Kimanttia on pysynyt itselläni kuunneltavien podcastien listassa, koska omissa kirjoissani suomalaisissa NHL-yrittäjissä ei ole vieläkään laadullisesti tunkua niin paljon että olisi varsinaisesti vara mistä valita omalla kulutustahdilla, joka on tarkalleen 1 podcast / pvä. Huonompia ohjelmia on matkan varrella toki tippunut pois, Kimanttia on säilynyt, lukuunottamatta kauden 20-21 jälkipuoliskoa jollon en tainnut kuunnella yhtäkään jaksoa.
Alussa Kimanttia oli parhaita suomenkielisiä. Timosen ääni ja jutut olivat tuoreita, viihdearvo asia-arvoa suurempi, mutta silti toimiva ja tasapainoinen paketti. Korona-ajan vierasjaksot jäivät historiaan klassikkoina, ainakin osa niistä.
Tällä sesongilla Kimattia on leimannut se että Kimmo tuntuu isossa kuvassa skarpanneen, on selvästi pyrkinyt olemaan paremmin kartalla liigasta kokonaisuutena ja yrittää löytää oikeasti näkökulmaa ja sanottavaa muutenkin kuin Phillystä, tämä on varsin toivottavaakin jos mies aikoo (?) lajin asiantuntijaksi studioihin jatkossakin.
Toinen leimaava tekijä on Mäkinen, joka tuntuu karkaavan alati kauemmas reaalimaailmasta. Vertailen usein mielessäni miestä Ville Touruun, joka on oletettavasti oikeasti tekemisissä maamme urheilusankareiden kanssa Pohjois-Amerikassa. Paljon. Touru pystyy kutsumaan pelaajia oikeilla nimillä ilman että se kuulostaa KOSKAAN namedroppailulta. Mäkiselle kaikki ovat tuttavallisesti Sukunimen Lempinimiä. Pieni asia mutta useamman kymmenen tunnin jälkeen alkaa jo vähän kyrpimään.
Ja sitten. Tuo saatanan jaksojen ediointikammo. Ilmeisesti Mäkisellä on käsitys että editointi tarkoittaa sitä että studiossa pausetellaan äänitystä ja otetaan uusiksi jonkun perkeleen käsikirjoituksen mukaan. Ei. Se tarkoittaa sitä että nauhoitetusta jaksosta karsitaan kuulijan kannalta ylimääräinen ja häiritsevä paska kuten Timosen pätkäisseet puhelut ja kaikki helvetin "Odotas kun mä katon tosta, missäs se nyt olikaan" -tyyppiset Elite Prospectsin selaamiset pois. Onnistuu esim. Audacity-ilmaisohjelmalla kirjaimellisesti minuuteissa. Ei tule mieleen yhtään podcastia, edes amatööritekelettä, missä olisi yhtäpaljon vastaavaa tauhkaa.
Jos Mäkinen niin selkeästi noita Pohjois-Amerikan toimittajia ihannoi, niin voisi ottaa esim. 32 Thoughtsista mallia miten tehdään podcastista lopputuote, jota kuulijan ei tee mieli kelata seuloakseen paskan seasta sen varsinaisen pihvin.
Ristolais-jakso oli pohjanoteeraus, jossa Kimmon ikäskandaali oli pienin ongelma. En katsonut kellosta, mutta Mäkinen sai ihan varmasti enemmän tarina-aikaa (enimmäkseen aiemmin jo kuulluilla) jutuillaan kuin vieras. Ihme konsepti vierasjaksolle. Väliin Kimmon peruskysymykset tyyliin "Millaista oli asua Buffalossa?" Kovin vähän saatiin vieraasta irti.
Harmi vaan että ei tätä nyt jatkossa taas voi skipatakaan. Viimeaikojen väsyneen keskinkertaisuuden vallitessa näin voisi tehdäkin, mutta tämänviikkoisen sekoilun jatkuessa joutuu kuuntelua jatkmaan tietääkseen mistä porukkaa nyt porisee. First world problems, sotakin on vielä aroilla saakka, mutta silti.