Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 164 523
  • 12 762

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Luulisi myös täällä jengin osaavan lukea viestejä ennen kuin alkavat raivon vallassa suoltaa vastauksia väitteisiin, joita ei edes ole esitetty. Mä puhuin omista työpaikoistani, enkä jostain pakkasvarastossa suoritetuista uroteoista.
No sitten olet kyllä osunut sattumalta omituisiin työpaikkoihin. Sellaisiin mihin ne alisuorittajat mielellään etsiytyy.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
No sitten olet kyllä osunut sattumalta omituisiin työpaikkoihin. Sellaisiin mihin ne alisuorittajat mielellään etsiytyy.

On mulla ollut sellaisiakin työpaikkoja, missä on hyvä pössis ja yhteishenki, sekä kaikki painaa yhteisen päämäärän eteen hommia hyvällä draivilla. Sattumoisin noissa paikoissa ei ole ammattiliitto ollut kovassa huudossa.

Olen siis ollut konsulttina monissa firmoissa, eli käytännössä alihankkijana, enkä varsinaisessa työsuhteessa. Yksi hämmästyttävä juttu on ollut sekin, miten huonosti nuo ay-jäärät suhtautuvat alihankkijoihin. Ymmärrän, ettei tykätä siitä, että palkkatyöläisten sijaan ostetaan samat duunit palveluna, mutta siihenkinhän palkkaamisen riskien alentaminen toisi muutosta.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
On mulla ollut sellaisiakin työpaikkoja, missä on hyvä pössis ja yhteishenki, sekä kaikki painaa yhteisen päämäärän eteen hommia hyvällä draivilla. Sattumoisin noissa paikoissa ei ole ammattiliitto ollut kovassa huudossa.

Olen siis ollut konsulttina monissa firmoissa, eli käytännössä alihankkijana, enkä varsinaisessa työsuhteessa. Yksi hämmästyttävä juttu on ollut sekin, miten huonosti nuo ay-jäärät suhtautuvat alihankkijoihin. Ymmärrän, ettei tykätä siitä, että palkkatyöläisten sijaan ostetaan samat duunit palveluna, mutta siihenkinhän palkkaamisen riskien alentaminen toisi muutosta.
Missä päin tällaista on? En ole täällä keski-suomessa havainnut mitään tuollaista vaikka on tullut 8 työpaikkaa koluttua.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Tässä on paljon totuutta. Kaikissa työpaikoissani ne paskimmat ja laiskimmat työntekijät ovat poikkeuksetta olleet aktiivisia ay-ihmisiä. Tekevät vähiten, vaativat eniten. Runollista.
Niin. Ilmeisesti luottamusmiehen työnkuva ei ole ihan täysin hallussa. Isossa firmassa ne tekee niitä luottamusmiehen hommia siinä samassa.

Eli yhtä paljon hiki virtaa kuin muullakin väliportaan väellä.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
On mulla ollut sellaisiakin työpaikkoja, missä on hyvä pössis ja yhteishenki, sekä kaikki painaa yhteisen päämäärän eteen hommia hyvällä draivilla. Sattumoisin noissa paikoissa ei ole ammattiliitto ollut kovassa huudossa.

Olen siis ollut konsulttina monissa firmoissa, eli käytännössä alihankkijana, enkä varsinaisessa työsuhteessa. Yksi hämmästyttävä juttu on ollut sekin, miten huonosti nuo ay-jäärät suhtautuvat alihankkijoihin. Ymmärrän, ettei tykätä siitä, että palkkatyöläisten sijaan ostetaan samat duunit palveluna, mutta siihenkinhän palkkaamisen riskien alentaminen toisi muutosta.
Nonni. Konsultin silmiin ei välttämättä näy se jatkuva muutoskikkailu, eli tuskin olet ollut ensimmäinen konsultti paikalla. Etkä varmasti viimeinen. Siinä on työnteko toisarvoinen kun painetaan koko homma uusiksi. Sitten toiseen kertaan ja kas kummaa, vihdoinkin kun se saman sukunimen omaava varajohtaja sekoilee sukubileissä kaiken kansan nähden, niin sitten se iso johtaja viimein laittaa sen pihalle. Ja yhtäkkiä firma pyöriikin ihan kivasti.

Meillä on ollut hyviä konsultteja ja huonoja konsultteja. Suurin ongelma on yleensä johdossa joka ei tunnista ongelmaa ja tilaa "väärän" konsultin. Siinä sitten lusitaan koulutuksia äärimmäisessä vitutuksessa.

Jos sattuukin olemaan johtaja hereillä, niin konsultti voi olla kultaakin kalliimpi.

En ihan kauheasti ihmettelisi jatkossakaan, jos ei aina ole tervetullut olo firmaan, jos se vika ei ole siinä asiassa, jota ollaan tulossa muuttamaan.

Työntekijän poispotkimisesta on ollut juttua mitta perskeles, johtajan potkiminen ulos. Se se vasta on vaikeaa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä on paljon totuutta. Kaikissa työpaikoissani ne paskimmat ja laiskimmat työntekijät ovat poikkeuksetta olleet aktiivisia ay-ihmisiä. Tekevät vähiten, vaativat eniten. Runollista.
Voi voi sentään. On käynyt tosi paska tuuri kun moista on päässyt sattumaan. Otan osaa, sillä onhan tämä toki ikävää. Kuinka iloista onkaan se, että kaikki Suomen kovimmat duunarit ja johtajat ovat pesiytyneet tänne jatkoaikaan, joten täällä onneksi vertaistuki on kohdallaan.

Varmaankin pitäisi saada kaikki AY-aktivistit sekä muut saatanalliset vasurit jauhettavaksi sikojen ruuaksi. Eli sinne huippujohdon kaukaloihin.

Ei siis millään pahalla, mutta alkaa olemaan melko väsynyttä tämä touhu, joissa toisten ihmisten koko elämä menee pilalle surressaan, että joutuvat jakamaan maansa näidn kammottavien vasureiden kanssa, joiden toimilla ei kukaan koskaan ole mitään kivaa elämäänsä saanut, ja kun vielä itse edustaa sitä "superrotua" (kukahona moista joskus tavoitteli?), joka ei koskaan loukkaannu, ei ole kipeänä sekä tekee työtä mielummin palkatta ja ei välttämättä tarvitse lomiakaan, kunhan vaan työnantaja voi hyvin.

Eikä siinä mitään. On ihan jees pyrkiä hoitamaan duuninsa hyvin -oli se duuni mikä hyvänsä- mutta toki voisi odottaa muidenkin arvostusta sitten siitä mm sen palkan muodossa, ja jälleen, oli se työ sitten mikä hyvänsä.
Lisäksi itse olen oppinut töissäni, että näitä itsensä korottajia löytyy paikat väärällään, joiden mukaan kukaan muu ei juuri tee yhtään mitään, paitsi tietenkin se itse, sekä oman sellaisen "intressiryhmän" edustajat.
Ilman siis mitään henkilökohtaista, niin alkaa olemaan melko naurettavaa tasoa tämä jatkuva viittailu toisten ihmisten lahjoihin tehdä työtänsä.
Itse tunne mm rakennusalan osaajan, jonka liike on sellaista, että työkaveria voisi vituttaa ja oma rinta nousta rottingille, mutta tosiasiassa saa enemmän aikaiseksi kuin 95% muista tekijöistä. Sitä ei vaan huomaa, jos sivusta seurailee sen sijaan, että tekisi itsekin muuta kuin keskittyisi arvostelemaan.

Oletan viestissäsi viitattavan siihen, että olet joutunut monesti vaihtamaan työpaikkaa, koska paikat ovat olleet vääräällään laiskoja vasureitako?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo aika paljon ihmisten luonteestakin taitaa olla kiinni tuo liittoutumisen voima. Ja se myös, että jos yrityksen esimiesten ja johdon toiminta on kovin heikkoa, niin se ajaa helposti suojaukseen ja sellaseen tiettyyn asenteeseen. Mutta onko Suomessa turhankin voimakas se "saavutetuista eduista" luopumisen tuska, vaikka se muutos ei edes olisi kovin merkittävä.

Ja en tiedä... on hyvin vaikea ymmärtää tätä lakkomeininkiä. Protestoida voi, mutta tämä hallituslinja on aikalailla sellanen suunta, jota Suomen pitää jatkossa noudattaa vaihtaakseen rataa. Täydellinen ohjelma? Ei varmasti ole sitä mikään ohjelma, mutta suunta lienee oikea budjetillisesti, ja tästä pitäis nyt eteenpäin päästä tavalla tai toisella. Jonkun Sixten Korkmanin voi varmaan ottaa tohon väliin joo, mutta hän pitää lähinnä ilkeänä näitä muutoksia, eli tuskin tuo mitään muuta kun toisen puolen kulman tähän.
Mä näen kyllä niin, että hallituksen toimet aiheuttavta enemmän ongelmia kuin korjaavat niitä. Ja kun huomiodaan sekin tosiasia, että hallitusten toisensa jälkeen nähty talousosaaminen, sekä intressiryhmien palveleminen on pääasiallinen syys siihen, miksi ns "kusessa" ollaan, niin on erittäin kohtuutonta laittaa syy sellaisen kansanosan niskaan, joka oikeastaan ei tilanteeseen syyllinen ole.

Esim työttömien syyllistäminen tilanteesta, jossa yritysmaailma sekä hallintommekin yksi toisensa jälkeen on ollut kyvytön kehittämään sitä "kasvua", niin piätii nyt edes olla kykyä myöntää oma osaamattomuutensa, ja alkaa neuvottelemaan järkevän linaj löytämiseksi sille, että se tuo oiekasti todellisis vaikutuksia asioihin, eikä vain sellaisia mielikuvituksellisia joihin nykyinen hallinto nojaa, kaataessaan syytä vain sinne köyhmpien niskaan.
Kun ei kaikesta puheestakaan huolimatta ole osattu edes tätä kohtaanto ongelmaa ratkaista, niin oikein hyvältä näytä.

Ihmisten ajaminen kasvavaan köyhyyteen ei todellakaan paranna yhtään mitään asiaa tässä maassa, ja sen myötä myös turvallisuusriskit lisääntyvät kasvavan rikollisuuden myötävaikutuksella.

Jos todella olisi merkkejä siitä, että kaikilta osin sitä vastuuta kannetaan, ja se jaetaan ihan kaikkeen tavalla, joka ei muodostu kohtuuttomaksi kaikkein köyhmpien kohdalla, niin luulisin että yhteisymmärrys löytyisi.
Siksi voisi kuvitella, että jos hallinnon todellinen tarkoitus olisi nostaa maata suosta, niin unohdettaisiin enemmän ne poliittiset vastakkainasettelut ja tehtäisiin enemmän kaikkien puolueiden välistä yhteistyötä, jotta löydettäisiin sellainen linja, joka ei vaaranna yhteiskuntarauhaa mahdollisesti ratkaisevalla tavalla.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On mulla ollut sellaisiakin työpaikkoja, missä on hyvä pössis ja yhteishenki, sekä kaikki painaa yhteisen päämäärän eteen hommia hyvällä draivilla. Sattumoisin noissa paikoissa ei ole ammattiliitto ollut kovassa huudossa.

Olen siis ollut konsulttina monissa firmoissa, eli käytännössä alihankkijana, enkä varsinaisessa työsuhteessa. Yksi hämmästyttävä juttu on ollut sekin, miten huonosti nuo ay-jäärät suhtautuvat alihankkijoihin. Ymmärrän, ettei tykätä siitä, että palkkatyöläisten sijaan ostetaan samat duunit palveluna, mutta siihenkinhän palkkaamisen riskien alentaminen toisi muutosta.
Mä olen sitä mieltä, että kenenkään ei kannattaisi mennä kellekään palkkatöihin, vaan myydä se työ alihankintana. Näin vältettäisiin kaikki vaikeudet työpaikkojen vaihtamisen suhteen, kuin myös -ja siis ennenkaikkeea- yritysten oikeudet tekijöiden mahdollisiin innovaatioihin.
Näin päästäisiin tilanteeseeen, jossa tekijät itse pääosin määrittäisivät ehdot joilla suostuvat työllistymään, ja iänikuinen itku palkansaajien ahneudesta loppuisi.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On mulla ollut sellaisiakin työpaikkoja, missä on hyvä pössis ja yhteishenki, sekä kaikki painaa yhteisen päämäärän eteen hommia hyvällä draivilla. Sattumoisin noissa paikoissa ei ole ammattiliitto ollut kovassa huudossa.
Tulee muuten tästä mieleen Kapteeni Lammion ja stm Honkajoen dialogi jossa Lammio syyttää Honkajokea:

"Olette armeijan syöpäläinen- täi, joka viihtyy liassa"!

Johon Honkajoki vastaa:
"Täitä ei voida syyttää tästä liasta, sillä täit eivät ole syy, vaan seurausilmiö".
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Oletan viestissäsi viitattavan siihen, että olet joutunut monesti vaihtamaan työpaikkaa, koska paikat ovat olleet vääräällään laiskoja vasureitako?

En ole eläissäni joutunut vaihtamaan työpaikkaa, mutta olen joutunut käytännön syistä lopettamaan nuo yrittäjän hommat ja siirtymään ihan palkolliseksi. Nyt onneksi sellaisella työmaalla, jossa ketään ei kiinnosta tulevat lakkoilut, vaan kaikki haluavat edelleen antaa oman panoksensa raksan eteen. Voi olla poikkeuksellista, mutta ainakin tällä työmaalla jengi tajuaa, miten kusessa kaikki ovat, jos lakoilla aiheutetaan lisää ongelmia projekteille.

Hellyttävää kyllä, miten huuruun porukalla menee, kun toteaa sen faktan, että noissa mainitsemissani yrityksissä paskimpia työntekijöitä yhdistää laiskuuden lisäksi ay-aktiivisuus. Eihän se tarkoita, että kaikki ay-aktiivit paskoja työntekijöitä olisivat, vaikka reaktiosta voikin päätellä, että johonkin syvälle osui.
 
Ei mulla mene mihinkään huuruun mitenkään. Pidän vaan lähtökohtaisesti typerää ja jatkuvaa vastakkainasettelua ihan helvetin huonona tapana edistää yhtään mitään. Jos poliitkot, jotakuinkin koskaan, olisivat olleet todellisia osaajia, niin voitaisiin todeta, ettei maa koskaan olisi tilanteessa, jossa tarvitsee syytellä yhtä osaa kansasta kaikista ongelmista, ja potkia niitä päähän.

En kiellä ollenkaan, etteikö tarvitse jotakin tehdä, mutta orpon kaltaiset kumileimasimet asenteineen, sekä lobbaajineen eivät ongelmaa ratkaise.

Jos maa on riittävän vaikeassa tilanteessa, niin kai sitten pitää mennä virkamieshallitukseen, ja laittaa muut "valitut" kansanedustajiksi valvomaan hallituksen toimia. Mutta valta kun nousee pissin lailla kuuppaan, niin nähdään tällaisia orpon höpinöitä, sekä kyvyttömyyttä myöntää olevansa yhden asian puupää, jolla ei ole edes siteeksi mitään todistetta sen puolesta, että olisi edistämässä hyvinvointivaltion pelastusta, saati että toimensa tulisivat mitenkään edistämään kenenkään hyvinvointia tai edes sitä työnsaantia.

Jos olisi, niin nyt jos koskaan pitäisi siis unohtaa ne puoluerajat, sekä asemat yhteiskunnassa, ja alkaa ihan hiton pikaisesti hakemaan sitä kompromissia jolla asioita edistetään. ja johon kaikki sitoutuvat rauhoittaen Suomen poliittisen kentän.

Jos tilanne on niin vakava kuin uskotellaan, niin silloin todellakin unohdetaan yhden pienen ryhmän intressit, ja etsitään pikaisesti niitä ratkaisuita, joissa ongelmaa ei kaadeta sen ryhmän vastuulle, joka ei ole vähääkään syypää tähän.

Typerät ja harkitsemattomat yritystuet ilman selkeää vaatimusta niiden työllistävästä vaikutuksesta, tai edes yritysten omasta vastuusta alkaa kouluttamaan työvoimaa tarpeisiinsa on seinähullua paskaa ja rahan kaivoon heittämistä. Ja vaikka miten tekisi pahaa, niin listaamattomien yritysten kohdalla pitää pääomatulot saada niinikään verotuksen piiriin.

ALVia voi nostaa siellä missä se vähiten tekee pahaa huonoosaisimille, eli ruoka rauhaan, ainakin niiden oleellisten tarpeiden kohdalla, mutta hummerilla voi vaikka nostaa kaksinkertaiseksi, sillä sitä harvempi persaukinen ostelee kuitenkaan.

Palveluiden- mutta erityisesti "turhien" hyödykkeiden kohdalla voi nostaa niinikään surutta sen 1-3% sitä ALVia, eikä itku tule, koska persaukisella niitä ei varaa muutenkaan ole ostella.

Kiinteän omaisuuden verotusta voi myös nostaa, ja erityisesti tyhjien sijoitusasuntojen verotusta voi nostaa reilustikin, niin voisi jopa mennä vuokralle ja/tai vaikuttaa asuntojen hintaan positiiviisesti, jos ja kun ei asuntosijoittaminen enää olisikaan niin kannattavaa puuhastelua.

Työsuhdeautoilun hintaa voisi nostaa mukavasti niinikään, ja erityisestikin jos kerran vielä tarjotaan veroalea.
Eduskunnan määrän voisi puolittaa, sillä eipä siellä nytkään juuri istuskella paikalla, jos sattu vituttamaan käsiteltävät asiat. Lisäksi voisi jokaisesta poissaolosta, josta ei lääkärintodistusta ole, vähentää palkkiota laskennallisesti, sekä työttömien kaavaa noudattaen, eli jokaisella kerralla leikataan aina vaan enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mä näen kyllä niin, että hallituksen toimet aiheuttavta enemmän ongelmia kuin korjaavat niitä. Ja kun huomiodaan sekin tosiasia, että hallitusten toisensa jälkeen nähty talousosaaminen, sekä intressiryhmien palveleminen on pääasiallinen syys siihen, miksi ns "kusessa" ollaan, niin on erittäin kohtuutonta laittaa syy sellaisen kansanosan niskaan, joka oikeastaan ei tilanteeseen syyllinen ole.

Esim työttömien syyllistäminen tilanteesta, jossa yritysmaailma sekä hallintommekin yksi toisensa jälkeen on ollut kyvytön kehittämään sitä "kasvua", niin piätii nyt edes olla kykyä myöntää oma osaamattomuutensa, ja alkaa neuvottelemaan järkevän linaj löytämiseksi sille, että se tuo oiekasti todellisis vaikutuksia asioihin, eikä vain sellaisia mielikuvituksellisia joihin nykyinen hallinto nojaa, kaataessaan syytä vain sinne köyhmpien niskaan.
Kun ei kaikesta puheestakaan huolimatta ole osattu edes tätä kohtaanto ongelmaa ratkaista, niin oikein hyvältä näytä.

Ihmisten ajaminen kasvavaan köyhyyteen ei todellakaan paranna yhtään mitään asiaa tässä maassa, ja sen myötä myös turvallisuusriskit lisääntyvät kasvavan rikollisuuden myötävaikutuksella.

Jos todella olisi merkkejä siitä, että kaikilta osin sitä vastuuta kannetaan, ja se jaetaan ihan kaikkeen tavalla, joka ei muodostu kohtuuttomaksi kaikkein köyhmpien kohdalla, niin luulisin että yhteisymmärrys löytyisi.
Siksi voisi kuvitella, että jos hallinnon todellinen tarkoitus olisi nostaa maata suosta, niin unohdettaisiin enemmän ne poliittiset vastakkainasettelut ja tehtäisiin enemmän kaikkien puolueiden välistä yhteistyötä, jotta löydettäisiin sellainen linja, joka ei vaaranna yhteiskuntarauhaa mahdollisesti ratkaisevalla tavalla.

Eipä tässä voi maallikkona kun toivoa, että tulevat muutokset toimivat pidemmällä tähtäimellä, ja saavutetaan sellasia asioita, joita tarkoitus on. Luja näyttää olevan hallituksen luotto ainakin.

Keskituloiset -ja siitä ylöspäin mentäessä- ei yleensä juurikaan tukia saa, joten nettomaksajilta on vaikeampi suoraan leikata mitään. Leikkaukset tulevat muulla tavalla yhteiskunnan kautta. Ihan veronkorotuksiakin tulee vielä, ja julkisiin palveluihin muutoksia, eli eipä oikeen kukaan ole leikkauskuureilta täysin turvassa, kun puhutaan valtion kassasta. Noh, tukijärjestelmien ja kannustinkoukkujen purkamisten yksityiskohdista enemmän asiaan syventyneet osaavat kertoa, mutta siellä on ymmärtääkseni ollut aika paljonkin korjattavaa. Varsinkin just siinä työn vastaanottamisten kannattavuudessa, jos töitä on tarjolla.

Olisihan se hyvä, jos keneltäkään ei tarvitsisi leikata mitään, vaan julkinen puoli olisi priimakunnossa ja muutenkin Suomi olisi nosteessa.
 
LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Konkkakypsän kriisiseuran munattomat kendojanarit
En ole eläissäni joutunut vaihtamaan työpaikkaa, mutta olen joutunut käytännön syistä lopettamaan nuo yrittäjän hommat ja siirtymään ihan palkolliseksi. Nyt onneksi sellaisella työmaalla, jossa ketään ei kiinnosta tulevat lakkoilut, vaan kaikki haluavat edelleen antaa oman panoksensa raksan eteen. Voi olla poikkeuksellista, mutta ainakin tällä työmaalla jengi tajuaa, miten kusessa kaikki ovat, jos lakoilla aiheutetaan lisää ongelmia projekteille.

Hellyttävää kyllä, miten huuruun porukalla menee, kun toteaa sen faktan, että noissa mainitsemissani yrityksissä paskimpia työntekijöitä yhdistää laiskuuden lisäksi ay-aktiivisuus. Eihän se tarkoita, että kaikki ay-aktiivit paskoja työntekijöitä olisivat, vaikka reaktiosta voikin päätellä, että johonkin syvälle osui.
Kyllä meilläkin noin 200 henkilön firmassa laiskin henkilö on juuri tämä pääluottamusmies, joka saa häärätä pestissään vuodesta toiseen, kun vastaehdokkaita ei löydy.

Aivan käsittämättömän laiska työntekijä, aina naama kuin norsunvittu ja joka ikinen haluaisi päästä tuosta kyseisestä henkilöstä eroon.

Tuleva kuukausi on kyllä hieno, kun tämä pääluottamushenkilö ajoi taas työntekijöiden "etua" ja vaihdettiin kiinteästä kk-palkasta tuntipalkkajärjestelmään (tämän myötä piti nousta palkat, toisin kävi) ja maaliskuussa ei tule kenellekään liksaa. Ihan siitä syystä siis, että aiemmin esim. helmikuun liksat maksettu 15.2. (pari viikkoa siis aina ns. etupeltoon) ja nyt tuntipalkkaan siirryttäessä maksupäivä on seuraavan kuukauden 15.pvä.

Huvittavinta oli viimeisimmän lakon jälkeen, kun ehtisin olemaan töissä noin 30 sekuntia, kun tämä kyseinen henkilö oli raiveleissa kiinni ja tuli vaatimaan tietoa siitä, olinko ollut töissä lakkopäivänä (vaikka tämä ei hänelle edes kuulu).

Noh, en ollut ainoa, sillä osa ei ollut ehtinyt työpaikan parkkipaikalla autostaan edes nousta, kun oli jo tullut vastaavaa kyselemään. Ja olihan tämä kyseinen henkilö myös ollut puskassa (kyllä, kirjaimellisesti) kuvaamassa ketkä tulevat lakkopäivänä töihin.

Jopa esimiehet ovat aivan kypsiä tämän henkilön toimintaan ja työntekijöiden painostamiseen, mutta tuo pääluottamushenkilön pesti tuo ilmeisesti jonkinlaisen "irtisanomisturvan", eli ei voida irtisanoa vaikka tekee jatkuvasti firmalle hallaa.
 
Heh. Kyllä voidaan. Kaikista pääsee kyllä eroon. Se on ihan neuvottelukysymys.

1. Äänestäkää joku toinen tilalle.
2. Firma kertoo luottarille, että maksetaan 0,5-1,5 v palkka ja tossa on ovi.

Hyvänen aika... ei tää ny mitään rakettitiedettä ole. Onhan näitä irtisanottu. Se vaan on niin kova paikka jollekin maksaa lapaan tuo puolen vuoden- 18 kk palkka, mikä se nyt sitten sattuu olemaan.

Älkää nyt olko ihan nössöjä.

Edit. Korjaus 6-36kk palkka. Tilanteesta riippuen.
 
LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Konkkakypsän kriisiseuran munattomat kendojanarit
Se vaan on niin kova paikka jollekin maksaa lapaan tuo puolen vuoden- 18 kk palkka, mikä se nyt sitten sattuu olemaan.
Tämäpä se ongelma onkin, kun tähän eivät työnjohtajat ole saaneet lupaa toimarilta.

Kaikessa mahdollisessa kun pitää säästää, vaikka firmalla hyvin meneekin...
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tässä voi maallikkona kun toivoa, että tulevat muutokset toimivat pidemmällä tähtäimellä, ja saavutetaan sellasia asioita, joita tarkoitus on. Luja näyttää olevan hallituksen luotto ainakin.

Keskituloiset -ja siitä ylöspäin mentäessä- ei yleensä juurikaan tukia saa, joten nettomaksajilta on vaikeampi suoraan leikata mitään. Leikkaukset tulevat muulla tavalla yhteiskunnan kautta. Ihan veronkorotuksiakin tulee vielä, ja julkisiin palveluihin muutoksia, eli eipä oikeen kukaan ole leikkauskuureilta täysin turvassa, kun puhutaan valtion kassasta. Noh, tukijärjestelmien ja kannustinkoukkujen purkamisten yksityiskohdista enemmän asiaan syventyneet osaavat kertoa, mutta siellä on ymmärtääkseni ollut aika paljonkin korjattavaa. Varsinkin just siinä työn vastaanottamisten kannattavuudessa, jos töitä on tarjolla.

Olisihan se hyvä, jos keneltäkään ei tarvitsisi leikata mitään, vaan julkinen puoli olisi priimakunnossa ja muutenkin Suomi olisi nosteessa.
Jos leikataan, niin leikataan sitten ihan kaikilta, ja sieltä enemmän missä rahaa on, vaikka itku tulisikin. Ei vaan voi kaataa vastuuta vähiten syyttömän kansanosan niskaan, vaikka osa täällä kuvitteleekin olevansa niitä "korvaamattomia".
Niin, ja ei sitä työtä nyt vaan voida tehdä kannattavksi siten, että otetaan vaihtoehdoksi lisääntyvä köyhyys. Kyllä se pitää kehittää ennemmin keino, jolla ensinnäkin oikeasti työllistytään, ja lisäksi saadaan se palkka. joka ei aja sinne verkostoon tukia anomaan palkan jatkoksi. Ei ihmistä tarvitse työntekemisestä enempää nöyryyttää.
Ja kun selkeästi suurin ongelma on se kohtaanto, niin hallituksen tavalla se ei ratkea alkuunkaan. Ja vaikka työnantaja saisi millaiset helpotukset elämäänsä, niin eihän se nyt työllisät ihmistä jonka osaaminen ei kohtaa työn vaatimuksia, joten siltä osin paskanjauhaminen voisi loppua. Minä en ainakaan halua vastuuta siitä, että taas lisätään itsemurhatilastoja, lapsiköyhyyttä, rikollisuutta sekä yleistä rauhattomuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ilman nykyistä hallitusta, Suomi, KTP
Tulkitsinkohan mä oikein, että julkinen liikenne on seis keskiviikkona JA torstaina? Vai meinaakohan tuo maininta (mm. HSL:n sivut) torstaista, että palautuu hiljalleen normaaliksi to-aamuyön aikana? Siinä alkaa kyllä olemaan jo vähän liikaa vitsihuumoria.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tulkitsinkohan mä oikein, että julkinen liikenne on seis keskiviikkona JA torstaina?
Ymmärtääkseni junat (kauko- ja lähijunat pohjoisen yöjunia lukuunottamatta) ovat seis tänään kuljettajien lakosta johtuen. Huomenna tiistaina on liikenteenohjauksen lakko eli junat saattavat liikkua tai ei. Riippuu vähän kuinka liikenteenohjaus saadaan miehitettyä esimiesvoimin tms.

Keskiviikkona ja torstaina on JHL:n lakko, mikä vaikuttaa isoissa kaupungeissa ratikkaliikenteen ja kunnallisten bussiyritysten kuljettajiin. AKT ei ole tietääkseni ilmoittanut linja-autoliikenteen lakosta eli yksityisten liikennöitsijöiden bussit liikkuvat siis normaalisti silloinkin.

Esimerkiksi Tampereen Nysse-liikenteessä lakko vaikuttaa tänään ja mahdollisesti huomenna lähijuniin ja ke-to TKL:n linjoihin. Sen sijaan yksityisten liikennöitsijöiden, kuten Länsilinjat, Koiviston Auto, Pohjolan Liikenne jne. kuljettajat eivät ole silloin lakossa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ilman nykyistä hallitusta, Suomi, KTP
Lakko iskee paikallisliikenteeseen Helsingissä, Turussa ja Tampereella keskiviikkona 14.2. ja torstaina 15.2.2024. Lakko pysäyttää kokonaan raitiovaunu- ja metroliikenteen ja vaikuttaa laajasti bussivuoroihin. - JHL

No siinähän tuo sanotaankin. Pitää nyt koittaa tehdä työt sitten niin, että ke-to pystyy olemaan etänä, eikä toimistolla. Veikkaanpa, että seuraavaksi on sitten 3 päivää ja sitten varmaan 5 ja lopulta viikko.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Minulle on ihan sama, mihin hallituksen keinot perustuuko vai onko ne vetäisty EK:n pamfletista vai viime metreillä Peran hihasta. Vaaleilla valitulla eduskunnalla on oikeus säätää lakeja, jos ne menee vituiksi niin sitten seuraava vaaleilla valittu eduskunta voi säätää uusia. Ei voi olla näin jähmeää että neljän vuoden eduskuntakaudesta kolme menee lakkoillessa ja kuoppa vaan syvenee. Se onko Persut pettäneet äänestäjänsä, pitäisi jättää kyseisten äänestäjien ratkaistavaksi kolmen vuoden kuluttua. Pressavaalien ja gallupien perusteella ei ne nyt valtavan petetyiltä vaikuta.
Kotiin jääminen kun pitäisi mennä töihin ei ole laitonta, mutta mätämunahommaa se on. Mieltä saa ja pitää toki osoittaa, mutta omalla ajalla ja kustannuksella nämä.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä meilläkin noin 200 henkilön firmassa laiskin henkilö on juuri tämä pääluottamusmies, joka saa häärätä pestissään vuodesta toiseen, kun vastaehdokkaita ei löydy.

Aivan käsittämättömän laiska työntekijä, aina naama kuin norsunvittu ja joka ikinen haluaisi päästä tuosta kyseisestä henkilöstä eroon.

Tuleva kuukausi on kyllä hieno, kun tämä pääluottamushenkilö ajoi taas työntekijöiden "etua" ja vaihdettiin kiinteästä kk-palkasta tuntipalkkajärjestelmään (tämän myötä piti nousta palkat, toisin kävi) ja maaliskuussa ei tule kenellekään liksaa. Ihan siitä syystä siis, että aiemmin esim. helmikuun liksat maksettu

Jopa esimiehet ovat aivan kypsiä tämän henkilön toimintaan ja työntekijöiden painostamiseen, mutta tuo pääluottamushenkilön pesti tuo ilmeisesti jonkinlaisen "irtisanomisturvan", eli ei voida irtisanoa vaikka tekee jatkuvasti firmalle hallaa.
Tässä tapauksessa 199 henkilöä saa katsoa peiliin kun äänestää läpimätää jannua kerta toisensa perään. Tämä kaveri on niinsanotusti työnantajan taskussa ja tietää "irtisanomissuojan" itselleen tarpeelliseksi, siksi hakeutuu luottamuspestiin. Voisi kysyä myös että miksei 200 henkilön joukosta löydy yhtään yhteisen asian puolesta puhujaa?
Ei kiinnosta koska joku muu hoitaa?
Ei kiinnosta kun pitäisi tehdä myös omalla ajalla asioita?
Ei uskalla koska pelottava työnantaja?
Ei uskalla koska joutuu puhumaan?
Ei uskalla koska työkaverit vittuilee?
Ei "valitse oma tähän"

Palkkajärjestelmän vaihto oli jo ennalta päätetty, ei siihen lupaa luottamusmieheltä kysytä. Huonosti toki myi ajatuksen muille.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ei se nyt ihan noinkaan mene, että kerran neljässä vuodessa voi vaikuttaa kirjoittamalla numeron lappuun ja muuten täytyy olla täysin päättäjien armoilla. Eduskunnan ja hallituksen täytyy voittaa myös sen neljän vuoden aikana joka päivä kansalaisten luottamus. Ei riitä, että ennen vaaleja lupaillaan yhtä ja valtaan päästyä tehdään pahimmillaan ihan toista.

Maailma ja tilanteet voivat muuttua neljän vuoden aikana, joten tuo ei voisi toimia muutenkaan avoimen valtakirjan periaatteella. Demokratia ja kansalaisyhteiskunta toimii myös vaalien välissä. Pahimmillaan sitten poliittisten mielenilmausten muodossa, jos päättäjät eivät muuten meinaa kuunnella kansalaisia.

Erilaiset lobbarit vaikuttavat koko ajan, joten myös kansalaisille pitää olla tarjolla keino ilmaista mielipiteensä niin, että sitä joudutaan myös kuuntelemaan. Tämän hallituksen ohjelma lienee yksi surullisimmista esimerkeistä, kun työnantajaliittojen lobbaukset ovat päätyneet lähes sellaisenaan hallitusohjelmaan asti.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Lakkoilijoiden puolella olen vahvasti, vaikka nämä lakot todellakin vaikuttavat omaan arkeeni. Tuskin nämäkään lakot tulevat kääntämään hallituksen päätä leikkausten suhteen, joten edessä lienee lisää lakkoja vielä kevään aikana.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Demokratia ja kansalaisyhteiskunta toimii myös vaalien välissä. Pahimmillaan sitten poliittisten mielenilmausten muodossa, jos päättäjät eivät muuten meinaa kuunnella kansalaisia.
Vielä kun ammattiliitot ja jäsenensä ymmärtäisivät, että he eivät edusta kansaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös