Antti Törmänen HIFK:n valmentajaksi 2014–2017

  • 564 695
  • 2 088

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Törmäsen piikkinhän voi laittaa IFK-pelaajien surkean suhtautumisen mielestään kyseenalaiseen tuomaritoimintaan. Törmäsen olisi pitänyt kieltää pelaajiaan antamasta lausuntoja tuomaritoiminnasta. Olisi kieltänyt edes naurettavien kommenttien antaminen...

Finaalisarjan kannalta on toivottavaa, että Antti on pyyhkinyt kyyneleensä joukkueensa kanssa, ja jaksaa tsempata vielä kerran Tampereella tänä keväänä. Sarja on nyt 3-2 Tapparalle, eikä mitään radikaaleja tuomarivirheitä ole sarjassa nähty, joten niitä on aivan turha menestyksensä esteeksi keksiä.
 
1. Stögön peli on kuluttavaa ja IFK:lla on ollut kaikissa peräkkäisen päivän matseissa ongelmia jalkojen kanssa.
2. Stögön pitää pystyä mukautumaan kulloiseenkiin tuomarilinjaan. Jos se sallii kahvauksen ja roikkumisen, niin sitten jengin on oltava siihen valmis. Tämä merkitsee myös sitä, että ensi kauden jengissä on oltava pari kolme kappaletta pelaajaprofiililtaan Jypin tämän kauden jengin kaltaista pelaajaa: Voimakkaita, nopeita, myös kiekolliseen peliin kykeneviä kamppailuvoimaisia duunareita.
Tuo ykköskohta on olennainen, kun peli pohjautuu niin voimakkaasti luisteluun. Se kuitenkin perättäisissä peleissä vääjäämättä hyytyy. Eli pitäisi olla todella laaja joukkue, että voi kierrättää reilusti, tai sitten pelitapa, johon pystyy nojaamaan vajaammallakin luistelulla.

Kohta 2 on taas sitten aika näkemyksellistä. Näissä finaaleissa IFK on roikkunut ihan yhtälailla, kuten eilenkin. Tappara pelaa paljon kropalla kroppaa, kuten Karjalainen-Hintz -tilanteessa: Karjalainen luisteli kiinni ja kiilasi eteen. Hintz ei päässyt ohi vaan repi kypärän päästä - selkeä estämiskakkonen siis siinä ohi. En näe, että IFK olisi mitenkään kärsinyt linjasta näissä finaaleissa, Tapparahan on ollut edellä erikoistilannepelaamisessakin, joten siihenkään on hankala vedota.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sarja on nyt 3-2 Tapparalle, eikä mitään radikaaleja tuomarivirheitä ole sarjassa nähty, joten niitä on aivan turha menestyksensä esteeksi keksiä.

Täytyy sanoa, että jos tuota eilistä ei luokitella radikaaliksi tuomarivirheeksi niin mikä semmoinen sitten oikein voisi olla? Kyllä tää tuomaritoiminta on näissä finaaleissa mennyt enemmän ja vähemmän vihkoon, siellä ei ole mitään sääntöjä kentällä pelaajat saavat roikkua repiä niin paljon kuin lystää ja sitten kruunuksi saavat pelata vielä yli viidellä pelaajalla.

No, Törmänen ja IFK ei tässä vaiheessa voi mitään muuta kuin keskittyä tiistain matsiin ja yrittää sen voittamista vaikka vitutus on ihan oikeutetusti varmasti huipussaan.
 

deWILS

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tappara pelaa paljon kropalla kroppaa, kuten Karjalainen-Hintz -tilanteessa: Karjalainen luisteli kiinni ja kiilasi eteen. Hintz ei päässyt ohi vaan repi kypärän päästä - selkeä estämiskakkonen siis siinä ohi.

Näin ne tilanteet voidaan nähdä hirveästi eri tavalla. Omasta mielestä tuossa ei Karjalainen päässyt rinnalle kuin vasta sen jälkeen kun meni kyyryyn ja tunki toisen kätensä vastustajan reisien korkeudella eteen ja kampesi itsensä rinnalle.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Täällä on paljon kirjoitettu yksittäisistä tuomarivirheistä. Joistakin voin olla samaa mieltä, toisista eri mieltä. Sillä ei ole merkitystä, sillä tuomarit ovat ihmisiä ja virheitä sattuu. Jos aikoo voittaa, pitää tehdä vähintään yksi maali enemmän kuin vastustaja, riippumatta siitä miten tuomarit viheltävät. Olen kuitenkin ennen pudotuspelejä ja niiden aikana yrittänyt tuoda esille tämän ikävän, erittäin valitettavan seikan, koskien tuomarilinjaa: runkosarjassa, playoffseissa ja MM-kisoissa on kaikissa erilaiset tulkinnat asioista. MM-kisoihin ei kotimainen tuomarikunta voi vaikuttaa, kuin jonkun yksittäisen dumarin kautta. Mutta runkosarja ja playoffs on toinen juttu. Jos sama linja toteutuisi, pelaisi HIFK näinä päivinä kahvakiekkoa tai olisi jo voittanut mestaruuden. Ehkä runkosarjassa pitäisi sallia kovempi linja, niin kotimaisesta liigasta pelaajia valittaisiin maajoukkueeseen, eikä shl:stä, nhl:stä, khl:stä ja nla:sta. Jos taas olisi tarkempi linja (kuten joitakin vuosia sitten päätettiin, että kahvakiekkoa ei enää sallittaisi - sitä kesti vajaan kauden verran), ei tänä keväänä enää pelattaisi. Tämän vuoden playoffseissa on saanut jarruttaa mailalla, estää, lyödä ja antaa kunnon poikkareita muuallakin kuin maalin edessä ja jopa pitää käsin kiinni. Annetaan poikien pelata! Itse suosisin vanhaa kunnon taklauspeliä ja rehtiä kovuutta, mutta liigan jääkiekko on täysin muuttunut linjattomaksi. Tai pikemminkin kaksilinjaiseksi. Runkosarjasäännöt ja playoffssäännöt ovat erilaiset, eivätkä kummatkaan ole sääntökirjan mukaisia. Mutta en valita näistä yksittäisistä virheistä, joista täällä on kirjoitettu. Yksi poikkeus on ehkä kabinettipäätös antaa Zabolle pelikielto, jälkeenpäin tuomitun 2+2 jäähyn seurauksena. Tahaton ns. korkea maila (joka ei ollut korkea), osui kasvoihin, siitä rangaistus oli ihan ok. Mutta pelikielto: no, no, no! Sitä ei olisi pitänyt antaa. Toivottavasti ei siitä vahingosta tullut pysyvää vammaa.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Törmäsen pitäisi melkein keksiä tämän kiekkonsa rinnalle jonkinlainen pelisysteemi mitä joukkue voisi käyttää väsyneempänä. Tuo nykyinen systeemi vaatti paljon jalkoja vrt. Tapparan robottikiekko. Nyt varsinkin on pleijareissa ovat nuo toisen päivän pelit olleet myrkkyä HIFK:lle, ainoa voitto on game 2 pelsuja vastaan joilla oli ollut juuri raastava säälisarja takana.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Törmäsen pitäisi melkein keksiä tämän kiekkonsa rinnalle jonkinlainen pelisysteemi mitä joukkue voisi käyttää väsyneempänä. Tuo nykyinen systeemi vaatti paljon jalkoja vrt. Tapparan robottikiekko.

Pitkälti samaa ja osin eri mieltä.

Törmäsen pelisysteemi ei mielestäni ole erityisen kuluttava. Rasitustasoa lisää ilman muuta hyökkäysalueen puolustuspelaamisen aktiivinen paineistaminen, jolloin hyökkääjät eivät saa vaihdon aikana lepoa samassa määrin kuin passiivisessa keskialueen trap-pelaamisessa. HIFK pyrkii kontrolloimaan kiekkoa ja juoksuttamaan vastustajaa narussa. Se lisää suhteessa enemmän rasitusta vastustajalle pelitavasta riippumatta. Toisinsanoen vaikka HIFK:n pelitapa onkin jossain määrin rasitustasoa kuormittava on se sitä myös vastustajalle. Osittain tästä syystä HIFK pystyi runkosarjassa rummuttamaan peliä kaikilla ketjuilla vastustajan päätyyn sitä suuremmalla tendenssillä mitä pidemmälle peli eteni. Tämä onnistui vielä runkosarjassa mutta on vähentynyt mitä pidemmälle pudotuspelit ovat edenneet. Mä en näe syyksi sen, että joukkueen kuntopohja ei riittäisi samaan intensiteettiin pelitavan noudattamisessa vaan pikemminkin asteittain sallivamman tuomarilinjan, joka finaaleissa on jalostunut suoranaiseksi vitsiksi. Mielestäni oikea termi olisi pikemminkin se, että HIFK:n pelitapa on sitä haavoittuvaisempi mitä sallivampaa linjaa sääntötulkinnoissa noudatetaan.

On kokonaan toinen keskustelu pitäisikö Törmsen pelitapavalikoimassa olla variaatio sille, kun vastustaja osaa sopeuttaa sääntötulkinnat (tai oikeastaan niiden puutteen) paremmn omaan pelitapaansa sopivaksi. Samalla voisi käydä keskustelua siitä tulisiko valmentajan olla varautunut siihen, että pelin luonne muuttuu merkittävästi mitä suurempi panos peleillä on. Mielestäni ei, koska jääkiekko on rehellinen peli. Pelille pitäisi antaa mahdollisuus ratkaista paremmuus sääntökirjan perusteella ei siitä huolimatta.

Loppuun vielä viisaita sanoja erotuomarilegendalta, jonka ammattitaidosta olisi monella nykytuomarilla opittavaa:

Puhutaan, etteivät erotuomarit halua ratkaista otteluja viimeisellä kymmenminuuttisella. Silloinhan ne ratkaisevatkin, kun eivät uskalla puhaltaa rikkomuksia. -Seppo Mäkelä
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Koko teksti

Hienoa lukea näitä sinun viestejäsi aina, vaikka Jokereita kannatat ei paista semmoinen viha IFK:ta kohtaan ainakaan noista viesteistäsi vaan pystyt käsittelemään IFK:n otteita jne. hyvin objektiivisesti. Harmi vain, että eiköhän tuo viesti huku vielä kaikkien muiden böndeltä tulevien huutoviestien sekaan, toivottavasti ei!
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Hienoa lukea näitä sinun viestejäsi aina, vaikka Jokereita kannatat ei paista semmoinen viha IFK:ta kohtaan ainakaan noista viesteistäsi vaan pystyt käsittelemään IFK:n otteita jne. hyvin objektiivisesti. Harmi vain, että eiköhän tuo viesti huku vielä kaikkien muiden böndeltä tulevien huutoviestien sekaan, toivottavasti ei!
Kiitos. Ei minulla ole mitään syytä vihata HIFK:ta. Arvostan korkealle HIFK:n perinteitä ja omalla tavallaan järjettömän hienoa stadilaista mentaliteettia. Ja loppujen lopuksi meitä jääkiekkodiggareita yhdistää useampi asia kuin erottaa.

Oikeasti me ollaan vain kaksi samalla alalla toimivaa eri lafkaa.
 

Stigu

Jäsen
C.Orrin (jälleen kerran) asiantuntevuutta suorastaan tihkuvaan viestiin pitkästä aikaa yksi eriävä mieleipide: Kyllä mä olen sitä mieltä, että tuo Stögön pelityyli puhtaimmillaan (aktiivinen paineistaminen) kuluttaa enemmän omaa jengiä kuin vastapuolen jengiä. Palkintona on kuitenkin lukuisa määrä maalipaikkoja, mikä perustuu siihen, että kaikki kolme hyökkääjää ovat parhaimmillaan liikeessä vastustajan puolustusalueella kiekonriiston jälkeen. Näissäkin pleijariessa varmaan kolmasosa IFK:n maaleista on syntynyt kiekonriistosta hyökkäysalueella. IFK:n ainoat voitot finaalissa ovat osoitus siitä, että parhaimmillaan Stögön peli on todella ylivertaista (yhteismaalit näissä kahdessa matsissa 10-0).

Mitalin toinen puoli on sitten tuon pelisysteemin noudattaminen illasta toiseen. Fyysinen väsymys ja tuomarilinja ovat varmasti ne isoimmat esteet. Jotta Stögön kiekkoa voisi noudattaa illasta toiseen, pitäisi jengin materiaalin olla hyökkäyksen osalta yli neljän ketjun laajuinen, mikä ei valitettavasti ole kovinkaan realistista. (Huom: IFK:lla oli vaikeuksia noudattaa tuota pelityyliä myöskin runkkareiden tuplapeleissä , muistaakseni ei voitettu yhtään tuplapelisarjaa puhtaasti). Tuomarilinjan suhteen taas ei (ainakaan ilman radikaalia muutosta) ole tehtävissä mitään, paitsi tässäkin finaalisarjassa nähty julkinen valittaminen. Positiivista on, että esim. NHL:ssä tuomarilinjaa on sopeutettu niin, että itse peli on parantunut. Ehkä meilläkin joskus tulevaisuudessa?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kyllä mä olen sitä mieltä, että tuo Stögön pelityyli puhtaimmillaan (aktiivinen paineistaminen) kuluttaa enemmän omaa jengiä kuin vastapuolen jengiä. Palkintona on kuitenkin lukuisa määrä maalipaikkoja, mikä perustuu siihen, että kaikki kolme hyökkääjää ovat parhaimmillaan liikeessä vastustajan puolustusalueella kiekonriiston jälkeen.
Voi olla Stigu hyvinkin noin kuten toteat. Keskimääräistä kuluttavampi tuo Stögön pelitapa ilman muuta on pelin kaikille osapuolille. Näiden finaalien perusteella myös tuomareille.

Kuten toteatkin, aktiivinen paineistaminen tuottaa maalipaikkoja pakottamalla vastustajan virheisiin. Sen organisoiminen ja toteuttaminen ei ole helppoa ja siinä HIFK on tänä vuonna onnistunut erittäin hyvin.
 

Stigu

Jäsen
Keskimääräistä kuluttavampi tuo Stögön pelitapa ilman muuta on pelin kaikille osapuolille. Näiden finaalien perusteella myös tuomareille.

Hyvin sanottu!

(Kirjoitan loput nyt helsingin kielellä, ettei ulkopaikkakuntalaisten tarvitse pahoittaa mieltään)
Joo, dumaritoiminta on stikannut öögaan, ja varsinkin miten koppalakit on fibanneet ja skaganneet jokaikisessä matsissa. Tsiidasin muuten statsit noista heinäkenkien tyyppi-penoista (plokkaaminen, roikkuminen, kahvaaminen) ja meikkikset on saanut niistä 8 minsaa straffia, kun taas Olkikuukkelit snadit 2 minsaa. Tosta voi jokainen snaijata, kuka on skoudejen lemppari. Ja nyt bamlataan tosiaan turvenuijien tyyppi-penoista. Mun fiilis on että slurkit on turtuneet neljässä vuodessa turpeisten stailiin pleijata kahvalätkää. Niinku SirPena tapasi bamlata: Onko vaikutusta, onko?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Minusta tuo IFK:n pelitapa ei ole erityisen kuluttava koska he eivät karvaa ja paineista syvältä kuin satunnaisesti. Jos selkeää prässin ja riiston paikkaa ei ole, joukkue pudottaa keskialueelle 0-5 träppiin joka oli ensimmäiset kolme peliä Tapparalle lähes mahdotonta murtaa. Tapparan oli pakko nopeuttaa pelaamistaan jotta keskialueen ylittäminen oli mahdollista. Jos IFK antaisi erään pellehermannin lanseeraaman 60 minuutin paineen niin ymmärtäisin pelitavan kuluttavuuden, nyt paineistus ja prässi on satunnaista. Sen sijaan Tappara sai Kärppien avauspelaamisen vaikeuksiin antamalla painetta pakkeihin, tätä kannattaisi Törmäsenkin kokeilla jos jotain pelaamisessa muuttaa pitää.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Hyvin sanottu!

(Kirjoitan loput nyt helsingin kielellä, ettei ulkopaikkakuntalaisten tarvitse pahoittaa mieltään)
Joo, dumaritoiminta on stikannut öögaan, ja varsinkin miten koppalakit on fibanneet ja skaganneet jokaikisessä matsissa. Tsiidasin muuten statsit noista heinäkenkien tyyppi-penoista (plokkaaminen, roikkuminen, kahvaaminen) ja meikkikset on saanut niistä 8 minsaa straffia, kun taas Olkikuukkelit snadit 2 minsaa. Tosta voi jokainen snaijata, kuka on skoudejen lemppari. Ja nyt bamlataan tosiaan turvenuijien tyyppi-penoista. Mun fiilis on että slurkit on turtuneet neljässä vuodessa turpeisten stailiin pleijata kahvalätkää. Niinku SirPena tapasi bamlata: Onko vaikutusta, onko?
Jäätävää, @Stigu ,kerrassaan jäätävää!!! ;)
Kai finaaleissa saa sitten skulaa vähä rikollisimmin keinoin, jos oman jengin klabbi ei enää oo niin freesissä kondiksessa....
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sen sijaan Tappara sai Kärppien avauspelaamisen vaikeuksiin antamalla painetta pakkeihin, tätä kannattaisi Törmäsenkin kokeilla jos jotain pelaamisessa muuttaa pitää.

Tämä on totta. Ongelmana vaan on se, että Tappara oppi kolmen ottelun jälkeen kääntämään peliä nopeasti (mikä on minusta varsin kunnioitettava saavutus, vaikka se samalla toki harmittaakin). Niinpä yltiöpäinen karvaaminen ei enää taida tulla kyseeseen. Tilanne on oikeastaan se, että tasoissa taidetaan olla pelitavallisesti. Niinpä henkinen kantti on mielestäni se merkittävin yksittäinen asia. Ja se on Tapparalla kyllä rautaa, piru vie.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tämä on totta. Ongelmana vaan on se, että Tappara oppi kolmen ottelun jälkeen kääntämään peliä nopeasti (mikä on minusta varsin kunnioitettava saavutus, vaikka se samalla toki harmittaakin). Niinpä yltiöpäinen karvaaminen ei enää taida tulla kyseeseen. Tilanne on oikeastaan se, että tasoissa taidetaan olla pelitavallisesti. Niinpä henkinen kantti on mielestäni se merkittävin yksittäinen asia. Ja se on Tapparalla kyllä rautaa, piru vie.

Niinhän se näissä po-sarjoissa tuppaa menemäät että joukkueet ja pelitavat tulevat tutuiksi ja se kumpi uskaltaa tai pystyy reagoimaan voittaa. Uskon että IFK tulee huomenna alussa kovaa ja yrittää sotkea Tapparan avauspelaamista, onnistuuko se, jää nähtäväksi. Jotain on Törmäsen kuitenkin keksittävä koska tuo taso ei riittänyt viikonloppuna. Toki olihan siinä tontteja tehdä maaleja mutta Karhunen ja rouva Fortuna sanoivat ei.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Nolo, nolompi, Stögö. Seliseliseli, eikä antanut mitään krediittiä Tapparalle pelin jälkeen, vaan tuttuun tapaansa selitteli ja syytteli muita.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nolo, nolompi, Stögö. Seliseliseli, eikä antanut mitään krediittiä Tapparalle pelin jälkeen, vaan tuttuun tapaansa selitteli ja syytteli muita.

Mielestäni täysin ymmärrettävää tuossa tilanteessa kaikkien tapahtumien jälkeen.

Törmänen on erittäin hyvä valmentaja ja olen varma, että HIFK on hänen johdollaan ensi kaudellakin vähintään välierissä.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Hävettävä haastattelu. Olis myöntäny Tapparan paremmuuden reilusti. Noloa.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Olisi voinut jättää kyllä tuon sanomatta, mutta ymmärrettävää, että tällaisen tappion hetkellä sitä jossiteltavaa löytyy.
 

Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Epäiisin koutsin motivaatiota, jos pettymys ei yhtään purkautuisi hävityn finaalin jälkeen.

Kunnia Törmäselle, komea kausi ja kunnianpalautus
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Erinomainen valmentaja Stögö on, mutta kyllä Tapola vei pidemmän korren oppimalla IFKn pelisysteemin ja reagoi siihen. Stögöltä ei mielestäni löytynyt sitä tarvittavaa muutosvaihdetta vikoihin matseihin, jolla Tapparan puolustusta olisi tosissaan uhattu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös