Mainos

Antti Pennanen byebye!

  • 238 903
  • 1 482

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Oma keskustelun herättelyni liittyi tähän, että selittelikö Pendo oikeasti Ilveksen pelaajien olevan paskoja? Mielestäni ei. Mielestäni Pendo loppujen lopuksi selitteli hyvinkin vähän ja tulkintoja tehtiin sen sijaan hyvin paljon. Ainut mistä Pendo mainitsi selkeästi oli se, että joukkueeseen kohdistui liikaa ulkopuolisia tekijöitä.

Jotenkin tuntuu hassulta, että HPK:ssa 2019 Pendolla pelaajat riittivät mutta Ilveksessä ei. Ei ole jäänyt mielikuvaa millaista kiekkoa Hämeenlinnassa pelattiin mestaruusvuonna, mutta miksi Ilveksessä nyt pelattiin näin ja sitten taas maajoukkuetta viedään ihan eri suuntaan?

Pennasen aikakaudella jäi vähän mysteeriksi, että lopulta kukaan ei kertonut näkemyksiään miksi kävi näin. Ei Pennanen, eikä urheilujohtaja. Myrrän aikakaudella tuli Koskelalta loppuyhteenveto.

Jos Niemelä epäonnistuu Ilveksessä niin pakkkohan ne syyt on olla jossain syvemmällä kuin aina valmennuksessa. Vai?

Luitko viestin mihin kommentoin?

Siinähän se mainitaan. Ei Ilveksellä eikä ilmeisesti muillakaan.
 
Kyle

Jäsen
Luitko viestin mihin kommentoin?

Siinähän se mainitaan. Ei Ilveksellä eikä ilmeisesti muillakaan.

No tuokin on mielestäni oletus ja mutkien suoraksi vetäminen josta puhuin. Pennanen sanoi, että liigasta ei riitä pelaajat maajoukkueeseen(pl parhaat mm. Suomi) niin se ei mielestäni tarkoita sitä että liigan pelaajat eivät riitä liigaan. Tuohan tarkoittaisi muuten sitä, että Pennasella pitäisi olla käytössä maajoukkue käytössä, että pärjää Liigassa ja vastahan voitti HPK:lla mestaruuden.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Niemelä epäonnistuu Ilveksessä niin pakkkohan ne syyt on olla jossain syvemmällä kuin aina valmennuksessa. Vai?
Eihän valmentajat ole epäonnistuneet Ipassa, pl. Pendon play-off sukellus. Runkosarja menestys on ollut jopa parempaa ''uuden'' Ipan aikana, mihin pelaajabudjetti viittaisi. Samoin lopulliset sijoitukset olleet vähintään budjetin edellyttämällä tasolla. Yksi sukellus keväällä, syyt yhä hieman mysteereja. Laitetaan se vaikka varianssin piikkiin. Ei siitäkään voi organisaatiota näillä tiedoilla syyttää.

Valmennus on myös kasvavissa määrissä tiimityötä. Päävalmentaja kerää silti aina kehut tai haukut. Maajoukkueessa mediaan annettujen tietojen mukaan pelataan vapaammin ns. tietyn raamin sisällä. Hyvin näytti Eht:lla toimivan.
 
Niin siksi olisikin lopulta ollut kuulla miten Pennanen näki asian mistä jäi kiinni. Oliko jotakin työkaluja mitä Pennanen ei saanut/mitä olisi tarvinnut tai vastaavasti mitä hän olisi itse tehnyt toisin. Lisäksi kenen idea lopulta oli viime kaudella valittu pelitapa?
Nythän tämä keskustelu on ollut viime keväästä asti sellainen, että kaikki Pennasen tekeminen koettiin negatiivisena ja koetaan edelleen.

Itsellä jäi sellainen kuva lopulta, että Pennanen ja johto(Jalo, Koskela) ei ihan hirveästi vetänyt yhtä köytta. Esim kättelykohua seurannut lausunto, jossa Pendo sanoi että häntä ohjeistettiin menemään pikimmiten pukukoppiin ja Jalo sanoi ettei tiedä tälläisestä ohjeistuksesta.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Esim kättelykohua seurannut lausunto, jossa Pendo sanoi että häntä ohjeistettiin menemään pikimmiten pukukoppiin ja Jalo sanoi ettei tiedä tälläisestä ohjeistuksesta.

Pendo aiheutti ihan itse tämän paskan kuvan kaikenlaisilla lausunnoillaan erityisistä paineista ja väkivallan uhista ym., joista varsinkaan jälkimmäisistä ei kukaan muu ollut tietoinen. Omituista huttua. Kättelyn lisäksi jätettiin tiettävästi myös joukkue koppiin ihmettelemään, kun päävalmentaja (ohjattuna) kävi vain ovella toteamassa lakoniset sanansa, miten joukkueen olisi pitänyt pystyä parempaan ja katosi paikalta.

Omituinen saaga kaikkiaan ja jätti siksi paskanmaun suuhun.
 
Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Niin siksi olisikin lopulta ollut kuulla miten Pennanen näki asian mistä jäi kiinni. Oliko jotakin työkaluja mitä Pennanen ei saanut/mitä olisi tarvinnut tai vastaavasti mitä hän olisi itse tehnyt toisin. Lisäksi kenen idea lopulta oli viime kaudella valittu pelitapa?
Nythän tämä keskustelu on ollut viime keväästä asti sellainen, että kaikki Pennasen tekeminen koettiin negatiivisena ja koetaan edelleen.
Muutamiin Pendon lausuntoihin on tartuttu osin kohtuuttomasti ja tahallaan väärin ymmärtäen sanomaa vääristäen.

Koska Ilves hyytyy keväisin jokaisen valmentajan käsissä, en kykene oksentaan kaikkea Pendon piikkiin. On ongelmien maton alle lakaisua, kun keksitään syypää jonka syyksi laitetaan kaikki asiat jotka ovat tapahtuneet myös kausilla jolloin hän ei ole puikoissa. Kummasti tuo äijä on saanut muita joukkueita lentoon, on se kumma kun ei Ilvekseen tarttunut. Miksiköhän?
Itsellä jäi sellainen kuva lopulta, että Pennanen ja johto(Jalo, Koskela) ei ihan hirveästi vetänyt yhtä köytta. Esim kättelykohua seurannut lausunto, jossa Pendo sanoi että häntä ohjeistettiin menemään pikimmiten pukukoppiin ja Jalo sanoi ettei tiedä tälläisestä ohjeistuksesta.
Moni on unohtanut että on hyvinkin mahdollista että Pendoa on oikeasti ohjeistettu, eikä Jalo ollut siitä haastattelussa tietoinen. Ohjeistuksia voi antaa joku muukin kuin seurajohto. Joskin olettaisin että seurajohdon olisi hyvä olla tällaisista tietoinen, erityisesti jos ulkopuolisen ohjeistusta noudatetaan. Itse veikkaisin että kyseessä on ollut joku valmennustiimistä, seuran ulkopuoliset jääkiekkovaikuttajat, poliisi tai koko tarina on Pendon sepitystä.

Kättelykohussa on edelleen tuntemattomana tekijänä tuo ohjeistaja. Kukaanhan ei ole kysynyt Pendolta, kuka ohjeisti. Mun mielestä aika yllättävää ettei ketään ole kiinnostanut selvittely. Ainoastaan mustamaalaus. Vihaajat ovat luoneet narratiivin ettei ohjeistajaa ole ollut, vaikka yksinkertainen tutkimustyö on tekemättä.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kättelykohussa on edelleen tuntemattomana tekijänä tuo ohjeistaja. Kukaanhan ei ole kysynyt Pendolta, kuka ohjeisti. Mun mielestä aika yllättävää ettei ketään ole kiinnostanut selvittely. Ainoastaan mustamaalaus. Vihaajat ovat luoneet narratiivin ettei ohjeistajaa ole ollut, vaikka yksinkertainen tutkimustyö on tekemättä.

Kyllähän tätä ”vahvan suosituksen” antajaa selviteltiin poliisia, areenan turvallisuuspäällikköä ja Jaloa myöten.

Sarjavalehtelu johti aina vain uuteen valheeseen. Tämähän ei ollut ainoa kerta, kun höpöjuttuja kuultiin.

Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Kyllähän tätä ”vahvan suosituksen” antajaa selviteltiin poliisia, areenan turvallisuuspäällikköä ja Jaloa myöten.

Sarjavalehtelu johti aina vain uuteen valheeseen. Tämähän ei ollut ainoa kerta, kun höpöjuttuja kuultiin.

Olihan toi lasten vaaratilanne aikamoista sepitystä kun siihen joskus tutustuin tarkemmin. Sekä ettei tiennyt kättelykäytännöstä. Usein me koetaan että kun ihminen jää kiinni valehtelusta niin sen jälkeen kaikki arveluttava suusta tullut on valetta. Ei se niin ole. Mutta ansaitusti silti menettänyt ihmisten luottamuksen.

Jos poliisilta olis tullut ohjeistus poistua ilman kättelyä, niin todennäköisemmin sen olisi tehnyt SUPO, ja supoltahan ei kysynyt kukaan yhtään mitään. Useimmiten paikalliset poliisit ei ole tietoisia SUPON ohjeistuksista jollei SUPO erikseen ota yhteyttä paikalliseen poliisiin asian tiimoilta. Monesti ollut tapauksia joissa ihmiset olettaa että tieto siirtyy heidän kesken koska molemmat edustaa poliisia, mutta ei ole niin. Asian tiedustelu paikallispoliisilta on todella epäinformatiivinen johtopäätösten vetelyyn. Se onkin sitten toinen asia oliko turvallisuusuhasta niin suuria viitteitä että SUPO olisi puuttunut tilanteeseen edes kevyellä poistumisohjeistuksella. Enemmän epäilen että valmennustiimistä joku on todennut Pendolle että mitä jos kadottais maan alle.

Erikoista on silti ettei Jalo tiennyt asiasta, eikä asiasta ollut Jalolle raportoitu. Tosin siinä vittuunnuksen tiimellyksessä veikkaan että porukka on vetänyt vain pakolliset "kiitokset kaudesta"- jargonit, vetänyt happea jokusen päivän, ennenkun on puhuttu mitä helvettiä oikeen tapahtu kun kausi päättyi noin. Voisin kuvitella että tarkempia keskusteluja on käyty, jos on käyty, vasta sen jälkeen kun Jalolta on kysytty asiasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös