Mainos

Anaheim Ducks 2013–2014

  • 444 608
  • 860

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Holland -870 000 Staubitz -637 000
Blacker + 660 000 Cap hittiin. Eli Ducks teki kaupassa vajaan miljoonan tilaa cap hittinsä alle.

Ja millähän tavalla noiden farmissa olevien pelaajien palkat vaikuttaa yhtään mihinkään?
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Kuten jo treidiketjuun kirjoitin mielestäni huono kauppa meiltä. Holland on AHL:ssä ppg-tason sentteri ja tolla kolmoskierroksella ei todennäköisesti saa hänen tasoistaan kaveria. Holland on kuitenkin vielä suhteellisen nuori.

No vastine olisi toki voinut olla parempikin mutta aika näyttää kenet tuolla 3./2. rundilla saadaan. Luultavasti Hollandia on kaupiteltu jo pidemmän aikaa eikä ketään enempää maksavaa ole ollut. Ensi vuonnahan hän olisi ollut ilmaiseksi poimittavissa waiverseista? No minulla ei tule ikävä häntä.

Lähinnä treidi varmasti kertoo, että Hollandiin ei ollut enää mitään luottoa organisaatiolla ja otettiin se vastine mikä oli otettavissa. Se tekeekö ppg vai 0,5 p/g farmissa on aika se ja sama jos tulevaisuutta organisaatiossa ei ole.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Anaheim lisäsi syvyyttä hyvin luisteleviin nuoriin puolustajiin Jesse Blackerin muodossa. Blacker on pelannut tällä kaudella vain viisi peliä Marliesissa, liekö ollut loukkaantunut vai mikä syynä? Oli junnuvuosina hyvä hyökkäävä puolustaja, mutta ammattilaisena kehitys on tyssännyt, tai kääntynyt enemmän kokonaisvaltaisemmaksi suorittamiseksi.

Ei ole vain taso riittänyt, Marliesissa on sen verran laaja materiaali puolustuksessa. En mä ymmärrä mitä sillä Ducksissa meinataan tehdä, kun prospecteja on muutenkin puolustukseen vaikka kuinka paljon. Semmoinen kahden suunnan pakkihan Blacker on, mutta tuskin ikinä tulee NHL:ssä vakituisesti pelaamaan.
 
Hieman negaa tuosta pingviinipelistä:

Sbisa-Beuchemin pakkipari oli kyllä järkyttävän huono. Kaverit sijoittuvat jatkuvasti päin persettä ja ovat pulassa omassa päässä. Aina kun Pittsburghilla oli vaarallisimmat paikat, kentällä oli kyseinen parivaljakko ja +/- sarakkeeseenkin molemmille -2. Tuntuu, että Sbisa tekee Beaucheministakin huonomman. Sbisa oli mielestäni viime kaudellakin joukkueen huonoin pakki, eivätkä esitykset nyt ole ainakaan parantuneet. Toivottavasti älyävät tämän Sveitsin ihmeen treidata tai lähettää takaisin farmiin. Hänen tuomansa fyysisyyskin kun on lähinnä poikittaista selkään ja roikkumista. Vatanen tai joku uusi pakki tilalle, ei tuota jaksa enää katsella.

Fasth oli tänään maalilla hieman hermostuneen oloinen ja kiekko tuntui polttelevan näpeissä, mistä seurasi järkyttävä määrä turhia ripareita. Crosbyn maalikin meni melko helponnäköisesti, vaikka maskia olikin. Liekkö sitten johtui vain loukkaantumisen jälkeisestä totuttelusta vai mistä? Joka tapauksessa parempaa on lupa odottaa, ja jos seuraavat näyttöpaikat eivät mene paremmin, niin Andersen takaisin. Selännekin saisi pikkuhiljaa alkaa saamaan jotain aikaan pelipaikkansa eteen, ettei pelaisi kakkosketjussa pelkästään seuralegendastatuksen vuoksi...

Itse pelihän oli kuitenkin kohtalaisen tasainen. Ensimmäinen erä Ducksille, toinen Penguinsille ja kolmas aika tasan vaikka maalit menivätkin 3-1. Paikkojahan tuolla siunaantui Pennerille yv:llä (jostain käsittämättömästä syystä käänsi vielä rystylle kun olisi voinut nostaa patjan yli), Coglianolle, Sbisalle (läpiajo) jne. Liikaa oltiin kuitenkin tässä pelissä Getzlafin ja Perryn oivallusten varassa, joten toivottavasti muutkin alkavat taas näyttäytymään seuraavissa peleissä. Vastus tietenkin oli myös liigan kärkipäätä, joten ei tuohon esitykseen nyt täysin pettynyt voi olla. Eiköhän nuo pelit muutenkin taas parane kun kotona saadaan uusi voittoputki aloitettua.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Pelaajilta ei kyllä löydy Fasthiin samanlaista luottoa kuin Anderseniin. Ei Fasth ole huonosti pelannut, mutta epävarmalta hän vaikuttaa.

Sbisalle antaisin vielä pari viikkoa aikaa, mutta otteiden pitää ehdottomasti parantua ja pian.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Fasth oli tänään maalilla hieman hermostuneen oloinen ja kiekko tuntui polttelevan näpeissä, mistä seurasi järkyttävä määrä turhia ripareita. Crosbyn maalikin meni melko helponnäköisesti, vaikka maskia olikin. Liekkö sitten johtui vain loukkaantumisen jälkeisestä totuttelusta vai mistä? Joka tapauksessa parempaa on lupa odottaa, ja jos seuraavat näyttöpaikat eivät mene paremmin, niin Andersen takaisin. Selännekin saisi pikkuhiljaa alkaa saamaan jotain aikaan pelipaikkansa eteen, ettei pelaisi kakkosketjussa pelkästään seuralegendastatuksen vuoksi...

Kirjoittelinkin aika paljon samoja huomioita tuonne meidän ketjuun mitä sinun koko viestissäsi oli joten mukava huomata, että katsottiin samaa peliä.

Varsinaisesti en laittaisi yhtäkään maaleista suoraan Fasthin piikkiin, mutta hirvittävä määrä reboundeja ja muita erittäin epävarmoja torjuntoja siellä joukossa kuitenkin oli jotka on omiaan nakertamaan pakkien luottamusta kuten täällä on jo tullutkin todettua. Pakeista en osannut oikein odottaa keneltäkään mitään, mutta tämä Hampus Lindholm vaikutti kyllä erittäin kypsältä vaikka ei mitään maagista esittänytkään ja olen nyt pelin nähtyäni vähemmän pettynyt Vatasen farmikomennukseen. Selänne oli kyllä oikeastaan harmittavan huono jo. Edes aiemmin uralta tuttu one-timer ei lähtenyt piipusta vaikka pääsi yhden kerran tutulta paikalta kokeilemaankin. Getzlaf on taas olympiakaudeksi (ja muistaakseni jo viime kaudeksikin?) kunnostautunut ja on erittäin hyvä pelaaja tällä hetkellä. Joukkueen kiistaton ykköspelaaja. Kantaa todennäköisesti aina laiskan ja ylimielisen pelaajan leimaa muiden joukkueiden fanien silmissä, vaikka ehkä ansaitsisi paremmankin pelaajan maineen. Pelipäällä ollessaan yksi parhaista. Aika paljon samoja ongelmia Ducksilla kuin Penseilläkin ollut lähiaikoina: taustalta ei ole tullut tukea ja ykköskenttä on joutunut rehkimään aivan liian isolla vastuulla. Tässä pelissä Pensiltä löytyi muitakin kenttiä joista oli vaaraa, mutta Ducksilla mentiin kyllä täysin ykkösen varassa. Kuten täälläkin on todettu, numeroista huolimatta peli oli erittäin tasainen läpi ottelun ja varsinkin kolmas erä oli ihan mukavaa kiekkoa katsoakin kun tapahtumia riitti.

Fleury erotti joukkueet toisistaan sillä, että otti muutaman mahdottoman kiinni siinä missä Fasth ei siihen kyennyt.

Mielenkiintoinen hetki oli kun Crosby ja Getzlaf vaihtelivat melko pitkäänkin juttua aloitusympyrässä. En tiedä yhtään mistä siinä puhuttiin, mutta ei se kovin katkeralta jutusteltulta minun silmiini vaikuttanut. Josko siinä sitten sovittiin jo olympiakuvioita kun molemmat herrat nykyisillä otteillaan sinne taitavat pelipaidat pukea päällensä..
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Getzlaf on taas olympiakaudeksi (ja muistaakseni jo viime kaudeksikin?) kunnostautunut ja on erittäin hyvä pelaaja tällä hetkellä. Joukkueen kiistaton ykköspelaaja. Kantaa todennäköisesti aina laiskan ja ylimielisen pelaajan leimaa muiden joukkueiden fanien silmissä, vaikka ehkä ansaitsisi paremmankin pelaajan maineen. Pelipäällä ollessaan yksi parhaista.
Sen verran pakko huudella vieraisiin ketjuihin, että eikö se laiskan ja ylimielisen pelaajan leima ole jossain määrin ansaittua, jos syttyy vain joka neljäs vuosi pelaamaan tosissaan.

Tosin se kertoo kyllä Getzlafin tärkeydestä joukkueelle, että aina ollaan kärkisijoilla, kun hänet saadaan syttymään. Monen muun joukkueen fanille riittäisi vallan hyvin, jos noustaisiin taistelemaan kannusta edes olympiavuosina.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Alkukaudesta enemmän Anaheim Ducksin pelejä katselleena voin vain ihmetellä miksi ihmeessä tuo Allen&Vatanen pakkipari heitettiin romukoppaan. Jotenkin vaan oma pääkoppa ei tohdi ymmärtää, miksi toimivia pareja tai ketjuja hajotetaan. Noh siinähän tuo tappioputki tällä menolla jatkuu.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Sen verran pakko huudella vieraisiin ketjuihin, että eikö se laiskan ja ylimielisen pelaajan leima ole jossain määrin ansaittua, jos syttyy vain joka neljäs vuosi pelaamaan tosissaan.

Getzlaf oli jo viime vuonna tosi hyvä. Ainoa floppikausi oli tuo 2011-2012 kausi.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Getzlaf oli jo viime vuonna tosi hyvä. Ainoa floppikausi oli tuo 2011-2012 kausi.

En sitten tiedä, mutta mielestäni sen jälkeen kun Boudreau tuli valmentajaksi niin Getzlaf ei ole laiskoitellut niin paljoa. En sitten tiedä lähtikö tuo muutos pelaajasta itsestään vai päästikö Carlyle Getzin liian helpolla.
 

bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
voin vain ihmetellä miksi ihmeessä tuo Allen&Vatanen pakkipari heitettiin romukoppaan.

Samaa on ihmetellyt aika moni, väittäisin että Allenin parhaita pelejä ovat tänä vuonna olleet ne pelit jossa pelasi Vatasen parina.
Kuriositteetina Ducks on hävinnyt 4/5 pelista kun Vadu on ollut pois.

Ja millähän tavalla noiden farmissa olevien pelaajien palkat vaikuttaa yhtään mihinkään?

Cap hit oli väärä termi , mutta yleiseen palkanmaksu kykyyn ne vaikuttivat vajaan millin positiivisesti. Samuelin perhellähän on tiettävästi oma sisäinen palkkakatto josta pitävät kiinni.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ja millähän tavalla noiden farmissa olevien pelaajien palkat vaikuttaa yhtään mihinkään?

Miljoona lisää rahaa käytettäväksi ensi kaudella. Staubitzin ura Ducksin organisaatiossa kun oli tukossa. Sisäinen palkkakatto Ducksilla on ollut oikeastaan siitä lähtien kun Pronger treidattiin vuonna 2009. Tosin nyt Getzlafin ja Perryn sopimuksiin panostuksen ja uuden CBA:n myötä omistajilta on tullut vähän sen suuntaista lausuntoa, että ovat valmiita pistämään enemmän rahaa palamaan mestaruutta tavoitellessa.

En sitten tiedä, mutta mielestäni sen jälkeen kun Boudreau tuli valmentajaksi niin Getzlaf ei ole laiskoitellut niin paljoa. En sitten tiedä lähtikö tuo muutos pelaajasta itsestään vai päästikö Carlyle Getzin liian helpolla.

Boudreaullakin voi olla merkitystä, mutta kyllähän asia on niin että Getzlaf on lopultakin oppinut, kuinka joukkuetta johdetaan oikealla tavalla. Getzlaf oli johtava pelaaja jo 2009 playoffeissa, mutta ensimmäiset kaudet kapteenina vuodesta 2010 eteenpäin olivat hänelle vaikeita. Nyt hän on ihan eri mies kuin silloin. Esimerkiksi kesällä 2012 Getzlaf kutsui surkeasti menneen kauden jälkeen osan joukkueesta ja koko organisaation johdon omistajista GM:ään ja valmennusryhmään kotiinsa grillijuhliin, jossa ilmeisesti jonkinlaisessa puheessa vakuutti, että nyt saa taapertaminen riittää ja että hän aikoo esimerkillään johtaa joukkuetta paremmin. No, lockout tietysti hidasti asioita jonkin verran, mutta Getzlaf on ollut työsulun päättymisen jälkeen sanansa mittainen mies. Viime kausi oli hänen uransa paras ja siinä sivussa sitoutui organisaatioon 8 vuoden jatkosopimuksella. Silloin sitä ajateltiin, että Getzlaf pelaa hyvää kiekkoa vain siksi, että sopimus oli katkolla, mutta tällä kaudella hän on jatkanut täsmälleen siitä, mihin viime playoffeissa jäi.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Ei tota Hilleriä kyllä voi enää peluuttaa. Itseluottamus täysin nollissa. Kokoajan polvillaan pelko perseessä, ettei vaan mene helppoa längistä. Samalla kuitenkin liikkuvuus nollissa (koska polvillaan) ja yläkulmat auki. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna valitettavasti myös Antti Niemi kärsii usein samasta polvisyndroomasta, kun kiekko ei tartu totuttuun malliin.

Millonkohan Souray meinaa tehdä paluun? Voisi olla Ducksille hyvä herätysliike.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tuli epätodellinen olo tuosta pelistä. Se oli kuin olisi pelannut jossain NHL 14 pelissä tekoälyä vastaan. Ensin tulee bugi jonka seurauksena oma mies saa aiheetta 2+2, joista tekoäly rankaisee molemmista. Sitten on tyhjiä maaleja ja maailmanluokan pelaajat onnistuu jotenkin lätkimään niistä ohi. Lopuksi peli ratkeaa kun kiekko tunaroidaan omaan maaliin. Paremmalla onnella seuraavaan peliin.
 
Miljoona lisää rahaa käytettäväksi ensi kaudella. Staubitzin ura Ducksin organisaatiossa kun oli tukossa. Sisäinen palkkakatto Ducksilla on ollut oikeastaan siitä lähtien kun Pronger treidattiin vuonna 2009. Tosin nyt Getzlafin ja Perryn sopimuksiin panostuksen ja uuden CBA:n myötä omistajilta on tullut vähän sen suuntaista lausuntoa, että ovat valmiita pistämään enemmän rahaa palamaan mestaruutta tavoitellessa.

Mistä tuo miljoona koostuu? Ducks maksoi tästä kaudesta Staubitzille 637k ja Hollandille 67,5k eli yhteensä noin 700k dollaria. Ja Blackerille pitää maksaa saman verran kuin Hollandille, joten käytännössä Ducksin osalta palkkoja säästetään tuon Staubitzin reilun 600 kilodollarin verran. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Ilman tätä treidiäkin Ducks olisi saanut Staubitzin palkan verran dollareita käyttöönsä ensi kaudeksi, sillä sopimus päättyy tähän kauteen. Samoin kuin Hollandilla ja Blackerilla.
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Samaa on ihmetellyt aika moni, väittäisin että Allenin parhaita pelejä ovat tänä vuonna olleet ne pelit jossa pelasi Vatasen parina.
Kuriositteetina Ducks on hävinnyt 4/5 pelista kun Vadu on ollut pois.

Onkos tuo tilanne nyt siis 5/6. En jaksanut tsekata mutta oletan näin olevan. Tämä tuli itsellekin tänään mieleen, että jännä homma mutta ehdottomasti fakta. Joukkue häviää ja Allenin otteet ovat heikentyneet. No en tietenkään laske voittoja erityisemmin Vatasen ansioksi mutta toistaiseksi hauska yhteys näillä asioilla on.

Onkos Boussen tilanteesta mitään tietoa? Eiköhän Sami ihan näillä näppäimillä kutsuta ylös jos vähänkään vakavampaa on. Toivottavasti ei ole vaan Sami nostettaisiin ylös ihan pelillisistä syistä jos se tällä kaudella on enää mahdollista.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Hillerin treidiarvo vain alenee ottelu ottelulta. Ei tämä nyt kovin hyvältä näytä, kun Fasthkin on epävarma ja Hiller nyt ei saa mitään kiinni.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ajattelin kirjoittaa Devils -matsista, että jumalauta mitä perseilyä, mutta siinä vaiheessa en vielä ollut nähnyt Lovejoyn omaa maalia... Raivostuttava peli katsoa, kun kuudensadan maalin mies pistää tyhjistä ohi, samoin kapteeni yhden kerran, Devils melkein teki oman maalin, ja jatkoajalla Perreault kikkailee kiekon suoraan Brodeurin hanskaan kun myöskin tyhjä maali edessä. Perseilyä myös tuomareiden osalta oli tuo ekan erän Teemun "jäähy". Niille jotka eivät peliä nähneet: Zidlicky sohaisi mailallaan Greeneä naamaan, naama auki ja Teemulle 2+2, josta Devils teki kaksi maalia. Tuntui että koko peli oli suoraa vittuilua järjestelmällisyyteen perustuvalle jääkiekon pelaamiselle.

Huomioita:

- Teemu pelaa helvetin hyvin, koska saa maalipaikkoja jatkuvalla syötöllä. Toisaalta mailaa puristaa, kun ei saa enää edes tyhjästä sisään. Ketsuppia odotellessa.

- Ykkösketju oli erittäin hyvä edelleen, että ei tämä nyt katastrofi ollut. Myöskin Perreault oli muutaman vaisumman pelin jälkeen ihan hyvällä asenteella liikkeellä. Etemillä oli myös vauhtia, mutta maalit vaan uupuu. Beleskey oli todella pirteä ja avausmaalin lisäksi taklasi ahkerasti.

- Myönnän, että Sbisa ei huonon viime kauden jälkeen ole ollut suosikkejani, mutta pakko silti sanoa että hän satuttaa joukkuettaan lähes joka pelissä. Tässäkin pelissä hän oli lukuisia kertoja ulkona tilanteista. Vataseen jos vertaa, niin Sami tekee kyllä ihan samankaltaisia virheitä, mutta niissä on sentään ideana se, että joukkue pääsee vastahyökkäyksiin ja tekee maaleja. Sbisalla taas ainoa tarkoitus on hakea kovia taklauksia, joissa hän onnistuu ehkä joka neljännessä. Ihan kiva joo, että haluaa pelata fyysisesti (ei meillä sellaisia pelaajia liian montaa ole), mutta ei sen kustannuksella, että omiin tulee jatkuvasti maalipaikkoja. Sbisan pitää oppia yllättämään vastustajat noilla taklauksilla (mallia vaikka Beaucheminilta), nykyinen tyyli ei hämää ketään kun Sbisa alkaa 10 metrin päästä latailemaan perstaklaustaan.

Ei tota Hilleriä kyllä voi enää peluuttaa. Itseluottamus täysin nollissa. Kokoajan polvillaan pelko perseessä, ettei vaan mene helppoa längistä. Samalla kuitenkin liikkuvuus nollissa (koska polvillaan) ja yläkulmat auki. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna valitettavasti myös Antti Niemi kärsii usein samasta polvisyndroomasta, kun kiekko ei tartu totuttuun malliin.
Hillerin polvillaan olo ei liity mitenkään itseluottamukseen. Hiller on koko uransa ollut ehkä liigan eniten jäässä pelaava maalivahti. Joskus harvoin puolesta kentästä kun tulee laukaus, niin silloin Hiller saattaa ehkä torjua seisaaltaan, muuten hän menee aina jäihin. Yläkulmat ovat hänellä aina auki ja tästä aina joku huomauttaa, mutta noin se on aina pelannut. Se on Hillerin tyyli, eikä hänen aikanaan Ducksissa olleet kolme maalivahtivalmentajaa ole silti siihen puuttuneet. Siitä olen samaa mieltä, että tällä hetkellä hän on huonossa vireessä. Esim. eka maali aivan täysin Hillerin piikkiin. Fasthille peliaikaa vaan.

Mistä tuo miljoona koostuu? Ducks maksoi tästä kaudesta Staubitzille 637k ja Hollandille 67,5k eli yhteensä noin 700k dollaria. Ja Blackerille pitää maksaa saman verran kuin Hollandille, joten käytännössä Ducksin osalta palkkoja säästetään tuon Staubitzin reilun 600 kilodollarin verran. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Ilman tätä treidiäkin Ducks olisi saanut Staubitzin palkan verran dollareita käyttöönsä ensi kaudeksi, sillä sopimus päättyy tähän kauteen. Samoin kuin Hollandilla ja Blackerilla.

Ei näköjään pitäisi ikinä kirjoittaa mitään tarkistamatta. Olet ihan oikeassa, muistin Staubitzin sopimuksen väärin. Ja Blackerin palkkoja en tarkistanut, vaan luotin suoraan kuulemaani.

Muita uutisia: Ducks on taas palkannut ex-GM:n osa-aikaiseksi pro scoutiksi. Tällä kertaa kyseessä Steve Tambellini.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kyllä Ducksit lopettivat pelaamisen täysin kolmannessa erässä, katseltiin vaan, mitä naapuri tekee, ja kyllähän ne lopulta tekivät kun tarpeeksi kauan odotti. Laukaukset maalia kohti 12-3 Devilsille viimeisessä erässä. Nyt olisi joku ryhtiliike paikallaan.

Eihän tuo Anaheimin peli mitään kaunista katseltavaa muutenkaan ole. Sellaista kiekon sutimista päätyyn. Minua miellyttäisi enemmän kiekkokontrollipeli, jossa pidettäisiin kiekko itsellään. Lähes kaikki vastustajat näyttävät aina minun silmissäni pitävän sitä kiekkoa paljon paremmin itsellään, kun Ducksit vaan läpsivät sitä kiekkoa eteenpäin. Ihme kyllä, että näinkin hyvin ovat pärjänneet.

Lindholm pelasi kyllä taas mielestäni hyvin. Nauratti vaan vähän, kun oliko kolmannessa erässä hän pääsi puolittaiseen läpiajoon, niin olipa se luistelu vaivaisen näköistä. Ei liu'u ihan niin kuin Fowler tai Vatanen, puhumattakaan jostain Scott Niedermayerista aikoinaan.

Hillevi Hiiri maalilla ei tosiaan kovinkaan paljon luottamusta herätä. Ei tässä nyt pelkästään Hilleriin kaaduttu New Jerseytä vastaan, mutta paremminkin olisi voinut siellä maalilla mennä. Kiekko meni jatkuvasti sieltä five-holesta läpi, ja välillä päätyi tietenkin maaliinkin saakka. Eikö sitä Andersenia saisi jo takaisin? Ei Hilleristä varmaan paljon vaihdossakaan saa, joten farmiin vaan (onko tällainen kuvio siis mahdollinen, että osoitetaan farmiin jolloin joku saa waiversista poimia ilmaiseksi pois?). No joo, kai sitä pitäisi yrittää kaupitella, onnea vaan siihen!

Tasaisuutta suorittamiseen. Ei tällaisia putkia (kauden alkupuolella seitsemän voittoa, nyt viisi tappiota peräkkäin).
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Niille jotka eivät peliä nähneet: Zidlicky sohaisi mailallaan Greeneä naamaan, naama auki ja Teemulle 2+2, josta Devils teki kaksi maalia. Tuntui että koko peli oli suoraa vittuilua järjestelmällisyyteen perustuvalle jääkiekon pelaamiselle.

Väärinhän tuo tilanne tuomittiin. Teemulla ei ollut tilanteessa mitään osaa eikä arpaa. Zidlickyn maila osui Greenen naamaan, kun Perreault nosti sitä kaksinkamppailun tuoksinassa. Mutta ei peli tähän ratkennut ja Ducks sai raitapaidoilta "hyvityksen" toisen erän alussa. Eipä noita Gelinas'n ja Harroldin kevyesti tuomittuja jäähyjä oikein muuna osaa pitää.

Lopputulos oli Ducksin kannalta kieltämättä lohduton. Kyrsiihän se, kun peli olisi aivan hyvin voinut lopulta kääntyä isännille.

Sellaista tuumittelin myös, että isäntien pakeilta näytti loppuivan puhti sen jälkeen, kun ottelun vahvasti aloittanut Francois Beauchemin joutui jättämään pelin toisen erän alussa kesken. Kolmas erä oli Devilsin hallintaa osin siksi, että pakit alkoivat hävitä kaksinkamppailuja ja vieraat saivat pitkiä painostusjaksoja Ducksin alueelle.

Onko Beaucheminin sivuun jäämisen syystä muuten tullut tarkempaa tietoa? Avauserässähän hän sai Gelinas'n lämärin kuuppaansa, liekö siitä jäänyt jotain vaivaa?
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Huonoja uutisia. Silfverbergin alunperin 4-6 viikon sairasloma onkin nyt sitten 8-10 viikkoa. Huomenna tulee kuukausi täyteen, eli ehkä säkällä tämän vuoden puolella takaisin tosipeleissä. On saanut tukisiteen nyt pois ja käynyt jäällä, mutta rannevamman kanssa täytyy olla tarkkana, sillä kaikki varmaan haluavat Jakobin takaisin täysin pelikuntoisena ja hirmurannarilla varustettuna. Rannevamma on varmaan melkein pahin mahdollinen mitä voi tulla jos laukomista ajatellaan.

Ja Beauchemin on Boudreaun mukaan day-to-day. edit: Beaucheminin vammasta ei ole tiedotettu tarkemmin mitään, mutta Ducksin lähetyksessä ainakin näytettiin kun Beauchemin meni rajusti päin laitaa vasen olkapää edellä. Ei näyttänyt siltä, että olisi mitään käynyt, mutta todennäköisesti tuo oli se tilanne missä vamma tuli.
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
- Ykkösketju oli erittäin hyvä edelleen, että ei tämä nyt katastrofi ollut.

Tästä kyllä pakko olla eri mieltä ainakin jossain määrin. Ykkönen oli pahassa purjeessa omassa päässä pari-kolme kertaa ainakin eikä juuri vastaavia pyörityksiä toisessa päässä nähty.

Penner saalisti kaksi "syöttöä" mutta oli kyllä todella kuutamolla. Liigan hitain mies oli taas varmasti puolen tusinaa kertaa paitsiossa, otti yhden tyhmän boksin ja vaelteli muutenkin siellä täällä. Ei muuta kun liigan toisiksi hitainta, eli Maroonia kehiin jos tälläistä surffailua nähdään jatkossakin.

Penner ollut toki isossa kuvassa yksi kauden positiivisempia yllättäjiä mutta ei kuitenkaan niin hyvä, että tuon kaltaisi iltoja kovin useasti katselisi.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen verran tuosta Vatasen tilanteesta pitää vielä avautua, että miten voikaan olla puusilmäisiä ja itsepäisiä kommentoijia (Eddie Shack yms.) tuolla hfbordsin Anaheim-osiossa; eivät voi yhtään mistään antaa tunnustusta Samille, haukkuvat nyt sekä Samin hyökkäys- että puolustuspään pelaamisen ja puolustavat Sbisaa ihan päinvastaisilla argumenteilla. Aina löytyy joku syy Sbisan heikolle suorittamiselle, mutta Vatasen tapauksessa hyvät suoritukset jätetään tyystin huomiotta ja virheitä muistetaan kyllä korostaa. Puhuvat vielä jostain perkeleen hypestä Samin tapauksessa, mitä hypeä se on, jos haluaa parhaiden puolustajien pelaavan, joihin Vatanen kyllä kuuluu ainakin vielä kun Souray on telakalla? Ennenkin olen tästä avautunut, mutta rupeaa oikeasti nyppimään tuollainen asennoituminen. No paras varmaan jättää lukematta, ihon alle ovat jo päässeet.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Jaaha, kun ei peli muuten kulje, niin vedetään sitten goonailuksi koko touhu. Vanha tuttu Ducksien resepti. Tervetuloa Tim Jackman.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Sen verran tuosta Vatasen tilanteesta pitää vielä avautua, että miten voikaan olla puusilmäisiä ja itsepäisiä kommentoijia (Eddie Shack yms.) tuolla hfbordsin Anaheim-osiossa; eivät voi yhtään mistään antaa tunnustusta Samille, haukkuvat nyt sekä Samin hyökkäys- että puolustuspään pelaamisen ja puolustavat Sbisaa ihan päinvastaisilla argumenteilla. Aina löytyy joku syy Sbisan heikolle suorittamiselle, mutta Vatasen tapauksessa hyvät suoritukset jätetään tyystin huomiotta ja virheitä muistetaan kyllä korostaa. Puhuvat vielä jostain perkeleen hypestä Samin tapauksessa, mitä hypeä se on, jos haluaa parhaiden puolustajien pelaavan, joihin Vatanen kyllä kuuluu ainakin vielä kun Souray on telakalla? Ennenkin olen tästä avautunut, mutta rupeaa oikeasti nyppimään tuollainen asennoituminen. No paras varmaan jättää lukematta, ihon alle ovat jo päässeet.

Varmaan juontaa osittain juurensa viime kaudella yli äyräidensä kuohuneeseen Sami Vatanen -hypeketjuun, johon taisi kertyä joku 800 viestiä. Suurin osa oli läppää, joka kävi jossain vaiheessa vaan vanhaksi. Kuten Conan O'Brienin Tarja Halonen.

Muutenkin on aikamoista chattailya tuo HFBoardsin "keskustelu" kun melkein virkkeen mittaisia postauksia tulee joka kolmannelta. Joskus. No, onneksi liiga on kovempi kuin Suomessa.

Mitä tulee Ankkojen peliesityksiin, niin onhan tuossa joku korrelaatio kun Sbisa palasi suorittamaan ja Vatanen passitettiin farmiin. (Joo joo, loukkaantumisiakin ja flunssaa, voi voi.) Ei voi kyllä sivustaseuraajana käsittää BB:n toimintaa tässä. Vatanen taisi olla passituksensa aikoihin jopa joukkueen pakkien pisteykkönen/kakkonen. Ja Allen pelasi hyvin. Ja joukkue voitti.

Sbisa ei ollut hyvä Allenin kanssa. Eikä Beaucheminin kanssa. Ja nyt se varmaan laitetaan sotkemaan Fowlerin peli.

Toinen ihmetyksen aihe on maalivahtipeli. Reservistä löytyy kourallinen NHL-tason maalivahteja. Kiertoa vaan jos ei pariin peliin Hillerillä koppi tartu. Pitää joukkueenkin hereillä paremmin.

Toivottavasti Teemu taas osuu pian.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös