Mainos

Antti Rinteen hallitus – kevyet punamullat budjettikurille?

  • 431 647
  • 3 607

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huono yrityskauppa on toki huono yrityskauppa. En tiedä oliko vika strategiassa vai operatiivisessa toteutuksessa vai onko kyse vain puhtaasta jälkiviisaudesta.
Se taas että firma on tehnyt tappiota ja toiminut markkknahäirikkönä on tuon strategian vastaista, joko edelliselle toimarille oli annettu ja mihin suuntaan hän laivaa ohjasi.

Postihan on voimistanut otettaan logistiikasta edellisen toimarin aikana. Niin paljon, että yksityiset logistiikkayritykset kääntyivät syksyllä 2019 Paateron puoleen, ja kertoivat polkuhintojen olevan - 30 %. Itse en osta väitettä, jonka mukaan Posti näitä puuhaisi vastoin strategiaa. En myöskään koe, että valtionyhtiöiden kilpailu yksityisiä vastaan veronmaksajien rahoilla Venäjällä tai Suomessa on ylipäätään se, mitä Postin tulee tehdä.

Minusta valtion tulee omistaa postinjakelu varauksin, mutta logistiikka ja elintarvikelogistiikka ei ole valtion bisnestä. Sitä varten on tehokkaammat ja osaavammat yritykset. Eli säilytetään posti, mutta Postin logistiikkapalvelut tulee yksityistää.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Valtion ei pitäisi toimia markkinoilla. Valtion taasen pitäisi toimia aloilla, jossa on luonnollinen monopoli. Kuitenkin jostain syystä esimerkiksi sähköverkot myytiin pois. Poliitikkojen pitäisi hävetä. Mutta eiväthän he edes sitä osaa tehdä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Olisiko vikaa kuitenkin enemmän toimivassa hallituksessa kuin pölvästeissä poliitikkoministereissä?

edit: Hallituksella tarkoitan postin hallitusta, en mölön apinaryhmää.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Postihan on voimistanut otettaan logistiikasta edellisen toimarin aikana. Niin paljon, että yksityiset logistiikkayritykset kääntyivät syksyllä 2019 Paateron puoleen, ja kertoivat polkuhintojen olevan - 30 %. Itse en osta väitettä, jonka mukaan Posti näitä puuhaisi vastoin strategiaa. En myöskään koe, että valtionyhtiöiden kilpailu yksityisiä vastaan veronmaksajien rahoilla Venäjällä tai Suomessa on ylipäätään se, mitä Postin tulee tehdä.

Minusta valtion tulee omistaa postinjakelu varauksin, mutta logistiikka ja elintarvikelogistiikka ei ole valtion bisnestä. Sitä varten on tehokkaammat ja osaavammat yritykset. Eli säilytetään posti, mutta Postin logistiikkapalvelut tulee yksityistää.
Minä en ottanut kantaa siihen pitäisikö valtion olla pakettibusineksessa vai ei. Se ei ole niin yksiselitteinen kysymys kun joku voisi lainatusta viestistä ymmärtää. Koko maassa tarjottavien pakettipalvelukin on helppo perustella aivan peruspalveluksi. Se lisää vaihtoehtoja ja tuo vähittäiskauppaan kilpailua.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valtion ei pitäisi toimia markkinoilla. Valtion taasen pitäisi toimia aloilla, jossa on luonnollinen monopoli. Kuitenkin jostain syystä esimerkiksi sähköverkot myytiin pois. Poliitikkojen pitäisi hävetä. Mutta eiväthän he edes sitä osaa tehdä.

Valtion/kuntien tulisi omistaa tosiaan sellaisia tuotteita kuin vesi. Mutta häärääminen aloilla, joissa yksityinen toimii paremmin, on kyseenalaista. Varsinkin, kun valtio heikentää veronmaksajien varoin yksityistä bisnestä.

Minä en ottanut kantaa siihen pitäisikö valtion olla pakettibusineksessa vai ei. Se ei ole niin yksiselitteinen kysymys kun joku voisi lainatusta viestistä ymmärtää. Koko maassa tarjottavien pakettipalvelukin on helppo perustella aivan peruspalveluksi. Se lisää vaihtoehtoja ja tuo vähittäiskauppaan kilpailua.

Minä otin kantaa. Ja minusta valtion bisnes ei voi olla -170 miljoonan euron tappiot kotimaisessa logistiikkabisneksessä ja kuristaa polkuhinnoilla alan yksityisiä yhtiöitä. Ja koko maan pakettipalvelun voi laittaa lisenssipohjaiseksi, jossa valtio kilpailuttaa ja valitsee mielestään parhaan toteuttajan esim 5-10 vuodeksi. Valtio saa siis rahaa lisenssiperusteisesti. Mutta tämä ei ole ydin tekstissäni, vaan tappiollisen liiketoiminnan tarkoituksellinen ylläpitäminen vuosia, jotta vallataan markkinaa ja saadaan yksityinen toiminta ongelmiin.

Se ei ole markkinataloutta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Valtion/kuntien tulisi omistaa tosiaan sellaisia tuotteita kuin vesi. Mutta häärääminen aloilla, joissa yksityinen toimii paremmin, on kyseenalaista. Varsinkin, kun valtio heikentää veronmaksajien varoin yksityistä bisnestä.

Minä otin kantaa. Ja minusta valtion bisnes ei voi olla -170 miljoonan euron tappiot kotimaisessa logistiikkabisneksessä ja kuristaa polkuhinnoilla alan yksityisiä yhtiöitä. Ja koko maan pakettipalvelun voi laittaa lisenssipohjaiseksi, jossa valtio kilpailuttaa ja valitsee mielestään parhaan toteuttajan esim 5-10 vuodeksi. Valtio saa siis rahaa lisenssiperusteisesti. Mutta tämä ei ole ydin tekstissäni, vaan tappiollisen liiketoiminnan tarkoituksellinen ylläpitäminen vuosia, jotta vallataan markkinaa ja saadaan yksityinen toiminta ongelmiin.

Se ei ole markkinataloutta
Olen samaa mieltä ettei valtion tehtävä ole tehdä 170 miljoonaa tappiota. Siitä vaan ei suoraanseuraa se, että toiminnasta pitäisi kokonaan luopua. Markkinatalouden mukaiseen lopputulokseen päästään myös pilkkomalla molemmat omiksi yhtiöikseen ja linjaamalla niille strategian toimia taloudellisesti kannattavasti. Lisenssimallitkaan eivät usein ole mitään toimivia malleja. Ei siinäkään kilpailua ole, eli toimivuus perustuu uskoon että yksityinen monopoli toimisi paremmin kuin valtion monopoli, joka taas on mm Carunan kohdalla nähty.
 
Tässä ollaan erimielisiä. En kannata valtion omistusta kuin strategisissa kohteissa. Muun voi huoleti yksityistää. Mutta eihän sitä tarvitse tyhmästi tehdä, Carunan tavoin. Esimerkiksi mainitsemani lisenssit voisivat olla tässä tapauksessa järkeviä. Kilpailun perusteella 3-5 yhtiötä vallitaan 5-10 vuodeksi. Ne tilittävät rahaa valtiolle. Valtio saa koko ajan keskittyä tältä osin pohtimaan, mitä se haluaa 5-10 vuoden jälkeiseltä seuraavalta jaksolta. Tällöin strateginen suunnittelu ja ohjaus on helpompaa eikä tarvitse sotkeentua operatiiviseen johtamiseen.

En myöskään koe, että julkinen puoli osaisi paremmin vaikkapa vanhusten hoidon:

Kun tutkitaan, sama tulos tulee todennäköisesti monilta muitakin aloilta. Julkinen on olettaakseni usein tehottomampi ja kalliimpi. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että puhuin markkinataloudesta. En yksityisistä monopoleista, joita pidän ongelmana.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Julkinen on olettaakseni usein tehottomampi ja kalliimpi. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että puhuin markkinataloudesta. En yksityisistä monopoleista, joita pidän ongelmana
En vetäisi yhtäläisyysmerkkejä samankaltaistenn sanojen ’useissa tapauksissa’ ja ’usein ’ välille. On hyvin toimialariippuvaista, että mille aloille yksityinen palveluntuotanto soveltuu. Klassinen esimerkki on että yksityinen poliisi ei ole kovin tarkoituksenmukainen.
Terveydenhuollon ja logistiikan välillä on tiettynä yhteneväisyyksiä mutta myös eroja. Eroksi näkisin, että logistiikassa pitäisi olla valtakunnallinen toimija jolla on keskitetty tietojärjestelmä ja koko maan kattava jakelu jos halutaan, että palvelut tarjotaan kaikille koko maahan tehokkaasti. Terveydenhuolto voi helpommin koostua useammasta maantieteellisesti rinnakkaisessa toimijasta, mutta päätöksentekoa tai kokonaisuuksien hallintaa ei heillekään voida ulkoistaa eli kyseeseen tulee vain suppea palveluntuotanto.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En vetäisi yhtäläisyysmerkkejä samankaltaistenn sanojen ’useissa tapauksissa’ ja ’usein ’ välille. On hyvin toimialariippuvaista, että mille aloille yksityinen palveluntuotanto soveltuu. Klassinen esimerkki on että yksityinen poliisi ei ole kovin tarkoituksenmukainen.

Eri mieltä. En keksinyt yhtään toimialaa, minne yksityinen palvelutuotanto ei soveltuisi. Poliisiakin on hyvä yksityistää lisää. Pysäköinninvalvonta oli aikoinaan poliisin, sitten kunnallisten pysäköinninvalvojien. Kunnes tuli yksityiset parkkifirmat. Luonnollisena kehityksenä näkisin joidenkin poliisin toimien yksityistämisen edelleen.

Sama pätee kaikkeen. Maataloudenkin yksityistäisin siirtymävaiheen jälkeen Ruotsin tapaan. Kaikki voittaisivat, lopulta. Tässä yksityistäminen tarkoittaa valtion omien maataloustukien lopettamista vientitukia yms myöten. Ylipäätään kannatan markkinataloutta mm. Soininvaaran, Lepomäen ja Vartiaisen tapaan. Turha byrokratia ja holhous pois, ja tämä toteutuu yksityistämisen kautta.

Nämä periaatetasolla. En kovin odota, että Rinteen hallitus toimii yllä olevalla tavalla.

e: ja lisään vielä mahdollisia muita lukijoita varten kuin sinua sen, että kannatan markkinataloutta ja se tarkoittaa, että en kannata yksityisiä monopoleja, mutta kannatan luonnollisia yhteiskunnan monopoleja. Pidän Soininvaaran tapaan Suomen Kokoomusta joissakin asioissa enemmän vasemmalla kuin Ruotsin demareita ja vihreitä.

Minusta Suomen hallitukset ja poliittiset puolueet väristä riippumatta ovat ymmärtäneet Ruotsia heikommin markkinatalouden merkityksen. Sipilän hallitus yritti, vaan ei priimaa kyllä pukannut, koska sen paremmin Kokoomus kuin Kepu eivät lopulta halunneet markkinatalouspohjaisia ratkaisuja. Soininvaaran sanoin: Kokoomus ei ole pro market -puolue vaan pro business -puolue, ja niinpä Suomesta puuttuu puolue, joka ajaisi toimivaa markkinataloutta. Minusta tämä tarkoittaa julkisia palveluita myös silloin, kun ne ovat tarkoituksenmukaisia.

Aika kaukana ollaan varsinaisesta ketjun aiheesta, joten en tästä enempää tässä yhteydessä ja annan viimeisen sanan sinulle.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eri mieltä. En keksinyt yhtään toimialaa, minne yksityinen palvelutuotanto ei soveltuisi. Poliisiakin on hyvä yksityistää lisää. Pysäköinninvalvonta oli aikoinaan poliisin, sitten kunnallisten pysäköinninvalvojien. Kunnes tuli yksityiset parkkifirmat. Luonnollisena kehityksenä näkisin joidenkin poliisin toimien yksityistämisen edelleen.

Sama pätee kaikkeen. Maataloudenkin yksityistäisin siirtymävaiheen jälkeen Ruotsin tapaan. Kaikki voittaisivat, lopulta. Tässä yksityistäminen tarkoittaa valtion omien maataloustukien lopettamista vientitukia yms myöten.

Aika kaukana ollaan varsinaisesta ketjun aiheesta, joten en tästä enempää tässä yhteydessä ja annan viimeisen sanan sinulle.
Aloitan sanomalla että olen suurimmasta osasta mitä sanoit samaa mieltä (ruotsin demarit, maataloustuet jne) ja jos minulle nyt jää viimeinen sana, niin koitan enemmän summata näkemykseni kun esittää uusia argumentteja.

Yksityinen palveluntuotanto sopii aika lailla kaikkeen toimintaan jota voidaan ohjata euroilla ja useimmat alat ovat sellaisia, maatalous loistavana esimerkkinä (joskin ympäristön kuormitus pitää verotuksella leipoa kustannuksiin jotta toimija vastaa sekä voitoista että kustannuksista).
Kuitenkin niin kuin sinäkin myönnät niin vain jotkut poliisin toimet voidaan yksityistää, ei kaikkia. Poliiisi joka pyrkii sakottamaan niin että tekee maksimaalista tulosta on epätarkoituksenmukainen poliisi. Sama pätee lääkäriin joka pyrkii maksimoimaan laskutuksen tai palokuntaan jolle tärkeintä on kova voitto.
 
Viimeksi muokattu:

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minusta Suomen hallitukset ja poliittiset puolueet väristä riippumatta ovat ymmärtäneet Ruotsia heikommin markkinatalouden merkityksen. Sipilän hallitus yritti, vaan ei priimaa kyllä pukannut, koska sen paremmin Kokoomus kuin Kepu eivät lopulta halunneet markkinatalouspohjaisia ratkaisuja. Soininvaaran sanoin: Kokoomus ei ole pro market -puolue vaan pro business -puolue, ja niinpä Suomesta puuttuu puolue, joka ajaisi toimivaa markkinataloutta. Minusta tämä tarkoittaa julkisia palveluita myös silloin, kun ne ovat tarkoituksenmukaisia.

Aika kaukana ollaan varsinaisesta ketjun aiheesta, joten en tästä enempää tässä yhteydessä ja annan viimeisen sanan sinulle.

Vaikka olen miltei kaikesta eri mieltä kuin sinä, niin toimivista markkinoista olen samaa mieltä. Yrityksen omistuspohja sinällään ei ole tehokasta tai tehotonta. KILPAILU on tehokkuuden avainsana.
Pinta-alaltaan suuressa harvaan asutussa maassa edullisinta on pitää perusinfra julkisessa omistuksessa. Ymmärrän täysin joidenkin bisnesihmisten vitutuksen kevään vaalituloksesta. Juuri kun oltiin saamassa VR:n yksityistämispäätökset ja soten "valinnanvapaus" (lue yksityinen terveysbisnes) maaliin, niin tikkari vietiin käsistä. Eiköhän pidetä kohtuuhyvin toimiva junaliikenne ja perusterveydenhoito sekä vaativa erikoissairaanhoito veronmaksajien hallussa. Vielä on markkinoilla yllin kyllin tilaa kumitissien laittoon ja flunssien hoitoon. Sekä liikennebisnekseen.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@Cobol kyllä paketoi tuon asian aika hyvin. Samoin Ruotsissa tämä on jalkautunut ainakin osin AY-toimintaan; lakkoja on vähemmän ja kipeistä asioista mm eläkeuudistus pystytään sopimaan nopeammin ja järkevämmin. Näin se käy, jos olisi enemmän markkinarealismia ja oltaisiin valmiita yhdessä tekemään sen nimissä epäsuosittuja päätöksiä ja laittaa oma nahka grilliin. Rinne grillailee nahkaansa toki, mutta ei siinä samalla valitettavasti auta tätä maata yhtään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokohan Rinteen Antti saa tänään päätettyä lakkonsa? Kuten Postin liikkeenluovutuksen peruminen ja 700 pakettilajittelijan palaaminen alkuperäiseen sopimukseensa ja liittoonsa. Ratkaisu löytyy ainakin näistä toimista ja koska valtio omistaa 100 % Postin, Paatero voi Rinteen käskystä pitää ylimääräisen yhtiökokouksen. Tai Rinne itse, yksin.

Jostain syystä Rinne ei ole halunnut päättää lakkoa ja mieleen tulee, olisiko tehty sellainen arvio, että tässä tilanteessa SDP:n kannatuslaskun pysäyttämiseksi tarvitaan lakkoja. En oikein muuta syytä enää löydä, koska avaimet ratkaisuun ovat yksin Rinteen käsissä ja kaappikin lukkoineen naaman edessä.

Toivottavasti Kokoomus vie Paateron ja Rinteen mahdollisen valehtelun välikysymykseen asti, jos faktaa on. Samalla voisi tulla esille, kuin poliittinen todellisuudessa tämä Postin 700 henkeä koskeva kiista on ja miten Rinteen esikunta on tilannetta rakentanut kesästä asti. En suinkaan kiistä 700 hengen lakkoa ja sen oikeuttakaan. Ainoastaan kysyn, onko tähän tilanteeseen ajauduttu vai jouduttu ainakin osin tarkoituksella Rinteen ja Paateron toimin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jokohan Rinteen Antti saa tänään päätettyä lakkonsa? Kuten Postin liikkeenluovutuksen peruminen ja 700 pakettilajittelijan palaaminen alkuperäiseen sopimukseensa ja liittoonsa. Ratkaisu löytyy ainakin näistä toimista ja koska valtio omistaa 100 % Postin, Paatero voi Rinteen käskystä pitää ylimääräisen yhtiökokouksen. Tai Rinne itse, yksin.

Jostain syystä Rinne ei ole halunnut päättää lakkoa ja mieleen tulee, olisiko tehty sellainen arvio, että tässä tilanteessa SDP:n kannatuslaskun pysäyttämiseksi tarvitaan lakkoja. En oikein muuta syytä enää löydä, koska avaimet ratkaisuun ovat yksin Rinteen käsissä ja kaappikin lukkoineen naaman edessä.

Toivottavasti Kokoomus vie Paateron ja Rinteen mahdollisen valehtelun välikysymykseen asti, jos faktaa on. Samalla voisi tulla esille, kuin poliittinen todellisuudessa tämä Postin 700 henkeä koskeva kiista on ja miten Rinteen esikunta on tilannetta rakentanut kesästä asti.
Rinne ei halua politisoida Postia, koska tietää, että samalla logiikalla oikeistohallitus voi 3,5 vuoden päästä ajaa oikeistolaista politiikkaa ja siirtää vaikka kaikki työntekijät väkisin uuteen tessiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rinne ei halua politisoida Postia, koska tietää, että samalla logiikalla oikeistohallitus voi 3,5 vuoden päästä ajaa oikeistolaista politiikkaa ja siirtää vaikka kaikki työntekijät väkisin uuteen tessiin.

Totta, mutta Rinne/Paaterohan politisoi jo siirron. Postin johto on kertonut useamman kerran toimineensa hallituksen/omistajaohjauksen hyväksynnällä. Uusinkin, Postin väliaikainen toimitusjohtaja, antoi tästä asiasta kirjallisen tiedotteen, jonka mukaan tuki on ollut olemassa.

Rinne voisi perua päätökset, mutta kenties ongelmana on myöntää niiden tekeminen mainitsemastasi syystä. Se vaan ei ole ratkaisu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta, mutta Rinne/Paaterohan politisoi jo siirron. Postin johto on kertonut useamman kerran toimineensa hallituksen/omistajaohjauksen hyväksynnällä. Uusinkin, Postin väliaikainen toimitusjohtaja, antoi tästä asiasta kirjallisen tiedotteen, jonka mukaan tuki on ollut olemassa.
Totta tämäkin. Tarkoitin, että demarit eivät halua politisoida Postia siinä mielessä, että käskisivät Postia tekemään täyskäännöksen heidän toiminnassaan. Demareiden toiminta on jatkumoa edellisten hallitusten omistajaohjauspolitiikalle.

Surullista ja hauskaahan tämä on toki sivusta seurata.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Totta, mutta Rinne/Paaterohan politisoi jo siirron. Postin johto on kertonut useamman kerran toimineensa hallituksen/omistajaohjauksen hyväksynnällä. Uusinkin, Postin väliaikainen toimitusjohtaja, antoi tästä asiasta kirjallisen tiedotteen, jonka mukaan tuki on ollut olemassa.

Rinne voisi perua päätökset, mutta kenties ongelmana on myöntää niiden tekeminen mainitsemastasi syystä. Se vaan ei ole ratkaisu.
Voiko? Tätä kysyin aiemmin, onko siirto mahdollinen voimassa olevan TESin aikana?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Rinne kertoo uusimman versionsa:

Poiminta:

Postin tiedote oli 29. elokuuta ja Paateron info 3. syyskuuta?
– Niin, tiedotteissa ja asiakirjoissa löytyy päivämäärä 1.11.2019. Ei muuta päivämäärää.

Posti tiedotti liikkeenluovutuksesta 29. elokuuta Posti Palveluihin ja lajitteluhenkilöstön siirrosta Teollisuusliittoon 1.11.

IS/Haapala niputtaa nämä osuvasti:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Voiko? Tätä kysyin aiemmin, onko siirto mahdollinen voimassa olevan TESin aikana?
Jos ei voi, niin siirtää takaisin postin listoille tai tekee uuden yrityksen, jonka listoille nuo 700 siirretään ja jossa käytetään sitä oikeaa tessiä.

"Yleensä tes-vaihdokset toteutetaan, kun edellinen sopimuksen voimassaoloaika on loppu." Ainoa mikä nopeasti kännykällä katsottuna löytyi tessin vaihtoon.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näitä nyt sitten riittää. Rakennusliitto lakkoon

Samoin Turussa alkaa lakkoilu. Antilla riittää pohdittavaa, lienee hyvää harjoitusta kevättä varten jos hallitus edes sinne asti selviää.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK

Samoin Turussa alkaa lakkoilu. Antilla riittää pohdittavaa, lienee hyvää harjoitusta kevättä varten jos hallitus edes sinne asti selviää.

Höh, tässä hyväveli-maassa ei hallitukset kaadu, vaikka olisivat maanpetoksen myötä kaikkien selän takana myyneet koko Suomen Venäjälle. Itse ne tietty voidaan kaataa, mutta vastustus miltään taholta ei hallitusta kaada. Saati epäluottamus.

Vielä on tätäkin teatteria kolmisen vuotta jäljellä. Tää on tähän asti ollut tollanen 1940-50-luvun suomalainen elokuva. Teatterimainen tragedia. Tosin silloinhan hallituspuolueen valtaosa, sekä heidän äänestäjänsä, on ollut teinejä, niin ihmekös tuo, että sen ajan viihteestä on osviittaa otettu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Nää on vissiin niitä oikeita lakkoja. @Karhunkulta @Orvo Muusi
Naurattais jos ei kokonaisuutta katsoen vähän itkettäisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös