Kivaahan tuota oli katsoa. Eilen aamusta, kun virittelin pitkästä aikaa jälkilähetystä pyörimään ja jäin seuraamaan, kun Ducksien pelaajat kuulutettiin yksi kerrallaan kentälle, aloin siinä pohtimaan, että Lehkosen ja kumppanien NHL-ennakossa mainittiin, että Ankkojen rosterissa on kauden alussa 15 omaa varausta. Vaikka odotuksia ei runkosarjan osalta ole minullakaan, niin tuli kuitenkin siinä pohdittua, että mitäs jos? Joukkue on ollut yhdessä tällä koostumuksella jo vuosia, valmentaja Eakins ja nuoret pelaajat ovat rakentaneet yhdessä tätä projektia kaikessa rauhassa, tukenaan Getzlafin ja Henriquen kaltaisia veteraaneja. Yhdessä on selvitty pandemiasta ja organisaatiotasolla vaihtuvuus on ollut pientä. Olisiko Anaheimilla kenties joukkue, joka on nivoutunut yhteen jo vuosia ja vaikka kärkiosaaminen on ohutta, niin Ducks pystyisikin nimenomaan joukkueena haastamaan tosissaan heikon tyynenmerendivisioonan playoff-paikoista?
Tukeeko pelaajisto realistisesti tällaista mahdollisuutta? Hyökkäyksen osalta tahdon uskoa, että jos omassa päässä viisikko pysyy tiiviinä ja maalivahtiosasto pelaa tasollaan, olisi Zegrasista, Comtoisista, Getzlafista ja Henriquesta tekemään tarvittavat maalit otteluiden voittamiseen. Vaan löytyykö taustatukea? Ruotsalaiset virkamiehet Rakell ja Silfverberg jatkavat ensimmäisen pelin perusteella antijääkiekkoilua, johon ei kuulu mm. taistelu- tai kamppailupelaaminen ollenkaan ja se vituttaa vuosi vuodelta enemmän. Molemmat ovat entisiä suosikkipelaajiani, joten harmittaa, että heidän pelillinen antinsa tarkoittaa lähinnä paikalle saapumista. Mahtaako olla asiaa enää edes Pekingiin? Rouheasta osastosta Groulx vaikutti hyvältä. Jones, Grant ja Deslauriers tiedetään mitä saadaan ja Lundeström aloitti lupaavasti. McTavish sai unelma alun, mutta luulisin, että hän lähtee yhdeksän pelin jälkeen junnuihin. En pane kuitenkaan pahakseni jos ei lähde, sen verran hän minut vakuutti fyysisillä valmiuksillaan, että en ole enää varma, mitä hyötyä hänelle on junnukiekosta. Terryä en maininnut, koska en ymmärrä, miksi kaveri saa kurvailla vuodesta toiseen selkä suorana, kärkikyniä heitellen, antamatta joukkuepeliin mitään todellista hyötyä. Jetsin ainoan maalin voi käydä katsomassa, jos haluaa nähdä, mitä Terryllä on antaa itsestään viisikkopeliin, kyse ei kuitenkaan ole enää ihan rookiesta.
Viestin pituus alkaa karata käsistä, joten käyn alakertaa läpi lyhyemmin. Ankoilla on ihan NHL-tason pakisto, siinäpä se. Fowler, Lindholm ja Manson ovat änäripakkeja, mutta jokainen olisi menestyvässä joukkueessa kolmosparissa, ehkä kakkosparissa. Shattenkirk osannee sitoa omat luistimensa ja oli ensimmäisessä pelissä yllättävän hyvä. Pelkään kuitenkin, että hän löytää takaisin viimekauden tasolleen. Drysdale sitten kirkkainpana tähtenä ja voi pojat, kun sitä hyökkäyssinisen päällä tanssahtelua kelpaa katsella. Hyökkäysavut ovat kiistattomat, miten löytää itsensä lopulta omasta päästä, sitä seuraan suurella mielenkiinnolla. Puolustuksen prospektosasto huolestuttaa noin muuten, koska aika tuntuu ajaneen Mahuran ja Larssonin ohi ja tuntuu, että sieltä ei ole ketään muuta tulossa.
Ankoilla on kolme loistavaa maalivahtia. Fanilasieni takaa en pysty antamaan Gibsonista kovin objektiivista kommenttia, mutta eipä tarvitsekaan ensimmäisen pelin perusteella. Aivan jäätävää torjumista ja henkilökohtaisesti lämmittää nuo pari jäähyäkin, varsinkin niskalenkki Duboisista. Valmennus ja joukkue ei tietenkään näitä jäähyjä arvosta, mutta minä sytyn Gibsonin aggressiivisuuteen, olen aina syttynyt. Stolartz on oikein hyvä kakkosveska ja taustalla kärkkyy Dostal, jonka uskoisin olevan jossain toisessa joukkuessa jo pelaavassa kaksikossa.
Noniin. Todennäköisesti hävitään seuraavat 40 peliä ja varataan taas kärjessä ja sehän on uudelleenrakennusvaiheen joukkueelle määrätietoista tekemistä. Sanon kuitenkin, että heikossa divisioonassa muhii nyt yllätys ja Ankat taistelee pitkään viimeisestä pudotuspelipaikasta. Ei yksilöittensä johdolla, vaan tiiviillä ja taistelevalla joukkuepelillä. Lets go Ducks!