Mainos

Anaheim Ducks 2012-2013

  • 511 814
  • 987

Takiainen

Jäsen
Melko vakuuttava peli Coloradoa vastaan, vaikka jatkoajalla voitto vasta tulikin. Paremmalla viimeistelyllä peli olisi ratkennut jo varnaisella peliajalla.

Ensimmäisessä erässä näytti siltä, että kesti hieman päästä tauon jälkeen mukaan pelitempoon. Toinen ja kolmas sitten selvästi Duckseille. Saiko Colorado kolmannessa erässä paria laukausta enempää kohti Hilleriä?

Getzlaf oli loistava. Teemulla oli YV:llä muutama paikka, joista yhden laittoi sisään ja toisen tolppaan. Saku olisi voinut myös laittaa Teemun tarjoilusta tyhjään maaliin, mutta ei maistunut tällä kertaa. Hiller ei vakuuttanut. Hiller ei vakuuttanut, vaikka kaksi ensimmäistä ei suoraan voi hänen piikkiinsä laittaa. Ensimmäisen kovan maskin takaa ja toinen ikävän korkuinen laukaus jota kukaan ei olisi saanut liimattua ja tästä reboundista sitten sai vastustaja laittaa tyhjiin. Kolmas olisi ollut otettavissa.
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Jälleen avauserän hölmöilyt meinasivat kostautua mutta hienosti koottiin rivit ja pari erää pelattiinkin oikein mallikkaasti.

Winnik & Koivu parivaljakolta jälleen erittäin erittäin vahva ottelu vaikka keräsivätkin ainoastaan tuon yhden syöttöpisteen yhteensä. Winnik oli niin sanottuna "piikkinä lihassa" kyllä koko ottelun ajan Coloradolle. Aivan mainiota alivoima pelaamista, kiekonriistoja ja pitkiä paineita luotiin näiden miesten toimesta.

Getzlaf-Perry oli sitten toinen tutkapari ja toivottavasti tuo vaihde pysyy pojilla päällä. Jo avauserässä alivoimien aikana näki, että Getzlafin putki kulki liki viikon jälkeen erittäin hyvin ja kyllähän hän kiekon lapaan toimittaa jos kanssa pelaajat vain jaksavat paikan hakea. Tänään ne Perryn ajoituksetkin olivat kunnossa ja varmasti se viimeinenkin apina sieltä selästä näiden suoritusten jälkeen tippui.

Hiller ei vakuuttanut todellakaan vaikka kahta ensimmäistä maalia ei miehen niskaan voikaan kaataa. Maalintakana koomailu oli kyllä ratkaista koko ottelun, onneksi ihmeenkaupalla Statsny tuon tilanteen onnistui hukkaamaa. Minulle aivan se ja sama kuka siellä ykkösenä heiluu kunhan nappaavat kiekot kiinni.

Sellaista hyvää. Oli parempi kokonaisuus kun edelliset ottelut vaikka kakkoskenttä olikin taas melko näkymätön. Lähinnä Ryanin hyviin yksilösuorituksiin jäi tuon kentän panos. Nyt sitten parin viikon kirjoitus tauolle ja Anaheimiin seuraamaan matseja!
 

Jänkhä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim Ducks
Saiko Colorado kolmannessa erässä paria laukausta enempää kohti Hilleriä?

Ei saanut edes paria. Yksi torjunta näkyy olevan merkittynä Hillerille kolmannesta erästä.

Fowler teki paluun ja Lydman oli se, joka joutui sivuun. Saas nähdä jatketaanko näin, vai vuorotellaanko, että kuka puolustajista ei pelaa.

Tauon aikana toivottiin ylivoima laitettavan kuntoon. Kolme maalia ylivoimalla, joten tyytyväinen täytyy olla.
 

Iippana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Boston Bruins
Itseäni huolestuttaa eniten maalivahtitilanne. Hiller on parhaimpina päivinään ohittamaton, mutta nyt on ollut aika ankean näköistä tuo touhu. Toki mitä viime kausilta muistelen, niin Hiller on aina parantanut kauden edetessä.

Fasth on tehnyt väkevän tulemisen ja on torjunut loistavasti pelaamissan otteluissa. Silti herää kysymys, onko herra vielä valmis kantamaan vastuuta pudotuspeleissä (sinne kun nyt kuitenkin ollaan vahvasti matkalla).
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ducks oli kyllä taas ihan lomatunnelmissa ekat 10 minuuttia ja Colorado päästettiin jo 2-0 -johtoon ekassa erässä. Ducks on kuitenkin tällä kaudella ollut loistava tulemaan takaa rinnalle ja ohi, itse asiassa peräti viimeiset kuusi ottelua on menty niin, että eka maali on annettu vastustajalle. Ei tosiaankaan pitäisi pelata noin, mutta nostetaan hattua että aina löydetään keinot tulla peliin takaisin mukaan. Toka ja kolmas erä olivat ihan täysin Ducksin eriä, vaikka yhden maalin Hiller ehtikin jossain välissä hörpätä. Hiller ei tosiaankaan vakuuttanut, mutta ei hätiä mitiä, ensi yönä on luvassa oikea nopeustaistelu aka Quick vs. Fasth.

Ykkösketju oli ihan vitun loistava läpi koko pelin. Getzlaf pelasi varmaan kauden parhaan ottelunsa ja teki töitä hartiavoimin. Oli aloitusvoittoja, taklauksia, blokattuja kuteja, purkukiekkoja alivoimalla ja siinä sivussa vielä 1+2. Myös Perry on palannut normaaliksi, tässä pelissä 2+1 ja koko kaudella nyt 16 ottelussa jo 5+8=13 ja +9. Oli pitkälti näiden herrojen ansiota, että ylivoima toimi pitkästä aikaa ihan kunnolla ja kolme maalia saatiin aikaiseksi, mukaanlukien Perryn OT-voittomaali.

Puolustajista Beauchemin ja Souray olivat loistavia. Beauchemin teki uransa parhaat pisteet 0+4 eli syötti siis kaikki maalit. Naurattaa vieläkin Maple Leafs -fanien kommentit vuosi sitten, kun Beauchemin teki 3-vuotisen jatkosopimuksen Ducksin kanssa hintaan 3,5 miljoonaa kaudesta. Oli kuulemma ylipalkattu. Veikkaan että Beauchemin on todennäköisesti liigan paras pelaaja hinta-laatu -suhteeltaan, jos tulokassopimuksia ei lasketa.

Muita onnistujia olivat muidenkin mainitsema Daniel Winnik. Loistavaa alivoimapelaamista ja jatkuvasti pörräsi Avsin alueella aiheuttaen mielipahaa vastustajan pakeille. Winnik on isohko mies, luulisi että hälle heruisi ylivoima-aikaakin näillä näytöillä. Vaikka kakkosylivoimaan maalin edustalle. Cam Fowler palasi kokoonpanoon ja ei kyllä huomannut mistään, että olisi missannut kahdeksan peliä. Fowler meinasi ratkaista pelin jatkoajalla, kun Cogliano syötti hänet avopaikkaan, mutta Avsin pakki koukki Camia sen verran että maalia ei siitä syntynyt. Jäähy tuli kuitenkin ja siitähän Ducks rokotti. Todella hyvään saumaan tuli tuo viiden päivän tauko, jonka aikana Fowler ehti aloittaa harjoittelun ensin yksinään, sitten joukkueen kanssa ja nyt pelaa jo. Toivottavasti Fowler saa nyt onnistumisia etenkin ylivoimalla, koska pisteet varmasti nostaisivat hänen itseluottamustaan, vaikka hyvää kiekkoa muuten pelaakin.

Btw, otetaan vähän sanoja takaisin aiemmasta postauksesta. Brian Burke nimittäin on edelleen myös Maple Leafsin organisaatiossa. OC Register: "Burke said he is still on the board of Maple Leaf Sports and Entertainment as a senior advisor though he will have no part in any of their hockey matters and added that the NHL was fine with that arrangement since his Ducks’ role is part time."

Ensi yönä vastassa Kings, joka on taas muistanut kuinka kiekkoa pelataan. Saapa nähdä tuleeko Ducksin puolelta jotain takaisinmaksua Fowlerin telomisesta viime pelissä. Palmieri on pelannut nelosketjussa pieniä minuutteja, joten siihen voisi tähän saumaan laittaa tilalle Staubitzin, joka on istunut ties kuinka monta peliä putkeen. Ainahan nämä paikallismatsit ovat kuumempia kuin muut pelit, mutta toivottavasti Ducks muistaa että paras tapa kostaa on ottaa vakuuttava voitto.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Fowler kirjoitti:
Hiller ei tosiaankaan vakuuttanut, mutta ei hätiä mitiä, ensi yönä on luvassa oikea nopeustaistelu aka Quick vs. Fasth.
Hah haa, tuo oli hauska toteamus. Kumpi on nopeampi? Quick on päässyt hurjaan vireeseen, toisaalta Fasth on toistaiseksi NHL:ssä voittamaton.

Btw, otetaan vähän sanoja takaisin aiemmasta postauksesta. Brian Burke nimittäin on edelleen myös Maple Leafsin organisaatiossa. OC Register: "Burke said he is still on the board of Maple Leaf Sports and Entertainment as a senior advisor though he will have no part in any of their hockey matters and added that the NHL was fine with that arrangement since his Ducks’ role is part time."
Noinhan minä sen olin ymmärtänyt kun ensimmäistä kertaa tiedotteen Ducksien sivulla luin, niin kuin edellisellä sivulla keskustelimme. Minusta kylläkin tuo haiskahtaa jonkinlaiselta pohjois-amerikkalaiselta lakijutun tapaiselta. Miten voi sama mies toimia kahdessa NHL-organisaatiossa samaan aikaan? Vaikka kuinka väittäisi, ettei ole kiekkoasioista päättämässä Torontossa. NHL sanoo, että OK, mutta mielestäni moista ei pitäisi sallia.

Meni Oscareiksi eilinen, mutta viimeistään perjantaina pääsen sitten taas seuraamaan Duckseja kunnolla jopa paikan päällä. Hienoa, että kun muut Ankat vähän hyytyvät, niin MVPerry ottaa komennon, ja Getzlaf jaksaa tsempata ihan eri lailla kuin viime vuonna. Näköjään ne jatkosopimus ja raha kiinnostavat, yllätys, yllätys. Ja hauskaa sekin, että kun Jagr oli maalannut, niin tuli Temellekin kiire venyttää taas verkkoja, ettei Jagger-man pääse karkaamaan liian kauaksi maaleissa.
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Pakko tulla kehumaan Getziä ku loiminu rajusti alku kaudesta. Nyt on ollu esimerkillistä tekemistä. Toivottavasti vaatimustaso omaa tekemistä kohtaan pysyy samalla tasolla.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Hiljaiseksi meni Ankkojen ketju tappion jälkeen. En nähnyt peliä, mutta radiosta osittain kuultuna vaikutti siltä, että kun Kingsit painoivat kaasua lisää kolmannessa erässä, ei Ankoilla ollut enää siihen vastausta, ja otettiin pari jäähyä, jotka eivät kiriä auttaneet. NHL:n highlights-pätkän perusteella jäi vähän sellainen olo, että Ankat taisivat onnekkaasti pyristellä mukana kahden erän ajan ja kolmannessa jäivät sitten auttamatta jalkoihin. Maaleista toinen ja neljäs olisivat ehkä olleet otettavissa, vaikka toisessa olikin hieno ja tarkka laukaus ja neljännessä taisi olla jotain pomppuja ja liikennettä. Joka tapauksessa Fasth ei ollut yhtä nopea kuin Quick (johan se olisi pitänyt englannin kielen alkeistakin tietää, että maalissa tarvitaan enemmän quick-moveja kuin fast-moveja). Fasthin voittoputki siis katkesi tähän, eikä uutta NHL-ennätystä tullut.

Keskiviikkona on paha paikka aina sitkeää Nääsvilleä vastaan. Lohtuna ehkä se, että Pekarinei on vuotanut maalillaan neljän maalin arvoisesti molemmissa kahdessa viime pelissä. Perjantaina sitten paikan päälle katsomaan, kun koko Suomen Minnesota Wild saa selkäänsä.
 
NHL:n highlights-pätkän perusteella jäi vähän sellainen olo, että Ankat taisivat onnekkaasti pyristellä mukana kahden erän ajan ja kolmannessa jäivät sitten auttamatta jalkoihin.

Ei kannata noiden highlightien perusteella vetää johtopäätöksiä. Ensimmäinen erä oli tasainen ja toinen erä taas mielestäni selvästi ankkojen erä, jossa muutamasta hyvästä paikasta olisi maalit pitänyt iskeä. Sitten kun maaleja ei saatu ja Kings pääsi ensimmäistä kertaa johtoon, oli peli periaatteessa ohi. Kings paineisti kyllä koko pelin todella kovaa ja oli hyvällä jalalla liikkeellä. Aika paljon tuntui myös vaikuttavan se, että Ducksilla oli edellisenä päivänä peli kun taas Kingsillä (muistaakseni) ei. Tämä näkyi kolmannessa erässä, jossa tuntui että puhti oli kokonaan pois, eikä kunnon kirivaihdetta jaksettu enää laittaa päälle.

Tuntuu kyllä typerältä tuo otteluohjelma. Ensin melkein viikon tauko ja sitten kaksi peliä peräkkäisinä päivinä. Joka tapauksessa myös Kings oli todella kova ja väläytteli viime kautisia otteitaan. Väitän, että tuolla pelillä olisi Ducks melko monta muuta joukkuetta voittanut. Turha tästä pelistä kuitenkaan mitään suurempia johtopäätöksiä on vetää. Eteenpäin.
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Joo oli kyllä paljon tasaisempi peli, kuin mitä lukemat 5-2 ensi kuulemalta vaikuttavat. Eka erä oli todella viihdyttävää kiekkoa, vaikkei maaleja tullutkaan. Kaksi fyysistä joukkuetta otti rehdisti mittaa toisistaan ilman ylilyöntejä. Ducksilla olisi ollut hyvä syy pistää ranttaliksi ja kostaa Jarret Stollin laitataklaus Fowleriin, mutta asialinjalla pysyttiin. Samoin myös ehkä NHL:n ylimielisimmän pelaajan Drew Doughtyn kommentit ennen peliä joukkueiden paremmuudesta olisivat olleet hyvä syy paljon kurittomampaan peliin. Jopa Staubitz pysyi ruodussa, vaikka huomasi selkeästi, että kaveri oli lähetetty taklaamaan kaikkea mikä liikkuu.

Tokassa erässä Ducks oli paljon parempi joukkue, ja paikkoja oli vaikka viiteen maaliin mutta ei joko pomppinut tai Quick nappasi loput. Kumpikaan veskoista ei silti ollut parhaassa terässään. Quick ei liimannut ihan samaan tapaan joka vetoa, ja Fasth pitkästä aikaa hörppäsi yhden vedon, jolla Brown tasoitti pelin.

Pienestä jäi peli kiinni loppujen lopuksi. Perry veti tokassa erässä ylärimaan, josta kiekko kimposi kauas pois maalilta, kun taas Brownin tasoitusmaalissa laukaus osui ensin ylärimaan, kimposi siitä maalivahdin alueelle ja ihmekimmokkeella maaliin. Myös jompikumpi Losin maaleista kolmannessa erässä meni juuri ja juuri yli maaliviivan ennen kuin Ducksin pakit ehtivät väliin. 4-2 -maalin jälkeen peli lässähti, kun Kings aloitti sumputuksen (jonka he tottavie osaavat) ja Ducksilla alkoi tuntua jaloissa toinen peli perättäisinä päivinä, eikä kunnon loppukiriä saatu aikaiseksi.

En olisi silti mitenkään huolissaan tappiosta huolimatta, ehkä parempi että siellä ei ruveta leijumaan senttiäkään. Ehtihän niitä voittoja tulla kuusi putkeen. Emerson Etem nostettu taas ylös, joskohan nyt saisi kunnolla peliaikaa ja maalitilin auki? Cogliano on muuten tehnyt seitsemään peliin viisi maalia. Ei paha puukädeltä. Myös Palmierilla oli pitkästä aikaa hyvin paikkoja.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Myös jompikumpi Losin maaleista kolmannessa erässä meni juuri ja juuri yli maaliviivan ennen kuin Ducksin pakit ehtivät väliin.

3-2 johtomaali oli tämä juuri ja juuri maaliviivan ylittänyt tilanne. Kyllähän Losi oli hallitsevampi osapuoli kolmannessa, olivat paremmalla jalalla liikkeellä. Ankat saivat välillä näennäisiä pyörityksiä hyökkäyspäädyssä, mutta kunnon maalipaikoille ei päästy.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ducks aika mukavassa lennossa ja nyt ovat heränneet myös "isot" pelaajat Getzlaf ja Perry. Tämä kaksikko johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä. Mutta, ehkä tärkein juttu on se, että ratkaisijoita löytyy laajalta rintamalta. Joukkue ei lepää vain ykkösketjun harteilla. Oliko ensi yönä jälleen suomalaistaisto Wildia vastaan?
 

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
"It's domination" sanoisi Pantera. Predatorsista ei ollut mihinkään ja Ducks pöllyytti heitä oikein kunnolla. Predatorsilla oli kyllä paikkansa, mutta puolustukseen heidän pelinsä kaatui. En ole koskaan nähnyt noin munatonta puolustusta joukkueelta, jonka pelitapa on ehkä koko liigan puolustusvoittoisin yhdessä Wildin kanssa. Siihen vielä päälle huonompi päivä Pekka Rinteeltä, niin tässä on lopputulos.

Kun Holland oli lähetetty takaisin Norfolkiin ja Etem nostettu tilalle, pelasi Bobby taas kakkossentterinä. Kakkosketju Beleskey-Ryan-Selänne oli aika näkymätön, joten toivottavasti laituriksi laitetaan Beleskeyn sijasta Etem. Etem oli paluuottelussaan jälleen kerran hyvin aktiivinen, ja Boninon avausmaali oli suoraan Etemin karvauksen ansiota. Tikkari pois Rinteeltä ja nopea siirto maalin edustalle, peli 1-0. Nelosketjun vasenta laitaa pelannut Maroon oli parempi kuin missään häneltä aiemmin näkemässäni pelissä. Pisteitä ei tullut, mutta hän todella osaa aiheuttaa päänvaivaa vastustajalle saadessaan kiekon maalin takana. En ole silti ihan vakuuttunut, että luoko hän koskaan kunnon NHL-uraa, mutta annetaan hänelle mahdollisuus niin kauan kun otteet pysyvät tuollaisina. Sellainen meidän oma todella köyhän miehen Milan Lucic. Hymiö.

Ykkösketju oli taas liekeissä vaikka 1/3 siitä olikin vaihtunut. Ihme kaveri tämä uransa ensimmäisen hattutempun tehnyt Palmieri, kun joissain peleissä häviää ihan täysin kuvasta, ja välillä taas tulee näitä yhden-kahden pelin suonenvetoja, jolloin joka veto menee maaliin. Hyvä, että KP on lopultakin todistanut kuuluvansa NHL:ään, koska hän on yksi niistä pelaajista, joiden odotetaan korvaavan Selänteen maalimäärät tulevaisuudessa. Tällä hetkellä KP:lla on eniten maaleja koko joukkueesta. Tärkeintä kuitenkin tietysti se, että onnistumisia tulee tasaisesti koko joukkueelle. Ducks on tällä hetkellä tehnyt eniten maaleja (64) läntisessä konferenssissa. Tässäpä tämän hetken maalitilastoa:

Koodi:
Kyle Palmieri 7
Ryan Getzlaf 6
Saku Koivu 5
Corey Perry 5
Teemu Selänne 5
Bobby Ryan 5
Daniel Winnik 5
Andrew Cogliano 5
Nick Bonino 5
Sheldon Souray 4
Matt Beleskey 3
Francois Beauchemin 2
Patrick Maroon 1
Peter Holland 1

Vakimiehistä ilman maalia ovat vielä puolustajat Lovejoy, Sbisa, Lydman, Allen ja Fowler. Lovejoy ja Fowler ovat tosin pelanneet vain 8-9 peliä. Lydmanilla edellisestä maalista on muuten hitosti aikaa, kun viime kaudella hän ei tehnyt yhtäkään. Kaikki vakikokoonpanossa olevat hyökkääjät ovat siis tehneet vähintään kolme maalia.

Ykkösketjusta vielä sen verran, että Perry on nyt kolmen syöttöpisteen myötä jo yhtä pistettä vaille piste per peli -tahdissa, ja Getzlaf myös samoilla tehoilla jo sen yli. Getzlaf viimeiset neljä peliä 2+7=9 ja Perryllä on menossa kuuden pelin pisteputki, jonka aikana 4+7=11. Ja tämä kaikki siis niin, että vasen laituri vaihtuu lähes joka peliin.

Helmikuu mentiin saldolla 11-2-0. Kolmas kerta Ducksin historiassa, kun kuukaudessa otetaan 11 voittoa, vaikka kyseessä on helmikuu. Chicago on vieläkin ilman tappioita varsinaisella peliajalla ja rikkoi hetki sitten Ducksin ennätyksen Cup-vuodelta kauden aloittavassa pisteputkessa. Boudreau sanoi juuri haastattelussa, että on hyvä että Chicago saa kaiken mediahuomion, vaikka Ducks tulee hyvin lähellä perässä. Kolmantena konferenssissa on Vancouver, joka on viisi pistettä Ducksia jäljessä ja yksi ottelu enemmän pelattuna. Tyynenmeren divisioonassa kaikki joukkueet ovat vielä tiukasti mukana playoff -taistossa, San Jose ja Phoenix pitävät tasapisteillä hallussaan konferenssin sijoja 8-9. Perjantain Wild -pelin jälkeen Ducks kohtaa Phoenixin peräti kolme kertaa peräkkäin, joten siinä olisi hyvä paikka haudata divisioonavastustajaa syvemmälle, ja vahvistaa divisioonajohtoa.

Veikkaan tässä vaiheessa, että maaliskuussa Ducksin lento ottaa pikkuisen takapakkia, Ducks nimittäin pelaa kuukauden 31 päivässä 17 ottelua. Alkaen 2.3. pelattavasta ensimmäisestä Phoenix -matsista aina 24.3. pelattavaan kotiotteluun Detroitia vastaan Ducks pelaa 12 ottelua putkeen niin, että jokaisen pelin jälkeen on yksi välipäivä. Jos noista peleistä tulee riittävästi voittoja, Boudreaun valmennustyylin tuntien uskon että aika monesti nuo vapaapäivät käytetään pelkästään palautumiseen ilman harjoituksia. Ei kuitenkaan auta liikaa valittaa otteluohjelmasta, koska tynkäkaudella kaikki joukkueet ovat jossain vaiheessa aivan puhki kovan tahdin vuoksi. Hyvä puoli on se, että Ducks on todistanut pystyvänsä voittamaan pelejä, vaikka tankki olisikin tyhjä, kuten nähtiin taannoisissa Nashville- ja Columbus -peleissä. Ja on tuollaiseen kuukauteen huomattavasti kivempi lähteä konferenssin kakkossijalta, kuin playoff -viivan alapuolelta niin kuin yleensä Anaheimissa on totuttu tekemään.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Veikkaan tässä vaiheessa, että maaliskuussa Ducksin lento ottaa pikkuisen takapakkia, Ducks nimittäin pelaa kuukauden 31 päivässä 17 ottelua.
...
Ei kuitenkaan auta liikaa valittaa otteluohjelmasta, koska tynkäkaudella kaikki joukkueet ovat jossain vaiheessa aivan puhki kovan tahdin vuoksi. Hyvä puoli on se, että Ducks on todistanut pystyvänsä voittamaan pelejä, vaikka tankki olisikin tyhjä, kuten nähtiin taannoisissa Nashville- ja Columbus -peleissä. Ja on tuollaiseen kuukauteen huomattavasti kivempi lähteä konferenssin kakkossijalta, kuin playoff -viivan alapuolelta niin kuin yleensä Anaheimissa on totuttu tekemään.
Itse asiassa se ottelutahti ei ole juuri kovempi kuin esim. viime kautena. Laskeskelin jossain toisessa säikeessä että nyt pitää pelata n. 3,4 peliä viikossa kun normikaudella 3,2 peliä. Ei siis merkittävää eroa, mutta on tuollainen viiden päivän tauko silti tyhmä.

Nyt ankoilla on 29 pistettä 18 ottelusta. Jos joukkue pelaa piste per peli tahtia loppukauden niin uskallan julistaa playoff paikan varmaksi (59 pistettä). Veikkaan rajan olevan jotain 55-57 pistettä. Siihen 59 pisteeseen riittäisi esim. 13 voittoa ja 4 JA/VL-häviötä 30 pelistä.
 
Viimeksi muokattu:

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Siihen vielä päälle huonompi päivä Pekka Rinteeltä, niin tässä on lopputulos.
Niin kävi sitten, kuten tuossa edellä uumoilin, että Pekarinei ei ole tällä hetkellä vireessä. Pekka kai olisi halunnut pois maalilta jo kolmannen maalin jälkeen, niin ymmärsin radioselostuksesta, mutta Trotz nöyryytti sitten vähän enemmän.

Saku Koivulla on nyt kai jo 6 maalia, ei 5. Hyvä Sakke! Ja todellakin, mielestäni Palmieria ja Etemiä kannattaisi peluuttaa kahdessa ekassa ketjussa. Muuten heidän taitonsa menevät ihan hukkaan jossain 3.-4. kentässä vähillä minuuteilla puukäsien kanssa pyöriessä, vaikka Etem näyttää sielläkin rullaavan välillä hyvin. Beleskey sopii sinne nelosketjuun mielestäni paremmin tappelemaan ja näyttämään rannariaan silloin tällöin.

Fowlerille kysymys Fowlerista: Yhdeksän peliä ja yksi vaivainen piste, onko syytä huoleen? Kaveri, joka teki ensimmäisellä kaudellaan yli 0.5 pistettä per pelaamansa peli. +/- tilasto on ilahduttavasti nyt plussan puolella, mutta onko tuo uhraus noiden pisteiden puuttumisen arvoinen? Tuleeko Fowlerista vielä "uusi Scott Niedermayer", kuten julistin Jatkoajassa hänen ensimmäisen Training Campinsä ensimmäisen päivän jälkeen?
 
Viimeksi muokattu:

Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Viitsisikö joku ystävällisesti kertoa ketä kannattaa seurata twitteristä saadakseen Ducksien sisäpiiri juttuja? Onko joku hovitoimittaja tms.?
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@icemancometh ainakin, kyseessä Eric Stephensin Twitter-tili. Hovitoimittaja. Ja sitten tuo "color man" Dan Wood, @Duckscolorman.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Tuoreet kommentit Ducks - Wild pelistä juuri tulleena. Olin katsomassa paikan päällä Jatkoajan VilleSeinan kanssa ja hänen mukanaan tulleiden kolmen muun ei-jatkoaikalaisen suomalaisen kanssa.

Lämmittelyt jäivät minulta tällä kertaa katsomatta, koska perjantai-illan ruuhka Los Angelesissa on aika toivoton. No, peli lähti kuitenkin Duckseilta hyvin käyntiin, ja ykkösketju oli ihan pitelemätön, pyöritti peliä miten tahtoo Wildin päädyssä. Eikä kauan tarvinnut odottaa kun nykyinen syöttöruisku Perry vippasi kiekon maalin kulmalle ehtineelle Getzlafille, jolla oli helpohko työ sutia kiekko verkkoon. Muutaman vaarallisen näköisen paikan Minnesota loi, mutta Hiller oli vireessä maalillaan. Erän puolivälin paikkeilla Teemu sai sitten kiekon keskialueella ja sooloili läpi Wildin puolustuksen ja yhtäkkiä ranne kääntyi ja samalla heilahti verkko Minnesotan maalia vartioineen Darcy Kuemperin takana (enpä ole seurannut koko Suomen Minnesotaa tarpeeksi, että tietäisin Kuemperista mitään). Erän lopussa, kuten Jatkoajan jutussa todetaan, Beleskey intoutui hanskaamaan...krrrrooh..pyyyyh...ai niin, mistäs kirjoitinkaan. Niin juu, hanskausjäähyt (5 min) jatkuivat toiseen erään ja sekoittivat vähän ketjukoostumuksia. Beleskey oli pelannut kakkosessa Teemun ja Bobbyn seurassa (oi miksi?).

Toinen erä alkoi sitten vähän pelailun merkeissä ja sitä lähes koko erä olikin. Ankoilla oli suurin nälkä tyydytetty, mutta erän puolenvälin paikkeilla moittimani Beleskey runttasi irtokiekon maalin edestä verkkoon. 3-0. Ankat ilmeisesti luulivat, että peli on ohi. Ykkösketju alkoi hävitä kuvasta lähes kokonaan, ainoastaan Palmieri jaksoi luistella.

Kolmannen erän alku meni sitten ohi miesten huoneessa luritellessa, ja tietenkin Wild heitti siinä heti kaapin. Yleisön huokauksesta kuulin, mitä oli tapahtunut (tai huokailiko joku siellä pytyllä...). No, koko kolmas erä oli sitten väsynyttä kiekkoilua Duckseilta. Mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän Minnesota kävi päälle, ja Setoguchi tykitti ansaitun kavennusmaalin. Olin jo varma, että Wild saa ansaitun tasoituksensa lopussa, kun MVP Beauchemin otti vielä jäähyn. Mutta niin vain kestettiin ja Ankkalinnassa soivat sumutorvet pelin loputtua Ducksin voiton merkiksi.

Muutamia huomioita pelaajista. Etem oli energinen, ja nauratti, kun katsoi Etemin menoa täydessä vauhdissa haarat levällään kuin harakka luistellen. Sitä se inline-rullilla luistelu teettää. Lydman oli hidas mutta kankea ja ehkä kömpelökin. Mielestäni Fowler ja Sbisa pelasivat nätisti yhteen, siitä voisi tulla hyväkin pakkipari, jos Bruce antaa heidän pelata yhdessä. Kolmosessa Winnik oli mielestäni näkymätön. Hän on vajonnut nyt sille tasolle, jota ennen kautta odotinkin, ja pisteet ovat muisto vain. Sakukaan ei enää liiku kuin suihkukone. Ja Lovejoy on kuin Sheldon Brookbankin toinen tuleminen, peruspakkien aatelistoa. Hilleriin ei minulla ole vieläkään täyttä luottamusta, vilkuilee välillä taakseen eikä tiedä missä kiekko on. Ja näitä perus-Ankka juttuja nähtiin taas, kiekko puolustajalla oman maalin takana ja sieltä joku järjettömän pitkä avaus, joka päätyy parin pompun kautta vastustajalle. Miten olisi lyhyet syötöt?

Pelin jälkeen koetti sitten jännä aika, kun menimme hissillä pukuhuonetasolle, jonne olin saanut kihlattuni avulla järkättyä passit (kihlattuni on sukua Ankkojen varusteapulaisen vaimolle). Jeff (varustekaveri, suomalaista sukua hänkin, Tyni sukunimeltään) järjesti meidät sitten pukukoppikierrokselle. Siinä käytävällä törmättiin Sakuun ja Mikkoon, jotka olivat juttelemassa. Taidettiin keskeyttää heidän tarinatuokionsa. Ei muuta kuin kättelemään ja juttelemaan heidän kanssaan. Ensimmäinen tapaaminen suosikkipelaajani #11 kanssa, jee! Mukava kaveri ja puhuu samaa Turun kieltä kuin minä, joten ymmärsimmekin toisiamme. Itärajan porukalla taisi olla vaikeampaa. Koko Suomen Mikkekin (ei pelannut) oli kuulemma siinä vieressä, pojat kertoivat, mutta minä en huomannut. On vissiin niin pieni. Tai paremminkin: kuka Mikke? Pojat saivat Getzlafilta nimmarin, taitaa olla VilleSeinan suosikkipelaaja. Sitten pukuhuoneen käytävillä Perry vilautteli suihkusta tullessaan, Etem tervehti ja muitakin pelaajia siinä pyöri ympärillä. Pääsimme sitten pukukoppiin, jossa pojat ottivat kuvia Teemun ja Sakun paikkojen ja nimien edessä. Lydde tuli siihen sitten juttelemaan kanssamme. Samoin Bobby Ryan käveli vierestä, joten ei kun juttelemaan, kuvia ottamaan ja nimmaria pyytämään. On kyllä mukava kaveri tuo Bobby. Sbisa oli tyylikkäänä kuten italialaisen (vaikka muka sveitsiläinen onkin) tuleekin olla puvussaan. Palmieri, Beauchemin, Fasth ja Lovejoy bongattiin myös siellä pukukoppitasolla, mutta ei juteltu heidän kanssaan. Beaucheminin nokka muuten kilpailee maailman komeimman kotkan kanssa tasaveroisesti. Fowleria en minä ainakaan nähnyt, enkä Hilleriä. Hiller nyt onkin vissiin aika pelokas, kihlattuni hänet kerran pelästytti. Maroon käveli ohi monta kertaa, mutta sen verran synkän näköinen kaveri, etten uskaltanut jutella hänen kanssaan. Maroon muuten hanskasi pelissäkin. Lopussa Saku tuli vielä juttelemaan turkua, ja sitten pitkän odottamisen jälkeen suihkupoika Teemu tuli luoksemme juttelemaan, kuvattavaksi ja nimmareita jakamaan. Teemun kommentista ja olemuksesta jäi vähän sellainen kuva, kuten minulla muutenkin on tällä kaudella ollut, että "one more year" ehkä jää haaveeksi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, kun kyseessä on kaikkien aikojen paras suomalaiskiekkoilija. Annoin poikien jutella Teemun kanssa, kun me ollaan jo "vanhoja tuttuja". Lopussa Bruce Boudreau käveli vielä pari kertaa ohi ja lopuksi toivotti meille hyvää yötä. Että sellaisia kuulumisia ja terveisiä Ankkalinnasta kaikille Jatkoajan Ducksien faneille Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Tuoreet kommentit Ducks - Wild pelistä juuri tulleena. Olin katsomassa paikan päällä Jatkoajan VilleSeinan kanssa ja hänen mukanaan tulleiden kolmen muun ei-jatkoaikalaisen suomalaisen kanssa.

Iso kiitos mielenkiintoisesta raportista, näitä juttuja lukisi mielellään useamminkin. Olen myös erittäin, erittäin kateellinen teille.

Teemun backhandi näytti kovin vaivattomalta ja helpolta, on se.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Teemun backhandi näytti kovin vaivattomalta ja helpolta, on se.
Kattelin itse ihan samaa. Vähän liioitellen näytti siltä, että Teemun rysty lähtee samalla nopeudella, kun keskivertoliigapelaajan ranne. On se vaan aikamoinen ukko.

Miten muuten palstan Ducks-asiantunijat näkevät alkukauden perusteella joukkueen mahdollisuudet post-seasonilla? Eli voiko Ducksin laskea ihan varteenotettavaksi contenderiksi? Itsellä kun on NHL-tietämys aika heikolla tasolla lähinnä sen takia, että seuraaminen rajoittuu maalikoosteiden katseluun ja tulosten tarkistamiseen teksti-tv:stä. Joukkueena Ducks ei herätä suurempia fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mutta totta kai tuolla suomalaismäärällä sen otteet kiinnostavat enemmän kuin ''tavallisen'' NHL-seuran.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelin jälkeen koetti sitten jännä aika, kun menimme hissillä pukuhuonetasolle, .

Kiitos raportista, se oli hauskaa luettavaa. Se jäi askarruttamaan, että miten päättelit Teemun olemuksesta tämän olevan viimeinen kausi?
 

Byfuglien#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg jets
Kattelin itse ihan samaa. Vähän liioitellen näytti siltä, että Teemun rysty lähtee samalla nopeudella, kun keskivertoliigapelaajan ranne. On se vaan aikamoinen ukko.

Miten muuten palstan Ducks-asiantunijat näkevät alkukauden perusteella joukkueen mahdollisuudet post-seasonilla? Eli voiko Ducksin laskea ihan varteenotettavaksi contenderiksi? Itsellä kun on NHL-tietämys aika heikolla tasolla lähinnä sen takia, että seuraaminen rajoittuu maalikoosteiden katseluun ja tulosten tarkistamiseen teksti-tv:stä. Joukkueena Ducks ei herätä suurempia fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mutta totta kai tuolla suomalaismäärällä sen otteet kiinnostavat enemmän kuin ''tavallisen'' NHL-seuran.

Kyllähän Ducks on ollut aivan parhaita joukkueita tähän mennessä kautta. Selänteeltä viisaita sanoja jotka meni suurinpiirtein näin: 1 kentällä voi voittaa pelin. 2 kentällä voi voittaa useita pelejä. 3 kentällä voi menestyä. Ducksilla siis 3 kenttää jotka tekevät tuhojaan tasaisesti ja sen lisäksi myös 4 kenttä pelaa hyvää jääkiekkoa. Taitaa Boninolla olla myös hattutemppu tältä kaudelta. Maalivahti peli on ollut hyvää (sekä Fasthin että Hillerin).

Lydman voisi harjoitella vielä purkukiekon heittämistä, Wildiä vastaan vähintää 5 epäonnistunutta purkua ja Wild rokotti yhdestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös