Takana on pitkä ura eri työpaikoilla, tarkemmin sanottuna 22:n eri työnantajan palveluksessa ja myös hieman omaa toimintaa väliin, joten uskallan väittää että minulla on myös paljon kokemuksia eri ammattiliitoista, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Belgiassa.
Olen ollut –melkein- koko elämäni jonkun ammattiliiton jäsen.
Hienoin kokemus sattui eräällä työpaikalla, laivatelakalla Ruotsissa. Olin silloin metalliliitossa. Eräs jäsenistämme teloi kätensä ja seurauksena hänen pikkusormi ja nimetön olivat toimintakyvyttömiä.
Työnantaja esitti että hänen tulisi hakeutua uudelleen koulutukseen ”ja tulla sitten takaisin.” Periaatteessa hänelle näytettiin siis ovea. Mutta, hän oli ammattiliiton jäsen ja hänellä oli oikeus saada sitä kautta apua.
Meidän luottamusmiehemme sanoi: ”Okei, en odottanutkaan että olisit saanut apua vapaaehtoisesti, joten aletaanpa hoitaa tätä asiaa.”
Luottamusmiehemme kävi ensimmäisenä läpi kaikki vakuutukset, jotka meillä oli työnantajan ja ammattiliiton kautta. Kaveri sai loppusummana 800 000 Ruotsin kruunua eri korvauksia + pienen lisän kuukausipalkkaansa yleisen sairasvakuutuksen kautta.
Sen jälkeen luottamusmiehemme kutsui hieman apuvoimia konttorista ja he pitivät yhdessä kokouksen työnantajan kanssa. Tuloksena uusi työ kaverille ja sama palkka kuin ennenkin.
Tällaisessa tilanteessa on todella hienoa todeta ettet ole YKSIN, sillä sitä sinä todellakin olet vaikeuksien sattuessa, jos et kuulu ammattiliittoon.
Toinen tapaus jonka muistan hyvin, sattui eräälle naiselle joka pesi autoja. Hän käsitteli paljon eri kemikaaleja ja sai lopuksi eri vaivoja näistä. Hieman vanhempi, suomalainen, ujo ja ruotsinkielentaito vähän niin ja näin. Hän siis ei ollut mikään maailmanmestari puolustamaan itseään.
Sama juttu tässä tapauksessa, työnantaja tarjosi apua, lupasi järjestää kursseja (yhtiön ulkopuolella). Nainen kertoi asiasta ammattiliiton edustajalle, kokous ja naiselle järjestettiin uusi työ, eikä palkkaa pudotettu. Kaikki osapuolet ilmaisivat tyytyväisyytensä asiaan ja tilanne on yhä tänä päivänä, 5 vuotta myöhemmin yhtä hyvä.
Oma mielipiteeni on että niin kauan kun olet terve, suht koht nuori ja pätevä, voit neuvotella itse ja tulet hyvin toimeen ilman ammattiliittoja. Kaikki eivät tosin omaan näitä ominaisuuksia. Eräänä kirkkaana päivänä huomaat myös olevasi muutaman vuoden vanhempi kuin ennen ja jos teet ruumiillista työtä niin huomaan myös ettei selkäsi enää suoristu sekendissä kun nouset ylös.
Ei siis ole aina varmaa että riittää jos on tietoa, taitoa ja kyky puhua.
Henkilökohtaisesti ymmärrän hyvin kun jossain istutaan, jos joku ei halua liittyä ammattiliittoon. Tietenkin. Ajattele itse, joku ryhmä maksaa siitä että heitä edustetaan päätoimisesti. Tälle ryhmälle neuvotellaan palkat muut sopimukset automaattisesti, mutta yhtäkkiä sisään tulee joku, joka ei ole valmis maksamaan osaansa näistä eduista – joista hän myös itse tulee ilmaiseksi nauttimaan, jotka muut hänen puolestaan maksavat!
Nyt joku sanoo tietenkin; niin, mutta mikä estää häntä neuvottelemasta itse! Näin on, mutta kuten jo ylhäällä kirjoitin, meistä kaikista ei ole siihen, eivätkä kaikki edes halua. Eikö silloin ole parempi että joku tekee tämän silloin kaikkien puolesta?
Noh, ystäväni on yrittäjä ja vetää paljon muutakin omaa toimintaa. Hän halusi maksaa vähän niin ja näin työntekijöilleen koska kaikki työt olivat vain projektiluontoisia ja lyhytaikaisia. Lisäksi osa halusi palkan ja edut omien teorioiden mukaan. Alussa kaikki meni hyvin, sitten pojat alkoivat ihmetellä puuttuvia kesälomarahoja ja kaikille oli eri palkka ja eri sopimus. Ystäväni oli liittänyt esim. kesälomarahat heidän tuntipalkkoihinsa, koska työt olivat niin lyhytaikaisia. Samoin kaikki muut maksut. Seurauksena oli se, että vain parilla kaverilla oli homma hallussa, loput ostelivat uusia autoja jne. Lopuksi kaikki olivat sitä mieltä että he tarvitsivat ammattiliittoa – myös ystäväni, joka halusi tietää tarkalleen mitä oli maksettava kellekin + mitä vakuutuksia hänen tuli maksaa. Hänelle työnantajana tämä oli siis myös helpompaa, kun oli yksi luottamusmies, jonka kanssa hoitaa kaikkien miesten asiat. He sopivat myös että kaikkien tulevien työntekijöiden tulee kuulua samojen sopimuksien piiriin, muussa tapauksessa heille osoitettaisiin ovea. Yhtäkkiä tuli järjestys taloon. Kaikilla oli sosiaaliturva, vakuutukset, kesälomarahat, irtisanomisajat, ylityökorvaukset, epämukavan työajan lisät, likaisen työn lisät ja vielä bonus päälle jos itse työt menivät plussalle tarpeeksi. Lisäksi kaikki maksoivat oikean määrän veroja.
Tänä päivänä hänen ei tarvitse koskaan hakea työvoimaa, aina on porukkaa tulossa.
Entinen tyttöystäväni työskenteli kauan eräässä yrityksessä, jonka työntekijöistä kukaan ei kuulunut ammattiliittoon. Hänen palkkansa oli ihan ok, tosin minusta liian alhainen, hänen koulutuksensa huomioon ottaen. Eniten tosin ihmettelin heidän työaikojaan. Heillä oli nimittäin kuukausipalkka, mutta päivä päättyi aina kun työt olivat tehty. Näistä jotkut päivät olivat joskus jopa 12 tuntia pitkiä, jos joku oli poissa töistä. He eivät saaneet tästä mitään korvausta, eikä kukaan koskaan valittanut – hehän olivat itse valinneet työskennellä ilman mitään sopimusta. Joku oli ehdottanut jossain välissä ylityökorvausta, mutta johtaja oli vain naurahtanut. Ota tai jätä…
Harrastimme yhdessä välissä aika paljon pimeitä hommia. Kerran Norjassa, työt aloitettuamme, firman oma luottamusmies tuli tarkastamaan kuuluimmeko johonkin ammattiyhdistykseen. Meillä ei ollut tietenkään esittää mitään, joten hän totesi lyhyesti; me olemme kaikki organisoituja ja kuulumme johonkin ammattiyhdistykseen, voitte palata kaikki takaisin 50-luvulle jos haluatte, mutta olette myös tervetulleita nykyaikaan. Se tosin edellyttää sitä että maksatte verot ja maksunne samalla tavalla kuin me muutkin. Valitsimme maksaa ja jälkeenpäin totesimme että tämä oli järkevin temppu mitä pystyimme siinä vaiheessa tekemään.
En malta olla kertomatta.. istuimme kerran pubissa ja juttelimme erään nuoren neidin kanssa, joka todella nopea kommentoimaan. Keskustelimme ammattiyhdistyksistä ja veroista. Ystäväni kysyi häneltä: ”Minä olen ruotsalainen, asun Norjassa ja työskentelen belgialaisessa yrityksessä. Arvaa mihin maksan veroni ammattiyhdistysmaksuni”?
”Tietenkin siihen maahan, minne menet jos joudut työtapaturman uhriksi!” repäisi neiti. Mitäs sanot siihen…
USA on paratiisi ihmisille, jotka eivät halua kuulua mihinkään kollektiiviin. Joskus tulee ihan hiki otsalle kun lukee miten suuri osa tämän sivistysvaltion asukkaista elää ilman mitään vakuutuksia ja sosiaaliturvaa. Täällä pohjoismaissa näkee yleensä vain puleja jotka elävät hökkeleissä ja vanhoissa loppuun palvelleissa asuntovaunuissa, mutta USA:ssa tällainen asumismuoto on monelle ITSE OMAT ASIANSA HOITAVILLE tavallinen muoto asua ja elää.
Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että on parempi kuulua ammattiliittoon, kuin olla sen ulkopuolella.