Mainos

Anonymous – JYPin koodinpurkuryhmä

  • 75 005
  • 544

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Huvittava on sinun ajatusmaailmasi kyllä, mutta jokaisella on oikeus ajatella kuten haluaa. Itselle nuo nimet ei ole mitään Mestistason ukkoja. Nättisen aliarvioiminen alkaa jo vituttaa, jos siis on tulossa lopulta.

Jo. Nättistä en ainakaan itse ole aliarvioinut. Juuri sellainen liideri, jota joukkue kaipaa. Mielellään olisin hänet nähnyt tuossa päivän julkkkarissa.
 

Sportsguy

Jäsen
Olikohan Ojantakanen tehnyt sopparin ennen kun täällä alkoi sekoilu vai vasta sen jälkeen? Jos jälkeen, niin luulen että on jouduttu maksamaan vähän ekstraa, että tänne on saatu. Eikös tätä jantteria huhuiltu pitkään Ässiin. Jännä, jos on valinnut näistä kahdesta juuri JYPin, sillä onhan Ässät uskottavampi seura kun tämä meidän pulju tällä hetkellä.
Lehtijutussa kauden loppumetreillä kertoi, ettei sopparia ole minnekään. Voihan nuo joskus olla tottakin. Tosin kriisiseurassa pelannut useamman kauden niin nyt siihen toiseen kertoisi, että nimet alla jo aiemmin. Hyvä pelaajahan VO on, mutta onko maalimäärillä saanut liian kovan palkan? Ihan kärkiketjujen rahaa hänestä ei toivottavasti ole maksettu, vaikka eittämättä siellä JYPissä pelaa.
 

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Pelaajatkin tekee jo väärin tehdessään sopimuksia ja ainakin 50k jouduttu maksamaan ylimääräistä, puhumattakaan kaikesta muusta salaisesta touhusta, jota ollaan pylly pystyssä tehty edes yhden pelaajan saamiseksi. Masennuslääkkeet ja terapia kuuluu varmaan palkkaan myös, kun joutuu 2 vuotta pelata tässä turmiollisessa seurassa.

Kohta voisi laittaa porttikieltoa hallille tietylle porukalle äärimmäisestä tyhmyydestä.

Hienoa on myös ensimmäisen kevään sopimusuutisen jälkeen kääntyä hyvin hitaasti kohti kuvitteellista kameraa ja todeta, että on muuten ihan Mestis-joukkue....

Vaihdat autosta renkaita ja toteat kesken kaiken, että ei ole kuin 3 rengasta kiinni...
Ai sä lähdit tälle linjalle ihan asiallisen pohdiskelun jälkeen? Ja millähän pelimerkeillä sinäkin alat täällä kertomaan kuka saa mennä hallille ja kuka ei. Melkosta touhua tuo sinunkin menosi.

Moneen kertaan olen täälläkin jo sanonut, että tykkään tästä hankinnasta. Onhan se nyt ihan selvää, jos Ojantakanen saa mallia 150-200k, on odotukset pikkasen eri luokkaa, kun joku "20 maalin jantteri SaiPasta.".
 

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Mmm... ja mihin väliin se valmentaja ilmoitettaisiin?


Itseasiassa näistä kahdesta joukkueesta Ässät on irtisanonut valmentajansa viimeksi. On sielläkin puhuria ollut ja ensi kaudesta ei taas tiedä, Joensuukin lopetti. Jypissä on kuitenkin ollut mahdollisuus sijoituksesta riippumatta voittaa maalipörssi useampaankin kertaan ja oppia paremmaksi pelaajaksi kuten Gardiner, Turkulainen, Lassila, jne
Toki näin, mutta JYPin sekoilu on kyllä next level Ässiin verrattuna.

Porissa kuitenkin on pelattu pudotuspelejä 2020-luvulla, toisin kuin täällä.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai sä lähdit tälle linjalle ihan asiallisen pohdiskelun jälkeen? Ja millähän pelimerkeillä sinäkin alat täällä kertomaan kuka saa mennä hallille ja kuka ei. Melkosta touhua tuo sinunkin menosi.

Moneen kertaan olen täälläkin jo sanonut, että tykkään tästä hankinnasta. Onhan se nyt ihan selvää, jos Ojantakanen saa mallia 150-200k, on odotukset pikkasen eri luokkaa, kun joku "20 maalin jantteri SaiPasta.".
Joku ottaa kaiken melko kirjaimellisesti :D
Edelleenkin saa katsoa kaikkea synkkien linssien läpi, jos se hyvältä tuntuu.

Trikkeröi vaan tuo kaiken vääntäminen paskaksi ja tuollainen "musta tuntuu että nyt ollaan jouduttu maksamaan ylihintaa" - mutuilu, jolla ei ole luultavasti yhtään pohjaa, vaan kunhan nyt tuli mieleen... Eihän sopimusta muuten voisi syntyä.
 

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Joku ottaa kaiken melko kirjaimellisesti :D
Edelleenkin saa katsoa kaikkea synkkien linssien läpi, jos se hyvältä tuntuu.

Trikkeröi vaan tuo kaiken vääntäminen paskaksi ja tuollainen "musta tuntuu että nyt ollaan jouduttu maksamaan ylihintaa" - mutuilu, jolla ei ole luultavasti yhtään pohjaa, vaan kunhan nyt tuli mieleen... Eihän sopimusta muuten voisi syntyä.
Se, että ylihintaa joutuu maksamaan on ikävä kyllä faktaa tällä hetkellä. Ei ehkä Ojantakasen tapauksessa, mutta varmasti jos pyritään saamaan kotimaisia jo kyvynsä näyttäneitä pelaajia, joudutaan sitä ylihintaa varmasti maksamaan. Täällä kun ei ole tarjolla ainakaan vielä huippu valmennusta tai yhtä hienoja puitteita verrattuna jossain muualla, niin minkäs teet. Ei siitä tarvitse vetää hernettä nenään. Jos laitetaan 200k kiinni laituriin, niin se on sitten aina jostain muualta pois.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Tämmöinenkin ulostulo valmennuksesta kummasti piristäisi. Onko Jypillä muuten ensi kauden motosta tai ilmeestä tietoa?

"Taidolla ja sydämellä" on yksi Jyväskylän brändilauseista. "Granivicus" on Jyväskylälle annettu latinankielinen nimi. Logo peilaa aikamme henkeen, että 100 vuoden kuluttua muistavat ihmiset missä olosuhteissa tämä kausi pelattiin.
 

Liitteet

  • Jyp 101 seuraavat 100.jpg
    Jyp 101 seuraavat 100.jpg
    59,7 KB · kertaa luettu: 108
  • taidolla ja sydämellä.jpg
    taidolla ja sydämellä.jpg
    41 KB · kertaa luettu: 114

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Tämmöinenkin ulostulo valmennuksesta kummasti piristäisi. Onko Jypillä muuten ensi kauden motosta tai ilmeestä tietoa?

"Taidolla ja sydämellä" on yksi Jyväskylän brändilauseista. "Granivicus" on Jyväskylälle annettu latinankielinen nimi. Logo peilaa aikamme henkeen, että 100 vuoden kuluttua muistavat ihmiset missä olosuhteissa tämä kausi pelattiin.
Sanctus cacas! Minäpä en tiennyt, että Jyväskylällä on latinankielinen nimi. Tämähän muuttaa asioita: Suomen Ateenasta Suomen Roomaksi. Siispä ensi kauden tavoitteeksi, että vallataan plebeijien jäähallit tavalla tai toisella.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Se, että ylihintaa joutuu maksamaan on ikävä kyllä faktaa tällä hetkellä. Ei ehkä Ojantakasen tapauksessa, mutta varmasti jos pyritään saamaan kotimaisia jo kyvynsä näyttäneitä pelaajia, joudutaan sitä ylihintaa varmasti maksamaan. Täällä kun ei ole tarjolla ainakaan vielä huippu valmennusta tai yhtä hienoja puitteita verrattuna jossain muualla, niin minkäs teet. Ei siitä tarvitse vetää hernettä nenään. Jos laitetaan 200k kiinni laituriin, niin se on sitten aina jostain muualta pois.

En vedä hernettä nenään, saati muihinkaan venttiileihini, mutta pidän kyllä tätä "tietoa" osasto htt tuotoksena. Tietenkään on paha mennä sanomaan mikä on "ylihintaa", koska tosiaan paketissa on muitakin vaikuttavia tekijöitä kuin raha.

JYPillä on tosiaan omat syvät sotkunsa, joilla on varmasti joihinkin pelaajiin ja agentteihin vieroittava vaikutus, mutta sitten vastapainoksi pelaajien oman uran kannalta tullutta kehitystä nimenomaan täällä ja se taas vaikuttaa näihin tahoihin päinvastaisesti.

Varsinkin pelaajilla uraansa ajatellen mielessä on ne stepit sinne kirkkaisiin ja jos ei natsaa niin Euroopan isoimman tilin sarjoihin, eikä tätä tule paheksua tai vaatia jotakin logolle uskollisuutta. Jos meinaa tavoitteisiinsa päästä, on jokaiselle logolle laitettava kaikkensa, missä seurassa onkaan.

Luulenpa myös, että pelaajilla on jo tietoa valmennuksesta, vaikka täällä ahdistuneena siunaillaankin. Sekin kannattaa huomata, että jos valmennus pestejä on rajallisesti, niin ei niitä pelipaikkojakaan loputtomiin ole. Siksi en oikein usko mihinkään ylihinnalla osteluun, kun sillä ei rikkaampiin ja paremmin fasiliteetein ratsastaviin mitään etua yltäisi ottamaan.

Menestys liigassa on kahden ison tekijän summa: kilpailukyinen pelitapa ja kokonaistaso, nämä kaksi on JYPinkin ihan mahdollista saavuttaa vaikka yhtään ns. suurta nimeä ei rosteriin eksyisi (veikkaan että silti eksyy) riittävästä kokonaistasosta kasvaa ja löytyy aina ne riittävät vastuun kantajat isojen nimien puutteesta huolimatta tai juuri siksi.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kunnon antikliimaksi taas luvassa…
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kättä pystyyn, jos tämä kommentti ja sen lähettäjä yllätti.

Tosiaan pessimisti ei pety ja tässä viime vuosien aikana tuo on vaan jostain syystä kasvanut.

Nämä kolmosketjun kaverit voitaisiin vain samantien ilmottaa eikä olevinaan pitää jännityksessä seuraavaan päivään.
 

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Tieksolahan se on.
 

takatolpalla

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyl se on Mikko Salmio ja comeback kun tänää ilmottanu lähtevänsä Tsekeistä
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mäkinen ainakin. Liikola ja Tieksola sit jos tarkottaa kolmea pelaajaa.
Mäkinen ei välttämättä vielä. Kauden päättymisestä ei niin kauaa ja yleensä entiset seurat kiittää ja kertoo ettei jatka joukkueessa ja omiin silmiin ei ole osunut, että olisi ilmoittaneet jotain. Mutta siis jos tuossa kolme on, niin Tieksola ja Liikonen ainakin luultavasti. Sit se voi olla toki Mäkinen tai Rautanen, mutta Rautasella sama juttu, ettei niin kauaa kauden päättymisestä. Mutta eipä näistä tiedä toki ja huomenna viisaampia. Jos tuossa on vain yksi pelaaja, niin veikkaan Tieksolaa.
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tosiaan pessimisti ei pety ja tässä viime vuosien aikana tuo on vaan jostain syystä kasvanut.

Nämä kolmosketjun kaverit voitaisiin vain samantien ilmottaa eikä olevinaan pitää jännityksessä seuraavaan päivään.
Kylläpä ne nyt vaan nykypäivänä ilmoitellaan eri tavalla kuin 90-luvulla, koska some tavoittaa. Emme ole ainoita tässä. Somea kiinni sitten, jos ei kiinnosta.
 

MiksaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos ei ole kyse kolmesta niin heitetään nyt veikkauksena ulkkarisentteri. Ei ole blurrivideota, kuvaa takaapäin yms. pelaajasta, joka olisi paikalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös