Mainos

Apple – omena mätänee?

  • 333 675
  • 1 733

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan tuo tehty äärimmäisen hankalaksi, kun on tottunut siirtämään kansiosta kansioon. Helpompaa siirtää iphonesta win-koneeseen ja kopsata muistitikulta omppuun.
No, android + macos yhdistelmällä ei ole kovin vaikeaa. Tosin piti maciin asentaa Android File Transfer että saa kansiosta kansioon kopioinnin jouhevaksi
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Enää pitäisi tietää, miksi vältellä pilvipalveluita.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Enää pitäisi tietää, miksi vältellä pilvipalveluita.
Kaksi kameraa, kaksi luuria, satoja kuvia per reissu. Kuvankäsittelysofta macissa, sadoista kuvista valitut palat käsitellään ja säilytetään. Säilytetyt kuvat arkistoidaan ja varmuuskopioidaan. Työnkulku ollut sama toistakymmentä vuotta.

Ongelma tulee siitä, että se kuva-arkisto on ulkoisella levyllä, kun se suurin massa on win-ajalta. Ja sieltä käyn importtaamassa käsiteltävän massan, kun olen käsittelytuulella. Toi Kuvat on joku jonnekin piilotettu olio, mihin en vuoden harjoittelulla ole vielä millään macin tiedostohallinnalla löytänyt. En yksinkertaisesti osaa copy-pasteta sen kautta.

Mutta ennen kaikkea, iCloud ei ole massamuisti. Se on synkronointipalvelu. Mulla on flickrissä ne säilytettävät kuvat ja niitä on toista teraa. Mun macissa on 256 GB sisäinen levy (se veikeä Kuvat asuu siellä) ja omassa luurissa puolet siitä. Siinähän sitten synkkaat siihen maagiseen pilveen.

Maailma on täynnä tarinoita siitä, kun applen ekosysteemi on tehnyt kepposet useamman laitteen tiedostojen katoamisesta bittiavaruuteen sen takia, kun se ekosysteemi kannustaa käyttämään iCloudia. Yksi vekotin täynnä, teenpä tilaa. No, teet samalla kaikkiin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Leon
Ok, tuo kameran kanssa työskentely on alue, jonka jätänkin kommentoimatta enempi. Itse omat vaatimattomat tarpeeni järkkärin kanssa olen saanut hoidettua läppärillä ja luurin kuvat synkkautuvat Google Kuviin. Tyttäreni käyttää iPhonea, mutta häneltä blokkasimme iCloudin kuvasynkan, koska meni hankalaksi jostain syystä, en muista enää miksi, ja käyttää Google Kuvia hänkin.
 
Joo, se työnkulku on win-maailmasta peräisin. SItä mun ei ole tarvinnut muuttaa, kun ne raakakuvat vien ulkoiselle levylle käsittelyä odottamaan. Kuvat-app ei mun mielestä tue tota työnkulkua, mutta voin toki olla väärässä. Olen siinä uskossa, että ne kuvat voi kyllä siirtää luurista appiin macille, mutta sieltä ne pitää osata exportata tai importata johonkin kansioon, missä niille voi tehdä 3. osapuolen softalla jotain. En ole kokeillut enkä hevin opettele tota kautta, koska luurikuvien käsittely on prio-listalla aika matalalla ja niitä on kuvamassassa suhteellisen pieni osuus.

Uskon kyllä tuon iCloudin dissaamisen, kun sinne ilmaispuolelle ei ihmeitä mahdu. Ja sen kanssa pitää olla oikeasti tarkkana useamman laitteen ympäristössä. Toki siellä voi valita, mitä synkataan. Vahingon sattuessa kuitenkin se on sitten voi-voi, kun dellaa kansiot, jotka poistuvat kaikista laitteista n. yhdellä klikkauksella.
 
DastinB

Jäsen
Macbook Airia ostamassa ihan tavalliseen käyttöön mutta mitä eroa M1 2020 ja M2 2022 periaatteessa on? Toivomus on että kone kestäisi todella pitkään joten onko parempi ostaa tuo uudempi malli vai tekeekö sillä yleisessä käytössä yhtään enempää?
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Apple yleensä toimittaa ohjelmistopäivityksiä noin viisi vuotta julkistuksen jälkeen. Se on näissä kuvioissa poikkeuksellisen pitkä aika.
Joten M1-koneelle voi odottaa ajan tasalla pysymistä noin vuoteen 2025 ja M-kakkoselle noin vuoteen 2027. Jos hintaero on pieni, niin valitsisin uudemman koneen.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Apple yleensä toimittaa ohjelmistopäivityksiä noin viisi vuotta julkistuksen jälkeen. Se on näissä kuvioissa poikkeuksellisen pitkä aika.
Joten M1-koneelle voi odottaa ajan tasalla pysymistä noin vuoteen 2025 ja M-kakkoselle noin vuoteen 2027. Jos hintaero on pieni, niin valitsisin uudemman koneen.
Taitaa saada kauemminkin, oma 2013 MBP sai kuitenkin käyttöjärjestelmän versiopäivitykset kahdeksan vuotta ja edelleen tulee tietoturvapäivitykset. M2:ssa on vähän isompi näyttö ja muutenkin uudenlainen design, muuten noissa ei taida olla juurikaan käytännön eroa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Apple yleensä toimittaa ohjelmistopäivityksiä noin viisi vuotta julkistuksen jälkeen.

Taitaa saada kauemminkin, oma 2013 MBP sai kuitenkin käyttöjärjestelmän versiopäivitykset kahdeksan vuotta ja edelleen tulee tietoturvapäivitykset.
Lisähuomiona myös se, että vaikka ne käyttöjärjestelmäpäivitykset jossain vaiheessa loppuukin, niin konetta pystyy käyttämään pitkään vielä senkin jälkeen sujuvasti.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkos kukaan vaihtanut iPhonen näyttöä itse? Onnistuin rähmäkäpälöimään puhelimen maahan, ja siitä halkesi lasi. Käytin huollossa ja maksoin 129,90e. Kaiken lisäksi tuo oli nopeasti katsottuna halvin huolto, jotkut maksoivat lähemmäs 200e. Silti ihan hemmetin suolainen hinta vanhan iPhone XS:n näytönvaihdosta.

Siinä olisi voinut säästää kai aika merkittävästi, jos olisi vaihtanut näytön itse. Jotkut ovat kuvailleet tuota aika helpoksi hommaksi, ja etenkin XS:n näyttö on kuulemma helppo vaihtaa, kun siinä ei ole kotinäppäintä. Katsoin sitten netistä opetusvideoita ja totesin kuitenkin, että minulla ei kärsivällisyys riitä lukuisien pienten ruuvien kanssa.

Pakkohan tuo puhelin oli laittaa kuntoon, jotta siitä saa joskus vaihdossa jotain. Mutta noin vastaisen varalle, miten helppoa hommaa tuo näytön vaihtaminen oikeasti on?
 
Tuamas

Jäsen
Pakkohan tuo puhelin oli laittaa kuntoon, jotta siitä saa joskus vaihdossa jotain. Mutta noin vastaisen varalle, miten helppoa hommaa tuo näytön vaihtaminen oikeasti on?

A)
Osta suojakuori jonka reunat tulevat selvästi näytön reunojen yli.

Hajoitin yli 10 iphone-näyttöä ennen tätä valaistumista, sen jälkeen ei ole edes haljennut ainuttakaan reiluun kolmeen vuoteen.

B)

Näytön vaihdossa on kaksi juttua.
Osta laadukas osa, iso osa tarvikenäytöistä on ihan rapajöötiä, häviävät esim. kirkkaudessa paremmille ja alkuperäisille 100-0.

Toiseksi, kyseessä on harjoituslaji, jossa youtube, oikeat työkalut oikeisiin työvaiheisiin ja tarkkuus nousevat arvoon arvaamattomaan.

Itse kun lopulta kyllästyin maksamaan +100€ per vaihto, opettelin itse vaihtamaan näytön.

Vaatii yleensä melkolailla voimaa kun ”avataan” luurin puolet ensimmäistä kertaa toisistaan (toki tärkeä muistaa avata ne muutama ruuvi, ennen isompia vääntöjä) ja se onkin yleensä se haastavin vaihe.

Muuten sitten onkin helppoa ja hauskaa, jokainen joka on joskus ruuvannut jotain ja vaikka rakentanut legoja kykenee vaihtamaan näytön, kun pääsee tuosta ensimmäisestä avausväännöstä eteenpäin.

(Varauksena, että kuulemma uudemmissa vaihto on hankalampaa amatööreille)
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Lapsi on onnistunut löytämään app storesta paikan, jossa on kaikki mun ikinä ostetut äpit ja se voi niitä sitä kautta latailla. Jos jätetään se huomioimatta että on niin nuori, ettei tajua miten noloja nämä on mulle, niin miten noi saa pois näkyvistä?

Perhejaossa ei ole sallittu ostojen jakaminen. Se olisi loogisin vaihtoehto, mutta ei vaikutusta. Omasta app storestani koitan kätkeä noita sovelluksia, mutta ensinnäkään se ei toimi ja toiseksi niitä äppejä on miljoona.

Lisäksi hänen puhelimesta tulee luvankysymisviesti, mikäli yrittää ostaa jotain app storesta. Mutta jos näitä mun joskus ostamis appejä lataa, niin mitään lupiakaan ei kysele.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Heh heh, Steve Wozniak on huolissaan AI:n karkaamisesta käsistä, nyt pitää oikeastaan muistella mitkä yritykset ovat AI:tä kehittäneet: Apple, Google, Microsoft to name a few...
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Onko täällä kellään ymmärrystä. Voiko Applella appi (esim. peli) lähettää tekstiviestejä ilman että ne näkyvät lähetetyissä tekstiviesteissä? Minusta ei. Silloin IOSissa minun olisi pitänyt antaa lupa siihen. Kun tässä väännän operaattorin kanssa.
 
HSL:n äpillä ainakin äppi osaa ottaa mobiilimaksun puhelinnumerolta/puhelinlaskulta, eikä lähetä mitään viestiä.

En nyt tiedä toki millaisesta äpistä tässä on kyse.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
HSL:n äpillä ainakin äppi osaa ottaa mobiilimaksun puhelinnumerolta/puhelinlaskulta, eikä lähetä mitään viestiä.

En nyt tiedä toki millaisesta äpistä tässä on kyse.
Okei. Homma on tosiaan se että kun ei tiedetä mikä äppi olisi voinut tehdä näin. Vai onko kyseessä tosiaan joku kaappaus. Viestejä oli mennyt Intiaan, Venäjälle ja Englantiin. Mitään poikkeaavaa äppiä ei ole käytetty ja kyseessä on ainoastaan 15-16.4 klo 13.00 kummankin puolin. Niin ei oikein viittaisi mihinkään äppiin.
 
Bianconeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Juventus

Voisko olla ihan vaan numeron väliaikainen kaappaus kyseessä? Näitähän on ollut paljon jo monen vuoden ajan, mm. "Microsoft-huijaus" jossa soittelijana näkyi Suomalainen numero, mutta luurissa oli sitten Intialainen "MS-tuki". Numeroa jos haki, niin saattoi löytyä joku suomalainen kukkakauppa tai vastaava. Tämän perusteella voisi olla että numerosi on päässyt johonkin huijareiden maskaustestiin ja näin ollen sinun laitteelta / liittymältä ei löydy mitään jälkeä viesteistä, mutta vastaanottajan päässä kyllä näkyy että sinun numerosta se viesti olisi tullut.

Hyvä puolihan näissä nyt tuppaa olemaan että yleensä tämmöinen yhden numeron käyttö ei tunnu kestävän kauan, vaan huijarit lähtee jatkamaan kuviota seuraavilla numeroilla. Mutta tiedän myös tapauksia, joissa on lopulta vaihdettu numeroa, koska se on jatkuvasti ollut jossakin huijauspuhelu / muussa kalastelukuviossa mukana.
 
Kyllä, näin uskon että on käynyt. Ja harmittavasti tuossa ei ollut päällä ulkomaisten viestin esto. Noh, kyseessä nyt on 5€ juttu, mutta periaatteesta en ole sitä maksamassa. Ja voisin sanoa että asiakaspalvelija harrasti melkoista asiakkaan aliarvioimista, kun väitti että tämmöistä kaappaamista ei tapahdu.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Okei. Homma on tosiaan se että kun ei tiedetä mikä äppi olisi voinut tehdä näin. Vai onko kyseessä tosiaan joku kaappaus. Viestejä oli mennyt Intiaan, Venäjälle ja Englantiin. Mitään poikkeaavaa äppiä ei ole käytetty ja kyseessä on ainoastaan 15-16.4 klo 13.00 kummankin puolin. Niin ei oikein viittaisi mihinkään äppiin.
Joskus ihmettelin muksun puhelimen käyttöä, kun oli tekstareita Englantiin (muka) lähetellyt. Sitten kävi ilmi, että jotkut sovellusten tai tilien tekstiviestivahvistukset tms. liittyi asiaan ja selitti niitä ulkomaannumerotekstareita.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Työluuri vaihtui 14 pro-malliin, yllättäen ja pyytämättä. Vanha 11 olisi riittänyt kyllä mutta sille tuli muuta käyttöä. Ensivaikutelma tietty hyvä, ainoa että olen aina pitänyt pyöreämmistä muodoista (nudge nudge wink wink) ja vaikka löysin tähän tyylikkäät kuoret, nii onhan tämä aika kantikas. Eniten huolettaa ulkonevan kameran puolesta. Varsinkin kun se tuntuu olevan aika paljon parempi kuin vanhassa. Kenttätestissä Dynamoklubin hämärässä otetuista kuvista huomasi kyllä eroja.

Nyt kun padi päivittyi taannoin 3rd Genistä M1-malliin ja myös Mac Mini late 2011:stä M2:n niin ehkä tässä taas vuosikymmenen pärjää.
 
Kyllä, näin uskon että on käynyt. Ja harmittavasti tuossa ei ollut päällä ulkomaisten viestin esto. Noh, kyseessä nyt on 5€ juttu, mutta periaatteesta en ole sitä maksamassa. Ja voisin sanoa että asiakaspalvelija harrasti melkoista asiakkaan aliarvioimista, kun väitti että tämmöistä kaappaamista ei tapahdu.

Ihan mielenkiinnosta, miten pystyt luistamaan tuon maksamisesta?
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Ihan mielenkiinnosta, miten pystyt luistamaan tuon maksamisesta?
Jää nähtäväksi. Mutta jos puhelimessa ei ole mitään jälkiä että noita viestejä olisi laitettu niin miksi niistä pitäis maksaakaan?

Toki jos syylliseksi löytyy jokin peli joka on itse laittanut viestit niin sittenhän toki maksan.
 
4

444

Työluuri vaihtui 14 pro-malliin, yllättäen ja pyytämättä. Vanha 11 olisi riittänyt kyllä mutta sille tuli muuta käyttöä. Ensivaikutelma tietty hyvä, ainoa että olen aina pitänyt pyöreämmistä muodoista (nudge nudge wink wink) ja vaikka löysin tähän tyylikkäät kuoret, nii onhan tämä aika kantikas. Eniten huolettaa ulkonevan kameran puolesta. Varsinkin kun se tuntuu olevan aika paljon parempi kuin vanhassa. Kenttätestissä Dynamoklubin hämärässä otetuista kuvista huomasi kyllä eroja.

Nyt kun padi päivittyi taannoin 3rd Genistä M1-malliin ja myös Mac Mini late 2011:stä M2:n niin ehkä tässä taas vuosikymmenen pärjää.
Mä ostin tähän omaan 14 Prohon Applen oman kuoren. Puhelin on putoillut kädestä / sylistä / milloin mistäkin muutaman kerran. Kerran kaakelille pudotessa tuli suojakuoreen juuri siihen kameran lähelle halkeama, mutta itse luuri on selvinnyt koitoksista hyvin. Nyt kun sain fudut duunista niin meinasin lunastaa vanhan työpuhelimen (12) itselleni huokeaan 50€ hintaan. Joko varaluuriksi tai sitten käännytän puolison omenauskovaiseksi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kysytään taas täältä:
Opiskelijan MacBook käytettynä, mutta vielä pitkällä käyttöiällä. Sellainen, että reppuun mahtuu, mutta toisaalta Netflixiä on kiva vielä katsoa.

Samaan satsiin Apple watch perustoiminnoilla + maksuominaisuudella.

Mitä suosituksia ja mistä kannattaisi etsiä? Itselleni iMaailma on aika tuntematon, mutta tytär on noita iPhoneja pyöritellyt ja haluaisi pysyä samassa ekosysteemissä. Hintaraameja en osaa asettaa, vaan enemmänkin ajattelen siten, että jos käytettyinä saisi molemmat, on Applen tuotteilla käsittääkseni käyttöikää kuitenkin aika hyvin jäljellä. Mieluummin tietenkin uudehkot.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysytään taas täältä:
Opiskelijan MacBook käytettynä, mutta vielä pitkällä käyttöiällä. Sellainen, että reppuun mahtuu, mutta toisaalta Netflixiä on kiva vielä katsoa.
Unohtaisin käytetyt ja kävisin ostamassa Macbook Air M1, jota nyt siellä täällä myydään hintaan 950.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös