan aikana tapahtua. Tovi sitten Jukurit kaatoi niin Ilveksen kuin Pelicansin, tänään JYP haki täydet pisteet Nordikselta. Ai niin, ja ryöstihän Ässätkin Tapparan.
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Miksei tässä haukuta saman tien kaikkia joka mokailivat huolella. 3-2 joko Salmela tai Kucerik tais olla joka luovutti kiekon painetta.
Näetkö oikeasti nämä tilanteet saman tasoisina?

Toinen on huono purku siniselle ja sieltä vaarattomasta tilasta lähtevä laukaus mikä kimpoaa Määtästä sisään.

Toinen taas on alimpana kikkailua 4 minuuttia ennen summeria ja löysä rystyneppi suoraan Jukurien pelaajalle, josta tulee 3v1 hyökkäys.

Kärjen ylimielisyyteen meni vähintään yksi piste. Järkyttävä moka.
 
Tuamas

Kato ny se tilanne uusiksi.

Siinä Riekkinen pudottaa alimmalle Kärjelle ja koko kenttä lähtee vaihtoon, tilanteessa jossa yksi karvaaja on jo iholla ja toinen tulossa päälle.

Kiekolliselle pakille se hätäri katsomoon on harvoin se selkäydinratkaisu, joka tuossa olisi ollut se käytännössä ainoa sauma samantien toteutettuna selvitä tuosta tilanteesta.
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näetkö oikeasti nämä tilanteet saman tasoisina?

Toinen on huono purku siniselle ja sieltä vaarattomasta tilasta lähtevä laukaus mikä kimpoaa Määtästä sisään.

Toinen taas on alimpana kikkailua 4 minuuttia ennen summeria ja löysä rystyneppi suoraan Jukurien pelaajalle, josta tulee 3v1 hyökkäys.

Kärjen ylimielisyyteen meni vähintään yksi piste. Järkyttävä moka.

Ei tuo ollut mitään kikkailua. Tänne haluttiin kiekollinen pakki ja sellainen saatiin, raakile, mutta kiekollinen.

Tuossa tilanteessa suurimman virheen teki se, joka syötti sinne alas missä paine on iholla ja lähti itse vaihtoon . Ei näitä suolaamissyöttöjä anneta.

Kärjellä ei tuossa tule selkärangasta purkukiekko, vaan katsoo syöttöpaikkaa. Kappas, sitä ei ollut koska hölmöt meni vaihtoon samalla. Toki, siinä olisi voinut tehdä muuta, mutta inhimillinen virhe.

Ihan yhtä typerä virhe kiekolla tuo 3-2 maaliin johtanut oli. Tuli vaan eri kohtaan.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Helpompaa on opettaa puollustustaitoja kuin hyökkäystaitoja. Jos siis Porissa jatkaisi. Tapparalle on turhaa kouluttaa ketään.
 
SeppoKaali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, KaMa, Suomen maajoukkueet
Kardinaalimunaus joo jälkikäteen katsottuna viimeiseen maaliin, mutta ymmärrettävä tilanteen pelaaminen kaverisyötön jälkeen niinkuin aiemmissa viesteissä purettu. Lopputulos nähtiin, ja varmasti nuorimies ottaa tilanteesta opiksi. Tämä "ylimielisyys" josta nyt puhutaan tuottaa vielä hyvää Ässille ja onkin jo tuottanut, ainakin tarve kiekolliselle osaamiselle pakistossa on iso.

Muistan erään ruotsalaisen pakin, joka teki ihan vastaavia mokia ensimmäiselle vajaalla kaudellaan kun Ässiin tuli. Omasi yhtälailla myös hyvän lämärin. Seuraavalla kaudella pelasi kultakypärä päässään, ja seisomakatsomo hoilasi hänen nimeään.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voittamisen kulttuuri, virheiden pelko versus mahdollisuuksien näkeminen. Palstalla ei ainakaan ole voittamisen kulttuuria tippaakaan, ainoa varma asia on yksittäisen pelaajan suolaaminen jos tulee virhe tai ei näy nimeä lehdessä. Joskus se on Kärki, joskus Vanhatalo, Lennillä on surkea laukaus, jne.

Eteenpäin, seuraavalla kerralla olennainen asia on, että joku hyökkääjistä tarjoaa alle ja nyt nähdyn virheen todennäköisyys on lähes nolla. Missään tapauksessa ei saa lähteä vetämään silmät kiinni ykkösellä kovaa ja kauas.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Turha Kärkeä on roviolla polttaa tuosta kyllä siellä kennelimestari Määttäkin ohjasi 3-2 kavennuksen omiin ja tosiaan Kärki jätettiin hieman yksin tuossa selkäpäin keskialuetta. Toki olisi voinut mennä vaikka maalintaakse mutta silti lähin oli Vanhatalo joka seisoi omalla sinisellä. Kaikenkaikkiaan huonosti pelattu 3-1 asemassa koko 3 erä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Pienet terokonttiset lauantaiseen runkosarjahöntsään ei tosiaan maailmaa kaada kun koko joukkueella oli hakusessa jonkinlainen puolivaloilla pellailun epävirallinen Suomen ennätys. Tulikohan kenellekään edes hiki, sen verran pikkujouluista oli meno.

Bileet on tältä illalta peruttu ja koko jengillä pari kertaa katinkuruun. Saa käyttää.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistan erään ruotsalaisen pakin, joka teki ihan vastaavia mokia ensimmäiselle vajaalla kaudellaan kun Ässiin tuli. Omasi yhtälailla myös hyvän lämärin. Seuraavalla kaudella pelasi kultakypärä päässään, ja seisomakatsomo hoilasi hänen nimeään.
Tämä on aika hyvä vertaus. Toinenkin ruotsalainen pakki tulee mieleen, jolla alussa oli vähän vaikeaa. Molemmat painoi sitten toisella kaudellaan 39 pinnaa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Pienet terokonttiset lauantaiseen runkosarjahöntsään ei tosiaan maailmaa kaada kun koko joukkueella oli hakusessa jonkinlainen puolivaloilla pellailun epävirallinen Suomen ennätys. Tulikohan kenellekään edes hiki, sen verran pikkujouluista oli meno.

Bileet on tältä illalta peruttu ja koko jengillä pari kertaa katinkuruun. Saa käyttää.
Pikkujoulut taisi alkaa jo torstaina, kun perjantainakin oli pyhäpäivä. Ei vaan pubijoukkue aina toimi.

Ja mitä Kärkeen tulee niin pelaamissaan otteluissa Boelius on ollut parempi kuin Kärki omissaan. Toki otanta on vähän pieni, mutta mielummin laittaisin rahaa Ässien pankkiin kuin Tapparan.
 
Solari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Mikäli Kärki ei ensi kaudella jatka Ässissä, vaan palaa Tapparaan, niin eihän tässä ole mitään järkeä koulia täysin raakileesta nuoresta kiekollisesta pakista toiselle Liigaseuralle pelaajaa.

Enkä nyt perusta kommenttiani tuohon tämän päivän 3-4 maaliin, yritti pelata kuten kiekollinen pakki yrittää pelata.

Ymmärtäisin, jos olisi hankittu vain tuuraamaan Puution poissaolon ajaksi, mutta jos nyt oikeasti pelaa täällä koko kauden ja Ässät maksaa hinnan sinänsä ymmärrettävistä tuon pelityylin nuoren pakin virheistä ja Tappara kerää sitten tulevaisuudessa hedelmät, niin iso miinus Vuoriselle.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Kyllä siinä nuorelle pakille tulee lapsus, mutta virheitä tapahtuu muuallakin.
Itseasiassa Ylitalo näyttää Riekkiselle, että pelaa alaspäin saadakseen vaihtoon aikaa.
Järvinen reagoi tähän ja lähtee vaihtoon.
Kun pudotus tulee Kärjelle, on Vanhatalo 4 metrin päässä ja hakee selkeästi Kärjelle syöttöpaikkaa, mutta Kärki ei laita kiekko liikkeelle.
Vanhatalo antaa mielestäni riittävän hyvän syöttösuunnan Kärjelle pelata eteenpäin, mutta Kärki ei tätä näe/käytä.

Mutta tämä ei varmaankaan mitään kauden mittakaavassa ratkaissut, kuitenkin kokonaisuudessaa ei tuosta PAPPista tule kovin luottavainen kuva ja näistä virheistä pitäisi alkaa pääsemään eroon.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tulee Kärjelle virheitä ja tulee muillekin. Mun mielestä silti pelaa ihan hyvin viivassa, syötöt lähtee hyvin ja laukoo rohkeasti. Mielestäni vielä maksaa oppirahoja, aihioita on ja kehittyy varmasti.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä siinä nuorelle pakille tulee lapsus, mutta virheitä tapahtuu muuallakin.
Itseasiassa Ylitalo näyttää Riekkiselle, että pelaa alaspäin saadakseen vaihtoon aikaa.
Järvinen reagoi tähän ja lähtee vaihtoon.
Kun pudotus tulee Kärjelle, on Vanhatalo 4 metrin päässä ja hakee selkeästi Kärjelle syöttöpaikkaa, mutta Kärki ei laita kiekko liikkeelle.
Vanhatalo antaa mielestäni riittävän hyvän syöttösuunnan Kärjelle pelata eteenpäin, mutta Kärki ei tätä näe/käytä.

Mutta tämä ei varmaankaan mitään kauden mittakaavassa ratkaissut, kuitenkin kokonaisuudessaa ei tuosta PAPPista tule kovin luottavainen kuva ja näistä virheistä pitäisi alkaa pääsemään eroon.
Kyllä tuossa ensisijassa Järvisen sentterinä pitäisi tarjota alle, pysäyttää peli maalintaakse ja ottaa sitten vaihto. Toisena vaihtoehtona Vanhatalon pitäisi pudottaa kiekon alle kun huomaa muiden hyökkääjien lähtevän vaihtoon. Tuolla vaihdon otolla Ässät luo Jukureille täysin riskittömän 3 vs 2 karvauksen, koska Ässillä ei ole yhtään pelaajaa karvaajien takana.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ja mitä Kärkeen tulee niin pelaamissaan otteluissa Boelius on ollut parempi kuin Kärki omissaan. Toki otanta on vähän pieni, mutta mielummin laittaisin rahaa Ässien pankkiin kuin Tapparan.

Tosiaan otannat on pieniä. Mikäli Boelius vielä ylös nostetaan niin onhan hänenkin kohdallaan saattanut kypsymistä tapahtua.

Oma mielipide oli muutama viikko sitten se, että Boeliuksen 17-v. paikka on nyt pelata U20 sarjassa vastuuroolissa ja keräillään niitä hedelmiä ens kaudella. Jotenkin sellanen tuntuma tuolla pienellä otannalla ettei vielä kykene pelaamaan miesten pelejä plusmerkkisesti ja itseluottamus saattaa nakertua liian kovassa sarjassa.

Katsotaan onko syytä tarkistaa näkemystä vuodenvaihteen jälkeen.

Kärjen kuvio on kyllä mielenkiintoinen kun sopimus Tapparaan päättyy ja on nyt vuokralla Porissa loppukauden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös