Jälleen upea työvoitto Carolinasta. Koko vieraskiertue siis saldolla 5-1-2, ja koko helmikuun aikana vain kaksi ottelua, joista ei pisteitä ole saatu. Tämän vuoden puolella saldo on 16-4-4. Samalla on varmistunut sekin, että Selänne ei liiku Ducksista mihinkään, lähteenä Teemun blogi maikkarin sivuilla. Viime kaudella 61 ottelun jälkeen Ducksilla oli pisteitä neljä enemmän kuin nyt, ja kun playoffeihin vaadittava pistemäärä on todennäköisesti hieman alhaisempi tällä kaudella, mahikset ovat melko lailla samat kuin viimeksikin. Tällä kertaa meillä on paljon parempi joukkue kasassa, eniten tietysti messiaamme Jonas Hillerin ansiosta. Joten totean saman kuin pari kuukautta sitten: jos joku joukkue näistä lähtökohdista pystyy pleijareihin nousemaan, se on Anaheim Ducks. Ainoa ongelma on se, että vaikka pisteissä playoff -viiva on jo lähellä, välissä on silti useita joukkueita. Minnesotasta mentiin muuten jo ohi.
Onneksi vieraskiertue on ohi, sillä kahdessa viimeisessä pelissä Ducksin pelissä alkoi näkyä väsymyksen merkkejä. Tampaa vastaan alku oli katastrofaalinen, ja vaikka Ducks hallitsi suurimman osan pelistä ja kolmannen erän täysin, on pelaaminen silti paljon kuluttavampaa kun täytyy koko ajan jahdata ja tuossa pelissä aika loppui kesken. Sama juttu näkyi Canesia vastaan toisessa erässä, välillä Ducks -pelaajat vain seisoivat paikallaan omassa päässä ja antoivat Canesin pyörittää peliä. Jälleen kerran Hiller oli ainoa syy, miksi kolmanteen erään lähdettiin vain yhden maalin takaa-ajoasemasta.
Kolmos- ja nelosketjut elivät läpi ottelun, mutta parhaimmat pelaajat näissä ketjuissa olivat Bonino ja Hagman. Ekassa erässä Bonino näytti parikin kertaa, miksi hänestä on tulossa NHL -pelaaja kovaa vauhtia. Kaksi kertaa hän sai kulmassa kiekon, kääntyi vilkaisemaan kohti siniviivaa, ja syötti puolustuksen läpi Sbisalle avopaikkaan. Ensimmäinen näistä johti Ducksin ekaan maaliin. Muutenkin Boninossa pistää silmään nuo kulmaväännöt, ei hän ole mikään isokokoinen pelaaja, mutta jotenkin vaan lähes aina hän on se pelaaja, joka taistelee kiekon itselleen ja usein hyvin vaivattoman näköisesti. Myös edellämainittu Hagman oli oikea soturi, jatkosopparia vaan kouraan. DSP on ollut kahdessa pelissä aivan loistava. Tampaa vastaan taklasi peräti seitsemän kertaa, ja Canesia vastaan sai enemmän aikaiseksi hyökkäyspäässä, esim. teki hyvän esityön tuohon Sbisan maaliin kulmassa. Ei mitään järkeä peluuttaa Parrosia, jos DSP pystyy tuollaiseen energian tuomiseen joka ilta.
Alivoima oli taas todella hyvää, vaikka yksi maali päästettiinkin. Erityisesti Perry, Cogliano ja Koivu kunnostautuivat kiekon pitämisessä Canesin päädyssä vaikka pelattiin neljällä viittä vastaan. Perry on kyllä kullanarvoinen tältäkin osin Ducksille. Ja Perryhän se tietysti oli joka ylivoimalla tasoitti pelin. Ensimmäinen ylivoimamaali näissä vieraspeleissä joka ei tullut siinä yhdessä pelissä Columbusta vastaan.
Laitan myöhemmin lisää mietteitä trade deadlinesta ja joukkueen hyökkääjien suorituksista.
Onneksi vieraskiertue on ohi, sillä kahdessa viimeisessä pelissä Ducksin pelissä alkoi näkyä väsymyksen merkkejä. Tampaa vastaan alku oli katastrofaalinen, ja vaikka Ducks hallitsi suurimman osan pelistä ja kolmannen erän täysin, on pelaaminen silti paljon kuluttavampaa kun täytyy koko ajan jahdata ja tuossa pelissä aika loppui kesken. Sama juttu näkyi Canesia vastaan toisessa erässä, välillä Ducks -pelaajat vain seisoivat paikallaan omassa päässä ja antoivat Canesin pyörittää peliä. Jälleen kerran Hiller oli ainoa syy, miksi kolmanteen erään lähdettiin vain yhden maalin takaa-ajoasemasta.
Kolmos- ja nelosketjut elivät läpi ottelun, mutta parhaimmat pelaajat näissä ketjuissa olivat Bonino ja Hagman. Ekassa erässä Bonino näytti parikin kertaa, miksi hänestä on tulossa NHL -pelaaja kovaa vauhtia. Kaksi kertaa hän sai kulmassa kiekon, kääntyi vilkaisemaan kohti siniviivaa, ja syötti puolustuksen läpi Sbisalle avopaikkaan. Ensimmäinen näistä johti Ducksin ekaan maaliin. Muutenkin Boninossa pistää silmään nuo kulmaväännöt, ei hän ole mikään isokokoinen pelaaja, mutta jotenkin vaan lähes aina hän on se pelaaja, joka taistelee kiekon itselleen ja usein hyvin vaivattoman näköisesti. Myös edellämainittu Hagman oli oikea soturi, jatkosopparia vaan kouraan. DSP on ollut kahdessa pelissä aivan loistava. Tampaa vastaan taklasi peräti seitsemän kertaa, ja Canesia vastaan sai enemmän aikaiseksi hyökkäyspäässä, esim. teki hyvän esityön tuohon Sbisan maaliin kulmassa. Ei mitään järkeä peluuttaa Parrosia, jos DSP pystyy tuollaiseen energian tuomiseen joka ilta.
Alivoima oli taas todella hyvää, vaikka yksi maali päästettiinkin. Erityisesti Perry, Cogliano ja Koivu kunnostautuivat kiekon pitämisessä Canesin päädyssä vaikka pelattiin neljällä viittä vastaan. Perry on kyllä kullanarvoinen tältäkin osin Ducksille. Ja Perryhän se tietysti oli joka ylivoimalla tasoitti pelin. Ensimmäinen ylivoimamaali näissä vieraspeleissä joka ei tullut siinä yhdessä pelissä Columbusta vastaan.
Laitan myöhemmin lisää mietteitä trade deadlinesta ja joukkueen hyökkääjien suorituksista.