Anaheim Ducks 2013–2014

  • 443 168
  • 860

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Joo kyllä oli karua peliä tämä kahden-kolmen aivan loistavan matsin jälkeen. Kenties hyvä alku tuuditti olotilan jotenkin eikä otteen menetyksen jälkeen päästy enää juurikaan mukaan matsiin.

Perry oli erittäin näkymätön vrt. pari edellistä loistavaa matsia eikö tuo ykkönen oikein missään vaiheessa päässyt vauhtiin. Muutama tuttu kulmapyöritys mutta siinä se. Paikkoja pitäisi pystyä rakentamaan enemmän ja toki siinä Perryn 1vs1 peli ja röyhkeys ovat ihan avainasemassa.

Minun silmiini Koivun kenttä, siitä huolimatta ettei ollut parhaimmillaan, oli kuitenkin huonoista vähiten huonoin. Toki ottivat tuon kavennuksen tiliinsä mutta vastavetoisesti hoiti sitten lopussa ottelun voiton. Kakkosketju sen sijaan oli ehdottomasti huonoin kentällinen tässä matsissa ja Teemu toki iski voittomaalin. Toivottavasti muuten auttaa Teemun peliä tämä jatkossa.

Muuten tuo kenttä näkyi lähinnä harhasyötöissä. Joku tilastoseppä voisi muuten kertoa tarkan tavan joilla nuo giveawayssit tilastoidaan?`Riippuuko aivan hallista mitä sinne kirjataan?

Vatanen ja Lindholm taisivat olla ainoat puolustajat jotka eivät paskoneet housuun joka tilanteessa saadessaan kiekon lapaan omissa. Taas aivan liikaa tuota käsittämätöntä räiskimistä vaikka syöttösuuntia olisi löydettävissä pienellä pään kääntämisellä. Mutta voitto tuli ja sehän tässä lähinnä merkitsee.

YV olisi myös kiva saada jonkunlaiseen kuosiin ennen vieraskiertueen aloitusta.
 
Salami8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Positiivista oli hienot maalit ja erityisesti Selänteen kauden avausmaali. Ei pääse apina kasvamaan liian isoksi ja jatkossa pääsee yrittämään maalia rennommin ja paremmalla itseluottamuksella.

YV vaikutti olevan edelleen umpisurkeaa ja koko kaudella on Anaheim tehnyt vain yhden yv-maalin. Tähän pitää ehdotomasti tulla parannusta, jos mielii pärjätä pidemmällä tähtäimellä. Samoin pakkien tehottomuus alkaa olla silmiinpistävää. Pakit ei ole tehnyt vielä yhtään maalia. Toivottavasti Vatanen alkaa näyttää mallia, vetopaikoja on kyllä ollut todella paljon. Lindholm on kyllä ollut vakuuttava ja tekee pienet asiat erittäin korkealla tasolla ja lähes virheettömästi.

Tuosta Yv tehottomuudesta, Selänne taisi ainakin alussa pelata ykkös yv:ssä? Getlafilta huikea passi Pennerin maaliin. Vieläkö yv toimimaan nii se on oksat pois. 'fasth oli hyvä
 
morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Olihan tuo peli enimmäkseen sellaista kuraa että sääliksi käy niitä jotka sitä viideltä heräsivät varta vasten katsomaan. Liekö pelaajilla oli jotain hyvänolontunnetta että kyllä yksi rupu-Calgary kaatuu puolivaloillakin. Kaatuihan se ja hyvä että huonollakin pelillä tulee voittoja, mutta ryhtiliikettä tarvitaan.
 
bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
YV olisi myös kiva saada jonkunlaiseen kuosiin ennen vieraskiertueen aloitusta.

Mun mielestä viime pelin perusteella ison ongelma oli ylipäätään päästä Flames hyökkäys alueelle ja saada kiekko rauhoitettua edes hetkeksi.

Meni vähän sooloiluksi ?

Flames puollusti tosi kurinalaisesti ja hyvällä intensiteetillä.

"Oman " joukkueen peliä ei pidä aina analysoida pelkästään "oman" joukkueen näkökulmasta.
Samille toivois pari onnistumista maalipaikoissa niin pieni ylikireys häviäisi myös juuri laukauksesta. Hyvällä % pääsee kuitenkin ampumaan tonteilta.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Piti hieroa pariin kertaan unet pois silmistä, kun änärrn seuraaminen on ollut tähän saakka kuluneella kaudella vähän heikkoa: Anaheimilla 1 yv-maali 28 yrityksestä. Tästä näkökulmasta voittoputki on erinomainen saavutus. Mikä tässä yv:ssä oikein mättää?
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Piti hieroa pariin kertaan unet pois silmistä, kun änärrn seuraaminen on ollut tähän saakka kuluneella kaudella vähän heikkoa: Anaheimilla 1 yv-maali 28 yrityksestä. Tästä näkökulmasta voittoputki on erinomainen saavutus. Mikä tässä yv:ssä oikein mättää?

Kaikki pelinavaamisesta pelin rauhoittamiseen. Olisiko nämä kuuluisat "ajoitukset" sitten se yhdensanan kuvaus.

Viime yönä ylivoima kuitenkin näytti jo ylivoimalta! Ainakin paikoitellen. Tosin eihän siitä tietenkään mitään tulosta maalien muodossa irronnut. Nyt kuitenkin saatiin jo selkeitä hyviä maalipaikkoja luotua parilla-kolmella syötöllä. Selkeää eteenpäin menoa mutta toisaalta kyllähän esim nuo 2+2 boksit vaan pitäisi käyttää. Phoenix puolustu hyvin ja kuriinalaisesti kuten aina mutta ei tuota voi pelkästään sen piikkiin laittaa. Ja toisaalta taas nämä yhden matsin "hyvät" ylivoimat eivät kerro sen enempää, katsotaan jatkuuko tuo tai pikemminkin kehittyykö tuo ihan konkreettisia maaleja tuottavalle tasolle. Varmasti kehittyy noilla miehillä mutta milloin?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllähän Ducksin ylivoimapelin suurin ongelma on se, että sieltä puuttuu se kovan luokan siniviivaisäntä. Ei Vatasesta ainakaan toistaiseksi ole ollut sellaiseksi yv-ruoskaksi, millaista hänestä on odoteltu. Fowler on hyvä syöttämään ja liikkumaan, mutta häneltä puuttuu tyystin uskallus ampua. Lindholmin viivapelaaminen kakkosylivoimassa nyt tuntuu olevan suorastaan surkuhupaisalla tasolla. Vähän turhan usein käy niin, että Hampus lähettää heppoisen rannekudin silloin, kun siellä maalilla ei ole minkäänlaista maskia.
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
En ole yhtään peliä nähnyt vielä tällä kaudella, mutta mitä olen lukenut niin juuri tuo viivalla työskentely yv:llä on suppeaa. Onko hyökkääjää kokeiltu viivassa ollenkaan?

Luulisi nyt kuitenkin että yv saataisiin toimimaan. On siellä kuitenkin laatua.
 
Saloster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni Ducksin ylivoiman huonoudessa eniten ihmetyttää se, että vaikka joukkueella on Getzyn, Perryn ja Teemun kaltaisia rightin maalintekijöitä, ei kiekko tunnu löytävän tietään maaliin. Yleensä yv:t toimii kuin ajatus, jos nimenomaan rightin puolen jätkille rakennetaan erilaisia one timer-variaatioita.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Viime pelissä yv oli kyllä jo muuten hyvällä mallilla, ainoastaan maalit puuttuivat. Selänne oli nyt istutettu vakituisesti ykkös-yv:seen ja hyviä paikkoja saatiinkin luotua. Palmieri pelasi kakkos-yv:ssä viivalla.

Selänteeltä kaiken kaikkiaan erinomainen ottelu ja ansaitusti valittiin pelin ykköstähdeksi. Maalit on tuonut selkeästi hyvän itseluottamuksen ja luistinkin tuntuu liikkuvan todella hyvin. Lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Ei kyllä uskoisi, että kyseessä on liigan vanhin pelaaja.
 
Kiekura

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Ducksin ylivoimapelin suurin ongelma on se, että sieltä puuttuu se kovan luokan siniviivaisäntä. Ei Vatasesta ainakaan toistaiseksi ole ollut sellaiseksi yv-ruoskaksi, millaista hänestä on odoteltu. Fowler on hyvä syöttämään ja liikkumaan, mutta häneltä puuttuu tyystin uskallus ampua. Lindholmin viivapelaaminen kakkosylivoimassa nyt tuntuu olevan suorastaan surkuhupaisalla tasolla. Vähän turhan usein käy niin, että Hampus lähettää heppoisen rannekudin silloin, kun siellä maalilla ei ole minkäänlaista maskia.

Viivapeli ei toimi koska sinne ei koskaan saada semmoista syöttöä, että päästäisiin vetämään suoraan syötöstä. Lisäksi Vatanen ja Fowler pelaa jostain kumman syystä välillä väärinpäin viivassa, että onetimerit ei onnistu.
Lindholm teki tuota parissa ekassa pelissään sen jälkeen on vähän rauhoittunut.
Fowlerillakin on ihan ok lämäri, mutta ennemmin se nyt sen vedon Vataselle antaa.

Muutenkin se YV epäonnistunuminen on ollut lähinnä siinä että kiekkoa hierotaan kulmissa, yks syöttö viivaan ja sieltä pakko syöttää kulmaan kun siinä on vastustaja edessä. Sitten joku Perry kyllästyy ja yrittää ite nousta kulmasta maalille.

Eilisessä pelissä näytti YV ihan hyvältä ja ei teukallekkaan maistunu. Ottawa pelissä YV oli ajoittain ihan OK, mutta maalivahti kyllä ryösti pari selvää maalia.
 
Sambody

Jäsen
Alkaisiko tuossa Ducksin ylivoimassa olla jo hieman liikaakin rightinpuolen osaamista? Selänne, Getzlaf, Perry ja Vatanen kaikki pystyy tarpeen tullen viimeistelemään, jos paikka tarjotaan, mutta nyt sielä ei ole ainoatakaan leftin kaveria(Fowler pointilla, joten ei pyöriitä peliä laidalta) jakamassa namua näille oikealta laidalta. Ikävä fakta on kuitenkin, että hyvän alivoiman on helppo pelata oikea käsi alhaalla pelaava pelaaja vaarattomaksi tämän yrittäessä pyörittää ylivoimaa niin sanotusti väärältä puolelta. Toki sama homma, jos leftin kaveri joutuu pyörittävään vasemmalla laidalla. Ne kätisyydet ne kätisyydet.
 
Jubee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Anaheim Ducks, New Jersey
Viivapeli ei toimi koska sinne ei koskaan saada semmoista syöttöä, että päästäisiin vetämään suoraan syötöstä. Lisäksi Vatanen ja Fowler pelaa jostain kumman syystä välillä väärinpäin viivassa, että onetimerit ei onnistu.

Itse ihmetellyt välillä samaa eli minkä takia NHL:n puolella priorisoidaan kiekon alueella pito laukaustan kustannuksella YV:llä? Samaa tuli ihmeteltyä Canuckeissa kun Edler löi itsensä läpi ja YV-pakkeina toimi Edler ja Salo, tietenkin "väärinpäin". Siinäkin olisi ollut kaksikin viivapelotetta mitä yrittää pelata pois.

Miten on muuten Sourayn laita, onko vielä kaukana pelaamisesta? Muistaakseni ainakin viime vuonna alkukaudesta pelasi varsin mallikaasti YV:llä ja hieman yllättäen omassakin päässä.
 
Olikos se nyt Souray vai Sbisa joka on jo reeneissä käynyt. Luultavasti tulee Vatasen pariksi Souray kuhan pääsee
 
Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Viivapeli ei toimi koska sinne ei koskaan saada semmoista syöttöä, että päästäisiin vetämään suoraan syötöstä. Lisäksi Vatanen ja Fowler pelaa jostain kumman syystä välillä väärinpäin viivassa, että onetimerit ei onnistu.

Tottakai pelaavat välillä toisinkin päin. Yleensä kun alueelle mennään, on järkevämpää pelata noin päin ja vaihtaa puolia sitten kun ruvetaan pääsemään vetopaikalle. En tiedä miten Anaheim tulee alueelle sisään yvllä, mutta ei sillä oikeastaan niin väliä ole. Pyöritys pitää saada mielestäni ensin käyntiin ennen kuin ruvetaan puolia vaihtamaan. Lisäksi vaikeuttaa tottakai hyökkääjien pelaamista kun pakit vaihtelevat puolelta toiselle.
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Olikos se nyt Souray vai Sbisa joka on jo reeneissä käynyt. Luultavasti tulee Vatasen pariksi Souray kuhan pääsee

Sbisa. Jokunen viikko takaperin puhuttiin, että vieraskiertueella voisi tulla mukaan mutta tiedä sitten. Hetkeen ei ole kuulunut mitään. Souray kaiketi joulukuussa(?) sitten mukaan.

Ja eiköhän siellä lähtökohtaisesti Souray palaa Boussen pariksi. Allen - Vatanen paria ainakaan tuskin erotetaan. Toki paljon kerkeää tapahtua jos hän vaikka kahden kuukauden päästä vasta palaisi.

Saa nähdä millainen seitsikko tuonne ylös jää kun kaikki tervehtyvät pelikuntoon. Toki siellä on niin paljon injuriherkkää kaveria ettei yllättäisi vaikka koko kauteen ei pelattaisi ns. parhaimmistolla.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On Vatanen jäänyt viime peleissä kohtuullisen vaatimattomille jääajoille, nytkin vain 15 minuuttia, kun Hampus kellotti reilu neljä minuuttia enemmän. Sanokaapa viisaammat tuosta vaihtorytmistä - tuntuu että Allen ja Sami saavat käydä kentällä vain kääntymässä, kun taas Lindholm-Beauchemin ja Fowler-Lovejoy -parit vetävät aina huomattavasti pitemmät vaihdot. Onko se vain seurausta siitä, kun ovat kolmospari hierarkiassa? Tietenkin ylivoimalla Sami pääsee pelaamaan suurimmat minuutit Fowlerin ohella, ja kun Allen huolehtii alivoimat, niin kellottavat sentään kohtuulliset minuutit.

Mutta jos ei Sami rupea saamaan laukauksia paremmin läpi ylivoimalla, voi olla että kohta siinäkin rupeaa minuutit tippumaan...Vaikka eilen syöttelikin ihan mukavasti, kuitenkin se laukaus on se, miksi hän ykkösylivomassa pelaa.
 
Puhuin ylivoimasta.

Ja en nyt Samia kyllä syyttäisi että vedot ovat luokattomia tai ei mene maaliin. On siellä maalivahti ryövänny Samin vetoja, pari laukasta ollut ihan senttejä vain yli ja melkein aina kun Sami laittaa kiekon maalille se myös menee sinne ja aiheuttaa hämmenkiä.

Ja tosiaan puolia pitäisi vaihtaa kun menevät alueelle, mutta aina ei käy tätäkään. Koska siellä yritetään Perry, getz, selänne kolmikolla pelata se unelma paikka tyhjiin noille kavereille. Ikävä kyllä se ei ole onnistu (viime pelissä näytti toimivan mitä koosteen katsoin)
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Puhuin ylivoimasta.

Väärin ymmärretty meikäläisen suunnalta. Mutta tästäkin sikäli eri mieltä, että veikkaan Sourayn tulevan ykkösylivoimaan Fowlerin pariksi.

Fowlerhan saa kultapoikana kuitenkin pitää oman paikkansa vaikka on rajusti yliarvostettu kaveri joka on myös pelannut melko kelvottoman alkukauden.
 
Viime kaudella taisi Vatanen-Souray pelata yhdessä vaiheessa. Sama kummalle antoi kiekon niin pommia lähti.
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Viime kaudella taisi Vatanen-Souray pelata yhdessä vaiheessa. Sama kummalle antoi kiekon niin pommia lähti.

Joo niin taisi ajoittain olla. Mutta joo, aikaista spekuloida näillä kun ei tiedä mikä tuo tilanne sitten on kun Sheldon joskun rinkiin palaa. Onko YV toiminut, onko muita loukkeja tms.

Mutta tähän hetkeen. Mielenkiinnosta kyselen mitäs muut matseja seuranneet ajattelevat Fowlerista ja hänen otteistaan? Kuuden pelin voittoputkessa mennään joten turha viillellä ranteita auki mutta ainakin itse olen raa'asti pettynyt näkeemäni.
 
Ihan hyvähän se on luistelemaan ja vie kiekon alueelle. Mutta sitten loppuu keinot ja laukas on aika karmeaa kuraa. Siinä mielessä pitäisi Vatasen vaan vielä rohkeammin yrittää nousta ja ottaa vähän fowlerista mallia.
Omassa päässä se on ollut ihan hyvä. Ei mitään suurempia ongelmia

Tosin Vatanen löytää aina jostakin jonkun kenelle avata ja tulee suoraan lapaan. Onkohan 2-3 kaveria ja avannu tällä kaudella yksin läpi ja pari namu syöttöä myös jakanut. Teemu viimeisimpänä
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Onko Hampus Lindholmin tilanteesta tietoa, että pysyykö ylhäällä ja jos pysyy, niin miten kauan?

No ainakin niin kauan pysyy kunnes Sbisa on kunnossa. Bouderau sanoi joku matsi sitten, että saattaa vielä tällä kaudella viettää aikaa farmissa kun kaikki ovat terveinä.
 
Viimeksi muokattu:

JmJ

Jäsen
On Vatanen jäänyt viime peleissä kohtuullisen vaatimattomille jääajoille, nytkin vain 15 minuuttia, kun Hampus kellotti reilu neljä minuuttia enemmän. Sanokaapa viisaammat tuosta vaihtorytmistä - tuntuu että Allen ja Sami saavat käydä kentällä vain kääntymässä, kun taas Lindholm-Beauchemin ja Fowler-Lovejoy -parit vetävät aina huomattavasti pitemmät vaihdot. Onko se vain seurausta siitä, kun ovat kolmospari hierarkiassa? Tietenkin ylivoimalla Sami pääsee pelaamaan suurimmat minuutit Fowlerin ohella, ja kun Allen huolehtii alivoimat, niin kellottavat sentään kohtuulliset minuutit.

Mutta jos ei Sami rupea saamaan laukauksia paremmin läpi ylivoimalla, voi olla että kohta siinäkin rupeaa minuutit tippumaan...Vaikka eilen syöttelikin ihan mukavasti, kuitenkin se laukaus on se, miksi hän ykkösylivomassa pelaa.

Vatanen-Allen -pari vaikuttaisi todella vetävän melko lyhyttä vaihtoa tasakentällisin, kun taas toisaalta viime pelissä Vatanen jäi yhdestä vaihtokierrosta kokonaan pois, kun Lovejoylla venähti vaihto ihan järkyttävän pitkäksi ja hän pelasi Alleninkin kanssa sen 45 sek. ennen pelikatkoa.

En ehkä niinkään odota Vataselta laukauksia - toki näitäkin saisi viljellä enemmän - vaan Lindholmin omavaa röyhkeyttä tuoda kiekkoa rohkeasti ylös luistellen, jos tilaa löytyy. Tähän mennessä Vatanen on tyytynyt syöttöihin (välillä turhan pitkiinkin) ennen omaa siniviivaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös