Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 831
  • 15 665

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin uutta Nokiaa odotellessa on syytä muistaa se, ettei tämä maa nouse suosta kyräilyllä ja kiukuttelulla, vaan meidän suomalaisten lujalla työllä. Nyt siis hihat ylös. Peukaloidenpyörittely ei johda mihinkään.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän siellä hereillä olla. Työministerin ensisijainen tehtävä on toteuttaa hallitusohjelmaa, ei miellyttää Hakaniemen sakkia.
Satonen toivoo että työmarkkinajärjestöt löytäisivät mallin, jolloin Satosen ei tarvitse laatia erikseen lakia. Sen takia Satonen on kutsunut järjestöt pöydän ääreen neuvottelemaan mallista.

Koska Satonen ei saanut osapuolia neuvottelemaan, hän ottaa plan B käyttöön ja ajaa höyryjunan lailla AY-muurin läpi ja tekee tarvittavat lakimuutokset itse.

Hän ei siis onnistunut tehtävässään saada osapuolia samaan pöytään, joka oli plan A.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Lakkopäiviä tuolla ajalla esimerkiksi 27-kertaisesti Ruotsiin verrattuna. Kai se "harvoin" melko subjektiivinen määritelmä on.
Tuossa Evan julkaisemassa jutussa (ei nyt ihan puolueeton lähde sekään) todetaan myös, että poliittisia lakkoja on ollut Suomessa kuitenkin harvakseltaan. Vuoden 2015 piikki mainittiin ja tämän hallituskauden tilanne on vähän vastaava.

Lakkoherkkyyden osalta pitäisi pelkkien lakkopäivien laskemisen sijaan miettiä myös verrokkimaiden työmarkkinajärjestelmän toimintaa kokonaisuudessaan. Etenkin kun verrataan muihin Pohjoismaihin, niin lakkoherkkyyttä laskee myös parempi neuvottelukulttuuri, eikä vain lakkoihin liittyvä tiukempi lainsäädäntö. Asiat eivät pääse paisumaan niin usein työtaistelutoimenpiteitä vaativiksi konflikteiksi, kun työnantajapuolikaan ei lähde neuvotteluihin tavoitteilla, joita vastapuoli ei voi millään tavalla hyväksyä. Suomessa on viime vuosina kuultu yhä useammin, että TES-neuvottelut eivät lähde kunnolla edes käyntiin ennen kuin työtaistelutoimenpiteet ovat jo käynnissä.

Tyypillinen suomalainen työntekijä ei ole ensimmäiseksi lyömässä hanskoja tiskiin tai polttamassa kaduilla autoja. Sen sijaan kyllä täälläkin lakko-oikeutta käytetään, kun työnantaja tai nyt hallitus tunkee väkisin kurkusta alas sellaista, mikä koetaan kohtuuttomaksi.

Toki tuokin kanava ilmaista epätyytyväisyyttä voidaan kieltää lailla, mutta aina se patoutunut kokemus kohtuuttomuudesta ja epäreiluudesta purkautuu kuitenkin jollain tavalla ulos. Kun kavennetaan työntekijöiden mahdollisuuksia ilmaista mielipide sillä tavalla, että sitä joudutaan myös kuuntelemaan, työnantajat hakevat neuvottelun sijaan entistä isompia selkävoittoja ja konflikteista tulee entistäkin isompia. Orpolla ja Satosella ei ole selvästikään minkäänlaista psykologista silmää, mihin tällaisen kehityksen kiihdyttäminen pahimmillaan johtaa.

Suomen työmarkkinoilla on epäilemättä tarve uudistua. Ei kannattaisi kuitenkaan rikkoa toimiviakin asioita, kun vallan kahvassa hybris tuntuu vievän päättäjät mukanaan.

E: korjattu kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten näistä AY-aktiiveista vain tulee jotenkin kuva jotenkin katkeroituneista ihmisistä. Voisin noilla Senaatintorillakin huutaneilla useimmilla olevan ihan hyvät työolosuhteet, joten mistä kaikki kiukku? Vaikka itse kullakin välillä menee suupieli mutruun, mitä tuolla ministerin buuaamisella saavutetaan?

Joo Satosesta välittyy hivenen joustamattoman ihmisen kuva, mutta eikö siihen kannata reagoida ennen kaikkea rakentavalla debatilla ja äänestämällä vaaleissa niin, ettei oikeistolla ole niin isoa mandaattia harjoittaa mieleistään politiikkaa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Lakkoon en itse valtion virkamiehenä voi osallistua, joten tässä etätyössä kalsarit jalassa kirjoitellaan Jatkikseen ja ollaan töitä tekevinään. Eräänlainen italialainen lakko siis tänään.
Mitenkäs tämä poikkeaa valtion virkamiehen normi etäpäivästä vai ollaanko silloin ilman kalsareita?
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos he sattuvat menestymään, niin sitten iskee kateus, miksi?
Tähän on hyvin yksinkertainen vastaus: Vasemmistolaisessa ideologiassa kenelläkään ei saa mennä paremmin kuin jollain muulla, se on paha, hyvin paha, asia.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Miten näistä AY-aktiiveista vain tulee jotenkin kuva jotenkin katkeroituneista ihmisistä.

Itseäni ihmetyttää se, kuina yksipuolisesti he ajavat asiaansa. Esimerkiksi on nostettu esiin Tanskan parempaa ansiosidonnaista, mutta ei ole sanallakaan sanottu sen olevan työttömälle huomattavasti velvoittavampi kuin Suomessa.

Pakostahan tässä tulee sellainen ajatus mieleen, etteivät he ole halukkaita oikeasti ratkaisemaan ongelmia ja parantamaan Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa. Vaan ennemmin ajavat kylmäpäisesti yksinomaan omaa etuaan. Omaan korvaan kuullostaa melkoisen hankalalta neuvottelukumppanilta.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eiköhän siellä hereillä olla. Työministerin ensisijainen tehtävä on toteuttaa hallitusohjelmaa, ei miellyttää Hakaniemen sakkia.
Minä luulisin, että työministerin ensisijainen tehtävä on huolehtia Suomen työllisyydestä.

Aika hurjaahan se olisi ollut, jos Tuula Haatainen olisi keväällä 2020 vain todennut, että kun hallitusohjelmassa ei ole kirjattuna mitään toimenpiteitä koronan vaikutuksiin reagointiin, niin hän olisi vain laittanut kädet taskuun.

Eli kyllä minusta vastuullisesti toimivan ministerin tulee kyetä myös reagoimaan muuttuneisiin olosuhteisiin eikä vain puskea eteenpäin jääräpäisesti hallitusohjelman kirjauksia.
 
Tadu

Mihin muuttuneisiin olosuhteisiin Satosen pitäisi reagoida?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mihin muuttuneisiin olosuhteisiin Satosen pitäisi reagoida?
No keskeisimpänä tulevat mieleen se, että Suomen talouden kasvunäkymät ovat synkistyneet ja toisaalta se, että työmarkkinaosapuolten välille näyttää olevan syntymässä todella riitainen tilanne.

Jos hallituksen tahtotilana on edistää paikallista sopimista, vientivetoista palkkamallia ja vähentää työtaisteluita, niin tokkopa se tällaisella konfliktihakuisella työmarkkinapolitiikalla onnistuu. Jos hallitus runnoo nuo kaikki lait läpi, niin eiköhän vuoden päästä tes-kierroksella nähdä melkoinen ay-liikkeen vastaisku, jolloin palkankorotusvaatimukset ja työtaisteluvalmius lienevät poikkeuksellisen korkealla tasolla.
 
Kun talousnäkymät muuttuvat huonompaan suuntaan, pitää tehdä rajumpia päätöksiä. Jos työmarkkinaosapuolet riitelevät, se ei ole mikään muuttunut olosuhde, vaan työmarkkinaosapuolten riitelyä.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kun puhutaan että vientivetoiset alat määräävät korotukset niin haluan nähdä sen kun sieltä lykätään työnantajien pöytään joku 18% vaatimus ja perustellaan vielä vittuiluna päälle että näin Euroopassakin korotukset tulee.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lakkoherkkyyden osalta pitäisi pelkkien lakkopäivien laskemisen sijaan miettiä myös verrokkimaiden työmarkkinajärjestelmän toimintaa kokonaisuudessaan. Etenkin kun verrataan muihin Pohjoismaihin, niin lakkoherkkyyttä laskee myös parempi neuvottelukulttuuri, eikä vain lakkoihin liittyvä tiukempi lainsäädäntö. Asiat eivät pääse paisumaan niin usein työtaistelutoimenpiteitä vaativiksi konflikteiksi, kun työnantajapuolikaan ei lähde neuvotteluihin tavoitteilla, joita vastapuoli ei voi millään tavalla hyväksyä. Suomessa on viime vuosina kuultu yhä useammin, että TES-neuvottelut eivät lähde kunnolla edes käyntiin ennen kuin työtaistelutoimenpiteet ovat jo käynnissä.
Suomessa työehdoista neuvottelujen sijaan keskitytään vain oman aseman varmistamiseen ja valta-aseman ylläpitämiseen. Mistään saavutetuista eduista ei suostuta täällä antamaan periksi, sen sijaan neuvottelujen aikana käytetään toisesta osapuolesta sellaista jargonia, jota kutsutaan kansankielellä suoraksi vittuiluksi. Täällä haistellaan poteroissa omia pieruja eikä olla edes halukas oikeasti kehittämään asioita, koska kaikki myönnytykset nähdään heikkoutena. Lakoilla uhkailu ja mahtailu on arkipäivää joka vuosi niillä aloilla, millä työehtosopimus on katkolla. Tämä suomalainen "neuvottelu"kulttuuri voitaisiin jo haudata sinne, syvälle ja poikittain, mutta tämä tuntuu olevan täysi mahdottomuus. Suomi-laiva uppoaa hitaasti mutta varmasti, koska täällä vain kinastellaan siitä, mikä on se ainoa oikea tapa saada vettä aluksesta pois.

Lakoissahan ei ole koskaan syy itsessä, aina siihen ovat kaikki muut syyllisiä. Aina joku muu pakottaa lakkoon.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Miten näistä AY-aktiiveista vain tulee jotenkin kuva jotenkin katkeroituneista ihmisistä. Voisin noilla Senaatintorillakin huutaneilla useimmilla olevan ihan hyvät työolosuhteet, joten mistä kaikki kiukku? Vaikka itse kullakin välillä menee suupieli mutruun, mitä tuolla ministerin buuaamisella saavutetaan?

Joo Satosesta välittyy hivenen joustamattoman ihmisen kuva, mutta eikö siihen kannata reagoida ennen kaikkea rakentavalla debatilla ja äänestämällä vaaleissa niin, ettei oikeistolla ole niin isoa mandaattia harjoittaa mieleistään politiikkaa.
Mielenosoituksessa oli varmastikin paljon ay-aktiiveja, mutta luulen, että ylivoimaisesti suurin osa oli ihan tavallisia liittoon kuuluvia perusduunareita. Mitä millään saavutetaan ja mitä millään on ikinä saavutettu, ihan käsittämätön ajatuksenjuoksu. Meinaatko että nyt olisi ollut mielenosoituksessa hyvä paikka käydä asiallista debattia ministerin kanssa? Ihan oikeasti, se oli mielenosoitus. Ja jos nyt jostain katkeroitumisesta voi puhua, niin jonkin verran olen kuullut persuja äänestäneiden suusta sellaiseen viittaavaa kommentointia, noin muuten jengi tuntuu vain olevan kovasti työelämän heikennyksiä ym. järjettöminä pidettyjä "uudistuksia" vastaan.

Ja kun täällä nyt kuvainnollisesti syljetään lakkoon osallistuvien naamaan, niin haluaisin muistuttaa, että ay-liike on yhtä kuin sen jäsenet; suuri määrä tavan duunareita, jotka kuuluvat ihan vapaaehtoisesti ammattiliittoihin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kun talousnäkymät muuttuvat huonompaan suuntaan, pitää tehdä rajumpia päätöksiä. Jos työmarkkinaosapuolet riitelevät, se ei ole mikään muuttunut olosuhde, vaan työmarkkinaosapuolten riitelyä.
No kyllä oma käsitykseni on se, että isot rakenteelliset uudistukset tai leikkaukset kannattaa tehdä ennemmin hyvinä tai seesteisinä aikoina kuin lamassa/taantumassa. Mutta toki tässä on ihan koulukuntaeroa, että kannattaako vastasyklistä vai myötäsyklistä talouspolitiikkaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Nyt mennään siis EK:n -/SY sanelulla. Enemmän kaipaisi todellakin läpi hallituskausien meneviä ILO:n mukaisia neuvotteluja. Niinistö ja Stubb puhuvat läpi hallituskausien menevien ratkaisujen puolesta. Jos työntekijöiltä nyt karsitaan, niin sitten voisi yritykset vastavuoroisesti karsia yritystuista hieman. Kokoomuksen varjobudjetissa yritystuet vielä leikkausuhan alla olivat. Yllätys yllätys, eivät enään vaikka monet asiantuntijat puhuu näiden leikkuun puolesta, Vihriäläkin. Ennenkin yritykset pärjännyt vähemmällä, kuten työntekijät.

Onneksi kehitysyhteisötyörahoista leikataan, olisi pitänyt leikata enemmän. Tosi tärkeitä on infran ylläpito, korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen, TKI-investoinnit. Eihän tänne investoi jos meidän infra ja satamat ole kunnossa.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos hallituksen tahtotilana on edistää paikallista sopimista, vientivetoista palkkamallia ja vähentää työtaisteluita, niin tokkopa se tällaisella konfliktihakuisella työmarkkinapolitiikalla onnistuu. Jos hallitus runnoo nuo kaikki lait läpi, niin eiköhän vuoden päästä tes-kierroksella nähdä melkoinen ay-liikkeen vastaisku, jolloin palkankorotusvaatimukset ja työtaisteluvalmius lienevät poikkeuksellisen korkealla tasolla.
Luulen että näin tapahtuu seuraavalla palkkakierroksella. Jos siirrymme pohjoismaiseen malliin, se varmaan tarkoittaa myös mallin mukaisia korotuksia palkkoihin. Suomen kilpailukyky on parantunut viimevuosina maltillisempien korotusten vuoksi, mutta tämä tuskin toimii jatkossa ja lisää lakkoja on luvassa mikäli työnantajat eivät suostu korotuksiin.

Sen mikä taakseen jättää, sen edestään löytää.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomessa työehdoista neuvottelujen sijaan keskitytään vain oman aseman varmistamiseen ja valta-aseman ylläpitämiseen. Mistään saavutetuista eduista ei suostuta täällä antamaan periksi, sen sijaan neuvottelujen aikana käytetään toisesta osapuolesta sellaista jargonia, jota kutsutaan kansankielellä suoraksi vittuiluksi. Täällä haistellaan poteroissa omia pieruja eikä olla edes halukas oikeasti kehittämään asioita, koska kaikki myönnytykset nähdään heikkoutena. Lakoilla uhkailu ja mahtailu on arkipäivää joka vuosi niillä aloilla, millä työehtosopimus on katkolla. Tämä suomalainen "neuvottelu"kulttuuri voitaisiin jo haudata sinne, syvälle ja poikittain, mutta tämä tuntuu olevan täysi mahdottomuus. Suomi-laiva uppoaa hitaasti mutta varmasti, koska täällä vain kinastellaan siitä, mikä on se ainoa oikea tapa saada vettä aluksesta pois.
Suomessa palkankorotusten tasot ovat 2010-luvulla ja 2020-luvun alussa olleet keskimäärin keskeisiä kilpailijamaita pienemmät. Silti näiden kilpailijamaita matalampien palkankorostusten saavuttamiseksi ay-liikkeen on pitänyt turvautua lakkoihin paljon enemmän kuin muissa maissa. Tässä mielessä voi myös aika vahvasti heittää palloa sinne työnantajaliittojen suuntaan, että miksi edes säälliset korotukset pitää nyhtää aina lakkoilemalla eikä niitä voi hyvässä neuvotteluhengessä myöntää palkansaajille.
 
Boldaus oma. Kannattaa myös katsoa, miten Suomen talous on ollut hyvinkin nihkeällä linjalla oikeastaan toissavuosikymmenen lopun finanssikriisistä lähtien, verrattuna moniin kilpailijoihimme nähden. Jossain Ruotsissa on ihan kohtuullistakin vaatia kauhalla lusikan sijaan, muttei täällä. Tokihan sitä itsekin ottaisin hyvin mielelläni sen satasen, pari lisää kuussa, mutta tiedostan ettei se tässä taloustilanteessa ole mahdollista. Mikäli vaikka vetytalous osoittautuu uudeksi Nokiaksi ja taloutemme lähtee taas tulevaisuudessa nousuun, silloin ihan kohtuullista odottaa palkankorotuksia alalla kuin alalla, mutta siinä pisteessä emme valitettavasti ole vielä.
 
Jeffrey

Jäsen
No kyllä oma käsitykseni on se, että isot rakenteelliset uudistukset tai leikkaukset kannattaa tehdä ennemmin hyvinä tai seesteisinä aikoina kuin lamassa/taantumassa. Mutta toki tässä on ihan koulukuntaeroa, että kannattaako vastasyklistä vai myötäsyklistä talouspolitiikkaa.

Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä. Nämä uudistukset olisivat pitänyt tehdä nousukaudella 1995-2005. Valitettavasti sen jälkeen ei ole ollut taloudellisesti hyviä aikoja enkä lähtisi odottamaan koska on seuraava.

Rehellisesti en kyllä usko, että työttömät ajattelisivat työttömyystuki leikkauksien olevan oikeutetumpia silloin kun talous lentää ja työllisten varallisuus kasvaa silmissä - kuten kävi silloin 1995-2005.

Sellainkin nyanssi, että silloin edellisen kerran kun Suomessa olisi ollut hyvä aika tehdä näitä muutoksia, vallassa oli Lipponen I tai Lipponen II hallitus. Silloin asioista mukana sopimassa olivat myös SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto. Valitettavasti niitä muutoksia ei kuitenkaan silloin toteutettu. SDP oli vielä mukana myös Lipposia seuranneessa Vanhanen I hallituksessa. Sopii kysyä, miksi rakenneuudistusta ei tehty silloin kun talous oli vielä hyvässä jamassa?
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Suomen poliitikoista helpoin homma on ylivoimaisesti Li Anderssonilla. Riippumatta siitä onko hallituksessa vai oppositiossa, niin pystyy huutelemaan omia (välillä aika rajujakin) mielipiteitään ilman huolta siitä että joutuisi niistä koskaan tilille. Kannatus huitelee siinä viidessä prosentissa (+-2%) aina vaikka sanoisi tai tekisi mitä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sopii kysyä, miksi rakenneuudistusta ei tehty silloin kun talous oli vielä hyvässä jamassa?
Huomioiden millaisen reaktion Keskustan työreformi vuonna 1999 sai aikaan (Missä toki oli puutteensa.), kertonee ettei Suomi 1990-luvulla toden totta ollut vielä valmis laajalle uudistukselle.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ay-liikkeen toimista ja niiden järkevyydestä voi olla montaa mieltä, mutta aika radikaaleja keinoja ehdotat vastapainoksi parille lakkopäivälle.

En ehdota mitään. Esitin vain skenarion siitä, mitä voisi tapahtua jos työnantajapuoli alkaisi toimia samalla tavalla kuin AY-liike eli alkaa halveksumaan demokratiaa ja perustuslain mukaista vallanjakoa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No kyllä oma käsitykseni on se, että isot rakenteelliset uudistukset tai leikkaukset kannattaa tehdä ennemmin hyvinä tai seesteisinä aikoina kuin lamassa/taantumassa. Mutta toki tässä on ihan koulukuntaeroa, että kannattaako vastasyklistä vai myötäsyklistä talouspolitiikkaa.
Ei Suomessa ole ollut hyviä tai seesteisiä aikoja taloudessa yli 15 vuoteen. On tosiaan koulukuntaeroja siinä, että jotkut oppivat 15 vuodessa ja toiset luulevat, että odottamalla 15 vuotta lisää tilanne korjautuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös