Mainos

Anonymous – JYPin koodinpurkuryhmä

  • 75 038
  • 544

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jämäketjujen (lue: alakenttien) merkityksen joukkueelle huomasi edellisen kerran menneellä kaudella, kun kunnollisia sellaisia ei ollut. Kun eivät pystyneet tuottamaan hyökkäyssuuntaan käytännössä mitään koko kauden aikana ja päästivät omiin tasaisesti niin ei siitä sopasta voittavaa saa, ei sitten millään. Paitsi niinä iltoina, kun kärkikentät takoivat sen 4-5 maalia.

JYPissä totuttiin aikanaan jäätävän koviin "jämäkenttiin", kun niissä pelasi Riskaa, J. Virtasta, Lahtea ja Sipiläistä ja niistä tuli sitten lopulta vähän itsestään selvyyksiä. Kun lähtivät ja tilalle tuli lähinnä kentällä selviytyjiä, tuloksen voi hiljalleen lukea vaikka sarjataulukosta.

Se on totta, että näiden alakenttien nimet eivät tietysti ole yleensä mitenkään mediaseksikkäitä ja joukkueen kannattajatkin arvostavat enemmän vasta sitten, kun nähdään kentällä näiden panos ja merkitys. Mutta ehdottoman samaa mieltä veli @KOLT kanssa, että termi jämäkenttä vituttaa. Itse terminä todella vähättelevä niissä pelaavia kohtaan. Eikä muuten olisi tullut mieleenkään puhua jämäkenttänä mm. Karhukoplan ollessa kentällä.

E: Miten tämä viesti liittyi koodin purkuun? Hyvä kysymys.

Jos vaikka saataisiin herra nimeltä Jämä alakenttiin niin saisi ketjun nimelle katetta? Mielellään vielä sentteri, jämä sentteri.

Jämäläinenkin kelpaisi. Jämäläinen muuten lausutaan Barcelonassa Hämäläinen.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Se voisikin olla ratkaisu, jos Kök Jämäläinen ei suostu purkamaan työsopimusta: paita päälle ja kaukaloon blokkaamaan kuteja pakkina Mestikseen. Kuin Esa Tikkanen mentyään valmentajaksi Koreaan, aitiossa olikin jo kaveri takki päällä joka sanoi Esalle, että vedä kamat päälle ja hyppää jäälle. Pelasi Aasian liigaa vielä puumailalla, yksi jäi mukaan Japanista minulle.

Tweetistä ei kyllä paljon muuta selviä kuin, että pelaajasta on kyse. Hitaasta sellaisesta, kun ei ehtinyt edes kuvaan. Ei taida olla maalivahti kuitenkaan, sen kamat ei tuohon mahdu.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Tieksola julkaistaan, tiedä sitten tuleeko muuta, ei varmaan juuri nyt?
 

gozela

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tieksolahan sieltä sitten julkaistiin. Juuri lävähti seuralta sähköpostia. Sopimus kattaa ensi kauden. En valita ja kaverissa on varmasti potentiaalia kehittyä edelleen JYPissä
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Kuin Esa Tikkanen mentyään valmentajaksi Koreaan, aitiossa olikin jo kaveri takki päällä joka sanoi Esalle, että vedä kamat päälle ja hyppää jäälle.
Ihan hyvää legendaa, mutta mahdollisesta pelaamisesta oli sovittu jo etukäteen, ja mm. Kale Kummola kertoi siitä mediassa jo tuolloin.

”Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaa Tikkanen saattaa jopa hypätä kaukaloon pelaajavalmentajaksi, jos joukkueen esitykset sitä vaativat.”
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muutamaan vuoteen ei meillä ole ollut näissä ketjuissa semmoista osaamista, mikä pystyisi tukemaan tulosketjujen toimintaa.
Tästä olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä ja nyt kun selvensit ajatustasi, niin ymmärrän vähän paremmin mitä ajat takaa. Ikävä on noita Sipiläisiä, Riskoja ja kumppaneita. Odotin mm. Vidgreniltä ja etenkin Petmanilta paljon enemmän. Nyt se tasapaino kärjen takana on puuttunut, kuten on nähty.

Kuitenkin tuossa @Jarzki laittoikin hyvin sen minkä takia itse tuohon termiin tartuin. Jokaisen pelaajan rooli jengissä on tärkeä ja jonkun osan puhuminen "jämänä" kuulostaa omaankin korvaan kovin alentavalta. Tulee helposti itselle käsitys, että olisi käytännössä ihan sama kuka siinä paikalla pelaisi, jos puhutaan "jämäkentistä". Tyylillä "pakko oli joku pistää".
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Oliks tää nyt tarkoituksellinen juttu vai mokasko joku… (siis tuo sähköposti)
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Ihan hyvää legendaa, mutta mahdollisesta pelaamisesta oli sovittu jo etukäteen, ja mm. Kale Kummola kertoi siitä mediassa jo tuolloin. ”Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaa Tikkanen saattaa jopa hypätä kaukaloon pelaajavalmentajaksi, jos joukkueen esitykset sitä vaativat.”
No tuosta en ollut kuullutkaan, kiitos täydennyksestä. Hänen kuvailunsa mukaan ainakin ajankohta yllätti täydellisesti, sillä joutui heti kentälle melkoisen kesämahan kanssa heti saavuttuaan. Eli enemmän pelaajaksi kuin valmentajaksi.

Mutta sarkastinen pointti oli vähän siihen suuntaan, että vaikka Kök ei kaukalossa tekisi muuta kuin seisoisi alivoimalla maalin edessä kiekkojen tiellä ja ylivoimalla maskissa murjottavana, niin olisi Jypille parempi kuin missään roolissa kaukalon ulkopuolella.

Seuraavaa teaser-pähkinää odotellessa.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Seuraavaksi on odotettavissa varmaan se Liikosen sopimus... jos veikkauksia heitetään kehiin, niin olisiko maanantai tai tiistai milloin julkaistaan?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Sanon, että seuraavat pari viikkoa mennään niin, että Liikonen nasahtaa alkuviikkoon, sit Mäkinen, sit Rautanen, sit Nättinen. Kaks ainakin ensi viikkoon
Mites se nyt menee sen 3 viikon tauon suhteen? Jukurien pelit päättyi 30.3. Siitä tasan 3 viikkoa eteenpäin olisi 20.4., eli ensi viikon lauantai. Joko Mäkisen soppari olisi silloin mahdollinen julkaista, vai meneekö käytännössä seuraavalle viikolle? Ilveksen pelit loppui päivää aikaisemmin...tuliskohan Rautasen julkistus siis vielä ennen Mäkistä? Nättisen kohdalla ei ilmeisesti samalla tavalla sitoisi nuo aikarajoitukset?

Mihin kohtaan julkaistaan valmentaja(t)? Tai Vitols, Bailey ja Schnarr? Tuleeko vielä joku ässä hihasta? Ja jos Louhivaara, Vuontisvaara ja muita junnuja laitetaan sopimuksiin edarin kanssa, niin ne varmaan julkaistaan joskus kesällä vasta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mites se nyt menee sen 3 viikon tauon suhteen? Jukurien pelit päättyi 30.3. Siitä tasan 3 viikkoa eteenpäin olisi 20.4., eli ensi viikon lauantai. Joko Mäkisen soppari olisi silloin mahdollinen julkaista, vai meneekö käytännössä seuraavalle viikolle? Ilveksen pelit loppui päivää aikaisemmin...tuliskohan Rautasen julkistus siis vielä ennen Mäkistä? Nättisen kohdalla ei ilmeisesti samalla tavalla sitoisi nuo aikarajoitukset?

Mihin kohtaan julkaistaan valmentaja(t)? Tai Vitols, Bailey ja Schnarr? Tuleeko vielä joku ässä hihasta? Ja jos Louhivaara, Vuontisvaara ja muita junnuja laitetaan sopimuksiin edarin kanssa, niin ne varmaan julkaistaan joskus kesällä vasta.

Se on nykyään 4 viikkoa se treenilepo + se viikko loppuun kun pelit loppuu.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuka tämä monessa huhussa kirjoitettu Bailey on ja mistä moinen huhu on peräisin?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Se on nykyään 4 viikkoa se treenilepo + se viikko loppuun kun pelit loppuu.
Eli sitten odotellaan vasta vappuviikolla seuraavia sopimuksia julki?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Tietenkin sopimuksen voi julkaista milloin tahansa mutta aika tiukasti tuo näyttänyt seuraavaan tuota rytmiä että edellisellä viikolla julkaisu ennen treeneihin liittymistä.
Joo, näin se tuntuu menevän.

Se ruotsalaispakki, joka ei lopulta pelannut peliäkään, taidettiin julkaista niin, että tuli kotona nauhoitettu kännykkävideo. Junnut ja Mestis-pelurit on tainnut pääasiallisesti tulla pelkkänä tiedotteena (poislukien esim. Leinosen jatko viimekesänä, joka tuli videon kera). Muuten on sitten tullut pääasiallisesti paikan päällä Jyväskylässä kuvatut videot, eli kun ollaan liittymässä/liitytty treenivahvuuteen.

Eli itse uskallan odottaa tälle ja ensi viikolle lähinnä sopimuksia tyyliin Vitols, Tumanovsin jatko, Vuontisvaara ja Louhivaara + Koskeloiden sopimusten purku. Toki ne valmentaja- ja UTJ-sopparit kelpaisivat kyllä vaikka heti, jos vaan on tarpeeksi kova nimi paperissa.
 

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Toki ne valmentaja- ja UTJ-sopparit kelpaisivat kyllä vaikka heti, jos vaan on tarpeeksi kova nimi paperissa.
Uusi päävalmentaja ja UTJ alkaa vaikuttamaan urbaanilegendalta. Ei siellä taida kellään olla sopimusta valmiina, tai jos Johanssonilla on niin joudutaan varmaan odottamaan julkistusta toukokuun puoleenväliin. Pelaajaliikennettä lukuunottamatta ollut hyvin hiljaista, vaikka kuukausi mennyt kauden päättymisestä ja Seppäsen kirjeestä.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uusi päävalmentaja ja UTJ alkaa vaikuttamaan urbaanilegendalta. Ei siellä taida kellään olla sopimusta valmiina, tai jos Johanssonilla on niin joudutaan varmaan odottamaan julkistusta toukokuun puoleenväliin. Pelaajaliikennettä lukuunottamatta ollut hyvin hiljaista, vaikka kuukausi mennyt kauden päättymisestä ja Seppäsen kirjeestä.
Kenen päässä mikäkin nyt vaikuttaa ja miltä. Nyt jopa yksi joukkue on kertonut virallisesti, että on uusi valmennus, vaikka se olisi ollutkin jo tiedossa pitkään epävirallisesti.

Tällöiset asiat tapahtuu, kun on niiden aika.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Mulle tuli mieleen vaan se Liikonen. Eiks joku pari päivää sit julkastu et lähtee KooKoosta ja sen kauden päättymisestä on jo reilu kuukausi.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oma veikkaus menee kanssa Liikosen suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös