Kait niitä valmennustyylejä on monia. Porissa ihannoidaan ja ehkä täällä voisi jopa toimia joku Matikaisen Petri, joka huudattelee moottorisahaa erätauoilla ja luo fiilistä pelaajistoon. Toisaalta taas tuollainen tyyli ei ihan joka paikassa toimi, mutta ehkä "porilaiseen hulluuteen" ei tuollainen kädet taskussa seisoskelu sovi ainakaan hitsarien mielestä.
Niin se Vellun noin 25 vuotta sitten ilmoille heittämä taunotasalakki kun Tami tuotiin kaupunkiin.
Puhtaasti mutuillen, kun peli ja tuloskunto on kohtuullisen tyydyttävää, ei ketään niin hirveesti kiinnosta valmentajan habitus taikka tyyli. Sitten jos tuotos jäällä hapuilee, alkaa tällaset epäolennaisuudet(?) nousemaan pintaan. Varsinkin tällain kun ainakin Jatkoajan fanikunnassa on kärsivällisyys-puskuri syöty vuoden sisään ja kärsimättömyys herkässä.
Kyllä sitä kuitenkin osas odottaa, ettei alkukausi välttämättä ole ihan kanuunasyksy. Tiettyä hakemista voi olla. Tuloksellisesti menee sinne 'ok'-kategoriaan. Pisteillä oltu kuitenkin useaimmissa peleissä.
Mutta päästäsköhän jossain kohtaa tuosta 'hakemisesta' 'tekemiseen', tuloksentekoon, sen joukkueen yläpotentiaalin ulosmittaamiseen. Kolmatta syksyä vähän sellanen fiilis, että odotellaan jotain tapahtuvan ja paremman huomenen tulevaksi, mutta aina jää vajaaksi ja harmaaksi. "Ei täällä liekit uhkaa, täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan" kuten Heikki Salo laulaa.
Ehkä sitä sen verran löytyy lapsenuskoa ja uskoa prosessiin, että sitä vois vielä hypätä kelkkaan ja nähdä Ässien peli-ilmeen kehittyvän syksyn edetessä joukkueeksi, joka kykenee pelaamaan pisteistä melkeen illasta toiseen, kotona jopa energisesti, innostuen (energiaa ja innostuneisuutta soisi näkyvän pelaajienkin kasvoilla jossain vaiheessa, ei vain puristamista ja puurtamista), joukkue joka uskottavasti vetää sinne sijojen 8-10 tuntumaan.
Usko ei oo enää yhtä kirkasotsainen mitä kahdella edellisellä kaudella, mutta katotaan nyt loppuun asti mitä tästä tulee.