Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 831
  • 15 665

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yritystuet on hallituksesta toiseen sokeapiste. Jota en ymmärrä. Monet niistä tehottomia ja onhan yritykset ennenkin pienemmällä pärjännyt. Toki ymmärrän että nyt pitää hieman tukeakin yrityksiä, koska teollisuuden ja rakentamisen alalla menee todella huonosti, eikä pahinta ole vielä nähty.
Absurdeinta on (yritys)tukea sitä, että suomalaiset lähtevät ryyppäämään, saastuttamaan ja tekemään verovapaita ostoksia Itämerelle.

Mutta joo offtopiccia. Tulevan presidentin sanoin: Sori siitä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Absurdeinta on (yritys)tukea sitä, että suomalaiset lähtevät ryyppäämään, saastuttamaan ja tekemään verovapaita ostoksia Itämerelle.

Mutta joo offtopiccia. Tulevan presidentin sanoin: Sori siitä.
Todellakin pitää puuttua yritystukiin ennen pitkään. Teollisuutta ja rakentamisalaa pitää tukea. Toki myös vihreää siirtymää ja puolustusteollisuutta. Toisaalta pitää myös tukea viennin ja tuonnin edellytyksiä.

Muuten varmasti löytyy karsittavaa, kuten asiantuntijat ovat sanoneet.

Tähän legendaarinen vähemmällä on ennenkin pärjätty!
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Absurdeinta on (yritys)tukea sitä, että suomalaiset lähtevät ryyppäämään, saastuttamaan ja tekemään verovapaita ostoksia Itämerelle.

Mutta joo offtopiccia. Tulevan presidentin sanoin: Sori siitä.
Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, mikäli autolauttaliikenteen tukia laskettaisiin, näkyisikö tämä suoraan korkeampina lippujen hintoina ja/tai harvempana vuorovälinä.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Mielestäni ay-liike käyttää vääriä vaikutuskeinoja yrittäessään vaikuttaa hallitukseen. Kansa on valinnut päättäjät ja ay-liikkeen tehtävä olisi vaikuttaa äänestäjiin ennen vaaleja, eikä ottaa demokraattisesti valittujen päättäjien roolia vaalien jälkeen.
Tämähän se ongelma aina on, kun ei kansa koskaan tiedä mitä sieltä tulee. Tuskin olisi nykyhallitusta tällaisenaan, jos olisi hallitusohjelmasta äänestetty
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, mikäli autolauttaliikenteen tukia laskettaisiin, näkyisikö tämä suoraan korkeampina lippujen hintoina ja/tai harvempana vuorovälinä.
Se on selvää etteivät yritykset kovin pitkään toimi kustannustehokkaasti, jos yritystoiminta on tappiollista. Jostain se rahantulo on hankittava.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, mikäli autolauttaliikenteen tukia laskettaisiin, näkyisikö tämä suoraan korkeampina lippujen hintoina ja/tai harvempana vuorovälinä.

Ainakin näkyisi melko merkittävästi siinä, miten tänne saadaan työväkeä etelänaapurista. Tai sitten siinä, ettei ao. porukka enää kävisi viikonloppuja kotona, vaan voisivat painaa raksalla 7 päivää viikossa!
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, mikäli autolauttaliikenteen tukia laskettaisiin, näkyisikö tämä suoraan korkeampina lippujen hintoina ja/tai harvempana vuorovälinä.
Markkinatalous sen hinnan sitten määräisi, yritystuet on sosialismia ja ne pitäisi lopettaa jokapaikasta.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei esim. insinööreissä ainakaan juuri kukaan ole enää lakkoillut, vaikka ”lakko” ollutkin päällä. Siellä se jengi näkyy Teamsissa vihreänä paikalla olevana lakkojenkin aikana. Etänä hoituu hommat nykyään hyvin, jos ei jaksa katsella lakkovahteja. Siinä lakkoilussa on se ongelma, että esimerkiksi juuri insinöörityön kaltaisessa ammatissa se lakkoileva työntekijä ampuu siinä vain omaan jalkaansa. Ei ne hommat ja projektit sieltä sen lakon aikana mihinkään katoa, ja lakon jälkeen saat painaa sitten kahta kovemmin hommia iltaa myöten. Tosi järkevää.

Lakko oli päällä vain 14.12. ja silloinkin se koski aika pientä osaa työpaikoista. Lisäksi etätyöt lienee suurimmassa osassa isoja työpaikkoja kielletty lakon aikana, joten on käveltävä tehtaan porteista sisään ja kestettävä lakkovahtien nillitys.

Yleisesti kuitenkin Insinööriliitto taitaa olla kohtuu haluton lakkoihin, mutta on vähän pakosta mukana. Ja kun kerran lähtivät mukaan joulukuussa, niin on vähän pakko lähteä vielä jatkossakin. Odotellaan mitä päättävät.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Veikkaisin, että jos kaikki ay-liikkeen saavutukset mitätöitäisiin, niin aikalailla moni tässäkin ketjussa pää punaisena ay-mafiasta huutavista menisi lakkoon eikä sieltä enää pois tulisi.
No ay-liikkeet voisivat keskittyä tekemään sitten pelkästään näitä "hyviä asioita" ja jättää nämä poliittiset valtapelit ja talouden rattaiden hiekotukset kokonaan pois. Olisiko siinä ideaa?
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Lakko oli päällä vain 14.12. ja silloinkin se koski aika pientä osaa työpaikoista. Lisäksi etätyöt lienee suurimmassa osassa isoja työpaikkoja kielletty lakon aikana, joten on käveltävä tehtaan porteista sisään ja kestettävä lakkovahtien nillitys.

Höpö höpö. Yritykset eivät kiellä työntekijöitään tekemästä työtä. Ja AY-liike ei voi mitään etätyökieltoja asettaa, vaikka niin tuntuvat luulevan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Höpö höpö. Yritykset eivät kiellä työntekijöitään tekemästä työtä. Ja AY-liike ei voi mitään etätyökieltoja asettaa, vaikka niin tuntuvat luulevan.
Tuossa varmaan työnantaja on kieltänyt etätyön lakkopäivänä, jotta ei voisi "lakkoilla" etätöissä. Mutuilen.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
No ay-liikkeet voisivat keskittyä tekemään sitten pelkästään näitä "hyviä asioita" ja jättää nämä poliittiset valtapelit ja talouden rattaiden hiekotukset kokonaan pois. Olisiko siinä ideaa?
Mitäs veikkaat, onko esim kahdeksan tunnin työpäivä nähty aikanaan omistavasta portaasta hyvänä asiana, vai talouden rattaiden hiekotuksena? Tai viisipäiväinen työviikko?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitäs veikkaat, onko esim kahdeksan tunnin työpäivä nähty aikanaan omistavasta portaasta hyvänä asiana, vai talouden rattaiden hiekotuksena? Tai viisipäiväinen työviikko?
"Laki kahdeksan tunnin työajasta hyväksyttiin äänin 149–42."

Eli näytti takana olevan ainakin merkittävä enemmistö kansasta, toisin kuin AY-liikkeen nykyisten vaatimusten kanssa.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Olisi sikäli mielenkiintoista tietää, mikäli autolauttaliikenteen tukia laskettaisiin, näkyisikö tämä suoraan korkeampina lippujen hintoina ja/tai harvempana vuorovälinä.

Näkyisi siinä, että aluksen perälippu vaihtuisi Viron tai Ruotsin lipuksi. Huoltovarmuuden kannalta ei mikään hyvä ratkaisu, vaikka kallista onkin.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No ay-liikkeet voisivat keskittyä tekemään sitten pelkästään näitä "hyviä asioita" ja jättää nämä poliittiset valtapelit ja talouden rattaiden hiekotukset kokonaan pois. Olisiko siinä ideaa?
Tässähän tehdään hyviä asioita, puolustaudutaan demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnnan puolesta.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siis. Demokraattisesti valitun eduskunnan enemmistön päätöksien vastustaminen on demokratian puolustamista? Joku voisi nähdä asian toisinkin.
Ja se tapahtuu demokraattisin keinoin joten on demokratiaa. Toki orbanistihallituksen tukijoilla tämä ei välttämättä ihan ylös asti ymmärrykseen mene mutta se ei varsinaisesti ole uutta.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kaksikantaneuvottelut muuttunu kolmikantaneuvotteluiksi. Luulen että tällä saadaan parempia yli hallituskauden meneviä päätöksiä. Enemmän pitäisi tehdä yhteistyötä, kuin veivailla edestakaisin työelämäuudistuksia.

Aikuiskoulutustuki tai vastaava on tärkeä, että saadaan ihmiset työllistymään ja uudelleenkouluttautumaan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näkyisi siinä, että aluksen perälippu vaihtuisi Viron tai Ruotsin lipuksi. Huoltovarmuuden kannalta ei mikään hyvä ratkaisu, vaikka kallista onkin.
On kieltämättä silmiinpistävää, että kaupallisessa merenkulussa ani harva paatti on Suomen lipun alla. Ruotsalaiset ja virolaiset osaavat.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja se tapahtuu demokraattisin keinoin joten on demokratiaa. Toki orbanistihallituksen tukijoilla tämä ei välttämättä ihan ylös asti ymmärrykseen mene mutta se ei varsinaisesti ole uutta.
Mutta miten se on demokratian puolustamista? Eduskunnan enemmistön tekemien päätösten vastustaminen? Onko kaikki laillinen toiminta demokratian puolustamista? Jos mä tilaan kotiin pizzan, onko se demokratian puolustamista?
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ja se tapahtuu demokraattisin keinoin joten on demokratiaa. Toki orbanistihallituksen tukijoilla tämä ei välttämättä ihan ylös asti ymmärrykseen mene mutta se ei varsinaisesti ole uutta.
Kertoo jo aika paljon ajattelusta, jos Suomen nykyistä hallitusta kutsuu orbanistihallitukseksi, kun nuo kaksi eivät edusta ollenkaan samaa ideologiaa. Vähän enemmän voisit edes yrittää. Meillä toimitaan selkeästi demokraattisten sääntöjen mukaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Tässähän tehdään hyviä asioita, puolustaudutaan demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnnan puolesta.
Miten demokratiaa voi puolustaa yrittämällä estää demokraattisesti valitun enemmistön mahdollisuuksia käyttää laillista toimivaltaansa? Pitäisikö vastaavan menettely onnistua myös silloin, jos hallitus ja eduskunta suunnittelevat jotain työnantajien asemaa heikentäviä uudistuksia?

Miksi työmarkkinatoimijoilla pitäisi olla oikeus rajata omat asiansa normaalin poliittisen prosessin ulkopuolelle? Pitäisikö vastaava oikeus olla myös uskonnollisilla yhteisöillä? Jääkiekkoliitolla ja Liigalla?

Tässä puolustetaan demokratian sijaan korporatismia. Sitä on vähän vaikea nähdä sellaisena "hyvänä asiana".
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kertoo jo aika paljon ajattelusta, jos Suomen nykyistä hallitusta kutsuu orbanistihallitukseksi, kun nuo kaksi eivät edusta ollenkaan samaa ideologiaa. Vähän enemmän voisit edes yrittää.
Hallituksen toisen puolueen mepit antoivat kyllä eilen suht vahvan näytön kenen joukoissa seisovat.
 

Juze80

Jäsen
Mielestäni ay-liike käyttää vääriä vaikutuskeinoja yrittäessään vaikuttaa hallitukseen. Kansa on valinnut päättäjät ja ay-liikkeen tehtävä olisi vaikuttaa äänestäjiin ennen vaaleja, eikä ottaa demokraattisesti valittujen päättäjien roolia vaalien jälkeen.
Tässäkin on vaan hieman sekin asia, että miten katsotaan, kuka hyppii kenenkin reviirille ja silmille. Hallitus pyrkii käytännössä muokkamaan toiminnallaan jopa olemassa olevia työehtosopimuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös